Convoy Finland 2022 – oikea kapina vai Lada-kuskien kokoontumisajo?

  • 152 496
  • 1 292

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Jos eilisessä oli ihan vilpittömästi turhautuneita tavallisia ihmisiä, niin tänään on kyllä härömpää porukkaa liikkeellä. Viihdearvo sen mukainen.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Väittäisin että tässä on sama kuin väkivaltarikoksissa sekä monessa muussa ilmiössä. Medianäkyvyyden määrän radikaali kasvu saa ilmiön tuntumaan kasvavalta, vaikka todellisuudessa se olisikin pienempi kuin aiemmin.

Nykyään mielenosoituksista uutisoidaan laajemmin ja useammin, kun mediakentällä on enemmän tilaa ja uutisointia ylipäätään enemmän, niitä streamataan livenä ja ylipäätään kaikenlaiset muutaman kymmenen tyypin protestitkin saavat vähintään pientä näkyvyyttä.

Lisäksi näissä on laajasti samaa porukkaa miekkarista ja aiheesta toiseen, convoyssä heiluvia on näkynyt ainakin kaikenlaisissa koronaskeptikoiden ja muiden joogalentäjien mielenilmauksissa.
Onhan nyt ollut täysin poikkeukselliset kaksi vuotta, joten suorastaan ihme että tällainen tuli vasta nyt. Kurjaa sekin, että kun valtamedia on käsitellyt viime päiviin asti kaikkia toimia täysin kritiikittömästi niin osa ihmisistä ei enää luota mediaan juuri ollenkaan. Voi jatkossa aiheuttaa yllättävän paljon ongelmia, kun ihmiset on osin ajettu uskomaan enemmän MV-lehteä kun Hesaria.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Onneksi on nyt tämä convoy avannut ihmisten silmät ja päät ja valtamedian on pakko kertoa totuus.
Ongelmahan on se, että asioissa ei ole mitään yksiselitteistä totuutta. Nyt valtamedia on kertonut vain sitä hallituksen linjaa ja kaikki kritiikki esim. rajoituksia, sotealan pakkorokotuksia, yrittäjien ongelmia yms kohtaan on jopa sensuroitu somesta. Tämä on sitten ajanut ihmisiä vielä epäluotettavamman median pariin mv-lehtiin yms.

Onneksi viime päivinä on lehdetkin kertoneet useampaa näkökantaa asioihin.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Mielestäni (jos määrät ovat kasvussa) pitäisi miettiä juurisyitä miksi kansalaiset nykypäivänä ovat tyytymättömämpiä. Nyt keskittyminen menee liikaa näissä sivuraiteille. Jokuhan tähän ihmiset ajaa.

Tämä on juuri sitä todellista sivistynyttä ongelmanratkaisukeskeistä ajattelua.

Vaikka kaikkia tempauksia ei tarvitsekaan hyväksyä, niin yleensä yhteiskunnalle edullisinta ja edistyksellisintä toimintaa on kuitenkin yrittää ymmärtää niidenkin motiiveja joiden kelkassa ei itse seiso. Jos kokee, että omat asiat ovat hyvin ja että Suomen hallitus tekee juuri omanlaista politiikkaa, niin helppoahan se on sitten tulla esimerkiksi tällaiselle nettipalstalle vitsailemaan ja tuomitsemaan niitä jotka ovat toista mieltä.

Kuten sanottua, keinoista ja osaksi motiiveistakin olen erimieltä tämän tempauksen suhteen, mutta periaatteen tasolla pidän mielenosoituksen mahdollisuutta erittäin tärkeänä osana yhteiskunnallista keskustelua.

Se, että istuu jossain Punavuoressa yrittäen unohtaa, että Kerava ja Järvenpääkin on osa Uusimaata ei tee oikeasti keravalaisista sun muista "hylkiöistä" vähemmän suomalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Ongelmahan on se, että asioissa ei ole mitään yksiselitteistä totuutta. Nyt valtamedia on kertonut vain sitä hallituksen linjaa ja kaikki kritiikki esim. rajoituksia, sotealan pakkorokotuksia, yrittäjien ongelmia yms kohtaan on jopa sensuroitu somesta. Tämä on sitten ajanut ihmisiä vielä epäluotettavamman median pariin mv-lehtiin yms.

Onneksi viime päivinä on lehdetkin kertoneet useampaa näkökantaa asioihin.
Veikkaan, että noistakin hörhöistä suuri osa oli MV-lehden lukijoita jo ennen korona-aikaa. Ei minkään toimien pitäisi ajaa ihmisiä puhumaan miekkojen tai aseiden tuomisesta mielenosoitukseen. Osa taisi ihan oikeasti uskoa, että vallankumous on tulossa. Kyllä ihmisellä on omakin vastuu. Ei ketään ajeta hörhöksi, kyllä sinne ajaudutaan, kun löydetään netistä kaikkea kivaa, mitä on kivempi pitää totuutena kuin tiedettä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kurjaa sekin, että kun valtamedia on käsitellyt viime päiviin asti kaikkia toimia täysin kritiikittömästi niin osa ihmisistä ei enää luota mediaan juuri ollenkaan. Voi jatkossa aiheuttaa yllättävän paljon ongelmia, kun ihmiset on osin ajettu uskomaan enemmän MV-lehteä kun Hesaria.
Mihin tämä perustuu?Seuraamassani suomalaismediassa on koko pandemian ajan myös arvosteltu ja kyseenalaistettu koronatoimia. Erityisesti tapahtuma- ja ravintolarajoituksia.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huh, kerkesihän sitä mukaan taas seurantaan. Ilmeisesti neuvottelut uudesta hallituksesta jo etenee.

Sosiaalisesta mediasta on tänään löytynyt mielenkiintoisia juttuja. Rekkoja ei eilen ollut, mutta oikeasti niitä kuitenkin oli. Eivät vain päässeet Helsinkiin vaan jäivät kaupungin ulkopuolelle paikkaan jonka vain PolPo ja rekkakuskit tietävät. Yksikään näiden rekkojen kuljettaja ei ole vain ilmestynyt kertomaan sijaintijaan ja valemediat Yle kaiken kärjessä eivät julkaise mitään totuutta näistä.

Pakko antaa kuitenkin noottia myös itse mielenosoitukselle. Jos poliisi, aikataulu, sää, kalja ja kylmyys rajoittaa rajoituksen vastustajia niin vähän olen pettynyt. Anokin tämän jo tiesi, ei siellä Jumalan asialla olla vaan itse perkeleen.

Toivottavasti Risto, täysikasvuinen mäyrä, Börje ja Jallukerho ovat kuitenkin tästä poliisiväkivallasta selvinneet.

Toiveena kuitenkin että kaatakaa se hallitus vasta huomenna hiihtojen jälkeen niin ei joka välissä ala tuuttaa jotain ylimääräistä uutislähetystä.

#Voimia ja liikutuksen tunteita kaikille sankareille siellä mannerheikinkadulla!
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Veikkaan, että noistakin hörhöistä suuri osa oli MV-lehden lukijoita jo ennen korona-aikaa. Ei minkään toimien pitäisi ajaa ihmisiä puhumaan miekkojen tai aseiden tuomisesta mielenosoitukseen. Osa taisi ihan oikeasti uskoa, että vallankumous on tulossa. Kyllä ihmisellä on omakin vastuu. Ei ketään ajeta hörhöksi, kyllä sinne ajaudutaan, kun löydetään netistä kaikkea kivaa, mitä on kivempi pitää totuutena kuin tiedettä.
Kyllä ihminen voidaan ajaa "hörhöksi" jos media ja iso osa ihmisistä kutsuu foliohatuksi ja kulkutautimyönteiseksi saastaksi ihan vain jos ei halua jostain syystä ottaa rokotetta (joka tällä hetkellä ei edes taudin leviämistä estä). Silloin ihminen helposti hakeutuu alustalle, missä saa ymmärrystä tälle ajatukselle ja sitten ns radikalisoituu.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Itse kutsun niitä lisäksi lokeiksi.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Twitterissä parikin viestiä tullut vastaan, jossa ihmetellään miksi poliisit eivät nyt käytä kyynelkaasua ja osan mielestä sen perusteella poliisien valitsema puoli on selkeä. Eli ihmiset, jotka olivat sitä mieltä, että kyynelkaasun käyttö Elokapinassa oli liiallista voimankäyttöä, toivovat nyt sitä käytettävän noita ihmisiä kohtaan. On siinä solidaarisuutta ja humaanisuutta kerrakseen. Menee ihan samaan kastiin niiden ihmisten kanssa, jotka toivovat tietyille rikollisille ties mitä kidutusrangaistuksia.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Fiilis taitaa veljillä ja siskoilla Manskulla olla kuin keskiviikkona, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden sunnuntaina. Vähän nyt ryhtiä!
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Twitterissä parikin viestiä tullut vastaan, jossa ihmetellään miksi poliisit eivät nyt käytä kyynelkaasua ja osan mielestä sen perusteella poliisien valitsema puoli on selkeä. Eli ihmiset, jotka olivat sitä mieltä, että kyynelkaasun käyttö Elokapinassa oli liiallista voimankäyttöä, toivovat nyt sitä käytettävän noita ihmisiä kohtaan. On siinä solidaarisuutta ja humaanisuutta kerrakseen. Menee ihan samaan kastiin niiden ihmisten kanssa, jotka toivovat tietyille rikollisille ties mitä kidutusrangaistuksia.
No, en kuulu niihin, mutta kyllä kadut on saatava auki tälläkin kertaa. Voimaa käyttöön riittävästi.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Twitterissä parikin viestiä tullut vastaan, jossa ihmetellään miksi poliisit eivät nyt käytä kyynelkaasua ja osan mielestä sen perusteella poliisien valitsema puoli on selkeä. Eli ihmiset, jotka olivat sitä mieltä, että kyynelkaasun käyttö Elokapinassa oli liiallista voimankäyttöä, toivovat nyt sitä käytettävän noita ihmisiä kohtaan. On siinä solidaarisuutta ja humaanisuutta kerrakseen. Menee ihan samaan kastiin niiden ihmisten kanssa, jotka toivovat tietyille rikollisille ties mitä kidutusrangaistuksia.

Itse toivon ainakin tietyille rikollisille kidutusrangaistuksia ja eritoten nautin kaikesta poliisin voimankäytöstä, kuhan se ei vain kohdistu itseeni.

Juuri saamani tiedon mukaan mannerheikintiellä poliisi sulkenut tiet ja kymmenet mielenosoittajat ovat tyrmistyneitä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Twitterissä parikin viestiä tullut vastaan, jossa ihmetellään miksi poliisit eivät nyt käytä kyynelkaasua ja osan mielestä sen perusteella poliisien valitsema puoli on selkeä. Eli ihmiset, jotka olivat sitä mieltä, että kyynelkaasun käyttö Elokapinassa oli liiallista voimankäyttöä, toivovat nyt sitä käytettävän noita ihmisiä kohtaan. On siinä solidaarisuutta ja humaanisuutta kerrakseen. Menee ihan samaan kastiin niiden ihmisten kanssa, jotka toivovat tietyille rikollisille ties mitä kidutusrangaistuksia.

Siihen nähden että jotakuinkin 99% oikealta ja vasemmalta näyttää pitävän convoy-kavereita täysin urpoina, on kieltämättä vähän hassua kommentointia liikkeellä "oikeiston kaksoisstandardeista" ja "miksi poliisi ei nyt kaasuta" yms. Kokoomustakin vedetään mukaan ties millä aasinsillalla. Missähän se kaksoisstandardeilla convoyta symppaava jengi on paitsi täydellisessä marginaalissa?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ongelmahan on se, että asioissa ei ole mitään yksiselitteistä totuutta. Nyt valtamedia on kertonut vain sitä hallituksen linjaa ja kaikki kritiikki esim. rajoituksia, sotealan pakkorokotuksia, yrittäjien ongelmia yms kohtaan on jopa sensuroitu somesta. Tämä on sitten ajanut ihmisiä vielä epäluotettavamman median pariin mv-lehtiin yms.

Onneksi viime päivinä on lehdetkin kertoneet useampaa näkökantaa asioihin.
Tässä on kirjailtu vaihtoehtoista totuutta. Lähdetään nyt vaikka ip-lehtien kärkkäimmistä äänistä liikkeelle ja jatketaan Bile-Sannan vapaaillan puntaroinneista maskihankintoihin. Useinäden lehtien ansaintalogiikkaan liittyy polarisointia ja jonkinlaista paisuttelua.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eihän noi kovin valveutunutta sakkia ole. Ihmisiä, joille saa sanoa vaikka tuhat kertaa että kaksi plus kaksi on neljä muttei se mene jakeluun. Luulin pitkään, ettei kukaan voi olla noin pöljä, mutta elämä on opettanut.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Prinsessa Leia" valomiekan kanssa paasaamassa Sauli Niinistön ja kumppaneiden omaisuuden takavarikosta sekä veisaamassa Finlandiaa, anna mun kaikki kestää...
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Vapautta siellä huudetaan yhdestä maailman vapaammassa maassa. Menisivät valtaamaan Pietarin katuja.
Tai... "Eroa, sinä korruptoitunut diktaattori! Netti vapaaksi, enemmän leipää kauppaan ja Kinder munia! Lewikset vaatekauppoihin! Pensan hinta alas! Eroa Kim Jong-un!"

5...4...3...2...1... Ja näin.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tuolla pääkallopaikalla taitaa olla vain yksi ryhmä, joka on ollut tyytyväinen viimeiseen 48 tuntiin: pullon- ja tölkkienkerääjät. Ei tarvitse kuin painella edestakaisin ison jätesäkin kanssa tuon ryhmän halki muutaman tunnin ajan, niin on saanut kerättyä tarpeeksi pulloja kunnon aamiaista ja päivällistä varten.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tällaiset ampumistoiveet eivät ole sääntöjen mukaisia. Viestistä on annettu pelikielto.
Nyt olisi armeijalla mahdollisuus antaa tulokkaiden harjoitella liikkuviin kohteisiin osumista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös