Colorado Avalanche 2022–2023

  • 17 396
  • 54

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Nathan MacKinnonista tulee näillä näkymin NHL:n isoimmalla cap hitillä ja selkeästi isoimmalla palkalla operoiva pelaaja ensi kaudella, kun kahdeksanvuotisen diilin ensimmäinen kausi astuu voimaan 12,6 miljoonan cap hitillä. Eipä tullut sitä Avalanche-alennusta, mutta eipä se yllättänyt.
Olen kyllä eri mieltä tästä. Kyllä tässä alennusta annettiin. Ei mitään jättialennusta, mutta alennus kuitenkin.

Ihan tyytyväinen tähän diiliin voi olla.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olen kyllä eri mieltä tästä. Kyllä tässä alennusta annettiin. Ei mitään jättialennusta, mutta alennus kuitenkin.

Ihan tyytyväinen tähän diiliin voi olla.
Voiko joku muka tienata enemmän kuin McDavid? Toki siinä mielessä voi olla alennus, että vapaille päätyessään eteen olisi lyöty 14 miljoonaa kaudessa lappuja.
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
(Jokerit), HPK, Avs, Mikko Rantanen
Vaikka MacKinnonin sopparin oisin myös itse toivonut olevan hieman maltillisempi, niin tässä saattoi silti ajoituksen suhteen käydä Coloradolle tosi hyvin. Palkkakatto noussee parin vuoden päästä aika reilusti ja jos silloin oltaisiin uutta sopimusta tekemässä, olisi se luokkaa 15M/v.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Shannon Szabados, Trent Frederic
Pakko olla itsekin tyytyväinen, jatkoajan otsikon näin missä sanottiin että MacKinnonista tulee NHL:n arvokkain pelaaja. Ennen otsikon klikkausta mietin että sanotaan 13 milj. cap hit sen kanssa voi elää. 12,6 on siihen nähden mielestäni oikein passeli hinta.

Mielestäni on tuo kuitenkin jonkun sortin alennus, koska vapailta joku olisi oman uskomuksen mukaan tarjonnut nykyiseen ainakin miljoonan lisää. Mieluummin 8-vuotinen 95-syntyneelle pelaajalle kun 7 vuotinen 90-syntyneelle.

Viittaan siis Kadriin johon tykästyin todella kun lopetti ne hölmöilynsä ja harmitti miehen menettäminen.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Eiköhän MäkiKeinäsen 8x12,6m tarkoittane nyt väistämättä Girardin kauppaamista. Byramille pitäisi jostain kaivaa ensi vuonna uutta diiliä, joten eiköhän Samuel sen vuoksi ole nyt pakon edessä liikuteltava palanen. Paha sanoa missä vaihtoarvo liikkuu, kun pitkä luokki takana ja muut seurat näkevät haasteen capin kanssa. Soppari on tosin helposti liikuteltava, joten se nyt lisää varmasti kiinnostusta, tarjouskilpailua ja vaihtoarvoa.

Sieltä näköjään Galchenyuk tuli PTO-diilillä kokeilemaan campille. En tiiä, eiköhän Alex oo jo nähty tapaus?
 
Ralph

Jäsen
Leiriryhmä julki ja Avalanche pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa jo sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Avalanchella on käytännössä 19 varmaa nimeä kokoonpanoon ja lopuista neljästä paikasta taistellaan enemmän tai vähemmän loppujen kesken.

Bowen Byram, Andrew Cogliano, J.T. Compher, Pavel Francouz, Alexandar Georgiev, Sam Girard, Darren Helm, Erik Johnson, Gabriel Landeskog, Artturi Lehkonen, Nathan MacKinnon, Cale Makar, Josh Manson, Alex Newhook, Valeri Nichushkin, Logan O'Connor, Mikko Rantanen, Evan Rodrigues ja Devon Toews

Siinä 19 nimeä, joista jokaisen putoaminen olisi todella suuri yllätys. Sitten on neljä tyhjää tonttia ja siitä taistelee vahvimmin 11 nimeä.

Wyatt Aamodt, Anton Blidh, Alex Galchenyuk, Brad Hunt, Martin Kaut, Kurtis MacDermid, Mikhail Maltsev, Ben Meyers, Sampo Ranta, Lukas Sedlak ja Danila Zhuravlyov

En jaksa uskoa, että noiden ulkopuolelta NHL:n aloittavaan kokoonpanoon ketään nousee. Seiskapakkitaistelu on kapea, joten Aamodtilla ja Zhuravlyovilla on mahdollisuus napata paikka ylhäällä. Meyers on kaikissa papereissa piirretty kolmoskenttään, mutta ei ole silti vielä varma NHL-pelaaja. Varsinkin kun nyt Galchenyuk tuli lyömään Meyersille painetta. Meyersia ja Rantaa lukuunottamatta kaikki muut hyökkääjät joutuvat kulkemaan pudottaessa waivereiden kautta, joten en usko heitä kaavailtavan 13. tai 14. hyökkääjän paikalle. Puolustajista Aamodt ja Zhuravlyov ovat waiver-vapaita, mutta jos vain ketään parempaa ei ole seiskapakiksi laittaa, niin toinen saattaa päästä istumaan katsomoon. Hyökkääjissä tarjontaa on enemmän, kun näiden lisäksi on vielä Jayson Megna esimerkiksi rosterissa. MacDermidiä en itse osaa millään nostaa varmaksi NHL-pelaajaksi.
 
Ralph

Jäsen
Darren Helm, Gabriel Landeskog ja Valeri Nichushkin eivät vielä ole jääharjoituksiin osallistuneet. Nichushkinin vamma on se jalkavamma ja edelleen Jared Bednar uskoo hänen olevan kunnossa kauden avauksessa. Landeskog sen sijaan ei pääse näillä näkymin lainkaan jäälle ennen kauden alkua eli on sivussa ainakin jonkun aikaa. Harmi, ettei kapteeni ole kokoonpanossa kun viiri nousee kattoon, vaikka tapahtumaan tietysti osallistuu. Helmin tilanne kysymysmerkki.

Landeskogin ja mahdollisesti Nichushkinin poissaolo avaa paikan Alex Galchenyukille keskiketjuihin, jos vain osoittaa ansaitsevansa sopparin. Martin Kaut on kuulemma näyttänyt huonolta ja taitaa eväät NHL-uraan olla syöty tältä ykköskierroksen varaukselta. Tuskin kukaan waivereista poimii, jos tullut huonossa kunnossa leirille juuri silloin kun olisi aika olla tikissä osoittaa kuuluvansa tälle sarjatasolle.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Landeskog sen sijaan ei pääse näillä näkymin lainkaan jäälle ennen kauden alkua eli on sivussa ainakin jonkun aikaa.
Toivottavasti olisi jo Tampereella kokoonpanossa. Tai toivottavasti siellä nähtäisiin mahdollisimman hyvä kokoonpano ylipäänsä.
 
Leiriryhmä julki ja Avalanche pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa jo sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Avalanchella on käytännössä 19 varmaa nimeä kokoonpanoon ja lopuista neljästä paikasta taistellaan enemmän tai vähemmän loppujen kesken.

Bowen Byram, Andrew Cogliano, J.T. Compher, Pavel Francouz, Alexandar Georgiev, Sam Girard, Darren Helm, Erik Johnson, Gabriel Landeskog, Artturi Lehkonen, Nathan MacKinnon, Cale Makar, Josh Manson, Alex Newhook, Valeri Nichushkin, Logan O'Connor, Mikko Rantanen, Evan Rodrigues ja Devon Toews

Siinä 19 nimeä, joista jokaisen putoaminen olisi todella suuri yllätys. Sitten on neljä tyhjää tonttia ja siitä taistelee vahvimmin 11 nimeä.

Wyatt Aamodt, Anton Blidh, Alex Galchenyuk, Brad Hunt, Martin Kaut, Kurtis MacDermid, Mikhail Maltsev, Ben Meyers, Sampo Ranta, Lukas Sedlak ja Danila Zhuravlyov

En jaksa uskoa, että noiden ulkopuolelta NHL:n aloittavaan kokoonpanoon ketään nousee. Seiskapakkitaistelu on kapea, joten Aamodtilla ja Zhuravlyovilla on mahdollisuus napata paikka ylhäällä. Meyers on kaikissa papereissa piirretty kolmoskenttään, mutta ei ole silti vielä varma NHL-pelaaja. Varsinkin kun nyt Galchenyuk tuli lyömään Meyersille painetta. Meyersia ja Rantaa lukuunottamatta kaikki muut hyökkääjät joutuvat kulkemaan pudottaessa waivereiden kautta, joten en usko heitä kaavailtavan 13. tai 14. hyökkääjän paikalle. Puolustajista Aamodt ja Zhuravlyov ovat waiver-vapaita, mutta jos vain ketään parempaa ei ole seiskapakiksi laittaa, niin toinen saattaa päästä istumaan katsomoon. Hyökkääjissä tarjontaa on enemmän, kun näiden lisäksi on vielä Jayson Megna esimerkiksi rosterissa. MacDermidiä en itse osaa millään nostaa varmaksi NHL-pelaajaksi.

Tämän viestin jälkeen ihmettelen entistä enemmän, että kuka tuo viestissä #25 oleva kolmosketjun vasempaan laitaan laittamasi 1,5M Johnsson on.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Tämän viestin jälkeen ihmettelen entistä enemmän, että kuka tuo viestissä #25 oleva kolmosketjun vasempaan laitaan laittamasi 1,5M Johnsson on.
Ei noita Johnssoneita NHL:ssä ole kuin yksi ja juuri hänestä puhe. Lisävinkkinä kerrottakoon, että pelaa Devilsissä tällä kaudella.
 
Ralph

Jäsen
Avalanche pelaa tänään kaksi harjoitusottelua eli kahdella eli rosterilla. Ensimmäinen on Wildin vieraana kello 23 Suomen aikaa ja toinen viisi tuntia myöhemmin Denverissä Golden Knightsia vastaan.

Avalanchen ykkösryhmän ketjut ovat näyttäneet tältä eilen harjoitusleirillä:

Lehkonen - MacKinnon - Rodrigues
Galchenyuk - Newhook - Kaut
Meyers - Compher - O'Connor
Cogliano - Sedlak - Blidh

Toews - Makar
Byram - Johnson
Girard - MacDonald
MacDermid

Francouz
Georgiev
Zhigalov

Harjoituksista puuttui edelleen loukkaantuneet Darren Helm, Gabriel Landeskog ja Valeri Nichushkin sekä huilipäivän tarvinnut Mikko Rantanen ja lapsen syntymää todistamassa oleva Josh Manson. Perjantaihin verrattuna Martin Kaut pääsi ykkösryhmään Rantasen puuttuessa ja Evan Rodrigues nousi ykkösketjuun Rantasen paikalle.

Alex Galchenyukille on tarvetta, jos miehellä on asenne kunnossa ja hän on kunnossa. Avalanchen parhaat varapelaajat ovat duunarityyppejä, joten yksi kiekollinen varamies olisi tarpeellinen ja Galchenyuk voisi olla hyvä 13. hyökkääjä Avalanchelle. Heti on tarvetta top-9-roolissa, kun Landeskog puuttuu kauden alusta. Ja jos Ben Meyers ei olekaan NHL-valmis, niin Galchenyukille on tarvetta pelaavassa kokoonpanossa, vaikka Landeskog olisikin mukana.
 
Ralph

Jäsen
Ensimmäisen pelin eli Wild-ottelun kokoonpano selvillä, vaikka ketjut vielä ei. Mutta tähän vieraspeliin Avalanche lähtee hyvin AHL-painoitteisesti. Pavel Francouz ja Alex Newhook ovat ainoat selkeät NHL-pelaajat tuosta joukkueesta. Mielenkiintoisimmat nimet ovat Wyatt Aamodt, Alex Galchenyuk, Ben Meyers ja Lukas Sedlak sekä toki Newhookin kehitysaskeleet kiinnostaa myös. Wildin kokoonpano aivan eri luokkaa, kun mukana on mm. Matt Dumba, Joel Eriksson Ek, Marcus Foligno, Ryan Hartman ja Kirill Kaprizov. Toki paljon AHL-nimiä heilläkin, mutta mukana tosiaan muutama aivan kärkiäijä.

Ehkä tuossa kotiottelussa Golden Knightsia vastaan on sentään paljon NHL-pelaajia, vaikka ihan kaikki tuskin sentään heti harjoituspeleihin osallistuvat.
 
Ralph

Jäsen
AHL-painoitteisia oli lopulta molemmat kokoonpanot. Wildiä vastaan varmoja NHL-pelaajia oli tosiaan vain Pavel Francouz ja Alex Newhook, joista Francouz istui vieläpä penkillä koko pelin. Golden Knightsia vastaan mukana oli Bowen Byram, Andrew Cogliano, J.T. Compher, Alexandar Georgiev, Logan O'Connor ja Evan Rodrigues. Georgiev pelasi maalilla noin puolet. NHL-hyökkääjiä sivussa oli siis kaksi kentällistä, kun loukkaantuneiden Darren Helmin, Gabriel Landeskogin ja Valeri Nichushkinin lisäksi poissa oli Artturi Lehkonen sekä suurimmat tähdet Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen. Puolustuskuusikosta ainoastaan Byram pelasi ja muut viisi huilasi. Maalivahdeista Francouz istui siis penkillä ja Georgiev pelasi noin 30 minuuttia.

Ensimmäisessä pelissä Wildiä vastaan tuli 3-2 tappio jatkoajalla. Wild oli hallitseva osapuoli kuten odottaa sopi ja Marc-Andre Fleury oli maalilla ohittamaton, mutta hänen mentyä vaihtoon sai Avalanche pari maalia tehtyä. Justus Annunen oli hyvä Avalanchen maalilla. Golden Knights kaatui toisessa pelissä kolmannen erän maaleilla 3-1. NHL-ykkösketju Cogliano-Compher-Rodrigues keräsi kehuja ja Jimothy Timothy teki voittomaalin. Vastauksena pohditaan onko Compher vai Rodrigues mielummin keskellä, niin Compher siellä pelasi. Oskar Olausson näyttää hyvältä ja ehkä siinä on muutamaksi peliksi NHL-kokeilija kauden alkuun paikkaamaan loukkaantumisia. Alex Galchenyuk ei vielä erottunut edukseen Wildiä vastaan, vaikka pelasi paljon ja ylivoimalla erityisesti.

Avalanche pelaa taas tiistaina ja keskiviikkona Wildiä ja Golden Knightsia vastaan. Eri päivinä tällä kertaa ja nyt Wildiä vastaan kotona ja Golden Knightsia vieraissa. Ennen tuota varmaan pari AHL-sopimuspelaajaa tippuvat leiriltä. Runkosarjan alkuun on Tyson Jost -lukemat eli 17 päivää.
 
Ralph

Jäsen
Yöllä vastassa siis toistamiseen Wild. Kokoonpano on edelleen hyvin AHL-painoitteinen ja aivan kärkiukot eivät pelaa vieläkään. Sam Girard pelaa ensi kertaa sitten Blues-sarjan kolmannen ottelun. Hänen lisäksi Pavel Francouz ja Alex Newhook ovat selkeitä NHL-nimiä. Francouz istui viimeksi koko pelin penkillä, joten voisi veikata hänen nyt aloittavan. Mukana tietysti useampi viimeisistä paikoista kokoonpanossa taistelevia ukkoja kuten vaikkapa Kurtis MacDermid, Mikhail Maltsev, Ben Meyers ja Lukas Sedlak.

Valeri Nichushkin on palannut harjoituksiin normaalisti eli hän tosiaan näyttäisi olevan pelikunnossa, kun kausi alkaa. Darren Helmin tilanne edelleen kysymysmerkki.
 
Ralph

Jäsen
Ensimmäisenä alas putoavien joukossa oli odotetusti näitä AHL-sopimuspelaajia, mutta myös Danila Zhuravlyov putosi jo nyt rosterista. Toinen maininnan arvoinen on, että Alex Galchenyuk ei saanut sopimusta ja se selvyys saatiin jo näin nopeasti leirin alkuvaiheella eli ei vaan riitä.

Leirille jäi 25 hyökkääjää, 13 puolustajaa ja neljä maalivahtia. Kurtis MacDermidin lasken hyökkääjäksi tässä. Vielä riittää siis karsittavaa, mutta onhan kauden alkuunkin aikaa.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL, Tappara
Toinen maininnan arvoinen on, että Alex Galchenyuk ei saanut sopimusta ja se selvyys saatiin jo näin nopeasti leirin alkuvaiheella eli ei vaan riitä.
Alex Galchenyuk on kyllä erikoinen pelaaja. Muutama kausi takaperin näytti, että nyt lähtee, mutta eihän se sitten mihinkään lähtenyt. Kokonaisvaltaisesta pelistäkö se jää kiinni vai mistä? Kuitenkin aina saanut uuden mahdollisuuden jossakin.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Landeskog (7,000) - MacKinnon (12,600) - Nichushkin (6,125)
Lehkonen (4,500) - Newhook (4,000) - Rantanen (9,250)
Johnsson (1,500) - Meyers (2,500) - Olausson (0,895)
Maltsev (1,200) - Bonino (1,000) - O'Connor (1,050)
+ MacDermid (0,988), Ranta (0,800)

Toews (4,100) - Makar (9,000)
Byram (6,000) - Manson (4,500)
Zhuravlyov (0,855) - Johnson (1,000)
+ Aamodt (0,800)

Georgiev (3,400)
Francouz (2,000)

Tämäkin hahmotelma taitaa jo mennä yli tulevan palkkakaton, mutta tuossa on kokoonpanohahmotelmaa jo sinne päin. Ei tule olemaan helppoa taaskaan ensi kaudella. Pitäisikö Byramille ja Newhookille tehdä jo nyt riskijatkot sillä toiveella, että osoittautuvat lopulta liian halvoiksi?
Hyvää pohdintaa. Toki olen eri mieltä siitä, että alennusta ei tullut. Mackinnon on maailmassa top5-pelaaja ja huomioiden nykyisen sopimuksen edullisuus, oli pelkona jopa korkeampi cap hit. Joo on McDavidia isompi cap hit, mutta prosentuaalisesti pienempi. Markkinahintainen sopimus, ehkä jopa hieman alakanttiin.

Ensi vuoden hahmotelmissa varmasti aika lähellä noin kun kirjasit. Itse pohdin vaihtoehtoa, että Francouz kaupattaisiin ensi kesänä pois ja Annunen nousisi kakkosveskariksi, jolloin vapautuisi n. miljoona capiin lisätilaa. Toki edellyttää että Georgiev osoittaa tällä kaudella merkkejä siitä, että pystyy pelaamaan tasaisesti ja hyvällä tasolla n. 50 peliä runkosarjassa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Alex Galchenyuk on kyllä erikoinen pelaaja. Muutama kausi takaperin näytti, että nyt lähtee, mutta eihän se sitten mihinkään lähtenyt. Kokonaisvaltaisesta pelistäkö se jää kiinni vai mistä? Kuitenkin aina saanut uuden mahdollisuuden jossakin.
Loukkaantumiset, asenneongelmat ja juurikin se kokonaisvaltaisuus. Korkea draft-sija ja nuo reilut viitisen vuotta sitten pelatut kelvolliset kaudet auttavat saamaan aina noita näytönpaikkoja säännöllisesti. Kai tuossa on joku low risk - moderate reward -ajattelu taustalla. Nail Jakupovkin kävi kääntymässä Bluesissa ja meillä Avsissa ennen maitojunaa KHL:ään, vaikka aika hyvin oli tiedossa, mitä pystyy tuomaan peliin.
 
Ralph

Jäsen
Pelaajalista tyhjeneekin vauhdilla. Nyt putosi mm. Brad Hunt ja Sampo Ranta.

Mun laskujen mukaan ylös jäi 31 pelaajaa. Kausi kun aloitetaan 23 tai 24 pelaajalla riippuen laitetaanko Gabriel Landeskog IR-listalle, niin ei tuosta putia enää kuin seitsemän tai kahdeksan pelaajaa.
 
Tuosta kun kuuntelin Keskiympyrä-podcastia, niin havahduin siihen, mikä muille varmaan on ollut jo pitkään selvää, että Devon Toews ei ole mitenkään erityisen edullisella sopimuksella liikkeellä. Olen aiemmin pitänyt sitä hyvänä mittapuuna siihen, että mikä on sopiva keskitaso hinta-laatusuhteelta, mutta ilmeisesti se ei ole ihan näinkään, vaan ennemmin on jopa vähän turha iso sopimus nykyisiin näyttöihin nähtynä.

Tuleekohan jatkosopimus alle kolmella miljoonalla per kausi?
 
foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Täh?
 
Ylipalkattuna en ole nähnyt missään pidettävän. Sopivasti palkattunakaan en oikeastaan. Alipalkattuna kyllä kymmeniä kertoja. Kaikki pitävät yleisesti hyvänä puolustajana, lähinnä se onko top-20 vai top-50 puolustaja NHL:ssä jotkut nostavat top-10 listallekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös