David Krokett ry

  • 49 499
  • 462

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Meikäläisen reissu toppasi myöhästyneisiin tapetteihin(piti tulla jo alkuviikosta) ja loppupäivä kuluukin sitten niiden parissa, sillä huomiseksi kuulemma pitää olla kaikki kunnossa. Pitäkää hauskaa munkin puolesta, liistraan kuitenkin itseni tarvittamalla määrällä "tapettimehua".
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Vujtek-lakana saateltu pahoille teille!

Niin, tilanneraporttina kerrottakoon, että Vujtek-lakana on saateltu jo aamuvarhaisella, revontulten loisteessa, lievästi tuoksahtavien miesten matkaan, allekirjoittaneen itsensä jäädessä kotiin nysväilemään, eli toisinsanoen nyrkin ja hellan väliin heilumaan.

Päädynkin asiain tässä valossa toivottamaan kaikille hauskoja hippoja ja toteamaan, että kun nuorimies juo, niin se on kuin panisi rahaa pankkiin.

Täältä tähän
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jos vastustajat sattuisivat seuraamaan tätä foorumia, niin annan varoituksen sanan. Ei kannata ns. noutaa Jatkoajan edustajaa nimeltä White. Miehen nyrkki painaa näköhavainnon perusteella n. kolme kiloa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivotan omasta puolestani kaikki tervetulleeksi Harjavaltaan. Kai koko konkkaronkka sitten illalla tulee paikalliseen yökerhoon?
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
No niin, pahoitteluni etten ole aiemmin perunut osallistumistani. Tuli oltua vähän pois linjoilta, niin sanotusti. Enivei, pitäkää hauskaa ja muistakaa taklata kerhomulkkuja.
 

Dick Slasher

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT ♠
Krokett voitti viekkaudella ja vääryydellä. Vastustajalle oli ilmoitettu että ottelu on kolme eräinen. Junnut antoivat "papoille" vähän eteen ja kolmannessa erässä oli tarkoitus jyrätä. Tuomarit oli selvästi Krokettin puolella, se toinenkin söi makkaraa kesken pelin.

Tämä siis vastustajalta kuultua.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Väliaikatietoutta

Niin, puheluperäisen tiedon mukaan orkesteri on tällä hetkellä pierussa ja valmentaja on saanut kenkää jo ennen peliä. Muuten menee kuulemma ihan kivasti.


Lähde: puolihumalainen mieshenkilö Etelä-Hämeestä

Täältä tähän
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
ervatsaloa mukaellen. Niin. David Krokets jatkaa tappiottomalla tiellä, laji kun laji. Olisiko syytä keksiä laji, jossa vastustelijalla olisi, edes pieni mahdollisuus. Tuskin moista lajia on.

Voitonjuhliin suuntaa ottaen.

Olkku
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Terveisiä Nakkilasta ! :) Otellu on pelattu ja voitimme jälleen. Olutta on myöskin kulunut kohtuullisia määriä. Itseäni ihmetyttää sellainen asia että vanhat papat vetävät kiiturit jalkaan monien vuosien jälkeen ja voittavat todellakin pelaamalla tälläisen matsin.

Harjavallan halli oli upea ja myöskin voin todeta että upeat olivat järjestelyt, ja monet ihmiset olivat tehneet upeaa työtä tapahtuman eteen, suuret kiitokset heille tapahtuman tukemisesta ja työstä. Harjavallan jääkiekolle toivomme kaikkea hyvää jatkossa, upeita ihmisiä ja upeita tulevaisuuden pelaajia tulossa Porin suunnalta.

Ainoa negatiivinen kommentti koskee tuomarointia, annetaan pikku-maila häirinnästä jäähy, en voi ymmärtää että juuri veinille piti se antaa, perkele koko ajan rankaistaan syyttömiä :) Siksi toivonkin että tulevaisuuden tuomaroinnissa hieman kiinnitetään huomiota ettei puusilmiä valittaisi tärkeisiin ottelu-tapahtumiin. :)

Lähdenkin tästä tansheihin, lisään vielä että Krobbe on mies paikallaan kun paikalle ilmaantui sekä monet upeat Kroketts pelaajat muutkin, meillä on upea ryhmä josta voimme olla ylpeitä !!

veini
 

krobbe

Jäsen
Kotona pimeyden ytimestä.

Matka kotiin oli pitkä ja pimeä. Kroketti-kansa jäi sitten suorittamaan paikan päälle "yhteen(viinan)vetoa päivän murskajaisista. Minä onneton joudun tyytymään pliisuihin pikkujouluihin, no itsehän olen valintani tehnyt.

Tapahtuma oli erinomaisen hieno, kiitos kaikille mukana olleille. Aikaisemmin en ollut muita tavannutkaan naamasta naamaan kuin Tallinnan Taikurin, huippukiekkoilijan prototyypin.

Palaan tarkempiin tuntemuksiin, pelaaja-arvioineen paremmalla aikaa.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Onnistuin kuin onnistuinkin hävittämään syväluotaavan otteluanalyysini bittiavaruuteen, joten nopea kooste tapahtumasta.

Kuten suuren ottelun alkuun kuuluukin, Maamme-laulun esitti nuori neito niin nuotilleen ja upeasti, että SM-liigan play-offseihin soisin hänelle laulajan paikan. Liigan laulu-scoutit tarkkana.

Itse otteluhan päättyi Krokettsien 17-9 (8-8, 9-1) voittoon. Rankkarit Kukille. Kuten lukemista voidaan päätellä, ensimmäinen erä oli tarkkaakin tarkempaa puolustamista molemmilta joukkueilta. Tila kerta kaikkiaan pelattiin pois. Toisessa erässä Krokettsien kuntopohja tuli paremmin esiin ja notkea pelaajistomme käänsi lukemat eduksemme. Koko totuus ei lukemista näy ja ottelu oli huomattavasti tasaisempi. Kiitokset vastustajillemme ja tsemppiä jatkossa.

Kiitokset, Olkulle ja Jarille järjestelyistä, tuomareille tuomaroinneista ja upeista jalkaohjureista sekä tietty kaikille muillekin osanottajille kentällä ja kentän laidalla. Oli mukava nähdä nimimerkit livenä.

ps. Olen saavuttanut korkeamman tajunnan tason päästyäni näkemään ja koskettamaan Vujtek-lakanaa!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Nahkaparturi kirjoitti:
ps. Olen saavuttanut korkeamman tajunnan tason päästyäni näkemään ja koskettamaan Vujtek-lakanaa!
Koska itse tulen kaupungista jossa ei perinteitä ole tyydyn toteamaan että jääkiekon saralla minun arvoasteikossa kyseisen lakanan koskettamisen edelle menee vain Kiekko-Espoon liiganousu ja sekin nipinnapin.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Harjavallasta palattiin. Peli päättyi 17-9 värikkäiden vaiheiden jälkeen. Vastustajalla oli kyllä vikkelät jalat ja DK ryhmällä teki tiukkaa pysyä vauhdissa mukana. Toisessa erässä kuitenkin DK meni menojaan. Ihan kiva tapahtuma katsoa kaverien pelaamista.

Olipa jälkipelipaikka Marilyn suoraan sanottuna ravintola, jonka ovea en enää tule avaamaan. Miesten WC:ssä lavuaari vuosi kuin seula, taisi koko viemäriputki puuttua (älkää menkö kastumaan). Mietin siinä mielessäni, että eikö kukaan muu mies pese käsiään WC:ssä käydessään. No joo! Eipä asia silti minulle kuulu! Taitavat jo tuntea paikan tason entuudestaan. Muuten ei suuremmin moittimista. Tulipa nähtyä The Pate myös, tosin ovenpielestä raotti päätään...

Taisin juoda hieman olutta illan aikana ja ihan positiivinen kuva jäi monesta paikalla olijasta. Aamu 7 aikoihin kävellessäni 5 kilometrin kuntolenkkiäni, niin tulipa siinä monenlaista mietittyä ja hieman olin siinä monien ajatuksien vaiheilla niin hyvien kuin vähemmän kauniidenkin. Vastauksiakin löysin kysymyksiin koskien omaa pienuuttani ihmisenä. Olin kai vain eksynyt karitsa laumastaan, en sen enempää. Oli kuitenkin kiva nähdä monia vanhoja palstaveljiä... Kiitokset Olkulle ja Harjavallan tiimille kaikesta!
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Hieman lisää tapahtumasta. Oli todella hienoa tavata vanha tuttu ja uusia kasvoja Harjavallan megatapahtumassa, jonka järjestelyt olivat, jos ei erinomaiset niin vähintäinkin loistavat.

Ottelu oli todella jännittävä aina siihen asti kun DK:n nesteytys alkoi purra vastustajaan toisen erän alusta lähtien. Kuvitelmat siitä, että nuorukaiset olisivat jyränneet DK:n hitaan, mutta kankean joukkueen osoittautuivat vääriksi.

Muutamia pelaaja-analyysejä heitän myös kehiin DK:n joukkueesta.

Eritoten kiinnitin huomiota 70-luvun puolivälin mieleeni palauttanut Kroketti-Jomppa, joka käveli Jarkkomaiseen tyyliin miten tahtoi kentän läpi kerta toisensa jälkeen. Rangaistu´slaukauskisassa saimme nauttia Jompan jalkoväli-sylkäisystä, joka valitettavasti meni hieman ohi maalin.

Nro 13 (sv veini) Kroketeista esitti varsinkin ensimmäisessä erässä todellista taistelumieltä ja uhraavaisuutta heittäytymällä vaaroja uhmaten kerta toisensa jälkeen tulisten laukausten eteen. Kaverin käännöspiruetit kiekko liimattuna lapaan olivat myös erinomainen osoitus siitä, että minkä kerran opit sen aina taidat. Rangaistuslaukauskisassa saimme nauttia veinin jalkakynästä, harmi että kliimaksi maalin muodossa jäi puuttumaan. Tosin ottelussa veini yhden maalin teki, vaikka itse ei moista vähäpätöistä tapahtumaa juurikaan noteerannut, ei kuulemma muistanut sitä edes tehneensä.

Puolustuksessa häärivät mm. järkälemäiset pakit duud ja twite. Toistuvien zidliskimäisten nousujen lisäksi saimme todeta, että jätkiä ei juniorit maalin edestä saanet mihinkään. Twite palkittiin arvovaltaisen raadin toimesta ottelun makuuttajaksi.

Hyökkäyspäässä hääräsivät kärppinä täysin pitelemättömät Nahkaparturi, finnjävle, wilco ja pari muutakin taskurakettia mm. järkälemäinen voimalaituri Borgie. Ottelun herrasmiehenä olisi voinut palkita Tilatiilen, jonka musta kaulaliina lepatti aistikkaasti tämän Tero Lehterän näköisen miehen jäällä pörrätessä.

Matsauskin oli matsissa lähellä kun duud nakkasi tohkeissaan hanskat jäähän valmiina hifkiläisille ominaisiin aktiviteetteihin, mutta vastustaja luisteli akkamaisesti vaihtoaitioon karkuun.

Kuuluttelusta vastaili tapahtuman ylivertainen organisaattori Olkku väkevään tyyliinsä, ajanotosta huolehti hesan vaaleat pimatsut taasa ja jatiina, olikohan nuo nimet oikein, kai maar.

Katsomon viihtyvyydestä huolehdimma me loput, OBR nautti urheilujuomaa todella ansiokkaasti ja me muuta tasapainoitimme kohvilla.

Ennen ottelua turenkilaiset lahjoittivat Olkulle jonkun aforismikirjan asiaankuuluvin omistuskirjoituksin, olivat hyväkkäät lisäänneet muutamia omiakin mietelmiään joukkoon. Rautakorvestakin oli joku kyhäelmä, en nyt tosin muista mikä.

Suurkiitokset vielä kaikille mukana olleille, oli cool, ainakin hallissa, ja muutenkin.

Ps. Näin minäkin sitten sen (yli)arvotetun petinsuojan, jossa oli kellertävällä pohjalla jotain mustaa töherrystä. Täytyy tunnustaa, että alennuin jopa viikkaaman sen tanperelaisen tytsyn evenuelin kera, me osattiin tehdä se hyvin.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Hoo!

Huomenta krokettikansa. Täällä(kin) ollaan heräilty ja koottu ajatuksia eilisen kiekko-ottelun tapahtumista. Erityis kiitoksen annan maammelaulun esittäneelle Eveliina Karhiolle, uusi "anna eriksson" on löydetty? Kiitoksia jakelen myös kaikille Kroketsin porukoille, ilman teitä ei tilaisuutta voisi järjästää. Myöskin Jarille lähtee kiitokset korvaamattomasta avusta tilaisuuden toteuttamisesta.

Kiekko-ottelu on kommentoitu moneen kertaan, menkäämme jatkoille. Hotellilla oli meno päällä, jo saavuttuamme. Laulu raikui ja viina virtasi;) Hetkeen ei sivullekirjoittanutkaan ole ollut niin paljon alkomapitohoolisen aineen vaikutuksen alainen, että olisi tanssinut. Tulipahan tuokin liikunnanmuoto eilen testattua:) Anteeksi vain, Taasa, jatiina, Satu ja muut lukemattomat naiset, joita rääkkäsin parketilla. Hyvämieli jäi tapahtumasta ja se lienee tärkeintä. Tuhannet kiitokset kaikille osallistujille. Uuutta tapahtumaa kehiin, yrittäkää edes:)

Olkku
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Valmentajan virallinen lehdistöraportti:

Lyhyellä varotusajalla huomasin olevani tämän maineikkaan David Krokett ry:n valmentaja. Oikeinpa Erva sanoi, että edellinen valmentaja sai eropassin jo ennen ottelua. Syynä oli kai se, että valmentaja puhui kysymättä itse pelaajien lupaa. Siispä päätin ottaa neuvosta vaarin, etten joudu erotettujen listalle jo ennen ottelua.

Peli alkoi ja ensimmäisessä vaihdossa tokaisin puolustuspelaamisesta. Taisi olla Duud, joka tokaisi: "Valmentaja! Sinulta ei ole kysytty mitään" Siispä pelin luonne selvisi nopeasti. Availin siinä vaihtoaition lukkua ja ensimmäisessä erässä minua avusti tässä vaativassa työssä Yellow. Pääsivätpä kaverit nopeasti vaihtamaan. Alussa tosin vaihdot tahtoivat mennä heikosti, kun oli varaa pitää DK vajaalukuisenakin kentällä pitkiä toveja.

Kaunis kiitos DK:n voitosta tietysti tulee kuitata maalivahdille, joka jäi allekirjoittaneelle tuntemattomaksi. Ensimmäinen erä oli tasapuolista vääntöä ja hieman hirvitti omien puolustuspelaaminen. Hyökkäysintoa riitti, vaikka muille jakaa. Koitinkin siinä puhua Duudille ja Twitelle aiheesta, mutta kaverit kekkasivat kuin ohimennen tyhjät juomapullot ja niinpä lähdin niitä täyttämään ja taisipa Harjavallan vesi olla melko piristävää, sillä sellaista vauhtia kaverien luistimet alkoivat kulkea.

Kentän hikisin mies ehdottomasti oli Duud, mailakikoillaan parasta antia tarjosi Finnjävle, kentän selvästi kaatuilevin oli Veini (johtuikohan lainaamistani luistimista?), Twitelle kovasti selostuskoppi koitti rangaistusta tämän törmättyä ihan vahingossa vauhdilla päin selostuskopin pleksiä, Nahkaparturi oli selvästi aina siellä missä tehtailtiin maaleja vastustajan maaliin, Borgien luistelu oli kentän kauneinta ja taiteellisinta, Wilco oli kyllä positiivinen ilmestys (ei edes haukkunut valmentajaa), Jomppa kyllä on syötöissään tarkka kaveri yhä edelleen ja ei vähäisinpänä oli Tilatiili kyllä pelikenttien virtuoosi.

Toisessa erässä sitten alkoi pelikin jo hieman kulkemaan, tosin 9 kenttämiehen joukkueella isolihaksiset ja -mahaiset miehet olivat Harjavallan jäällä kyllä pelin lopussa melko puhki. Onneksi peli kesti vain kaksi erää, sillä mitenkähän olisi käynyt kolmannessa erässä.

Pelin lopussa todellakin tilanteessa 17-8 valmentaja pyysi aikalisää tai oikeastaan sitä ei kysytty valmentajalta, vaan todettiin valmentajalle sellaista tarvittavan. Sitten kentän isoimmat Twite ja duud käskivät maalivahdin vaihtoon valmentajan protestoidessa hirveästi ja kiivaasti. Aloitettiin 6-4 vastaan ilman maalivahtia ja niin siinä kävi, että se 17-9 kavennus sieltä sitten tuli.

Rangaistuslaukausten häviäminen oli kyllä paha miinusmerkki, mutta pelin lopussa oli jää jo niin heikossa kunnossa, että DK:n raskaat miehet eivät oikein pystyneet harhauttelemaan tai kiekko tarttuihin inhottavasti kiinni tai karkasi, Oikeastaan olisi tarvittu hieman onneakin näissä enemmän, sillä niin lähellä oli jopa rangaistuslaukauskisan voitto.

Hienosti Harjavallan pojat pistivät vastaan ja luistin kulki vikkelään. Eipä heidän pelissään kohotuksia ollut ja kiitokset siitä. Taklauksia pelissä ei näkynyt, sillä tietoisesti välttelimme kontaktipeliä juniorijoukkueen kanssa.

Tulimme, näimme ja voitimme! Kiitokset kaikille mukana olleille ja hienoille ja ystävälliselle harjavaltalaisväelle. Tosin vieläkin jurppii se Marilynin lavuaari :D. Oli kuin olisi housuihinsa pissinyt. Olikohan tämä sitä valmentajan kastamisrituaaliin liittyvää toimintaa :D
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Taitaa joutua katkerana raportoimaan moderaattoreille sillä nyt näyttää uhkaavasti että joillakin Jatkoajan jäsenistä on ollut oikeaa elämää ja siellä elämässä jopa hauskaa elämöintiä! Puhumattakaan siitä että siellä oli vielä naisiakin!

Ennenkuulumatonta...tuota, öh, millaista se oli?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Metsästäjä kirjoitti:
Olipa jälkipelipaikka Marilyn suoraan sanottuna ravintola, jonka ovea en enää tule avaamaan. Miesten WC:ssä lavuaari vuosi kuin seula, taisi koko viemäriputki puuttua (älkää menkö kastumaan). Mietin siinä mielessäni, että eikö kukaan muu mies pese käsiään WC:ssä käydessään.

Höpöhöpö. Lyni rulaa. Ketä kaikkia siellä lynissä eilen oikein oli? Itse sain muuten kerran kehut parilta jätkältä, jotka jutteli vessassa kahdestaan, että olin ensimmäinen tyyppi kuka oli pessyt kädet, kun olivat siinä jutelleet.

Sankarini:

http://www.factory.fi/staff.htm
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Golden Awe kirjoitti
Taitaa joutua katkerana raportoimaan moderaattoreille sillä nyt näyttää uhkaavasti että joillakin Jatkoajan jäsenistä on ollut oikeaa elämää ja siellä elämässä jopa hauskaa elämöintiä! Puhumattakaan siitä että siellä oli vielä naisiakin!

Ennenkuulumatonta...tuota, öh, millaista se oli?
Tuota noin! Olihan siellä elämää ja hauskaa oli. Pitää sanoa, että jopa naisia oli paikalla runsaasti, tosin yksin tulin ja yksin lähdin. On se kyllä todella ikävää, että joskus on jopa netin ulkopuolella elämää joillakin. Oikeastaan sitä piti sanomani, että varmasti jatkossakin vastaavia tapahtumia järjestetään, mutta pahasti näyttää vain Jatkoaikaan kirjoittavien tapahtumaa järjestävien rivit vähentyvän matkan varrella. Eipä asialle voi paljon mitään :(
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin, kotona ollaan onnellisten ja vähän vähemmän onnellisten käänteiden jälkeen. Järjestelyt olivat toimivat, ja tapahtuma toimi loistavana kulissina olla päissään aamusta alkaen.

Iltariennot venähtivät pitkälle aamuun, highlighteina mm. maamme-laulu hotellihuoneessa moniäänisenä, kebab-illallinen, ja yleinen hulina baarissa, jonka nimeä en kyllä saa enää päähäni. Holvi?

Ja lopuksi vielä pahoittelut asianomaiselle, aamulla lähti kyyti ja piti kadota.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Jos seuraava tapaaminen on 2-4 kk sisällä niin en ole ainakaan kuski. 22 päiväsakkoa. Oma vika. Perkele.

Tunti 40 minuuttia saan vielä ajaa. Minne lähdetään?

Muuten oli kyllä helvetin kivaa vaikka sen scorettanutkaan kentällä saati muualla.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Twite kirjoitti:
Jos seuraava tapaaminen on 2-4 kk sisällä niin en ole ainakaan kuski. 22 päiväsakkoa. Oma vika. Perkele.

Sähän olit sitten viikonlopun eniten palkintoja keräillyt pelaaja.

Ekalle valmentajalle (OBR) muuten annettiin kenkää jo ennen kuin kerkesi avaamaan suutaan ja kiittämään luottamuksesta.

Hassunhauskaa oli.

Että silleen...
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Zudum!

Iso kiitos Olkulle järjestelyistä myös täältä suunnalta! Hauskaa oli jäällä ja jään ulkopuolella, hyvä reissu, mutta nyt on vetopois. Isänpäivä lounas näyttää pysyvän ehkä sittenkin sisällä, joten nyt B vetää levyksi sohvalle ja peliä katsomaan. Myöhemmin lisää....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös