Dennis Endras HIFK:n ykkösmaalivahdiksi

  • 181 366
  • 478

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tim Thomas ei ollut maailmanluokan mv vielä HIFK-maalivahtina, mutta riittävän hyvä, että voitettiin kultaa -98 ja hopeaa -99. Keväällä 1999 Thomas hävisi selkeästi Miikka Kiprusoffille mv-taistelun kultamitalista ja se oli suurimpia syitä, että TPS juhli silloin mestaruutta, eikä HIFK. Kipper oli tosin jo silloin varmaan yksi maailman parhaista maalivahdeista, joten en syytä yksin Thomasia HIFK:n finaalitappiosta 1999. Thomas näytti jo HIFK-aikoinaan, että on huikea taistelija luonteeltaan, joka on vienyt hänet maailman huipulle maalivahtina, hitaasti mutta varmasti.

Endras on vielä vähän kirjoittamaton kortti. Hän on todella hyvä torjuja, mutta saa nähdä löytyykö niin isoja kehnoja puolia esiin, että homma kaatuu lopulta niihin. On vähän 50/60 olo Endrasin kanssa, josta saattaa tulla yksi kaikkien aikojen löydöistä HIFK-maalille tai sitten ei.

Jos muistellaan vanhoja lisää, niin Tomas Vokoun oli tunnetusti HIFK:n kaikkien aikojen paras maalivahti, kunnes playoff-pelit alkoivat ja HIFK tiivisti puolustuksensa niin, että Vokounin olisi pitänyt kyetä n. 15-20 torjuntaan/peli. Ei pystynyt, kun tarvitsee paljon torjuntoja pysyäkseen pelivireessä ja Lukko meni jatkoon voitoin 4-1. Lukon maalissa oli silloin tietysti NHL-huippumaalivahti Dwayne Roloson, ei unohdeta sitä faktaa, kun oli NHL-lockout kausi.
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Näyttäisi Jatkoajan kuvien perusteella Endras vaihtaneen maskinsa HIFK-aiheiseksi. Vanha musta, jolla pelasi vielä Lukkoa vastaan, oli kotka-aiheinen.
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U15
Näyttäisi Jatkoajan kuvien perusteella Endras vaihtaneen maskinsa HIFK-aiheiseksi. Vanha musta, jolla pelasi vielä Lukkoa vastaan, oli kotka-aiheinen.

Tuo kotka-aiheinen Houston Aerosin maski hajosi ensimmäisessä erässä ja Endras joutui turvautumaan varamaskiin.

EDIT: Frankie, OK. Tämä meni minulta ohi.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tuo kotka-aiheinen Houston Aerosin maski hajosi ensimmäisessä erässä ja Endras joutui turvautumaan varamaskiin.
Menee sen nussimiseksi, mutta todettakoon, että Endrasilla oli tuo uusi maski päässä koko ottelun eilen, ja sitä nimenomaan korjattiin yhdessä vaiheessa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Endrasille oli saatu myös vihdoin uudet, siniset pöksyt tai ainakin pöksyjen päällykset. Ei tarvi enää katella niitä neukun vihreitä housuja.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Endrasille oli saatu myös vihdoin uudet, siniset pöksyt tai ainakin pöksyjen päällykset. Ei tarvi enää katella niitä neukun vihreitä housuja.

Eiköhän nuo ole ihan omat pöksyt, eikä käytössä ole kortsu vanhojen housujen päällä. Muistaakseni, viime viikolla Lukko-pelissä oli puhetta siitä, kun Endras joutunut pelaamaan vihreillä housuilla. Uusien pöksyjen teettämisessä oli venähtänyt hiukan aikaa, kun tehdään kuitenkin jokaiselle pelaajalle yksilölliset.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En tiennyt miten Endras pärjää rankkareissa, varsinkin kun ei mikään isokokoinen ole, mutta loistavasti torjui rankkari voiton IFK:lle pysäyttäen Kapasen ja Salmisen ja tämäkin asia tuli selväksi.
 
Stigu

Jäsen
Itse ihmettelen tuota Endrasin ketteryyttä ja nopeutta. Hanskakäsi on varmasti liigan nopein. Hieno veskari, hieno hankinta Nybarilta!

Mielestäni IFK pelaa Endrasin edessä esim. alivoimalla pienempää neliötä, koska luottaa häneen. Tänäänkin nuo ribarit siivottiin pelaajien toimesta ihan kiitettävästi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mielestäni IFK pelaa Endrasin edessä esim. alivoimalla pienempää neliötä, koska luottaa häneen. Tänäänkin nuo ribarit siivottiin pelaajien toimesta ihan kiitettävästi.

Tämä on oikeastaan ainoa oikea tapa, koska Endrasin torjuntatyyli eroaa aika paljon normaalista SM-liiga veskarin tyylistä. Endras ei pyri niin paljon liimaamaan kiekkoja haltuunsa, vaan hänen tarkoituksenaan on vain olla kiekon edessä. Alussa ribareita tuli takaisin enemmän sektoriin, mutta nyt on pystynyt ohjaamaan paremmin kiekot sivuun. Tämä on varmaankin johtunut leveämmästä kaukalosta jne.

Hyvin hoiti rankkarit tänään, vaikka Kapasen suoritus olikin lähinnä lätty suoraan hanskaan.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse pidän Riksmania selvästi varmempana maalivahtina. Endrasille meni KalPa-ottelussa 2 melko helppoa maalia. Kapasen maalissa pelasi pienikokoisena perse maalissa, Kapasen tasoinen pelaaja laittaa niistä tarkalla ja kovalla ranteella sisään. Ei voi syyttää maalivahtia, mutta ei ihan optimaalista sijoittumista. Toisessa maalissa yritti jotain ihme torjuntaa, olisi vaan mennyt V:hen, niin kiekko olisi tullut syliin tai patjoihin. Kolmannessa maalissa Hentunen vei hienosti IFK-pakkia ja laittoi längistä sisään. Sanoisin, että täysin otettavissa, enkä itse maalivahtina olisi ollenkaan tyytyväinen. Pakki piti kuitenkin hyvin Hentusen ja sai jonkun verran horjutettua joroisten härän tasapainoa. Längit oli sopivasti auki mistä sitten lirahti. Täytyy sanoa, että otti muutaman hyvän torjunnan. Esim. KalPa-pelaajan(?) kudin joka laukoi sinisen jälkeen kovaa. Hieno jalkatorjunta Endrasilta!
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma

Eikös hentusen läpiajossa ollut kokoajan sivuttaisliike, ja jokainen tietää miten "helppoa" sivuttaisliikkeessä on pöksyt pitää kiinni, joskus siellä on tila, ja Hentunen löytää ne tilat, kyseistä maalia en tarkkaan ole katsellut joten vaikea sanoa, mutta mistään kovin helposta maalista tuossa nyt ei voi puhua.
 
Ei ollut sivuttaisliikettä enää siinä vaiheessa. Ei nyt mikään helppo maali, mutta ero huippuveskareihin on juuri siinä kun tälläisiä "otettavia maaleja" menee paljon. Huippuveskareina pidän ainakin Riksmania ja Kilpeläistä. Parempi kun en sano Endrasista vielä mitään. Toivotaan, että onnistuu!
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Endras on joissain asioissa Riksmania huonompi, mutta vastaavasti taas joissain muissa jutuissa parempi. Kenelläkään tässä liigassa ei ole niin nopeita jalkoja kuin Endrasilla ja olen itse aina ollut NHL-tyylisten veskarien fani: kylmästi vaan kiekot kulmiin ja vältetään yli kaiken turhia oman pään aloituksia. Isoja seivejä Endrasilta nähdään enemmän kuin vakaammalta Riksmanilta. Kaksikko Endras-Riksman olisi tähän liigan ylivoimainen.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kohtuu hiljaiseksi vetää tämän kaverin tekeminen. Tyyli on mitälie hörveliä, mutta sieltä se vaan aina tulee kiekon eteen, hanskaa, patjaa, kroppaa...

JHag => itse asiassa Edarin kädet näyttävä vähintään yhtä nopeilta kuin jalat, mutta kaverihan pelaa vähän niin kuin "kahdella kilvellä" (änäri-tyyliin) ja kiekot tuppaavat sinkoilemaan.
 
-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Olen rakastunut!
Dennis on juuri sellainen maalivahtityyppi josta olen aina digannut. Jatkumoa Sakelle ja Stathosille... ; ) Toivottavasti jatkaa samaan malliin koko loppukauden! Viihdyttävä maalivahti kertakaikkiaan. =D
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmas nollapeli jo Enskalle. Hyvin äijä vetää. Muutenkin tilastot on kaikin puolin kohdillaan. Tää oli ehkä kauden paras hankinta Nybarilta. Fernholm tulee hyvänä kakkosena.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Endras on kyllä hyvä maalivahti. Tänään muun jengin viettäessä vapaapäivää, Endras suoritti saksalaisella pro-varmuudella.

Dennis ei ainakaan minun silmään vedä enää niin "kala kuivalla maalla" -tyylillä. Alkaa Jannen opit tehota. ;)
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Endras on kyllä hyvä maalivahti. Tänään muun jengin viettäessä vapaapäivää, Endras suoritti saksalaisella varmuudella.

Kyllähän Kiben 2 maalia on kova suoritus. Vaikka itse olinkin siis treenaamassa pelin aikana, enkä ole kuullut mitään miten se meni niin 2-0, eikä yhtään maalia viimeiseen 50 minuuttiin, kuulostaa kyllä paskansyöntikiekolta parhaimmillaan. Mysteeri, miten yleisömäärä voi olla yli 5000, kun ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun IFK ei ole "syttynyt" pelaamaan.

Iso kiitos Endrasille, mutta Matikainen sen sijaan vituttaa vielä enemmän kuin silloin, kun hän oli Bluesissa. Miksi piti osua meidän kohdalle se äijä. Tuli muuten mieleen, että jos valmentajista haetaan vastakohtia niin PS:n tai siis jonkinlaisten arhinmäkiläisten vastakohta on Mourinho. Jos lätkään löytyy "mourinho", niin hänet on palkattava IFK:hon.
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Toi sun Matikais viha alkaa mennä jo vähän yli.. Naurettavaa kattoa tota sun kitinää, kun voittoja tulee illasta toiseen, ja IFK saavuttaa liigan kakkospaikkaa, ja on aivan Ässien ja Pelikaanejen tuntumassa, mutta silti on kaikki vituillaan, kun Matikainen ei aja partaa, eikä käy parturissa, eikä näytä edes saksalaiselta. Onse kauheeta.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin...Jos vaihtoehdot ovat a) peli on 'ihan hirveetä kattoo', mutta voitetaan tai b) peli on 'ihan hirveetä kattoo', mutta hävitään, niin valitsen vaihtoehdon a.

Dennis Edras on todella viihdyttävä veskari! Luulen nähneeni Ässämatsissa maaliviivalla yhden kärrynpyörä-torjunnan :)
 
Red Machine

Petukin totesi ihan hyvin että näitä tulee pitkässä juoksussa välillä. 3p lämmittää silloin kun tyyli vituttaa :)

HIFK-veskat on kautta aikojen olleet entertainer- luokkaa niin hyvässä kuin huonossakin. Onneksi nykyään näyttää olevan vain jälkimmäisiä.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toi sun Matikais viha alkaa mennä jo vähän yli.. Naurettavaa kattoa tota sun kitinää, kun voittoja tulee illasta toiseen, ja IFK saavuttaa liigan kakkospaikkaa, ja on aivan Ässien ja Pelikaanejen tuntumassa, mutta silti on kaikki vituillaan, kun Matikainen ei aja partaa, eikä käy parturissa, eikä näytä edes saksalaiselta. Onse kauheeta.

Eipä voisi enempää olla samaa. Mutta varmaan tausta hierontalaite ja jalkahoidossa ( Netissä näytti olevan Schollin hierontalaitteita ja jalkojen raspaamista) selittää tuon tyylittömyyden noissa viesteissä.
Tämän päivän peliesitys oli yhtä hirveää kuin Schollin viestit. Itse toivon että tätä peliä pidettiin läpihuutojuttuna ja keskityttiin osittain jo huomiseen JYP-peliin.
Endrasin ja Kuhdan lisäksi Jokela yllätti positiivisesti esityksellään.
Mikke ei voi pelata huonommin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toi sun Matikais viha alkaa mennä jo vähän yli.. Naurettavaa kattoa tota sun kitinää, kun voittoja tulee illasta toiseen, ja IFK saavuttaa liigan kakkospaikkaa, ja on aivan Ässien ja Pelikaanejen tuntumassa, mutta silti on kaikki vituillaan, kun Matikainen ei aja partaa, eikä käy parturissa, eikä näytä edes saksalaiselta. Onse kauheeta.

Eihän tässä ole mitään uutta. Viime kaudella täällä sai lukea muutamien nimimerkkien kirjoituksia, joiden mukaan IFK:n hyvät otteet kaukalossa olivat pelaajavalmentaja Ville Peltosen ansiota. Silloin joukkue pärjäsi Jalosesta huolimatta. Nyt valmentaja on vaihtunut, mutta edelleen pärjätään vain, koska Ville ja ne muut pelaajat, paitsi Jokela ja Tuomainen, on niin hyviä.

Mutta Endras mua alkaa huolestuttaa. Ei niinkään sen takia, etteikö Fritz pystyisi petaamaan IFK:lle hyviä asemia runkosarjassa, sillä kotietuun on tarrauduttu erittäin voimakkaasti ja Ässät ja Pelsut on tulleet joulun jälkeen selkä edellä vastaan, vaikka Padalle hävittiinkin viime viikolla. Sauerkraut tuntuu kuitenkin viihtyvän kiekkosateessa, enkä voi välttyä vertaamasta tilannetta Vokouniin, joka torjui runkosarjassa kaiken mahdollisen ja mahdottoman, mutta romahti täysin pleijareissa. Täytyy toivoa, että Lunkka muistaa prepata Horstia ennen poffien alkua, niin vappuna äijä voi maistella Rieslingiä Haden kaurapuurokattilasta.
 
Falcon

Enska viihtyy kiekkosateessa ja tykkää pelata paljon ja hyvin hän on pelannut. En ole yhtään huolissani. Kerrankin meillä on maalivahti joka on kanssa fyysisesti niin hyvässä kunnossa, että pystyy pelaamaan tarvittaessa vaikka kaikki pelit.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Mysteeri, miten yleisömäärä voi olla yli 5000, kun ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun IFK ei ole "syttynyt" pelaamaan.
Olisko kiekkoyleisön siis pitänyt jo etukäteen aavistaa tai jopa tietää, että "tänä iltana IFK nihkeilee/löysäilee" tms.? Jos katsojakeskiarvo on tällä kaudella ollut sen 7000 ja IFK on viime aikoina pelannut voittavaa lätkää, niin mikäs mysteeri tässä nyt oli muka kyseessä?

Sauerkraut tuntuu kuitenkin viihtyvän kiekkosateessa, enkä voi välttyä vertaamasta tilannetta Vokouniin, joka torjui runkosarjassa kaiken mahdollisen ja mahdottoman, mutta romahti täysin pleijareissa.
Ihan mielenkiintoinen logiikka tässäkin, heh. Pitäisi siis olla huolissaan nollapelin pelanneesta ja 40 vetoa torjuneesta jätkästä, koska Vokoun floppasi pudotuspeleissä iät ja ajat sitten. Kyllä mä mieluiten näen runkosarjassakin varmoja otteita esittävän ykkösveskarin ja luotan, että vire säilyy keväälläkin. Jos Endras olisi nyt sysipaska, niin en laittaisi hirveästi luottoa kaverille keväälläkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös