Derek Boogardin kuolema – the end of an era?

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Derek Boogaardin kuolema. The end of an era?

Derek Boogaardin kuolinsyyn varmistuminen alkoholin ja kipulääkkeiden tahattomaksi yliannostukseksi on käynnistänyt keskustelun myös jääkiekkoilijoiden päävammoista. Useamman aivotärähdyksen kärsinyt Boogaard oli hakeutunut vieroitukseen vuodesta 2009 lähtien ainakin kolmesti. Kuollessaan hän oli peleistä yhä sivussa joulukuussa 2010 kärsityn aivotärähdyksen seurauksena ja oli jälleen kirjautunut NHLPA:n päihdevieroitukseen.

Jonkin verran päävammat olivat tapetilla jo Bob Probertin kuoleman yhteydessä. Probertin aivoissa todettiin ruumiinavauksessa jälkiä kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta, vaikka se ei varsinaisesti kuoleman aiheuttaja ollutkaan. Chronic Traumatic Encephalopathy, CTE, on progressiivinen aivovamma, joka vaikuttaa rappeuttavasti aivojen toimintaan ja saattaa olla syynä muistihäiriöiden lisäksi impulsiiviseen ja arvaamattomaan käytökseen, masennukseen ja lopulta dementiaan.

Boogardin perhe päätti luovuttaa Boogaardin aivot tutkittavaksi Bostonin yliopiston lääketieteelliselle laitokselle, jota NHL kutsuu ’concussion centeriksi’. On paljon mahdollista, että aivoista löytyy CTE:n kaltainen vamma ottaen huomioon Boogardin uran jääkiekkoilijana.

'Poliisin' urakehitys NHL:ssä on arvaamaton. Jos olet liian kauan poissa vaikkapa aivotärähdyksen johdosta, paikalle on kyllä tulijoita. Joskus nuorempia, halvempia ja parempiakin. On suuri kiusaus ottaa riski ja vaarantaa oma terveytensä liian pikaisella paluulla ja vastaavasti on turhauttavaa olla sivussa pitkään.

Ehkä keskustelu kiihtyy, ehkä jonkinasteisista turvamääräyksistäkin päätetään? Ehkä reseptinkirjoittajatkin miettivät, kuinka monen muun lääkärin kanssa potilas on tekemisissä?

Joka tapauksessa 28-vuotias nuori, suurisydäminen jääkiekkoilija ja hieno ihminen on kuollut. Jos hänen kuolemastaan seuraa turvallisempi toimintatapa, toivon että se nimetään Derek Boogaardin mukaan.

PS. Tällä foorumilla on varmasti tuhat kirjoittajaa, jotka tietävät NHL-jääkiekosta toiset tuhat kertaa enemmän kuin minä. Olen fyysisen jääkiekon ystävä ja minusta tappelut kuuluvat peliin. Mutta tämä asia liikutti minua.
 
Viimeksi muokattu:

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Helvetin hyvä avaus! Probertin kuollessa aloin pohtia NHL-tappelijoiden uria hieman enemmän ja pohdin aivovammoja ja pelaajien elämän suuntia tappelu-uran loputtua. Itse olen omissa pohdinnoissani päätynyt siihen että NHL-tappelijana ura on yksi raaimmista hommista urheilussa, jotenkin vaikuttaa siltä että tappelijoiden urat lähtevät helpommin laskusuuntaan kuin muiden roolien pelaajien. Elämä on lähtenyt pahasti raiteiltaan muun muassa Darren McCartylla, Peter Worrellilla ja Suomessakin esiintyneellä Billy Tibbetsillä. On näitä muitakin mutta tässä oli nyt vain pari esimerkkiä, joiden aivot olisi myös mukava nähdä kuoleman jälkeen koska niissä voisi arvokasta tietoa olla. Tuossa roolissa pelaaville täytyy antaa rispektiä, suosio fanien keskuudessa on suuri mutta silti äijillä on koko ajan pelko peliajasta.

Omasta mielestäni tappelut kuuluvat jääkiekkoon, mutta NHL:ssä kannattaisi kiinnittää näihin enemmän huomiota sillä olisi tärkeää että tappelijoille jotka pakon edessä lopettavat uransa annettaisiin tukea. Voitaisiinko näillä vähentää NHL-tappelijoiden elämän raiteilta suistumista uran jälkeen. Vai ovatko aivot vahingoittuneet noin pahasti monella ettei normaalin elämään enään kykene. Luulen että moni tappelija salaa aivotärähdykset ja päänsäryt lääkäreiltä jotta saisivat pelata mahdollisimman pitkän uran, tosin mitäpä ei tekisi suosion ja rahan eteen. Toki kertoo äijien halusta pelata, mutta mielestäni NHL:n tai NHLPA:n pitäisi alkaa yrittää kannustaa pelaajia kertomaan vammoista. En usko että Boogaard selvisi kaudessa ilman 3-6 aivotärähdystä, vaikka tappelut näyttävät nyhjäksiltä osa on iskut oikeasti tuhoisia.

Toivon että tapaus Boogaard aloittaisi tappelijoiuden uran uuden valtakauden. Ja ISO KIITOS Boogaardille viihdyttävistä ja upeista hetkistä NHL:ssä, toivottavasti ne sielä jossain jatkuvat vielä!
 

Stockus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings, SteveY, (TBL)
Heti alkuun on sanottava että tykkään kyllä kun lätkässä on kunnon tappeluita, ja on hienoa että näitä tappelijoita arvostetaan. Mutta jos todella on niin että heidän loppuelämä menee ihan sekaisin sen takia että heille tulee useita aivotärähdyksiä niin olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että tappelut pitää kieltää samalla tavalla kuin SM-liigassa täten tappeluiden määrä vähenisi. Toisaalta tämä veisi myöskin työt näiltä Boogardin tyyppisiltä tappelijoilta joiden kiekonkäsittelytaidot on mitä on.

Olen kuitenkin sitä mieltä että ihmishenki on tärkeämpi kuin joku yksittäinen tappelu, vaikka hieno traditio P-Amerikkalaisessa jääkiekossa onkin. Toki aivotärähdyksiä voi tulla helpostikkin jääkiekossa esim. tapaus Granlund mutta siltikin aivotärähdyksien määrä vähenisi NHL:ässä missä tehdää kaikki voitava niiden välttämiseksi tällä hetkellä.

Loppujen lopuksi kysymys on kumpi on tärkeämpi NHL:älle tappeluiden tuoma villitys ja raha vai pelajien turvallisuus ja elämä.

Harmittavia tapauksia Boogardin ja Probertin kuolemat noin nuoressa iässä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Todella surullinen tapaus kaiken kaikkiaan. Boogard oli yksi suosikeistani ehdottomasti. Laittaa vaan miettimään, että mitä kaikkea siellä kulissien takana tapahtuu. Viinaa ja lääkkeitä ja in and out -tyyppistä vieroitusta ainakin tässä Boogeymanin tapauksessa.

Vaikea asia, koska olen kiekkotappelujen ystävä ja katson niitä mielelläni. Kuitenkin, jos päähän lyödään tarpeeksi ja siitä välillisesti tulos on tämä, niin niin... laittaa miettimään. NHL on jääkiekon kruununjalokivi, parasta mitä on tarjolla ja siellä kuuluu taklata helvetin kovaa ja tappelun sattuessa myös lyödä ja ottaa iskuja vastaan. Siellä kuuluu olla tosissaan ja antaa kaikkensa. Boogard antoi todellakin kaikkensa. Onneksi on olemassa paljon minua fiksumpia ihmsiä, jotka varmasti ottavat ongelman käsiinsä ja tekevät kaikkensa ratkaistaakseen sen.

R.I.P. Derek Boogard. Jos pääsit ylös, niin ajele enkeleitä laitaan.
 

Jättikukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Florida Panthers (HIFK symp.)
Hyvä avaus tähän aiheeseen. Mielestäni tämä asia sisältää sekä fyysisen että henkisen ulottuvuuden. Fyysisen tietysti siten, että päähän lyöty isku tekee hallaa aivoille.

Uskoisin kuitenkin Boogaardin tapauksessa olevan kyse enemmän siitä, että hän ei olisi oikeasti koskaan halunnut lyödä ketään, satuttaa toista ihmistä. Olosuhteiden (fyysinen preesens, lahjakkuus tapella) pakosta hän ajautui hyvin palkatuksi tappelijaksi. Voi olla, että jos tarpeeksi kauan toimii vastoin omatuntoaan, niin rappeutuu sisältä. Liian suuri tietoinen ristiriita minän ja ihanneminän välillä? Ulkoinen palkinto ei ollut tässä tapauksessa riittävä korvaamaan pahaa oloa sisällä. Todennäköisesti Boogaard ei olisi halunnut tappaa hyttystäkään.
 

Ihmiskuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boogard minkä minä olen nähnyt vaikutti aina rehdiltä kovanaamalta, ei muistaakseni saanut pelikieltoja mistään ylilyönneistä. En ikinä nähnyt Boogeyn hakkaavan kaveria jäässä.

End of an era?

Toivottavasti.

Lätkässähän on tapeltu aina, mutta askissa ei tarvita jätkiä jotka ovat siellä vaan tiputtaakseen hanskat. Kaukalossa ei yleensä kuulu tapella, tietyissä tilanteissa niin vaan pitää tehdä! Mutta esim. tän kauden Islanders touhu lähti niin lapasesta, ihme kilareita koko ajan jostain mitättömästä paskasta.

Valitettavaa että Derek lähti liian nuorena.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Hämmentävä on tämä tieto Derek Boogardin kuolemasta. Tant gredulin avausviestin perusteella kuoleman ovat aiheuttaneet lääkkeiden ja päihteiden yhteiskäyttö. Boogardin pelistä saaduilla aivotärähdyksillä ja hänen kuolemallaan ei välttämättä tarvitse olla mitään yhteyttä toisiinsa. Eivät kaikki aivotärähdyksiä saaneet pelaajat päädy päihteiden väärinkäyttäjiksi.

Itse olen ollut jo pitkään puolustamassa eri tilanteissa, kun jääkiekon väkivaltaa on arvosteltu ankarastikin, jääkiekkoon olennaisesti kuuluvia tappeluita. Minulla on ollut se käsitys, että niissä ei vammoja pelaajille synny. Mikäli Boogardin aivotärähdykset ovat syntyneet NHL-tappeluiden yhteydessä, on minun muutettava suhtautumiseni niihin. Ei mikään ole niin pyhää, eivät edes jääkiekkoon kuuluvat tappelut, että niiden seurauksina aivotärähdyksistä syntyvät pysyvät aivovammat olisivat mitenkään hyväksyttävissä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voihan olla, että kyse oli täysin tapaturmaisesta tilanteesta? Eli Boogeymanilla on ollut edelleen kovia kipuja ja on näihin popsinut hieman normaalia annostusta enemmän lääkkeitä. Sitten asiasta enemmän tietämättä on nautiskellut muutamat iltanapsut kotona ja näistä onkin sitten muodostunut elimistöön tappava cocktail. Toinen vaihtoehto tietysti on, että hän on tarkoituksella sekoittanut nuppiaan vetämällä vuoron perään viinaa ja lääkkeitä, mutta luulisi tälläiseen tarkoitukseen miljonäärillä löytyvän parempiakin aineita...

Joka tapauksessa karmea kohtalo tällä yhdellä NHL:n historian kovimmista tappelijoista! :(

RIP Boogeyman.
 

axe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, URS LaKu, Slow Motion
Itse olen ollut jo pitkään puolustamassa eri tilanteissa, kun jääkiekon väkivaltaa on arvosteltu ankarastikin, jääkiekkoon olennaisesti kuuluvia tappeluita. Minulla on ollut se käsitys, että niissä ei vammoja pelaajille synny.
Mistä ihmeestä voi saada tuollaisen käsityksen? Vähän kuin sanoisi, etten millään kuvitellut että jotain voisi sattua kun hypitään voltteja katolta asfaltille. Jos nyt ei niitä kymmeniä muita loukkaantumisia huomaa, niin olisi luullut nyt edes sen kuluneen kauden paljon julkisuutta saaneen molaritappelun jääneen mieleen, kun yhdellä iskulla pistettiin naama sisään. Puhumattakaan murtuneista käsistä, sijoiltaan menneistä olkapäistä, vääntyneistä nilkoista. Pelaajauria on loppunut "yhdestä" iskusta (niiden kuudentuhannen aiemman osuman jälkeen) ja onpa joku jopa kuollutkin jääkiekkotappelussa.

Jossain Veikkaajan kolumnissa, olisiko ollut Barry Melrosen sanoja, oli joku aivan järjettömän suuri prosenttiosuus kuinka moni NHL:n vammoista aiheutuu tappeluista. Vaikka se olisi ollut liioiteltukin, niin taatusti se luku on paljon lähempänä totuutta kuin "ei tappeluissa kukaan loukkaannu" -paskamantra.

Tuosta löytyy hyllystä Probertin, Dave Schultzin, Kocurin sun muiden kirjoja. On jopa luettu. Se mikä katsojalle on "two good guys doing a job, nobody hurt" on aika vitun kaukana niiden ihmisten omasta todellisuudesta. Jokainen heistä tietää, että jonain päivänä siinä tappelussa voi käydä oikeasti huonosti ja se voi osua omalle kohdalle. Jatkuva henkinen ahdistus - niin oman kuolevaisuuden kuin senkin kanssa, että ammattina on pyrkiä tuottamaan kipua pelaajakollegalle ja mahdollisesti samalla vahingoittaa häntäkin pahasti - on varmasti ihan yhtä raskasta kuin jatkuva eläminen parantuvien rystysten ja nenien kanssa. Siihen murtumaan saa hyvät kipulääkkeet mutta loppujen lopuksi niitä taidetaan kuitenkin ottaa pelkoon ja ahdistukseen enemmän kuin kipuun.

Boogardin kuolema oli mun mielestä aika peruskuolintapa NHL-tappelijalle. Valitettavasti meitä viihdyttääksemme liiga tuottaa kovan määrän täysiä ihmisraunioita, jotka selviää päivästä toiseen vain viinan ja aineiden avulla.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Boogardin pelistä saaduilla aivotärähdyksillä ja hänen kuolemallaan ei välttämättä tarvitse olla mitään yhteyttä toisiinsa. Eivät kaikki aivotärähdyksiä saaneet pelaajat päädy päihteiden väärinkäyttäjiksi.
Ei tuota ole väitettykään, tahaton alkoholin ja Oxycontinin* yliannostus oli Boogardin kuolinsyy. CTE puolestaan on hitaasti etenevä sairaus, eikä siitäkään siis ole varmuutta ennen tutkimustuloksia, mutta noin nuorella tuskin kuolemaan johtava. Mutta samalla tavalla kuin muutkin kirjoittajat olen ’herännyt’ ajattelemaan tätä poliisin roolia uudelta kannalta.

Eric Lindros taisi lopettaa uransa loukkaantumisiin, joista yhtenä suurimpana tekijänä oli lukuisat aivotärähdykset. En ole seurannut hänen elämäänsä myöhemmin, ehkä joku tietää kertoa enemmän? Mutta kuten siffa totesi, kaikki aivotärähdyksistä kärsineet eivät päädy kipulääkityskoukkuun. Näillä ’poliiseilla’ tilanne on ehkä alttiimpi kuin ’taitopelaajilla’?

Voihan olla, että kyse oli täysin tapaturmaisesta tilanteesta? Eli Boogeymanilla on ollut edelleen kovia kipuja ja on näihin popsinut hieman normaalia annostusta enemmän lääkkeitä. Sitten asiasta enemmän tietämättä on nautiskellut muutamat iltanapsut kotona ja näistä onkin sitten muodostunut elimistöön tappava cocktail.
Kipulääkkeet ovat ’laillinen huume’ ja Pohjois-Amerikassa helposti saatavilla. Ihminen ei välttämättä edes ajattele olevansa ’huumekoukussa’. En tiedä oliko Boogeyman hakeutunut hoitoon alkoholin vai kipulääkkeiden (vai yhteisvaikutuksen) takia, mutta varmasti siis oli itse tajunnut jotain olevan pahasti pielessä.

*Oxycontin on voimakas kipulääke, joka suurina annoksina saattaa lamauttaa hengityksen. Oxycodone Wikipediassa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siihen murtumaan saa hyvät kipulääkkeet mutta loppujen lopuksi niitä taidetaan kuitenkin ottaa pelkoon ja ahdistukseen enemmän kuin kipuun.
Tässä ajatus hyvin kiteytettynä. Ja kun kyseessä on perusluonteeltaan mukava ihminen, on sisäinen ristiriita valtava.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pesäkarhut. KaMa. Ässät.
Mistä ihmeestä voi saada tuollaisen käsityksen? Vähän kuin sanoisi, etten millään kuvitellut että jotain voisi sattua kun hypitään voltteja katolta asfaltille
Kovanaamat, maskuliinin kulttuuri, adrenaliini. Kipua ja heikkouksia ei näytetä. Meinaan itsekin olen joskus uskonut siihen lumeeseen, että "hei, ei niis tappeluis oikeesti mitään käy, kiviä taskuun". Taitaa vaan olla niin että nuo lukuisat vammat -aivotärähdykset, murtuneet luut- jää vaan huomioimatta. Ainoostaan sillon nää nousee esiin kun joku on täysin kanttuvei tappelun jäljiltä. Pikku aivotärähdys, käsi paskaksi? No hätä, jäähyboksiin ja jääpussi kouraan.

En halua suistaa keskustelua sen kummemmin sivuraiteelle, mutta kun julkisuudessakin on esiintynyt henkilöitä joilla on kiihkeä suhtautuminen kiekkotappeluihin, niin tullaanko perinteisen kiekkokoodi vs. kukkahatut vastakkainasettelun sijaan näkemyksellisiin eroihin jääkiekosta. Eli toisella puolella katsotaan, että joo, joskus voi sattua pahasti jne. mutta se on pelin henki, jääkiekko ison veden takana ei ole koko perheen jokakeväinen kiekkokarnevaali vaan blood sport eikä siitä tarvitse sen kummemmin keskustella.

Tuo viimenen väitteeni on varmaan pitänyt paikkansa, eikä peli tuolla puolen koskaan Martta-kerhon virkkuukokoukseksi muutukaan, mutta päävammojen ja näiden isojen kaverien traagisten kohtalojen tiimoilta elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

Rocco

Jäsen
Aikaisempi viestini eri palstalle kertoo sen missä jääkiekossa aivotärähdyksiä tulee.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Toisaalta hyvä miettiä sitä kuinka monta noita taklauksia(tai törmäyksiä) tapahtuu otteluissa. Tappeluita kun tule edes jokaisessa ottelussa. Joten turha sitä kauheasti väheksyäkkään. Noh varsinkaan yleisesti loukkaantumisen sattumisia noissa tappeluissa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe
Surullinen keissi, josta kyllä ei tule mieleen niinkään lätkän tai edes lätkätappeluiden vaarallisuus, vaan päihteiden liiallinen väärinkäyttö. Tosin voi olla, että huumeilla(mitä kipulääkkeetkin periaatteessa ovat) leikkiminen ja muu sekakäyttö on hieman yleisempää tuossa rankassa marginaaliroolissa kilpailevilla kuin muilla lätkäpelaajilla. Jos näin, niin syy voi olla siinäkin, että tietyt haasteelliset kaverit ajautuvat hieman todennäköisemmin tuohon rooliin.

Nuorena kuolleet pugilistit John Kordic, Derek Boogaard ja myös Bob Probert(vaikka ehtikin eläköityä) näyttivät olevan siviilidemoniensa vankeja, ei pelirooliensa vankeja. Voi hyvin kysyä olisiko heidän elämä ollut vieläkin lyhyempi tai ainakin rankempi ilman lätkää ja tappeluita? Todennäköisesti olisi.

Jääkiekko nyt vetää puoleensa sellaisiakin harrastajia, joille ei ilman tätä hienoa lajia siviilielämä kovin hyviä tulevaisuudennäkymiä tarjoaisi. Niitä henkisiä katujätkiä, jotka ovat 90% ajasta mukavia unelmavävyjä. Ja se on yksi osasyy miksi jääkiekko kiehtoo ja erottuu edukseen muista joukkuelajeista. Omanlaisella primitiivisellä machokulttuurilla.

Sanoisin, että jääkiekko (tai edes lätkätappelut) ei johda ketään harhapoluille tai varsinkaan ennenaikaiseen kuolemaan. Päinvastoin, lätkä saattaa pelastaa harhapoluille syntyneen ja pitää sellaisen edes uransa aikana onnellisena ja hyödyllisenä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eric Lindros taisi lopettaa uransa loukkaantumisiin, joista yhtenä suurimpana tekijänä oli lukuisat aivotärähdykset. En ole seurannut hänen elämäänsä myöhemmin, ehkä joku tietää kertoa enemmän? Mutta kuten siffa totesi, kaikki aivotärähdyksistä kärsineet eivät päädy kipulääkityskoukkuun. Näillä ’poliiseilla’ tilanne on ehkä alttiimpi kuin ’taitopelaajilla’?
Lindros on uransa jälkeen työskennellyt Nhl:n pelaajayhdistyksen asiamiehenä ja erinäisten hyväntekeväisyysprojektien parissa. Ainakin päällisin puolin elämä on kunnossa eikä iso-Eric urallaankaan pahemmin sekoillut päihteiden ym. kanssa. Toisaalta, tähdet ovat tähtiä ja tähdet saavat rahaa, Lindros ehti urallaan tienata kymmenen kertaa enemmän kuin Derek Boogaard.

Ikävä tosiasia kyllä on että tappelijoilla näyttäisi olevan siviilipuolen ongelmia enemmän kuin nhl-pelaajilla keskimäärin. Fyysisten kipujen lisäksi homma on henkisesti todella rankkaa, varsinkin "puhtailla" tappelijoilla joille nyrkit ovat suunnilleen ainoa keino ammattilaisena pelaamiseen. Tilanne on vähän sama kuin ammattinyrkkeilijöillä, joista toki löytyy surullisia tapauksia huomattavasti enemmän kuin lätkätappelijoista.

Vastapainoksi on silti todettava että monet Nhl - tappelijoistakin ovat siviilissä fiksuja ja jopa hyvin koulutettuja kavereita, Stu Grimson ja George Parros parhaina esimerkkeinä. Silti jokainen ennenaikainen kuolema on liikaa ja siksi olisi hyvä että Nhl:ssakin keskusteltaisiin enemmän tästä tappeluiden "pimeästä" puolesta.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mistä ihmeestä voi saada tuollaisen käsityksen? Vähän kuin sanoisi, etten millään kuvitellut että jotain voisi sattua kun hypitään voltteja katolta asfaltille.
Kiitos hyvästä informaatiosta, jonka koko tekstisi sisälsi. Olen ollut jääkiekkotappeluiden vaarallisuuden suhteen todella sinisilmäinen. Ehkäpä nuo Roccon esittämät tilastot ovat vääristäneet tietoani niistä suhteellisen lukuisista aivotärähdyksistä, mitä juuri NHL-tappelijoille on tullut. Olen tähän asti puolustanut jääkiekon tappeluita vaarattomina senkin takia, että olen läheltä seurannut pelaajaa, joka ei koskaan hävinnyt tappeluitaan kaukalossa juniorina eikä aikuisena ja näistä tappeluista en tiedä vastapuolellekaan syntyneen mitään vammoja. NHL-tappelijoiden saamat monet vammat, joista kirjoitat, muuttavat tällä päivämäärällä suhtautumiseni niihin. Ei kenenkään pidä tapella jäällä tietoisena siitä, että vammautumisen riski on niin suuri kuin se on.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
NHL:ssä on tutkittu miten aivotärähdykset jakautuu erilaisten tapausten välillä.
Laittomista taklauksista 17%
Puhtaista taklauksista 44%
Tappeluista 8%
Muista syistä 26% (tahattomat törmäykset, kaatumiset yms.
Tämänsuuntainen käsitys on ollut minullakin etteivät tappelut ole loukkaantumislistan kärkipäässä. Tämä tilasto taitaa kuitenkin kertoa välittömistä vaikutuksista? CTE on seurausta päähän osuneiden iskujen kumulatiivisesta vaikutuksesta.

Ikävä tosiasia kyllä on että tappelijoilla näyttäisi olevan siviilipuolen ongelmia enemmän kuin nhl-pelaajilla keskimäärin.
Poliisiksi profiloituneitten pelaajien kohdalla on mahdollista, että peliura on pelastanut nuoren miehen muuten kurjalta kohtalolta, mutta Boogard on ymmärtääkseni nk. hyvästä perheestä.

Vastapainoksi on silti todettava että monet Nhl - tappelijoistakin ovat siviilissä fiksuja ja jopa hyvin koulutettuja kavereita, Stu Grimson ja George Parros parhaina esimerkkeinä. Silti jokainen ennenaikainen kuolema on liikaa ja siksi olisi hyvä että Nhl:ssakin keskusteltaisiin enemmän tästä tappeluiden "pimeästä" puolesta.
Tästä täysin samaa mieltä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
Mutta kuten siffa totesi, kaikki aivotärähdyksistä kärsineet eivät päädy kipulääkityskoukkuun. Näillä ’poliiseilla’ tilanne on ehkä alttiimpi kuin ’taitopelaajilla’?
Mietin tuossa, että näiden "poliisien" ja "tähtipelaajien" lääkityksissä on parikin eroa.

Kun tähtipelaaja loukkaantuu, hänelle löytyy seuran puolesta valvotut mahdollisuudet saada parasta mahdollista hoitoa. Kun poliisi loukkaantuu, joutuu hän yleensä enemmän tai vähemmän pakon edessä salailemaan vammojaan, hiukan kuin muutkin kirjoittajat ovat tuoneet esille. Pelipaikkaa ei haluta menettää muille ja itse suoritus ei välttämättä kärsi niin paljon. Kun hoitoon ei uskalleta hakeutua, tulee mukaan sitten omat cocktailit viinoineen ja lääkkeineen.

Toinen homma on tappelijan henkinen ahdistus. Muistaakseni Helenius taisi sanoa, että ennen jokaista tappelua häntä pelotti. Tuohon päälle ns. hengestään kamppailu ja samalla vastustajan mahdollinen saattaminen huonoon tilaan voi monella laukaista onnettomuuksia. Kun kauden aikana on kymmeniä kertoja sattua ja satuttaa, niin pääkopassa aivan varmasti tapahtuu jotain. Alkoholi turruttaa aisteja, joten en yhtään yllättyisi tutkimuksesta, jonka mukaan tappelijat joisivat keskimääräistä kiekkoilijaa enemmän.

Kärjistetysti Lindrosin vammoja hoidettiin ammattilaisten toimesta, Boogaard saattoi joutua turvautumaan ainakin joskus itsehoitoon. Samoin toiselle juominen oli todennäköisesti juhlintaa tai ruokajuomien ottamista, toiselle tapa unohtaa jatkuvat ikävät asiat ja tunteet.

Toki nyt tuli mentyä keittiöpsykologin opein tässä asiassa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tuosta löytyy hyllystä Probertin, Dave Schultzin, Kocurin sun muiden kirjoja. On jopa luettu. Se mikä katsojalle on "two good guys doing a job, nobody hurt" on aika vitun kaukana niiden ihmisten omasta todellisuudesta.
Tätä mantraa on hoettu kiekkopiireissäkin ties kuinka kauan, kiekkoa ammatikseen seuraavien ja jopa entisten ammattilaisten taholta vaikka todellisuus on toinen. Moni tietää Kocurin käsien kunnon satojen tappaeluiden seurauksena, tai mihin ongelmaan John Kordic joutui jouduttuaan oman roolinsa vangiksi - aivan liian nuorena huumeisiin kuollut pugilisti.

Don Cherry (ainakin aikoinaan) hoki mantraa tappeluista, kaksi miestä ottaa yhteen eikä kumpaankaan satu - tämä Hockey Night in Canada'n esikuva varmasti loi kuvan kiekkotappeluista - oliko kuva vastuuton vai ei?

***

Kiekkotappelijoiden joukossa on monia entisiä suuruuksia joille on käynyt huonosti tavalla tai toisella, kukin heistä on oma yksilönsä mutta kaikesta huolimatta olisi mielenkiintoista tietää mikä merkitys tällä NHL:n kenties raadollisimmalla roolilla on ollut (ja on) elämän alamäkeen? Toki poikkeuksiakin on, kuten Stu Grimson mutta sitten on niitä joko elämänsä sekaisin saaneita mutta ylöspäin ponnistavia - joihin Probert tavallaan jo kuului tai sitten Kordicin kaltaisia pelaajia, jotka eivät ehtineet päästä kuopasta ylös. Tavallaan olisi myös mielenkiintoista tietää se, mikä merkitys taustalla on siihen mihin suuntaan pelaajan "käyrä" kääntyy joko uran aikana tai sen jälkeen. En usko, että kaikessa voi syyttää ankeaa lapsuutta vaan monen kohdalla vaatimukset yleisesti vain kävivät niin koviksi ettei niiden kohtaaminen ilman päihteitä tai sekakäyttöä tuntunut mahdolliselta.

Fanit haluavat tappeluita, joukkueen pelaajia on suojeltava, pysyäkseen NHL:ssä on vastattava kilpailuun - haasteisiin, koska olet tullut tappelijana NHL:ään - tämä rooli sinun odotetaan täytettävän. Tästä kaikesta voi syntyä, kenties syntyykin, oravanpyörä mikä sekoittaa monen nuoren ja vähän kokeneemmankin tappelijan pään, etenkin jos elämässä ei ole kiekon ja tappeluiden ohella muuta kiinnekohtaa - kuten vaikkapa opiskelut tai uskonto, mikä sekin voi olla pelastus monelle (Stu Grimson esimerkkinä molempiin).

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näistä loukkaantumistilastoista ja tappeluiden osuudesta niihin olisi kiva tietää, että ovatko tilastot ajalta ennenkuin pelaajista tuli nykyisenkaltaisia jääkaappipakastinten kokoisia steroidihirviöitä vai sen jälkeiseltä ajalta? Mietin että olisihan tässä sellainenkin vaihtoehto ettei tappeluita kielettäisi kokonaan vaan alettaisiin oikeasti testata pelaajia, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että pelaajat eivät olisi niin suuria, nopeita ja vahvoja. Vastaavasti loukaantumisiakin tapahtuisi vähemmän.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kyllähän nuo NHL:n tappelijat ovat monellakin tapaa ammattikuntansa pahinta riskiryhmää: kovat paineet, jatkuva väkivalta, uhoaminen, stereoidit, kipulääkkeet, viina, huumeet, loukkaantuneena pelaaminen jne jne ... Niitä pelaajia joita noista koskee useampi ongelma käy kyllä sääliksi.

Kivaa viihdettähän se kiekkotappelu on, mutta ehkä goonien aika on nyt tullut loppuunsa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mietin että olisihan tässä sellainenkin vaihtoehto ettei tappeluita kielettäisi kokonaan vaan alettaisiin oikeasti testata pelaajia, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että pelaajat eivät olisi niin suuria, nopeita ja vahvoja. Vastaavasti loukaantumisiakin tapahtuisi vähemmän.
Euroopasta katsottuna hyvä idea mutta p-amerikkalaiseen urheilukulttuuriin ei tuo säännöllinen testaaminen taida oikein sopia. Aika monen urheilijan kohdalla saattaisi näytteen kohdalla tulla positiivinen merkintä ja tämä ei taas sovi seurojen johdolle tai sponsseille. Urheilussa liikkuu tuolla mantereella niin suuret rahat, että valitettavasti kiellettyjen aineiden käyttö katsotaan helposti läpi sormien, viihdearvo ja sitä kautta sisään tuleva raha on se nro. 1. asia.

Boogaardit ja muut ovat tämän leikin välttämättömiä menetyksiä.


edit: Boogaard olisi saattanut pelata KHL:ssä ensi kaudella

http://hockeysverige.se/article/11820713/khls-buslag-ville-varva-boogaard
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Euroopasta katsottuna hyvä idea mutta p-amerikkalaiseen urheilukulttuuriin ei tuo säännöllinen testaaminen taida oikein sopia.
Jääkiekko on 'pieni laji' rapakon takana. En tiedä olisiko se testaamisen suhteen hyvä vai huono asia - molemmissa vaihtoehdoissa varmaan on puolensa... Pienen lajin testaaminen voisi olla helpompaa. Toistaalta jos ei suuria saada mukaan, on pienenkin helppo kieltäytyä.

Hankkiessani lisää tietoa löysin sen, että jääkiekko ei olekaan huolestuttavin laji CTE:n suhteen. Kovaa hintaa maksetaan jenkkifutiksessa: NFL brain drain: 13 players who donated their brains to sciencePictures - CBS News

Linkissä on melko karmaisevaa tietoa, mm. Andre Watersin kohdalla lause 'But he committed suicide in 2006, at the age of 44. An autopsy showed that his brain tissue to be similar to that of an 85-year-old's Alzheimer's patient'.

Read more: Andre WatersPictures - CBS News
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä linkissä hieno kirjoitus Derek Boogaardista, jossa kerrotaan mm. joulukuisen aivotärähdyksen aiheuttamasta valonarkuudesta ja huimauksesta. Hyvä kuvaus on myös siitä, kuinka Boogaardin kaltainen pelaaja 'elää' kanssapelaajien arvostuksesta ja kuinka eristetyksi hän itsensä tunsi, kun oli joukkueesta sivussa.

Kainalojuttuna pohditaan aivotärähdysten, niistä mahdollisesti aiheutuvan irrationaalisen käytöksen, kipulääkkeiden ja huumeiden korrelaatiota mm. NFL-pelaajan vaimon näkökulmasta:
ESPN - OTL: Concussions may impact drug use - E-ticket
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja