On kyllä vaikeaa, jopa inhottavaakin valita vain viisi all-time suosikkia Starsista, kun fanitus jatkunut kuitenkin niin pitkään, vuosikymmeniä. Hienoja kokonaisia joukkueita on aika vähän, ehkä muutamia, ja sitten on sitäkin enemmän ihan kamalia jengejä floppihankintoineen. Aloitetaan listaamalla suosikkipelaajien "honorable mention" -osasto, mikä pääsi lähelle top vitosta ja sijoittuisi seuraaville sijoille 6. - 20.
Loui Eriksson, Sergei Zubov, Mike Modano, Derian Hatcher, Jamie Langenbrunner, Joe Pavelski, Jarkko Varvio, Joe Nieuwendyk, Brad Richards, Todd Harvey, Guy Carbonneau, Mike Keane, Ed Belfour, Antoine Roussel, Mike Ribeiro
(vaikka oli täysi idiootti).
Ja sitten se TOP-5
1. Brenden Morrow
Täydellinen kapteeni, joka jätti kaikkensa jäälle joka ilta. Puolusti omiaan aina viimeiseen saakka. Mieleen jäänyt syksyn 2009 Dal-Car ottelu, missä Morrow meni ensimmäisessä vaihdossa haastamaan Tim Gleasonin
tappeluun. Taustalla oli kaukalon ulkopuoliset asiat; Gleason oli kesällä käynyt "vieraissa" Steve Ottin vaimon luona.
Morrow'n pelaamisen lahjat oli hyvät, siitä kertoo 1. kierroksen varaus ja uralla tehdyt vajaat 600 tehopistettä. Parhaalla kaudella 74 pistettä (07/08). Tulokaskausi numerolla #45 oli ikimuistoinen ja poika murtautui kivikovan joukkueen pelaavaan kokoonpanoon päästen vain kahden voiton päähän Stanley Cupista. Kun Morrow sai kapteenin nauhan 2006, mies nousi aivan uudelle tasolle. 07 ja 08 pudotuspelit ei unohdu koskaan. Morrow oli kuin eläin noina keväinä. Taklasi, tappeli ja teki maaleja. Tuli valituksi täysin ansaitusti Kanadan hurjaan 2010 olympiajoukkueeseen, mikä kertoo paljon miehen silloisesta arvostuksesta.
Morrow on tehnyt yhden Dallas Stars-historian ikimuistoisimmista
maaleista, keväällä 2008 Jevgeni Nabokovin taakse neljännellä jatkoajalla. Tuo syöttökuvio Modano, Ribeiro, Robidas --> Morrow on tatuoitu mieleen pysyvästi. Mutta niin on myös samassa (!) ottelussa tullut Dallas Stars-historian kovin
taklaus. Täysin puhdas, mutta lähes väkivaltaisen kova taklaus.
Vaikka Stars-paidassa on ollut liuta taitavampia pelaajia, Morrow on itselle kaikkien aikojen suosikkipelaaja.
2. Miro Heiskanen
Miro on pelannut "vasta" 420 ottelua Dallas-paidassa, mutta on silti näin korkealla omalla listalla. Syy on selvä; Heiskanen on aivan poikkeuksellinen pelaaja Starsin historiassa. Ei olisi väärin väittää, että seurahistorian paras pelaaja jo nyt. En silti tuota vielä sano, koska Mike Modanon saavutukset ja teot ovat täysin kiistattomat. Mutta Heiskanen on kovaa vauhtia matkalla sinne.
Suomalaispuolustajan taitotaso sekä kiekollisena että kiekottomana hakee vertaistaan ja kun muistaa mikä on pelin vaatimustaso nykypäivän NHL:ssä, voi vaan olla onnellinen, minkä kultakimpaleen Stars sai aikanaan 2017 draftissa. Heiskanen on 24-vuotiaana Dallasin kiistaton MVP ja osoittanut jo tasonsa myös NHL:n pudotuspeleissä, joista tilillä on jo 66 ottelua (sekä visiitti Stanley Cup-finaaleihin).
Heiskasen pelaaminen on kuin taidetta. Sulavaa, helpon näköistä, murhaavan varmaa sekä kiireetöntä. Ne pienet peliä edistävät liikkeet kiekollisena, paineen alla, erottavat Heiskasen muista huippupakeista. Ällistyttävä taito. Ei voi kun hykerrellä ajatuksesta, millaisen uran Miro tulee Dallasissa vielä pelaamaan. Mies tulee voittamaan kannun Dallasin paidassa, oli se sitten kahden tai seitsemän vuoden päästä. Hyvin mahdollisesti myös joukkueen kapteeni tulevaisuudessa.
3. Jamie Benn
Tavallaan hyvin paljon samaa mitä Morrow'ssa; Kapteenin perikuva, kova kuin kivi. Upea power forward ja Dallas Starsin pitkäaikaisin kapteeni. Kasvanut ujosta vitoskierroksen varauksesta supertähdeksi. Siinä missä Morrow oli eläimellinen taistelija, Benn on enemmän taitopelaaja. Fyysinen sellainen. Vanhan ajan visiiritön pelaaja, mikä on pikkuhiljaa kuolemassa sukupuuttoon. Tapellut paljon urallaan, mutta jättänyt ne vähemmälle uran ehtoopuolella. Benn voitti Art Rossin, mikä on aivan jäätävä saavutus. Siihen ei edes Modano pystynyt aikanaan. Benn on todella harvinainen yhdistelmä silkin pehmeitä käsiä ja äärimmäistä kovuutta. Itse asiassa ei tule hirveän montaa verrokkia mieleen NHL:stä tuolla kombolla.
Bennillä oli tuossa vuosina 2013 - 2018 vaihe, että häntä voi ihan helposti kutsua yhdeksi NHL:n parhaista pelaajista. Pisteitä tuli vain se ~75-90p / kausi, mutta se fyysinen presenssi lisättynä tehopisteisiin erotti miehen monesta muusta supertähdestä. Kuten Morrow, myös Benn valittiin arvostettuun Kanadan Olympiajoukkueeseen (2014), missä esiityi Perryn ja Getzlafin vierellä erinomaisesti.
Viime kausi oli yllättävän hyvä ja tuotti lähes 80 tehopistettä nuoren Wyatt Johnsonin mentorina kolmosketjussa. Bennin paita nostetaan taatusti AAC:n kattoon joku päivä. Upea, upea ura Dallas Starsissa ja 1000 tehopistettä menee toivottavasti vielä rikki.
4. Jere Lehtinen
Tarvitseeko Jerestä täällä hirveästi kirjoittaa? Yksi isoimmista kulmakivistä 1999 mestaruusjoukkueessa. Legendaarisessa finaalien game kutosessa tehot 1+1 (peli päättyi 2-1). Vuosien tinkimätön työ joukkueen eteen ja ykkösketjun liimapelaaja. Teki Mike Modanosta ja Brett Hullista paremman pelaajan, toki varmasti toisin päinkin. Kyllähän tuo #26/#9/#22 on Stars-historian paras vitja, piste. Lehtinen suoritti virheetöntä tekemistä vuodesta toiseen, tärkeitä maaleja ja vielä tärkeämpää kiekotonta pelaamista. Vahva kuin härkä, ei juuri hävinnyt kaksinkamppailuja. Tämän lisäksi älykäs peluri ja hyvä rannelaukaus "high glovelle".
Kolme Selke Trophyä, kuusi ehdokkuutta (top-3). Ken Hitchcokin sanoin "Zero Maintenance player", jota ei tarvinnut koutsata. Paita AAC:n katossa, mikä kertoo kaiken.
5. Grant Marshall
Marshall oli oma ykkössuosikkipelaaja Dallasissa vuodet 1996-2000. Neloskentän energiapelaaja, rouhija, joka jätti kaikkensa aina jäälle. Kokoisekseen (185cm/90kg) yksi NHL:n kovimmista tappelijoista ysärin lopulla. Tappeli ketä vastaan vaan, vaikka Bob Probertia, ja pärjäsi aina ällistyttävän hyvin isompiaan vastaan. Ei roikkunut, vaan aina toe-to-toe. NHL-historian viihdyttävimpiä tappelijoita, joka ei hätkähtänyt kovistakaan osumista. Tyrmäsi Tie Dominkin kerran ja pärjäsi hienosti Marty McSorleylle ja muutamalle muulle heavy weightille.
Marshall vs Cummins
Marshall vs Buchberger (Tämän tappelun Tuff Guys-lehti nimesi kauden 97/98 parhaaksi NHL:ssä)