Olipahan taas mahtava jääkiekko-ottelu. Kaksi huippujengiä pelaa voittaakseen eikä taka-askelia oteta. Canucks on kyllä todella väkevä joukkue kaikkien osa-alueiden osalta ja Zadorov on tuonut puolustukseen kokoa, näköä ja veteraanipresenssiä. Tuo jengi voi olla jokerikortti lännen pleijaritaisteluissa keväällä, en ihmettele, vaikka menisivät pitkällekin. Toki pudotuspeleissä menestyminen vaatii alkuun aina oman oppimisprosessinsa (1-2 pettymyskevättä), mutta hyvältä näyttää Canucksin pelaaminen. Inhottava vastus, kun taitoa ja fyysisyyttä löytyy sopivassa suhteessa.
Dallasin pelin ydin on kunnossa ja sillä näitä pisteitä kairataan illasta toiseen, joskus hyvällä ja joskus huonollakin pelillä. Viime yönä esitys oli todella hyvä. Kaikki neljä kenttää pelasi pirteästi ja puolustuksessa parhaat pelaajat oli taas parhaita pelaajia. Miro on pelillisesti tuon joukkueen selkeä kapteeni. Ihan päällikkö illasta toiseen.
Ei voi kun onnitella Jim Nilliä hänen kultaisesta kosketuksestaan. Pitkään kypsytetty Thomas Harley on nyt sitten noussut kaikessa hiljaisuudessa loistavaksi top-4 puolustajaksi, joka ratkaisee yksittäisiä otteluita joko itse tai pelintekotaidoillaan. Omassa päässäkin hommat hoituu sijoittumisella, isolla kropalla sekä jäätävän sulavalla luistelulla. Upea tarina, mikä kertoo, että maltti on valttia. Harley johtaa puolustajien maalitilastoa yhdessä Quinn Hughesin kanssa. Tämä on Heiskasellekin hieno juttu, koska Harleyn hyökkäystehot vähentää sitä henkistä taakka Mirolta, että koko hyökkäyspään tehoilu olisi pakiston osalta ainoastaan hänen harteillaan.
Oletteko huomanneet, että DeBoer on enemmän ja enemmän alkanut peluuttamaan Heiskasta ja Harleyta yhdessä? Signs of things to come.