Kyllä mä vaan edelleen tykkään, että mennään eikä meinata.
Coloradohan on selkeästi parempi joukkue nyt kuin kauteen lähdettäessä (paperilla).
Toki muutoksia on nyt paljon ja jää nähtäväksi miten onnistuneita hankinnat lopulta ovat.
Mutta samaa mieltä kuin osa edellä kirjoittaneista, että ikkuna on selällään auki ja nyt on vaan uhrattava sitä tulevaisuutta. Alkukauden jengi oli todella kaukana kannusta, mutta mielestäni tuossa alkaa olla jo kaikki ainekset siihen, että voidaan ihan tosissaan puhua mestarikandinaatista.
Maalivahti osasto meni kokonaan uusiksi ja runkosarjan perusteella näyttää vahvalta. Tietysti on mittaamatta pudotuspeleissä.
Senttereistä oli vajetta, nyt niitä on vaikka kuinka. Siellähän on neljä hyvää sentteriä. Selkeä ykkönen, kaksi kakkossentteriä, hyvä nelossentteri. Lisäksi Necas, Colton ja Kelly voi pelata keskellä. Mittelstadt liikahtaa vielä?
Laituriosastollakin kahteen ketjuun ratkaisukykyiset ukot. Toki yksi lisää kelpaisi, kun vielä tietää että Drouin, Big Val ja Lehkonen on lasinilkkoja tai puuterineniä.
Alaketjuihinkin on nyt kokeneita jamppoja riittävästi.
Puolustus on kärjestä Liigan parasta. Ehkä tässäkin se yksi vahvistus vielä optimitilanteessa kelpaisi.
Mielestäni jo nykyisellään todella kilpailukykyinen setti. Mutta jos toivoa saisi, niin Mittelstadt vaihdetaan hyvään laituriin tai pakkiin.
Huominen on huomenna ja sitähän tässä on vahvasti treidattu pois jo pitkään. Harmittaahan se, että hyviä prospekteja lähtee, mutta minkäs teet. Yhtä lailla harmittaa omalta kannalta, että Rantanen lähti, mutta ymmärrän tuonkin silti joukkueen näkökulmasta.
Herkulliset asetelmat kevättä ajatellen.