Itkua ja hampaiden kiristelyä...
Vähän historiaa sinisestä menninkäisestä...
Moni fanihan jo Murphyn joukkueeseen (Bluesiin) tullessa 2001 valmis teilaamaan tämän lähes ilmaisen mikkihiiren, joka tulisi käyttämään joukkueelta yhden kullanarvoisen ulkomaalaiskiintiön paikan.
Heti Suomeen tulonsa jälkeen Cory olikin aika ujo ja hiljainen purkkaa nurkassa mutusteleva kanukkipoika, jota kaiken lisäksi vaivasi vielä, ikävä sisaruksiaan kohtaan. Harjoituksissa huomasi kuitenkin jo miehen hyvän luistelun ja kiekonkäsittelytaidon. Suht nopeasti hän kuitenkin omaksui joukkueen omakseen ja tutustuikin nopeaan tahtiin muihin joukkuetovereihinsa ja pääsi "piireihin" mukaan. Kausi meni odotuksiin nähden juuri niin kuin ehkä vähän osattiinkin odotella, jopa paremmin. Cory oli paikotellen jopa huikean hyvä hyökkäysalueella ja piiska teki rumaa jälkeä vastustajan verkkoon, mutta puolustuspäässä miehelle ei jäänyt sanavaltaa rumien, häntä jopa 15 senttiä pidempien karpaasien rinnalla, jotka vastustamattomasti vierivät kanuunakuulien lailla Smurffin yli.
Joululoma miehen oli tarkoitus pyhittää perheensä luona Kanadassa, mutta piipahdettuaan kotona hän halusikin tulla kokemaan jotain uutta ja viettää suuren perheloman "yksin" kylmässä pohjolassa. Tunteellisena kaverina, yksinäisyys ja ero perheestä oli todella kova pala ja kokemus, mutta jälkikäteen Cory kertoi kasvaneensa tuona aikana ihmisenä enemmän noin lyhyessä ajassa, kuin kertaakaan aiemmin.
Loppukausi, kuten kausi tähänkin mennessä meni ihan mallikkaasti, poislukien puolustuspelaamisen.
Kauden 2002 treenaamisen Cory aloitti hyvin epätavanomaiseen tapaan ulkomaalaispelaajalle täällä Suomessa, josta Cory oli saanut nauttia pitkin kesää tuotuaan sukulaisia vierailulle uuteen "kotimaahansa", esitellen kaunista luontoamme, joka oli ja on edelleenkin yksi tärkeinpiä asioita, joita hän Suomessa arvostaa.
Kauden käynnistyttyä maaliverkot alkoivat jälleen venyä. Cory oli muuten hyvässä tikissä, mutta massa oli edelleen se, jota mies ei ollut kesäisissä grillijuhlissa saanut itselleen kerättyä. Sininen-satu päättyi oikeastaan siihen, kun loukkaantumiset sotkivat kuviot pahanpäiväisesti. Meidän bluesilaisten näkökannalta TODELLA pahasti. Pikku hiljaa toivuttuaan ja kuntouduttuaan asiaa ei enää juuri peleissä jäälle ollutkaan, joka sitten tiputti entisestään suoritusvarmuutta ja halua pelata joukkueelleen koko sydämellä. Sitten kun siihen sivulla tuli vielä se toinen paholainen, joka alkoi viedä kanadalaispoikamme ajatuksia toisaalle, NAINEN.
Tunteellisena ja avoimena kaverina Cory onkin jälkeenpäin myöntänyt, että kyllä hän oli paikotellen, niin muissa ajatuksissa ja maailmoissa, kuin itse kiekossa; työnteossa. Rakkaus ja suomalainen nainen olivat sekoittanut miehen pään.
Sitten kävi niinkuin kävi ja Cory sai käytännössä lähtöpassit Espoosta ja hämeessä hänen potenttiaalisen kykynsä oltiin huomattu ja näin hän pestautui Tamperelaiseen petopaitaan.
Viimeksi Coryn tavatessani, juuri kauden kynnyksellä vaikutti hän jotenkin erilaiselta. Syytä ei tarvinnut hirveästi mieheltä kysellä ja kaivaa, vaan avoimeen tapaansa: "LOOK!" ,hän melkein koko kauppakeskuksen porukalle kuulutti ja näytti nimettömässään olevaa sormusta. Hän suorastaan sädehti ja tärisi onnesta: Cory oli mennyt kihloihin.
Cory Murphy on mukavimpia ihmisiä mitä maa päällään kantaa. Ehkä meidän joidenkin jurojen suomalaisten miesten mielestä, nössö ja puppelipoika, mutta niinhän me ajattelemme, kun emme itse osaa pukea tunteitamme sanoiksi ja näyttää ja kertoa niistä. Kaikkea hyvää Corylla ja kerrassaan upeasti jatkuneelle uralla sinne Tampesterin suuntaan. Jatka samaan malliin ja venytellään verkkoja jatkossakin. Voin ainakin itse ihan avoimesti ja harmitellen sanoa, että ainakin minä olisin rosterissamme nimen, Cory Murphy, halunnut vielä nähdä. Mutta näin tänään ja ehkä tästä(kin) menetyksestä CR oppi jotain uutta.
