CHL kausi 2023–2024

  • 14 193
  • 84

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Pääosin muutokset, jotka nostavat maalimäärää, ovat ihan harkinnan arvoisia. Se, että pikkukakkonen ei lopu, vaikka maali tulisi, on noista säännöistä merkittävin. Se tuskin kuitenkaan paljoakaan maalimääriä nostaa ellei joukkueet ole paljonkin eri tasoisia. Jokainen voi miettiä kuinka monta kertaa ensi kauden CHL:ssä joukkueet ehtivät kaksi maalia tehdä kakkosen aikana. Veikkaan, että 5-10 kappaletta yhteensä. Saatan olla väärässäkin.

Nyt kun mietin, niin 5-3 ylivoimat sen sijaan ovat jo harjoittelun arvoisia, koska siinä ylivoima on jo niin suuri ja parin maalin mahdollisuus houkuttaa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Erikoistilanteiden merkitys kasvaa, joten tuomareille muodotuu entistä isompi kynnys viheltää jäähyjä. Eiköhän nähdä entistä enemmän vankilasäännöillä pelattavia otteluita ja esim. pitkät 5-3 ylivoimat jäävät entistä harvinaisemmaksi, koska niissä voi ratkaista otteluita.

CHL:lla on erikoinen hinku kehittää omia sääntöjä erityisesti rangaistusten suhteen. Viime kausi olikin poikkeuksellinen, kun omia sääntöjä ei aiempien vuosien tapaan juurikaan ollut. Nyt sitten mennäänkin reippaasti täysin uuteen suuntaan.
 

axe

Jäsen
Mielestä tuo siirretyn rangaistuksen aikana tuleva maali -sääntö käy järkeen. Siinähän toisaalta pelataan vielä tasakentällisin. Tälläkin kaudella nähtiin mestiksessä, että maalivahdin poistamisella maalista on riskinsä eikä vielä rangaistus ole toteutunut. En osaa sanoa onko hyvä uudistus, mutta ajatuksen tasolla ymmärrän pointin.
Mitäs jos tosiaan tulee siirretyn rangaistuksen aikana maali sinne väärään päähän, niin poistetaanko tuleva jäähy sitten! Vertautuen siis siihen että tehty av-maali lopettaa jäähyn.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

"LUULAJAN kausi oli erikoinen. SHL:ssä peli ei kulkenut, mutta joukkue eteni CHL:ssä melkein päätyyn asti. Tappara kaatoi CHL:n finaalissa Luulajan sen kotipyhätössä helmikuussa.

– Pelillisesti ehkä se CHL kostautui, kun tuli ylimääräistä reissaamista niihin peleihin. Oikeastaan finaali oli vasta kiva juttu CHL:ssä, kun päästiin sinne asti. Siinä pelissä oli panosta, mutta muutenhan CHL ei hirveästi oikein kiinnostanut. Aika vähän pelit keräsivät faneja. Pelaajille CHL on enemmänkin rasite kuin hyöty, Komarov linjaa."

Komarov on toki nähnyt kansainvälisiä sarjoja keskimääräistä enemmän, mutta hieman tämä murtaa kuitenkin myyttiä siitä, että kaikki pelaajat olisivat CHL:sta innoissaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: GNR

Roje36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Bruins
Mitäs jos tosiaan tulee siirretyn rangaistuksen aikana maali sinne väärään päähän, niin poistetaanko tuleva jäähy sitten! Vertautuen siis siihen että tehty av-maali lopettaa jäähyn.
Toisaalta eihän tuo ole av-maali. Tuo, että av-maali lopettaa jäähyn on mielestäni kaikkein älyttömin.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Uusista säännöistä.

En itse näe noita uusia sääntöjä lähtökohtaisesti huonoina, ihan raikkaita kokeiluja kaikkineen minusta. Kyllähän 5min jäähykin kärsitään aina esim. loppuunsaakka. Ehkä ainut hieman kysymysmerkki on tuo alivoimamaali mitätöi jäähyn, mut en sitäkään tyrmäisi suoraan.

Logiikka, että siirretyn rangaistuksen aikana tehty maali mitätöisi jäähyn, on minusta aina ollut outo, joten hyvä että siihenkin tulee muutos. Saa toki erimieltä olla.

Kaipa laji voi kehittyä ja otetaanhan niitä sääntöuudistuksia muuallakin käyttöön, sekä muitakin kokeiluja aina silloin tällöin. Itse siis mielenkiinnolla seuraan ja en tyrmäisi suoraan näitä.

Eivät nuo uudet säännöt kuitenkaan mitään lajin DNAta muuta, ala jossain ajoittain ehdotettu taklauskielto tms. Isompi muutos minusta olivat aikanaan nuo 4v4 ja sittemmin 3v3 jatkoajat, mitä nämä CHLn lanseeraamat nyt.

Itse odotan positiivisella ilmapiirillä, miten vaikuttaa käytännössä.
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ei nämä uudistukset ainakaan CHL:n vakavuutta ja kiinnostusta lisää. Jos CHL haluaa itse tehdä omasta sarjastaan tollaisen show-liigan niin tehkööt. Toivottavasti tohon ei sitten myöskään joukkueiden tarvitse osallistua, jos ei halua. Olisiko seuraavaksi 3v3 peliä ja vaikka viimeisellä minuutilla tehdystä maalista tuplamaali?
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan hauskat uudistukset, tuohan vain kannustaa pelaamaan hyökkäävää jääkiekkoa, jopa alivoimalla. Toki vaatii hyvän tuomarilinjan, mutta mielestäni tässä on paljon mahdollisuuksia, kunhan tuomarit onnistuvat.
 

Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
CHL pystyy tuomareiden avustuksella ohjaamaan tulosta aika mukavasti. Kai sitä kiinnostavuutta voi näinkin nostaa.
 

Kyle

Jäsen
Alivoimalle joutuvat joukkueet ovat nykypäivänä todella passiivisia ja hyökkäämistä monesti ei edes yritetä vaikka siihen olisi hyväkin mahdollisuus. Kyllähän tämä uusi sääntökokeilu kannustaa vähän yrittämään rikkoa rajoja. Esim jos joukkueessa olisi ottelun loppupuolella kaksi juhamattiaaltosta alivoimaa tappamassa pitäisi se ylivoiman pelaavan joukkueen vähän varpaillaan, varsinkin jos alimpana pelaajana olisi todennäköisesti hyökkääjä ja hyökkääväpuolustaja.

En osaa sanoa mitään mielipidettä sääntömuuntoksesta. Toki helppoa olisi olla muutosvastainen. Sen sijaan alivoimamaalin merkitys nousee valtavasti, kuten myös jäähyn.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan hauskat uudistukset, tuohan vain kannustaa pelaamaan hyökkäävää jääkiekkoa, jopa alivoimalla. Toki vaatii hyvän tuomarilinjan, mutta mielestäni tässä on paljon mahdollisuuksia, kunhan tuomarit onnistuvat.
Luulisi että maali olisi itsessään tarpeeksi iso palkinto hyökätä myös alivoimalla.

Kyllähän tuo voi kääntyä niin päin että alivoimalla hyökkäämisessä on isompi riski kun jäähy ei pääty maaliin. Aiemmin riskinä oli yksi takaisku ja sen jälkeen paluu 5vs5 peliin. Nyt ei niin käy. Alivoiman pitää olla entistä tiiviimpää. Peluutuksen kannalta alivoimalla nähdään varmaankin laajempaa rinkiä, kun minuutteja tulee enemmän. Paitsi jos käy kuten pelkään eikä tuomarit edelleenkään halua ottaa roolia, vaan viheltävät mahdollisimman vähän rikkeitä.

Rankkareita tuskin kovin moni enää toivoo, jos vaihtoehtona on aina täydet 2 minuuttia ylivoimaa. Voisihan rankkareita tuomita vaikka 3 tai 5 kerralla, niin olisi siinäkin mahdollisuus useampaan maaliin per rike.
 
Viimeksi muokattu:

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yön yli tätä asiaa mietittyäni en kyllä vieläkään saa yhtään kiinni siitä, mitä tässä ajetaan takaa.

Jäähyjen merkityksen näennäisen korostumisen voisi kuvitella johtavan siihen, että linja muuttuu sallivammaksi mikä ei ole ollenkaan positiivinen suuntaus, kun nyttenkin Euroopassa saa playoffeissa repiä ja roikkua aivan liikaa NHLään verrattuna. Toisaalta nämä muutokset suosisivat hyviä erikoistilannejoukkueita, mitä pointtia en sitäkään ymmärrä koska erikoistilanteet ovat nimensä mukaisesti pelin sisällä erikoistilanteita.

Av:lla tuskin otettaisiin sen enempää riskejä kuin ennenkään koska 2 minuuttia on lyhyt pätkä pelistä ja 1 tehty maali on 1 tehty maali.

Sr-maalin jälkeen saa vielä yv:n, se tuntuu ainoalta jotenkin kokeilemisen arvoiselta jutulta, jos kerta kun nyt jotain uutta ja ihmeellistä on pakko kokeilla.

Kyllä nämä kokeilut näin äkkiseltään tuntuvat rikkovan pelin dna:ta aika suuresti mutta ennen kaikkea turhalla tavalla. Suurin piirtein kai sama asia kuin, jos koriksessa saisit heittää kerralla viisi vapaaheittoa. Tai jos tenniksessä olisi kolmossyöttö.

Tai fudiksessa saisit yrittää pilkkua kahdesti jos et ekalla osu? No okei, ei ehkä ihan, mutta kuitenkin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Musta tä on ihan pelleilyä. Dont fix whats not broken, niin kuin Tami sanoisi.
Joo kun luin sääntöuudistukset jäähyjä kosken luulin että näin myöhässä aprillipilan. Vaikka yleisesti ottaen olen muutoksen & kehityksen kannalla monissa asioissa niin mielestäni tälläset muutokset, jotka on tehty selvästi jossain neukkarissa joidenkin hädin tuskin lätkää katsoneiden chl pamppujen toimesta vain muutoksen takia vanhan lajin toimiviin sääntöihin ilman järkeenkäypää syytä. Mielestäni tälläisessä kokeilussa ei ole mitään järkeä. Ihan sama kun fudiksen CL otettais joku turkoosi korti käyttöön jne. Vie uskottavuutta CHL organisaatiolta.
 
Viimeksi muokattu:

Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Mielestäni oikein hyviä ja kokeilunarvoisia uudistuksia. Se että joku sääntö on ollut käytössä pitkään ei tarkoita, että se olisi hyvä sääntö. Miksi ihmeessä rangaistusta saamassa olevan pelaajan pitäisi selvitä ilman rangaistusta vain koska vastustaja sattuu tekemään maalin? Molemmilla joukkueilla on yhtä monta pelaajaa kentällä ja joskus se maalivahdin pois ottaminenkin kostautuu.

Rangaistuksen loppuminen alivoimamaaliin on vähän siinä rajoilla, että tykkäänkö vai ei. Loogisinta olisi, jos kaikki rangaistukset pitäisi kärsiä loppuun asti maaleista riippumatta. Toisaalta kiva palkinto rohkeammasta alivoimapelistä. Blades of Steel pelistä tuttu tappelusääntö mukaan, niin saadaan tappeluihinkin enemmän panosta?

Lajin viihdyttävyyden kannalta nämä ovat kuitenkin vain hienosäätöä ja ehdottomasti tärkein uudistus olisi jo olemassa olevien sääntöjen noudattaminen eli tiukempi tuomarilinja. Sitä odotellessa on hyvä, että rangaistukset ovat haitallisempia ja ehkä sitä kautta saadaan peliä siistittyä ja yleisöystävällisemmäksi.
 

kingstonwall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rangaistuksen loppuminen alivoimamaaliin on vähän siinä rajoilla, että tykkäänkö vai ei. Loogisinta olisi, jos kaikki rangaistukset pitäisi kärsiä loppuun asti maaleista riippumatta. Toisaalta kiva palkinto rohkeammasta alivoimapelistä.
Olisikohan tällä säännöllä ajateltu tilanteita pelin kannalta niin, ettei maalivahdin pois ottaminen ja ylimääräisen ylivoimapelaajan hyödyntäminen menisi ihan villiksi?
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Mielestäni oikein hyviä ja kokeilunarvoisia uudistuksia. Se että joku sääntö on ollut käytössä pitkään ei tarkoita, että se olisi hyvä sääntö. Miksi ihmeessä rangaistusta saamassa olevan pelaajan pitäisi selvitä ilman rangaistusta vain koska vastustaja sattuu tekemään maalin? Molemmilla joukkueilla on yhtä monta pelaajaa kentällä ja joskus se maalivahdin pois ottaminenkin kostautuu.

Rangaistuksen loppuminen alivoimamaaliin on vähän siinä rajoilla, että tykkäänkö vai ei. Loogisinta olisi, jos kaikki rangaistukset pitäisi kärsiä loppuun asti maaleista riippumatta. Toisaalta kiva palkinto rohkeammasta alivoimapelistä. Blades of Steel pelistä tuttu tappelusääntö mukaan, niin saadaan tappeluihinkin enemmän panosta?

Lajin viihdyttävyyden kannalta nämä ovat kuitenkin vain hienosäätöä ja ehdottomasti tärkein uudistus olisi jo olemassa olevien sääntöjen noudattaminen eli tiukempi tuomarilinja. Sitä odotellessa on hyvä, että rangaistukset ovat haitallisempia ja ehkä sitä kautta saadaan peliä siistittyä ja yleisöystävällisemmäksi.
Näistä kolmesta uudistuksesta kaksi on enemmänkin paluuta todella vanhaan maailmaan, eli juurikin tuo 2min jäähyn kesto loppuun asti ja sr-maalin kumoava vaikutus ylivoimaan. Jääkiekkoo pelattiin tälleen 50-luvulle asti P-Amerikassa, kunnes Montreal Canadiensin yv oli nii kovatasoista et vuonna 1956 yv-maaleja koskevaa säännöstöä muutettiin. Siirretty rangaistus taisi muuttua vähän myöhemmin. Canadiens felt 1956 rule change doused their potent power play

Et sinällään jos miettii MIKSI noi yv-säännöt on nykyisen kaltaisia, niin taustalla on ollut pelikentän tasoittaminen 50-luvun NHL:ssä, jossa Canadiens oli ylivoimalla aivan poskettoman tehokas. Sieltä toi tulkinta sit levisi kansainväliseenkin kiekkoon. Eli on toi nykysääntökin pikkuisen keinotekoinen :D

Alivoiman päättyminen av-maaliin taas ei ole koskaan tainnut säännöissä olla. Mielenkiintoisia kokeiluita kyllä tosiaan. Tavallaan kiinnostavaa nähdä miten wanhan ajan säännät toimii nykykiekossa - toisaalta erikoistilanteiden merkitys kasvaa aivan valtavasti kun suurempi osa varsinaisesta peliajasta menee ei-tasaviisikoin.
 

Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Olisikohan tällä säännöllä ajateltu tilanteita pelin kannalta niin, ettei maalivahdin pois ottaminen ja ylimääräisen ylivoimapelaajan hyödyntäminen menisi ihan villiksi?
Hyvin mahdollista. Kahden minuutin 5-3 ylivoimalla voisi olla houkuttelevaa ottaa maalivahti pois ja yrittää ratkaista peli tekemällä pari maalia pitkällä 6-3 ylivoimalla. Voisi kyllä tuoda mielenkiintoisia tilanteita peleihin.
 

Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Näistä kolmesta uudistuksesta kaksi on enemmänkin paluuta todella vanhaan maailmaan, eli juurikin tuo 2min jäähyn kesto loppuun asti ja sr-maalin kumoava vaikutus ylivoimaan.
Mielenkiintoista ja jännä tosiaan nähdä miten toimii nykyään. Vaikea sääntöjen kanssa on kieltämättä tasapainoilla, kun ei sekään tosiaan hyvä juttu välttämättä ole, jos tasoerot kasvavat liian suuriksi. Toisaalta joku pienempi seura voisi yrittää pärjätä erinomaisen erikoistilanneosaamisen kautta. Iso osa resursseista huippu ylivoimapelaajiin, kuviot kuntoon ja pelejä ratkomaan. Loput halvemmat pelaajat sitten puolustaa ja taistelee.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Oliko se tuolla jo auki selitettynä ja mennyt vain itseltä ohi? Meinaa itelle heräsi sellainen kysymys, että jos kerran alivoima maali päästää pelaajan jäähyltä, niin nollaantuuko saman logiikan mukaan tulossa oleva jäähy, jos siirretyn rangaistuksen aikana ylivoiman saamassa oleva joukkue tyrii kiekon omaan maaliin?
 

axe

Jäsen
CEO Baumann uskoo pelistä tulevan viihdyttävämpää ja maaleja nähtävän enemmän sääntömuutoksilla. Moni joukkue kuulemma on varmasti valmis ottamaan riskejä saadakseen pelaajansa av-maalin myötä pois jäähyltä.

Näinhän ne kaikki sääntömuutokset on aina perusteltu kahen viivan syötöstä hyökkäysalueen suurennoksen kautta 3-3-jatkoaikoihin, että hyökkääminen helpottuu. Käytännössä aina on kuitenkin käynyt vain vastaisku ja puolustus on tiivistynyt, passivoitunut tai ties mitä, koska maalien päästämättömyys on vähintään yhtä tärkeää kuin niiden tekeminen. Siksi voi nyt jo sanoa aika isoprosenttisella varmuudella, että joukkueet eivät todellakaan lisää riskejä tehdäkseen yhden alivoimamaalin, vaan päinvastoin pyrkivät varomaan ja välttämään riskejä entistä enemmän, ettei ainakaan sitä yhtä ylivoimatakaiskua enempää tulisi yhden jäähhyn aikana.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tavalliset ylivoimat eivät sinänsä oikeasti juurikaan muutu. Jos ylivoimamaali tulee keskimäärin kerran viidestä, niin aika harvoin siis tulee tällä systeemilläkään kahta ylivoimamaalia, kun muistetaan, että ylivoimamaalin syntyessä ylivoimaa on jäljellä usein alle minuutti.

Sen sijaan pitkät (1.30-2.00) 5-3-yv:t voivat todella ratkaista pelin, kun nyt "varman" yhden ylivoimamaalin sijaan joukkueet voivat nakutella jopa todennäköisesti 2 maalia ja täysin mahdollisesti kolmekin maalia samalla kahden miehen ylivoimalla.

Klassinen selitys heppoisesti saadun 3-5-alivoiman jälkeen vastustajan tekemästä maalista niukasti hävityssä pelissä on, että "se on voivoi, olihan teillä/meillä koko 60 minuuttia aikaa tehdä se yksi maali". Onkohan otsaa sanoa samalla tavalla jos 5-3-yv:llä nakutellaan 3 maalia? Ja kyllähän sitä otsaa on.

Todellakaan kukaan ei lähde nykyistä kovemmalla riskillä hakemaan alivoimamaalia kuten axekin tuossa ylempänä mainitsi. Paitsi jossain erikoistilanteessa, että on jo valmiiksi tappiolla ja peli alkaa olla loppuvaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös