Colorado Avalanche 2006-2007

  • 42 560
  • 201

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Bosco kirjoitti:
Onko sulla tietoa minkä takia Hough oli tuolla kaudella kapteeni. Sakic pelasi kuitenkin edellisellä kaudella(90-91) toisen peräkkäisen yli 100 pisteen kauden ja jakoi silloin kapteeniuden. Miksei Sakicista tehty jo kaudeksi 91-92 vakinaista kapteenia? Hough oli tilastojen perusteella ainoastaan kolmoskentän pelaaja ja ei ollut NHL-tasolla yhtään Sakicia kokeneempi pelaaja vaikka muutaman vuoden vanhempi olikin.

Ei ole tietoa eikä selkeää muistikuvaa.

Ei Sakicin asema joukkueen tulevaisuuden johtajana ollut 90-luvun alussa itsestään selvyys. Sundin ja Nolan olivat jo tulleet joukkueeseen ja Lindros oli varattu. Sen muistan että seuran ei uskottu pitävän kaikkia huippunuoriaan (Sakic, Sundin, Nolan, Lindros) vaan pohjois-amerikkalaisten toimittajien mielestä joku oli treidattava pois. Mutta en edes muista puhuiko Sakic ranskaa kuinkakin sujuvasti ja oliko Hough kaksikielinen. Kielikysymyksellä on tuolla Quebecin sydänmailla kuitenkin merkitystä.

Sakicia kuitenkin pidettiin hiljaisena sekä henkisesti ja fyysisesti pehmeänä kaverina. Sama juttu muuten taisi olla Yzermanin kohdalla - siis että häntä ei pidetty tyyppinä, joka pystyisi omalla karismallaan johtaan joukkuetta isoihin voittoihin... .

Jeff Brown ja Sakic taisivat jossakin vaiheessa narahtaa viihteellä käymisestä, mutta en muista koska se tapahtui. Brown treidattiin St. Louisiin -89 joulukuussa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
heikkik kirjoitti:
Itsellä on usko mennyt playoffs-paikkaan. Ei se auta että tehdään hyvin maaleja kun puolustus vuotaa pahasti. Ensi sunnuntaina Canalilta tulee Dallas-peli ja siitä viikon päästä Calgary-ottelu. Jos nykyinen meno jatkuu, niin jälkimmäistä peliä voi katsella sillä silmällä kuka joukkueesta myydään pois ennen kuin kauppojen takarajan umpeutumista.

Ensi viikon ohjelma: Dallas vieraissa, Anaheim kotona ja sitten Calgary kahdesti vieraissa. Ja heti jälkimmäisen Flames-pelin jälkeen vastassa levännyt Vancouver vieraissa. Ei paljon naurata.

Canal näytti sopivasti viime viikon molemmat tappio-ottelut. Dallas-pelissä yksikään neljästä kentällä käyneestä maalivahdista ei pelannut todella hyvin, mutta Starsien Turco-Smith parivaljakko oli vähemmän huono.

Calgaryä vastaan Budaj teki hyviä torjuntoja, mutta Iginlan tasoitus meni helpohkon näköisesti. Sen jälkeen kun Flames pääsi johtoon, niin Avalanchella ei ollut saumaa voittoon.

Yhdeksän pistettä pudotuspelipaikkaan ja lopuista peleistä suurin osa on vierasmatseja (helmikuu 3 kotona - 2 vieraissa, maaliskuu 4 kotona - 10 vieraissa, huhtikuu 2 kotona - 2 vieraissa eli yhteensä 9 kotona - 14 vieraissa).

Itsellä mielenkiinto kohdistuu loppukaudesta toimitusjohtaja Fracois Giguereen. Mitä hän tekee helmikuun viimeisellä viikolla? Onnistuuko hän myymään ketään ja jos onnistuu, niin mistä hinnasta?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
heikkik kirjoitti:
Itsellä mielenkiinto kohdistuu loppukaudesta toimitusjohtaja Fracois Giguereen. Mitä hän tekee helmikuun viimeisellä viikolla? Onnistuuko hän myymään ketään ja jos onnistuu, niin mistä hinnasta?

Denver Postissa mainittiin että Losia vastaan pelatussa ottelussa oli paikalla skoutteja useammastakin organisaatioista:

Chicago, Vancouver, St. Louis, the New York Rangers, Dallas, Boston, Columbus and Tampa Bay. Of that group, only Vancouver, Dallas and Tampa Bay seemed destined to make the playoffs and be in position to be seeking potential "rental" players at the deadline. However, Boston's Tom McVie has been at several Avalanche games of late.

Woody Pagen jutussa mainittiin että Joe Sakicin huhutaan olevan yksi loppukauden mahdollisista "vuokrapelaajista".

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_5295864

Sakic on ensi kesänä vapaa agentti, joten kauppa-arvoltaan hän olisi suunnilleen Foppa luokkaa, jollei himpun verran enemmänkin.

Joo, kaikkihan on mahdollista, mutta itse en jaksa uskoa että Sakic treidattaisiin pariksi kuukaudeksi johonkin potentiaaliseen Stanley Cup-tavoittelijaan. Se olisi liian paha PR-moka seuralle, vaikka organisaatiolle saatava hyöty olisi kaupasta huomattavan suuri ( = pari huippulupausta ja korkeaa varausvuoroa).

Kauppahuhuissa liikkuvat aktiivisimmin Ian Laperrieren ja Ken Kleen nimet. Lisäksi Denver Postissa mainitaan että

"It doesn't take either Toe Blake or Hercule Poirot to figure out that the Avalanche is at least pondering, and maybe courting, offers for the somewhat-out -of-favor John-Michael Liles, Marek Svatos and maybe even Milan Hejduk."

Svatosin, Lappyn ja Kleen kauppaaminen ei ihmetyttäsi yhtään, mutta toivottavasti Hejduk ja Liles ovat joukkueessa yhä maaliskuun koittaessa.

edit.

Lisätään mahdollisesti kaupattavien pelaajien listaan Ossi Väänänen, joka on UFA ensi kesänä eikä ole Quennevillen suosikkeja.
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
heikkik kirjoitti:
Svatosin, Lappyn ja Kleen kauppaaminen ei ihmetyttäsi yhtään, mutta toivottavasti Hejduk ja Liles ovat joukkueessa yhä maaliskuun koittaessa.
Täysin samaa mieltä. Hejdukia ja Lilesia en mielelläni näkisi minään vuokrapelaajana saatika sitten heidän ihan lopullista kauppaamista. Captain-Joen siirtoon en jaksa uskoa. Onkohan hänellä itsellään haluja lähteä hakemaan vielä yhtä cupia? Hän on kuitenkin tämän joukkueen kasvot, monivuotinen kapteeni ja varmasti pidetyin pelaaja fanien keskuudessa joten olisi kyllä märkä rätti vasten kasvoja hänen kauppaamisensa. Svatos saisi mennä jos hänestä on jotain hyvää tarjolla. Tosin itse hieman epäilen hänen kauppa-arvoaan. Viime kausi oli hyvä mutta tällä kaudella on hiihdellyt varjojen mailla ja se loukkaantumispelko on hieman tavallista suurempi.

Mielenkiintoiset ajat on käsillä ja saa nähdä mitä Kalliovuorilla tapahtuu. Outoa se on siinä mielessä että kerrankin Colorado on tässä asemassa. Ennen se oli Avs joka hankki niitä suuria kaloja siirtorajalla. Hattua nostan Giguerelle jos hän saa Theon siirrettyä jonnekkin. Jos jotain kauppoja tehdään niin hyvä olisi tinkiä vastineeksi hieman jotain lupaavia pelaajia tai ykköskierroksen varausvuoro(ja). Saataisiin hieman uutta ja lupaavaa verta Coloradoon lisää.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
MInä taas antaisin kyllä Hejdukin mennä, mikäli hänestä on tosissaan joku kiinnostunut ja tarjoaisia sopivia pelaajia+varausvuoroja. Mielestäni Hejduk ei ole siinä iskussa enään kuin muutama vuosi sitten ja taistelutahto on ollut aika hukassa jo oikeastaan koko kauden. Nuoret pystyvät korvaamaan hänet hyvin jo ensi kautena aivan täysin.
Laperrieristä ja Kleestä ei kovin kummoisia miehiä/varausvuoroja saa, Laperrierin peluuttamista pidän hänen edes pienoisen kovuutensa takia järkevänä, mutta Kleetä en ole ymmärtänyt koko kaudella että hän mahtuu pelaamaan illasta toiseen. Samaa tasoa kuin Phillyn kuuluisat Hatcher ja Rathje.
Toivottavasti ei ruveta kauppaamaan noita nuoria ja yrittämään pakolla pudotuspeleihin hommaamalla heidän vastikkeekseensa jotain ex-tähtiä. Tai muuten kaupata heitä pois.
 
juhate kirjoitti:
Laperrierin peluuttamista pidän hänen edes pienoisen kovuutensa takia järkevänä, mutta Kleetä en ole ymmärtänyt koko kaudella että hän mahtuu pelaamaan illasta toiseen. Samaa tasoa kuin Phillyn kuuluisat Hatcher ja Rathje.

Alkuun täytyy todeta, etten ole nähnyt kuin yhden kokonaisen pelin Coloradolta tällä kaudella, joten menee ihan tekstitv-analyysin puolelle, mutta on huomionarvoista, että Klee johtaa selkeästi Coloradon sisäistä tehotilastoa lukemalla +14. Seuraavilla on +5. Eikä tuo lukema nyt niin huono ole alemman keskitason joukkueessa. Eli kaipa Klee on jotain tehnyt oikeinkin siellä kentällä?
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Mängimies kirjoitti:
Alkuun täytyy todeta, etten ole nähnyt kuin yhden kokonaisen pelin Coloradolta tällä kaudella, joten menee ihan tekstitv-analyysin puolelle, mutta on huomionarvoista, että Klee johtaa selkeästi Coloradon sisäistä tehotilastoa lukemalla +14. Seuraavilla on +5. Eikä tuo lukema nyt niin huono ole alemman keskitason joukkueessa. Eli kaipa Klee on jotain tehnyt oikeinkin siellä kentällä?

No niimpä näkyy olevan tosi hyvät nuo tilastot, onkohan onnistunut Lumpeen viime kauden tyyliin aina menee vaihtoon tai kentälle sopivasti :).
Toki ymmärrän hänen hankintansa sykyllä kun ei ketään parempaakaan ilmeisesti saanut ja tuohon puolustaja kalustoon tarvittiin kokemusta, mutta siltikin niissä noin 10 pelissä mitä minä olen nähnyt niin en käsitä että esim Väänänen istuu katsomossa ja Klee pelaa. Väänänen pystyy edes vähän kovempaan peliinkin ja minun mielestäni Klee ei myöskään kiekollisena ole ainakaan parempi kuin ossi.
Näissähän nyt kaikilla on oma mielipiteensä ja jokainen katsoo pelaajia aina jotenkin etukäteis tuntumalta.
 

TML

Jäsen
Avsin pelejä olen tällä kaudella nähnyt noin kymmenen ja Leafsissä Kleetä tuli nähtyä oikein urakalla ja täytyy sanoa että mies on tai ainakin oli turhimmasta päästä. Tietenkin joukkueessa jossa luistelee jo valmiiksi Aki-Petteri, ei huonoutta huomata niin selkeästi. Joka tapauksessa Klee oli yksi turhimmista hankinnoista Leafsissä pelatessaan. Hyötyä miehestä oli siinä että varmisti joka kerta että kaikki pääsevät kentälle turvassa tai kentältä pois turvassa tullen vasta viimeisenä jäälle/kentälle.
Plusmiinus tilasto on minulle suuri yllätys Avs paidassa joskaan se ei koko totuutta tietenkään kerro.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
juhate kirjoitti:
Mielestäni Hejduk ei ole siinä iskussa enään kuin muutama vuosi sitten ja taistelutahto on ollut aika hukassa jo oikeastaan koko kauden. Nuoret pystyvät korvaamaan hänet hyvin jo ensi kautena aivan täysin.

Siis ketkä nuoret? Tarkoitatko Wolskia ja Stastny junioria? Jos Wolski ja Stastny korvaavat Hejdukin panoksen, niin kuka korvaa heidän pisteensä?

Hejduk nakuttaa tälläkin kaudella +20 maalia, todennäköisesti 30 tietämiin ja reilut 60 pistettä. Taistelutahdon hukassa olemisesta olen eri mieltä. Canalilla näytetyissä peleissä Hejduk luo matsissa kuin matsissa hyviä tekopaikkoja itselleen ja ketjukavereilleen. On ollut puolustuspäässäkin kelvollinen pelajaa koko uransa ajan.

Eihän hän enää mikään NHL:n kärkipään maalipyssy enää ole, muttei hänelle sellaista palkaa maksetakkaan (3,8 miljoonaa). Kun Hejduk teki pitkän sopimuksen Avalanchen kanssa, niin hän osoitti olevansa lojaali organisaatiolle. Toivottavasti seura osoittaa olevansa lojaaliuden arvoinen. Pukukopissa on hyvä olla joku muukin kuin Joe Sakic, jotka voivat tarvittaessa näyttää muille miltä Stanley Cup-sormus näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Mängimies kirjoitti:
Eli kaipa Klee on jotain tehnyt oikeinkin siellä kentällä?

Ken Klee: HIS SEASON - Is a team-best +14 this season. - Plus or even in 49 of his 61 games, which includes 25 "plus" outings. - Leads the Avalanche in hits with 86. - Ranks third on the club in blocked shots (122) and ice time.

Veteraani Klee ei ryntäile ja antaa varmat syötöt. Pystyy pelamaan kolmosparin pakkina ja energiaketjussa laiturina. Sanotaan olevan olevan hyvä pukukopissa. Hänhän on ihanteellinen loppukauden vuokrapelaaja - ja halpa sellainen.

Ei minua jännitä kun Klee on tasakentällisin jäällä. Ihan eri fiilikset kun kentällä on Brett Clark tai J-M Liles.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
heikkik kirjoitti:
Siis ketkä nuoret? Tarkoitatko Wolskia ja Stastny junioria? Jos Wolski ja Stastny korvaavat Hejdukin panoksen, niin kuka korvaa heidän pisteensä?

Hejduk nakuttaa tälläkin kaudella +20 maalia, todennäköisesti 30 tietämiin ja reilut 60 pistettä. Taistelutahdon hukassa olemisesta olen eri mieltä. Canalilla näytetyissä peleissä Hejduk luo matsissa kuin matsissa hyviä tekopaikkoja itselleen ja ketjukavereilleen. On ollut puolustuspäässäkin kelvollinen pelajaa koko uransa ajan.

Eihän hän enää mikään NHL:n kärkipään maalipyssy enää ole, muttei hänelle sellaista palkaa maksetakkaan (3,8 miljoonaa). Kun Hejduk teki pitkän sopimuksen Avalanchen kanssa, niin hän osoitti olevansa lojaali organisaatiolle. Toivottavasti seura osoittaa olevansa lojaaliuden arvoinen. Pukukopissa on hyvä olla joku muukin kuin Joe Sakic, jotka voivat tarvittaessa näyttää muille miltä Stanley Cup-sormus näyttää.
En minäkään Hejdukkia myydä halua vaan tarkoitin tuossa viestissäni että jos pelaajia pitää kaupata niin silloin Hejdukin voisi mielestäni treidata johonkin. Ennemmin kuin jostakin nuoremman pään pelaajasta luopua. Toki toivon että Milan pelais uransa loppuun Avsissa ja antaisi kaiken kokemuksensa ja toisi rutiinillaan varmuutta, ja niinkuin sanoit pystyis näyttämään että mistä oikein pelataan ja että se on mahdollista.
Avsien hyökkäyspää on tällä hetkellä samanoloinen kuin toisen suosikkijoukkueeni Ilveksen hyökkäys. Muutama lupaava nuori ja sitten monta ns veteraaniikäistä pelaajaa.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
heikkik kirjoitti:
Veteraani Klee ei ryntäile ja antaa varmat syötöt. Pystyy pelamaan kolmosparin pakkina ja energiaketjussa laiturina. Sanotaan olevan olevan hyvä pukukopissa. Hänhän on ihanteellinen loppukauden vuokrapelaaja - ja halpa sellainen.

Ei minua jännitä kun Klee on tasakentällisin jäällä. Ihan eri fiilikset kun kentällä on Brett Clark tai J-M Liles.
Ken Klee kelpaa toki kolmospariin, mutta kun hän joutuu pelaamaan tällä hetkellä niinkuin ykkösparin pakkina.
Brett Clarkin puolustukseski sanon kuitenkin sen että uskon että häntä ei ole kaavailtu alkukaudesta tollaiseen peliaikaan ja vastuuseen mikä hänelle nyt on tullut kun Prisebois ja Leopold ovat olleet telakalla koko kauden. Yli 5 min noussut peliaika viime kaudesta.
Avsien puolustus näytti jo ennen kauden alkua karmealta kun Blake myytiin pois, hän kantoi viime kaudella niin paljon vastuuta pelin tärkeimpinä hetkinä.
Jos Liles ja Clark ovat puolustuspäässä heikkoja niin he ovat taas ainoat pakit jotka pystyvät tekemään hyökkäyspäässä jotain. Heidän tehot yhteensä 18+51 ja muut kaikki 8+42. Viime vuonna ainakin muistaakseni Liles pelas aika paljon Blaken kanssa paria ja silloin hän oli joukkueen toisiksi paras puolustaja +/- tilastossa +5 saldolla ja ihme kyllä Quennvillen suosikkipakki Väänänen oli paras +10.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Niin tässä vain on käymässä, että suuri ja mahtava Colorado Avalanche on jäämässä playoffeista ulos.

Roy`n lopettamisen piti viedä Avsilta kaikki mahdollisuudet menestymiseen, mutta Aebischer venyi ja otti paikan Avsin ykkösmaalivahtina kaudella 2003-04. Sillä kaudella vain muut tekijät estivät Avalanchen menestymisen.

Varsinainen joukkueen hajoaminen tosin alkoi vasta palkkakaton vuoksi ja se pirun katto koituikin Avsin tuhoksi. Kolme suurta on menetetty, eikä kukaan voi korvata Footea, Fosrbergia ja Blakea. Nyt vain toivotaan, että johto malttaa mielensä, eikä tee tyhmiä treidejä. Wolski, Statsny, Liles, Budaj ja Svatos ovat tärkeä osa uutta dynastiaa.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Colorado onneksi ei ruvennut mihinkään ihme kauppoihin onneksi. Ilmeisesti ainoastaan May vaihdettiin astetta kovempaan Parkeriin. Vaikka Parker onkin pelillisesti selvästi hounompi kuin May niin nyt pitiäs saada ainakin muu joukkue pelata rauhassa, ilman että viime viikon kaltaisesta Wolskin kolomisesta ei tule mitään kuittia.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
juhate kirjoitti:
Colorado onneksi ei ruvennut mihinkään ihme kauppoihin onneksi. Ilmeisesti ainoastaan May vaihdettiin astetta kovempaan Parkeriin. Vaikka Parker onkin pelillisesti selvästi hounompi kuin May niin nyt pitiäs saada ainakin muu joukkue pelata rauhassa, ilman että viime viikon kaltaisesta Wolskin kolomisesta ei tule mitään kuittia.
Ei tullut ihmeempiä kauppoja. May lähti ankkoihin josta tuli maalivahti Michael Wall. Jokin farmiveska joka on pääsi pelaamaan neljä matsia ankoissa tällä kaudella kun muut oli telakalla. Parker siis palasi. Kunpa jostain löytyisi ensi kaudeksi Coloradoon Steve Konowalchukin kaltainen pelaaja, sitä tarvittaisiin.
 

janu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Nostellaan tätäkin vähän ylös.

Tänään Avs sitten nappasi riemastuttavan 4-3 jatkoaikavoiton rakkaasta vihollisestaan Detroitista, joka oli samalla 3. voitto putkeen. Myöhemmin tänään Vancouver ja Minnesota kohtaavat ensiksi mainitun kotihallissa ja toiveissa olisi Nucksien voitto varsinaisella peliajalla. Toivo elää Playoffeista vielä vaikka itse olin jo vähän aikaa sitten valmis luovuttamaan. Aikalailla nappiin pitäisi loppukausi mennä, mutta kaikkihan on mahdollista. Vieraskiertue jatkuu seuraavaksi Bostonissa, jonka jälkeen suunta kohti Buffaloa ja vielä Minnesotaan, joka on voitettava. Bruins täytyy myös kaatua, Sabresin kampeaminen onkin jo vähän vaikeamman työn takana.

Täytyy olla tyytyväinen Coloradon nuorisokaartiin. Budaj, Stastny, Wolski ja Richardson olivat voiton takuumiehiä ja etenkin kolme ensimmäistä ovat olleet näkyvässä roolissa. Ei olisi kyllä uskonut, että tällaisen rookiekauden Paul vetää. Hänestä tulee vielä jotain suurta.

Svatos on ollut pettymys tällä kaudella, mutta osoitti viime kaudella, että laatta löytää verkkoon. Olisi toivottavaa, että loukkaantumishuolet ovat takanapäin, eiköhän se tuosta vielä lähde. En lähtisi itse ainakaan treidaamaan. Kunhan nyt ensiksi pääsisi eroon kallispalkkaisesta Theodoresta, niin hyvä on. Brisebois ja Turgeon voisivat lähteä myös samalla ovenavauksella. Mielenkiinnolla myös kesää odottaen, rosteri huutaa muutoksia. Tulevaisuutta löytyy onneksi hyvistä nuorista, isoa roolia heille vain.

Eteenpäin playoff-haavetta ylläpitäen.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Oli ilmeisesti aika onnekaskin voitto eilen Detroitista kun katselin vaan viimeises erän laukaustilastoa Detroit 18 ja Colorado 5, silti Detroit ei saanut kuin kaksi maalia aikaiseksi. Saamme luultavasti kiittää Budajta taas pisteistä, ainakin näin noiden tilastojen mukaan päättelin.
Nyt sitten onkin vielä vieras kiertueella 3 peliä jäljellä ja vähintään 4 pistettä pitäis ottaa ja toivoa että minnesota häviäis samoille vastustajille. Minnesotalla toki 4 peliä tän viikon aikana ja toivotaan että häviäis vähintään niistä. Niin sitten vois ruveta edes hieman uskomaan että pudotuspelipaikka vois olla vielä mahdollinen.
Sunnuntaina on vähintään voitettava Wildit vieraissa.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Nyt 2 pistettä lähempänä Minnesotaa. Ens yönä sitten katsotaan jälleen virettä oikein kunnolla kun tämän sivuston päätoimittajan nimeämä tämän kauden Stanley Cup voittaja vastassa, eli Buffalo. Täytyy yöllä nousta katseleen peli.
Paul Stasny jatkoi pisteputkeaan ja nousi isänsä rinnalle toiseksi tulokkaiden peräkkäiden otteluiden pisteissa. Ens yönä pinna niin sitten jaetulla kärkipaikalla Selänteen kanssa. Siinä myös lisäjännitystä ens yölle.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
juhate kirjoitti:
Paul Stasny jatkoi pisteputkeaan ja nousi isänsä rinnalle toiseksi tulokkaiden peräkkäiden otteluiden pisteissa. Ens yönä pinna niin sitten jaetulla kärkipaikalla Selänteen kanssa. Siinä myös lisäjännitystä ens yölle.
Sieltähän se tuli - Paul jakaa nyt ennätyksen Teukan kanssa, saa nähdä nappaako ennätyksen itselleen Minnesotaa vastaan.

Colorado on intoutunut pelaamaa mutta ikävä kyllä hiukan myöhään. Viisi voittoa putkeen on jo kova saavutus tälle kaudelle kun melkein aina voiton jälkeen seuraava peli on hävitty. Kuusi pistettä eroa Minnesotaan ja yksi peli enemmän pelattuna. Kova on tehtävä jos play-offseihin aikovat päästä, tappioita ei paljoa kestä tulla. Itse en jaksa uskoa että Avs vielä tämän homman kääntää voitoksi.

Väänäsen Ossi on päässyt pelaamaan viime aikoina enemmän, viimeiset viisi peliä jokaisessa yli 16min. Laaksonen taas on näyttänyt farmissa ettei mies lannistu komennosta alas. 10 peliä ja 6+4!
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Nyt toivotaan että Boston ja Buffalo olisivat sisuuntuneet tappioistaan ja auttaisivat avsia voittamalla wildit.
Sitten oliskin sunnuntaina todella tärkeä peli molemmille.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Petski kirjoitti:
Kova on tehtävä jos play-offseihin aikovat päästä, tappioita ei paljoa kestä tulla. Itse en jaksa uskoa että Avs vielä tämän homman kääntää voitoksi.

Hiukka vaikealta näyttää, kun Minnesota ja Calgary myös pelaavat hyvin. JOS Wild / Flames / Sharks / Stars pelaavat loppukauden noin piste per peli vauhtia, niin ne päätyvät 94-97 pisteeseen. Päästäkseen 95-96 pisteeseen Avalanche pitäisi kerätä lopuista 14 ottelusta yli 20 pistettä. Aika hemmetin kova urakka. Jonkun tuosta nelikosta pitäisi notkahtaa, jotta Coloradon pudotuspeliputki saisi jatkoa. Ja Avsien pitäisi tietenkin pelata yli piste per peli vauhtia.

Jäljellä on kaksi peliä Minnesotaa, kolme Calgaryä, kolme Vancouveria ja kaksi kertaa Edmontonia vastaan. Ja muut pelit on San Jose, kaksi kertaa Phoenix ja kerran Nashville. Phoenix ja Edmonton ovat jo maansa myyneet, mutta ikävä kyllä molemmat Oilers-ottelut on vieraissa.

Paul Stastny on yllättänyt kaikki ja Wolski on pelannut varsin kovien ennakko-odotusteni mukaisesti. Cumiskey ja Finger ovat molemmat debytoineet NHL:ssä ja Brad Richardson on farmivisiitistään huolimatta tehnyt jo kymmenen maalia. Varauksista useampikin on pelaamassa ihan hyvää kautta ja ensi kaudella organisaatiolla on oma farmijoukkue. Itseäni ei haittaisi yhtään vaikka Avalanche jäisi pudotuspelien ulkopuolelle, koska seura lähitulevaisuus näyttää yllättävän hyvältä.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Kyllä tuo playoff paikka aika toivottomalta näyttää, kun Minnesota ei onnistunut sähläämään noissa tän viikonkaan peleissä. Sunnuntaina on nyt oikeastaan viimeinen mahdollisuus edes hienoiseen pyristelyyn. Olis vähän niinkuin pakkovoitto Wildeistä. No onneks maailma ei kaadu tohon kuten ei kaadu tänäänkään kun katselee Ilveksen viimeisen pelin tällä kaudella.
Heikkikoon kanssa olen täysin samaa mieltä että Coloradon tulevaisuus näyttää todella hyvältä ja uskotaan/toivotaan että joukkue myös pitää nämä nuoret ja he jatkavat kehitystään niin ehkä muutaman vuoden päästä saavat juhlia vaikka kannun kanssa.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
juhate kirjoitti:
Stasny pisti sitten heti ekassa erässä ennätykset uusiksi. Hienoa

Ja kolmannessa mennään, tilanteessa 2-2. Meijän Koivu nyt näyttää "yksin" pitävän Wildiä pelissä mukana. Tekis Mikko tähän vielä yhden niin poffeja silmällä pitäen olis homma aikast selvä.
 

janu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Burnaby Joe saalisti vaatimattomat 4 syöttöpistettä kun Avs kellisti San Josen Hejdukin jatkoaikamaalilla. Näköjään tässä joutuu jännäämään playoff-taistelua loppuun asti. Calgarylla on 4p enemmän kuin Coloradolla, molemmilla jäljellä 10 peliä. Mutta mikäs sen hienompaa kuin saada 'hitskokki' kauden päätteeksi. Let's go Avs!

Ja Stastny... On se kunkku vaikka tänään tuo 20 ottelun pisteputki meni poikki. Tulokkaiden pisteputki-ennätys meni uusiksi ja sijoittuuko hän kaikissakin pelaajissa toiseksi? Heatley ainakin johtaa 22 ottelun putkella, jollen ihan väärin muista. Uskomaton suoritus Paulilta kertakaikkiaan. Kuka olisi uskonut ennen kautta hänen yltävän tällaisiin suorituksiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös