CHL kausi 2023–2024

  • 14 090
  • 84

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Edellinen kausi taputeltu jo muutama kuukausi sitten ja seuraavalle kaudelle tuleekin sitten uudistuksia. Ensinäkin kilpailuun otetaan jatkossa mukaan vain 24 joukkuetta. Viime kaudella pelattiin vielä 32 joukkueen voimin. Tämä muutos tekee myös sen, että jatkossa paikkoja ei enää samalla tavalla jaeta kansallisen menestyksen mukaan vaan jokaisesta perustajaliigasta (kuusi perustajaliigaa) tulee kolme joukkuetta. Edellisen kauden CHL mestari tulee myös luonnollisesti mukaan ja saa ikäänkuin ylimääräisen paikan, jos on perustajaliigasta. Näiden joukkueiden lisäksi sitten tulee viisi joukkuetta niin sanotusti villillä kortilla.

Kauden 2023-24 osallistujat näkee esim. tästä kilpailun omilla sivuilla olevasta uutisesta.

Myös niin sanottu lohkovaihe muuttuu ja siinä, missä ennen pelattiin kahdeksassa lohkossa, joissa kussakin oli neljä joukkuetta, niin jatkossa kaikki 24 joukkuetta ovat ikäänkuin samassa lohkossa. Aikataulu syistä ei ole kuitenkaan mahdollista, että kaikki ehtisivät kohtaamaan kaikki toiset edes kertaalleen, puhumattakaan siitä, että kaikki kohdattaisiin kertaalleen sekä kotona, että vieraissa. Eli tästä eteenpäin nuo osallistuvat joukkueet sijoitetaan neljään arvontakoriin, menestyksen mukaan ja jokaiselle joukkueelle arvotaan kuusi vastustajaa. Tämä tapahtuu siten, että jokaisesta muusta korista nostetaan kaksi vastustajaa aina kullekin joukkueelle. Puolet peleistä pelataan kotona ja puolet vieraissa. Kuuden pelin jälkeen katsellaan pisteitä ja 16 parasta etenee pudotuspeleihin.

Tässä vielä youtube video aiheesta CHL:n youtube kanavalla.



Pudotuspeleihin tosiaan 16 parasta ja sekin menee sitten siten, että paras kohtaa huonoimman, toiseksi paras toiseksi huonoimman ja niin edelleen. Myös seuraavat kierrokset menevät samalla tavalla, joten pudotuspeli vaiheeseen ei tarvita enää omaa arvontatilaisuuttaan erikseen.

Ja vaikka tuo "runkosarja" vaihe kuulostaa äkkisältään hieman mielikuvitukselliselta, niin siihen lienee parasta totutella, koska käsittääkseni myös jalkapallon mestareiden liiga olisi menossa saman kaltaiseen systeemiin kaudeksi 2024-25.
 

Myste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hurricanes // FC Lahti // MMA
Hiemanhan tuo systeemi sekavalta vaikuttaa, mutta eiköhän siihenkin totu.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Jos tuota nyt osaa yhtaan lukea niin Pelsuille ainakin Vitkovice ja Rouen vastaan.

E: Tapparalle kaiketi Biel, Rapperswil, Aalborg, Skelleftea, Mannheim ja Belfast?
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalle ja Lukolle melko kovat vastustajat. Ilveksellä ja Pelicansilla kävi parempi tuuri.

Toisaalta Tapparalla on jo pari edellisvuotta ollut kova lohko, joten eiköhän nämä nähdä vain mahdollisuutena saada kovia pelejä jo syyskaudelle.
 

vivalavili

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool F.C.
Tapparalle kotona Skellefteå, Mannheim ja Belfast, vieraissa Biel, Rapperswil ja Aalborg
Lukolle kotona Geneve, Mannheim ja Belfast, vieraissa RB Munich, Rapperswil ja Aalborg
Ilvekselle kotona Trinec, Färjestad ja Vitkovice, vieraissa Bolzano, Pardubice ja Rouen
Pelsuille kotona Växjö, Trinec ja Vitkovice, vieraissa RB Salzburg, Bolzano ja Rouen
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Omasta mielestä kyllä mielenkiintoinen tämä uusi systeemi ja mukavaa vaihtelua. Voi toki osoittautua että tämä on aivan perseestä loppujen lopuksi mutta ainakin nyt ajatuksen tasolla kiinnostavaa nähdä kun joukkueet vedetään raa'asti yhteen listaan vastuksista riippumatta. Sääntömuutoksista en kyllä sano mitään, etenkin tuo että jäähy päättyy alivoimamaaliin kuulostaa kyllä erikoiselta.

Ilves ja Pelicans päätyivät tuossa arvonnassa tosiaan "päällekkäin" ja kohtaavat muuten samat vastukset sillä erolla toki että Ilvekselle yksi kakkoskorin vastustaja ja Pelsulle yksi ykköskorin vastus. Eli Ilvekselle tosiaan pykälää helpommat vastukset korin ansiosta, mitä voisi sanoa huutavaksi vääryydeksi viime kauden tapahtumien perusteella, mutta runkosarjan perusteella nuo vissiin jaetaan nuo korit. Kyllä täytyy myöntää että vähän nauratti että Ilves tuohon ykköskoriin lyötiin :D
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä täytyy myöntää että vähän nauratti että Ilves tuohon ykköskoriin lyötiin :D
Tapparan tupla auttoi Ilveksen tuonne. Muuten olisi ollut 2.korissa.

Aika sekavalta vaikutti arvontatapa kun kesken kaiken hyppäsi mukaan. En tiedä kuinka selkeästi asia kerrottiin alussa.
 

axe

Jäsen
Olis kans pitänyt vähän valmistautua ennakkoon, että olisi ymmärtänyt yhtään mistä on kyse. Tiesin toki homman muuttuvan ja kuusi vastustajaa jne. mutta kun ei ottanut etukäteen selvää arparuudukosta ja ehti arvontaankin mukaan vasta just itse arvontaan ilman selityksiä, ja sitten kuuli vaan että yltä ja alta tulee vastustajat ja vasemmalla olevat kotona ja oikealla vieraissa ja on että mitä vittua ei oo ketään yllä eikä oikeallakaan ketään että mitämitämitä. Mut sit kun sai vastaukset ja vähän opiskeli taaksepäin, niin keksi mitä kysyttiinkin!

Aamulla listasin toiveskenaarion ja kauhuskenaarion kuudesta vastustajajoukkueesta Tapparalle. Kummaltakin puolelta osui kolme joukkuetta, välimallin tiimejä ei tullut yhtään.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Alussa näytettiin sama opastusvideo, joka löytyi myös CHL:n sivuilta. Onhan tuo hieman monimutkainen tapa muodostaa otteluohjelma ja perinteisiin lohkoihin tottuneelle aiheuttaa laatikon ulkopuolelta ajattelemista. Jännästi nuo konfliktien välttämiset aiheuttivat sen, että Tapparalla ja Lukolla sekä Ilveksellä ja Pelicansilla on melkein samat vastustajat. Suomessa nähdään siis vain kahdeksan eri CHL-joukkuetta suomalaisten vieraina, kun teoreettinen maksimi olisi ymmärtääkseni ollut 12 joukkuetta. En tarkistanut olisiko tuo maksimi mahdollista saavuttaa jotenkin ilman konflikteja.

Ihmetyttää myös, että vieläkin arvonta aloitettiin D-korista. A-korin joukkueet kiinnostavat varmaankin eniten, mutta todennäköisesti D-korin joukkueilla olisi siellä arvonnan loppuvaiheilla vähiten konflikteja.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Alussa näytettiin sama opastusvideo, joka löytyi myös CHL:n sivuilta. Onhan tuo hieman monimutkainen tapa muodostaa otteluohjelma ja perinteisiin lohkoihin tottuneelle aiheuttaa laatikon ulkopuolelta ajattelemista. Jännästi nuo konfliktien välttämiset aiheuttivat sen, että Tapparalla ja Lukolla sekä Ilveksellä ja Pelicansilla on melkein samat vastustajat. Suomessa nähdään siis vain kahdeksan eri CHL-joukkuetta suomalaisten vieraina, kun teoreettinen maksimi olisi ymmärtääkseni ollut 12 joukkuetta. En tarkistanut olisiko tuo maksimi mahdollista saavuttaa jotenkin ilman konflikteja.

Ihmetyttää myös, että vieläkin arvonta aloitettiin D-korista. A-korin joukkueet kiinnostavat varmaankin eniten, mutta todennäköisesti D-korin joukkueilla olisi siellä arvonnan loppuvaiheilla vähiten konflikteja.

Maksimi ja samalla minimi taitaa olla juuri tuo 8 eri joukkuetta, koska arvonta ei muuten onnistu konfliktien takia.

Luulen kyllä, että suomalaisjoukkueet haluavat tässä vaiheessa mahdollisimman kovat vastukset peleihin ennen sm-liigaa. Tästä on niin helppo selvitä jatkoon.
 

juhnis

Jäsen

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Todella erikoista kieltämättä. Ensimmäisenä mieleen herää kysymys, onko CHL oikea paikka tällaisille kokeiluille. Toisena mietityttää, onko jäähyjen merkitystä tarvetta kasvattaa vielä entisestään. Vaikea nähdä tässä mitään positiivista.
Minä taas näkisin että CHL on oikein hyvä paikka tällaisille kokeiluille. Mieluummin niin että siellä kokeillaan ja jos homma toimii niin voidaan harkita niitä myös muualle.

Näistä itse sääntöuudistuksista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Tietysti selkäydinreaktio on kielteinen kun niissä rikotaan aika pitkiä perinteitä. Homman toimivuuden kuitenkin näkee vasta käytännössä, kun näkee että miten ne vaikuttavat pelien dynamiikkaan.
 

axe

Jäsen
Mulle nää jäähykikkailut maistuu vähän samalta kuin kaukalopallon Musta Pekka -yritys 30 vuotta sitten. Se pelleily ei tainnut poikia muuta kuin isot sisäiset riidat, jotka palauttivat lujaa nousua tehneen lajin nopeasti takaisin marginaaliin.

Ihan just vuonna 1956 tuo sääntö muutettiin että jäähy päättyy yv-maaliin, eikä sen vuoden Frank Selken jälkeen varmaan kukaan ole nähnyt syytä kyseenalaistaa sitä tai ehdottanut muutosta. Kuulostaa täysin tarpeettomalta ja tosiaan entisestään erikoistilannepelaamista korostavalta, kun erikoistilanteiden pitäisi olla pelkkiä erikoisia tilanteita 5-5-pelin keskellä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Mitä vittua? Mistä tämä iltalehden saama tieto on peräisin?
 

Jäähypenkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mitä vittua? Mistä tämä iltalehden saama tieto on peräisin?
Siellähän se lukee. Ilveksen jo poistetusta twiitistä.

"Ensiuutisen kiekkomaailmaa kohahduttavista sääntömuutoksista julkaisi Ilves, joskin ilmeisesti ennenaikaisesti. Tamperelaisseura poisti twiittinsä nopeasti, mutta viesti ehti levitä nopeasti kiekkokansan keskuudessa.

Ilveksestä vahvistettiin Iltalehdelle sääntömuutoksien pitävän todella paikkaansa. Siitä tiedotettiin seuroille CHL:n arvontatilaisuuden yhteydessä keskiviikkona."
 

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti tuo uudistus ei korostaisi liikaa jäähyjen merkitystä. Kukaan ei halua katsoa sukkasillaan hiihtelyä ja jäähyjen välttelyä. Jäähyn ideahan on antaa pieni muistutus rikkovalle pelaajalle. Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi rangaistusta kun katselee jäähyaitiosta sen yhdenkin vastustajan maalin.
 

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jouduin triplatsekkaamaan ettei tänään vain ollut aprillipäivä. Siis oikeasti mitä helvettiä? Kakkonen ei pääty kun teet maalin? Mutta päättyy jos tehdään av-maali? Ja sr-maalintekijä palkitaan yv:llä?

Eihän tämä nyt voi olla edes todellista :D :D

Herättäkää mut unesta.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Eihän tämä nyt voi olla edes todellista :D :D

Herättäkää mut unesta.
Itse ajattelin mennä vasta unille, mutta kyllä tuolla toimistolla on unisimmat veljet.

Missähän kehysriihessä tämä idea ja sen erikoiset koukerot on syntyneet? Vai oliko tässä nyt Euroopalla paikka näpäyttää änäriä ja kyhästä joku muovinen sääntömuutos peliin ennen amöriikkaa. Ehkä typerin noista on tuo sr aikana tuleva maali. Jos rangaistuksen saava joukkue saakin maalin tuossa tilanteessa, kumotaanko jäähy? Kas kunnei mitään välimallin jäähyjä keksitty, esim 2.5min tai 3min rangaistukset.
 

Roje36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Bruins
Mielestä tuo siirretyn rangaistuksen aikana tuleva maali -sääntö käy järkeen. Siinähän toisaalta pelataan vielä tasakentällisin. Tälläkin kaudella nähtiin mestiksessä, että maalivahdin poistamisella maalista on riskinsä eikä vielä rangaistus ole toteutunut. En osaa sanoa onko hyvä uudistus, mutta ajatuksen tasolla ymmärrän pointin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös