Laitetaan nyt vähän uutta kommenttia, kun on tullut reilu viikko jo Iätiä pyöriteltyä. Levy muuten meni vaihteeksi listakärkeen, hienoa että kaiken paskamusiikin keskellä tällaisellekin löytyy vielä arvostusta.
En ole hirveän taajaan kuunnellut levyä, oikeastaan melkein pelkästään autolla ajellessa. Silti tuntuu, ettei ole vielä päässyt kokonaisuuteen kiinni ja oikeastaan yksittäisiin kappaleisiinkin tuntuu pääsevän aika ajoin paremmin sisälle. Tästä päättelen, että tämä levy ei näennäisestä "helppoudestaan" huolimatta aukene nopeasti ja tästä tulee hyvin kuuntelua kestävä tuotos. Toisin kuin vaikkapa Isohaarasta.
Iäti lähtee liikkeelle kolmen suoralla Sateenkaaren pää - Kappaleina - Taistele. Ehkä yllättävänkin räväkkä avaus kaikkine kertsihuudatuksineen. Taistele on kyllä kertosäkeistön osalta hiukan kömpelön oloinen, mutta toisaalta hienot kitaramelodiat ja bassokuviot nostavat peukkua ylöspäin. Kaikkiaan ihan hyvää nostatusta kaikki kolme.
Auringon kultainen kaupunki - Kuoleman kulkumies - Iäti muodostaa mielessäni seuraavan troikan, hyvin perinteistä vähän rauhallisempaa CMX:ää vähän Auran hengessä. Totenmann ja Manisola ovat parivaljakko. Totenmanniin on ehkä vaikeinta päästä kunnolla kiinni, kuitenkin biisi kasvaa, vetoaa tunteisiin ja on sävellyksellisestikin kovan oloinen. Vaatii varmaan tietyn mielentilan auetakseen kunnolla. Tietyllä tapaa hiukan hämää sävellyksen samankaltaisuus Vainajala-kappaleen kanssa? Manisola on kanssa aika monitasoisen oloinen teos. Alkaa vähän Musen Knights of Cydoniaa muistuttavalla avaruuslaukalla, kertsi on Yrjänän kiljuessa jotain Musen ja Apulannan risteytystä ja on sekaan laitettu jotain oriental-vaikutteitakin. Vaikea kappale, mutta kuulostaa kumminkin pirun hyvältä.
Levy loppuu järjestyksessä Kättenpäällepanijat, Linnunrata ja Laulu todellisuuden luonteesta. Kättenpäällepanijoita pidin aluksi levyn turhakkeena, mutta jotenkin siitä on alkanut tavallaan pitämään ja on alkanut aukeamaan ihan uudessa valossa. Linnunrata nyt menee ja olisi loistava veto, mutta minun korvaan kertsin nostatus menee sanoituksellisesti ja sävellyksellisesti hiukan kornin puolelle. Vaikka ehkä on tarkoituskin? Viimeiseen kappaleeseen sopii tavallaan vähän samat sanat kuin Kättenpäällepanijoitten kohdalla, toimii ajan myötä paremmin.
Yrpän sanoitukset kolahtaa kyllä tälläkin levyllä. Tuhoutuneet kaupungit esiintyvät useaan kertaan ja lohduttomia tarinoita riittää pitkälle, kunnes lopussa kuullaan niitä CMX:n toivorikkaimpia sanoituksia.
Näillä mennään taas jonkun aikaa, tänään Raumalle paisuneen siikavoileipäyrjänän todistajaksi.
En ole hirveän taajaan kuunnellut levyä, oikeastaan melkein pelkästään autolla ajellessa. Silti tuntuu, ettei ole vielä päässyt kokonaisuuteen kiinni ja oikeastaan yksittäisiin kappaleisiinkin tuntuu pääsevän aika ajoin paremmin sisälle. Tästä päättelen, että tämä levy ei näennäisestä "helppoudestaan" huolimatta aukene nopeasti ja tästä tulee hyvin kuuntelua kestävä tuotos. Toisin kuin vaikkapa Isohaarasta.
Iäti lähtee liikkeelle kolmen suoralla Sateenkaaren pää - Kappaleina - Taistele. Ehkä yllättävänkin räväkkä avaus kaikkine kertsihuudatuksineen. Taistele on kyllä kertosäkeistön osalta hiukan kömpelön oloinen, mutta toisaalta hienot kitaramelodiat ja bassokuviot nostavat peukkua ylöspäin. Kaikkiaan ihan hyvää nostatusta kaikki kolme.
Auringon kultainen kaupunki - Kuoleman kulkumies - Iäti muodostaa mielessäni seuraavan troikan, hyvin perinteistä vähän rauhallisempaa CMX:ää vähän Auran hengessä. Totenmann ja Manisola ovat parivaljakko. Totenmanniin on ehkä vaikeinta päästä kunnolla kiinni, kuitenkin biisi kasvaa, vetoaa tunteisiin ja on sävellyksellisestikin kovan oloinen. Vaatii varmaan tietyn mielentilan auetakseen kunnolla. Tietyllä tapaa hiukan hämää sävellyksen samankaltaisuus Vainajala-kappaleen kanssa? Manisola on kanssa aika monitasoisen oloinen teos. Alkaa vähän Musen Knights of Cydoniaa muistuttavalla avaruuslaukalla, kertsi on Yrjänän kiljuessa jotain Musen ja Apulannan risteytystä ja on sekaan laitettu jotain oriental-vaikutteitakin. Vaikea kappale, mutta kuulostaa kumminkin pirun hyvältä.
Levy loppuu järjestyksessä Kättenpäällepanijat, Linnunrata ja Laulu todellisuuden luonteesta. Kättenpäällepanijoita pidin aluksi levyn turhakkeena, mutta jotenkin siitä on alkanut tavallaan pitämään ja on alkanut aukeamaan ihan uudessa valossa. Linnunrata nyt menee ja olisi loistava veto, mutta minun korvaan kertsin nostatus menee sanoituksellisesti ja sävellyksellisesti hiukan kornin puolelle. Vaikka ehkä on tarkoituskin? Viimeiseen kappaleeseen sopii tavallaan vähän samat sanat kuin Kättenpäällepanijoitten kohdalla, toimii ajan myötä paremmin.
Yrpän sanoitukset kolahtaa kyllä tälläkin levyllä. Tuhoutuneet kaupungit esiintyvät useaan kertaan ja lohduttomia tarinoita riittää pitkälle, kunnes lopussa kuullaan niitä CMX:n toivorikkaimpia sanoituksia.
Näillä mennään taas jonkun aikaa, tänään Raumalle paisuneen siikavoileipäyrjänän todistajaksi.