Mainos

Dallas Stars 2015–2016

  • 148 850
  • 489

OTT13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Katselin ekan erän, kunnes väsymys vei voiton. Olisi voinut katsoa koko pelin, kun oli kerran parhaimpia Dallasilta tänä vuonna. Johns on kyllä mukavan isokokoinen puolustaja, toivottavasti saa pelata jatkossakin ylhäällä.

Pikkuhiljaa voi alkaa katsoa jo vähän taulukkoa ja kyllä katsomalla huomaa, että Centralin voitosta on todella kovat panokset. Ei syyttä kutsuta Centralia kuolemanlohkoksi. Tässä näkyy kyllä selvästi (ensimmäistä kertaa Dallasin fanien näkökulmasta) uuden divisioonajaon kääntöpuoli: Läntisen konferenssin toiseksi ja kolmanneksi eniten pisteitä saaneet joukkueet kohtaavat heti ensimmäisellä kierroksella. Eipä auta jäädä itkemään, vaan napata se ensimmäinen sija koko konferenssissa. Kaikki mahdollisuudet siihen on, etenkin jos tänä yönä peli kulkee.
 

M10

Jäsen
Toki voitosta pelataan, mutta on OTT13:lla pointtinsa. Starsin kaltaiselle jengille on iso ero, voittaako sen yhden pleijarisarjan vai lähteekö heti lauluun. Luulen, että Stars on just sellainen jengi että voi hyvin lähteä heti lauluun selvästikin, mutta flow-tilan löydyttyä voi mennä vaikka kuinka pitkälle. Joka jengillä se näin ei ole. Stars on nimittäin parhaimmillaan älyttömän kova joukkue, power house.

Chicago-voiton arvoa nosti Klingbergin ja Sharpin poissaolot. Jason Spezza on ollut aivan pitelemätön viimeiset 10-15 peliä, mikä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.

Johns oli juuri niin hyvä mitä Chicago-fanit, prospect-reportit ja kuulumiset Texasista tällä kaudella on antaneet osviittaa. Ihanaa kun on laadukas, iso ja ilkeä pakki tulevat vuodet rosterissa. Paskempi homma Julius Hongan kannalta. En näe miehelle käyttöä Dallasissa tulevina vuosina. Aivan väärässä organisaatiossa.

Ensi yönä Blues kotona. Jälleen kerran 50/50 matsi tiedossa.

Russell on muuten kotiutunut mahtavasti. Ihan pakiston liidereitä jo nyt. Pyörittää yllättävän hyvin myös yv:tä ja onhan tuo kiekkojen blokkaaminen kaverilla upeasti hallussa.

Yksi positiivinen vielä: Ales Hemsky ja lentokeli.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paskempi homma Julius Hongan kannalta. En näe miehelle käyttöä Dallasissa tulevina vuosina. Aivan väärässä organisaatiossa.

Tätä minäkin olen pyöritellyt pienessä päässäni, vaikka en ole nähnytkään kuin junnukisoissa Hongan otteita. Rightin taitopakki on kuitenkin jo sidottu Dallasiin isolla rahalla, joten vaikea nähdä tilaa toiselle. Lihoiksi kesällä?
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Niemi on pelaamassa viimeaikojen otteillaan itseään ulos aloittavan maalivahdin paikalta pudotuspelejä ajatellen. Viime yönä 4/5 oli mielestäni otettavissa, ainoastaan 4-2 osuma oli täysin pelaamaton. Vaikka kolmannessa erässä hyvin ottikin Blues-laukauksia kiinni, kimpoilee ripareita turhan hyville maalipaikoille ja kiekko häviää torjunnan jälkeen näköpiiristä aivan eri tavalla kuin alkukaudesta. Itseluottamuksestako vai mistä lie kiinni, mutta hämmentävää kyllä, Lehtonen näyttää tällä hetkellä paljon vakuuttavammalta.

Hongan pelistä ja pelityylin sopivuudesta en tiedä tarpeeksi väittääkseni vastaan, mutta hämmentävältä tuntuu tässä vaiheessa sanoa puolustajalupauksesta, joka ei ole pelannut peliäkään ylhäällä, ettei ole käyttöä. 61 matsissa Texas Starsissa on syntynyt kuitenkin varsin kelvolliset 36 pojoa tälläkin kaudella, viime kaudella 31 tehopistettä. Demers, Benn ja Russell ovat ensi kesänä ja Goligoski vuotta myöhemmin UFA-pelaajia. Varmuudella voi sanoa, etteivät kaikki jatka Dallasissa. En vaan pysty näkemään Nillin luopuvan 1. kierroksen varauksesta ilman yhtään peliä NHL:ssä.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oli ehkä vähän hätäinen arvio itseltä Hongasta, mutta kaverin "heikkoutena" tuntuu juuri olevan tuo pelaajatyyppi. Kiekollisen pakin tulee oikeasti olla aika virtuoosi, jotta pystyy vakituisesti NHL:ssä pelaamaan. Mutta edelleen: ei ole Hongan oman pään pelistä hirveästi muuta otantaa kuin junnukisat.

En osaa nyt nopeasti sanoa, onko missään NHL-joukkueessa pysyvästi kaksi puhtaasti hyökkäyspään pakkia kokoonpanossa?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ulkopuolisen silmin täytyy sanoa, että Nillin kannattaa pelata maltilla näiden prospectiensa kanssa, varsinkin puolustajien osalta. En ole tutustunut Starsiin niin syvällisesti, että tarkemmin osaisin mitään sanoa, mutta esimerkiksi mainitun Hongan suhteen fiksuin tapa olisi antaa mahdollisuus vaikka aluksi kolmosparin minuuteilla ja ylivoima-ajalla ja katsoa mitä tapahtuu. Vaihtoarvo nousisi aivan uusiin sfääreihin ja mistäpä sitä tietää minkälaiseksi duncankeithiksi Julius voisi kehittyä.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Demers, Benn ja Russell ovat ensi kesänä ja Goligoski vuotta myöhemmin UFA-pelaajia. Varmuudella voi sanoa, etteivät kaikki jatka Dallasissa.

Myös Goligosken sopimus päättyy ensi kesänä.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Niinpäs olikin, kiitos korjauksesta. No, vielä suuremmalla syyllä voi hyvinkin olla, että Honka ensi kaudella luistelee Dallas-nipussa.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
En osaa nyt nopeasti sanoa, onko missään NHL-joukkueessa pysyvästi kaksi puhtaasti hyökkäyspään pakkia kokoonpanossa?

Ei tule ainakaan itselleni mieleen. Kiekollisia puolustajia löytyy tietysti useammastakin joukkueesta se pari kappaletta. Todettakoon nyt kuitenkin, että jos jonkun joukkueen pelitapaan sopisi kaksi tuollaista puolustajaa, niin nimenomaan Dallasin. Viimeistään pudotuspeleissä tuolla tyylillä kuitenkin tulisi lähes varmasti äitiä ikävä.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ensi yönä olisi se kuuluisa tuhannen taalan paikka ottaa hajurakoa Bluesiin ja Blackhawksiin. Molemmat kärsivät kirvelevät tappiot viime yönä ja Dallasia vastaan luistelee juurikin Chicagoa viime yönä pöllyttänyt Kings. Toivottavasti luistin painaa. Klingberg, Janmark, Demers ja Benn ovat edelleen sivussa, mutta Sharp saattaa jo pelata. Hyvä vaan, että pakistossa Losia vastaan on heittää isokokoiset Oleksiak, Johns ja Nemeth. Tolppien väliin Kärppä.
 

M10

Jäsen
What NIN said. On jopa hyvä, että nähdään Oleksiak ja Johns Kingsin kivitaloja vastaan, niin pystytään vähän mätsäämään pystypainissa.

Kings on karmea jengi ja oma suosikki Stanley Cupin voittajaksi. Ensi yön ottelu onkin todellinen tason mittaaja.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Brenden Morrow on nyt sit virallisesti lopettanut uransa, hieno mies, harmi ettei paikat loppua kohden oikein enää kestäneet hänen rasittavaa pelityyliään. Hienoa oli silti päästä seuraamaan miehen uraa.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Brenden Morrow on nyt sit virallisesti lopettanut uransa, hieno mies, harmi ettei paikat loppua kohden oikein enää kestäneet hänen rasittavaa pelityyliään. Hienoa oli silti päästä seuraamaan miehen uraa.

Hieno taistelija, pakko arvostaa kaveria. Vittumainen vastustaja ja usein harmitti, että Morrow pelasi vastapuolella kun matseja katseli.

Ja kun entinen Stars-legenda lopettaa niin uusi yhtä vihattava, mutta silti luultavasti hieno mies aloittelee uraansa, eli Brett Ritchie. Okei, ei ihan näin kauniisti asia ei ole, kun Ritchiellä on kuitenkin jo melkein puolikas kausi änärissä takana (siis viime kaudella). Mutta ehkä nyt kun loukkaantumisen jälkeen on päässyt kuntoon niin voisi olettaa että kohta voisi olla paikan vakiinnutus edessä. Ainakin tässä vähän aikaa sitten luin positiivisia kommentteja. Josko sieltä se odotettu voimahyökkääjä vielä kuoriutuu.

Odotan Ritchien tuovan mukavaa tunnetta ja viihdettä tuleviin peleihin Starsia vastaan. Ei nyt sit mitään treidejä itään kesällä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Vaikea peli tulossa hyvään vireeseen päässyttä Los Angelesia vastaan. Toivotaan, että Dallasin puolustus ja kärppä Lehtonen kestävät Dallasin puolustuspäässä. Dallasin hyökkäys saa jatkaa siitä, mihin Chicagoa ja St. Louisia vastaan jäivät. Dallasin kokoonpano aamujäillä on ollut seuraava:

Jamie BennCody EakinPatrick Eaves

Valeri NichushkinJason SpezzaTyler Seguin

Antoine RousselRadek FaksaAles Hemsky

Travis MoenVernon FiddlerBrett Ritchie


Kris Russell
Alex Goligoski

Johnny OduyaStephen Johns

Patrik NemethJamie Oleksiak


Kari Lehtonen


Antti Niemi

lähde: http://stars.nhl.com/club/news.htm?id=873851&navid=DL|DAL|home

Tärkeimpinä muutoksina edellisiin otteluihin ovat, että Eakinin nostaminen ykkösketjun sentteriksi ja Seguinin tiputtaminen kakkosketjun oikeaksi laituriksi. Saas nähdä, että lähteekö Ruff tällaisella kokoonpanolla Los Angelesin kaatoon vai muuttuvatko ketjut vielä tästä. Sharp ei siis vielä pelaa Los Angelesia vastaan.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
"It went bad to worse real quick." totesi Razor ja oikeassa oli. Russellille kauhea 1. erä ja peli aika nopeasti ohi. Eka erästä jäi päällimmäiseksi ajatus, että toisella onnistuu kaikki ja toisella ei mikään. Lopetin 1-4 -tilanteessa katsomisen, joten en tiedä oliko 2. erän lopussa tai 3. erässä yritystä. Kings oli kova.
 

M10

Jäsen
En ihan hirveästi ripottelisi tuhkaa. Vastassa oli NHL:n tämän hetken ylivoimaisesti paras joukkue. Just nyt mikään jengi ei voittaisi Kingsiä paras seitsemästä-sarjassa.

Next.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Koosteen perusteella puolustus oli vaihtanut viime kautisen moodin päälle, vaikkei pääsyyllinen Russell viime vuonna Stars-paitaa kantanutkaan. Hyökkääjät ilmeisesti karkasivat pelinavausvaiheessa liian ylös ja Kings pääsi useisiin syötönkatkoihin. Kova oli vastus, kovin mahdollinen, mutta kyllä tuo lännen neljänneksi eniten päästettyjä maaleja kertoo ongelmakohdista kaiken oleellisen.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
En ihan hirveästi ripottelisi tuhkaa. Vastassa oli NHL:n tämän hetken ylivoimaisesti paras joukkue. Just nyt mikään jengi ei voittaisi Kingsiä paras seitsemästä-sarjassa.

Next.

Ei vielä tarvitse huolestua juu, mutta eihän tuo trendi niin hyvältä näytä.

Positiivista sen sijaan on se, että Sharp on palannut harjoitteluvahvuuteen ja Klingberg myös luisteluharjoituksia itsekseen vetelee. Kun saadaan tuo kaksikko takaisin kunnossa, niin voidaan lähteä paremmin hakemaan alkukauden virettä takaisin. Pleijareissa todella tärkeät palaset, mutta onhan se vaan todettava, että tuo pakisto ei kestä yhtään loukkaantumista, eikä kieltämättä hyökkäyskään näitä avainpelaajien loukkaantumisia. Toivottavasti ukot pysyy ehjänä, vaikka sitä laajuutta voisi olla enemmän kun niitä kuitenkin tulee.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Ei vielä tarvitse huolestua juu, mutta eihän tuo trendi niin hyvältä näytä.

Positiivista sen sijaan on se, että Sharp on palannut harjoitteluvahvuuteen ja Klingberg myös luisteluharjoituksia itsekseen vetelee. Kun saadaan tuo kaksikko takaisin kunnossa, niin voidaan lähteä paremmin hakemaan alkukauden virettä takaisin. Pleijareissa todella tärkeät palaset, mutta onhan se vaan todettava, että tuo pakisto ei kestä yhtään loukkaantumista, eikä kieltämättä hyökkäyskään näitä avainpelaajien loukkaantumisia. Toivottavasti ukot pysyy ehjänä, vaikka sitä laajuutta voisi olla enemmän kun niitä kuitenkin tulee.

Mikään jengi ei kestä avainpelaajien loukkaantumisia (IMO hyökkäyksessä Benn, Seguin, Spezza), mutta kakkoskorista sitten voikin joku olla pois ja hyökkäys ei merkittävästi heikkene. Toisin on pakistossa jossa ei oo varaa antaa äijänkään vertaa siimaa.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Dallas signasi Brenden Morrowin yhden päivän sopparille. Näin uutena Dallas fanina en tunne Morrowia, mutta somen pyörityksestä päätellen kova kaveri.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Dallas signasi Brenden Morrowin yhden päivän sopparille. Näin uutena Dallas fanina en tunne Morrowia, mutta somen pyörityksestä päätellen kova kaveri.

Ihan huikea kaverihan tuo oli ja hieno ele Starsilta. Todellinen soturi Morrow oli, voimahyökkääjä isolla V:llä, mutta pystyi tekemään myös pisteitä. Todellinen liideri myös, mistä kertoo tuo pitkä pätkä C-rinnassa.

Sanotaanko, että itselle (ja varmasti monelle muulle) Modanon ja Lehtisen jälkeen suurin pelaaja Starsissa. Menee edelle jopa Zubovista, Hullista, Nieuwendykistä ja crazy Eddiestä. Loukkaantumiset vain kuluttavan pelityylin seurauksena heikensivät suorituksia ja lopulta päätti uran, mutta silti minua kyllä harmitti kun Stars Morrowista luopui.

Joskus muistan pelin jostain 2000-luvun alkupuoliskolta Tippetin aikoihin, jolloin yhdessä erässä tappeli Steve-O, Erskine ja Morrow. Huikeita aikoja (vaikka ei ehkä pelillisesti tai menestyksellisesti) nuo kun oli kunnon rouhijaa kehissä.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Mahtavaa että Morrow pääsee päättämään uransa omassa seurassa! Vaikka etenkin noina Modanoaikoina oli ykkösinhokkiseuroja niin Morrowille on aina ollut ns mad respect. San josea vastaan sadannet jatkoajat yms. Kova kaveri!
 

M10

Jäsen
Vaikka seuraa on tullut fanitettua jo se 20 vuotta, ja Mike Modanon, Jere Lehtisen tai Sergei Zubovin suuruus on vailla vertaa, on Brenden Morrow ollut minulle se suurin suosikki kaikista Dallas Starsin paitaa koskaan kantaneista pelaajista. Siksi viime yön seremoniat laittoivat roskan silmään ja kunnolla. Se parin minuutin highlight-pätkä mikä huipentuu kevään 2008 tapahtumiin, oli erittäin hienosti tehty tribuutti suurelle soturille. Brenden Morrow'n otteet erityisesti keväällä 2007 ja 2008 ei unohdu koskaan. Sellaisella intensiteetillä ei kukaan ole koskaan pelannut jääkiekkoa Dallasin pelipaidassa. 2007 oli tuo pleijarisarja Vancouveria vastaan mikä päättyi Starsin kannalta tappioon game sevenissä. Morrow pakotti sarjan seitsemänteen tekemällä jatkoaikamaalin kuudennessa ottelussa. Sitten oli se Burrows-incident, jonka johdosta vihaan vieläkin Canucksin numero neljäätoista.

Ja sitten on The Goal San Josea vastaan neljännessä jatkoerässä. Ja The Hit samassa pelissä, aivan varsinaisen peliajan lopussa. Tuo on edelleen kenties kovin taklaus minkä olen koskaan nähnyt. Tai sitten se kostotappelu Tim Gleasonia vastaan, kun tämä oli vähän käynyt paneskelemassa Steve Ottin vaimoa.

Upeita muistoja upeasta pelaajasta. Sanoisin, että jos 2008 olisi tullut Stanley Cup, Morrow'n #10 olisi voitu jäädyttää.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ja The Hit samassa pelissä, aivan varsinaisen peliajan lopussa. Tuo on edelleen kenties kovin taklaus minkä olen koskaan nähnyt. Tai sitten se kostotappelu Tim Gleasonia vastaan, kun tämä oli vähän käynyt paneskelemassa Steve Ottin vaimoa.

Upeita muistoja upeasta pelaajasta. Sanoisin, että jos 2008 olisi tullut Stanley Cup, Morrow'n #10 olisi voitu jäädyttää.

Itsekin mietin paidan jäädyttämistä, kun pyyhin roskaa silmästä highlightien aikana. Saattaa olla, että sen cupin se olisi vaatinut, vaikka omasta mielestäni #10 kuuluisi kattoon ihan siihen #26:n viereen. Tuo Michalekin taklaus on aivan helvetin kova. Ihan puskista, eikä aiheuttaisi nykysäännöilläkään jäähyä tai shanabania. Äärettömän kova kaveri!

Matsi itsessään oli myös erittäin viihdyttävä. Johnsille eka osuma ja mihin paikkaan! Benn näytti myös, että C on juuri sen pelaajan rinnassa kuin pitääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös