On kyllä grande katastrof tämä, ei voi muuta sanoa. Tällä kaudella ei pitänyt pleijareita missata, mutta niin vaan sitä kohti ollaan menossa ja lujaa. Todellinen mahalasku, oli loukkaantumistilanne mikä tahansa. Minä en osaa sanoa mitään yhtä suurta syytä mikä taas kerran johti tähän. MIelestäni Nill on hoitanut hommansa hienosti ja Hitchcockistakin olen tykännyt. Johtavat pelaajatkin on huikeita, mutta jossain vaan mättää ja pahasti. Joukkue ei voita pelejä tarpeeksi. Tuntuu olevan henkisesti heikko. Se on varmaan se juttu. Ei ole voittamisen kulttuuria. Mitäköhän vittua tuokin sitten tarkoittaa.
Sinänsähän tämä ei enää Dallas-fania kauheasti hetkauta, koska näihin pettymyksiin on totuttu läpi vuosien. Laskeskelin että 2000-luvulla on ollut ehkä 3-4 kautta, mitkä voi menestyksekkäiksi laskea. Tänä keväänä tulee 10 vuotta siitä, kun oikeasti saattoi varovaisesti haaveilla Stanley Cupista. Primetime Brenden Morrow'n aikoihin tuossa jengissä oli jotain sellaista munaa, mitä ei sen koommin olla nähty. No okei, oli Bennin Dallas keväällä 2016 tosi hyvä jengi ja meni tokalle kierrokselle. Kärppä sitten hoiti sen perinteisen kusemisen.
Fanitus jatkuu, se ei kuole koskaan, mutta samalla myös pessimismin määrä tuon organisaation suhteen alkaa saavuttamaan kyllä maksimaaliset rajat :D
Hyvää yötä ja palaillaan taas loppukesästä sen jokavuotisen varovaisen optimismin merkeissä.