Mainos

Dallas Stars (1.) – St. Louis Blues (2.), Central 2. kierros

  • 22 995
  • 106

Nick Neim

Jäsen
Joku pelin nähnyt voisi avata hieman enemmän. Itse olen vain koosteen varassa ja sen perusteella Starsillakin oli muutama maukas paikka ratkaista peli.

Elliottilta varmaa peliä ja kapteeni näytti kaapin paikan. Yessah!
Dallasilta hyvä alku, kun Goligoski pääsi tälläämään Starsin johtoon Bennin hyvästä esityöstä. Tämän jälkeen fyysinen Blues otti komennon haltuunsa taklauksilla, ja mm. Klingberg oli suht hukassa. Lehtonen päästi viidestä laukauksesta kolme, joskaan yhtäkään en suoraan pistäisi Kärpän piikkiin. Toinen erä oli pelailua, jossa Dallas ei saanut mitään äärettömän vaarallista aikaan ja näytti vahvasti siltä, että Blues onnistuu jäädyttämään pelin.

Viimeisessä erässä Blues ei yrittänyt edes hyökätä, ja sellainen tunnetusti kostautuu usein. Blues tyytyi dumppaamaan kiekkoa päätyyn ja ottamaan nopeita vaihtoja, vaikka peliaikaa oli vielä vartti jäljellä. Janmark (osittain) tuurilla läpiajoon, jonka Elliott pelasi hieman hölmösti -> 2-3. Blues jatkoi samaa taktiikkaansa ja yritti ainoastaan puolustaa johtoaan. Russellin toimittama kiekko pomppi hieman onnekkaastikin Bennille, joka jälleen Elliottin kummallisen pelin jälkeen tasoittikin ottelun.

Roussel nousi sitten pelin antisankariksi kolmannella hölmöllä jäähyllään, ja Backes sai aika vapaasti ryöstää Bluesille kotiedun. Tuota tilannetta aikaisemmin Goligoski sai kiekon polveensa, joten maalin edusta taisi senkin takia jäädä normaalia tyhjemmäksi. Niemi pelasi hyvän ottelun.

Elliottista sinänsä eri mieltä, että meikäläistä ei täysin vakuuttanut, vaikka pelasikin ihan kelpo pelin ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Aika kaksijakoinen peli sekä Bluesilta, että Starsilta. Mielenkiintoinen sarja kyllä käynnissä, ja mikäli Blues jaksaa taklata, niin siellä Starsin pakisto olisi aika nesteessä. Ainakin tämän pelin perusteella.
 

M10

Jäsen
Aika hyvä recap yllä kirjoittaneelta. Peli oli tosiaan kaksijakoinen.

Ihan alku oli Starsilta todella hyvä mikä huipentui Goligoskin maaliin. Ilmat lähti AAC:n palkeista pihalle, kun Berglund tälläsi give and go-hyökkäyksestä vastustamattomasti pelin tasoihin. En tiedä voiko tuota Lehtosen piikkiin laittaa. Ehkä joku kovassa vireessä oleva Lundqvist olisi sen ottanut, mutta ei missään nimessä Lehtosen maali. Hyvä veto propellikiekkoon Berglundilta.

Sitten astui kuvaan se mitä jokainen Dallas-fani on pelännyt: pakkipari #33/#3. Järjetön kiekonmenetys omissa ja peli 1-2. Klingberg ja Goligoski on molemmat erinomaisia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan isojakin minuutteja, mutta ykkösparina he ovat liian riskialtis näin isoihin ja koviin peleihin. Pari oli (odotetusti) pinteessä Bluesin kovassa prässissä. Tämä on ollut kaikkien vähänkään Starsia seuraavan tiedossa, joten ihmettelen, miksi valmennus peluuttaa heitä vieläkin yhdessä. Joku Oduya tai Russell ykkösparissa rauhottaisi kummasti tilannetta. Ehkä tämä vaihdos tullaan vielä näkemään kun siirrytään St. Louisiin.

Blues vei taklaukset jotain 30-13 kahdessa ekassa erässä mikä oli aika karmeaa katsottavaa. Heillä todella oli avaimet käsissään ottelun voiton suhteen, mutta sitten se kadotti avaimet ihan käsittämättömällä tavalla. Blues oli todella vaisu kolmannen erän ja pelasi suoraan sanottuna hölmösti dumppaamalla kiekkoa vaan Starsin päätyyn. Eivät edes yrittäneet hallita kiekkoa, mikä onkin sitten itsemurha Dallasin kaltaista joukkuetta vastaan.

Ensin Janmark läpiajosta 2-3 ja sitten Benn tasoitti ottelun maalin edestä. Janmark oli äärettömän hyvä kolmannessa erässä ja tuntui riistävän kiekon jokaisessa vaihdossaan Blues-pelaajalta.

Jatkoaika oli Starsin hallintaa ja parhaat maalipaikat siunaantui Bennille ja Demersille. Niin kuin usein käy, jos et itse paikoista tee, niin kaveri tekee, ja Blues voitti ottelun. Roussellin jäähy oli mielestäni ihan aiheellinen, mutta ranskalaista en tuon johdosta bussin alle heittäisi. Mies yritti ainoastaan pysyä siniviivan oikealla puolella ja törmäsi kohtalokkaasti Blues-pelaajaan, mikä sitten näytti blokkaukselta. Kolme jäähyä on kuitenkin liikaa yhdelle miehelle pleijaripelissä, joten risuja Roussellille. Toivottavasti ei silti muuta pelityyliään, koska yleensä hän ei tyhmiä jäähyjä juuri ota. Ja EU-line toimi hyvin viime yönäkin.

Sarja on 1-1 ja ti-ke yönä pelataan St. Louisissa. Starsilla varmasti veren maku suussa tuosta jatkoaikatappiosta, joten helpolla ei kotijoukkue tule pääsemään.

Veikkaan, että Lehtonen palaa maalille. Häntä ei tappiosta voi syyttää.

Nichuskin sen sijaan on viimeisen pelinsä tällä kaudella pelannut. Miehelle annettiin mahdollisuus ja se oli pannukakku. Ei vaan riittänyt, ja Starsin materiaalilla sieltä on tulossa todella nälkäistä pelaajaa tilalle: Ritchie tai McKenzie. Todennäköisesti Ritchie. Hieno nähdä jääkaapin kokoinen voimahyökkääjä Spezzan vierellä ti-ke yönä!

Toivottavasti Goligoski ei loukkaantunut pahemmin tuossa jatkoaikamaaliin johtaneessa tilanteessa. Toisaalta, 1-2 pelin lepo voisi tehdä jopa ihan hyvää miehelle. Nemeth voi kyllä pelata sen 20 minuuttia illassa ja vaikka se Oduya sitten Klingbergin vierelle ykköseen.

Tästä tulee pitkä sarja.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Hyvää settiä edellä illan ottelusta, hyvää viihdettä tarjoili ottelukin. Radek Faksan puolesta on todettava, että vaikka lupaavan juniorin kehitys hieman laahasikin, hänestä näyttäisi nyt olevan pikku hiljaa kehittymässä oikein kelvollinen ja tunnollinen pelimanni.
 

Plager

Jäsen
Suosikkijoukkue
St.Louis Blues
Tuli sitten mentyä nukkumaan toisen erän jälkeen, kun Blues näytti hallitsevan peliä. Noh Hitch ilmeisesti kaivoi ässän hihastaan ja alettiin vaan paiskomaan kiekkoa päätyyn kolmannessa, jonka seurauksena meinasi käydä vanhanaikaisesti. Toivottavasti tuota taktiikkaa ei tulla enää näkemään tänä keväänä, sillä Dallasin kaltaista joukkuetta vastaan se tuskin päättyy hyvin. Parayko sen sanoikin pelin jälkeen, että jos pelataan samanlaista peliä kuin 40min, niin hyvältä näyttää.

Elliottille myös risuja tuosta Janmarkin läpiajomaalista, jossa onnistui tekemään itsestään mahdollisimman pienen ja yritti jotain outoa. Backesille soikin maalin syntymäpäivän kunniaksi ja muutenkin väkevää taklauspeliä esitti kapteeni! Seuraavissa peleissä lisää painetta Dallasin pakistolle ja omaa peliä hieman huolellisemmaksi varsinkin lähdettäessä omista, niin hyvältä näyttää! Eikun kiekko jäähän!
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Elliottille myös risuja tuosta Janmarkin läpiajomaalista, jossa onnistui tekemään itsestään mahdollisimman pienen ja yritti jotain outoa.

Hauska ilmiö. Monesti pelaajat tulevat harhautuksissaan melko lähelle maalivahtia, monet ihmettelevät, että miksei maalivahti vain tökkää kiekkoa pois. Sitten, kun näin joku yrittää tehdä, naureskellaan noloille liikkeille. Samalla tavalla kävi Ramstedtin maalissa, jos joku on sen sattunut Liigan puolelta näkemään.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ensi yönä olisi taas valvottavaa luvassa. G3 ja nyt siirrytään Bluesin vieraaksi. Toivon totisesti, ettei G2-otteluketjuennustukseni jatkoajan voittajasta pidä paikkaansa, mutta on myös hyvin mahdollista, että Blues saa tuon voiton tuoman hyvän fiiliksen jatkumaan etenkin eka erän alussa. Nyt jos koskaan #3 & #33 pitää olla nöyränä ja luopua kiekosta ajoissa.

Kuka maaliin, siinäpä kysymys. Jos kauden aikaista Ruffin peluutusta uskoo, se on Niemi. Ja Nemo pelasikin erittäin hyvin.

Jos taas Nichushkin pukee, on uskoni Ruffiin mennyttä. Richie ja McKenzie vaan rohkeasti laatikkoon. Moen istui Valin kanssa penkillä koko G2:n loppupuoliskon, uutta verta kehiin vaan.

Seguin ja Eaves olivat eilen luistelleet, mutteivat matkanneet St. Louisiin.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Joo Ritchie vaan kehiin. 191cm/100kg tekee gutaa Bluesia vastaan. Eikä rima Nuken ja Moenin esityksien jäljiltä ole kovin korkealla.
 

M10

Jäsen
Aika lailla kaavailtua tahtia mennään. Blues näyttää juuri piirun verran valmiimmalta pleijarijengiltä. Starsin puolustus ei ole kestänyt isojen miesten prässiä ja se on näkynyt kiekonmenetyksinä ja kaksinkamppailujen häviämisinä.

Avaimet (Starsin kannalta) Game 4:aan:

- Lehtonen maaliin
- Pidä samat ketjut
- Oduya Klingbergin pariksi, Russell Johnsin pariksi ja Demers Goligoskin pariksi ykköseen

Sarja vasta 2-1 Bluesille, joten kaikki on vielä auki. Liikaa ei pidä panikoida.

Toisaalta, jos sarja jatkuu näin eikä Dallasin peli muutu niin pelit loppuu jo viikonloppuna. Samoin todennäköisesti Goligoskin ura Starsissa.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Emmä tiedä, mun mielestä Goligoski on esiintynyt edukseen playoffeissa verrattuna pakkipari Klingbergiin.

Oli kyllä pannukakku peli.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Avain kaikkiin peleihin Bluesia vastaan on nopeus. Jalan pitää käydä ja peli pitää pakottaa nopeaksi. Hitaalla temmolla Blues vie aina.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niemen piikkiin kolmas ja Lehtoselle oliko nyt viides, joka meni läpi liian helposti. Muut oli sellaisia, joista ei voi veskaa syyttää suoraan tai vähääkään. Tämä nyt lähinnä tuli mieleeni, kun tuon otsikon etusivulla näin Dallasin maalivahtiongelmasta.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Nyt jos koskaan #3 & #33 pitää olla nöyränä ja luopua kiekosta ajoissa.

Aika naulan kantaa osui tämä ennustus.

Suurin ongelma oli Dallasin pakistossa, joka menetti liian useasti kiekon vaarallisesti omissa. Tuohon päälle vielä Brouwerin maali, jossa Russell kierrettiin aivan liian helposti.
 

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Dallas pelas aivan törkeen hidasta peliä, tai oikeastaan lähti tuohon Bluesin tempoon mukaan. Siinä tosiaan kylvetettiin Starsin pakistoa välillä ihan huolella, kun eivät kerenneet alta pois ja saamaan peliä auki. Hyvä huomio oli tv-tiimiltä se, kuinka Dallas tukki laidat keskialueella todella hyvin, mutta keskelle jäi luonnollisesti tilaa, ja sieltä siniset kävelivät hyökkäysalueelle todella monesti.

Jotenkin odottelen edelleen, että seitsemän peliä tässä sarjassa nähdään, niinkuin ottelunseurantaketjussa kirjoitinkin, ei nuo viime kevään haavat vieläkään ole aivan täysin ummessa.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Son pojjat kuulkaas niin, että se 2-1-2 karvaus on mikä tappaa Dallaksen nopeat lähdöt ja neutral zonen 'nopeuden'. Jos Ruffi ei löydä siihen lääkettä niin tämä sarja alkaa näyttämään hyvältä nuottien osalta. Jos Chicago oli vaikeuksissa nuotteja vastaan Keithien ja kumppanien kanssa omissa niin miten käy kokemattomien Klinperin, Johnsin kanssa, eikä tuo Koliikkikovski ole mitenkään vakuuttanu omaan silmään. Dallaksen pakit ovat 'comfy'-zonessa kun pääsevät pyörittään ylhäällä, mutta omissa paineen alla pojat on aika 'kitten soft'. Selkeästi puuttuu tiettyä särmää pakistosta, otetaan taklaus vastaan ja pistetään kiekkoa liikkumaan, nythän Dallaksen pakisto jähmettyy kun 'pelkäävät' taklauksia. Siksi kysynkin eikö Oleksiak toisi juuri sitä? Nemethistä ei ole mitään hajua minkä tasoinen puolustaja oikein on.

Pisti hymyilyttämään tämä Reaves isännöinti yöllisessä pelissä. Onse tikissä.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Tilanne on tosiaan vasta 2-1 Bluesille, joten turha tässä on kirvestä kaivoon heittää. Mutta fakta on, että jos Dallas meinaa tästä ottelusarjan tehdä, on muutaman asian yksinkertaisesti pakko muuttua.

Puolustus:
- Oduya Klingbergin pariksi, Russell Johnsin pariksi ja Demers Goligoskin pariksi ykköseen
Juurikin näin. Klingberg ja Goligoski on pakko hajottaa. Noissa pareissa olisi edelleen Leftin ja Rightin pakki rinnakkain. Lisäksi näkisin sen, että etenking Gogolle ja Klingolle taotaan takaraivoon se, ettei tarvitse olla suuri taiteilija omassa päädyssään. Kukaan ei muista sitä, kuinka pakki vei karvaajan kahville. Keep it Fuckin' Simple Stupid. Toki olisi aivan liian yksinkertaista syyllistää vain kaksi kiekollista pakkia. Blues tekee helvetisti asioita oikein, että näillä kahdella on vaikeaa omalla alueella. Lisäksi hyökkääjien pitää pystyä paremmin tulla hakemaan niitä avauksia. Ihan sama, jos tuo ylösvientisysteemi toimi 82+ ottelua, jossei se nyt toimi, se pitää muuttaa.

Maalivahtipeli:
Olen ollut hyvin armelias Kärppää ja Nemoa kohtaan kommenteissani, etenkin kun koko pudotuspelien ajan on usein syyllinen maalia edeltävään tilanteeseen löytynyt pakistosta tai jostain karusta kiekonmenetyksestä. Mutta nyt on sen aika, että jommankumman olisi pystyttävä tässä ottelusarjassa varastamaan peli. Pelata niin uskomattoman hyvin, että vaikka joukkue ei sitä ansaitsisi, se voittaa ottelun. Lisäksi, pakko myöntää, että allekirjoittanutta - joka ei maalivahtipelaamisesta ymmärrä yhtään mitään - vituttaa kyllä suunnattomasti tapa, jolla Niemi tuntuu tekevän itsensä mahdollisimman pieneksi. Äijä ei ole muutenkaan mikään iso mokke polvillaan, mutta helvetti että yläkerrassa on kyllä tilaa hyökkääjien upottaa kiekko.

Hyökkäys:
Eaves ja Seguin takaisin, maksoi mitä maksoi. Vammoja voi parannella golfin peluun yhteydessä, mutta pakko tuohon ylivoimapeliin etenkin on saada joku pelote, joka ampuu satavarmasti joka kerta kun saa kiekon lähellekään lapaa. Eikä odottele täydellistä linjaa Klingbergin tyyliin. Sharpilla on ruuti märkää, Spezzaa en ole nähnyt käytännössä kahteen viimeiseen peliin, Benn ottaa turhautumisjäähyjä huolestuttavaan tahtiin... Kaikki munat samaan koriin vaan ja upporikasta tai rutiköyhää. 3-1 tappioasemasta ei Dallas Stars vaan tällä kaudella enää nouse.
 

Plager

Jäsen
Suosikkijoukkue
St.Louis Blues
Son pojjat kuulkaas niin, että se 2-1-2 karvaus on mikä tappaa Dallaksen nopeat lähdöt ja neutral zonen 'nopeuden'. Jos Ruffi ei löydä siihen lääkettä niin tämä sarja alkaa näyttämään hyvältä nuottien osalta. Jos Chicago oli vaikeuksissa nuotteja vastaan Keithien ja kumppanien kanssa omissa niin miten käy kokemattomien Klinperin, Johnsin kanssa, eikä tuo Koliikkikovski ole mitenkään vakuuttanu omaan silmään. Dallaksen pakit ovat 'comfy'-zonessa kun pääsevät pyörittään ylhäällä, mutta omissa paineen alla pojat on aika 'kitten soft'. Selkeästi puuttuu tiettyä särmää pakistosta, otetaan taklaus vastaan ja pistetään kiekkoa liikkumaan, nythän Dallaksen pakisto jähmettyy kun 'pelkäävät' taklauksia. Siksi kysynkin eikö Oleksiak toisi juuri sitä? Nemethistä ei ole mitään hajua minkä tasoinen puolustaja oikein on.

Pisti hymyilyttämään tämä Reaves isännöinti yöllisessä pelissä. Onse tikissä.
Juuri näin. Pelistä onkin kaikki sanottu ja toivotaan, että nuotit kairaa toisen voiton kotoa. Täytyy kyllä sanoa, että Backesin pelaaminen miellyttää silmää juuri nyt ja tekee kaiken muun hyvän lisäksi tärkeitä maaleja. Tuollainen Backes mahtuu kyllä nuotteihin jatkossakin!
 

Nuottipaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
St.Louis Blues, Rauman Lukko, Middlesbrough FC
Tietysti katson asiaa hieman värilasien läpi, mutta Blues pelaa viimeinkin sitä kevättä, jota on jo vuosia odoteltu. Ei loukkaantumisia, kunto kohdallaan ja runko on vääntänyt jo pitkään yhdessä. Vaikea nähdä, että Starsistakaan on Bluesin kaatoon. Blues on tällä hetkellä joukkue, joka tekee paljon asioita oikein ja pelaa vahvuuksiensa kautta. Stars on hieno joukkue, mutta kerää nyt oppirahoja tulevia kausia varten. Kokemus kasvaa mukavasti, kun vääntää näitä kevätmittelöitä.

Kyllä mä näen, että Blues vääntää seuraavassa matsissa tilanteeksi 3-1. Stars voi kotonaan venyä vielä yhteen voittoon, mutta eiköhän sarja pääty tilanteeseen 4-2 Bluesille.

Ja ehdoton peukku Backesin jatkolle! Kaverihan pelaa kuin mikäkin playoff-konkari! Samassa yhteydessä voin sanoa, että Troy Brouwer on kyllä pelannut itsensä meikäläisen sydämeen ikiajoiksi. Kunnon härkä, joka on äitynyt tosipeleissä oivaan vireeseen. Oshie/Brouwer-treidi taisi kääntyä kummallekin jengille hyväksi diiliksi.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ei Tylleröä tai Eavesin partaveikkoa ensi yönäkään luvassa kentälle. Lehtonen aloittanee maalilla. Toivottavasti myös lopettaa ottelun maalilla. Myöskään harkkojen perusteella ei ilmeisesti ole mitään erityistä muutosta luvassa puolustukseen, mitä pidän virheenä, mutta Ruff oli perustellut, että näillä on tultu tähän asti, näillä jatketaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Blues on jäätävän kova porukka, mutta sillä on tietynlainen heikkous on pelata vastustajan mukaan. Jos Blues vetäisi tätä sarjaa samalla tasolla kuin joutui Hawksia vastaan pelaamaan ottelusta toiseen, niin sarja olisi mennyt katki jo kolmannessa ottelussa. Nyt Blues sössi ekan ottelun pelaamalla todella löysästi, toisen ottelun jatkoille ja olisi ansainnut senkin hävitä. Ei tuo kolmaskaan ollut sitä mihin Blues pystyy, mutta Stars auttoi.

Stars on potentiaalinen nippu, joukkueena hyvin samanlainen kuin Hawks, mutta paljon heikommalla puolustuksella ja ilman voittamisrutiinia. En tiedä sen kummemmin sopimustilanteista tai prospekteista, mutta jotain tuonne puolustukseen ja Stars pelaa tulevat vuodet kannusta.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Julius Honka ja muutama muu pelaaja on uutisten mukaan nostettu ylös. Toivottavasti ainakin puolustukseen on tulossa muutoksia.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Julius Honka ja muutama muu pelaaja on uutisten mukaan nostettu ylös. Toivottavasti ainakin puolustukseen on tulossa muutoksia.
Ahl:ssä Texasilla loppui pelit, joten ihan normaali (?) toimenpide nostaa noita reservejä pyörimään mukaan. Tuskinpa Honkaa laitetaan pelaamaan näissä kemuissa. Ennemmin sieltä nousee Nemeth/Jo. Benn pelaamaan. Ritchietä/Dickinsonia kaipaan tuonne stunttaamaan Eavesia ja Valia.
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Blues on jäätävän kova porukka, mutta sillä on tietynlainen heikkous on pelata vastustajan mukaan. Jos Blues vetäisi tätä sarjaa samalla tasolla kuin joutui Hawksia vastaan pelaamaan ottelusta toiseen, niin sarja olisi mennyt katki jo kolmannessa ottelussa. Nyt Blues sössi ekan ottelun pelaamalla todella löysästi, toisen ottelun jatkoille ja olisi ansainnut senkin hävitä. Ei tuo kolmaskaan ollut sitä mihin Blues pystyy, mutta Stars auttoi.

Stars on potentiaalinen nippu, joukkueena hyvin samanlainen kuin Hawks, mutta paljon heikommalla puolustuksella ja ilman voittamisrutiinia. En tiedä sen kummemmin sopimustilanteista tai prospekteista, mutta jotain tuonne puolustukseen ja Stars pelaa tulevat vuodet kannusta.

Stars on lokakuussa parempi mitä tällä hetkellä. Et ihan hyvin pullat uunissa ja tärkein äijä eli Jim Nill signattu usemmaksi vuodeksi :)
 

OTT13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Olen puristanut jo jonkin aikaa rystysiäni valkoisiksi aina kun Nichushkin on kiekossa, tänään yöllä vähän lisää sitä iloa, kun kaveri pääsee vielä pelailemaan kakkosketjuun.

Ritchie nostettu rouhimaan neloseen, hyvä juttu! Ei muuta kuin vääntämään ja venyttämään pleksejä.

Hyvä, että Kärppä on maalilla.
 

Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
Kyllä mä näen myös, että sarja alkaa kääntymään yhä enemmän ja enemmän Bluesille. Blues vaikuttaa tällä hetkellä äärimmäisen vahvalta joukkueelta sekä henkisesti että fyysisesti ja jos Starsin maalivahtitandemi ja puolustus ei oleellisesti nosta osakkeitaan seuraavaan peliin, niin vaikea on uskoa Starsin tästä menevän jatkoon. Ei auta vaikka Stars saisi pikamaalin avauserään, kun Blues painaa ja rouhii neljällä äärimmäisen tasapainoisella sylinterillä läpi ottelun.

No joo, tulipa nyt aika helvetin negatiivinen kommentti tähän väliin. Toivotaan tietenkin, että saadaan tänäänkin tiukka ja fyysinen vääntö ja että yleisö elää yhtä vahvasti mukana kuin edellisessä ottelussa. Näytti tosin ainakin omaan silmään löytyvän ihmeellisen paljon tyhjiä paikkoja mutta suomenkielinen NHL-sivusto sanoo yleisömäärän osalta ihan toista..

Voisivat laittaa tänään myös tansseiksi. Ryan Reaves varmaan pelaa tällä hetkellä tietänsä aika monen Blues- ja miksei muidenkin joukkueiden fanien sydämiin. Huikeaa tekemistä illasta toiseen (kunhan vain pääsisi pelaamaan...). Sieltä löytyy Starsiltakin ihan mukavasti kovuutta ja kokoa alemmista ketjuista Rousselin, Moenin, Johnsin ja Ritchien muodossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös