Columbus Blue Jackets 2011-12

  • 46 390
  • 82

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jatkanpa näiden ilmeisesti vähän Jatkisfaneja omaavien NHL-joukkueiden kausiketjujen avaamista, nyt vuorossa toista playoffpaikkaansa jahtaava Columbus. Columbuksen viime kausi sujui vaihtelevasti, 20 pelin jälkeen joukkue oli yli 110 pisteen vauhdissa, sen jälkeen tuli romahdus ja seuraavasta 30 pelistä oli saaliina ainoastaan kymmenen voittoa, mutta helmikuun vahvan vireen ansiosta Columbus nousi taistelemaan jopa playoff-paikasta, kunnes murheellisesti sujunut maaliskuu tuhosi haaveet playoffeista. Lopulta kauden päättyessä Columbuksen saldona oli 81 pistettä, kolmastoista sija läntisessä konferenssissa ja kahdeksas varausvuoro. Positiivisiakin asioita mahtui kuitenkin mukaan, päälimmäisenä Matt Calvertin ja Grant Clintsomen ennakkoluuloton esiinmarssi.

Ensi kaudeksi Howsonilla ja kumppaneilla on mahdollisuus pistää pakka lähes täysin uusiksi erityisesti puolustuksen osalta, ja näin varmasti osittain tapahtuukin.


Rick Nash $7 800 000 (NMC UFA 2018) - NMC kauden 2014-15 asti, sen jälkeen NTC
Jeff Carter $5 272 727 (NTC UFA 2022) - täysi NTC kaudesta 2012-13 kauteen 2014-15, sen jälkeen muokattu NTC
Kristian Huselius $4 750 000 (UFA 2012)
Antoine Vermette $3 750 000 (UFA 2015)
R. J. Umberger $3 750 000 (UFA 2012)
Derrick Brassard $3 200 000 (UFA 2014)
Matt Calvert $891 667 (EL RFA 2013)
Jared Boll $725 000 (RFA 2012)
Derek MacKenzie $600 000 (UFA 2012)
Derek Dorsett $562 500 (RFA 2012)


Ryan Johansen $1 945 000 (RFA 2014) - pelaa ensi kaudella WHL:ssä
Maksim Majorov $862 500 (RFA 2012)
Alexandre Giroux $825 000 (UFA 2012)
Tomas Kubalik $783 333 (RFA 2013)
Cameron Atkinson $775 000 (RFA 2013)
Oliver Gabriel $607 222 (RFA 2014)
Cody Bass $600 000 (RFA 2012)
Martin St. Pierre $600 000 (UFA 2012)
Andrew Joudrey $587 500 (UFA 2013)
Nicholas Drazenovic $550 000 (RFA 2012)
Dane Byers $550 000 (RFA 2012)


James Wisniewski $5 500 000 (NMC UFA 2017) - myös muokattu NTC
Marc Methot $3 000 000 (UFA 2015)
Fedor Tjutin $2 843 750 (UFA 2012)
Radek Martinek $2 200 000 (UFA 2012)
Kris Russell $1 300 000 (RFA 2013)
Grant Clitsome $1 250 000 (UFA 2013)


John Moore $965 000 (RFA 2014)
David Savard $916 833 (RFA 2013)
Cody Goloubef $875 000 (RFA 2013)
Ted Ruth $875 000 (RFA 2013)
Steven Delisle $733 333 (RFA 2013)
Nick Holden $675 000 (RFA 2013)
Anton Blomqvist $670 000 (RFA 2014)
Dalton Prout $665 000 (RFA 2014)
Brett Regner $573 333 (RFA 2012)
Aaron Johnson $550 000 (UFA 2012)


Steve Mason $2 900 000 (RFA 2013)
Mark Dekanich $525 000 (RFA 2012)


Allen York $975 000 (RFA 2013)
Curtis Sanford $600 000 (UFA 2012)


Yhteensä $55 528 976


UFA:

Chris Clark
Ethan Moreau

Greg Moore

Craig Rivet

Jonathan Sigalet

David LeNeveu


RFA:

Ryan Russell

Anton Strålman

Michael Ratchuk


Nash - Brassard - Carter
Huselius - Vermette - Umberger
Calvert - Påhlsson - Dorsett
Kubalik - MacKenzie - Boll
+ Majorov, Atkinson jne.

Tjutin - Wisniewski
Russell - Methot
Clitsome - Martinek
+ Moore jne.

Mason
Dekanich
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuossa hyökkäysosastossa periaatteessa olis melkeinpä kaikki mitä menestykseen tarvitaan. On yksi iso tykki ja useampi liukas ja potentiaalinen hyökkääjä, joilta voisi odottaa isoakin panosta ensi kaudella, ja sen jälkeen. Mahdollisia 50-65 pisteen miehiä on jopa huomattavan paljon, jos kaikki menee kohdalleen, ja kaudella 9-10 näin suunnilleen kävikin.
Huselius
Umberger
Vermette
Brassard
Voracek
ja myös Filatov
Nashilta sopii odottaa sitä 40 maalia.

Periaatteessa pistemiehiä riittää, ja myös kolmos- ja nelosketjuihin löytyisi sopivia pelureita, harmi vaan että Påhlssonin ja Moreaun parhaat päivät ovat takana. Jos em. kaverit ja Upshall olisivat vireessä niin sehän olisi ihan hieno osasto tuomaan syvyyttä. Mutta nythän on niin, ettei Moreau enää jatka, ja epäilemme että saako sopimusta minnekään.
Ryan Johansenista on varmastikin tulossa hyödyllinen peluri, toivon.

Jos meinasit, että Brassard olisi ykkössentteri, niin kyllähän tuo aika kovaan paikkaan joutuu. Kaveri on eittämättä enemmän kuin kolmossentteri, mutta aika hitaasti on kiiruhtanut vuosi vuodelta eteenpäin.
Kyllä siinä alkaa varmasti olla turhautumista aika paljon, jos ei ensi kaudella tule pudotuspelipaikkaa. Varsinkin tuo puolustus on niin sekalainen ja tasapaksu ryhmä, ja tällä hetkellä ihan keskeneräinenkin, että ei oikein lupaa hyvää.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Jos meinasit, että Brassard olisi ykkössentteri, niin kyllähän tuo aika kovaan paikkaan joutuu. Kaveri on eittämättä enemmän kuin kolmossentteri, mutta aika hitaasti on kiiruhtanut vuosi vuodelta eteenpäin.

Ottawa saattaisi olla halukas kauppaamaan Jason Spezzan jos aikovat aloittaa rebuildin. Blue Jacketsillä olisi ainakin tarjota prospecteja vaihdossa iso kourallinen mitä on vuosien saatossa kertynyt. Lisäksi Jacketsillä näyttää olevan ihan kunnolla rahaa käytössä ja nyt tänä kesänä olisi myös pakkeja tarjolla.

Kyllä siinä alkaa varmasti olla turhautumista aika paljon, jos ei ensi kaudella tule pudotuspelipaikkaa.

Pudotuspelipaikka olisi todella tärkeä organisaation uskottavuuden kannalta, että saavat lisää faneja ja myös houkuteltua vapaita pelaajia.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Maalivahtiosastolla Masonin pariksi tarvitaan kovempi tekijä kuin Garon. Vokoun vapautuu Floridasta, hän voisi olla varteenotettava vaihtoehto muutaman vuoden sopimuksella.

Vaikea uskoa, että Vokoun itse lähtisi "häviävästä" Floridasta lähes yhtä heikkoon joukkueeseen. Nimittäin sen verran halukkuutta Vokoun herättää aivan keskivertoa paremmissakin joukkueissa, joten vakaasti uskon, että Vokoun löytyy jonkun "paremman" joukkueen rosterisa ensi kaudella.

Eiköhän herraa ennemmin haluta pelata jo valmiiksi Cupista taistelevassa joukueessa, kuin jossain, joka päivittäin taistelee pelkästä playoff-paikasta tai draft pickeistä. Vaikka sitten palkkashekin kustannuksella.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
McKenzie twittailee, Grant Clitsome on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Columbuksen kanssa, ensimmäinen kausi 1,1 miljoonaa, toinen 1,4 miljoonaa.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vanha uutinen jo tosin alkaa olemaan, mutta näyttäisi että Columbus alkaa oikeasti ottamaan riskejä joukkueen rakennuksessa tulevilla kausilla. Vaikkakin hyvin epätodennäköinen uutinen niin silti varmaan jossain määrin mahdollinen. Columbus on siis Flyersin Carterin perässä ja vaihtotavarana pöytään olisi laittaa mm. Jakub Voracek. Flyers fanina tämä idea jossain määrin kuulostaa mielenkiintoiselta koska tämä kauppa antaisi mahdollisuudet oikean 1. maalivahdin palkkaamiseen, mutta mitä mieltä on Ohio?

(linkki vie uutiseen spekuloinnista)
 

Nshr

Jäsen
Nyt kun ensimmäinen sopimuskin kesän osalta on tullut julki, niin ehkäpä tähän väliin voisi hieman pohtia tulevaa off-seasonia. Lähtökohdat nyt varmaan jokainen jo tietääkin: Columbus ei ole voittanut yhtään playoffottelua koko sen historiansa aikana. Tuohon tilastoon on tultava muutos seuraavan kauden aikana.

Entry Draft järjestetään parin viikon päästä St. Paulissa. GM Scott Howson on ilmaissut hyvin selvästi, että ensimmäisen kierroksen varausvuoro (8. pick) on kaupan. Columbus tarvitsee kipeästi hyökkäyspään ratkaisuihin kykenevää sentteriä ja puolustajaa. Flyers ja Oilers on liikkunut huhuissa, ja varsinkin viime päivien jutut mahdollisesta kaupasta Flyersin kanssa on varsin mielenkiintoisia. Huhujen mukaan 8th pick + Voracek olisi matkalla Philadelphiaan, ja vaihdossa CBJ saisi Jeff Carterin. Voracek oli vielä vuosi sitten "koskematon", mutta vaisuhko viime kausi sekä mieheltä itseltään että joukkueelta on muuttanut tilannetta. Vertaukset Marian Hossaan ei todellakaan ole tuulesta temmattuja, mutta Blue Jackets on tällä hetkellä tilanteessa, jossa menestystä ja voittoja on tultava heti. Jeff Carter olisi huippulisä nykyiseen hyökkäyskalustoon. Ensinnäkin, joukkue saisi vihdoin oikean ykkössentterin, jolla on potentiaalia 50 maaliin ja 90 pisteeseen. Toiseksi, Carterin tulo helpottaisi Nashin taakkaa hyökkäyspelissä huomattavasti: nyt vastustajilla olisi vastassa kaksi huippumaalintekijää, joiden vartioiminen on luonnollisesti yhtä haastavampaa. Nashia ja Carteria varmaankin kokeiltaisiin aluksi samassa ketjussa, mutta itse haluaisin laittaa pelaajat eri ketjuihin, jotta todellista maalintekovoimaa olisi kahdessa ketjussa. Carterin pitkä sopimus aiheuttaa toki kysymysmerkkejä, mutta cap hit ($5,272,727) on ykkösketjun keskushyökkääjälle melko edullinen.

Nykyisistä UFA-hykkääjistä Clark ja Moreau lähtevät varmasti, ja myös Murrayn ja Upshallin lähtöä pidän melko varmana. Voracek on siis ainoa rajoitettu vapaa agentti, mutta oletetaan nyt aiemman pohjustuksen mukaan, että Jakub pelaa ensi kauden Philadelphiassa. Ryan Johansen pelasi todellisen superkauden WHL:ssa, ja hänen ei ole mitään järkeä jäädä ensi kaudeksi pelaamaan Portlandiin. Toisaalta, Johansen on liian nuori AHL:aan. Johansen pelaa siis hyvin suurella todennäköisyydellä ensi kauden Columbuksessa. Rooli on vielä avoin, mutta potentiaalia olisi jo ensi kaudella isompaan ruutuun. Ehkäpä Johansen sijoitetaan aluksi laitaan, kuten trendinä nykyään on. Sitten on vielä vanha kunnon Filatov, jonka tulevaisuudesta ei ota Erkkikään selvää. Monet vaativat hänen treidaamista, mutta mielestäni olisi tyhmää kaupata Filatov nyt, kun hänen arvonsa on alhaisimmillaan. Kyseessä on vasta 21v kaveri, joten mitään ei ole menetetty vielä. Toki viimeiset pari kautta on ollut pettymyksiä, mutta Filatovilla on edelleen kaikki edellytykset nousta tähtihyökkääjäksi. Itse lähtisin hahmottelemaan nykyisistä sopimuspelaajista hyökkäysketjuja seuraavasti:

Nash - Brassard - Huselius
Umberger - "Carter" - Filatov
Calvert - Vermette - Johansen
McKenzie - Påhlsson - Boll
(+Dorsett/Kubalik)

Mikäli Filatov treidataan/hän pelaa AHL:ssa/hän palaa Venäjälle niin siinä tapauksessa nostaisin Vermetten ykkösen keskelle, ja siirtäisin Brassardin kakkosen laitaan. Springfieldistä voisi nostaa ylös tässä tapauksessa esim. viime kauden pirteästi pelanneen Kubalikin. Påhlsson luonnollisesti nousisi kolmosketjun keskushyökkääjäksi. Dorsetille en näe mitään käyttöä enää, käsiä kun ei löydy ja turhia jäähyjä tulee jatkuvasti. Ehkä joku huolisi hänet jotain draftipickiä vastaan.

Puolustajista Hejda ja Rivet ovat ainoat rajoittamattomat pelaajat. Rivet on 100% varma lähtijä. Hejdan tilanne on puolestaan melko mielenkiintoinen. Hän haluaisi itse jatkaa joukkueessa, mutta toisaalta viime kauden puolustajista jo kolmella on sopimus (Tyutin, Russell, Clitsome), ja mikäli Hejdakin jatkaa, olisi jo neljä paikkaa täytetty ennen uusia hankintoja + RFA-pelaajia (Methot, Lepistö, Strålman) + mahdollisia AHL-pelaajia (Moore, Savard, Goloubef). Puolustus on ollut viime kausien aikana varmasti liigan surkeimpia, ja sitä se on myös tulevallakin kaudella, ellei alakertaan hankinta vähintään kahta selkeää vahvistusta. Lähdetään siitä, että Hejda ei jatka, ja RFA-pelaajista Methotille rustataan muutaman kauden jatkopahvi. Lepistölle ja Strålmanille en näe mitään käyttöä: molempien pitäisi olla offensiivisia pakkeja, mutta miesten yhteenlaskettu maalimäärä viime kauden 70 ottelussa on yksi maali. Methot pelasi alkukauden ihan jäätävästi, mutta tahti hiipui kauden edetessä hieman. Isosta koosta huolimatta Mehtotin luistin liikkuu tyylikkäästi. Arnielin pelisapluunaan kuuluu puolustajien aktiivinen osallistuminen hyökkäyspeliin, ja Methot on osoittanut, että hänen nopeutensa riittää vaativaan pelisysteemiin.

Todellisia tähtipuolustajia ei ole tarjolla 1.7., mutta ainakin seuraavien pelaajien palveluksista Howsonin luulisi olevan kiinnostunut: Ehrhoff, Kaberle, Wisnewski, Pitkänen, Bieksa ja White. Tilanne on vaan se, että about 25 muutakin joukkuetta on aktiivisesti pakkimarkkinoilla heinäkuussa, joten yhdenkin em. mainittujen pelaajan signaaminen on kovan työn takana. Ehrhoff olisi ehdoton ykkössuosikkini. Myös treidin mahdollisuutta ei sovi poissulkuea uutta puolustajaa etsiessä. Hahmottelisin tulevaa kuusikkoa seuraavasti:

Tyutin - X
Russell - Y
Methot - Clitsome
(+Savard/Moore/Goloubef)

Maalivahtiosastolla Masonilla on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä. Calder-kauden tasosta ei ole ollut muutamaa pilkahdusta lukuun ottamatta tietoakaan parin viime vuoden aikana. Howson luottaa siitäkin huolimatta Masoniin, ja ex-Canucks maalivahtivalmentaja Ian Clark hankittiin David Rookin tilalle. Toisin kuin Rook, niin Clark tulee toimimaan täysipäiväisenä maalivahtivalmentajana. Toivottavasti hän saa nostettua Masonin takaisin tulokaskauden tasolle. Koko joukkueen peli kulminoituu lopulta maalivahtipeliin, ja sen täytyy toimia kauden alusta alkaen, jotta mahdollisuudet pudotuspeleihin säilyvät. Mathieu Garon on UFA, ja hän jatkanee uraansa muualla. Masonin tilalle hankittaneen parin vuoden sopimuksella jokin kokenut kirittäjä tyyliin Theodore.

Pelaajien cap-hittejä en ole jaksanut laskea, katsotaan sitä sitten tarkemmin kun sopimuksia alkaa tippumaan enemmän. Howson on ilmeisesti saanut omistajilta luvan käyttää pelaajien hankintaan aiempaa enemmän rahaa, mutta joukkueella on edelleen oma palkkakatto jossain $50-$60 miljoonan dollarin välissä. Mahdollinen Commodoren buyout helpottaa vähän tilannetta, ellei hänelle sitten löydy ottajaa kesän aikana.

Seura on tehnyt viime kausien aikana hurjasti tappiota, ja esim. päättynyt kausi toi $25 miljoonan tappiot. Yhteensä tappiota on tullut työsulun jälkeen noin $80 miljoonaa. Jos lukuihin ei seuraavan parin vuoden aikana saada muutosta, niin Blue Jackets saattaa hyvinkin tehdä thrashersit lähivuosien aikana ja muuttaa pois kaupungista. Näen Columbuksessa edelleen potentiaalia loistavaksi jääkiekkokaupungiksi. Kaikki lähtee voittavasta joukkueesta. Ja sen mahdollistamiseksi Scott Howsonin on onnistuttava täydellisesti seuraavan parin kuukauden aikana.

edit: muutama korjaus
 
Viimeksi muokattu:

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Carter on kyllä kiinnostava ja ehdottomasti tarpeellinen pelaajtyyppi Jacketsin kannalta, mutta en tiedä kannattaako noin nuorta pelaaajaa kuin Voracekia uhrata yhden huonon kauden vuoksi, potentiaalia miehellä kuitenkin on selvästi parempaan. Jos tuosta ykköskierroksen varauksesta Columbus haluaa päästä eroon, niin irtoaisiko Phillystä Carle tuolla, cappiin he tarvitsevat tilaa jos meinaavat Brizgalovin saada sopimuksen alle ja Carle on Flyersille hieman rasitteena n. 3,5 miljoonan arvoisella sopimuksellaan.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Carter on kyllä kiinnostava ja ehdottomasti tarpeellinen pelaajtyyppi Jacketsin kannalta, mutta en tiedä kannattaako noin nuorta pelaaajaa kuin Voracekia uhrata yhden huonon kauden vuoksi, potentiaalia miehellä kuitenkin on selvästi parempaan. Jos tuosta ykköskierroksen varauksesta Columbus haluaa päästä eroon, niin irtoaisiko Phillystä Carle tuolla, cappiin he tarvitsevat tilaa jos meinaavat Brizgalovin saada sopimuksen alle ja Carle on Flyersille hieman rasitteena n. 3,5 miljoonan arvoisella sopimuksellaan.

Carle saattaisi liikkua tolla varauksella, Carter ei ole varmaan lähdössä yhtään mihinkään koska millaisen sanoman se antaisi organisaatiostakin kun juuri tehty 11 vuotinen sopimus ja kaveri heti treidataan muualle, voisi tehdä lievästi hallaa Organisaation maineelle, luulen että Jeff tulee pelaamaan loppu uransa Flyers paidassa ellei joku ole tosiaan valmis maksamaan ihan älyttömyyksiä jolloin Homerin on melkein pakko suostua, Voracek(ainakaan vielä) ja toi varaus ei sitä ole.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Jepa, Eklund jo eilen kikseissä ilmotteli että kauppa tapahtunut, meni pari minsaa ja korjasi että kauppaa ei ole, luotettavia lähteitä siis:) Ihan mukavaa sieltä olisi tullut takaisin kyllä twitter huhujen mukaan, Voracek, 8 pick ja John Moore.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jos tämä Carter-mainintasi perustuu tölle twitterhuhulle, niin en antaisi sille arvoa. En usko, että tulee tapahtumaan, mutta never know.

Ei perustu twitter-huhulle, vaikka toki sielläkin tästä paljon puhutaan, vaan tälle Bruins-bloggaajan viestille:

Also hearing from a good source and friend that the rumored Jeff Carter to Columbus from Philadelphia for eighth overall (and possibly a player) deal is done and that the Flyers will jump ahead of Boston in the draft order, with announcement pending sometime this week. If this is in fact true, then expect the Flyers to snap up Strome if he is on the board, which we would expect would mean that Murphy would probably be the guy to go to Boston at nine. Strome or Murphy- Ryan's Hope- either way, Boston wins. They get another Tyler Seguin-style high-end scorer to insure them against an early Marc Savard retirement, or they get a Phil Housley-type elite skills offensive-minded defender who becomes the best skater in the organization right from jump street.

Bruins 2011 Draft Watch

Pitäisi olla ihan luotettava tyyppi kyseessä, joka ei turhaan laittele huhuja ilmoille.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Mikäli tämä treidi nyt vahvistetaan (Carter <-> Voracek, 1st & 3rd), niin mitkä lienevät ketjuhahmotelmat?

En näe mitenkään Nashia ja Carteria samassa ketjussa, sillä pitäähän jonkun tehdä sitä peliä. Brassard ykkösen senaksi ja Carter kakkoseen? Carterin laidoille sitten Umberger ja kenties UFA. Vai onko suunnitelmissa lähteä ajamaan junnuja (Filatov, Johansen) suoraan kakkoseen, jolloin ei tarvitsisi sitä top6-UFAa lähteä metsästämään.. Mielenkiinnolla kyllä odotan, josko Blue Jackets nousisi kesän hankintojen myötä playoffeihin ja ensimmäiseen sarjavoittoon.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
En näe mitenkään Nashia ja Carteria samassa ketjussa, sillä pitäähän jonkun tehdä sitä peliä. Brassard ykkösen senaksi ja Carter kakkoseen? Carterin laidoille sitten Umberger ja kenties UFA. Vai onko suunnitelmissa lähteä ajamaan junnuja (Filatov, Johansen) suoraan kakkoseen, jolloin ei tarvitsisi sitä top6-UFAa lähteä metsästämään.. Mielenkiinnolla kyllä odotan, josko Blue Jackets nousisi kesän hankintojen myötä playoffeihin ja ensimmäiseen sarjavoittoon.

En itse asiassa nähnyt yhtäkään Blue Jacketsin peliä viime kaudella, mutta luulisin ainakin että Nashia ja Carteria peluutetaan alussa samassa ketjussa tarkoituksena luoda huipputehokas tutkapari (johon on kiistatta olemassa mahdollisuudet). CBJ:n kannalta kiehtovaa on myös se että cappiin mahtuisi vielä kevyesti Richards vapailta markkinoilta, olisihan se aika huikeaa jos ykkösketjuna viilettäisi Nash-Richards-Carter....

Babtshukin hankintaa puoltaisi sekin että hänellä olisi yhteinen kieli todennäköisen pakkiparin Tjutinin kanssa, mikä helpottaisi varmasti yhteispeliä kaukalossa ja miksei sen ulkopuolellakin ainakin jossain määrin.

Carter-treidissä on myös hyvä muistaa talousasiat ja että Blue Jacketsille on melko tärkeää päästä jo ensi kaudella playoffeihin, muuten on mahdollista että yleisön mielenkiinto laskee vaarallisen alhaalle ja tässä playoffeihin pääsemisessä Carter pystyy hyvin todennäköisesti auttamaan enemmän kuin Voracek.
 
Viimeksi muokattu:

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Tjaahas.. No kaippa se Carter tänne on nyt sitten tulossa niin vähän harmittaa kun maksettiin noinkin paljon.. Toki Carter pistää kiekkoa reppuun, mutta Vorscekilla on potentiaali yltää kuitenkin samoihin pistelukeemiin, tosin ei ehkä upota kiekkoa niin paljoa kuin Carter. Mutta kaippa tämäkin pitää hyväksyä ainakin tuo 3rd on ylihintaa aikas hyvin ryöstökalastettu. Voracek 1st olisi ollut mielestäni kauppa jossa on suht tasaiset vaihdokkeet. Toisaalta ehkäpä Columbus on paineita menestyä nyt heti eikä 2-3 vuoden päähän jakseta odottaa, tai sitten ei uskalleta odottaa koska pelätään Trashersin kohtaloa.

Ylempänä joku mainitsi Dudleystä, niin tänne ja heti sai vuodessa rakennettua Atlantaan hyvän rungon joka tulee olemaan parin vuoden päästä liigan eliittiä.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Mielenkiintoista. Carterin hommasi Columbus ja on jännä nähdä millaiset ketjut ovat kauden alussa.

Calvert-Carter/Brassard-Nash
Filatov-Brassard/Carter-Umberger
UFA/Upshall-Vermette-Johansen?
Dorsett/MacKenziePåhlsson-Boll

Mielenkiintoiselta kyllä näyttäisi.

Russell-UFA
''Babchuk''-Tyutin
Clitsome-Commodore/Holden

Pakistossa puuttuu ne ihan ykkösparin kaverit. Babchukin tulo tekisi hyvän kakkosparin. Russell pelanee kolmosparissa Clitsomen kanssa tai ykkösessä jos ei muita tule. Pakkeja pitäisi laittaa hankintaan vielä, ehkä pari. Ilman sopimusta olisi Strålman, Methot, Lepistö ja Rivet. Mahdollisista jatkajista.

Mason
Garon/Theodore

Siinä ei sen kummallisempaa. Masonin paluu omalle tasolle ja hyvä kakkonen jommasta kummasta?

Huseliuksella ilmeisesti sopimus? Johkin väliin hänet sitten vielä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Huseliuksella ilmeisesti sopimus? Johkin väliin hänet sitten vielä.

Carter tarvii onnistuakseen sen peliätekevän laiturin, joten Huselius voi nimenomaan olla se jamppa.

Brassard enemmän pelintekijäsentterinä sitten Nashin rinnalle.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Taitaapi tullla suhteellisen mielenkiintoinen kesäkausi piitkään aikaan, sillä kovasti on pyritty vahvistamaan joukkuette eilen oltiin lähellä saada Brian Campbell, mutta tämä kaatui Campbelin kieltäytymiseen. Hienoa että nyt joukkuetta pyritään aikuisten oikeasti vahvistamaan eikä enää odotella. Jos hyvin menee niin Play-Offeissa nähdään ensi keväällä.

Mutta asiaa on lisääkin nimittäin tänään meillä on toisella kiekalla 37 vuoro ja silloin on vielä varmasti joku lupaava prospekti tarjolla. Itseä houkuttelisi eniten ehkä Rocco Grimaldi, mutta häntä tuskin enään tullaan saamaan. Loput vurot ovat 98, 128, 158, 188 eli eipä ainakaan mitään varmoja tule mutta löytöihin on aina mahdollisuudet.
 
Mitä tulee tuohon Carterin ja Nashin sijoitteluun ketjusommitelmissa, niin Arniel oli vastaamassa kysymyksiin jo eilen:

http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=566960&navid=mod-rr-headlines

No ensimmäinen lausunto ei välttämättä ole se lopullinen totuus, sillä Arniel katsonee kaikki kortit syksyllä ennen kauden alkua, mutta visio training campin lähestyessä on selkeä. Iänikuinen kommentti "Nash tarvitsee hyvän pelinrakentajan vierelle menestyäkseen" on tavallaan aikansa elänyt, viimeinen käyttöpäivä oli ehkä joskus vuonna 2007. Nash on muuttunut puhtaasta maalintekijästä sen verran monipuolisemmaksi, että näkisin muillakin variaatioilla löytävän tien onneen. Toisaalta Carterin tarpeista on paha sanoa mitään, koska kattavaa kokonaiskuvaa miehen sentteriominaisuuksista ei ole pystynyt satunnaisella vilkuilulla luomaan. Vaikka Nash ei olisikaan oikeantyyppinen playmakerlaituri Carteria ruokkimaan, on toinen laita vapaana eri vaihtoehdoille.

Olen samaa mieltä siitä, että kyllä Carter ja Nash voivat samaan ketjuun sopia. Nash on tosiaan kehittynyt monipuoliseksi hyökkääjäksi, joka osaa maalinteon lisäksi puolustaa, karvata, vääntää kulmissa ja syöttää. Carter taas on ollijokismainen tapaus. Suurimmat avut on loistava rannelaukaus, koko ja luisteluvoima. Myös puolustussuuntaan Carter pelaa hyvin, joten Nashin ei tarvisi väsyttää yksin itseään sillä rintamalla (kuten tuntui välillä käyvän, kun sentterinä pelasi Brassard). Carterin heikkouksia ovat keskitasoinen peliäly ja ajoittainen flegmaattisuus, joita Nash kompensoi ihan hyvin. Myös ylivoimalla Carter & Nash tarjoaa vaarallisen laukaisijan sekä rightilta että leftiltä, mikä on iso parannus. Mutta eihän näitä paperilla voi loppuun saakka nähdä, joten syksyllä ollaan viisaampia.

Carterin menestyksen suhteen muutenkin on tärkeässä roolissa henkinen puoli. Mies ei ole vielä puhua pukahtanut julkisuuteen mitään, ei edes normaalia "tämä oli toki yllätys, mutta odotan innolla uusia haasteita" -latteutta, mikä on Columbuksen mediassa ja bloggareissa herättänyt vähän närää. Kesäaikaan kaveri voi olla vaikka millä kalareissulla ja se hänelle sallittakoon, joten turha liioitella "kohua", mutta selvää on, että treidi oli Carterille pettymys. Eiköhän valmennusjohto, Nash ja vanha joukkuekaveri Umberger onnistu psyykkaamaan miestä uusiin olosuhteisiin, sillä 10 vuoden sopimuksella surffaileva Carter olisi iso myllynkivi kaulaan koko organisaatiolle.

Free agenteista ei kannata mistään isoista kaloista haaveilla ihan vain palkkabudjetin vuoksi. Selkein tarve, johon on varaa, lienee joku isokokoinen peruspakki takalinjoja vankistamaan, esimerkkeinä Steve Montador, Jonathan Ericsson (jos ei jatka Detroitissa), Andrew Alberts, Shane O'Brien tai vaikka Adam Pardy. Kakkosmaalivahdiksi on myös hyvin tarjontaa. Kiekolliselle pakilla Columbuksella on myös tarvetta, mutta niiden suhteen kilpailu on liian kovaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Blue Jackets hommasi neuvotteluoikeudet Wisniewskiin. (linkki vie Columbuksen kotisivuille uutiseen asiasta)

Hienoa että Howson yrittää vahvistaa joukkuetta maksimaalisesti ihan lyhyelläkin tähtäimellä, koen tämän ihan tervetulleena juttuna. Toivottavasti vapaiden agenttien metsästys ei lopu tähän.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Blue Jackets hommasi neuvotteluoikeudet Wisniewskiin. (linkki vie Columbuksen kotisivuille uutiseen asiasta)

Hienoa että Howson yrittää vahvistaa joukkuetta maksimaalisesti ihan lyhyelläkin tähtäimellä, koen tämän ihan tervetulleena juttuna. Toivottavasti vapaiden agenttien metsästys ei lopu tähän.

Huhu Wisniewskin palkkapyynnöstä on 6 vuotta ja 5.5 miljoonaa kaudesta. Onnea vaan sinnepäin jos miehen saatte.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Columbus on solminut kuusivuotisen, arvoltaan 33 miljoonan sopimuksen James Wisniewskin kanssa.

Kallis? - Kyllä
Riskejä? - Kyllä
Tarpeellinen hankinta? - Ehdottomasti

Hienoa duunia Howson tekee joukkueen vahvistamiseksi lyhyelläkin tähtäimellä. Erityisen mukavaa että Nash saa vihdoin todelllista tulitukea varsinkin yv:llä.

Linkki vie Columbus Blue Jacketsin sivuille Wisniewskin sopimuksesta kertovaan uutiseen.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tosiaan hinta on hurja ja epävarmuustekijöitä on ykköspakin roolin suhteen olemassa, mutta jostain se on nousu aloitettava vuosien nöyristelemisen jälkeen. Kyllä tämä ihan oikeata meininkiä Columbukselta on.
 

lapaluu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets, JYP, Denver Broncos
Scott Howson ja tuhatvuotinen uni päättymässä?

Vihdoin ja viimein sitä paatunut kiekkoihminen heräsi kesälomiltaan. NHL:n hullut päivät on sellainen virallinen lähtölaukaus kohti uuden kauden odotusta.
Paljon on tapahtunut myös Rotsien suunnalla ja näistä tapahtumista otan kantaa muutamiin.

Ensinnäkin täytyy todellakin nostaa hattua herra GMSH:lle, toimistolla ollaan vihdoin kääritty hihat ja alettu panostamaan oikeisiin asioihin. UFA-markkinat oli parhaimmat Howsonin aikakaudella ja ehkä jopa muuallakin tämä laajennusseura aletaan ottamaan tosissaan.

Vihdoin ykkössentteri! 10 vuotta NHL-kiekkoa ja nyt se on tosiasia. Aluksi hieman huolestutti miten vaikuttaa tämä siirto herra Carterin pelihaluihin, mutta muutaman haastattelun lukeneena olen vakuuttunut että Carter on kiekon putoessa jäähän valmis antamaan kaikkensa Blue Jacketsille.

James Wisniewskin sopimus pelottaa jo valmiiksi, mutta onnistuessaan hän tulee olemaan myös jo kauan parjattu kiekollinen liideri. Wizin urahan on lievessä nousukiidossa, joten suuret minuutit ja vastuu tulee ajallisesti liki täydelliseen kohtaan puolustajan uraa. Se, kuinka Wiz tämän hyödyntää, on herrasta itsestään kiinni.

Mietteitä myös joukkueen sisäistä muutoksista minulla on tarjota. On todella sääli että Upshall lähti kohti Floridan aurinkoa, mutta ymmärrän siltä osin SH:n näkökannan asiaan budjettijoukkueena, jolla ei yksinkertaisesti ollut vastata Upshallin palkkaodotuksiin. Mathieu Garonin lähtö oli myös melko kova kolaus jo ennestään epävarmalle Masonille. On mielenkiintoista nähdä onko verkot vielä vesillä kakkosmaalivahdin suhteen, vai meinataanko ensi kauteen oikeasti lähteä Mark Dekanichilla, josta allekirjoittaneella ei ole kyllä minkään valtakunnan käsitystä. Case Nikita Filatovista ei enää tarvitse huolehtia, antakakoon venäläisen kiukkupussin levittää rakkautta vastaisuudessa naapurimaassa Kanadassa.

Muita UFA:n alaisia pelaajia Rotseilla on puolustaja Craig Rivet ja hyökkääjät Murray, Clark ja Moreau. Näistä olisin kyllä Moreaun halunnut jatkavan.
RFA-lätkän altaa löytyy nimet Lepistö, Strålman, ja Methot. Näistä Methotille mielestäni pitäisi ehdottomasti saada jatkoa. Strålman on siinä kiikun kaakun onko enää käyttöä. Moorelle pitäisi saada pelejä alle NHL:ään ja David Savardin luultavasti käy muutamaan otteeseen ylhäällä.

Tulevia ketjusommitelmia pohdiskelen vasta, kun ollaan saatu joukkue virallisesti kasaan.

I Will Carry The Flag!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös