Colorado Avalanche 2012-13

  • 127 120
  • 504

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Colorado Avalanche 2012-13; Puolustus

Puolustuksesta antaisin jatkolapun tietenkin Johnsonille, mutta myös O’Brienille ja Wilsonille. O’Brien on kentällä sopivan kusipäinen, mutta joukkueen keskuudessa todella pidetty kaveri. Tuo kaukaloon ilkeyttä, kunhan vain muistaisi rajansa kiekon kanssa. Wilsonin kohdalla tulee aina mieleen ne huikeat taklaukset ja toivo siitä, että se Wilson kaivettaisiin esiin. Kumpikaan ei ole ykkösparin mies, mutta kelvollisia kolmospariin. Kuitenkin, omissa kokoonpanohahmotelmissani he olisivat Avsin kuudes ja seitsemäs puolustaja. Erik Johnson otti monta askelta oikeaan suuntaan, vaikka myös jatkossa pitää parantaa. Alkukaudesta hänen pelinsä oli huonoa, mutta siinä ennen joulua alkoi tapahtua. Avsin pitäisi kuitenkin löytää ykköspariin Johnsonille se oma ryansuter, kun päättyneellä kaudella oli tarjota O’Brien/Wilson. Hejda ja O’Byrne muodostavat Saccon rakastaman shutdown-parin ja sitä tuskin rikotaan.

Elliott ja Barrie ovat mielenkiintoinen kaksikko, mitä Avs tekee heidän kanssaan? Elliottin alku oli huikea, mutta mitä pidemmälle pelit etenivät, sitä selvemmäksi kävi, ettei hän ollut valmis vakituisesti NHL:ään. Hänessä on potentiaalia olla Avsin oma boppyorr, joka hyökkäystaidoillaan antaa tulitukea. Sitä ennen pitää kuitenkin puolustuspelaaminen ja itseluottamus saada sellaiseen kuntoon, ettei hän olisi alituinen riski Avsille. Barrie pärjäsi omissa paljon paremmin, mutta toisessa päässä ero oli ihan yhtä suuri Elliottin hyväksi. Toki täytyy muistaa, että Barrie pelasi vain 10 ottelua, kun yleensä farmista nostetut kaverit jaksavat puristaa hyvällä tasolla juuri sen 10-15 peliä. Eli Barrieta ei testattu läheskään niin rajusti, kuin Elliottia. Siitä huolimatta laittaisin kauden alusta Elliottin farmiin kasaamaan pelinsä ja keräämään itseluottamuksensa ja Barrien Avsiin pelaamaan, ei katsomoon. Näin siksi, koska epäilen vähintään toisen heistä kuitenkin löytävän itsensä Denveristä kauden alettua. En kyllä laittaisi pahakseni sitäkään detroitmaista ratkaisua, että molemmat pelaisivat farmissa, kunnes he olisivat varmasti valmiita ja yksinkertaisesti liian hyviä Lake Erieen.

X – Johnson
Hejda – O’Byrne
O’Brien – Elliott/Barrie
Wilson

Oikeasti tuohon X:n paikalle ei markkinoilta olisi tarjolla kuin Ryan Suter ja hän menee sinne fantasiat-kategoriaan. Matt Carle ja Jason Garrison toisivat tarvittavaa osaamista, mutta kun he ovat kategoriansa ainoat edustajat markkinoilla, hinnat muodostunevat hulluiksi. Jos esim. Carle hankittaisiin, voisi taas kysyä, miksi Liles treidattiin?

Elliottin ja Barrien lisäksi ei liene muita lupauksia Avsin kokoonpanoon tunkemassa. Cameron Gauncea on kypsytelty rauhassa ja hän alkaa kohta olla valmis kamppailemaan tosissaan NHL-paikasta. Gaunce nousi viime kaudella Lake Eriessä jo ykköspariin. Paransi lukemia toissa kaudesta niin pelimäärässä, pisteissä, jäähyissä kuin myös tehotilastossa. Tuo tehotilaston +17 oli varsin komea suoritus, koska seuraava, eli Mike Connolly jäi +8 ja hänkin pelasi vain 13 ottelua LEM:n kanssa. Olen tyytyväinen siihen, miten Avs on nyt antanut Gauncen kehittyä rauhassa sen jälkeen, kun kauden 2010-11 NHL-visiitillä kävi selväksi, ettei hän ole valmis. Itse odotan Gauncesta Avsiin kolmosparin puolustavaa isäntää, joka Duncan Siemensin kanssa pitää huolen siitä, ettei vastustaja hypi silmille. Ensi kausi kuitenkin vielä farmissa ja jos ja kun vasemman puolen pakeista joku välillä loukkaantuu, Gauncelle kutsu ylös. Seuraavalla kaudella sitten vakituinen paikka ylhäältä.

Duncan Siemensin Saskatoon Blades isännöi tulevalla kaudella Memorial Cupia. Kun tiedetään tuon turnauksen arvostus kanadalaisessa kiekkokulttuurissa, ei joukkueen kapteenia tulla ottamaan joukkueesta pois. Lisäksi Siemensin viime kausi ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, joten kaverilla on vielä varaa kehittyä WHL:ssä. Nuorella iällä valittiin kapteeniksi murroksessa olevaan joukkueeseen, joka menetti suurimmat tähtensä. Ei ollut helppo tilanne Siemensille, vielä kun tuli aivotärähdyskin. Tuleva kausi Saskatoonissa, siitä ehkä kausi farmissa ja sitten Avsiin.

Joel Chounairdin tulokaskausi oli kelvollinen, mutta seuraava olikin sitten vaikea. Toki oli loukkaantumisia, mutta Chounaird oli monesti myös healhty scratch, mikä ei lupaa hyvää. Ensi kaudella pitäisi pystyä vakiinnuttamaan paikka pelaavasta kokoonpanosta, mikäli haaveilee joskus pelaavansa Avsissa. Troy Rutkowskin ja Stephen Silasin oikeudet ovat katkolla 1.6 ja veikkaan molempien saavan sopimuksen, ainakin Rutkowksin. Molemmat jatkavat kuitenkin junnusarjoissaan.

Farmijätkistä, jotka olivat Avsin sopimuspelaajia, on lappu katkolla seuraavilla: Jake Newton (RFA), David Liffiton (UFA) ja Danny Richmond (UFA), sekä vielä Ruotsiin palannut Jonas Holos (RFA). Näistä Newton tuli Anaheimin organisaatiosta vaihdossa Cumiskey-treidissä. Ei mikään onnistunein kauppa Avsilta, koska Newton ei loppukaudesta edes mahtunut Lake Erieen, vaan hänet laitettiin CHL:n Americansiin. Newtonille ei pitäisi olla mitään käyttöä ensi kaudella, joten saa mennä. Liffitonille ja Richmondille laittaisin jatkolaput, koska farmiin tarvitaan aina myös AHL-veteraaneja. Liffiton oli joukkueen kapteeni, kovaotteinen puolustava puolustaja, joka kylläkin keräsi rumat lukemat tehotilastoon. Richmond tuli vaihdossa Mike Carmaniin ja ihan jo senkin takia voisi jatkon antaa, ettei Carmania olisi aivan hukkaan heitetty. Jos ei näitä kavereita signata, niin jostain pitää kuitenkin kaivaa pari vastaavaa pelaajaa. Holosille tieten voisi antaa sen pakollisen tarjouksen, niin pysyisipä ainakin oikeudet, vaikka tuskin häntä enää Avsin organisaatiossa nähdään.

Eli farmiin Avsin jätkistä:

Gaunce – Elliott/Barrie
”Richmond” – X
”Liffiton” – Chounaird

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että tuollaisella pakistolla tuon ykkösparin pitäisi pelata kuin unelma, ettei Clevelandissa tarvitsisi vajota aivan epätoivoon. Toki Monsters hommaa myös muutaman oman pelaajan AHL-sopimuksilla, joten noita kokoonpanoja on melko mahdoton ennustella, muuten kuin Avsin prospectien osalta.

jatkuu...
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Colorado Avalanche 2012-13; Hyökkäys

Hyökkääjistä on tällä hetkellä huikeat kolme pelaajaa sopimuksen alla, Stastny, Landeskog ja Kobasew. Itse olisin tarjoamassa jatkoa lähes jokaiselle RFA- ja UFA-pelaajalle, mitä Avsin NHL-hyökkääjistä löytyy. RFA:n puolelta Duchene, O’Reilly, Downie, McGinn, Mueller ja Olver ovat selvät tapaukset. Neljää ensimmäistä tuskin tarvitsee perustella. Muellerin kohdalla haluaisin katsoa, mitä miehelle tekee se, että pääsee nyt koko kesän harjoittelemaan terveenä. Puoli kautta meni taas aivotärähdysten ja muiden vammojen kanssa tuskaillessa, mutta tärkeää oli, että pääsi pelaamaan tämän jälkimmäisen puoliskon. Nyt kun on pelejä alla, kunnon kesätreeni ja yrittämään vielä kerran, josko ura pelastuisi. Olver on niitä välimallin pelaajia, jotka ovat loistavia farmissa, mutta NHL:n puolella on vaikea päästä oikeaan rooliin. Olveria en olisi nelosketjuun laittamassa tai katsomoon istuttamassa, mutta pieni sauma hänellä voi olla ottaa paikka Avsista. Olverin pelityylistä on pakko nostaa herralle hattua, mutta hänenkin kohdalla on pakko kysyä, miten pitkään pystyy niin pelaamaan? Kevin Porter kuuluu myös vielä tuohon RFA-ryhmään ja riippuen kesän hankinnoista, Porterin voisi kiinnittää ylimääräiseksi hyökkääjäksi.

UFA-pelaajista jatko on pakko tehdä McClementille. Myös David Jonesille antaisin jatkon saman tien, sekä myös Cody McLeodille. Fanien toimesta McLeodia ollaan oltu monesti heittämässä ulos joukkueesta, mutta mielestäni Highlander on kelpo rotta neloseen. Kauden jälkimmäisellä puoliskolla, kun panokset alkoivat kasvaa, McLeod pelasi usein loistavasti omassa roolissaan. Milan Hejduk on sitten se hankala tapaus. Kapteenin tähti hiipui huolestuttavalla tavalla ja tuloksena oli paikka nelosketjussa. Kaikki näkivät, ettei se ole oikea paikka Dukelle ja kysymys kuuluukin, pystyisikö Hejduk enää tuosta nostamaan tasoaan? En tiedä, mutta ainakin Dater kirjoitti jossain vaiheessa, että Avs ei olisi kovin hanakasti tarjoamassa jatkoa.

Eli hyökkäyksenkään osalta ei juuri muutoksia:

Landeskog – O’Reilly – Downie
McGinn – Stastny – Jones
X – Duchene – Mueller
McLeod – McClement – Kobasew
Porter

Tuo X:n paikka olisi sitten jaossa Olverin, Hejdukin tai mahdollisen UFA-hankinnan kesken. UFA-pelaajista nyt tietenkin se Parise pyörii jokaisen haaveissa, mutta on samalla myös se epätodennäköisin. Ison rahan miehistä myös Semin olisi ilmeisesti tarjolla, mutta häneen en usko Avsin kajoavan. Yksi mielenkiintoinen nimi voisi olla Detroitin Jiri Hudler, jos hinta ei muodostu liian suureksi. Ei ole Detroitissa varsinaisesti räjäyttänyt pankkia ja on ilmeisesti saanut reilustikin kritiikkiä niskaansa, mutta kuitenkin parhaimmillaan 25 ja 23 maalia kaudessa. Parannettu painos Olverista, vaikkei niin nopea ja fyysinen.

Ketjujen rakenteessa näkisin mielelläni myös pientä viilausta, sillä Duchenen ja Muellerin vierelle tarvittaisiin joku santapaperi-osaston mies, eli tässä tapauksessa joko McGinn tai Downie. O’Reilly ja Landeskog paikkaavat Downien puolustuslaiskuuden, enkä ole vakuuttunut, tapahtuisiko tätä Duchenen taholta. Näin ollen laittaisin McGinn’n Duchenen vierelle tasapainottamaan ketjujen välisiä fyysisyys eroja.

Landeskog – O’Reilly – Downie
”Hudler” – Stastny – Jones
McGinn – Duchene – Mueller
McLeod – McClement – Kobasew
Porter

Ginner tosin pelasi Stastnyn laidalla niin hyvin, että Sacco ei todennäköisesti sitä paria riko. Ei tuo kokonaisuus nyt niin huonolta näyttäisi, vaikka sitä parisemaista selvää pelien ratkojaa ei tuosta löydykään. Olverin kohtaloksi tulisi farmi ja ensimmäisenä miehenä sieltä ylös loukkaantumisten sattuessa. Hejdukin kohdalla hieno ura tulisi myös päätökseen ja viimeinen mies suuruuden ajoilta olisi pois kaukaloista. Tuo ketjuhierarkia voisi olla miten päin tahansa. Kaikki kunnia Ryan O’Reillyn hienolle kaudelle, mutta ensi kaudella hänen ei pitäisi olla tehollisesti Avsin ykkössentteri.

Prospecteista Mark Olver on siis lähimpänä pelipaikkaa Avsista. Toinen siinä rajoilla pyörivä pelaaja on Brad Malone. Malonen kohdalla tuleva kausi menee vielä Lake Eriessä isommalla vastuulla ja siinä sivussa ehkä käynti Avsissa. Kun Kobasewin sopimus päättyy, aukeaa Malonelle paikka nelosketjusta kaudelle 13-14. Malone tuntui tekevän lyhyellä NHL-visiitillään varsin hyvän vaikutuksen Saccoon ja muuhun Avsin johtoportaaseen, joten hän on korkealla Avsin listoissa. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei muita olisi tarjolla. Michael Sgarbossa aloittaa ammattilaisuransa ja eiköhän siinä ole aluksi tarpeeksi opettelemista, kun opettelee ensin AHL:n tavoille. Toiveissa olisi, että myös Joey Hishon pystyisi vihdoin pelaamaan. Mike Connolly teki hyvät tehot farmissa, mutta jotenkin hän vaikuttaa vain niin tulevalta ”farmi-tähdeltä” joka ei vain riitä isojen poikien peliin. Ehkä se on sitten se koko joka sokaisee… Ryan Stoan NHL-unelmasta näkyy enää häilyvästi perävalot ja Justin Mercier on vaarassa jäädä farmijyräksi.

Farmissa katkolla olevista sopimuksista jatkaisin ainakin Mercierin, David Van Der Gulikin, Greg Mauldinin ja Patrick Bordeleaun lappuja. Mercier on omassa roolissaan LEM:lle hyvä kolmosketjun ja alivoiman suhaaja. Van Der Gulik ja Mauldin ovat tärkeitä veteraaneja, joista Avsilla on hyviä kokemuksia myös NHL:n puolelta. Bordeleau on fanien suurin suosikki ja kova tappelija, jota ei ikävä kyllä taideta koskaan nähdä Avsissa. Se olisi pitänyt tapahtua silloin, kun Avs vielä piti mukanaan rehellistä tappelijaa Kocin muodossa. Bordeleau tosin pystyy myös pelaamaan ainakin jotenkin farmin tasolla, vaikka on ollutkin välillä David Quinn’n koirankopissa pelillisistä asioista. Muista Stoa alkaa olla siinä ja tässä, että pitäisikö potkia pois uusien miesten tieltä viemästä peliaikaa. Stoa olisi kelvollinen maalintekijä farmiin, mutta jos hän syö esim. Sgarbossan tai Hishonin peliaikaa, niin hei hei. Zach Cohenista ei tullut muuta kuin AHL:n ja CHL:n välillä pyörivä täytemies, joten hänessä ei mitään menetä, vaikka jättää jatkolapun tarjoamatta. Patrick Rissmiller oli pieni pettymys ja ilmeisesti ei aina niin kiinnostanutkaan, joten pois vain jaloista. Sitten vielä aina niin hankala ennustus LEM:n kokoonpanosta:

”Mauldin” – Olver – ”Van Der Gulik”
Connolly – Malone – Hishon
Mercier – Sgarbossa – Walker
Bordeleau – X – X

Mielenkiintoinen tulee olemaan myös LEM:n rosteri jos nuo junnut saadaan jalkeille. Monstersin koutsi on varmasti mielissään kun puoli joukkuetta on alimittaisia smurffeja. Taitavia he varmasti ovat, mutta kyllä saa Monsters hommata nelosketjuun kunnon lihamyllyjä, jotka pitävät järjestystä yllä ja tasapainottavat edes jotenkin fyysisyyttä.

Aivan kuten viime vuonnakin off-seasonin aluksi, veikkaan myös nyt, että Colorado Avalanche ei tule juurikaan muuttumaan. Muutamalle selvälle vahvistukselle olisi tarve, mutta en olisi myöskään täysin puulla päähän lyöty, mikäli Avsiin ei tulisi organisaation ulkopuolelta lainkaan uusia pelaajia.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Eli luultavasti David Jones saa etsiä uuden seuran kesällä.
Miten Hejdukin jatkosopimus poistaisi Jonesin Avsista?

Itse puolestaan kallistun enemmän sille puolelle, että Avsin hyökkäykseen ei välttämättä tule yhtään uutta kaveria organisaation ulkopuolelta. Hejdukista ei ole hyötyä nelosketjussa, joten paikka täytyy löytyä vähintään kolmosesta. Ja koska uskon, että myös se Jones signataan, olisi kolme ensimmäistä ketjua jo kasassa. Tällä hetkellä ei markkinoilta löydy kovin montaa realistista ja parempaa vaihtoehtoa kuin Jones.

Lando-O'Reilly-Downie
McGinn-Stastny-Jones
Mueller-Duchenen-Hejduk

Hejdukin loppukausi meni niin surkeasti, että hän palaa syksyllä varmasti erittäin motivoituneena. Se on sitten toinen asia, onko kone oikeasti hyytynyt niin pahasti, vai oliko jotain muuta? Kuitenkin, vielä kolmosketjun peliajalla Dukella olisi mahdollisuus saada jotain aikaiseksi ja sen hän tarvitsisi. Ylivoima-aika voi olla kortilla, riippuen siitä, joutuuko Avs taas peluuttamaan paria hyökkääjää siniviivalla. Hejduk jatkaa varmasti myös kapteenina tulevan kauden, kunnes on aika siirtää C nuoremman polven edustajalle, josta tulee seuraava pitkäaikainen kapteeni joukkueelle.

Kanadassa on menossa junnuliigojen huipentuma Memorial Cup. Avsin varauksista mukana on yksi pelaaja, Dillon Donnelly. Donnellyn Shawinigan Cataractes hävisi viime yönä 3-4 Edmonton Oil Kingsille. Donnelly itse hoiti omaa rooliaan ja otti pelissä yhden myllyn.
 

Ralph

Jäsen
Itse uskon, ettei Jones jatka vaan joukkueeseen haetaan uusi leftin laituri toisaalta. Tai sitten Olver nostetaan kolmeen kärkikenttään.

Left wing: Landeskog, McGinn, Olver & xxxxx
Center: Duchene, McClement, O'Reilly & Stastny
Right wing: Downie, Hejduk, Kobasew & Mueller

Leftin laitureita vapailla markkinoilla on mm. Hudler, A.Kostitsyn ja Parise. Rightinkin laitureita on ja senttereitä, jotka ottaisin ennen Jonesia.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Lefebvre teki kahden vuoden jatkon. Jossain vaiheessa oli puhetta, että Sylvain lähtisi junnusarjaan päävalmentajaksi, mutta näköjään Saccon jatkon myötä Lefebvre jatkaa vielä Coloradossa.

Jones ei varmasti tule lähtemään, kun kauden lopussa Stastnyn ympärille saatiin koottua toimiva kenttä McGinnin ja Jonesin avulla. Lisäksi vapaiden markkinoilta hankkittaessa tuollaisen +20 maalia painavan laiturin hankkiminen tulisi kalliimmaksi kuin jo joukkueelle tutun Jonesin pitäminen.
 

Ralph

Jäsen
Jonas Holos, joka pelasi taas hyvät MM-kisat, on tekemässä uutta sopimusta Coloradon kanssa. Myös treidi mahdollinen, ehkä luultavampi, mutta siis Holos palaamassa yhden Eurooppa-kauden jälkeen Amerikkaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Leftin laitureita vapailla markkinoilla on mm. Hudler, A.Kostitsyn ja Parise.

Miksi näistä kukaan haluaisi Denveriin? Ensimmäinen on pelannut koko NHL-uransa Detroitissa ja varmasti jokin voittava organisaatiokin miehelle tarpeeksi maksaa, jos ja kun ei Red Wingsissä jatka. Parisen perässä on 30 joukkuetta ja Colorado Avalanche on viimeisen kolmanneksen joukossa, kun Parise miettii uutta joukkuettaan.

No korjataan sen verran, että Andrei Kostitsyn on ihan Avsin näköinen vahvistus. 0,5 pistettä per peli, joten vain hieman heikompi kausi kuin David Jonesille, josta haluat eroon.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
No korjataan sen verran, että Andrei Kostitsyn on ihan Avsin näköinen vahvistus. 0,5 pistettä per peli, joten vain hieman heikompi kausi kuin David Jonesille, josta haluat eroon.

Jouni kirjoittelil blogissaan A. Kostitsynistä ja sen jutun perusteella "ei kiitos" tälle miehelle. Asenne kyseenalainen, ei Saccon tyylinen mies.
 

Ralph

Jäsen
Colorado Avalanche on viimeisen kolmanneksen joukossa, kun Parise miettii uutta joukkuettaan

En tähän usko. Mitään hajuja ei ole Parisen ajatusmaailmasta, mutta ehkä värilaseilla tai ei, mutta veikkaisin Coloradon olevan Parisen top-10 vaihtoehtoja. Vähän perusteluja, mitkä puoltaisivat Parisen tuloa Coloradoon:

1. Sijainti
- Parise on amerikkalainen ja melko varmasti tahtoo pelata kotimaassaan. Sitä paitsi Colorado ei ole kaukana kotiseudultaan.

2. Joukkuekaverit
- Pariselle olisi luvassa suuri rooli ja tasokkaita kavereita rinnalle. Lisäksi käsittääkseni Coloradosta löytyy Parisen hyviä kavereita, kuten maajoukkueaikojen huonekaveri, Paul Stastny, ja lapsuudenkaverit Peter Mueller ja Erik Johnson.

3. Joukkueen taso
- Colorado on nuori joukkue, jolla on suuret potentiaalit nousta hetkessä hyväksi vaihtoehdoksi voittamaan Cup.

4. Palkkakatto
- Colorado on aivan palkkalattian tuntumassa valmiiksi ja Coloradolla on varaa maksaa vähän ylihintaakin Parisesta.

Sitten lopuksi, väittäisin, että Coloradon taakse menevät n. 20 joukkuetta ovat äsken mainitussa neljässä kategoriassa:

1. a) Calgary, Montreal, Ottawa, Toronto & Winnipeg (kanadalaisia, eikä muutenkaan yhtä potentiaalisia kuin Colorado)
b) NY Rangers, Philadelphia & Pittsburgh (tahtooko Parise kunnolla kiusata new jerseyläisiä menemällä samaan divisioonaan)

3. a) Carolina, Columbus, Dallas & NY Islanders (jokaisessa joku hyväkin pelaaja, muttei kuitenkaan yhtä kova potentiaalia kuin Coloradolla)
b) Boston, Chicago, Los Angeles, San Jose & St. Louis (rostetit aivan täynnä tai ei ole varmaa paikkaa ykköskentässä)

4. Buffalo, Vancouver & Washington (ei taida mahtua Parise suurella palkallaan näihin joukkueisiin)


EDIT: Ja niin, MM-kisojen mitalipeleissä nähdään yksi Coloradon mies. Eli siis maalivahti Semyon Varlamov pelaa huomenna Venäjän maalilla finaalissa Slovakiaa vastaan. Varlamov on ollut odotetusti kisojen paras maalivahti ja johtaakin torjuntaprosenttipörssiä tässä vaiheessa. Ja päästettyjen maalien keskiarvokin on ykkösmaalivahdeista paras.

Kolme muuta Coloradon miestä putosi puolivälierissä pelaten siis kahdeksan ottelua turnauksessa. Paul Stastny iski 3+6, Landeskog 1+4 ja O'Reilly 2+2.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kiitos GaDa perusteluista.

1. Sijainti

Sijainnin perusteella mies valitsee Minnesota Wildin, aivan kuten kyseisen joukkueen kausiketjussa on pitkin vuotta hehkutettu. Parise on yhdysvaltalainen, mutta ei se tarkoita, että hän valitsee umpimähkään jonkun USA:ssa olevan joukkueen. Huono perustelu, koska Minneapolis on ihan helvetin kaukana Denveristä.

2. Joukkuekaverit

Pariselle on luvassa suurta roolia joka joukkueessa, johon vain menisi. Lisäksi tarjolla on huomattavasti tasokkaampiakin pelikavereita. Peppukavereita tietysti saattaa löytyä Avalanchesta eniten, mutta kunnianhimoa puuttuu, jos tuo on ainoa syy valita joukkue.

3. Joukkueen taso

Liigassa on huomattavasti potentiaalisempiakin vaihtoehtoja. Ei se Avalanche nyt sentään niiiiin potentiaalinen ole kuin annat ymmärtää. Eiköhän nämä kingsit ja oilersit vie voiton, jos potentiaalin perusteella valitsee.

4. Palkkakatto

Palkkakatonhan huhutaan nousevan rajusti, joten kohta on joka joukkueella varaa maksaa ylihintaa.

Uskon, että miehen kolme vaihtoehtoa ovat Devils, Red Wings ja Wild, nimenomaan tuossa järjestyksessä. Ja kyllä, uskon, että Avs on viimeisen kolmanneksen joukossa entisensä suuruutena.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Liigassa on huomattavasti potentiaalisempiakin vaihtoehtoja. Ei se Avalanche nyt sentään niiiiin potentiaalinen ole kuin annat ymmärtää. Eiköhän nämä kingsit ja oilersit vie voiton, jos potentiaalin perusteella valitsee.

Hmmm...en usko tippaakaan Parisen menevän Avalancheen, mutta potentiaalin puutteesta joukkuetta on turha syyttää. Parikymmentä pistettä parannusta edellisestä kaudesta ja muutenkin kokonaisuus mallikkaasti hallussa, vaikka vähän pakkia huutaisikin. Oilersin tilanne esimerkiksi on kaikista superlahjakkuuksista huolimatta paljon sekavampi.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Oilersin tilanne esimerkiksi on kaikista superlahjakkuuksista huolimatta paljon sekavampi.

On, mutta jos ihan puhtaasti potentiaalista kannujoukkuetta mietitään, niin itse ainakin näkisin myös Oilersin lähitulevaisuudessa potentiaalisempana voittajana kuin Avalanchen. Edmontonissa on niin paljon todella suuria lahjakkuuksia, että organisaatio saakin olla vähän sekaisin. Denverissä on lupaavia pelaajia, mutta ei kuitenkaan vielä lähelläkään todellista Stanley Cup -voittajaehdokasta.

Melkein väittäisin, että kannattaa mennä Los Angelesiin, jos haluaa ihan puhtaasti potentiaalin perusteella valita. Siellä on tällä hetkellä ihan kaikkea, mitä voittava joukkue tarvitsee. Eikä ole iällä pilattu jengi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
On, mutta jos ihan puhtaasti potentiaalista kannujoukkuetta mietitään, niin itse ainakin näkisin myös Oilersin lähitulevaisuudessa potentiaalisempana voittajana kuin Avalanchen. Edmontonissa on niin paljon todella suuria lahjakkuuksia, että organisaatio saakin olla vähän sekaisin. Denverissä on lupaavia pelaajia, mutta ei kuitenkaan vielä lähelläkään todellista Stanley Cup -voittajaehdokasta.

Tämä nyt menee hieman jankkaamiseksi, mutta tällä hetkellä Avalanche oli melkein pleijarijoukkue, vaikka iso osa sen ratkaisupelaajista vielä hakee tasaisinta huippuvauhtia ylimmällä tasolla - jota kuitenkin Duchenen, Stastnyn johdolla on jo osoitettu onnistuneempina kausina.

Kun taas Oilersilla on pari nuorta tulevaa supertähteä, ja siihen päälle erittäin lupaavia klefblomeja ja muita, mutta yksin potentiaali ei riitä. Matka sinne pudotuspeleihinkin on ihan älyttömän pitkä. Eli nimenomaan tuossa sinun mittakaavassasi - että Oilers pelkällä potentiaalilla olisi jotenkin Coloradoa lähempänä todellinen voittajaehdokas - en todellakaan ole samaa mieltä. Enkä todellakaan usko, että vaikka Oilers sieltä tulisi ja tulee, että Parise lähtisi ja jaksaisi sitä odottaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eli nimenomaan tuossa sinun mittakaavassasi - että Oilers pelkällä potentiaalilla olisi jotenkin Coloradoa lähempänä todellinen voittajaehdokas - en todellakaan ole samaa mieltä.

Keskustelupalstan suola.

En lähde sen kummemmin väittelemään, koska seuraat NHL:aa enemmän ja olet varmasti asioista paremmin perillä. Itselläni on vain sellanen kutina, että Oilers menee melko pian Avalanchen(kin) ohi menestyksellä mitattuna. Vielä se ei ole oikeastaan lähelläkään, mutta muutama kausi riittänee, kun nämä ykkösvaraukset kasvavat miehiksi. Lisäksi olen aika skeptinen sen suhteen, että Avs nousisi ihan lähitulevaisuudessa kovin suureksi haastajaksi. Mielelläni olisin väärässä, joukkue oli kuitenkin aikoinaan kakkossuosikkini isojen persoonien vuoksi.

Pianhan se selviää, että matkaako Parise Denveriin saati neuvotteleeko ylipäänsä Avalanchen kanssa. Tylsänä ihmisenä luulen, että jatkaa Devilsissä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Joo tällä hetkellä toki voidaan kyseenalaistaa esim. se, tuleeko jostain Paul Stastnystä koskaan Cup-voittajan vetojuhtaa. Onkin ollut kauppahuhuissa pitkään. Ja siitä johdannaisena, että riittävätkö Landeskog, Duchene, O'Reilly pidemmän päälle vertailussa muiden Cup-ehdokkaiden kanssa. Ja jaksaako Varlamov koskaan kokonaista kautta huipputasolla. Mutta mutta, heikompaan osa-alueeseen pakkeihin on farmissa todella reippaasti tulossa Siemensiä ja muita, ja jos katsoo St. Louisin menestystä kuluneella kaudella, olisin ihan positiivinen.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Norjan media on tosiaan huhunnut Jonas Holosin paluuta Coloradoon. Avsin Euroopan kykyjenetsijä Anders Carlsson on ollut kovin mielissään Holosin MM-kisoista ja ilmeisesti myös itse herra Saccokin on antanut hiljaisen hyväksyntänsä Holosin esityksille. Holos on rajoitettu vapaa-agentti, joten oikeudet pysyvät Avsilla, kunhan vain pakollinen tarjous tehdään.

Toivottavasti Holos lähtisi syksyn harjoitusleirille taistelemaan pelipaikasta ja sekoittaisi omalta osalta pakkiparien rakentelua. Rightin pakkeja on jo valmiiksi Johnson, O’Byrne, Elliott ja Barrie, joten helppoa ei NHL-paikan hankkiminen tulisi Holosille olemaan. Jos Holos osoittaisi pystyvänsä ottamaan paikan kolmosparista, avaisi se Avsille mahdollisuuden peluuttaa Elliottia ja Barrieta farmissa ilman suurempia selittelyjä. Farmiin Holos ei luultavasti lähde.

Holosista ei koskaan tullut Saccon suosikkeja, vaikkei hän mikään surkea ollutkaan. Pohjois-Amerikkalaisen pelityylin omaksuminen ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Holosin mielellään pelaama ruotsalainen pelityyli aiheutti hänelle ongelmia, kun kaveri halusi syöttää roiskimisen sijaan. Usein vain taidot loppuivat tiukassa paikassa kesken, eikä Avsin pelitapa juuri tukenut tätä. Olisiko yksi Elitserien-kausi tehnyt Holosista valmiimman, vai onko hän vain tyypillinen ison jään pelaaja?

Tässä keväällä ilmestyi The Hockey Newsin perinteinen Future Watch-lehti. THN oli rankannut joukkueet niiden prospectien ja alle 21-vuotiaiden NHL-pelaajien perusteella. Tässä listauksessa Avs oli neljäntenä, pitkälle nelikon Duchene, O’Reilly, Landeskog ja Elliott ansiosta. Prospectien Top-50 listaukseen ei yksikään Avsin varaus päässyt, mutta hieman laajennetulla listalla olivat Siemens (51.), Hishon (65.), ja Barrie (68.). Tuon listan on kasannut osa NHL:n skouteista ja managereista, joten se ei ole mikään THN:n oma mielipide. Toki myös jokaiselta organisaatiolta rankattiin Top-10 prospectit. En ole varma, ketkä ovat nämä pelaajat laittanut järjestykseen, THN vai organisaatiot itse? Kuitenkin, Avsin kohdalla järjestys oli seuraava:

1. Duncan Siemens
2. Joey Hishon
3. Tyson Barrie
4. Calvin Pickard
5. Brad Malone
6. Cameron Gaunce
7. Sami Aittokallio
8. Mark Olver
9. Garret Meurs
10. Kent Patterson

Harmi, kun Avsin kohdalla ei ollut lisätty pelaajista kommentteja esim. vara-GM:ltä, kuten oli monen muun joukkueen osalta tehty. Olisi ollut mielenkiintoista lukea edes hieman Avsin ajatuksia varauksistaan. Yksi huomio sekin, että hehkutettu Michael Sgarbossa ei mahtunut edes Sharksin Top10:een. Mike Connolly oli 10.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Colorado jätti tekemättä sopimukset kesän 2010 varauksistaan Stephen Silasin ja Troy Rutkowskin kanssa. Avs halusi aikanaan Silasin sen verran kovasti, että teki treidin Islandersin kanssa (4th round pick 2010 <-> 3rd round pick 2011) saadakseen pakin itselleen. Tuon varauksen jälkeen Silasin kaudet ovat olleet pettymyksiä, eikä ole loppujen lopuksi valtava ihme, että kaveri ei sopimusta saanut.

Rutkowskin sopimuksetta jääminen sen sijaan oli pieni yllätys. Isokokoinen ja kovaa laukova rightin puolustaja, joka on parantanut heikkouksiaan omalla puolustusalueella. Ehkä Avs on sitten laskenut, että varastossa on tarpeeksi näitä rightin pakkeja tuleviksi vuosiksi, eikä Rutkowskista olisi nykyisiä syrjäyttämään. Aina vain tulee mieleen, että tällaisia rutkowskeja voisi kokeilla kehittää Lake Erien tarpeisiin ja jos hyvin käy, joistain tulisi NHL-pelaajia tyyliin Johnny Boychuk.

Muuten on hiljaista Avsin osalta. Dater kirjoiti, että Avs haluaa pitää David Jonesin riveissään. Jonesin agentin mukaan osapuolet ovat käyneet alustavia keskusteluja uudesta sopimuksesta. Ei mikään yllätys, että Jones ollaan tuomassa takaisin. Menisi täysin Avsin linjan mukaisesti.

Yksi hyvä uutinen liittyy Joey Hishoniin. Omien sanojensa mukaan, tervehtyminen on hyvällä mallilla ja unelma ammatilaisena pelaamisesta siintää edessä.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Kertokaas Avs-fanit, että mikä muisto teillä on jäänyt Kapteenista nimeltä Joe Sakic mieleen?

Kannun antaminen Ray Bourquelle... EI! Älkää olko tylsiä...

vaikka toki eihän vastaavaa oltu nähty, kunnes sovittu juttu pelaajien ja joukkueen kesken kävi toteeen.

Kaukalossa Joe Sakic osasi aina yllättää... järkyttävän monipuolinen supertalentti, joka oli aivan hirveässä kunnosa henkisessä, fyysisessä ja aineellisessa kunnossa.

Joen rannelaukaus. Taidetta, vittumaista voimaa... taipuvuisuutta. Suorasta vauhdista Sakic laittoi kiekon selkäytimestä maaliin. Jouni Niemisen blogikirjoitus Joesta oli todella uskomatonta luettavaa... ihmekid tuli vuorten takaa ja nousi kelvolliseksi ja tunnolliseksi pelaajaksi.

Kaikki tiesivät, ettei Sakicilla nousisi kusipäähän... vaikka Joekin tiesi, että välillä on vaikea olla nöyrä... kun tietää olevansa kohtalaisen PRO.

---

Voin rehellisesti myöntää, että kunnioitan vanhempia, mutta en ketään muuta enempää kuin Joe Sakicia...Toews, Thornton, Ruotsin Bäckström... 19 on se juttu, miksi minäkin puin pelikentillä aina tämän numeron... kuten muutkin supertähdet, jotka ovat nähneet jonkun Joen pelaavaan joskus jossain Colorado Avalanchessa.

ai että meikäläinen täällä pienessä pohjolassa arvostaa näin jälkeenpäin tällaista Näyttöjen miestä.
 
Viimeksi muokattu:

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Avalanche on solminut Cody McLeodin kanssa jatkosopimuksen. Sopimuksen kesto on 3 vuotta ja arvo 3,45 M$. Caphit on siis 1,15 M$, mikä nyt ei kuitenkaan ole hirveän paha summa palkkalattian pinnassa operoivalle seuralle. Highlanderin kohdalla tiedetään mitä saadaan, kovuutta ja fyysistä peliä alempiin ketjuihin. Eräissä lähteissä ollaan myös puhuttu siitä, että Cody olisi myös suht hyvä pukukoppipelaaja.

Muista UFA-pelaajista Avs ilmeisesti haluaisi pitää ainakin Jonesin ja toivon mukaan myös McClementin, vaikka mitään uutisointia neuvotteluiden etenemisestä ei ole kuulunut. McClement oli iso osa kohentunutta alivoimapeliä ja mieluusti Jayn täällä näkisi jatkossakin.
 

Ralph

Jäsen
David Jonesille neljän vuoden jatko...

http://avalanche.nhl.com/club/news.htm?id=634116&navid=DL|COL|home

Vielä Jay McClement ja valitettavasti UFA:t on hoidettu alta pois hyökkääjien osalta. Kyllähän tuo kokoonpano kaipaa yhtä huippuhyökkääjää vielä.

xxxxx - Duchene - Mueller
Landeskog - O'Reilly - Downie
Jones - Stastny - Hejduk
McGinn - McClement - Kobasew
McLeod & Olver

Tosin luultavasti tuon tyhjän paikan ottaa Kevin Porter.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
4 miljoonaa/vuosi ja 4 vuotta Jonesille. Nyt saa alkaa tuleen sitten niitä 30 maalin kausia ihan liukuhihnalt.

Hunwickille 1,6 miljoona/vuosi ja 2 vuotta.

Ei nyt ihan osuneet siihen hintahaarukkaan mitä olisin toivonut. McClementin soppari pitäisi julkaista ennen kuun loppua ja sitten olisikin vuorossa RFA:t.
 

Ralph

Jäsen
Jaa että Matt Hunwick ja vielä yli miljoonan cap hitillä? Mitä ihmettä siellä toimistolla oikein tapahtuu?

Johnson, O'Brien, O'Byrne, Elliott, Wilson, Barrie, Hejda ja joku UFA. Näin oletin puolustuksen jakautuvan, mutta Hunwickin jatko tiputtaa joko O'Brienin tai tulevan UFA:n pois. Saattaa olla, ettei Coloradoon liity kesällä yhtään uutta pelaajaa. Harmi, sillä kyllä tuonne kaivattaisiin yhtä leftin laituria ja puolustajaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös