Christopher Gibson Lukossa

  • 57 505
  • 441

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pakko sanoa että kun tajusin että tässä olisi ainakin teoriassa ollut tuo Raanta-kuviokin mahdollinen, niin olisi ollut kyllä hykerryttävä ajatus jos Lukko olisi lyönyt tiedotettä eetteriin, että tämmönen Raanta-niminen maalivahti tulee koittamaan. No, tuskin tuo realismia oli ja Gibson vaikuttaa hyvältä haulta.
Teoriassa Raanta-kuvio oli mahdollinen, käytännössä ei. Kiitos verottajan.
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vuosia olen jo seurannut hänen profiiliaan ja ajatellut, että kyllä hän kohta kyllästyy sitä NHL-unelmaa jahtaamaan. Jos on yli kolmekymppinen ja ei ole edes kakkosveskarin paikkaa saanut vakiinnutettua, kannattaa jo tulla Eurooppaan. Ei voi kukaan alkaa maitojunasta vittuilemaan.

Laatuluokan paikkaus ja saattaa olla jopa parempi kuin Harvey.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Olikohan lukko myös Kaskisuon perässä? Omassa vlogissaan juuri kertoi että Suomesta oli yksi joukkue todella kiinnostunut, mutta päätyi sitten valitsemaan Montrealin farmiseuran.
IFK oli Kaskisuosta kiinnostunut, muttei suostunut pätkäsopimukseen, johon Hovinen aluksi tarttui.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Laatuluokan paikkaus ja saattaa olla jopa parempi kuin Harvey.
Ehdottomasti parempi kuin Harvey, ainakin pitäisi olla. Jos ei NHL-maalivahteja lasketa niin mielestäni paras tai toiseksi paras suomalainen maalivahti Säterin jälkeen.

(Raanta on edelleen NHL-maalivahti, vaikka njuuri nyt farmissa onkin.)
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta

Millä perusteella?
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Millä perusteella?
Oma mielipide, joka perustuu lähinnä siihen, että pelannut pitkään AHL:ssä ja ollut useissa NHL-seuroissa ns. kolmosmaalivahti. Lähimmät haastajat mielestäni Kaskisuo, Säteri ja Koskinen. Säterin saatan asettaa edelle maajoukkueuran takia. Kaskisuo hengittää niskaan. Koskisen taso on laskenut viime vuosina. Olisi ollut vielä pari vuotta sitten Gibsonin edellä omissa laskelmissa.

Gibsonilla AHL:ssä 244 peliä torjuntaprosentilla 91%
NHL:ssä 16 peliä 90,1%

Kaskisuon vastaavat: AHL: 95 peliä, 90,9% ja NHL: 2 peliä, 85,4%

Olkinuora: AHL: 36 peliä, 87,4%

Koskinen: AHL: 41 peliä, 89,3% ja tällä kaudella Sveitsissä 16 peliä 89,2%

Säteri: AHL: 198 peliä, 90,5% ja NHL 15 peliä, 89,5%

Tilastollisesti Gibson on näistä paras.
 
Viimeksi muokattu:

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Millä perusteella?
Meriitit on aika kovat.

Itse vähän himmaan enkä lähde rankkailemaan, mutta noin periaatteessa ei Euroopassa nyt pelaa hirveän montaa suomalaista maalivahtia, joka olisi keikkunut siinä änärin rajoilla aika pitkään
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Oma mielipide, joka perustuu lähinnä siihen, että pelannut pitkään AHL:ssä ja ollut useissa NHL-seuroissa ns. kolmosmaalivahti. Lähimmät haastajat mielestäni Kaskisuo, Säteri ja Koskinen. Säterin saatan asettaa edelle maajoukkueuran takia. Kaskisuo hengittää niskaan. Koskisen taso on laskenut viime vuosina. Olisi ollut vielä pari vuotta sitten Gibsonin edellä omissa laskelmissa.
Voi olla kovakin, mutta eikös tuo ennemminkin ole ollut kakkosmaalivahti AHL:ssä? Väittäisin kyllä että Euroopasta löytyy useampi parempi suomalais maalivahti.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Oma mielipide, joka perustuu lähinnä siihen, että pelannut pitkään AHL:ssä ja ollut useissa NHL-seuroissa ns. kolmosmaalivahti.
Eihän tämä Gibson ole ollut edes AHL:ssä ykkösvahti.

Voi tottakai olla hyvä maalivahti Liigassa, mutta ei kyllä meriiteiltään ole lähelläkään tasoa TOP3 suomalainen maalivahti NHL-joukkueiden ulkopuolella.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Eihän tämä Gibson ole ollut edes AHL:ssä ykkösvahti.

Voi tottakai olla hyvä maalivahti Liigassa, mutta ei kyllä meriiteiltään ole lähelläkään tasoa TOP3 suomalainen maalivahti NHL-joukkueiden ulkopuolella.
AHL:n kovin suomalaismaalivahti tilastollisesti viimeisen noin 5-7 vuoden ajalta. Olkinuora, Säteri, Koskinen samassa sarjassa huonommat tilastot.
 
Darthjosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Nashville Predators
Eihän tämä Gibson ole ollut edes AHL:ssä ykkösvahti.

Voi tottakai olla hyvä maalivahti Liigassa, mutta ei kyllä meriiteiltään ole lähelläkään tasoa TOP3 suomalainen maalivahti NHL-joukkueiden ulkopuolella.
Eipä niiden joukkueiden missä Gibson on molarina ollut olisi edes kannattanut lähes kolmekymppistä roadmaniä AHL ykkösmolarina pitää kun on ollut joukkueen oma kova lupaus jota peluuttaa ja valmistella änäriin.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
AHL:n kovin suomalaismaalivahti tilastollisesti viimeisen noin 5-7 vuoden ajalta. Olkinuora, Säteri, Koskinen samassa sarjassa huonommat tilastot.
Jos tämä paremmuus päätetään pelkkien AHL-tilastojen pohjalta niin sitten voikin mennä näin. Itse ottaisin mukaan myös KHL, SHL ja Liigan tilastot.

Olkinuoralla 15 peliä AHL:ssä. KHL-tilastot taas ovat aika kovaa luettavaa, sekä myös maajoukkuetaustat.

Viime kaudella Emil Larmi valittiin Ruotsissa pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Runkosarjassa hän torjui 93,4% varmuudella. Itse pidän näitä tilastoja ja meriittejä paljon kovempina, kuin Gibsonin AHL meriittejä.

Listalle voi lisätä Olkinuoran ja Larmin lisäksi myös Säterin, Ortion, Metsolan ja Heljankon.

Mutta, kuten sanoin Gibson voi hyvinkin olla Liigan kärkivahteja. Oli vain outo kommentti pitää Gibsonia NHL joukkueen kolmosvahtina, kun ei kerran ollut edes AHL:ssä joukkueen ykkösmaalivahti.
 
Ottaisin mielelläni muista liigoista tilastoja, mutta Gibson on pelannut käytännössä vain AHL:ää ja jonkin verran NHL:ää niin ei vertailukelpoisia tilastoja löydy helpolla. Todellakin esim. mainitsemasi nimet ovat todella hyviä maalivahteja, mutta aina kun kyseiset herrat ovat pelanneet samassa liigassa Gibsonin kanssa ovat he menestyneet huonommin.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Muistan nimen vuosien takaa U20 maajoukkueesta. Sen jälkeen ei ole havaintoja miehestä mutta kyllä tämä minulle kelpaa vallan mainiosti tässä kohtaa kautta. Todella mielenkiinnolla odotan ensimmäistä peliä. Välillä tulee jostain pelaajasta hyvä etiäinen ja nyt on se hetki.

Tervetuloa Lukkoon Gibi!
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sen mitä itse tiedän, niin Chris on hyvä koppipelaaja myös. Se on yleensä ollut yksi asia myös, mikä Kallea kiinnostaa pelaajia hankkiessa.

Toivottavasti tilanne on keväällä se, että meillä on kaksi hyvää veskaria, jotka saavat peliajan sen mukaan, kumpi onnistuu paremmin.
 
Kepakko

Jäsen
Sen mitä itse tiedän, niin Chris on hyvä koppipelaaja myös. Se on yleensä ollut yksi asia myös, mikä Kallea kiinnostaa pelaajia hankkiessa.
Hyvä. Luulen, että Lukon kopissa on muutenkin hyvä meno, kun esimerkiksi isoa kielimuurin ei ole. Lämsä puhuu hyvin englantia, sitten siellä on rapakon takana olleita suomalaisiakin mm. Ikonen, Repo, Reunanen, Almari, Mattila, Krannila jne joten englanti taittuu. Auttaa monia varmasti sopeutumaan.

Ei siis sinänsä liity Gibsoniin, suomalainen kun on. Yleinen huomio vaan. Gibson puhuu muuten suomen ja englannin lisäksi ranskaa. Fontaine taitaa myös puhua ranskaa ja puhuiko jopa Harveykin?
 
Viimeksi muokattu:

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Jos tämä paremmuus päätetään pelkkien AHL-tilastojen pohjalta niin sitten voikin mennä näin. Itse ottaisin mukaan myös KHL, SHL ja Liigan tilastot.

Olkinuoralla 15 peliä AHL:ssä. KHL-tilastot taas ovat aika kovaa luettavaa, sekä myös maajoukkuetaustat.

Viime kaudella Emil Larmi valittiin Ruotsissa pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Runkosarjassa hän torjui 93,4% varmuudella. Itse pidän näitä tilastoja ja meriittejä paljon kovempina, kuin Gibsonin AHL meriittejä.

Listalle voi lisätä Olkinuoran ja Larmin lisäksi myös Säterin, Ortion, Metsolan ja Heljankon.

Mutta, kuten sanoin Gibson voi hyvinkin olla Liigan kärkivahteja. Oli vain outo kommentti pitää Gibsonia NHL joukkueen kolmosvahtina, kun ei kerran ollut edes AHL:ssä joukkueen ykkösmaalivahti.
Taisi @nexustron tuossa jo mainita, että kyseessä on hänen mielipiteensä. Toistaiseksi ihan tasan yhtä outo kuin sinunkin. Mutta ei sinne NHL: ään nyt oteta ketään huvikseen pyörimään, edes yhdeksän pelin ajaksi. Jotta aika kova CV nyt on kuitenkin Gibillä lyödä pöytään. Lienemme asian suhteen jonkun verran viisaampia muutaman viikon kuluttua.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En muista oliko juttua viime kesänä että Lukko oli kiinnostunut isokokoisesta AHL-vahdista mutta päätyi ottamaan Harveyn.
 
Petru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
”Nykyisessä joukkueessa ei ole tuttuja pelikavereita, mutta muutamaa vastaan olen pelannut AHL:ssä. Lisäksi sain tietää vanhalta joukkuekaveriltani, että Rauma on upea jääkiekkokaupunki ja joukkue on kilpailukykyinen”, Gibson jatkoi.

Onkohan Peeetmanin Ville kehaissut Raumaa ja Lukkoa Gibille, koska viime kaudella kiekkoilleet yhdessä Seattlen farmijoukkueessa Coachella Valley Firebirdseissä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos tämä paremmuus päätetään pelkkien AHL-tilastojen pohjalta niin sitten voikin mennä näin. Itse ottaisin mukaan myös KHL, SHL ja Liigan tilastot.

Olkinuoralla 15 peliä AHL:ssä. KHL-tilastot taas ovat aika kovaa luettavaa, sekä myös maajoukkuetaustat.
No ei nyt Olkinuoraa näihin vertailuihin lol. Viime kauden huonoin ammattilaismaalivahti maailmassa.

En pidä Gibsonia ihan noin kovana kuin @nexustron. Minusta hänen tilastoissaan on vähän harhaa sikäli, että on jaksanut roikkua tuolla Pohjois-Amerikassa selvästi pidempään kuin eurooppalaiset yleensä, ja siksi tilastojakin on tuolta monelta vuodelta, mutta ne ei ole kovin sykähdyttäviä ja pelimäärät ja vastuu ollut pientä. Ts käytännössä kuka tahansa pätevä liigavahti voisi roikkua tuolla mukana ja tilastot olisi about tuollaiset. Toki Gibson on myös haluttu tuolla pitää.
Silti Chrisu voi toki olla perkeleen hyvä, ja toivottavasti onkin.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreät Jääkärit
En muista oliko juttua viime kesänä että Lukko oli kiinnostunut isokokoisesta AHL-vahdista mutta päätyi ottamaan Harveyn.

Sama tuli itselle mieleen. En ole itse tätä kaveria juuri seurannut niin ei mitään ennakkokäsityksiä, mutta nyt lyhyen pläräyksen jälkeen vaikuttaa lupaavalta ainakin näin kesken kauden -osaston hankintana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös