Die Mannschaft – Saksa EM-kisoissa 2020

  • 13 777
  • 103

Fordél

Jäsen
Lisäksi Saksa ei pääse treenaamaan Wembleyllä "nurmikon säästösyistä" joten viimeiset treenit vedetään tänään Saksassa ja illalla kohti Lontoota.

Löw ei tästä uutisesta pitänyt, mutta kun katsoi edellisen Wembley-matsin aikana nurmen perunapeltomaista kuntoa niin ostan täysin tämän selityksen.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eilisen treenit väliin jättivät Gündogan (jalka) ja Rüdiger (flunssa, toivottavasti ei korona). Gündogan noin muutenkin olisi tiistaina varmaan aloittanut penkillä mutta Rüdigerin toivoisi toipuvan. Lisäksi Saksa ei pääse treenaamaan Wembleyllä "nurmikon säästösyistä" joten viimeiset treenit vedetään tänään Saksassa ja illalla kohti Lontoota.
No, saavatpahan tekosyyn tappiolleen. Kaikki kunnia Hummelsille, mutta aika on jo juossut ohi. Sitä vanhaa kunnon Hummelsia Saksa olisi kaivannut näissä kisoissa, Lahmista puhumattakaan. Halpoja muovikopioita nuo nykyiset laitapakit ja kun keskusta sakkaa, ei voi ennustaa kovin valoisaa tulevaisuutta Saksan jatkohaaveille. Eihän siellä ole edes hyökkäystä enää ja keskusta lepää Kroosin varassa. Ihan haihattelua väittää, että Saksa selvittäisi edes Englannin.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Voi olla, että astun nyt pelipäivän miinaan, mutta silläkin uhalla että räjäytän itseni tuhannen päreiksi....Hummels ei tosiaan enää entispäivien tasolla ole, mutta ei kaveri vieläkään mikään pubitason peluri ole. Ei mitään tähtitasoa, mutta pääpiirteittäin erittäin varma ja luotettava pelaaja. Saksan puolustus on näissä kisoissa rakoillut, jopa pahemman kerran, mutta laittaisin sen enemmän heikosti organisoidun puolustuspelin ja roolien jaon piikkiin, kuin yksittäisten pelaajien. Pisti mm. Unkaria vastaan silmään, miten kaikki Saksan pelaajat joka kerta kun juoksivat puolustamaan, näyttivät, kuin olisivat olleet, kuin peurat ajovaloissa.

Onko roolit kristallinkirkkaat? Onko kaikille selvää ja ohjeistettu, miten pelataan kukin tilanne, mitkä paikat täytetään, kuka ottaa kenetkin? Hummels on vielä omalla pelinluvullaan ja sijoittumisellaan pelastanut muutaman tilanteen näissä kisoissa, koska on vielä yksilötaidoltaan ja pelipäältään sen verran hyvä pelaaja (ei tähtitasoa, mutta luottopelaaja). Mutta jos pelitapa ei anna selkänojaa pelaajille, niin hemmetin vaikeaa on. Katsotaan, miten Löw on tuon paketin pistänyt kasaan välipäivien aikana.

Pitää myös ottaa kantaa tuohon nykyisten laitapakkien "muovisuuteen". Gosens ei tosiaan mikään maailmanluokan tähtitason pelaaja ole, mutta oikealla puolella Kimmich on astunut huikealla tavalla Lahmin saappaisiin, niin Bayernissa, kuin Saksan maajoukkueessakin. Aivan huikea ja uskomattoman kokonaisvaltainen pelaaja. Aloitti Bayernissa oikeana laitapakkina, enkä uskonut, että miehestä olisi astumaan Lahmin saappaisiin, mutta todisti epäilyt vääriksi. Taistelutahto, työmoraali, pelinluku, sijoittuminen, pelinrakentaminen, puolustaminen...maailmanluokkaa.

Pää pelipaikka on toki tuossa keskikentällä (missä junnunakin pelasi, ajettiin Bayernissa sisään oikeana laitapakkina Lahmin paikkaajana), mutta pystyy hoitamaan kummankin pelitontin maailmanluokan tasolla. Toki Saksan maajoukkueessa on niin paljon tunkua keskikentälle, että Kimmich joudutaan "uhraamaan" oikeaksi laitapakiksi ja joutui viime vuonna myös Bayenrin Chämppäri finaalissa pelaaman myös oikealla, että saatiin Goretzka ja Thiago mahdutettu keskikentälle. Mutta ei se paljoa haittaa, koska siinäkin roolissa, tulos on maailmanluokkaa.

Bayernin treeneistäkin on aina ilo katsoa kuvia, miten Kimmich pelaa joka tilanteen täysillä. Vaikka kaikki muut ottaisivat vähän rennommin, niin Kimmichillä on aina hurja irvistys päällä ja annetaan kaikkensa, joka treenissä. Mies omaa hurjan kilpailuvietin ja voitontahdon. En olisi kuuna päivän uskonut, että kun Lahm lopettaa, että Kimmich pystyisi tuolla tavoin nousemaan legendan saappaisiin, mutta se jatkuva halu kehittyä ja olla parempi, kuin kukaan muu, näkyy (toki nyt tontti on keskikentällä). Huikea taistelija ja soturi, jonka pelistä ei heikkoja kohtia löydy. Goretzkaa on tullut tämän turneen aikana kehuttua paljon (Goretzka on btw pelannut huikean turnauksen tähän mennessä, ollen Saksan keskikentän ehdoton moottori molempiin suuntiin), mutta on Kimmichistäkin todettava, että Saksalla on kaksi maailmanluokan box-to-box keskikenttäpelaajaa käytössään, molemmat omissa papereissani maailman TOP5.

Ja jos puhutaan, niin hyökkäävistä, kuin puolustavistakin keskikentistä, niin Kimmich on siinäkin vertailussa mielestäni maailman viiden parhaan joukossa. Hoitaa hyökkäyspelin rakentelun ja puolustuspeli on timantinkovalla tasolla. Toki Kimmich oikeana laitapakkinakin omissa papereissani ihan maailman kärkeä. Ei ole vuotanut näissä kisoissa, vaan joka pelissä tarjonnut ison panoksen peliin ja kuka ikinä tänään pelaakaan Englannin vasemmalla laidalla, joutuu hurjan haasteen eteen Kimmichiä vastaan.

Toki jos astuin miinaan ja posautin itseni, niin tuli kirjoitettua pitkä teksti osin turhaan, mutta osin ihan aiheellista ylistystä :)

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Voi olla, että astun nyt pelipäivän miinaan, mutta silläkin uhalla että räjäytän itseni tuhannen päreiksi....Hummels ei tosiaan enää entispäivien tasolla ole, mutta ei kaveri vieläkään mikään pubitason peluri ole. Ei mitään tähtitasoa, mutta pääpiirteittäin erittäin varma ja luotettava pelaaja. Saksan puolustus on näissä kisoissa rakoillut, jopa pahemman kerran, mutta laittaisin sen enemmän heikosti organisoidun puolustuspelin ja roolien jaon piikkiin, kuin yksittäisten pelaajien. Pisti mm. Unkaria vastaan silmään, miten kaikki Saksan pelaajat joka kerta kun juoksivat puolustamaan, näyttivät, kuin olisivat olleet peuroina ajovaloissa.

Onko roolit kristallinkirkkaat? Onko kaikkille selvää ja ohjeistettu, miten pelataan kukin tilanne, mitkä paikat täytetään, kuka ottaa kenetkin? Hummels on vielä omalla pelinluvullaan ja sijoittumisellaan pelastanut muutaman tilanteen näissä kisoissa, koska on vielä yksilötaidoltaan ja pelipäältään sen verran hyvä pelaaja (ei tähtitasoa, mutta luottopelaaja). Mutta jos pelitapa ei anna selkänojaa pelaajille, niin hemmetin vaikeaa on. Katsotaan, miten Löw on tuon paketin pistänyt kasaan välipäivien aikana.
Samoja havaintoja itsellä. Vaikka ei tuo Saksan puolustus ole nimellisestikkään kovin on se parempi paperillakin kuin miltä se on näyttänyt. Suurin heikkous tuo organisointi. Tuo organisoinnin heikkous on myös johtanut tilanteisiin missä Hummels on joutunut juoksukilpailpailuun esimerkiksi Mbappen kanssa ja siinä ei käy hyvin. Tuo organisoinnin heikkous saa Hummelsin ja muut linjasta hitaammalta ja heikommalta kuin onkaan.

Onko muuten Müller kunnossa vai onko kisat ohi?
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja jos puhutaan, niin hyökkäävistä, kuin puolustavistakin keskikentistä, niin Kimmich on siinäkni vertailussa mielestäni maailman viiden parhaan joukossa. Hoitaa hyökkäyspelin rakentelun ja puolustuspeli on timantinkovalla tasolla. Toki Kimmich oikeana laitapakkinakin omissa papereissani ihan maailman kärkeä.
Mulla toi Kimmich on mennyt aika pitkälti tutkan alla (ei vaan jaksa seurata eri sarjoja määräänsä enempää, Bundesliiga jäi vähemmälle ja Chämppäri on väärässä kanavapaketissa), joten saatan joutua myöntämään olevani väärässä hänen suhteensa. No, illalla olemme viisaampia.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Samoja havaintoja itsellä. Vaikka ei tuo Saksan puolustus ole nimellisestikkään kovin on se parempi paperillakin kuin miltä se on näyttänyt. Suurin heikkous tuo organisointi. Tuo organisoinnin heikkous on myös johtanut tilanteisiin missä Hummels on joutunut juoksukilpailpailuun esimerkiksi Mbappen kanssa ja siinä ei käy hyvin. Tuo organisoinnin heikkous saa Hummelsin ja muut linjasta hitaammalta ja heikommalta kuin onkaan.

Onko muuten Müller kunnossa vai onko kisat ohi?
Huonot pelaajat näyttävät paremmilta mitä ovat ja ovat loistava Joukkue, jos pelitapa on kunnossa ja pelitapa tarjoaa selkänojan pelaajille. Vice versa: Hyvät pelaajat näyttävät huonoilta ja ovat vain lauma starba-yksilöitä, jos pelitapa ei ole kunnossa ja ei tarjoa tukea pelaajille.

Saksan heikon puolustuspelin organisoinnin lisäksi, ei se hyökkäyspelikään vakuuta. Vähän on yksipuolista ja sellaista luomua. Luomu pelaaminen on hyvä tietyissä määrin, mutta jos pelillä ei ole mitään raameja tai ne raamit ovat todella löyhät ja lasketaan vain sen varaan, että tähtipelaajat pystyvät jotain taikomaan omalla taidollaan ja säveltämään pelin edetessä, niin tämä kyllä pysäytetään hyvin ja tiiviisti puolustavan joukkueen toimesta. Tätä tähtipelaajien pelinrakentelun varaan laskemista olen ollut havaitsevinani Saksan pelissä. Portugali peliä en pidä minään mittarina Saksan hyökkäyspelistä. Peli oli Portugalin laitapakeilta, niin tökerön nolo suoritus, että varmasti oli Gosensilla ja Kimmichillä kivaa laidoilla, kun vastaavat veljet uinuivat järkyttävällä tavalla.

Moni saksalainen media on uutisoinut Saksan avaavan seuraavalla kokoonpanolla:

..............................Gnabry.......................................

.......................Müller......Havertz............................

....Gosens......Kroos......Goretzka.......Kimmich....

........Rüdiger......Hummels......Ginter...................

...............................Neuer......................................

Eli Müller kaiken järjen mukaan olisi pelikuntoinen (tai luulisin, että on ainakin penkillä, jos kerran spekuloidaan avaako mies). Iso asia Saksalle, koska tuohon ei ole korvavaa kaveri heittää.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mulla toi Kimmich on mennyt aika pitkälti tutkan alla (ei vaan jaksa seurata eri sarjoja määräänsä enempää, Bundesliiga jäi vähemmälle ja Chämppäri on väärässä kanavapaketissa), joten saatan joutua myöntämään olevani väärässä hänen suhteensa. No, illalla olemme viisaampia.
Kenties olemme, kenties emme ole. En yhden huono tai yhden hyvän pelin perustella ylistäisi tai lyttäisi ketään. Toki, koska Kimmich on maailmanluokan pelaaja ja niitä hyviä pelejä on huomattavasti enemmän, kuin huonoja pelejä, niin jos sieltä tulee hyvä peli, niin se olisi vain jatkumoa Kimmichin hyville otteilla ja ns. "peruskauraa" mitä Kimmichiltä on totuttukin näkemään. Kun taas huono peli olisi enemmänkin poikkeus pitkässä rivissä. Mutta Kimmich on sen tason kilpailija ja soturi, joka on jo tasonsa kovissa seurajoukkue peleissä todistanut, joten luotto on kova, että hoitaa tänäänkin tonttinsa, vähintäänkin kelpo tavalla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Huonot pelaajat näyttävät paremmilta mitä ovat ja ovat loistava Joukkue, jos pelitapa on kunnossa ja pelitapa tarjoaa selkänojan pelaajille. Vice versa: Hyvät pelaajat näyttävät huonoilta ja ovat vain lauma starba-yksilöitä, jos pelitapa ei ole kunnossa ja ei tarjoa tukea pelaajille.

Saksan heikon puolustuspelin organisoinnin lisäksi, ei se hyökkäyspelikään vakuuta. Vähän on yksipuolista ja sellaista luomua. Luomu pelaaminen on hyvä tietyissä määrin, mutta jos pelillä ei ole mitään raameja tai ne raamit ovat todella löyhät ja lasketaan vain sen varaan, että tähtipelaajat pystyvät jotain taikomaan omalla taidollaan ja säveltämään pelin edetessä, niin tämä kyllä pysäytetään hyvin ja tiiviisti puolustavan joukkueen toimesta. Tätä tähtipelaajien pelinrakentelun varaan laskemista olen ollut havaitsevinani Saksan pelissä. Portugali peliä en pidä minään mittarina Saksan hyökkäyspelistä. Peli oli Portugalin laitapakeilta, niin tökerön nolo suoritus, että varmasti oli Gosensilla ja Kimmichillä kivaa laidoilla, kun vastaavat veljet uinuivat järkyttävällä tavalla.

Moni saksalainen media on uutisoinut Saksan avaavan seuraavalla kokoonpanolla:

..............................Gnabry.......................................

.......................Müller......Havertz............................

....Gosens......Kroos......Goretzka.......Kimmich....

........Rüdiger......Hummels......Ginter...................

...............................Neuer......................................

Eli Müller kaiken järjen mukaan olisi pelikuntoinen (tai luulisin, että on ainakin penkillä, jos kerran spekuloidaan avaako mies). Iso asia Saksalle, koska tuohon ei ole korvavaa kaveri heittää.
Näin mäkin toivoin, että Goretzka korvaisi Kundokanin. Ja, Unkari-pelin jälkeen myönnettävä, että kyllä se Muller avaukseen kuuluu, vaikka parhaat päivänsä nähnyt, tai ei ainakaan tällä hetkellä niiden veroinen ole. Sanea toivoin pitkään avaukseen, mutta olihan hän jäätävän huono viimeksi. Jos puolustus pitää, eikä Englanti saa nopeita vastahyökkäyksiä, joissa Lösin Saksa huono ottamaan vastaan, niin peli on hoidettavissa. Pidän Saksaa suosikkina, Englanti taas kerran ihan yliarvostettu.
Edit:Kimmichistä en olisi huolissani. Loistava pelaaja, pelipaikka vaan ei ihan optimaalinen hänelle.
 
Fordél

Jäsen
No, saavatpahan tekosyyn tappiolleen. Kaikki kunnia Hummelsille, mutta aika on jo juossut ohi. Sitä vanhaa kunnon Hummelsia Saksa olisi kaivannut näissä kisoissa, Lahmista puhumattakaan. Halpoja muovikopioita nuo nykyiset laitapakit ja kun keskusta sakkaa, ei voi ennustaa kovin valoisaa tulevaisuutta Saksan jatkohaaveille. Eihän siellä ole edes hyökkäystä enää ja keskusta lepää Kroosin varassa. Ihan haihattelua väittää, että Saksa selvittäisi edes Englannin.

Tässä menee jo sen verran moni kohta metsään (kuten Saksan keskikentän lepääminen Kroosin varassa), että ei ihmekkään, että myös lopputulema on perssiillään.

Saksalla on täydet saumat hoidella Englanti. Kyseessä on ennalta hyvin ympäripyöreä matsi. Englannin kohdalla tiedämme mitä saamme, mutta Saksa on iso kysymysmerkki. Saksan pelaamisessa on sen verran suuri vaihteluväli, että tänään voi olla luvassa niin 5-2 voitto Englannista kuin vastaava tappio. Kaikki riippuu Saksan puolustuksesta, kuten tiedettiin jo ennen turnausta. Jos puolustus on saatu organisoitua kuntoon ja virheet minimoitua, Saksa kamppailee vähintään tasaväkisesti matsin voitosta. Keskikenttä ja hyökkäys kyllä riittää luomaan riittävästi maalipaikkoja ja Saksalla on monia hyviä maalintekijöitä, joten joku sieltä kyllä todennäköisesti osuu.

Jos kuitenkin puolustuspelaaminen kusee ja etenkin jos jätkät joutuu paljon juoksemaan huonosti organisoituna kohti omaa maalia niin silloin Englannilla on hyvät saumat rokottaa. Sen sijaan jos Englanti hyökkää koko ajan lähinnä hitaasti ja puolustus saadaan organisoitua kasaan, silloin Saksan puolustus todennäköisesti pitää.

Hyvin mielenkiintoinen matsi tulossa. Alkais jo!
 
Fordél

Jäsen
Lähe Muller menee.

Just. Kyseessä kuitenkin yksi viime vuosikymmenten Saksan maajoukkueen pelaaja.

Ihan ok peli Saksalta ja tasainen matsi, mutta Englanti oli parempi. Englanti puolusti tiiviimmin ja iski niistä muutamasta paikastaan tehokkaasti tarvittavat maalit.

Nyt on Saksan hyvä käynnistää uusi pidempi projekti tuorein voimin, etenkin valmennuksen suhteen. Pelaajisto on edelleen hyvin laadukas, poislukien ehkä toppariosasto, joten tulevaisuus näyttää edelleen hyvälle.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Just. Kyseessä kuitenkin yksi viime vuosikymmenten Saksan maajoukkueen pelaaja.
No joo joo, pettymyksen ulostus. Mutta tosiaan VIIME vuosikymmenten, eiköhän hänen maajoukkueura saisi olla tässä. Saa toki jatkaa, jos ei parempaakaan löydy.
 
Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina
Kaikkea sitä voikin tapahtua. Siis Saksa häviää Englannille. Miten väärältä joku asia voidaan tuntua?

Edellä mainittu uusi pidempi projekti on tosiaan nyt hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Laadukkaita pelaajia on ihan riittävästi. Toivottavasti jonkinlainen sukupolvenvaihdos tapahtuu ainakin pelaajien osalta.
 
Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Positiivista tietenkin, että Löwiä ei enää tarvitse katsoa. Müller tosiaan voisi lopettaa maju-uran nyt. Samoin toivoisin Neuerin tekevän. Vuoden 2014 Neuer olisi katkaissut ainakin toisen noista syötöistä. Nyt on aika antaa ter Stegenille mahdollisuus. Hummelsin pitäisin vielä mukana.
Saksan materiaali ei tosiaan ole noin huonoa. Mutta toppari- ja kärkipelaajaosastolla kyllä tarvittaisiin tasoa lisää. Suurin ihmetys tänään oli, miksi Saksa pelasi niin järkyttävän varovaisesti vielä toisella jaksolla. Englanti ei ollut kovin kummoinen mutta ehdottomasti ansaitsi voittonsa kun oli terävämpi maalipaikoissaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kaikkea sitä voikin tapahtua. Siis Saksa häviää Englannille. Miten väärältä joku asia voidaan tuntua?

Edellä mainittu uusi pidempi projekti on tosiaan nyt hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Laadukkaita pelaajia on ihan riittävästi. Toivottavasti jonkinlainen sukupolvenvaihdos tapahtuu ainakin pelaajien osalta.
Just näin. Toivottavasti kasvaa joukkueeseen myös se seuraava suurpelaaja, nyt on parit kisat mennyt ilman selkeää johtohahmoa, kun Schweinsteigerin ja Lahmin saappaisiin ei kukaan ole kasvanut. Neuer toki ollut päällikkönä, mutta kenttäpelaajissa ei ketään.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tasainen peli, jonka erot olivat hiuksen hienot. Müllerin paha missi tolppaa nuollen ohi maalin... On edelleen maailmanluokan pelaaja, vaikka nämä kisat eivät putkeen menneetkään, katsokaa viime vuosien Bayernin pelejä ja koosteita ja, jos vielä senkin jälkeen on eri mieltä, niin ymmärrys lajista nimeltä jalkapallo on kyllä saappaan tasolla.

Moni pohtii, että oliko Müllerin maju-ura tässä? Veikkaanpa, että ei todellakaan ollut, koska nyt vetovastuuseen astuu mies, joka viime vuosina nosti Müllerin tuhkista takaisin liekkiin, päästi pois koirankopista ja antoi vastuuta, eli nyt puhutaan tottakai Hansi Flickistä. Müller tulee olemaan ensi kaudella MM-kullan metsätyksessä kultaakin kalliimpi mies Flickille, joka tietää tasan tarkkaan, miten miehestä revitään paras irti. Edelleen _maailmanluokan pelaaja_, katsokaa ne nauhat. Müller on Flickin luottomies ja tulee olemaan elintärkeä osa Flickin pelisysteemiä.

Alamäki kelkkailua oli Löwin vikat vuodet, mutta nyt alkaa puhaltaa uudet tuulet, valmennukseen tulee Hansi Flick ja usko on äärettömän kova, että Flick palauttaa Saksan hyvin nopealla aikataululla takaisin futiksen mahtimaaksi. Veikkaanpa, että jo 1,5 vuoden päästä MM-kisoissa Saksa tulee olemaan kova. Flick on maailman kuumimpia valmentaja nimiä, tuo hyökkäyspeliin hurjan määrän uusia variaatioita, yllätyksellisyyttä ja tehoja.

Hänen alaisuudessaan Saksa tulee pelaamaan todella hyökkäysvoittoista, palloa hallitsevaa ja kovaa paineistavaa peliä. Vahvasti uskon, että Flick palauttaa Saksan jalkapallo maajoukkueen sinne, minne se kuuluu. Eli maailman huipulle.

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf

Muutoin kaikesta samaa mieltä mutta eri Mülleristä. Ei valitettavasti jalat riitä enää. Vuodesta 2016 ollut sysipaska majussa enkä usko, että tilanne muuttuu. Bayernin rakenne on täydellinen Thomakselle, sitä samaa ei ole Saksalla, varsinkin puuttuu huippuluokan kärkipelaaja, kenen kanssa voi pelata yhteen. Toki näissä kisoissa myös Gnabry pelasi todella huonosti, joten jotain tuossa systeemissä ei toiminut. Tänään kun Serge tuli vaihdosta, niin nolla onnistunutta suoritusta.
Luotan itsekin täysin siihen, että Flick tuo takaisin huomattavasti hyökkäysvoittoisemman ja ennenkaikkea monipuolisemman Saksan. Innolla odottaen :)
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Mä en näe miten Hansi Flick nähdään jonain maailman kuumimpana valmennusnimenä tai takuutena siitä että Saksa nousee maailman huipulle takaisin. Takana urallaan yksi nappikausi Bayernin peräsimessä ja muuten uralta löytyy potkuja ja Urheilutoimenjohtajana toimimista. Ihan samallailla Flickillä on edessään näyttäminen että on huippuvalmentaja. Tietty myös se kahdeksan vuotta Löwin valmennustiimissä maajoukkueessa auttaa. Mutta ei Flick ole, vielä, mikään huippuvalmentaja. Ikääkin 56v, joten mistään nuoresta yrittäjästä ei ole kyse. Saavutukset ennen Bayern-pestiä oli Oberliga Baden-Württembergin voitto vuodelta 2001.
 
Niin, kaiketi se on kiinni siitä, mitä huippuvalmentajalla tarkoitetaan.

Samaa mieltä siitä, että Flickillä on vielä näytettävää ja todistettavaa. Ei hän ole mikään valmentamarkkinoiden kuumin nimi (siis jos olisi markkinoilla), tyyliin Guardiola, Conte, Klopp, Tüchel jne. eikä mitään takuumenestystä Saksalle ole luvassa Flickin myötä. Toisaalta jos luotsaat joukkueen mm. Bundesliigan tuplamestaruuteen ja Champions Leaguen meataruuteen, vaikkakin Bayernissa, ei huippuvalmentajan nimitys nyt ihan vääryyskään ole.

Flick oli täysin oikea valinta die Mannschaftin peräsimeen, kun pohtii keitä oli saatavilla, mutta ilman muuta pieniä kysymysmerkkejä häneen edelleen liittyy.
 
Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Voin varmuudella sanoa, että Flickin aikana ei tarvitse katsoa tätä staattista paskaa mitä peli on ollut pääosin jo Confedin 17 jälkeen. Tämän staattisuuden lisäksi puolustus on ollut koko ajan epävarma ja varsinkin tämä kolmen topparin pelleily ei ole toiminut näissä kisoissa ollenkaan. Tuskin kukaan väittää, että Saksa samantien nousee maailman terävimpään kärkeen.

Itse uskon, että Saksan majupelien katsominen on taas hauskaa kun Flick on puikoissa. Talenttia kyllä löytyy joukkueesta sekä sen ulkopuolelta. Juurihan U21 voitti Euroopan mestaruuden, joten kyllä sieltäkin muutama pelimies on tulossa.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Muutoin kaikesta samaa mieltä mutta eri Mülleristä. Ei valitettavasti jalat riitä enää. Vuodesta 2016 ollut sysipaska majussa enkä usko, että tilanne muuttuu. Bayernin rakenne on täydellinen Thomakselle, sitä samaa ei ole Saksalla, varsinkin puuttuu huippuluokan kärkipelaaja, kenen kanssa voi pelata yhteen. Toki näissä kisoissa myös Gnabry pelasi todella huonosti, joten jotain tuossa systeemissä ei toiminut. Tänään kun Serge tuli vaihdosta, niin nolla onnistunutta suoritusta.
Luotan itsekin täysin siihen, että Flick tuo takaisin huomattavasti hyökkäysvoittoisemman ja ennenkaikkea monipuolisemman Saksan. Innolla odottaen :)
En oikein tuohon jalkojen riittävyyteen osaa ottaa kantaa, koska Müller ei koskaan mikään raketti ole ollut ja ei mies omiin silmiin mitenkään merkittävästi ole hidastnut. Mutta siitä samaa mieltä, että se bayernin rakenne ja systeemi tukke ihan täydellisesti Mülleria ja hänen pelaamistaa. Müllerhan on tuolta pelityyliltään sellainen, että ei tässä maailmassa oikein toisenlaista kärjen takan pelaavaa pelaaja ole. Ja Bayernissa tuo joukkue, raamit ja identitetti on pitkälti rakennettu nimenomaan Müllerin, Neuerin, Lewan, Alaban, Boatengin (ja nyt viime vuosina Kimmichin)...etc. näiden pelaajien ympärille ja niin, että se tukee heidän vahvuuksiaan. Saksan maajoukkueessa ihan näin ei ole.

Tuo on toki mielestäni erinomainen nosto sinulta, tuo kärkipelaajan merkitys. Loistava ja terävä huomio. Koska tuli katseltua tuossa keväällä, miten Müllerin pelintaso laski huomattavsti, kun Lewa loukkaantui. Tuo hänen ja Lewan synkronoitu yhteispelaaminen, kemiat ja toistensa täydentäminen on jotain sellaista, että molemmat repivät toisistaan parhaan irti. Müller oli jopa vähän hukassa, kun Choupo-Moting oli piikissä ja tyytyi vain kellumaan boxissa. Enää ei tullut siltä saralta tukea, kun ei ollut ketään kenen kanssa klikkaisi samalla tavalla hyökkäyskolmanneksella. Sama homma nyt maajoukkueessa, vaikka Serge Gnabry tuttu mies Bayernista onkin, niin ei ole Lewa. Ja on tullut kiinnitettyä aiemmiltakin kausilta huomiota, että Müllerin kone tosiaan hieman yskii, kun siitä lähtee Lewa pois ja sitä tukea ei kärkipelurilta tule.

Silti Müller on mielestäni edelleenkin maailmanluokan pelaaja. Pelinluku, pelisilmä, sijoittuminen ja tilan tekeminen on timantinkovalla tasolla. Se miten liikkuu, hakee paikkaa, pudottautuu todella alas tarpeen vaatiessa, pystyy vielä jopa sillä liikkeellä myös luomaan tilanteita...se on vaan omasta mielestäni edelleen kovalla tasolla. Muun muassa Portugalia vastaan rakensi em. ominaisuuksilla pari maalia ja oli isosti alustamassa niitä omalla tekemisellään. Nyt missasi Englantia vastaan läpiajon ja kaikki kivittävät miehen (en viittaa sinuun). Minä sanon, että so fucking what!? Yksi virhekö määrittää miehen tämän hetken tason ja sen, että on paska ja, että ei riitä? Puhumattakaan siitä, että määrittäisi koko miehen uran.

"Entisaikojen Müller ei olisi tuosta missannut"? Mistä helvetistä sen tietää? Olisi voinut missata, olisi voinut laittaa pallon pussiin, who knows? Ihan löysiä ja turhia puheita. En minä nähnyt siinä tänään läpiajoon kirmanneessa Müllerissa mitään eroa 10 vuoden takaiseen Mülleriin. Ihan samanalainen puujalka siellä nyt kirmasi, samanlaiset vahvuudet omasi ja perhana oli vielä ihan samannäköinen ulkonäöltäänkin, kuin 10 vuoden takainen Müller. Ainoa ero 10 vuoden takaiseen Müllerin oli se, että pääkoppa oli nyt paljon rautaisempi, kylmäpäisempi, kokemusta oli nyt rutkasti enemmän, ja silti munasi.

Ei saanut tässä turneessa parasta irti ja etunenässä se, että kärjessä ei ole Lewaa, jonka kanssa synkata yhteen näkyy pelissä. Ja vielä kun Saksa mukaan pelisysteemi ja -identiteetti ei ole entisvuosien tasolla. Mutta nyt sinne penkin taakse tulee mies, joka osaa Müllerista parhaan repiä irti ja pelisysteeminkin tulee todennäköisesti mukautumaan enemmän Müllerille suotuisaksi. Kyllä Müller tulee suurella todennököisyydellä vielä valitettavasti kaikkien suureksi harmiksi nuo seuraavat MM-kisat pelaamaan ja veikkaanpa, että suuressa roolissa vieläpä.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mä en näe miten Hansi Flick nähdään jonain maailman kuumimpana valmennusnimenä tai takuutena siitä että Saksa nousee maailman huipulle takaisin. Takana urallaan yksi nappikausi Bayernin peräsimessä ja muuten uralta löytyy potkuja ja Urheilutoimenjohtajana toimimista. Ihan samallailla Flickillä on edessään näyttäminen että on huippuvalmentaja. Tietty myös se kahdeksan vuotta Löwin valmennustiimissä maajoukkueessa auttaa. Mutta ei Flick ole, vielä, mikään huippuvalmentaja. Ikääkin 56v, joten mistään nuoresta yrittäjästä ei ole kyse. Saavutukset ennen Bayern-pestiä oli Oberliga Baden-Württembergin voitto vuodelta 2001.
Voi olla, että meillä on termistö eroja, mitä tulee sanaan "kuumin". Itse ymmärrän ja käytän termiä aina niiden viimeisten saavutusten mukaan. Varmasti, jos aletaan laittamaan meriittejä jakokemusta järjestykseen, ei ehkä ole se "kuumin", mutta näiden viime aikojen näyttöjen, Chämppäri voitto, parit Bundesliiga tittelit...etc. perusteella on ns. "kuuma nimi". Eli sellainen henkilö, jolla on aivan uunituoreita, kovan luokan näyttöjä ja saavutuksia urallaan.

Itse kategorisoin Flickin huippuvalmentajaksi ja myös liittyen tuohon em. miksi Flick on kuuma nimi, niin jos verrataan, vaikka johonkin Conteen, niin Contella on meriittejä enemmän ja CV on pidempi, mutta viime vuosien näytöt ovat Flickin puolella ja myös siihen "kuumuuteen" liittyen, niin Flickin pelikirja on myös 2020-luvun vaatimalla tasolla. Sieltä kirjasta löytyy viimeisimmät "trendit" ja kuviot. Siinä mielessä on kuuma nimi, koska viime aikaiset näytöt ja pelikirja on tämän päivän vaatimalla tasolla.

Toki ymmärrän tuon näkökulman, että jonkun mielestä Flick ei ole huippukoutsi. On itsekin tullut aina vähän kritisoutua, kun näit "one hit wondereja nimitetään niin helposti huippukoutseiksi ja pelaajiksi etc. Joten ymmärrän tuon, mutta silti Bundesliigan tuplamestarusu, Chämppäri voitto lähes historiallisen ylivoimaisella tavalla ja vieläpä huikealla pelitavalla voitettu ovat kovat näytöt. Seura oli joo Bayern, mutta miten sekasortoisesta tilasta Flick käänsikään pakan, avasi henkiset lukot, voitti kokeneen kaartin puolelleen ja "myi" sen jutun pelaajille. Valmennus koostuu myös muista kuin kentällä tapahtuvista asioista. Pelikirjasta löytyy huima määrä variaatiotia, etenkin hyökkäyspelin osalta, miten tullaan mm. laitojen kautta erilailla.

Toki tulevaisuudessa Flickilläkin niitä kehityskohteita on. Nyt oli tavallaan "ihailtavaa" (ehkä myös uppiniskaista) miten upposi PSG:tä vastaan tuon pelitavan kanssa Chämppärissä. Flick ja Bayern meni hamaan loppuun saakka sillä armottomalla prässäämisellä ja all-in futiksella. Vaikka vastassa oli PSG ja Mbappen sekä Neymarin kaltaisi huippuyksilöitä, niin Bayern veti, niin, että varmistamaan jätettiin ainoastaan kaksi, suurimmassa osassa yksi kaveri. 8 tai 9 kaveri oli jatkuvasti vastustajan boxin läheisyydessä.

Jollain tasolla ihailtavaa, että mentiin sillä totutulla tyylillä hamaan tappiin saakka, mutta ehkä tulevaisuudessa Flickinkin pitää muovata aina sitä pelitapaa, edes jonkun verran vastustajan mukaan ja ottaa huomioon jos vastustajalla on huippuyksilöitä ja ottaa ne vastustajan vahvuudet huomioon. En kutsuisi tuota vastustajan aliarvionniksi, vaan liiaalliseksi itsevarmuudeksi. Pelitavan muovaaminen enempi vastustajan mukaan, miten luka vastustajan heikkuksia pois, muovautua pelitilanteen mukaan, niin siinä Flickillä on kehitettävää. Nyt Flickillä oli Bayernissa se etu, että miehellä oli ns. "hiekkalaatikon hienoimmat lelut". Eli viittaan nyt pelaajamateriaaliin. Budensliigassa ylivertainen ja maailmanmittakaavassakin aivan kärkeä, joten se helpotti tuota all-in pelaamista ja omaan pelaamisen luottamista. Toki ei se materiaali hirveän huono nyt Saksallakaan ole, että jää nähtäväksi, miten käy tämän suhteen...

Sanottakoon, että Flick tulee myös varmasti luottamaan näihin omiin luottopelaajiin, samalla tavalla, kuin Löwillä oli omat luottosoturit. Müller, keskikentän tulevat suurella todennököisyydellä muodostamaan Goretzka ja Kimmich, Gnabry on varmaan suuressa vastuussa, kenties tussuttelija-Sane? On jopa huhuttu, että Bayernissa Flickin suuressa suosiossa ollut Boateng tekisi nyt paluun maajoukkueeseen...Flick mm. puolsi Boatengin jatkosopmista, mutta Bayernin johtokunta oli eri mieltä. Tämä oli yksi niistä kiistanaiheista, mitä liittyi Bayernin (=Salihamidzic) ja Flickin välisiin pelaaja vääntöihin ja tilanne eskaloitui lopulta siihen, että Flick sai tarpeekseen.

Toki tuo PSG-sarja oli aika vekkuli sarja...kaksi peliä Bayernin totaalista dominointia, etenkin se eka peli ihan silkkaa jyräystä, nimenomaan siihen omaan peliin luottaen, loukkaantumisten runtelemana, Bayernilla ei ollut oikeastaan ketään vaihtopelaajia avarin ulkopuolelta, kun yli puolen tusinaa äijää oli telakalla, ja vielä kahden pelin jälkeen yhteismaalitkin ovat vielä 3-3 tasan, mutta jonkun vierasmaalisäännön turvin lähdet himaan...toki jotkut irvileuat voivat tuolle naureskella ja sanoa, että Flickin toinen kausi Bayrnissa floppasi, mutta mutta......olisi ollut äärettömän mielenkiintoista nähdä Flickin Bayern viime kauden parasta seurajoukkuetta vastaan semeissä eli Guardiolan Cityä. Kaksi peliä sitä herkkua ja Flickin tasonmittaus taktista ja pelillistä neroa Pepiä vastaan olisi ollut kyllä jotain aika makiaa...

Mutta nuo viimeaikaiset hurjat näytöt, niin nurmikon tasolta, pukukoppitasolta, miten loi hengen joukkueeseen, käänsi surkean alkukauden ja tilanteen päälaelleen ovat kovaa luokkaa. Päälle vielä up-to-date oleva pelikirja, josta löytyy kyllä variaatioita pelaamiseen, löytyy kokemusta Saksan maajoukkueesta Löwin apurina...en sano, että Flick on mikään tae Saksan paluusta huipulle, mutta oma vahva uskoni, ehkä kenties kera puolueellisen näkökannan, kun on tullut Flickiä viime vuosina tarkasti seurattua, on se, että Saksa palaa Flickin johdolla takaisin futiksen mahtimaaksi.
 
Toni Kroos päätti maajoukkueuransa tähän turnaukseen. Yksittäisistä pelaajista Kroos oli kyllä tässä turnauksessa yksi suurimpia pettymyksiä itselle. Onneksi Saksalla on keskikentälle tarjontaa. Mielenkiintoista nähdä minkälainen miehistö nähdään ensi kesänä Quatarissa jalkeilla.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Toni Kroos päätti maajoukkueuransa tähän turnaukseen. Yksittäisistä pelaajista Kroos oli kyllä tässä turnauksessa yksi suurimpia pettymyksiä itselle. Onneksi Saksalla on keskikentälle tarjontaa. Mielenkiintoista nähdä minkälainen miehistö nähdään ensi kesänä Quatarissa jalkeilla.

Kroos oli Mullerin kanssa viimeisiä dinosauruksia tässä ryhmässä. Hummels myös kuuluu tähän. Neuer varmaan ainoa joka kuulunee ensi kesän kisoihin. Flick on kyllä kovassa paikassa Qataria ajatellen. Nuori joukkue käsissä ilman johtajaa, Neuer tai Hummels varmaan ne ainoat joilta sitä voisi odottaa. Hummels veti hyvät kisat tosin... Keskikenttä on Saksalla kunnossa, puolustus varmaan joutuu Rudigerin käsiin ja Neuhaus saanee enemmän saumoja kuin nyt. Positiivista on, että Löw teki viimeisen palveluksensa. Löw teki paljon ja uudisti Saksan pelaamista joten hattu päästä ja ansaitut eläkepäivät Löwille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös