Colorado Avalanche 2007-08

  • 35 089
  • 132

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Mitenkäs tuo Coloradon kiekollisten pakkien roolitus tulee menemään? Onko Leopold nyt siinä kunnossa, että voisi alkaa taas heiluttaa ykkösylivoiman tahtipuikkoa yhdessä Lilesin kanssa? Viime kaudella hyvin onnistunut Brett Clark varmaankin sitten Hannanin kanssa kakkosyv:n viivalla?

Oma veikkaus olisi, että ykkösyv:ssä Liles-Sakic viivalla, Smythe maalin edessä, Stastny pelintekijänä oikealla puolella ja Hejduk rightin ampujana vasemmassa laidassa.

Kakkosessa Leopold-Clark viivassa, mutta hyökkääjistö tilanne onkin hankalampi. Brunette voisi olla maalin läheisyydessä, Hlinka pelintekijänä, Arnason kentällä aloitusten takia, mutta silloin Wolski ja Svatos jäisivät melkein ilman yv-aikaa.

Taitoa joukkueessa on niin hemmetisti, mutta sopivien ylivoimakoostumusten hakeminen voi kestää jopa ensimmäisen neljänneksen ajan.

Jos pistepoolia ajatellaan, niin en usko Hannanin yltävän viime kauden saldoonsa (6+18). Hlinka pelasi vahvat harjoituspelit ja häntä on pakko kokeilla hyökkäävässä roolissa. Jos onnistuu, niin veikkaan että Svatos pistetään lihoiksi - siis tilalle yritetään saada isohko sentteri puolustavaan rooliin tai fyysinen pakki.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Hensick lähtenee farmiin, näin ainakin Quenneville vihjaili paikallislehdissä. Näyttäisi siltä, että oman farmijoukkueen myötä Avalanche alkaa noudattaa samaa "hitaasti hyvää tulee" -taktiikkaa pelaajien kehittämisessä kuin Red Wings. Todella lupaavatkin kaverit lähetetään ekaksi farmiin saamaan ammattilaiskokemusta ja pääsevät ylös vasta koulunsa käytyään.
Niin lähti Hensick farmiin kasvamaan korkoa. Kaverikseen hän sai tässä vaiheessa veteraani Mark Rycroftin.

Noihin yv-kentällisiin on tosiaan tarjolla monenlaista miestä. Kaikille ei sitä kakkua riitä. Varsinkin Svatosille olisi tärkeää saada yv-minuutteja koska siitä hän elää aika paljon mutta nyt se on kovan työn takana. Hlinka on esiintynyt edukseen ja ei hänellä oikein muussa kuin hyökkäävässä roolissa tehdä paljoakaan. Luulisi, että hän pääsee alkukaudesta yrittämään siinä. Wolski taisi viime kaudella pelata Sakicin ja Brunetten seurassa ykkös-yv:llä mutta mahtuuko nyt ollenkaan mukaan? Mietittävää on Q:lla mutta kohta tuokin nähdään.

Peter Budajlla on mahdollisuus heti alkukaudesta ottaa tukeva ote ykkösmaalivahdin paikasta ja vaikeuttaa Theon paluuta. Toisaalta nyt Theo pääsee hieman "puskista" koska alla on pari huonoa kautta ja häneltä ei kauheita odoteta. Tai palkkaan nähden odotetaan mutta kykyjä on epäilty. Lisäksi hänen sopimuksensa päättyy joten nyt täytyisi tulla tulosta.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Niin lähti Hensick farmiin kasvamaan korkoa. Kaverikseen hän sai tässä vaiheessa veteraani Mark Rycroftin.

Ei mikään yllätys. Cody McCormick on ylhäällä varmaan loukkaantumisensa takia - muistaakseni loukkaantunutta pelaaja ei saa lähettää farmiin. Heti kun kaveri pääsee sairastuvalta, niin saa varmasti matkalipun Clevelandiin.

Farmijoukkue Lake Erie Monsters näyttäisi olevan ihan pätevä porukka. Joukkue pelasi kaksi harjoitusottelua ja voitti molemmat. Ilahduttavinta oli että molemmissa peleissä Järvihirviöt nousivat tappioasemasta voittoon. Ekassa pelissä 0-2 tappioasemasta 4-2 voittoon ja toisessa 0-3 tilanteesta 6-3 voittoon. David Jones, Mark McCutcheon ja JD Corbin tekivät molemmissa harjoitusmatseissa maalin. Näyttäsi siltä, että sekä emojoukkueessa että farmissa on hyökkäysvoimaa ihan riittävästi, mutta kauden mittaan nähdään miten puolustuspää pitää.

Torstaina tulee Canalilta avausottelu Dallasia vastaan jälkilähetyksenä (klo 21). Siitä nyt näkee uusia yv- ja av-koostumuksia ja ketjuja/pakkipareja muutenkin. Canalin otteluohjelmassa oli myös pelit St. Louisia, Edmontonia ja Calgaryä vastaan, joten hyvältä näyttää siinäkin suunnassa.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Cody McCormick on ylhäällä varmaan loukkaantumisensa takia - muistaakseni loukkaantunutta pelaaja ei saa lähettää farmiin. Heti kun kaveri pääsee sairastuvalta, niin saa varmasti matkalipun Clevelandiin.
Näinhän siinä sitten kävi. Elikkäs McCormick matkustaa Lake Erieen AHL liigaan.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Paul Stastny on aloittanut kauden melko jäätävällä tavalla. Kolmessa ottelussa tehopisteet 4+4 ei ole ollenkaan huonosti. Saa nähdä jatkuuko kaverin lento koko kauden. Ensimmäisellä kaudellaan Stastny teki hienot 78 pistettä joten on lupa odottaakin kovia tehopisteitä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Seuraava ottelu onkin vasta perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Vastassa St. Louis ja näkyy Canal+:lla.

Karlis Skrastins oli San Josea vastaan terve raaputus ja tilalle oli laitettu Jeff Finger. Dallas-ottelun perusteella ihan perusteltu veto, sillä Skrastins oli siinä pelissä Avsien huonoin pakki ja liike näytti todella huonolta. Pakkiparit oli Starseja vastaan Hannan-Clark, Leopold-Sauer ja Liles-Skrastins.

Ketjuja oli sekoiteltu Sharks-peliin. Kaksi ekaa ketjua Smyth-Stastny-Hejduk ja Hlinka-Sakic-Brunette, kaksi muuta ilmeisesti Wolski-Arnason-Svatos ja Wyatt Smith-Guite-Laperriere. Kaksi hyvää hyökkäävä ketjua, kolmannessakin paljon potentiaalia ja neloseen onkin koottu joukkueen "kädettömät" hyökkääjät.

Avalanche on voittanut ne pelit, joissa on hävinnyt laukaukset.

Joe Sakic on ainoana pelaajana miinuksella (-2), muut on nollissa tai plussalla. Kärjessä on Stastny plus neljällä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Vieraskoreutta

Seuraava ottelu onkin vasta perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Vastassa St. Louis ja näkyy Canal+:lla.

Toinen vieraspeli ja toinen tappio. Viime öisen Columbus-pelin jälkeen pelattu kolme ottelua kotona, tehtyjä maaleja 15 = keskimäärin viisi per peli. Vieraissa kaksi ottelua, tehtyjä maaleja 1 = 0,5 maalia per peli. Ja sen ainokaisenkin teki oikeastaan Paul Kariya komealla luistinohjauksella.

Vaikka numerot St. Louisissa olivat selvät, niin ne eivät minun mielestäni aivan kuvaa ottelun tapahtumia. Manny Legace pelasi hemmetin hienon pelin ja Milan Hejdukilla ei ollut sihti aivan kohdallaan. Mutta aivan kuten selostajatkin sanoivat, niin Hejduk oli Avalanchen paras pelaaja siinä matsissa. Columbusta vastaan tuli sitten jo onnistumisiakin.

Leopold on taas loukkaantuneena, joten kukaan vakiopakeista ei joudu istumaan katsomossa. Bluesia vastaan parit olivat pääasiassa Clark-Hannan, Liles-Finger ja Sauer-Skrastins. Ketjut Smyth-Statsny-Hejduk, Hlinka-Sakic-Brunette, Wolski-Arnason-Svatos, Guite-Smith-Laperriere.

Blue Jacketsia vastaan ketjuja oli rukattu sen verran, että Wolski pelasi Sakicin ja Brunetten kanssa ja Hlinka kolmosessa Arnasonin ja Svatosin kanssa. Kannattava siirto, sillä Sakicille hattutemppu. Parker pelasi kauden ensimäisen matsinsa Guiten tilalla, mutta koska Shelley ei pukenut, niin joutui nahistelemaan norjalaisen Tollefsenin kanssa.

Seuraavaksi on ensimmäinen divisioonamatsi, vastassa Calgary, ja sen jälkeen neljän ottelun vieraskiertue. Toivottavasti kuun lopussa vierassaldo ei ole yhtä murheellinen kuin tähän mennessä... .
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Coloradon farmijoukkueella Lake Erie Monstersilla ei mene kovinkaan hyvin. Sitä on viety numeroiden valossa kuin pässiä narussa. Neljä peliä, neljä tappiota ja maalisuhde 7-21. Siinä saa Joe Sacco ja Sylvain Lefebvre tehdä hommia että saavat joukkueen hitsattua yhteen.

Itse Coloradolla on tosiaan mennyt vaihtelevasti. Kotona jyrätään, vieraissa hävitään. Laajuutta pitäisi olla hyökkäyksessä. Kun katsoo maalintekijöitä niin pääasiassa kolme pelaajaa on hoidellut tämän puolen. Stastny(5), Hejduk(4), Sakic(4). Kolmella pelaajalla(Wolski, Smyth, Svatos) on yksi maali ja heiltä pitäisi ehdottomasti tulla lisää kuten myös Andrew Brunettelta. Tosin Svatosin peliaika on joukkueen toiseksi pienin.

Jostain olin lukevinani, että Leopoldin lonkkavamma ei olisi niin paha, että hän pystyisi pelaamaan jo Calgary-ottelussa.
 

-JR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
B-Hawks, Baby, B-Hawks
Kolmella pelaajalla(Wolski, Smyth, Svatos) on yksi maali ja heiltä pitäisi ehdottomasti tulla lisää kuten myös Andrew Brunettelta. Tosin Svatosin peliaika on joukkueen toiseksi pienin.

Täytyy kyllä myöntää, että Smythin panokseen olen ollut pettynyt tällä kaudella. Voisi kuvitella, että jokin pieni vaiva painaisi tai jotain. Koska mies saa pelata hyvässä kentässä, takuuvarmasti ruokittuna ja silti ei tehoja tule.

Mikähän on syynä Svatosin peluutuksen vähyyteen? Onko vielä kyse nivusvaivoista?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Täytyy kyllä myöntää, että Smythin panokseen olen ollut pettynyt tällä kaudella. Voisi kuvitella, että jokin pieni vaiva painaisi tai jotain. Koska mies saa pelata hyvässä kentässä, takuuvarmasti ruokittuna ja silti ei tehoja tule.

Mikähän on syynä Svatosin peluutuksen vähyyteen? Onko vielä kyse nivusvaivoista?

Kausi on vasta alussa. Canal-peleissä Smythe on ajanut hyvin maalille ja laukauksia on jo kolmetoista. Kyllä ne jossakin vaiheessa alkaa pomppia sisään.

Svatosin pitäisi pystyä syrjäyttämään Hejduk, Smythe, Brunette tai Wolski/Hlinka, jotta saisi enemmän jääaikaa. Hejduk on ollut joukkueen paras laituri, Smythe ja Brunette on parempia rouhijoita ja maalineduspelaajia ja Wolski ja Hlinka ovat yksinkertaisesti pelanneet paremmin kuin Svatos. Paska homma, mutta Svatosille ei tällä hetkellä löydy sopivaa roolia joukkueessa.

Pakit ei ole muuten tehneet vielä yhtään maalia.

Joo, ja ylivoimakuvioita oli ilmeisesti muutettu Dallas-peliin verrattuna. Ykkös-yv:ssä Sakic-Liles viivassa, Stastny-Hejduk-Smythe, kakkosessa Clark ja taas Sakic viivassa ja Hlinka-Brunette-Svatos. Minusta Wolski ja Arnason eivät saaneet yv-aikaa - tai jos saivat, niin jämäsekuntteja ennen kuin joukkueet tulivat tasalukuisiksi.

Alivoimalla päävastuussa olivat Guite-Wyatt Smith ja Laperriere-Hlinka hyökkääjistä ja pakeista Clark-Hannan ja Skrastins-Sauer.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Kauankohan noilla Avsien päättäjillä menee tajuta tän hetkinen tilanne. Eli pistävät ton viiksivallun kilometritehtaalle tuolta penkin takaa.
Hän peluuttaa Budajta vaan joka pelissä eikä vaihda pois millään vaikka minäkin saisin tällä hetkellä yhtä paljon kiinni. Hyvä esimerkki taas ihan eka erä Calgary pelissä, 1 laukaus ja maali, 4 laukausta 2 maalia ja 7 laukausta 3 maalia.
Theodore ei ole ihan suosikkini myöskään, mutta jos joukkue meinaa keväällä mennä johonkin pitemmälle niin häntä peluuttaa pitäis ja saada se muutaman vuoden takainen itseluottamus takaisin.
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Kauankohan noilla Avsien päättäjillä menee tajuta tän hetkinen tilanne. Eli pistävät ton viiksivallun kilometritehtaalle tuolta penkin takaa.
Hän peluuttaa Budajta vaan joka pelissä eikä vaihda pois millään vaikka minäkin saisin tällä hetkellä yhtä paljon kiinni. Hyvä esimerkki taas ihan eka erä Calgary pelissä, 1 laukaus ja maali, 4 laukausta 2 maalia ja 7 laukausta 3 maalia.
Theodore ei ole ihan suosikkini myöskään, mutta jos joukkue meinaa keväällä mennä johonkin pitemmälle niin häntä peluuttaa pitäis ja saada se muutaman vuoden takainen itseluottamus takaisin.
En tiedä oletko yhtään Coloradon ottelua nähnyt, mutta enepää NHL:n sivuille ja katso Calgary-ottelun highlightit.

Monestako maalista voi syyttää Budajta? Phaneufin ja ainakin toisen Iginlan maalin laittaisin täysin puolustuksen piikkiin. Nilsonin maali olisi kyllä ollut otettavissa, mutta ainakin tuo Phaneufin maali ja Iginlan ensimmäistä maalia ei olisi tullut, jos Avsin puolustus pelaisi hieman varmemmin. Ei tuo Budajn torjuntaprosentti 88,2 todellakaan päätä huimaa, mutta sille ei voi mitään jos ei tilanteita tule, mutta sitten kun tulee niin nopossible. Ei se Theodorekaan ole pelannut kuin puolitoista ottelua tällä kaudella. Se ei vielä paljon kerro.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
En tiedä oletko yhtään Coloradon ottelua nähnyt, mutta enepää NHL:n sivuille ja katso Calgary-ottelun highlightit.

Monestako maalista voi syyttää Budajta? Phaneufin ja ainakin toisen Iginlan maalin laittaisin täysin puolustuksen piikkiin. Nilsonin maali olisi kyllä ollut otettavissa, mutta ainakin tuo Phaneufin maali ja Iginlan ensimmäistä maalia ei olisi tullut, jos Avsin puolustus pelaisi hieman varmemmin. Ei tuo Budajn torjuntaprosentti 88,2 todellakaan päätä huimaa, mutta sille ei voi mitään jos ei tilanteita tule, mutta sitten kun tulee niin nopossible. Ei se Theodorekaan ole pelannut kuin puolitoista ottelua tällä kaudella. Se ei vielä paljon kerro.
Montakos peliä sinä olet nähnyt, vaan noita higlighttejako katselet.
Viime yön peli oli ensimmäinen mitä en katsellut kuin kolmannen erän kun olin töissä, puoltoista ekää erää kuuntelin nhl radiosta sitä, että silleen.
Noista maaleista olen kyllä hieman eri mieltä ainoastaan se Iginlan eka maali oli sellainen mitä ei voi pistää molsen piikkiin osittain. En nyt väitä että joku olis torjunut noi kaikki muut.
Puolustus oli totta kai osasyyllinen noihin maaleihin aika paljonkin, mutta eikö sun mielestäsi valmentajan pidä tehdä jotain jos 7 laukauksesta 3 menee sisään.
Theodore ei ole myöskään mikään muuri ja suosikkini. Totuus on vain se että noiden nuorien tsekki/slovakki maalivahtien ongelmat tulivat todella hyvin esiin jälleen. Hyvän ja huonon päivän ero on liian suuri ja siksi kuten aiemmin kerroin niin Theodoren itseluottamuksen saaminen takaisin on ainoa keino että Avsit voivat menestyä.
Sori, yöllä kirjoitin ehkä vähän liiankin radikaalia tekstiä sen verran kypsytti toi pelin alku.
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Ei kovin hyvältä näytä tuo teidän maalivahtilanne. Siellä on nyt Chicagossa kohta ensimmäinen erä takana ja Theodore jatkaa aika pitkälti siitä mihin Budaj jäi. 10:tä laukauksesta kolme mennyt sisään.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Mielenkiinnolla odotan taas ens yön peliä Minnesotaa vastaan, että paljonkohan nyt annetaan eteen ekassa erässä.
Vai joko viittittäis pelata alusta asti kunnolla, eikä vaan olla pelaavinaan.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ensimmäinen vierasvoitto tuli aika nihkeällä pelillä. Budaj pelasi maalissa luotettavasti eikä voinut maaleille mitään. Puolustuksessa Kurt Sauer oli pakiston paras ja Hannankin suhteellisen luotettava. Jordan Leopold oli taas kerran pettymys. Puolustuspäässä hän on liian pehmeä eikä kiekollisena tee riittävän nopeita ratkaisuja. Pelaa aivan kuin olisi rookie eikä yli 200 NHL-ottelun veteraani. Cumiskeyn voisi lähettää takaisin farmiin saamaan kokemusta ja voimaa, vaikka se tarkoittaisikin että Leopoldille pitää antaa enemmän jääaikaa - suo siellä vetelä täällä.

Hyökkäyksen positiivisimmat yllättäjät olivat Wyatt Smith ja Tyler Arnason. Smith on saman tyylinen pelaaja kuin Brett McLean ja hänenellä Arnasonilla selvästi natsaa keskenään. Ja Laperiere täydensi hyvin kaksikkoa.

Stastnyn ketjusta näkee hyvin miten paljon Hejduk merkitsee joukkueelle. Svatos on ihan OK pelaaja, mutta ei läheskään yhtä luova, taitava ja puolustuspäässä yhtä luotettava kuin Hejduk. Eikä Marek osaa kierrättää kiekkoa hyökkäysalueella sillä tavalla kuin Milan sen tekee.

Oilersien otteita katsoessa huomasi kuinka Avalanchelta puuttuu Torresin ja Pennerin kaltaiset pelaajat. Torresillahan oli ottelussa tilastoituja taklauksia enemmän kuin koko Avalanchen joukkueella... .
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Ensimmäinen vierasvoitto tuli aika nihkeällä pelillä.
Nyt tuli sitten toinen vierasvoitto Calgary Flamesin kustannuksella. Ryan Smyth latasi voittomaalin jatkoajalla Joe Sakicin passista. Maalissa Theodore pelasi tilastojen valossa hyvän ottelun torjuen 39/41.

Neljän pelin vierasrundi on nyt takana ja saldona kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Coloradolla näyttää olevan tällä kaudella ihmeellinen tapa antaa vastustajalle vähintään pari maalia eteen ennen kuin aletaan pelata. Sitten tehdään hieno nousu tasoihin mutta valitettavasti se on monesti ollut turhaa. Nyt edessä on viiden kotiottelun sarja ja siinä olisi parasta jatkaa hyvää voittoputkea Denverissa pelatuissa otteluissa. Avs ei ole hävinnyt vielä otteluakaan Pepsi Centerissa.

Puolustajat vähenee. Ensin Karlis Skrastins joutui sivuun olkapäävamman vuoksi jopa kuukaudeksi ja nyt Jordan Leopold rannevamman takia pariksi kuukaudeksi. Leopold ei näytä pysyvän kasassa ollenkaan. Kyle Cumiskey nostettiin farmista stunttaamaan Skrastinsia. GM Gigueren pitäisi varmaankin suunnitella puolustajan ostoa tällä hetkellä, jos sellainen jostain löytyisi.

Milan Hejduk on jo ollut joukkueen kanssa jäällä ja häntä odoteltiin Flames-otteluun muttei näkynyt. Ehkäpä seuraavassa matsissa Wildia vastaan?

Tuossa Flames-ottelussa muuten tuli pyöreitä numeroita täyteen: Valmentaja Joe Quenneville sai 400 voittonsa, Joe Sakicilla on nyt kasassa 1600 pistettä ja Andrew Brunettella 500 pistettä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ehkä ilahduttavinta tässä on ollut Sakic.

Siinä missä Yzerman ja muutama muu legenda hyytyi uran lähestyessä ehtoopuoltaan, Joe Sakic takoo kausi toisensa perään yli piste per ottelu -tahdilla. Tarkoitukseni ei ole vähätellä Yzermania ja kumppaneita, vaan lähinnä korostaa Sakicin tehokkuutta vielä lähes nelikymppisenä. Samaa tahtia vain Burnaby ja pian sataset paukkuu taas. Onnittelut uudesta rajapyykistä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Nyt edessä on viiden kotiottelun sarja ja siinä olisi parasta jatkaa hyvää voittoputkea Denverissa pelatuissa otteluissa. Avs ei ole hävinnyt vielä otteluakaan Pepsi Centerissa.

Hockey Night in Canadassa nähtiin sitten Avalanchen ensimmäinen kotitappio, kun Canucks haki pisteet numeroin 3-4. Isoin ero oli tolppien välissä ja maalien edustalla. Vaikka Budaj oli ihan tyydyttävä, mutta Luongo oli peitti Avs-hyökkääjien lähyritykset tosi hyvin.

Kentän huonointa osaamista esittivät kotijoukkueen puolustajat, joista yksikään ei onnistunut pelaamaan tasaista ottelua - roppakaupalla harhasyöttöjä ja ponnetonta maalineduspelaamista. Eniten epäonnistumisia keräsi aikaisemmin kehumani Kurt Sauer. Ja yhä olen sitä mieltä Kyle Cumiskey ei ole vielä valmis pelaamaan NHL:ssä vakiopelaajana.

Jos maalien teosta annettaisiin lisäpisteitä, niin Avalanche olisi voittanut pelin. Sekä Fingerin alivoimaosuma että Svatosin molemmat yläkulmanostot olivat tyylikkäämpiä kuin Nucksien maalinedustasutimiset... .

Puolustajat vähenee. Ensin Karlis Skrastins joutui sivuun olkapäävamman vuoksi jopa kuukaudeksi ja nyt Jordan Leopold rannevamman takia pariksi kuukaudeksi. Leopold ei näytä pysyvän kasassa ollenkaan. Kyle Cumiskey nostettiin farmista stunttaamaan Skrastinsia. GM Gigueren pitäisi varmaankin suunnitella puolustajan ostoa tällä hetkellä, jos sellainen jostain löytyisi.

Erätauolla Kelly Hrudey ennusti, että kauden kuluessa Giguere hankkii kovaa laukovan pakin monipuolistamaan Coloradon ylivoimaa. Eikä meikäläistä yhtään haittaisi, jos kaveri osaisi taklatakin, mutta eihän tuollaista pelaajaa saa kuin maksamalla kovan hinnan.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Vanhoja uutisia, mutta laitetaan silti.

Colorado hankki Jason Bacashihuan St. Louisista. Toiseen suuntaan meni ehdollinen seitsemännen kierroksen vuoro.

Avalanchen maalivahtirankingissa hän sijoittunee Tyler Weimanin kanssa AHL-tasolle (= organisaation kolmos/nelosvahti). Joidenkin mielestä siirto ennustaisi Theodoren tai Budajn kauppaamista, koska Bacashihua on pelannut NHL:ssä melkein 40 peliä ja omaa kakkosmaalivahdin potentiaalin. Minä uskon että Cash hankittiin Weimanin pariksi Lake Erieen, koska Mike Wall ei ole siellä onnistunut.

Brad Richardson on saanut kätenä kuntoon ja aloittaa kauden Monsterseissa. Lake Eriellä on muistaakseni pelit su ja ma, joten luulisi Richardsonin pelaavan ainakin ne matsit. Jos hän pääsee viime keväiseen vireeseensä, niin Jaroslav Hlinka ja varsinkin Wyatt Smith saavat pelätä pelipaikkansa puolesta. Hlinka on taitava ja fiksu pelaaja ja Smith on energinen kolmosketjulainen, mutta Richardson on tehokkaampi ja monipuolisempi kuin kumpikaan heistä.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Lappy sivussa

Ian Laperrire luokkaantui Minnesota-ottelussa törmättyään yhteen James Shepparedin kanssa. Hän sivussa arviolta 2-4 viikkoa.

Saa nähdä mitä joukkueen aggressiivisemman pelaajan menettäminen vaikuttaa menestykseen. Avalanchessa ei oikeastaan yhtään keskisarjan tappelijaa Lappyn lisäksi, joten voi olla että Q peluuttaa Parkeria aiempaa enemmän.

Jos Chris Stewart olisi pelannut farmissa edes joten kuten siedettävästi, niin nyt olisi ollut hänen paikkansa iskeä. Mutta kun toissa kesän ykköskierroksen varaus on ollut Lake Erie Monstersien pahin pettymys, niin mahdollisuus meni ohi suun. Ei yhtään maalia yhdeksässä ottelussa ja kahdessa viime pelissä terve raaputus. Ei hyvältä näytä organisaation lupaavimpana prospektina pidetyn Stewartin tilanne.

Ehkä David Jones tai Cody McLeod saa tilaisuuden näyttää osaamistaan isossa liigassa. Jones on ollut hiukan tehokkaampi ja on rightin pelaaja kuten Lappykin, mutta jos Quenneville hakee tappelijaa, niin siinä McLeod on paljon pätevämpi.

edit.

David Jones (s.84, 6-2, 220 lbs.) ja Cody McLeod (s.84, 6-2, 210 lbs.) ovat surkeasti pelanneen Lake Erien parhaat pistemiehet. Jonesilla koossa 5+4, 6 PIM ja -8 ja McLeodilla 5+3, 34 PIM ja +1. Molemmilla 12 peliä pelattuna.

edit2.

Niin, jos joku kutsutaan ylös, niin loogisin valintahan taisi olla Cody McCormick, jolla on NHL-kokemusta ja jonka Quenneville ja Granato tuntevat ennestään.

edit3.

P-kele olin hidas, Parker27 nopea.
 
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Olisiko Cody McCormickista Lappyn paikkaajaksi? McCormick on vähän saman tyylinen pelaaja kuin Lappy ja itse näkisin miehen mielellään Avs paidassa. Hänen saldo tällä kaudella on 10 peliä ja 2+3=5pts.

Parkerin toivoisin saavan enemmän peliaikaa ja mies on pelannutkin ihan hyvin. Ja kyllähän mies tietynlaista rauhaa kaukaloon tuo. Ja näyttää nuo loukkaantumisetkin olevan jo takanpäin. Quenneville vaan on sellainen valmentaja joka sekoittaa pakkaa ja jotenkin tuntuu että Parkerin on miehen "koirankopissa" ja siitä johtuu vähäinen peliaika.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Olisiko Cody McCormickista Lappyn paikkaajaksi? McCormick on vähän saman tyylinen pelaaja kuin Lappy ja itse näkisin miehen mielellään Avs paidassa. Hänen saldo tällä kaudella on 10 peliä ja 2+3=5pts.

Parkerin toivoisin saavan enemmän peliaikaa ja mies on pelannutkin ihan hyvin. Ja kyllähän mies tietynlaista rauhaa kaukaloon tuo. Ja näyttää nuo loukkaantumisetkin olevan jo takanpäin. Quenneville vaan on sellainen valmentaja joka sekoittaa pakkaa ja jotenkin tuntuu että Parkerin on miehen "koirankopissa" ja siitä johtuu vähäinen peliaika.

Jep, McCormick olisi luonnollisin valinta. McCormickilla ja Parkerilla on mielestäni sama ongelma eli hidas luistelu. Hitaat luistelijat joutuvat koukkimaan ja Q. rankaisee turhista jäähyistä penkittämällä paljon nopeammin kuin esim. Mike Keenan. Minusta juuri Quennevillen jäähyjen välttämistä korostavan taktiikan takia Avalanchen peli on fyysisesti tosi passiivista.

Parkerilla on tappelijan ongelma. Käy harvoin jäällä, joten lihakset on koko ajan "kylmänä", mikä vaan korostaa miehen liikkeen kömpelyyttä. Joskus on tullut mieleen että Parkerin kehittymisen kannalta olisi paras pelata esim. 10 - 20 matsia AHL:ssä 15 - 20 min. jääajalla ja sitten kokeilla riittäkö pelituntuma NHL:ssä muuhunkin kuin hajavaihtoihin ( = jäällä alle 4 min ottelussa eli silloin kun vastapuolen tappelija on kaukalossa).
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
McCormick tulee mielestäni myös kokoonpanoon paikkaamaan Lappya. Ianin loukkaantuminen tuli pahaan saumaan loppujen lopuksi, kun hän oli pelaamassa todella hyvää jaksoa ja olisi ollut todella tärkeä lenkki tällä hetkellä Avsien miehistössä.
Richardsonin paluussa mielestäni Hlinka on suurimmassa vaarassa tippua pois kokoonpanosta, kun oikeastaan olisi hullua rikkoa joukkueen paras alivoimapari Smith-Guite. Minnesota pelissäkin heidät pistettiin kentälle aina ekaksi alivoimapariksi ja myös pelin lopussa he saivat paljon vastuuta.
Parkerin penkityksestä olen ajatellut näin että oikeastaan noissa saman Divisioonan joukkueissa ei ole kuin Boogard saman sarjan miehiä ja hän ei ole mikään sikailija ainakaan pahimmassa määrin. Luultavasti kun joukkue rupeaa kohtaamaan enemmän noita joukkueita missä on saman sarjan mihiä niin Scottkin mahtuu kokoonpanoon. Tuosta Ahl komennuksesta en oikein usko olevan mitään hyötyä, koska tuskin sielläkään peliaika ratkaisevasti nousisi. Eiköhän Parker ole oman hommansa hoitaja ja on turha hänestä yrittää mitään maalintekijää tehdä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Richardsonin paluussa mielestäni Hlinka on suurimmassa vaarassa tippua pois kokoonpanosta, kun oikeastaan olisi hullua rikkoa joukkueen paras alivoimapari Smith-Guite. Minnesota pelissäkin heidät pistettiin kentälle aina ekaksi alivoimapariksi ja myös pelin lopussa he saivat paljon vastuuta.

Ajattelin että Richardson ottaisi tervehtyessään paikan kolmesta enemmän minuutteja saavasta ketjusta ja silloin Smith peliaika/paikka olisi vaarassa. Ja Smith taas ehkä pudottaisi Hlinkan pykälää alemmas eli AHL:ään asti. Katsotaan nyt kuinka Richardson pelaa Lake Eriessä.

Muistaakseni Richardson-Guite pelasivat viime kaudella parina alivoimaa. Puolustuspäässä ja karvaajana Smith on ihan hyvä ja fyysisempi pelaaja kuin Richardson, mutta kiekollisena ja hyökkäyspäässä paria luokkaa alempana.

Parkerin penkityksestä olen ajatellut näin että oikeastaan noissa saman Divisioonan joukkueissa ei ole kuin Boogard saman sarjan miehiä ja hän ei ole mikään sikailija ainakaan pahimmassa määrin.

Calgaryssä Godard ja Edmontonia vastaankin on hyvä että on tappelija kokoonpanossa, ettei Stortini tai Torres ala telomaan Sakicia, Lilesia tai Hejdukia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös