Ei kai nyt kukaan normaalilla pytyllä ajeleva ihminen oikeasti tosissaan pohdi näitä että kuka nyt on absoluuttisesti paras ja kuka ei jossain jalkapallon pelaamisessa. Messi ja Cristiano Ronaldo ovat molemmat jossain siellä top kympin yläpäässä, vaikka miten asioita miettisi. He ovat olleet siellä jo kauan, ja olisivat siellä vaikka kumpikaan ei olisi Argentiinan tai Portugalin paidassa voittaneet yhtään mitään.
Tuo on hyvä pointti, että oliko se nyt Mbappe jonka vedon argentiinalaisten elämämkoulu-mokke torjui jatkoajan ihan viimeisillä hetkillä upeasti jalallaan. Tuo jos olisi mennyt sisään, niin olisiko se sitten ollut Messin syytä sekin ettei Argentiina taaskaan voittanut mitään, vaikka Messi ei ollut tilanteessa millään lailla osallisena, ja teki pelissä silti ne ihan samat kaksi maalia kuin nytkin? Se sama amisnaama-argomokke oli pilkkukisan suurin starba, ei Messi, mutta silti jotkut hassunaamat ilmeisen tosissaan meuhasivat että Messi tämän yksin toi Argentiinalle. Monelta ns. kovalta futisnaamalta tuntuu unohtuvan, että kyseessä on joukkuepeli. Jos minä olisin ollut nyt vaikkapa Argentiinan maalivahtina tuossa finaalissa, ja puolustuslinjan olisi muodostanut muut Jatkoajan urpot, niin Argentiina olisi poistunut ruma rökäletappio niskassaan vaikka Messi olisi tehnyt kaikki vitun taikatemppunsa siellä.
Mutta silti se on kyllä ihan oikein, että Haalandia ei koskaan tulla arvostamaan maailman parhaaksi, ellei hän vie Norjaa maailmanmestaruuteen. Eihän.. eihän se nyt sitä voi tehdä..? Eihän..?