Detroit Red Wings 2010-11 - Return of the Angry Midget

  • 402 513
  • 1 232

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jotenkin harmittaa Maltbyn puolesta, symppis kaveri ja silleen.. Todella toivoin, että taso olisi riittänyt Detroitissa vielä pelaamaan. Olisihan se oikein, että pääsisi uran Detroitin paidassa lopettamaan. Vaikka sitten olisikin se 15. varahyökkääjä.

Hyvä ura takana, on tehnyt joukkueen eteen töitä mutta mutta... minusta pelaajan tulisi itsekin ymmärtää se, että joskus se ura päättyy ja ikuisesti seura ei voi olla kunnianvelassa pelaajaa kohtaan. Ura on ollut jo selkeästi laskusuuntainen useamman kauden ajan, takaa tulee nuoria pelaajia, joiden uran kannalta on tärkeää, että myös he pääsevät pelaamaan niitä pelejä ylhäällä.

Voidaan myös miettiä, että miltä pelaajasta itsestään tuntuu se, että tietää olevansa se 15. varahyökkääjä ja pääsevänsä pelaamaan vain hajapelejä. Nuori pelaaja voi olla valmis tähän mutta entä uransa ehtoopuolella oleva pian 38-vuotias konkari?

Onko Maltbystä siis hyötyä joukkueelle edes ollessaan se varahyökkääjä? Olen sillä kannalla, että parempi kuin antaa Maltbyn mennä. Kiittää vuosista ja toivottaa hyvää jatkoa.

vlad.
 

Dominator39

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings kaudesta 1992-1993
Uusimmassa veikkaajassa on muuten 6 sivun juttu Pavel Datsyukista. Erittäin mielenkiintoinen juttu muuten olikin. Ainakin itselle tuli täytenä yllätyksenä tämä että mies on harras uskovainen. Tosin eipä Pavel hirveästi ainakaan Detroit olonsa aikana medialle yksityis asioistaan juurikaan ole puhunut.

Jos juttu kiinnostaa ja ei veikkaaja tule tai sitä ei raaski ostaa niin menkööt sitten vaikka lukemaan sen R-kioskille tai huoltoasemalle pummilla ilmaiseksi!
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Empä oo Veikkaajaa lukenu, mutta kyllähän se Pavel vaihtoaitiossa aina mutisee itekseen ja kattelee taivaan suuntaan anovasti, samalla kädet suorana kämmenet ylöspäin. Siitä jo vähän nuuskin että kaveri taitaa olla niitä miehiä, mutta nyt ilmeisesti Rantanen on ottanut asiasta selvää.

Heh, kiitos FSDetroitille tästäkin stolkkauksesta, kun Pavelia vaihtoaitiosta niin usein näyttävät.

Ja nopeesti se Grier-kortti katsottiin. Tosiaan jatkaa Buffalossa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hyvä ura takana, on tehnyt joukkueen eteen töitä mutta mutta... minusta pelaajan tulisi itsekin ymmärtää se, että joskus se ura päättyy ja ikuisesti seura ei voi olla kunnianvelassa pelaajaa kohtaan. Ura on ollut jo selkeästi laskusuuntainen useamman kauden ajan, takaa tulee nuoria pelaajia, joiden uran kannalta on tärkeää, että myös he pääsevät pelaamaan niitä pelejä ylhäällä.

No eikös noista Maltbyn kommenteista nimenomaan paistanut se, että hän juurikin ymmärtää tämän asian? Siksi on ottanut vaihtoehdoksi uran jatkamisen myös jossain muualla.

Voidaan myös miettiä, että miltä pelaajasta itsestään tuntuu se, että tietää olevansa se 15. varahyökkääjä ja pääsevänsä pelaamaan vain hajapelejä. Nuori pelaaja voi olla valmis tähän mutta entä uransa ehtoopuolella oleva pian 38-vuotias konkari?

Onko Maltbystä siis hyötyä joukkueelle edes ollessaan se varahyökkääjä?

Ken Holland on moneen otteeseen maininnut, että nämä varahyökkääjät ja nelosketjun miehet ovat parempia olla veteraanipelaajia. Siksi, että veteraanipelaajan saa yleensä halvemmalla sopimuksella, kuin jonkun nuorukaisen entry-level soppari ja kokenut pelaaja tekee yleensä virheettömämpää työtä pienessä roolissaan. Nelosketjun hinta-laatusuhde saadaan sen myötä paremmaksi.

Lisäksi kokeneen pelaajan kehitys ei kärsi (kun ei edes tarvi enää kehittyä) minuuttimäärän jäädessä liian pieneksi, mutta kokemuksen avulla pelipanos on yleensä tasaisen kova, vaikka olisi istuttu viikkoja popparikatsomossakin. Nuorelle pelaajalle tällaisen roolin asettaminen on puhdasta organisaation tulevaisuuden tuhoamista, jos kaveri ei pääse pelaamaan tarpeeksi niitä tärkeitä minuutteja saati ollenkaan.

Sen takia sinne ne Brad Mayt ja Dallas Draket on signattu ja Maltbyjä roikotettu mukana. Nuoret kaverit pidetään farmissa kehittymässä, eikä nelosketjun 5 minuutin peliajalla / istumassa katsomossa. Lisäksi pelaaminen vain silloin tällöin sopii vanhemmalle kropalle jopa paremmin, mutta loukkaantumisten sattuessa siellä on sitten pelikuntoinen jamppa heti valmiina hyppäämään askiin.

Omastakin mielestäni tämä on oikea tapa viedä runkosarja läpi parhaan sijoituksen maksimoimiseksi ja nuorten kehitystä sen enempää jarruttamatta. Oikeasti kova nuori pelaaja puskee itsensä sinne kokoonpanoon ennemmin tai myöhemmin (esim. Filppula aikanaan).

Onhan se sitten nähty, kun kokoonpanrajoitukset ja salary cap poistuu pleijareissa, niin lähes samantien nämä meidän oikeasti kovat nuorukaiset (Helm, Abdelkader jne.) ovat murtaununeet rosteriin runkosarjan varaäijien ohitse ja sieltä on ammennettu sitten sitä arvokasta kokemusta.

Jos Maltbylle tehtäisiin joku minimipalkan jatko, niin Maltbystä olisi minun mielestäni hyötyä siinä tapauksessa, jos parikin miestä loukkaantuu harjoitusleirillä. Silloin Maltby olisi valmis pelisysteemin ja organisaation tunteva kaveri hyppäämään nelosketjun mieheksi matkaan. Mutta tosiaan, jos kausi saadaan aloittaa kaikki terveenä, niin 23 miehen lopullisen rosteriin ei tule olemaan mitään asiaa. Sitten matka jatkuu waiversiin ja sen mies kommenttien perusteella ilmeisen selvästi hyväksyy.


(ps. Työtä tekeviä ihmisiähän ne taitaa olla, ja kyllä minustakin olisi ihan kiva tienata sitä NHL:n minimipalkkaa edes 1-2 kauden ajan...) :)
 
Viimeksi muokattu:

Posthumus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ainakin itselle tuli täytenä yllätyksenä tämä että mies on harras uskovainen. Tosin eipä Pavel hirveästi ainakaan Detroit olonsa aikana medialle yksityis asioistaan juurikaan ole puhunut.

Olinkin tätä arvellut, kun sen verran usein jumala vilahtelee miehen kommenteissa. Mieleen on jäänyt vuoden 2009 playoffien aikainen kommentti kun Datsyuk oli loukkaantunut ja häneltä kysyttiin koska uskoo pystyvänsä pelaamaan niin Datsyuk vastasi runollisesti, että "We make plans but God makes decisions".
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mursak & Nyquist

Osui muuten tuossa ohi mennen silmään MM-uutisissa, että Slovenia nousi (jälleen?) A-sarjaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että ensi vuoden kisoissa nähtäneen Jan Mursak, ellei ole jo täyspäiväisesti ylhäällä kannun jahdissa. Tänä vuonnahan mies kuului "Black Aces"-ryhmään, mutta kävi pelaamassa Slovenian B-kisat pleijareiden alkupuolella alta pois tehoin 5+2 viidessä pelissä. Mursakia olisi kiva nähdä jo ensi kaudella joissain peleissä, toisi rightin maalintekijänä hyökkäykseen vähän monipuolisuutta.

Ja lisää junnu-asiaa; Mainen yliopistossa pelaava ruotsalaisprospect Gustav Nyquist jatkaa vielä ensi kauden NCAA:ssa, vaikka jossain häntä uumoiltiin jo ensi kaudeksi Grand Rapidsiin. Koulutus on miehelle henk.koht erittäin tärkeä juttu ja hän haluaa saada opiskelut valmiiksi ennen ammatilaisuutta. Taitojensa puolesta olisi varmaan ollut tosin jo ensi kaudella GR:n kärkihyökkääjiä. Nyquist voitti tällä kaudella koko NCAA:n pistepörssin tehden 39 pelissä tehot 19+42=61, ja hänet valittiin Hobey Baker-palkinnon top3:n joukkoon. Saa nähdä millaista jälkeä syntyy ensi kaudella, kun oli kuulemma tällä kaudella jo kovin dominoiva tuolla tasolla.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ken Holland on moneen otteeseen maininnut, että nämä varahyökkääjät ja nelosketjun miehet ovat parempia olla veteraanipelaajia. Siksi, että veteraanipelaajan saa yleensä halvemmalla sopimuksella, kuin jonkun nuorukaisen entry-level soppari ja kokenut pelaaja tekee yleensä virheettömämpää työtä pienessä roolissaan. Nelosketjun hinta-laatusuhde saadaan sen myötä paremmaksi.

Lisäksi kokeneen pelaajan kehitys ei kärsi (kun ei edes tarvi enää kehittyä) minuuttimäärän jäädessä liian pieneksi, mutta kokemuksen avulla pelipanos on yleensä tasaisen kova, vaikka olisi istuttu viikkoja popparikatsomossakin.

Ymmärrän kyllä tämän ajattelun ja mutta minusta Maltby ei enää edes täytä tätä tavoitetta, sen verran laskusuuntainen ura on ollut ts. minun mielestä Maltbyn kohdalla hinta-laatusuhde ei enää kohtaa juuri millään tasolla, tai no ehkä juuri sillä, että istuttaa syömässä popparia suuren osan kaudesta ja päästen pelaamaan muutamia hajapelejä.

No, ehkä sopimusta voidaan tarjota pitäen mielessä kauden alun ja mahdolliset loukkaantumiset jo harjoitusleirillä ja sen myötä tarpeen pelaajille ylhäällä. Tällöin pienessä roolissa lyhyen aikaa Maltbykin voisi olla toimiva ratkaisu.

Sitä ajatusta en aina ymmärrä, että seura on kunnianvelassa pitkään palvelleita pelaajia kohtaan ja siksi heille on tarjottava se viimeinen sopimus vielä ennen uran päätöstä. Minusta esim. Red Wingsit on monen pelaajan kohdalla toiminut näin ja jopa yllättävän pitkään maksanut tätä kunnianvelkaa pois, Maltbykin on saanut tästä osansa jo parin kauden ajan, joten siinä suhteessa minusta seuralla ei ole tarvetta enää tällaiseen toimintaan. Konkareille on tietenkin osattava antaa oma arvonsa mutta vastaavasti kokeneemman kaartin ei tule kuvitella, että paikka on "ikuinen" vain ja ainoastaan sen tähden, että seuralla on velvotteita pelaajaa kohtaan. Tässä tapauksessa Maltby on saanut paljon ja seura on saanut paljon, win-win-tilanne siis.

Varmasti Red Wingsien systeemissä on paljon hyvää. Nuorille annetaan suurta roolia farmissa useamman kauden ajan, jolloin peliaikaa tulee paljon ja tällä tavalla kokemusta, mutta toisinaan tuntuu siltä, että tiettyjen roolipelaajien kohdalla Wingsit voisi olla rohkeampikin kokeilujen suhteen. Minusta seura on tietyssä mielessä ollut viimeisimpien kausien aikana liiankin varovainen, toisaalta onko se varovaisuus sitten tuonut menestystä. Vaikea sanoa. Itse kuitenkin näkisin mielelläni toisinaan rohkeampiakin siirtoja, niin pelaajaliikenteen kohdalla Wingsien ja farmin välillä kuin myös draftissa. Nyt pelistä tunnutaan rakennettavan liiankin täydellistä, toisinaan jopa sellaista, että se tuntuu tukahduttavan tunteenpalon kaukalossa.

vlad.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Red Wings on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen Mattias Ritolan kanssa. Cap-hit 516,666$.

Lähde: http://www.mlive.com/redwings/index.ssf/2010/05/red_wings_sign_mattias_ritola.html

Oikein hyvä. Holland kuristi pitempään sopimukseen halvemman caphitin mitä qualifying offerilla olisi tullut. Taitaa olla NHL:n minimipalkat nuo 500k-525k-525k. Ensi kauden minimi on vielä 500k, mutta sitten se nousee 25 tuhannella.

***

http://blog.mlive.com/snapshots/2010/05/daniel_larsson_highly_likely_t.html

Daniel Larsson signasi sitten Ruotsin mestarin riveihin 2-vuotisella sopimuksella. Ironisesti Stefan Liv lähti HV:stä KHL:ään ja Larsson tulee korvaamaan.

Ei sitten Daniel pystynyt jäämään odottelemaan Osgoodilta vapautuvaa spottia. Noh, ainahan takaisin taa tulla. Eiköhän Wings pärjäile Howard+joku kokenut kakkonen -combolla vielä ihan mukavasti, kunnes on McCollumin aika yrittää nousua ylös.

***

http://blog.mlive.com/snapshots/2010/05/st_james_red_wings_paving_the.html

Lidström luvannut kertoa jatkostaan jo ehkä ennen kesäkuun alkua. Eiköhän tämä ole saletti jatkamisen merkki. Hyvin ainakin Holland saa tästä päätöksestä aikaa valmistautua UFA-markkinoihin ja muiden jatkosopimusten neuvotteluun.

Bertuzzi ilmeisen selvästi haluaa jatkaa ja 2-vuotisesta sopparista oli maininta. Tuzzi haluaa asettua edes johonkin paikoilleen, kun on vuoden 2007 jälkeen saanut vaihtaa paikkakuntaa joka vuosi. Eiköhän se caphit kuristeta silläkin diilillä kohilleen.
 
Viimeksi muokattu:

Posthumus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Daniel Larsson signasi sitten Ruotsin mestarin riveihin 2-vuotisella sopimuksella. Ironisesti Stefan Liv lähti HV:stä KHL:ään ja Larsson tulee korvaamaan.

Ei sitten Daniel pystynyt jäämään odottelemaan Osgoodilta vapautuvaa spottia. Noh, ainahan takaisin taa tulla. Eiköhän Wings pärjäile Howard+joku kokenut kakkonen -combolla vielä ihan mukavasti, kunnes on McCollumin aika yrittää nousua ylös.

Ensi kauden kannalta vähän pohdituttaa onkohan Osgoodista pelillisesti enää edes kakkosveskaksi? Entäs jos Howardille iskee sophomore slump tai mies loukkaantuu? Pystyisikö Osgood vielä kerran tilkitsemään itsensä... No, onneksi Howardin kohdalla toisen vuoden tuska tuskin muodostuu kovin pahaksi.
 

Spiit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensi kauden kannalta vähän pohdituttaa onkohan Osgoodista pelillisesti enää edes kakkosveskaksi? Entäs jos Howardille iskee sophomore slump tai mies loukkaantuu? Pystyisikö Osgood vielä kerran tilkitsemään itsensä... No, onneksi Howardin kohdalla toisen vuoden tuska tuskin muodostuu kovin pahaksi.

Jonkin verran tullut seurattua Detroitin otteita viime vuosina lähinnä Filppulan (osittain myös Leinon) edesottamuksien vuoksi. Eilen katsellessani Suomen ja Venäjän välistä MM-lätkää mietiskelin ajan kuluksi samalla Petri Vehasen ensi kauden mahdollista joukkkuetta ja mieleen nousi ajatus, että NHL-joukkueista periaatteessa Detroit voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.

Vehanenhan on vissiinkin sanonut, ettei lähde ison veden taakse ilman yksisuuntaista sopimusta ja harva NHL-joukkue varmaankaan yksisuuntaiseen soppariin on valmis noin suoralta kädeltä. Detroit voisi kuitenkin mielestäni olla nykyisessä veskaritilanteessaan tällainen joukkue; vahva historia scouttaamisesta Euroopassa, Howard kohtuullisen selkeä ykkönen, Osgood alkaa olla jo nähty ja farmista ei (?) ainakaan vielä ole nousemassa kovin varteenotettavaa kakkosveskaria ensi kaudeksi. Lisäksi Vehanen voisi olla palkkansa puolesta sovitettavissa Wingsien rosteriin. Näin siis ihan ajatuksen tasolla.. vai saako ajatukseni täyden tyrmäyksen vannoutuneiden Wings-fanien puolelta? :)
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jonkin verran tullut seurattua Detroitin otteita viime vuosina lähinnä Filppulan (osittain myös Leinon) edesottamuksien vuoksi. Eilen katsellessani Suomen ja Venäjän välistä MM-lätkää mietiskelin ajan kuluksi samalla Petri Vehasen ensi kauden mahdollista joukkkuetta ja mieleen nousi ajatus, että NHL-joukkueista periaatteessa Detroit voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.

Vehanenhan on vissiinkin sanonut, ettei lähde ison veden taakse ilman yksisuuntaista sopimusta ja harva NHL-joukkue varmaankaan yksisuuntaiseen soppariin on valmis noin suoralta kädeltä. Detroit voisi kuitenkin mielestäni olla nykyisessä veskaritilanteessaan tällainen joukkue; vahva historia scouttaamisesta Euroopassa, Howard kohtuullisen selkeä ykkönen, Osgood alkaa olla jo nähty ja farmista ei (?) ainakaan vielä ole nousemassa kovin varteenotettavaa kakkosveskaria ensi kaudeksi. Lisäksi Vehanen voisi olla palkkansa puolesta sovitettavissa Wingsien rosteriin. Näin siis ihan ajatuksen tasolla.. vai saako ajatukseni täyden tyrmäyksen vannoutuneiden Wings-fanien puolelta? :)

Eihän se täystyrmäystä ainakaan saa, mutta kun Osgoodin caphitistä ei pääse eroon kuin treidaamalla. Waiversit tai lopettaminen ei poista Ozzien caphittiä, koska monivuotinen sopimus tehtiin +35 ikäiselle pelaajalle. Ulkopuolelta tuotava molari olisi siis mahdollinen salary-cap ongelma, jos Osgoodia ei saa kaupattua.

Tokihan se Ozzien caphit on vain 1.417 miljoonaa, joten ei se nyt teoriassa ihan mahdottomimmasta päästä ole jonnekin saada kaupattua. Itse en vaan näe sitä ollenkaan todennäköisenä.

Kyllä Vehanen muuten kävisi, mutta uskoisin, että hänelle itselleen viisaampaa olisi siirtyä esim. Philadelphiaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
MLiven uutisen mukaan Larssonin oikeudet pysyvät Detrotilla vielä 3 vuotta, vaikka mies Ruotsiin siirtyikin. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, ja nythän koko maalivahtitilanne on puhdas win-win situatation. Jokainen nuorukaisista (Howard, Larsson & McCollum) pelaa ensi kaudella jossain päin maailmaa ykkösmaalivahdin roolissa.

http://www.mlive.com/redwings/index.ssf/2010/05/goaltender_daniel_larsson_sign.html

"They wanted me in the AHL (for) at least another year, but I felt that the two seasons was enough,'' Larsson told HockeySverige.se. "NHL is still my ultimate goal. I think this is the best way to get there.''

Larsson had a chance to be the Red Wings' backup to Howard in 2011-12 because Chris Osgood is expected to retire after next season. The Red Wings retain Larsson's NHL rights for three more seasons, until he turns 27, and general manager Ken Holland said he would welcome him back if he looks NHL-ready.

Larsson is a restricted free agent who will earn much more in Sweden than he would have playing for the Griffins (roughly $100,000).
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Wings tulee Larssonin lähdettyä hankkimaan yhden veteraaniveskarin Grand Rapidsiin McCollumin pariksi. Mielenkiintoinen juttu on muuten se, että GR:ssä ei ilmeisesti ole omaa maalivahtivalmentajaa. Tämä oli yksi syistä, jotka johtivat Larssonin lähtöön.
“We always want five goalies, so we’re going to go out and sign another veteran minor league goaltender. We always have two in Detroit, two in Grand Rapids and one in Toledo.”

Ja Hudler treenailee ilmeisesti L.A:n lämmössä :D Linkissä Hollandin höpinää Larssonista, tulevista UFA-signauksista, Ritolasta, Mursakista ja veskareista.

Lähde: http://redwings.nhl.com/club/news.htm?id=529633
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Homer haluaa monivuotisen sopimuksen ja samalla, tottakai lopettaa uransa Detroitissa.

Lisää asiasta detnewsin artikkelissa: http://www.detnews.com/article/2010...mstrom-likely--but-no-slam-dunk-for-Red-Wings

Monivuotiseen diiliin voisi ujuttaa mukavasti boonuksia ja vääntää cap hitti samalla jonnekkin 1,5m paikkeille(vai voiko niitä bonuksia lämästä monivuotiseen diiliin?).

Mutta että 3-vuotinen, ääh.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Homer haluaa monivuotisen sopimuksen ja samalla, tottakai lopettaa uransa Detroitissa.

Lisää asiasta detnewsin artikkelissa: http://www.detnews.com/article/2010...mstrom-likely--but-no-slam-dunk-for-Red-Wings

Monivuotiseen diiliin voisi ujuttaa mukavasti boonuksia ja vääntää cap hitti samalla jonnekkin 1,5m paikkeille(vai voiko niitä bonuksia lämästä monivuotiseen diiliin?.

Mutta että 3-vuotinen, ääh.

No eihän niitä voi. Bonarit käy vain 1-vuotiseen.

Ei kyllä 3-vuotista tuolla vammahistorialla. 2-vuotinen vielä menee, jos sillä saadaan caphitti sopivasti pienemmäksi.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Hakkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings, New England Patriots
Hurdlerin paluu sai lopullisen varmistuksen:
http://www.tsn.ca/nhl/story/?id=322576

Bertuzzin jatkosopimuksen voisi jättää pöytälaatikkoon. Bertuzzi on omalla pelaamisellaan aiheuttanut sen, että on saanut vaihtaa maisemaa taajaan. Niitä turhia jäähyjä ei tarvita, ja kun Bertuzzi ei mielestäni ainakaan tule muuttamaan enää pelityyliään, niin uutta miestä hakuun.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ehkä 1+1 jatkosoppari jos sitäkään.

Optioita ei nyky-CBA:ssa tunneta. Se on joko vuosi tai sitten enemmän kertalaakista.

Bertuzzin jatkosopimuksen voisi jättää pöytälaatikkoon. Bertuzzi on omalla pelaamisellaan aiheuttanut sen, että on saanut vaihtaa maisemaa taajaan. Niitä turhia jäähyjä ei tarvita, ja kun Bertuzzi ei mielestäni ainakaan tule muuttamaan enää pelityyliään, niin uutta miestä hakuun.

Tässä muuten runkosarjasta minor-penalties -lista:

1. Bertuzzi - 35
2. Holmström - 30
3. Ericsson - 17
4. Kronwall - 16
5. Maltby - 16
6. Abdelkader - 15
7. Draper - 14
8. Zetterberg - 13
9. Lidström - 12
10. Rafalski - 12
11. Filppula - 12
12. Cleary - 12
13. Lebda - 11
14. Franzén - 11
15. Stuart - 10
16. Helm - 9
17. Datsjuk - 9
18. May - 8
19. Eaves - 8
20. Meech - 7
21. Miller - 5
22. Williams - 4
23. Janik - 4
24. Leino - 3
25. Newbury - 2
26. Lilja - 2
27. Ritola - 0
28. Kindl - 0

Enitenhän se Tuzzi niitä kakkosia otti. 35 kakkosta oli NHL:n runkosarjan 10. eniten. Edellä vain Downie (59), Hartnell (54), Malkin (49), Burrows (48), Ott (44), Avery (40), Rene Bourque (39), Perry (38) ja Pitkänen (36).

Samat suhteutettuna koko runkosarjassa pelattuihin peliminuutteihin:

(2min / total icetime = .rating)
1. Newbury - 2/34 = 0.0588
2. Maltby - 16/525 = 0.0305
3. May - 8/278 = 0.0288
4. Abdelkader - 15/529 = 0.0283
5. Holmström - 30/1075 = 0.0279
6. Bertuzzi - 35/1375 = 0.0255
7. Franzén - 11/505 = 0.0218

8. Draper - 14/934 = 0.0150
9. Filppula - 12/1002 = 0.0120
10. Cleary - 12/1102 = 0.0109

11. Eaves - 8/873 = 0.0092
12. Zetterberg - 13/1485 = 0.0088
13. Helm - 9/1087 = 0.0083
14. Williams - 4/595 = 0.0067
15. Miller - 5/838 = 0.0060
16. Datsjuk - 9/1627 = 0.0055
17. Leino - 3/555 = 0.0054
18. Ritola - 0/58 = 0.0000

Sitten vähän Tuzzin sijoitus "paranee", kun suhteuteutaan tuo kakkosten määrä koko kauden pelattuihin peliminuutteihin. Esimerkisi Holmström jäähyili tiheämpään tahtiin näistä ylempien ketjujen pelaajista, koska hänellä oli vähemmän pelejä ja peliaikaakin keskimäärin vähemmän.

Ei tietysti olisi pahaksi, kun pari ukkoa noista eniten jäähyilevistä poistuisi. Maltby nyt on onneksi ensimmäisenä jo häipymässä ja sitten toinen kaksikosta Holmström/Bertuzzi. Ja kyllä se tässä tapauksessa on Bertuzzi.


1. Janik - 4/175 = 0.0229
2. Ericsson - 17/1035 = 0.0164
3. Kronwall - 16/1051 = 0.0152

4. Meech - 7/583 = 0.0120
5. Lebda - 11/944 = 0.0117

6. Lilja - 2/282 = 0.0071
7. Rafalski - 12/1889 = 0.0063
8. Lidström - 12/2084 = 0.0058
9. Stuart - 10/1899 = 0.0053
10. Kindl - 0/32 = 0.0000

Liljalta ja Stuartilta varsin erinomaiset lukemat puolustaviksi pakeiksi. Lidströmin jäähymäärän alhaisuus ei toki yllätä, mutta niin on hyvät lukemat avainmiehistä kaikilla, paitsi Ericsson/Kronwall -kaksikolla.

Jos nyt jotenkin yrittää tuota .rating -arvoa selvittää, niin hyökkääjillä tuommoinen yli 0.0200 arvo tai enemmän on jo liikaa jäähyilemistä, 0.0190-0.0100 on suht normaalia "siedettävää" meininkiä ja alle 0.0100 olevat lukemat ovat jo erinomaisia lukuja.

Pakeilla taas suurinpiirtein 0.0150 ylitys on surkeeta pelaamista, 0.0149-0.0075 normaalia ja alle 0.0075 erinomaisia lukuja.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Bertuzzin jatkosopimuksen voisi jättää pöytälaatikkoon. Bertuzzi on omalla pelaamisellaan aiheuttanut sen, että on saanut vaihtaa maisemaa taajaan. Niitä turhia jäähyjä ei tarvita, ja kun Bertuzzi ei mielestäni ainakaan tule muuttamaan enää pelityyliään, niin uutta miestä hakuun.

Kyllähän Bertuzzin sopimus on siinä ja siinä kannattaako sitä tehdä. Parhaimmillaan hän on pelaaja jonka kanssa sopimus kannattaa tehdä, tämä näkyi osassa peleistä tälläkin kaudella mutta sitten huonoimmillaan herra vaeltelee täysin yössä ja on korkeintaan taakka joukkueelle. Jäähyjen määrä on minusta tietyssä mielessä epäolennainen asia, olennaista on se millaisia ne jäähyt ovat, millaisista tilanteista ne tulevat. Koukkaamiset ja kiinnipitämiset ovat täysin turhia jäähyjä suurimmalta osin mutta jos niitä tulee jokunen kovan fyysisen pelin seurauksena niin ei haittaa minua tippaakaan, etenkin jos seurauksena vastustajaltakin lähtee pelaaja box'iin iskumaan. Ikävä kyllä Bertuzzi ei pelaa sillä fyysisellä tasolla jolla hän vuosia sitten pelasi.

***

Holmströmin sopimus... Kyllähän kolmen vuoden sopimus tuntuu aivan liian pitkältä ottaen huomioon herran sairaushistorian. Lyhyempi sopimus passaa kyllä minulle vuosi tai korkeintaan kaksi. Katsotaan mihin lopputulokseen sitä päästään mutta täytyy vaan toivoa, että sopimus ei ole liian pitkä.

vlad.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
En ymmärrä oikein, miksi tätä Bertuzzi-keskustelua käydään jo toista kesää putkeen. Tykätäkö vaiko eikö tykätä.

Minusta asia on ihan selvä. Mies pelaa ehkä juuri ja juuri tyydyttävästi, mutta on pahanilmanlintu, joka tuo mukanaan huonoa onnea ja muutenkin inhottaa pelaajana. Big Bad Bert on menneiden talvien lumia, jäljellä on vain huonoja muistoja. En halua nähdä tällaisia pönttöjä Wings-paidassa. Ken Holland, ole hyvä, jätä sopimus tekemättä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En ymmärrä oikein, miksi tätä Bertuzzi-keskustelua käydään jo toista kesää putkeen. Tykätäkö vaiko eikö tykätä.

Minusta asia on ihan selvä. Mies pelaa ehkä juuri ja juuri tyydyttävästi, mutta on pahanilmanlintu, joka tuo mukanaan huonoa onnea ja muutenkin inhottaa pelaajana. Big Bad Bert on menneiden talvien lumia, jäljellä on vain huonoja muistoja. En halua nähdä tällaisia pönttöjä Wings-paidassa. Ken Holland, ole hyvä, jätä sopimus tekemättä.

Niin, periaattessa kaikkien juttujen perusteella Bertuzzi kyllä tulee olemaan se odd-man out. Holmströmille halutaan ehdottomasti jatkoa ja Hudler palasi takaisin aika kovalla caphitillä. Abdelkader ja Ritola ottavat Maltbyn ja Williamsin paikat. Lisäksi Holland puhuu, että aikoo signata fyysisen taklaajan 3-4 ketjuihin, joten mihin se Bertuzzi enää mahtuu?

Muuli - Dats - Homer
Hudler - Zeta - Filppula
Cleary - Helm - Eaves
Ritola - Abdelkader - XXX
Draper
(hätätapauksessa XXX=Miller?)

Jos nimittäin Lidström ottaa sen 6 milliä ja Holmström sekä Lilja signaavat vanhan palkkansa (2.250 ja 1.250) arvoiset jatkosopimukset, niin suht realistisesti arvioitujen Helm/Eaves/Abdelkader -jatkojen jälkeen sille viimeiselle hyökkääjälle jää suurinpiirtein NHL:n minimipalkan verran cap-tilaa. Jos cap nousee miljoonan, niin sitten jää ehkä se miljoona. Ja siihen summaan tuskin Tuzzikaan tulee tyytymään.

Lidströmin tuleva sopimus merkitsee niin mahdottoman paljon miten arvokas jamppa tuohon XXX-paikalle pystytään saamaan.
 
Aika kaukana vielä ollaan siitä että Stevie mihinkään lähtee. Itse en usko siihen koskaan. Asiat eivät vaan tule menemään niin. Loyalty, Hockeytown hero yms. asiat vain painavat liikaa vaakakupissa. Vaikka tiedän sen itsekin, että olisi hyvä opetella asioita muualla, jotta ne ekat virheet saa "rauhassa" tehdä siellä, mutta Yzerman on niin pyhä, ettei tätä tule tapahtumaan. Se riski, että ne virheet tehdään "meillä", on Detroit valmis ottamaan.

....

Yzermanilla varmasti on haluja päästä johtamaan joukkuetta, mutta hänen aikansa ei ole vielä. King Kennyn pitää siirtyä tieltä pois ja siihen voi mennä vielä pitkä aika. Siihen asti Yzerman tulee muhimaan omassa kolossaan muiden suuresti himoitsemana miehenä.

http://tsn.ca/nhl/story/?id=322598

Yzerman siis vastoin Henkan tietävää ennakkoa otti vastaan pestin Tampaan.
Tarvitsee sanoa sen verran että itse toivon että mies onnistuu ja Tampassa on erittäin hyvä runko lähteä rakentamaan menestyvää playoff joukkuetta. Tämän lisäksi Sharksmaista painetta ei suhteellisen nuorella franchisella ole sillä yksi pytty on keretty jo voittamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös