Mainos

Dallas Stars 2015–2016

  • 148 888
  • 489

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
On tää kyllä uskomaton joukkue. Viime kaudella tähän aikaan Starsilla oli 18 pistettä, nyt niitä on peräti 34. Se jo kertoo, että asioita on tehty tällä kaudella oikein. Kyllähän tuo Lehtonen-Niemi oli pienoinen riski, mutta se kannatti ottaa. Kyllä tässä aikaa toiveet jo heräilemään Stanley Cup-pokaalista, mutta pysytään vielä suuremmista toiveista erossa ennen kevättä. Mutta eiköhän me olla taas PO:issa, ellei keväällä satu mitään kauheaa (avainpelaajia loukkaantuu tai peli ei vain jostain syystä toimi.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kyllä tuolla rosterilla kaikki alle konferenssivälierien pitäisi olla pettymys. Lähtökohtaisesti tässä voidaan alkaa sovittelemaan Dallasia varmaksi pudotuspelijoukkueeksi ja näillä näkymin ei pitäisi parhaan GM:n pysti ainakaan kaukana Nillin hyppysistä olla. Toki kausi on pitkä ja luultavasti kaikki ei mene suunnitellusti, mutta harvalla nuo menee. Pakisto hieman keveähkö contenderille, mutta muuten erittäin vahva joukkue, joka kaikella todennäköisyydellä aika hyvällä prosentilla ottaa varsinkin maalihippaspelit haltuunsa.

Tämä oli ensiajatukseni heinäkuussa, jota kyllä sitten lähdin vähän perumaan. Toki silloisilla tiedoilla homma näyttikin vähän eriltä, mutta vaistoon olisi voinut luottaa. Ainakin Dallas näyttää tällä hetkellä olevan melkoisessa tikissä. Maaleja ropajaa ja joukkue kulkee voitosta voittoon.
 

M10

Jäsen
Stanley Cupista on vielä turha puhua, koska minä uskon, että todelliseksi voittajaksi kasvetaan vain kantapään kautta (= pari playoff-exitiä), ja sitten vasta ollaan kypsiä kannun voittamiseen. Mutta kyllä tämä jengi pleijareihin luultavasti menee, vaikka Central hirmuisen kova onkin. Tuo homma on ihan jokaisella osa-alueella niin pirun vakuuttavaa, kyse ei ole mistään tuurista enää. Leadershipiä ja kokemusta löytyy, valmennus on kokenut ja pelisysteemin on kaikki sisäistäneet. Tämän lisäksi materiaali on laaja, eli hyökkäys kestää helposti loukkaantumisia ja jopa myös puolustuskin. Toki jos tuosta Klingberg ja Goligoski lähtee pariksi kuukaudeksi saikulle, niin sitten ollaan ongelmissa, vaikka farmissa onkin hyviä pelaajia. Toki ei NHL:ssä sellaista jengiä olekaan, jolla kahden parhaan pakin menettäminen ei tuntuisi.
 

BaronFIN

Jäsen
Pyh, Chicago meni suoraan päätyyn kun hetki oli oikea ja San Jose ei ole ikinä toipunut Plauoff-exit:eistään. Jos peli toimii ja kulkee, niin se toimii ja kulkee.

Kausi on toki nuori ja moni asia voi mennä vielä päin sitä itseään, mutta nyt näyttäisi siltä, että Dallasin peli on valmiimpaa kuin monen muun joukkueen. Keväällä nähdään sitten kuinka kävikään.
 

M10

Jäsen
Pyh, Chicago meni suoraan päätyyn kun hetki oli oikea ja San Jose ei ole ikinä toipunut Plauoff-exit:eistään. Jos peli toimii ja kulkee, niin se toimii ja kulkee.

No, tottahan tuokin on. Tämä vuosikausien pettyminen (pl. 2008) Dallas-fanina on opettanut vaan melkoiseksi pessimistiksi. Toki nyt peli näyttää äärettömän hyvältä, mutta miltä se sitten näyttää muutaman kuukauden kuluttua? Toivottavasti samalta. Sitten mennään pitkälle.

Ensi yönä Stars vs Sens Dallasissa. Pitänee taas herätä perkule.
 

M10

Jäsen
Nyt tuli se surkea peli, jota jo odotin ennen sunnuntain Sabres-peliä. Kaikki meni pieleen ja karmeita ratkaisuja kiekollisena. "Rohkaisevaa" tuossa oli, että Senatorsin maalit tuli melkein kaikki omasta karmeasta virheestä - aivopierusta. Eli systeemissä ei sinänsä vikaa - laukaukset vietiin kirkkaasti. Pidän inhimillisenä tuollaista surkeaa esitystä alkukauden liidon jälkeen. Klingberg-Gogligoski -parilla selkeä off-night, mutta oikeastaan ekaa kertaa koko kaudella. Rispektit toki Senatorsille myös, joka pelasi todella hyvän vieraspelin ja käytti Starsin mokat hyväkseen. Hankala jengi kun karvaa niin aktiivisesti ja puolustaa kärkkäästi. Näytti ehdottomasti pleijarijengiltä.

Toivottavasti Lehtoselle ei käynyt pahemmin tuossa törmäyksessä, mikä ei sinänsä vaaralliselta vaikuttanut.

Kapteeni-Benn teki 2+1, joista toinen oli todellinen highlight-reel. Mies siirtyi nyt pistepörssin kärkipaikalle, mutta ei se paljoa tuon tappion jälkeen lohduta. Aika paskana oli mies ottelun jälkeisessä haastattelussa niin kuin pitääkin. Lindy Ruffkin sanoi häpeävänsä omiensa esitystä.

Seuraavaksi vastassa pe-la yönä Canucks. Vaikea kuvitella, että nähtäisiin yhtä surkeaa Starsia siinä pelissä. Dallas ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kahta ottelua peräkkäin.
 

BaronFIN

Jäsen
...ja paluu maanpinnalle... Jestas mitä sekoilua puolustuspäässä. En oikein hyvälläkään tahdolla saa noista ensimmäistäkään maalivahdin maaleiksi, mutta ilmeisesti tällaisiä kylpyjä aina välillä tarvitaan.
 

M10

Jäsen
...ja paluu maanpinnalle... Jestas mitä sekoilua puolustuspäässä. En oikein hyvälläkään tahdolla saa noista ensimmäistäkään maalivahdin maaleiksi, mutta ilmeisesti tällaisiä kylpyjä aina välillä tarvitaan.

No ei todellakaan mennyt veskan piikkiin ja tämän Ruffkin sanoi haastattelussa. Vaihto perustui jengin herättelyyn.

Toivottavasti tällaisia kylpyjä ei tule enää montaa tällä kaudella.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Pojatpojat, rauhassa rauhassa. Record 17-5? Näitä tulee aina välillä, ei voi voitosta voittoon marssia.

Kuhan ei tule tavaksi ;)
 

BigD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Nonni, nyt tuli se peli missä lähes kaikki meni pieleen alusta asti. Tiesihän sen tietysti, ettei voittoja voi joka ilta tulla. Järkyttäviä kiekonmenetyksiä, joista Sens rokotti armottomasti. Hyvä vieraspeli Ottawan äijiltä ja ansaitusti ottivat pinnat mukaan. Sinänsähän tuo oli kuitenkin jälleen ihan hyvää peliä Starsilta, mutta huolimatonta tekemistä monella kiekon kanssa ja lopputulos oli sitten tuollainen. Benn oli huikea taas (2+1) ja tosiaan pörssiykkönen jälleen Kanen kanssa. Oli muuten todella näyttävä roikkulätty Jordielta tuohon Jamien maaliin. Seguin sai myös tehtyä vasta toisen maalinsa tällä kaudella AAC:llä upealla rannevedolla. Vieraissa onkin sitten verkko heilunut jo 10 kertaa. Mielenkiintoista nähdä taas miten tämä tappio käsitellään ja millä ilmeellä Stars tulee perjantain kotipeliin.

Toivottavasti ei pitkää huilia tule Kärpälle. Ikävästihän tuossa pää retkahti ja niska taittui taaksepäin, kun Klingberg osuu Lehtoseen. Onneksi on kuitenkin Nemo heittää maalille, vaikka tulisikin pitempää huilia. Demers olisi mahtavaa saada takaisin viikonlopun peleihin. Tärkeä mies Starsin alakerrassa.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Näitä mahtuu kauden mittaan kaikille jengeillä, mutta nyt on tärkeintä lauantain matsissa ehjä esitys ja pisteet himaan. Yks huono matsi on inhimillistä kaks peräkkäin on silkkaa huonoutta. Tällä kaudella ei oo vielä tullut kahta tappiota peräkkäin ;)
 
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Kyllähän sitä mieluummin katsoisi Starsin häviävän 3-2 parin hassun kimmokekiekon takia, eikä tällaisten emämokien johdosta. Mutta totta se on, että 78-4-0 kauden lopussa on hieman epätodennäköinen saldo. Toivon todella Starsin tekevän ns. bounce-backin perjantaina, koska silloin tämä liian nopeasti voittamiseen totutettu fani alkaa kuumotella nurkan takana väijyvää kolmen ottelun tappioputkea.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eilen piti jo ihmetellä Klingbergin koomailua, meniköhän kolme maaleista suoraan hänelle muistaakseni. Yleensä koosteiden lopussa zoomataan loppukähinöihin, ratkaisumaalintekijään tms., eilen zoomin sai Klingberg. No, saa kai sitä yhden pelin uinua jos muuten vetää pisteen per peli.
 

M10

Jäsen
Eilen piti jo ihmetellä Klingbergin koomailua, meniköhän kolme maaleista suoraan hänelle muistaakseni. Yleensä koosteiden lopussa zoomataan loppukähinöihin, ratkaisumaalintekijään tms., eilen zoomin sai Klingberg. No, saa kai sitä yhden pelin uinua jos muuten vetää pisteen per peli.

Tuossa on varmaan Klingbergillä vielä totuttelemista. Eli kaikessa huomiossa mitä saa osakseen. Aika hassu tilanne kaverille, joka ei ole edes sataa peliä pelannut NHL:ssä ja puhutaan jo kaiken maailman norriksista ja zoomataan kiekonmenetyksiä. No, sen siitä saa kun on hyvä jääkiekkoilija. Toivottavasti on niin kuin muutkin ruotsalaiset eikä anna moisen haitata - päin vastoin.

Vähän kevyempää puolta välillä. Tyler Seguin esittelee taloaan tässä pätkässä. Hivenen nauratti nuo youtube-kommentit koskien tuota haastattelijanaista.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Vaikka eilisen pelin katsominen olikin tuskaa kaikkine kauheine kiekonmenetyksineen, on tuo tavallaan hyväkin asia, että tuollainen peli sattuu tähän kohtaan kautta ja tulee turpaan ihan huolella. Stars on voittanut loistavalla alkukaudellaan useita pelejä, joita se ei olisi "ansainnut" voittaa. Tuollainen peli varmasti pysyy jonkun aikaa mielessä, ettei tuolla vaan voi ihan miten sattuu kiekon kanssa neppailla ja koskaan ei käy huonosti.

Bennin läpiajomaali partaisemman Bennin upeasta lobbisyötöstä oli käsittämättömän upea!
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Lehtonen on siis sivussa ainakin viikon verran. Upper body injury. Harmittavaan saumaan osuu siinäkin mielessä, että luvassa on kaude ensimmäinen back-to-back otteluputki Canucksia ja Wildia vastaan. Välissä vielä lento Minnesotan vieraaksi. Saapas nähdä uskaltaako Ruff heittää Jack Campbellin laatikkoon. Demers saattaa myös pelata jo viikonloppuna.
 

M10

Jäsen
No luulis jaksavan yhden back-to-backin, varsinkin kun alkukaudesta on niin lepposalla tahdilla saanut vetää. Toivottavasti leirikelloa ei oteta räpiköimään sinne.
 

M10

Jäsen
Nämä kaksi voittoa (Canucks, Wild) Senators-pelin kyykkäyksen jälkeen osoittavat luonnetta. Mieletön nousu Minnesotaa vastaan kolmen maalin tappioasemasta! Ja se, että moinen tehtiin back-to-backin jälkimmäisessä pelissä vieraissa, divarivihollista vastaan on aika kova juttu. Tuolla jengillä on selästi hampaankolossa viime kaudesta, ja paljon.

Olipahan upea tuo Klingbergin pelaaminen 3-3 maalissa. Tuo poikittaisliike ja oikea-aikainen laukaus viivasta on mahtavaa katsottavaa.
 

Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
En olisi ikänä uskonut, jos joku syyskuun lopussa olisi sanonut, että tässä vaiheessa kautta ollaan Läntisin konferenssin kärkipaikalla vieläpä muutaman pisteen erolla seuraavaan. Eihän peli vielä "valmista" ole, mutta tulosta tulee ja se on pääasia.

Tuo Klingbergin kanssa keväällä tehty jatkosopimus voi osoittautua vielä todella hyväksi pitkällä aikavälillä. 4,25 miljoonan vuosittainen rasite palkkakattoon on naurettavan pieni hinta siitä, jos mies jatkaa samanlaista pistetehtailua kuin mitä nyt on nähty. Toki Klingbergille sattuu virheitä ja karmeita harhasyöttöjä, mutta kyllä niitä tulee yhtälaille muille samantyylisille pakeille esim. Karlssonille.

Mitäs muut ovat mieltä tuosta puolustuksesta noin muuten? Sehän nyt oli jo ennen kauden alkua tiedossa, että kilpailu puolustuksen pelipaikoista on kovaa. Nemeth ja Oleksiak eivät ole vielä kovin montaa kertaa pelaavaan kokoonpanoon päässeet. Ja kun ovat päässeet niin aika vaatimatonta se heidän pelaamisensa on ollut. Kun otetaan huomioon se, että farmissa on Johns ja Lindell, jotka kumpikin kärkkyvät kovasti pelipaikkaa NHL:stä niin alan itse ainakin kääntyä sille kannalle, että Nemethin ja/tai Oleksiakin voisi treidata muualle.
 

M10

Jäsen
Tuo Klingbergin kanssa keväällä tehty jatkosopimus voi osoittautua vielä todella hyväksi pitkällä aikavälillä. 4,25 miljoonan vuosittainen rasite palkkakattoon on naurettavan pieni hinta siitä, jos mies jatkaa samanlaista pistetehtailua kuin mitä nyt on nähty.

Tuo Klingbergin sopimus voi todellakin osoittautua aivan huikeaksi, ja ei tuo Seguininkaan itse asiassa pöllömpi ole.

Mitäs muut ovat mieltä tuosta puolustuksesta noin muuten? Sehän nyt oli jo ennen kauden alkua tiedossa, että kilpailu puolustuksen pelipaikoista on kovaa. Nemeth ja Oleksiak eivät ole vielä kovin montaa kertaa pelaavaan kokoonpanoon päässeet. Ja kun ovat päässeet niin aika vaatimatonta se heidän pelaamisensa on ollut. Kun otetaan huomioon se, että farmissa on Johns ja Lindell, jotka kumpikin kärkkyvät kovasti pelipaikkaa NHL:stä niin alan itse ainakin kääntyä sille kannalle, että Nemethin ja/tai Oleksiakin voisi treidata muualle.

Minä olen taas hieman eri mieltä. Oleksiak on esiintynyt varsin varmasti ja oli ottelussa Buffaloa vastaan todella hyvä. Tuo voitettu mylly tuntui tekevän hyvää miehen itseluottamukselle. Ehkä hän on vain hidas kypsymään ja Nillin maltti hänen suhteensa kannattaa.

Nemethiä pidän edelleenkin ehdottomasti NHL-tason hyvänä top-6 pakkina, jolla on potentiaalia olla se top-4 puolustaja ja josta täytyy pitää kiinni. Peli Wildia vastaan oli jo ihan hyvä. Täytyy muistaa, kuinka hemmetin hankalassa tilanteessa hän on, kun peliaikaa tulee harvakselteen.

Näkisin, että optimitilanne on mennä näillä tämä kausi ja tehdä kesällä sitten johtopäätöksiä uudestaan. Johnsille ja Lindellille tekee erittäin hyvää pelata isoja minuutteja AHL:ssa. He ovat nyt tavallaan siinä tilanteessa, missä Nemeth ja Oleksiak olivat pari vuotta sitten. Kyllä heidän aikansa vielä tulee.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Että mä vihaan tommosia sulamisia kolmannessa erässä. Voitaneen kiittää Niemeä että saatiin edes piste kun kolmas erä näytti siltä että Calgaryn pojat saa kokeilla riparista niin monta kertaa et menee.

Olihan siinä toki huonoa tuuriakin kun ot:llä Benn kokeili tolppaa ja Seguin rankkarista. Bennistä puheen ollen paino aika mojovan vastapommin oliko Giordanoon.

Vanhempi Benn teki taas hienon 5m korkean lätyn!

Kärppä herätelty IR:stä, Jack Campbell tiputettu AHL:ään. Shore muuten paukutellut hurjaan tahtiin tehoja AHL:ssä.

No, torstaina mennään taas, toivottavasti sillon taas palataan oikeille raiteille.
 
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Toivotaan, että taika pitää, eli ei hävittäisi toista ottelua putkeen. Todennäköisesti Ruff antanut poikien kuulla ottelun jälkeen muutaman valitun sanan.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Nichushkinilta monsteripeli heti kun pääsi takaisin Bennin ja Seguinin ketjuun. Jätti Hamhuisin(?) taakseen ja suojasi jagrmaisesti kiekkoa läpiajossaan + upea jättäsyöttö maalin takaa Seguinin osumaan. Jatkuu ensi yönä samassa ketjussa, luulen.

Eka erän alku näytti yhtä sloppylta kuin Calgary-pelin 3. erä, mutta onneksi sen jälkeen terästäytyivät ja saivat hienosti otteen haltuunsa. Vieläkin tulee Klingolle ja Gogolle kiekonlahjoituksia liikaa minun makuun, mutta minkäs teet. Molempien upside on kuitenkin sen verran kova. Jokipakka odotetusti poppariosastolla seurattuaan pari Calgaryn kavennusmaalia aitiopaikalta. Nemeth ja Oleksiak korvasivat hänet ja Demersin. Ihan ok peli omaan silmään molemmilta.
 

M10

Jäsen
Nemeth ja Oleksiak korvasivat hänet ja Demersin. Ihan ok peli omaan silmään molemmilta.

Tässä on tuon kahdeksan puolustajan "taktiikan" hyvä puoli. Kun siellä on neljä tasavahvaa pakkia taistelemassa noista kolmosparin pelipaikoista ja loukkaantumisten myötä laiva ei heilahda juuri mihinkään suuntaan.

Nemeth ja Oleksiak olleet vahvoja tällä kaudella aina sillon, kun ovat päässeet pelaamaan.

Ei vieläkään kahta tappiota peräkkäin tällä kaudella. Vakuuttavaa, todella vakuuttavaa.

Ja Nichushkin is back. Watch out.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös