Dale Clarke - HIFK puolustuksen musta surma

  • 87 072
  • 261
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nostetaanpa tätä ketjua taas ylös. Clarken pistetehtailut ovat loppuneet käytännössä kuin seinään, tämä ei tosin ole mikään yllätys, koska kukaan tuskin odottikaan suoritusten jatkuvan koko ajan samanlaisena mitä alkukaudella. Tällä hetkellä joukkueen paras pakki on Järventie, niin pelillisesti kuin pisteidenkin valossa, aika hieno juttu. Jos palataan tähän Clarkeen, niin onko ollut havaittavissa hyytymistä vai mistä johtuu tämä tehottomuus ja nimenomaan ylivoimalla, koska eihän se tasakentällisin ole saanut oikein mitään aikaiseksi muutenkaan. Kenen parina se on muuten pelannut yyveetä?

Meillä on muuten kohta neljällä pakilla kasassa 10 pistettä tai enemmän, tätä voi sanoa todella hyväksi tilanteeksi. Muutenkin pisteet jakautuvat koko joukkueessa todella hyvin, tämä on uutta HIFK:ssa.
 

nikozwan

Jäsen
Dale oli kyllä melko vaisu lauantaina. Mutuna heittäisin että pelasi yllättävän vähän YV:tä, Söde, Mara ja Lupa hoiteli viivapelin, näytti siltä että Lupa veti oikean pakin paikalta välillä kahta vaihtoa putkeen ylivoimalla. Olisko Clarkella myös pientä flunssanpoikasta sitten, en tiedä. Mutta tosiaan oli melko näkymätön Tepsiä vastaan. Södeltä puolestaan tuli pari kunnon hazardia, mutta vastapainoksi myös pari pommia ja hyökkäyspään oivalluksia. Haven parina Clarke taisi pelata vai katsoinko väärin?
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Haven parina Clarke taisi pelata vai katsoinko väärin?

Näin se taitaa tasakentällisin olla joo ja ennen Lupan tuloa veti YV:tä Söden parina... Toisaalta hyvä, että ratkaisijoita löytyy laajalti myös viivalta!
 

Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös meille käyty monen suulla kertomassa Clarken hankinnan jälkeen kuinka kaveri kauden mittaan vaipuu marginaalipelaajaksi ja katoaa lopulta kokoonpanosta? Olisivatko mokomat olleet oikeassa... Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, kyllä miehelle käyttöä riittää edelleen niin ylivoimassa kuin tasakentällisinkin. Kurvisen paluuta odotellessa näkisin parinaan mieluummin Ahosen kuin Haverisen, mutta valmennus näyttää suht fiksusti tasaavan nuorempien peliaikaa kilpailun ja pelivireen säilyttämiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eikös meille käyty monen suulla kertomassa Clarken hankinnan jälkeen kuinka kaveri kauden mittaan vaipuu marginaalipelaajaksi ja katoaa lopulta kokoonpanosta? Olisivatko mokomat olleet oikeassa...

Tätä mä tuolla keskustelun avauksella juuri hainkin, että onko Clarkella alkanut jo näin aikaisessa vaiheessa kautta pelillinen taantuma? On meinaan aika saatanan kallis surffailija, jos pelaa hyvin (vain pisteiden valossa) kuudesosan kaudesta. Toivottavasti olen väärässä, mutta historia ikävä kyllä puoltaa jotain aivan muunlaista lopputulosta. Flopin aineksia kenties ilmassa?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/seppanen-nama-pelaajat-ovat-sm-liigan-kirkkainta-tahdistoa
Täällä yksi näkemys Dale Clarkesta, alkukauden sm-liigan all stars-pakki, eikä toimittaja ole edes Sihvonen provoilemassa, vaan Esko Seppänen.

http://www.sm-liiga.fi/pelaajat/09-10/hifk/clarke-dale/ottelu-ottelulta.html#tabs
Viidessä viimeisessä pelissä Clarke on ollut 0+0, mutta +4. Alkukauden 13 pelissä, jotka Clarke pelasi syntyi tehot 3+12=15, mutta +/- oli -10. 6 peliä sitten hajoitettin pakkipari Söderholm-Clarke ja sen jälkeen Clarke on ollut +4. Ei saisi tietenkään menettää tehoja kokonaan, kun saa puolustuspelin Ahosen parina kuntoon, mutta tehokkuus pistepörssissä ei saa puolustajalla tarkoittaa, että tasakentällisin oma pää soi liikaa ja tulee miinuksia tilastoihin.

Ehkä, kun HIFK antaa aikaa Clarkelle, saa hän pelinsä balanssiin. Itse pitäisin suunnattomana hölmöilynä, jos HIFK luopuisi Clarkesta, kun kerrankin meillä on 6 kokenutta puolustajaa palkkalistoilla kohti kevättä. En jaa UL/Seppäsen näkemystä siitä, että Clarke on alkukauden all stars-pakki sm-liigassa, koska jo HIFK:sta löytyy pakkipari Järventie-Kankaanperä, joka on pelannut lähes koko alkukauden parina ja Järventie on 4+12=16, +11 ja Kankaanperä 1+8=9, +11.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Palaan mieliaiheeseeni, eli Dale Clarken otteet kentällä. Tämän hetkinen saldo viimeisestä 7 ottelusta on 0+0 ja +/- näyttää +3. Myös peliaika on pudonnut alkukauden keskiarvosta pari minuuttia (tällä hetkellä n. 20min. luokkaa). Tämä johtuu pelkästään siitä, että Mara-Kanki on tällä hetkellä kiistatta meidän ykkös pakkiparimme. Clarkea ei myöskään tarvitse peluuttaa enää alivoimalla niin paljon, kun joukkueeseen tuli Lupaschuk.

Sitten itse aiheeseen, Clarke on ollut todella näkymätön hyökkäyspäässä, ei ole tullut edes laukauksia niin paljon kuin alkukaudesta. Ylivoimalla ei ole tullut enää niin hyviä oivalluksia syötöissä. Myöskään tasakentällisin, kiekon ylöstuonti ei ole lähellekkään samaa luokkaa kuin esim. Maralla (joka on meidän pakeista aivan huikea näissä ylöstuonneissa, itseluottamus on aivan omaa luokkaansa), ehkä tähän vaikuttaa myös se, että valmentajilta on tullut käsky välttää riskinottoa. Alkukaudesta Clarkehan oli välillä ekana vastustajan maalilla ja sitten saattoi kolista omissa... Puolustus päässä samat virheet toistavat itseään, helppoja kiekon menetyksiä vastustajalle, hyvänä esimerkkinä eilisen pelin kooste nelosella. Torstaina sentään nähtiin pari taklausta Dalelta, joista toinen oli hieno niitti Lehterään (mistä tuli jäähy, kiitos paskojen tuomareiden).

Pahaa pelkään, että Clarken otteet eivät tästä enää paljon muutu parempaan suuntaan ja saamme nähdä loppukauden ajan tehotonta surffailua. Tämä sama asiahan ollaan jo nähty muissa Clarken edustamissa joukkueissa. Meillä se kesti 15 ottelun ajan, joten ei mikään kovin kaksinen suoritus, jos loppukausi on täyttä paskaa tältä pelaajalta...
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kristian Kudroc tulee ekana mieleen vaihtarina. Olisi kovuutta, viivapelotetta ja puolustaa helvetin hyvin verrattuna Clarkeen. Tosin haluttu mies varmasti muuallekin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Don`t fix it, it aint broke:

Minä taas pitäisin Clarken, vaikka tämä nyt keskittyisi jatkossakin enemmän puolustuspeliin, hyökkäyksen kustannuksella. Meillä on nyt kuusi kokenutta puolustajaa Lundellin edessä, joka oli varmaan yksi syy siihen, että saatiin paikalla olleiden mukaan olemattomalla hyökkäyspelillä eilenkin 2 pistettä Kärpiltä.

Me like pakkiparit, Kurvinen-Clarke, Järventie-Kankaanperä ja Söderholm-Lupaschuk + nuoret stuntit. Puolustus on ainoa osa-alue, joka on jo kunnossa ihan oikeaan mestaruustaistoon saakka ja kokeneet Clarke ja Söderholm löytävät parhaan vireensä kevääksi, ilman vammoja, uskoo Johannes. En edes muista, koska viimeksi HIFK:lla on ollut näin hyvä tilanne puolustajien osalta kuin kaudella 09-10, ehkä W+S aikoina, kun pelaajat hankki Kekäläinen. Itse keskittyisin edelleen etsimään uutta maalivahtia, vähintään Lundellin tasoista, valmista osaajaa ja hyökkäykseen yksi kokenut johtohahmo, kun nyt meidän vanhimmat hyökkääjät ovat Hirso ja Järvinen, 27v.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
En mä mitään Clarkea ole ulostamassa jengistä, kunhan vaan pohdiskelin tämän pelaajan edesottamuksia viimeisissä peleissä ja mun mielestä ei vastaa sitä, minkä takia hänet meille hommattiin. Eikä vastannut alkukaudestakaan, koska omissa soi jatkuvalla syötöllä (pisteet tulivat pääsääntöisesti yyveellä).

Miten tämä pelaaja saataisiin raiteilleen ja joukkue saisi hänestä irti kaiken sen potentiaalin, mitä hänellä olisi annettavana? Siinä se kysymys, mihin pitää saada ratkaisu ennen kevättä. Clarkesta ei ole mitään hyötyä, jos hän ei tue hyökkäyksiä tasakentällisin ja jos hän ei ole riittävä pelote viivalla ylivoima tilanteissa. Tällä hetkellä hän ei mun mielestä täytä kumpaakaan noista kriteereistä. Paska juttu, mutta jonkun pitäisi potkia tätä pelaajaa vähän perseelle, jotta hän saisi enemmän itsestään irti.

Johanneksen kanssa täysin samaa mieltä meidän puolustuksesta ja omasta mielestäni Söde on alkanut löytää jo jollain tavalla punaisenlangan omassa pelaamisessaan. Siihen auttaa omalta osaltaan Lupan tuleminen pakkipariksi. Toivottavasti myös Clarke löytää oman punaisenlankansa, ettei häntä muisteta kauden päätyttyä vain helvetin kalliina surffailijana. Parempaa Clarkea odotellessa, tällä hetkellä hän ei täytä lähellekkään niitä odotuksia mitä ainakin itse vaadin tältä pelaajalta (jo pelaajan palkankin osalta).
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse laskisin Clarken menemään vaikka heti, jos ostaja löytyisi. Plusmiinus näyttää synkkää lukemaa -7, kun joukkueen maaliero on 26 maalia plussalla. Tuossa tilastossa Clarke on joukkueen heikoin lenkki. Luotan Nybariin tällä hetkellä sen verran paljon, että hän saisi hommattua tilalle paremman puolustajan. Jos ja kun Clarke jatkaa meillä kauden loppuun, niin saisi hieman skarpata oman pään pelaamista.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Mielisti lähtisin vaihtamaan tätä kaveria, mutta kyllä pitää vaihtarinkin olla kovaa luokkaa. Siinä tapauksessa vaihtoon vaan ja samantien. Muuten ei. Kyllä pisti eilen vituttamaan, kun katsoi Kärpät-ottelun maalikoostetta. Katsokaa huvikseen tuote klipin kohtaa 38 sek. kohdalla. Mitä ihmettä tuo Clarke yrittää tuossa tilanteessa. Hänen onnenkseen tuossa ei kolissut.

http://www.nelonen.fi/video?vt=video&vid=51901
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Omasta puolestani Clarke voisi jäädä. Yksi asia tässä on kuitenkin hankalaa. Miten hän itse viihtyy joukkueessa, jossa ei saa pelata sitä omaa peliään? Clarke on vahvimmillaan, jos saa olla joukkueen ykköspakki ja pelata pienillä "vapauksilla".

Nyt ifk:ssa hän on "vain" se yksi kuudesta ja Jalosen tiukkojen ohjeiden alla, mistä ei luisteta. Tämän takia Clake voitaisiin vaihtaa pakkiin, joka nauttii tällaisesta kiekosta. Clarkesta näkee katsomoon asti, ettei tämä ole nyt ihan sitä mitä hän lähti hakemaan.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Clarkesta näkee katsomoon asti, ettei tämä ole nyt ihan sitä mitä hän lähti hakemaan.

Juuri tätä HIFK kaipaakin, omaa ulkkariedaria. Voi vittu kun pitää olla spesiaaliolosuhteet että kaverin kiinnostaa pelata. Sille maksetaan liksaa joten jos Kojo haluaa niin Clarkesta tehdään meidän uusi goonipoliisiöykkäri. Vituttaa aina kun näkee jotain hänkkimäistä meidän pakistossa.

Eikä mitenkään Petrell#32:lle tämä outburst vaan ihan yleistä vitutusta fleguilun suhteen. Olisi eri asia jos Clarke paukuttaisi maalin kaksi/matsi. Silloin voisi suodakin jotain vapauksia. Nykyisellä tasolla saa olla kiitollinen että saa olla jengissä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Omasta puolestani Clarke voisi jäädä. Yksi asia tässä on kuitenkin hankalaa. Miten hän itse viihtyy joukkueessa, jossa ei saa pelata sitä omaa peliään? Clarke on vahvimmillaan, jos saa olla joukkueen ykköspakki ja pelata pienillä "vapauksilla".

Onneksi ei saa pelata näillä "vapauksillaan", se nähtiin alkukaudesta mitä siitä seurasi, kun pelaaja kirmasi hyökkäyksen kärkenä. Ja onhan se nyt itsestään selvää, että nykyjääkiekossa tälläiset "vapaat kädet" joillakin pelaajilla on menneen talven lumia. Aika nopeasti sellaiset pelaajat saavat etsiä uutta työnantajaa, ketkä ottavat omia vapauksia sovitusta pelitaktiikasta tai ainakin peliaika tulee tippumaan roimasti.

Voi olla, että Clarkelle ottaa vähän luonnolle se, kun Järventie on tällä hetkellä meidän kiistaton kiekollinen ykköspakkimme ja Lupaschuk meni myös ohi nokkimisjärjestyksessä, niin että heilahti. Tällä hetkellä, Clarke on meidän viides pakki.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri tätä HIFK kaipaakin, omaa ulkkariedaria. Voi vittu kun pitää olla spesiaaliolosuhteet että kaverin kiinnostaa pelata. Sille maksetaan liksaa joten jos Kojo haluaa niin Clarkesta tehdään meidän uusi goonipoliisiöykkäri. Vituttaa aina kun näkee jotain hänkkimäistä meidän pakistossa.

Eikä mitenkään Petrell#32:lle tämä outburst vaan ihan yleistä vitutusta fleguilun suhteen. Olisi eri asia jos Clarke paukuttaisi maalin kaksi/matsi. Silloin voisi suodakin jotain vapauksia. Nykyisellä tasolla saa olla kiitollinen että saa olla jengissä.

Tätä messageahan meille tarjottiin niiden toimesta, jotka miehen otteisiin olivat omissa joukkueissaan kyllästyneet. Ykkös-yv:ssä syksyllä maalinteko toimi, mutta tilastot olivat silti pahasti miinuksilla. En innostunut Clarken diilistä keväällä, enkä voi sanoa kaverin kuuluvan suosikkeihini nytkään.

Jos kaikki menee niinkuin ennustettiin, on jatkossa odotettavissa vieläkin innottomampaa peliä ja keväällä totaalinen drop-out...?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielestäni Clarke pelasi puolustuspäähän hyvin lauantaina Oulussa lukuunottamatta yhtä pientä nukahdusta. Ei kuitenkaan ollut lähellekään niin "flegmaattinen" kuin on annettu odottaa. Näkisin, että hän oli Kankaanperän ohella ainoita IFK-pakkeja, jotka suojelivat maalinedustaa antaumuksella ja tönivät Kärppä-pelaajia sieltä syrjään. Tehojen tippuminen johtunee suurimmaksi osaksi pienentyneestä YV-ajasta ja siitä, että valmennusjohto lienee painottanut Dalelle puolustuspelaamisen tärkeyttä, jolloin hän ei enää selvästikään ota samanlaisia riskejä hyökkäyspäähän kuin alkukaudesta, jolloin myös tehoja syntyi. En olisi äkkiseltään vaihtamassa muuhun pelaajaan, sillä riski joukkueen heikentymiseen on aina olemassa kun pelaajia vaihdetaan ja tällä hetkellähän puolustus toimii hyvin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän hetkinen saldo viimeisestä 7 ottelusta on 0+0 ja +/- näyttää +3.

Mä en käsitä enää mistään mitään. Syys-lokakuussa Clarke rohmusi jatkuvasti pisteitä, mutta täällä itkettiin, että se ei hoida puolustustehtäviään eli pakin varsinaisia hommia. Nyt Clarke on parantanut peliään omassa päädyssä ainakin tilastojen valossa, Lupa ja Mara vastaa hyökkäyspään tehoista, mutta taas täällä ollaan heivaamassa Clarkea pihalle, kun se ei tee enää maaleja.

Ei ole helppo työ pitää faneja tyytyväisenä, kun mikään ei riitä.

Ja ei, en ole adoptoimassa Clarkea, mutta ihmettelen vain tätä johdonmukaisuuden puutetta.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan asiallista kritiikkiä täällä kohdistetaan Clarkeen. Dalen peli omassa päässä on varmasti parantunut alkukaudesta, mutta tuo +3 nyt ei ole mikään erityinen saavutus, koska IFK on noissa marraskuun peleissä ollut mukavasti voittava joukkue/plus-joukkue. Clarkelta vaaditaan yhä paljon pisteitä ja tyydyttävää puolustuspeliä. Lupa toi tietysti rightin pelaajana DC:lle kilpailua ylivoiman viivaan, mutta toisaalta nyt IFK-valmennus voi vierittää myös Clarken 5v5-peliminuutteja L'schukille. Koko syyskaudelta tuo tehotilaston -7 on todella surkea IFK:n kovapalkkaiselle runkopakille.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mä en käsitä enää mistään mitään. Syys-lokakuussa Clarke rohmusi jatkuvasti pisteitä, mutta täällä itkettiin, että se ei hoida puolustustehtäviään eli pakin varsinaisia hommia. Nyt Clarke on parantanut peliään omassa päädyssä ainakin tilastojen valossa, Lupa ja Mara vastaa hyökkäyspään tehoista, mutta taas täällä ollaan heivaamassa Clarkea pihalle, kun se ei tee enää maaleja.

Ei tässä mitään johdonmukaisuuden puutetta ole, lueppa noi mun muut kirjoitukset, äläkä tartu pelkästään noihin tilastoihin. Pitää miettiä mihin rooliin Clarke hommattiin ja mitkä ovat oletusarvoisesti pelaajan vahvuudet, mitkä puoltavat tätä valintaa? Kauden alussa Dalesta puhuttiin ylivoimalle viivapelotteena, sitä hän olikin kauden alussa, mutta nyt on todella hiljaista. Samalla hänen piti olla hyökkäyksen tukena tasakentällisin, sitä hän tekikin mutta omissa soi Söden ja muun viisikon hyvällä avustuksella. Nyt on mennyt kaikki hanat kiinni, paitsi +/- tilasto on ainoa positiivinen asia, vaikka onkin selvästi joukkueen huonoin edelleen.

Marasta ei odotettu tällaista pistelinkoa, hän on yllättänyt varmasti kaikki omalla tehokkuudellaan, aina seurajohtoa myöten.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en ole uhrannut ajatustakaan sille, että Clarke vaihdettaisiin pois kauden aikana. Alkukaudesta miehelle oli annettu selkeä käsky jopa ylihyökätä ja tätä tyyliä on muokattu kauden edetessä ja puolustuksen kokonaisuuden muokkautuessa. Jumalauta, nyt meillä on syvyyttä puolustuksessa - jos sieltä tippuu joku hyökkäävä pakki kokoonpanosta, on tilalle heittää uusi. Ja mun mielestä on helveti hyvä, että joukkueessa on useampia kavereita jotka pystyvät tuomaan kiekkoa omilla jaloilla ylös ja pommittamaan viivalta suoraviivaisesti YV:llä. Se on sitä syvyyttä.

Nyt Clarke ei ole tehnyt pisteitä viime otteluista, mutta tehotilasto on taasen mallillaan. Siihen on selvä syy: Clarke pelaa vähemmän YV:tä, vähemmän minuutteja kuin alkukaudesta ja rooli on painotettu selkeästi nyt Lupan tultua puolustavampaan. Kannattaa katsoa Clarken tilastoja ja muistella esim. miehen ensimmäistä kautta Suomessa. Tuolloin Tapparassa Clarke oli varma omanpään puolustaja tehden 5 pojoa kauden aikana +-:en ollessa +16. Nyt KJ:n tehtävä on pitää miehen pää kunnossa tässä kohtaa eli tyytyväisyys nykyiseen rooliin ja valmius isompaan loukkaantumisten sattuessa. KJ on mestarivalmentaja, joka hallitsee nämä asiat ja luotan täysin hänen kykyihinsä ottaa Clarkesta kaikki hyöty irti.
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
ja silti jotta pysytään edes jotenkin totuudenmukaisella linjalla tässä Clarken lynkkausporukassa, niin juurikin Mara ja Söde on ne pakit jotka meillä helpoimmin kierretään. Siellä tosin on Maralla Kanki paikkaamassa, joten ei välittömästi aiheuta niin tuskaisia tilanteita...

Jos otatte silmän käteen vaikkapa seuraavissa peleissä ja laskette montako kertaa kiekollinen pelaaja menee Marasta/Södestä ohi vs. Clarkesta, niin saattaapi tulla yllätys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös