Mainos

Convoy Finland 2022 – oikea kapina vai Lada-kuskien kokoontumisajo?

  • 151 955
  • 1 292

Byvajet

Jäsen
Huumori on tehokas ase, siitä seuraa ylenmääräisen kaasun deflaatio, ei inflaatio.
Ei pitäisi kirjoittaa huumorista, kun tarkoitetaan koulukiusaamiseen rinnastuvaa toimintaa. Kysymys on siitä, että osoitellaan pilkallisesti ihmisiä, jotka eivät tunteidensa vallassa itsekään ymmärrä, mitä tekevät. Heillä on paljon paloa, mutta heikko ymmärrys kokonaisuudesta.

Ihan samalla perusteella lapset kiusaavat koulun pihalla jollain tavalla erottuvaa, on kysymys sitten henkisestä tai fyysisestä olemuksesta. Jos jollain on kyvyttömyys ymmärtää sosiaalisia vihjeitä tai tunteidenhallintaongelma, niin herkästi ovat muut lapset heittämässä bensaa liekkeihin.

Häpeärangaistukset eivät sivistyneeseen ja rationaaliseen yhteiskuntaan kuulu, mutta usein mitätöinnin ja väheksynnän ottavat käyttöön nimenomaan ihmiset, jotka sivistyksen ja rationaalisuuden perään huutavat. Sen sijaan että pyrittäisiin hahmottamaan irrationaalisesti reagoivien sosiaalista ja psykologista todellisuutta, ruvetaan pilkkaamaan.

Näin oli persujenkin tapauksessa. Oli jos jonkinlaista perslook-tempausta, jotka aiheuttivat huvittuneisuutta valistuneissa koulutetuissa kaupunkilaisissa. Koulutettujen mielestä oli kiva naureskella sille, että kuvissa näkyi tavallisia vähemmän tuotteistettuja ja duunariammateissa toimivia suomalaisia. Niin ikään oli kiva naureskella vähemmän koulutettujen kirjoitusvirheille, koska saihan siitä potkua omaan sisäsiistiin todellisuuteensa.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täällä on kovaa kamaa. En tiedä, onko nämä sivut korkattu, vai onko jo alunperin avattu huumorimielessä. Minä jaksan nauraa, vaikka ihan vähän tunnen syyllisyyttä hörhöille naureskelemisesta.


Edit. On kuulemma korkatut sivut, aina parempi!
 

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Täällä on kovaa kamaa. En tiedä, onko nämä sivut korkattu, vai onko jo alunperin avattu huumorimielessä. Minä jaksan nauraa, vaikka ihan vähän tunnen syyllisyyttä hörhöille naureskelemisesta.


Edit. On kuulemma korkatut sivut, aina parempi!
Ei ole "korkatut" sivut. Pohjautuvat siihen google docsin avoimeen Word-tiedostoon jota kaikki pääsi muokkaamaan. Tämä siis sisälsi organisaation suunnitelmia.


Tässä "oikeat" sivut.

Tuntuipa häiritsevältä kirjoittaa oikeat tässä yhteydessä.

Huikea sirkus käynnissä kyllä.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat




Joko tää oli täällä? Ilmeisesti Convoyn virallinen radiopuhelinliikenne tuolla kanavalla. Noin 50 prosenttia puheesta on trollaamista. Yksi kyselee kyytiä Vantaan vankilasta, toinen kyselee koska miekkari loppuu koska vaimo haluaa tietää. Kolmas huomauttaa että bensan hinta on pudonnut paikallisella ABC:lla eilisestä, joten peruuntuuko tapahtuma. Neljäs ja viides kertovat minkälaisen jöötin väänsivät Heinolan ABC:n vessaan. Loput valittavat trollaajista.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Alkaa vissiin täältäkin kyliltä porukka lähteä convoy hommiin. Kun kävin kävelyllä niin tuli vastaan peräkkäin kolme kuormautoa joista yksi oli jopa yhdistelmä. Tai voi se "rekkaralli" kyllä johtua siitä että tämän tien varressa on kaksi toiminnassa olevaa sorakuoppaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ei pitäisi kirjoittaa huumorista, kun tarkoitetaan koulukiusaamiseen rinnastuvaa toimintaa. Kysymys on siitä, että osoitellaan pilkallisesti ihmisiä, jotka eivät tunteidensa vallassa itsekään ymmärrä, mitä tekevät. Heillä on paljon paloa, mutta heikko ymmärrys kokonaisuudesta.

Ihan samalla perusteella lapset kiusaavat koulun pihalla jollain tavalla erottuvaa, on kysymys sitten henkisestä tai fyysisestä olemuksesta. Jos jollain on kyvyttömyys ymmärtää sosiaalisia vihjeitä tai tunteidenhallintaongelma, niin herkästi ovat muut lapset heittämässä bensaa liekkeihin.

Häpeärangaistukset eivät sivistyneeseen ja rationaaliseen yhteiskuntaan kuulu, mutta usein mitätöinnin ja väheksynnän ottavat käyttöön nimenomaan ihmiset, jotka sivistyksen ja rationaalisuuden perään huutavat. Sen sijaan että pyrittäisiin hahmottamaan irrationaalisesti reagoivien sosiaalista ja psykologista todellisuutta, ruvetaan pilkkaamaan.

Näin oli persujenkin tapauksessa. Oli jos jonkinlaista perslook-tempausta, jotka aiheuttivat huvittuneisuutta valistuneissa koulutetuissa kaupunkilaisissa. Koulutettujen mielestä oli kiva naureskella sille, että kuvissa näkyi tavallisia vähemmän tuotteistettuja ja duunariammateissa toimivia suomalaisia. Niin ikään oli kiva naureskella vähemmän koulutettujen kirjoitusvirheille, koska saihan siitä potkua omaan sisäsiistiin todellisuuteensa.

Olen samaa mieltä, MUTTA huomauttaisin, että nuo joille nyt nauretaan, olivat niitä koulukiusaajia. Näin väitän. Saatan olla väärässä.

Persuille ym. naureskelu on vähän sellaista kostoa siitä, mitä koulunpihalla aikoinaan tapahtui. Nytpäs saavat maistaa omaa lääkettään. Tätä on ollut todella paljon nähtävissä meillä punavihreässä kuplassa. Toki tässä on myös vastakkainasettelu, me vs. muut, kun ryhmässä on niin vitun kiva olla. Ääripäät tuolla sitten ottavat vähän enemmän roolia, kaikenlaiset "antifasistit" ovat aktiivisina kommentoimassa tämänpäiväistä toimintaa.

En minä kevyttä naureskelua pahana pidä. Sellainen jatkuva vittuilu on eri juttu ja sitä harjoittavat ääripäät, eivätkä ns. tavalliset ihmiset.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Siviilipoliisiepäily Sörnäisten Rantatiellä!
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siviilipoliisiepäilty raportoitu
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tää jännää Convoy Finland 2022 Radiopuhelin livessä.

Siviilipoliisiepäily. Tai sitten valemedian toimittaja yrittää soluttautua porukoihin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mua hiukan kiinnostaisi lähteä kattomaan tota menoa. Täytyy eukolta kysyä, mitä jos kevyt iltainen kävely... melko varmasti sanoo että mee keskenäs, mä en jaksa tommosta porukkaa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tulin liveseurantaan Oodiin. Paikalla yksi paku. Missä teltat? Missä kansa ämyreineen?

Tosin liveseuranta loppuu kohdaltani kohtuullisen nopeasti. Palaveri loppui suunniteltua aiemmin ja nyt odotan vaan junantuomaa viikonloppuvierasta.
Jos olet vielä mestoilla, niin vie sinne jonnekin kyltti, jossa lukee "convoy kokoontumis paikka". Pitäähän hienoa porukkaa auttaa jos vaan voi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei pitäisi kirjoittaa huumorista, kun tarkoitetaan koulukiusaamiseen rinnastuvaa toimintaa.
Jep, tässä olet täysin oikeassa - kielenkäyttö näissä hörhöporukoissa on uskomattoman karkeaa, vihamielistä ja jopa uhkaavaakin. Ei todellakaan ole kysymys mistään huumorista vaan agressiivisesta vihakäytöksestä. Todellakin soisi heidän kokeilevan ihan vaan huumoria ja ironiaa, mutta sekä kapasiteetti että luonne eivät taida noin pääosin sellaiseen riitää.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mua hiukan kiinnostaisi lähteä kattomaan tota menoa. Täytyy eukolta kysyä, mitä jos kevyt iltainen kävely... melko varmasti sanoo että mee keskenäs, mä en jaksa tommosta porukkaa.

Ehdottomasti tsekkaaman! Jos ite asuisin edelleen Helsingissä niin menisin kyllä katsomaan, että mikä on meininki. Vai ottaiskohan joku tästä Hämeenlinnasta kyytiin?
 

Randalf

Jäsen
Oih, Kymenlaaksokin edustettuna. Jumalniemessä jopa siviilipoliisiepäily. Saattaa tosin olla myös valemedian toimittaja, joka yrittää soluttautua.

Ei voi tietää.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Anyways, pian on maakuntamarssi vyörymässä totalitaristiklikin hallitsemaan pääkaupunkiin - ministerinpaikkoja jo jaetaan... Onhan tämä aikamoinen spektaakkeli ettei sanoisi, oman elämänsä sankareita vauhdissa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Oih, Kymenlaaksokin edustettuna. Jumalniemessä jopa siviilipoliisiepäily. Saattaa tosin olla myös valemedian toimittaja, joka yrittää soluttautua.

Ei voi tietää.
Siviilipoliisiepäily ei ollut vielä mitään, mutta siinä kohtaa repesin, kun jollain oli sinko odottamassa letkaa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Onko Kirkkonummella nähty armeijan kalustoa? Operaatio Jallussa ei olla enää ajokunnossa.

Trolleilla on kova työ keksiä älyttömämpiä juttuja kuin mitä convoyerit puhuu.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äskettäin pihalla kävi hetkellisesti helvetillinen puhuri ja lumi pöllysi oikein kunnolla. Vaihtoehtoja on kaksi: joko se kolonna ajoi juuri ohi kohti Helsinkiä tuosta moottoritietä pitkin (matkaa linnuntietä reilu 10km) tai sitten se lumimyrsky alkaa hiljalleen lähestyä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös