Mainos

Chicago Blackhawks (5.) – Los Angeles Kings (6.), Lännen konferenssifinaalit 2014

  • 37 541
  • 104

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kyllä Kings puolustaa omaa maalinedustaansa sellaisella tarmolla ettei sieltä maaleja tehdä. Ja kun toisessa päässä saavat vielä aika rauhassa olla Crawfordin edessä niin tulos on tämän näköistä. Jotenkin uskon että Blackhawks selvittää vielä kotiottelun mutta sitten kuudes Losissa menee kyllä kotijoukkueelle.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kings vie ja Blackhawks vikisee. Tänäänkin oli huikeaa katseltavaa, kun kotijoukkueella oli sellainen tatsi päällä, että lähes kaikki onnistui. Tuon game 2:n luistimesta sisään menneen 2-1 kavennusmaalin jälkeen, ollaan oltu riepoteltavana enemmän ja vähemmän. Sarja nyt siis katkolla Losille, kun karavaani kulkee takaisin Chicagoon. Jotenkin on kuitenkin semmoinen kutina persiissä, että vaikka meillä on alisuorittajia mukana ja momentumi tällä haavaa vihulla, niin tuo kotiin siirtyminen saattaa olla se joka (toivottavasti) laukaisee hieman tilannetta ja päästäisiin vielä sarjaan mukaan. Tuosta matsista kovalla duunilla voitto ja oltaisiin vain yhden matsin päässä.

Viime kesänä kaadettiin Kings otteluvoitoin 4-1 lännen finaalissa ja mikäs sen maukkaampaa olisi Kings-faneille, kuin ottaa revanssi Blackhawksien home crowdin edessä.

Q shufflaa kenttiä varmasti jälleen tuohon vitospeliin, joten saa nyt nähdä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Sinällään tähän peliin tultiin Chicagon osalta alussa hyvin päälle ja hallittiinkin alkua kunnes vastustaja teki lähes kaikista paikoistaan maalin ja peli oli selvä ensimmäisen erän jälkeen.
Joku valmentaja olisi jo saattanut viimeistään 3-0 tilanteessa herätellä joukkuetta maalivahdinkin vaihdolla, mutta ei Q.
Kyllähän tuo meidän tekeminen näyttää heikolta verrattuna vastustajaan nähden jokaisella osa-alueella. Kings puolustaa kyllä hyvin maalinedustaa mutta jotenkin Chicagon menosta puuttuu sellainen tappamisen meininki ja voittamisen halu.
Ehkäpä tässä sarjassa on myös korostuneesti näkynyt tuo meidän jo vuosia marmatettu kakkoscentterin puute. Ja onhan Quick myös nostanut tasoaan ja ollut the man maalivahtien välisessä kamppailussa.

Mutta pakkohan se on uskoa, että ilme muuttuu kotona ja sarja kääntyy vielä...
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 4 - Chicago @ Los Angeles: 2-5

Kings säilytti kotietunsa voittamalla toisenkin ottelun kotonaan. Samalla Hawks joutuu jo seuraavassa ottelussa pelaamaan veitsi kurkulla. Isännät löivät tässä pelissä jo avauserässä jauhot vieraiden suuhun, eikä ote voitosta päässyt kirpomaan heidän hyppysistään. Tällä kertaa Kings-osumat syntyivät laajalla rintamalla, eikä pelkästään lähinnä Carterin ketjun toimesta.

Kings

12 Gaborik - 11 Kopitar - 23 Brown
70 Pearson - 77 Carter - 73 Toffoli
13 Clifford - 28 Stoll - 22 Lewis
74 King - 10 Richards - 14 Williams

6 Muzzin (21:29) - 8 Doughty (23:55)
33 Mitchell (23:11) - 26 Voynov (23:49)
27 Martinez (14:16) - 2 Greene (13:32)

32 Quick 22/24 - 91,7%
(31 Jones)

Blackhawks
(peli alkoi näillä ketjuilla, toisessa erä alkoi ketjulotto)

29 Bickell - 19 Toews - 88 Kane
10 Sharp - 16 Krüger - 81 Hossa
20 Saad - 12 Regin - 65 Shaw
23 Versteeg - 26 Handzus - 28 Smith

2 Keith (22:20) - 7 Seabrook (19:33)
27 Oduya (16:23) - 4 Hjalmarsson (18:02)
8 Leddy (21:14) - 32 Rozsival (20:02)

50 Crawford 16/20 - 80,0%
(31 Raanta)

Handzus jätettiin nelossentterin paikalta vaihtopenkille avauserän lopulla. Toisessa erässä slovakki pelasi vielä kaksi vaihtoa alivoimalla, mutta tuon jälkeen veteraania ei nähty enää kaukalossa. Toisen erän alusta Regin sentteröi kakkosketjua, Smith kolmosketjua ja Krüger nelosketjua. Kane sekä Hossa pelasivat tuplavaihtoja nelosketjun oikeassa laidassa.

Ensimmäisessä erässä Hawks hukkasi kaksi ylivoimaa, mutta Kings onnistui ensimmäisellään. Tasavajaa päättyi, kun Brown vapautui jäähyltä. Muzzinille jäi keskelle tilaa laukoa, kun ensiksi Sharp kaatui Doughtyn kanssa kamppaillessaan ja hetken päästä Toews kompuroi Toffolin kanssa vääntäessään. Molemmat Hawks-hyökkääjät olivat vielä laidassa, kun Muzzin nousi laukomaan ringetteviivalle. Carter seisoi maskissa Crawfordin edessä, eikä Hawks-vahdilla ollut mahdollisuutta nähdä yläkulmaan ammuttua kiekkoa: 1–0. Sarjan ensimmäinen avausmaali Kingsille. Isännät takovat avauserään vielä kaksi maalia. Toinen maali syntyi reilun kahden minuutin päästä. Seabrook levitti päädyssä paineen alla pakki-pakkia, mutta Kopitar karvasi kiekon heti pois Keithiltä ja lähetti kiekon maalille. Seabrook oli jäänyt jälkeen häntä taklanneesta Gaborikista, joka ohjasi Crawfordin edestä kiekon Hawks-maaliin: 2–0. Sarjan ensimmäinen osuma Marian-nimiselle pelaajalle. Kolmas maali syntyi jälleen ylivoimalla. Muzzin syötti viivasta Williamsille, jonka Crawford ilmeisesti oletti laukovan. Sen sijaan seitsemänsien otteluiden erikoismies käänsikin kiekon tyhjälle takakulmalle, josta Brownilla oli helppo työ siirtää kiekko maaliin: 3–0.

Toisen erän puolivälin jälkeen syntynyt isäntien neljäs maali oli todellinen tyrmäysalku otteluun, jossa Hawksin piti nousta mukaan sarjaan. Kiekko ajautui blokkauksen jälkeen viivaan, josta Doughty laukoi laatan ruuhkan läpi Hawks-maaliin: 4–0. Vieraat hiljensivät kotikatsomon Crawford-huudot reilu minuutti isäntien neljännen maalin jälkeen avaamalla maalitilinsä. Hawksin kolmosketju löi painetta Kings-päätyyn ja Martinezin purkuyritys päätyi suoraan Rozsivalille, joka jatkoi kiekon B-pisteiden väliin Saadille. Hawks-laituri hyödynsi syntyneen tilan ja nosti lopulla rystyllä kiekon Quickin hanskan ohi: 4–1. Toisessa erässä ei nähty enempää osumia.

Kolmas erä kului Hawksin hallitessa kiekkoa ja peliä näennäisesti. Kings tyytyi tukkimaan maalin edustansa tiiviisti ja tehokkaasti. Erän puolivälissä Hawks onnistui kuitenkin vielä kertaalleen laittamaan kiekon Quickin taakse melkoisen sohimisen jälkeen. Muzzin pelasti Seabrookin laukauksen jälkeen siniselle alueelle pyröimään jääneen kiekon. Kingsin pahaksi onneksi kiekko kimpoili maalin eteen Bickellille, joka viimeisteli sarjan ensimmäisen osumansa jäässä maanneen Quickin yli: 4–2. Teoriassa vieraiden rinnalle nouseminen oli vielä mahdollista, mutta käytännössä Kings-johto oli turvassa. Viimeinen maali syntyi reilu minuutti ennen summeria tyhjään Hawks-maaliin, kun Carter katkaisi keskialueella Hawks-hyökkäyksen. Kings-sentterin oma yritys meni tyhjän maalin ohi, mutta Pearson ehti ensimmäiseksi päädystä kimmonneeseen kiekkoon: 5–2.

Koodi:
[B]CHI-LAK    1st    2nd    3rd    Tot[/B]
Goals      0-3    1-1    1-1    2-5
SOG        7-8    9-8    8-5   24-21
Hits      11-8   12-13   7-12  30-33
Faceoffs  10-14   8-7    6-12  24-33
Blocks     4-7    4-5    4-11  12-23

[B]Power Play[/B]
CHI 0/3, 04:41, 3 SOG
LAK 2/3, 03:02, 4 SOG

Kings-hyökkääjien peliajat

Gaborik (16:19) - Kopitar (19:27) - Brown (15:46)
Pearson (11:21) - Carter (13:33) - Toffoli (14:30)
Clifford (8:39) - Stoll (18:12) - Lewis (11:43)
King (16:26) - Richards (10:30) - Williams (15:22)

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

Bickell (18:15) - Toews (20:05) - Kane (21:25)
Sharp (13:34) - Krüger (10:49) - Hossa (17:28)
Saad (19:20) - Regin (11:08) - Shaw (17:25)
Versteeg (9:54) - Handzus (4:28) - Smith (14:13)

Extra Skater - CHI@LAK Game 4
ShiftChart - CHI@LAK Game 4
TSN Game Tracker - CHI@LAK Game 4

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 4 - 1st.jpg
    Event Summary - Game 4 - 1st.jpg
    97,3 KB · kertaa luettu: 305
  • Event Summary - Game 4 - 2nd.jpg
    Event Summary - Game 4 - 2nd.jpg
    97 KB · kertaa luettu: 291
  • Faceoff Comparison - Game 4 - 1st.jpg
    Faceoff Comparison - Game 4 - 1st.jpg
    97,2 KB · kertaa luettu: 287
  • Faceoff Comparison - Game 4 - 2nd.jpg
    Faceoff Comparison - Game 4 - 2nd.jpg
    96,9 KB · kertaa luettu: 282
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Se saattaa olla sitten kauden viimeinen peli yöllä. Kun on sopivasti vapaapäivä huomenna, niin pitäähän sitä nousta yöllä vielä ainakin kerran jännittämään. Ei ole kovia odotuksia ottelun suhteen, mutta olisihan se kiva saada vielä yksi kunnon show aikaiseksi kotihallissa. Bickell-Toews-Hossa, Saad-Shaw-Kane, Sharp-Handzus-Versteeg ja Bollig-Kruger-Smith on todennäköisesti ketjukoostumukset peliin lähdettäessä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tältä suunnalta löytyy luottoa kotijoukkueen voitolle. Pakko myöntää, että Kings on ollut kahdessa viimeisessä ottelussa erittäin tyly isäntä, ja samaa vaaditaan tänään Blackhawkseilta. Peli kerrallaan.
 

Doforos

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors, LA Kings, MMÅ
Ihmeen moni on luovuttamassa kesken sarjan. Luovuttakaa sitten kun "omat" ovat ottaneet neljästi kuokkaan ja se kausi oikeasti päättyy. Ei ole mikään mahdottomuus nousta 1-3'sta. Yksi hyvä peli, enemmän maaleja kuin Kings. Sitten toinen peli samalla kaavalla ja sarja onkin G7:ssa. Kings-seuraajana voin sanoa, että 0-3'kaan ei tarkoita mitään. Sarja ohi vasta kun toisella on 4 voittoa. Joo, Kings ei ole Sharks, se on todella vaikea vastus. Mutta ei Kingskään ole mahdoton voitettava. Kuten edellinenkin kirjoittava päätti: Peli kerrallaan.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kotivoitto tulee. Pitääkin muistaa laittaa veto sen puolesta.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Pelaajakohtaisia tilastoja neljän ottelun jälkeen

Blackhawks
Koodi:
19 Toews       4. 3+1=4  0 0 min  0 HT  2 BK 17:00 40/88 (45,5%)
20 Saad        4. 2+1=3 +2 0 min  4 HT  1 BK 16:34  0/5   (0,0%)
81 Hossa       4. 0+3=3 -1 2 min  4 HT  1 BK 18:25
 8 Leddy       4. 1+2=3  0 0 min  3 HT  6 BK 18:10
[U] 2 Keith       4. 1+1=2  0 0 min  2 HT  2 BK 24:34[/U]
32 Rozsival    4. 0+2=2 -1 4 min 11 HT  7 BK 17:09
27 Oduya       4. 0+2=2 -3 0 min  5 HT  4 BK 17:37
28 Smith       4. 1+0=1  0 0 min  2 HT  2 BK 12:28  8/15 (53,3%)
29 Bickell     4. 1+0=1  0 0 min 18 HT  1 BK 17:07
[U]10 Sharp       4. 1+0=1 -4 2 min  6 HT  1 BK 16:11[/U]  8/15 (53,3%)
16 Krüger      4. 0+1=1  0 0 min  2 HT  2 BK 12:33 14/26 (53,8%)
52 Bollig      3. 0+1=1 -1 2 min  8 HT  1 BK  7:42
88 Kane        4. 0+1=1 -3 0 min  0 HT  2 BK 20:08
65 Shaw        2. 0+0=0 +1 4 min 10 HT  0 BK 14:57  3/12 (25,0%)
[U] 4 Hjalmarsson 4. 0+0=0 -1 4 min  1 HT 11 BK 16:50[/U]
 7 Seabrook    4. 0+0=0 -1 0 min 18 HT  9 BK 21:47
12 Regin       3. 0+0=0 -2 0 min  8 HT  0 BK 11:22  9/31 (29,0%)
23 Versteeg    4. 0+0=0 -2 0 min  3 HT  1 BK 12:04  1/2  (50,0%)
26 Handzus     4. 0+0=0 -2 6 min  5 HT  7 BK 11:49 26/52 (50,0%)

[B]Corey Crawford    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 W 1 GA   AM    24/25   1/1     0/0     25/26   96,2%   0      60:00
G2 L 5 GA   AM    21/24   4/6     0/0     25/30   83,3%   0      59:06
G3 L 4 GA   AM    20/23   7/8     1/1     28/32   87,5%   0      57:40
[U]G4 L 4 GA   AM    14/16   2/4     0/0     16/20   80,0%   0      58:01[/U]
[B]1-3  3,91 GAA     79/88  14/19    1/1     94/108  87,0%   0     234:47[/B]

Kings
Koodi:
77 Carter      4. 4+5=9 +5 0 min  4 HT  2 BK 15:54 12/33 (36,4%)
70 Pearson     4. 1+4=5 +6 2 min  2 HT  0 BK 10:41
 8 Doughty     4. 2+3=5 -1 4 min  5 HT 11 BK 26:34
73 Toffoli     4. 3+1=4 +4 0 min  1 HT  0 BK 13:05
[U] 6 Muzzin      4. 2+2=4 -1 0 min  7 HT 11 BK 22:15[/U]
14 Williams    4. 1+3=4 -1 2 min  2 HT  0 BK 15:17
11 Kopitar     4. 0+3=3  0 2 min  4 HT  5 BK 19:15 43/74 (58,1%)
 2 Greene      3. 0+2=2 +1 2 min 11 HT  4 BK 12:30
26 Voynov      4. 1+1=2 +3 0 min 11 HT  9 BK 22:36
[U]12 Gaborik     4. 1+0=1 -1 0 min  2 HT  1 BK 16:18[/U]
23 Brown       4. 1+0=1 -1 2 min 12 HT  2 BK 16:09  1/1   (100%)
33 Mitchell    4. 0+1=1 +4 4 min  7 HT  4 BK 20:47
74 King        4. 0+1=1  0 0 min 11 HT  2 BK 14:03
10 Richards    4. 0+1=1 -1 0 min  6 HT  1 BK 14:36 24/49 (49,0%)
[U]27 Martinez    4. 0+1=1 +1 6 min  3 HT  7 BK 13:43[/U]
13 Clifford    4. 0+0=0 -1 0 min 12 HT  0 BK 10:26
28 Stoll       4. 0+0=0 -1 0 min 10 HT 10 BK 16:04 56/87 (64,4%)
55 Schultz     1. 0+0=0 -1 0 min  4 HT  0 BK 17:10
22 Lewis       4. 0+0=0 -2 0 min 12 HT  2 BK 12:08  1/2  (50,0%)

[B]Jonathan Quick    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 L 3 GA   AM    15/17   1/2     1/1     17/20   85,0%   0      56:41
G2 W 2 GA   AM    17/18   5/6     1/1     23/25   92,0%   0      60:00
G3 W 3 GA   AM    21/23   3/3     0/1     24/27   88,9%   0      60:00
[U]G4 W 2 GA   AM    19/21   3/3     0/0     22/24   91,7%   0      60:00[/U]
[B]3-1  2,54 GAA     72/79  12/14    2/3     86/96   89,6%   0     236:41[/B]

-Samat tilastot kahden pelin jälkeen

Koko pudotuspelien tilastot

Blackhawks: pelaajat | maalivahdit
Kings: pelaajat | maalivahdit

* * *

Minulla on sellainen kutina, että Blackhawks saattaa venyttää sarjaa vielä ainakin kuudenteen otteluun saakka. Los Angeles oli paha paikka paikka momentumin kääntäneen kotitappion jälkeen. Mikäli juna on kääntyäkseen, se tapahtuu kotikaukalossa. Tässä tilanteessa on jo pakkokin. Tuskin Hawks ainakaan haluaa päättää kautta kotiyleisön edessä niin aneemisella esityksellä kuin Kaliforniassa nähtiin kahteen kertaan. Lisäksi Hawksilla on vielä ottamatta se pakollinen vierasvoittokin, joka on onnistunut 12 edellisessä pudotuspelisarjassa. Viidennestä pelistä voitto ja kuudennessa pelissä on vielä mahdollisuus yrittää horjuttaa Kingsiä heidän kotikentällään. Jatkopaikka on tällä hetkellä epätodennäköinen, mutta ei auta luovuttaa vielä.

NHL.comiin on kerätty Hawksin pelistä viisi parantamista kaipaavaa osa-aluetta, jotka jokainen ottelusarjan nähnyt varmaan jo tietääkin. Ehjä 60 minuuttinenkin auttaisi paljon, vaikka niitä ei olekaan tänä keväänä juurikaan nähty inkkarilaumalta. Avausmaali ei takaa mitään, mutta se olisi kuitenkin parempi asetelma peliin kuin Kingsin johtoasema.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tulipa nähtyä yksi kaikkien aikojen peleistä. Vieläkään syke ei ole kunnolla rauhoittunut. Alussa näytti, että tulee maalintekokilpailu, mutta lopusta tulikin hermoja raastava taistelu. Olin jotenkin varma, että Kings vie voiton pelkästään jo sen takia, että Hawks kuormitti kärkipelaajiaan surutta ja loppua kohden alkoikin väsy näkyä.

Mutta sitten tuli yllättävä pelastaja. Handzusia olen kritisoinut koko pleijareiden ajan, mutta näköjään se aurinko paistaa joskus risukasaankin. Mahtava viimeistely, kun sai paikan. Tunnustus myös Crawfordille, joka oli todella lähellä romahtaa, mutta kokosi itsensä hienosti. Kasa, johon aurinko ei näytä paistavan ollenkaan on sitten Kris Versteeg. Toivottavasti ei pue Losissa, että olisi edes jokin sauma jatkaa sarjaa Game Seveniin.

Saad-Shaw-Kane

Pelin paras ketju. Olisko tämä kannattanut koota jo aikaisemmin, Q?
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 5 - 29.5.2014 Los Angeles @ Chicago: 4-5 2OT (82:04)

Tiedä sitten riittääkö tämä voitto vielä siirtämään momentumia Hawksin puolelle, mutta sarjan viides ottelu oli kyllä huikeaa kiekkoviihdettä, jossa ei voinut missään vaiheessa varma, kumpi joukkue ottelun lopulta voittaa. Ottelu tarjosi molemmille joukkueille sekä itseluottamusta nostattavia puolia, että parannettavia asioita. Kuitenkin vain toinen joukkue saattoi poistua kaukalosta voittajana.

Hawks kokeili peliin hieman erilaisempaa lähestymistapaa ja vauhdikas ote tuottikin maaleja molempiin päätyihin heti ensi minuuteista lähtien. Kings siirtyi toisessa erässä jälleen kuskin paikalle, mutta Hawks tasoitti pelin kolmannen erän alussa. Kings oli onnistunut maalinteossa 12 peräkkäisessä erässä, mutta nyt vieraat jäivät maaleitta lopussa yli kahden erän ajan. Etenkin ensimmäisessä jatkoerässä molemmille joukkueille aukesi paikkoja ratkaista ottelu, mutta jotenkin ihmeellisesti kiekko ei löytänyt tietään maaliin ennen toista jatkoerää. Ensimmäinen kerta näissä pudotuspeleissä, kun Kings hävisi kahden erän jälkeen johtamansa ottelun (8-1) ja toisinpäin tarkasteltuna Hawksille ensimmäinen voitto kahden erän jälkeisestä tappioasemasta (1-4).

Blackhawks
(ketjut kolmannesta erästä lähtien)

Bickell (23:23) - Toews (27:06) - Hossa (25:48)
Saad (23:55) - Shaw (24:17) - Kane (28:34)
Sharp (21:17) - Krüger (19:27) - Smith (18:28)
Bollig (8:20) - Handzus (14:30) - Versteeg (6:48)

Keith (37:37) - Hjalmarsson (31:47)
Oduya (29:01) - Rozsival (24:41)
Leddy (14:45) - Seabrook (24:39)

Crawford 40/44 - 90,9%
(Raanta)

PP1: Shaw - Toews - Kane / Keith - Seabrook
PP2: Bickell - Saad - Hossa / Leddy - Sharp

Kings

Gaborik (24:19) - Kopitar (25:29) - Brown (21:15)
Pearson (16:27) - Carter (24:30) - Toffoli (20:29)
King (21:37) - Stoll (21:03) - Williams (22:22)
Clifford (10:50) - Richards (16:13) - Lewis (14:49)

Muzzin (30:54) - Doughty (39:04)
Mitchell (29:30) - Voynov (30:09)
Martinez (17:04) - Greene (17:45)

Quick 40/45 - 88,9%
(Jones)

PP1: Carter - Kopitar - Gaborik / Voynov - Doughty
PP2: Brown - Richards - Williams / Muzzin - Doughty
PP3: King - Stoll - Toffoli / Martinez - Doughty

Ensimmäistä erää pelattiin tasan puoli minuuttia, kun Doughty passitettiin jäähylle Toewsin kaatamisesta. Hawks syöttelikin reilut 40 sekuntia aloitusvoiton jälkeen, kun Seabrook laukoi kiekon viivasta Shaw'n muodostaman maskin takana seisseen Quickin ohi: 1–0. Kopitarilla oli melkein heti paikka tasoittaa peli murtautumalla laidasta. Hawks-myrsky iski kuitenkin toistamiseen jo ennen neljän minuutin täyttymistä. Hyökkäykseen liittynyt Oduya iski Kanen laukauksen paluukiekon maaliin keskeltä: 2–0. Hurja tempo laski hieman ensimmäisen mainoskatkon jälkeen. Erän puolivälin lähestyttyä kiekko jäi ruuhkaan maalin eteen ja lopulta Stoll pääsi koko sarjan ensimmäisellä laukauksella pistämään kiekon maaliin: 2–1. Hawks ei kuitenkaan jäänyt suremaan kavennusta ja menetettyä momentumia, vaan reilun minuutin päästä hyökkäyspäässä kiekon riistänyt Saad siirsi Shaw'n laukaukaksen paluukiekon avoimelta etukulmalta maaliin: 3–1. 13 minuutin kohdalla nähtiin molemmissa päissä maalipaikat. Quick venyi Toewsin onetimeriin, mutta Gaborikin laukaus kimposi sivuttaisliikkeessä olleen Crawfordin kautta maaliin välittömän vastahyökkäyksen jälkeen: 3–2. Kings sai hieman enemmän otetta maalin jälkeen. 17 minuutin jälkeen Brown taklasi kovaa Hjalmarssonia, joka tarttui sen jälkeen Kings-kapteenin mailaan ja heitti sen menemään. Hawks ei selvinnyt tästä tyhmästä tilanteesta ilman jäähyä. Kings-YV ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan peliä, kun kiekko karkasi muutaman kerran alueelta. Myös summeri soi pian jäähyn päättymisen jälkeen.

Toinen erä alkoi hieman maltillisemmalla tempolla. Tästä huolimatta Saad oli päästä laittamaan kiekon maalin toisella minuutilla, kun viivalaukaus kimpoili pleksistä takakulmalle ja Quick selvitti tilanteen vaivoin. Kolmen minuutin jälkeen Versteeg kikkaili siniviivalla ja Kings pääsi 2–1-vastahyökkäykseen, mutta Seabrook pelasti tilanteen oikea-aikaisella heittäytymisellä. Kahdeksan minuutin kohdalla Muzzin kaatoi tuomarin edessä Kanen poikittaisella mailalla. Hawks-YV pyöri paikoitellen ihan hyvin, mutta ratkaisevassa paikassa Toews huitaisi lumet kiekon päältä. Jäähyn jälkeen kiekko jäi pyörimään omaan päähän pitkäksi aikaa, kun Versteeg ei saanut purettua kiekkoa alueelta. Crawford torjui Gaborikin kaksi yritystä, mutta Brown sai siirtää irtokiekon tyhjään maaliin: 3–3. Saad pääsi 12 minuutin jälkeen avopaikkaan, mutta pieni aikailu antoi Quickille riittävän hetken peittää maalin. Seuraavasta hyökkäyksestä syntyi Kings-maali. Vieraat voittivat oman pään aloituksen ja Pearson linkosi yllättävän laukauksen B-pisteen kaarelta ja Hjalmarssonin jaloista pyörivänä Crawfordin kilven ohi yläkulmaan: 3–4. Pian maalin jälkeen Oduya koukkasi ohi kiitänyttä Carteria ja Hawks joutui alivoimalle. Kings ei kuitenkaan onnistunut lisäämään johtoa ylivoimalla. Erän lopulla etenkin Hawks yritti painaa peliä Kings-maalille, mutta lisäosumia ei syntynyt ennen summeria.

Kolmannen erän alkuun Hawks sai kaipaamansa tasoituksen. Kiekko pyöri pitkään Hawks-päädyssä, mutta ensimmäisessä hyökkäyksessä Saad laukoi siniviivan jälkeen kiekon Quickin takapatjaan ja maalille rynnännyt Smith siirsi paluukiekon pömpeliin: 4–4. Tasoitusta seuranneet minuutin Hawks painoa huutomyrskyssä painetta Kings-maalille. Kolmen minuutin jälkeen Shaw pääsi kokeilemaan Quickin refleksejä epäonnistuneella laukauksella, eikä johto-osumaa syntynyt. Viiden minuutin kohdalla Quick joutui taas venymään viivalta lauottujen pommitusten eteen. Myös Kings pääsi iskemään muutaman kerran terävästi vastahyökkäyksistä, mutta Crawford piti pelinsä kasassa tällä kertaa ja Krüger nosti tyhjälle kulmalle nousseen Pearsonin mailaa. Mainoskatko seitsemän minuutin kohdalla katkaisi villin jakson. Kahdeksan minuutin jälkeen Mitchell vippasi kiekon pleksin yli ja Kings joutui alivoimalle. Hawks-YV jäi kuitenkin kesken Saadin kaaduttua liian kovasta vauhdista Quickin päälle ja peli jatkui minuutin verran tasavajaalla. Erikoistilanteet päättyivät kuitenkin maalittomina. 13 minuutin kohdalla Muzzin antoi vaihtoaitioiden edessä kiekkoon kurottavaan Krügeriin melkoisen pommin. 16 minuutin jälkeen Stoll kaatoi Oduyan Hawks-maalin takana ja Kings joutui alivoimalle. Ylivoiman alussa Shaw loukkasi oikean polvensa törmätessään laitaan Muzzinin kanssa kamppaillessa. Hawks-YV sai pelin pyörimään jäähyn jälkimmäisellä minuutilla, mutta Quick torjui kaksi kertaa vaarallisen maalipaikan ja Kings selvitti jäähyn. Kings sai pitkien kiekkojen avustamana kaksi maalipaikkaa viimeisellä minuutilla. Myös Hossa pääsi laukomaan ja kiekko pyöri torjunnasta hieman maalin ohi. Varsinainen peliaika ei kuitenkaan riittänyt voittajan ratkaisemiseen.

Ensimmäisen jatkoerän alussa pelin painopiste oli lievästi enemmän Kings-päädyssä. Neljän minuutin kohdalla yleisö buuasi tuomarin ratkaisulle olla antamatta Kings-puolustajille jäähyä välistä kokeilleen Toewsin kaatamisesta. Kuuden minuutin kohdalla Quick selvitti jälleen Hawksin maalipaikan. Seuraavasta hyökkäyksestä Kings sai jatkoajan ensimmäisen vaarallisen maalipaikan, mutta kiekko tökättiin Kopitarin lavasta ennen laukausta. Erän puolivälin lähestyttyä myös Kings alkoi saada enemmän hyökkäyksiä Hawks-päätyyn ja Kopitar pääsikin kilauttamaan tolppaa kerran. Erän puolivälin jälkeen pelattiin hurjalla tempolla monta minuuttia päästä–päähän-kiekkoa ilman katkoja. NBC:n TV-kommentaattorit puhuivat seitsemän minuutin pituisesta jaksosta. 12 minuutin kohdalla kiekko pyöri jälleen vaarallisesti ruuhkassa Crawfordin edessä, mutta maalia ei syntynyt. 16 minuutin kohdalla Stoll pääsi laukomaan Hawksin kiekonmenteyksen jälkeen, mutta Crawford sai patjan eteen. Lopulta 16 minuutin jälkeen saatiin pelikatko Quickin torjuttua kiekon päätyverkkoon. Shaw sai toiseen aaltoon loistavan maalipaikan pari minuuttia ennen erän päättymistä, mutta laukaus ei noussut ja Quick oli jo valmiiksi kiekon tiellä. Ratkaisua ei nähty avoimesta hurlumheista huolimatta ensimmäisessä jatkoerässä.

Toinen jatkoerän alkuun Kings sai maalipaikan, mutta seuraavissa vaihdossa pelin painopiste siirtyi Kings-päätyyn. Ratkaisu syntyi lopulta parin minuutin pelaamisen jälkeen. Handzus voitti hyökkäyspään aloituksen ja oli katkaisemassa keskialueella Kings-syöttöä. Hawks käänsi pelin nopeasti hyökkäykseen. Pelin näkyvin hahmo Saad syötti keskelle tyhjään tilaan Richardsin taakse hiipineelle Handzusille, jossa yksi NHL:n hitaimpia pelaajia otti luistemellaan kiekon haltuun ja nosti rystyllä kiekon Quickin ohi: 5–4.

Koodi:
[B]LAK-CHI    1st	  2nd    3rd    1OT    2OT    TOT[/B]
Goals      2-3    2-0    0-1    0-0    0-1    4-5
SOG        9-9   16-11   8-16  10-8    1-1   44-45
Hits      15-10  13-6   14-13   8-11   1-0   51-40
Faceoffs  12-13  11-6   13-6    3-7    1-2   40-34
Blocks     5-6    8-4    3-2    8-5    1-1   24-18

[B]Power Play[/B]
LAK 0/3, 05:07, 6 SOG
CHI 1/4, 05:46, 7 SOG

[B]LAK-CHI	 Chances  SOG[/B]
23:00      6-6    12-11
32:00     11-7    18-16
40:00     13-10   25-20
52:00     15-15   31-31
62:00     18-17   34-38
80:00     25-22   43-44

ShiftChart - LAK@CHI Game 5
Extra Skater - LAK@CHI Game 5
TSN Game Tracker - LAK@CHI Game 5

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 5 - 1st.jpg
    Event Summary - Game 5 - 1st.jpg
    97,3 KB · kertaa luettu: 329
  • Event Summary - Game 5  - 2nd.jpg
    Event Summary - Game 5 - 2nd.jpg
    96,7 KB · kertaa luettu: 325
  • Event Summary - Game 5 - 3rd.jpg
    Event Summary - Game 5 - 3rd.jpg
    96,6 KB · kertaa luettu: 338
  • Event Summary - Game 5 - 1OT.jpg
    Event Summary - Game 5 - 1OT.jpg
    96,9 KB · kertaa luettu: 330
  • Faceoff Comparison - Game 5 - 2nd.pdf
    76,2 KB · kertaa luettu: 262
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kasa, johon aurinko ei näytä paistavan ollenkaan on sitten Kris Versteeg. Toivottavasti ei pue Losissa, että olisi edes jokin sauma jatkaa sarjaa Game Seveniin.

Vaikka en Versteegistä koskaan ole oikein pitänytkään, niin nyt käy jo vähän sääliksi ukkoa. Ei se nyt noin paska oikeasti ole, mutta itseluottamus on nollissa ja pelaaminen sen näköistä. Ei se Jeremy Morin voi enää huonommin pelata.

Itse ottelusta lunde raportoi taas tyhjentävästi joten ei siihen sen koomin lisättävää ole. Chicagon paras ketju oli tosiaan tuo kakkosvitja ja mielestäni paras pelaaja tänään Saad. Huikea matsi tältä nuorelta jenkkilaiturilta. Shaw on myös pelaaja, josta ei voi olla pitämättä. Hieno peli häneltä, vaikka ei mikään ideaali kakkossentteri olekaan.

Hienoa, että kausi jatkuu nyt ainakin yhden pelin verran. Kingsin puolelta ei voi hehkuttaa liikaa Doughtya, joka pelaa taas sellaisella itseluottamuksella ettei mitään rajaa. Hieno pelaaja kerta kaikkiaan. Myös Stollin pelaamista on hieno seurata. Kaksi läntisen parasta joukkuetta kohtaa ja nyt peli oli sen mukainen. Olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, mutta onneksi tällä kertaa näin päin.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Kasa, johon aurinko ei näytä paistavan ollenkaan on sitten Kris Versteeg.

Samaa mieltä secordin kanssa, sillä käy kyllä todellakin sääliksi miestä. Kova yritys oli kyllä ensimmäisessä erässä, mutta kyllä tuo Kingsin 3-3 maalin suoritus oli sen verran komea suoritus, että Steeger pitikin laittaa penkin päähän. Ensin kiekonmenetys hyökkäyssiniviivalla, sitten kaksi epäonnistunutta purkukiekkoa ja omissa soi. Taisi vielä edellisessä vaihdossakin menettää kiekon kun riplaili liikaa siniviivalla, jonka jälkeen epäonnistunut heittäytyminen ja Kings 2-1 vastahyökkäykseen.

Seuraavan pelin ketjulottoon arpoisin tällaiset nimet:

Bickell - Toews - Hossa
Saad - Shaw - Kane
Sharp - Handzus - Regin
Bollig - Kruger - Smith

Voisihan tuossa toki Moriniakin kokeilla, mutta Regin mielestäni ansaitsee pelipaikan, vaikka sitten laiturina.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Seuraavan pelin ketjulottoon arpoisin tällaiset nimet:

Bickell - Toews - Hossa
Saad - Shaw - Kane
Sharp - Handzus - Regin
Bollig - Kruger - Smith

Voisihan tuossa toki Moriniakin kokeilla, mutta Regin mielestäni ansaitsee pelipaikan, vaikka sitten laiturina.

Aivan totta. Valvominen vaikuttanut allekirjoittaneen hapensaantiin siinä määrin, että unohdin Reginin kokonaan. Syytän tästä Q:ta. Regin ei ainakaan pelannut itseään kokoonpanon ulkopuolelle, mutta viiksestä ei ota selvää näissä.

Useasti olen myös Rozsivalia mielessäni manannut, mutta nyt hän pelasi hyvää ja varmaa kiekkoa. Leddy oli puolustuksen heikoin lenkki ja se taas näkyi myös peliajassa. Stollin ja Brownin maaleissa näkyi taas mielestäni se Blackhawksin pakkien fyysisyyden puute Kingsin vahvoja hyökkääjiä vastaan. Siellä ei Seabrookin lisäksi oikein sellaista äijää löydy, joka heittelee vihulaiset tontilta mäkeen. Leddy erityisesti pelaa todella pehmeästi maalinedustalla.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Voitto raapaistiin ja toivottavasti vietiin nyt Losilta hieman momentumia pois, kun kuitenkin siirrytään toiseen ottelupalloon takaisin Staplesiin. Kanelta tänään erinomainen peli, kuten myös Saadilta. Myös Sharp näytti tänään hyvältä, eikä maalin tekeminenkään kaukana ollut. Lienee selvää, että seuraavassa matsissa taas täytyy onnistujia löytyä. Versteeg pelasi varmaan itsensä poppareille ja tosiaan tänään Rotsilta hyvä peli. Äijähän pelaa helvetin varmaa kiekkoa, se on vain tuo hitaus mikä rokottaa tällä tasolla armotta.

Kruger sai muuten aika hyvän pusun Jake Muzzinilta. Toivottavasti ukko on tikissä.

Jotta Blackhawksin repeat chase saisi jatkoa täytyy aloituksia raapia paremmalla prossalla, maalinedustan räkäkiekkoja pystyttävä kontrolloimaan paremmin ja pysyttävä pois boxista. Oman ylivoiman entryt lähes poikkeuksetta vasenta kaistaa pitkin sisään. Tähän voisi jotain yrittää keksiä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Useasti olen myös Rozsivalia mielessäni manannut, mutta nyt hän pelasi hyvää ja varmaa kiekkoa. Leddy oli puolustuksen heikoin lenkki ja se taas näkyi myös peliajassa. Stollin ja Brownin maaleissa näkyi taas mielestäni se Blackhawksin pakkien fyysisyyden puute Kingsin vahvoja hyökkääjiä vastaan. Siellä ei Seabrookin lisäksi oikein sellaista äijää löydy, joka heittelee vihulaiset tontilta mäkeen. Leddy erityisesti pelaa todella pehmeästi maalinedustalla.

Tässä sarjassa on eniten paistanut silmään se, että Chicagon vahvuutena pitämäni puolustus onkin ollut meidän heikkoutemme. Meidän alueelle ajellaan suht vapaasti ja maalimme edustalla vastustaja saa huseerata peli toisensa jälkeen. Kovuus ja ilkeys on tuntematon käsite Chicagon pakistossa !
Kumpikaan maalivahti ei ole esittänyt mitään ihmeellistä tässä sarjassa ja sama meno jatkui tänäänkin.
Jos yksi pelaaja pitäisi valita ylitse muiden tästä ottelusta niin se olisi Saad. Lähellä viilettää myös Shaw joka nousi melkein kuolleista hieman ihmeellisen taklaustilanteen jäljiltä ylös ja takaisin pelaamaan.
Peli kokonaisuutena oli erittäin hyvää viihdettä.

Kaksi kertaa kahden maalin johdon menettäminen tässä ottelussa jättää taivaalle mustia pilviä kun siirrymme vieraskaukaloon.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
No niin. Muutama tunti vielä ja taas mennään. Ei osaa odottaa oikein yhtään mitään tulevalta peliltä. Sieltä voi tulla taas vaikka minkälainen esitys ja se tässä hienointa onkin. Toivotaan tietenkin Chicagon voittoa, mutta jos sitä ei tule, niin ei tässä kannata päätä pensaaseen puskea. Kaksi hienoa joukkuetta kohtaa ja vain toinen voi voittaa.

En ole onnistunut vielä kaivamaan mistään infoa tulevasta kokoonpanosta, mutta odotettavissa on ettei ainakaan Versteeg pue tänään pelipaitaa yllensä. Tai ainakin näin toivotaan.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Q kertoili ainakin että Shaw ja Krüger ovat pelikunnossa. Toivotaan että Regin korvaa Steegerin ja Handzus tiputetaan neloseen Smithin noustessa kolmoseen. Näin saataisiin vauhdikkaampi ja ratkaisukykyisempi kolmonen vaikka Handzus ratkaisumaalin viimeksi tekikin. Pakkipareina voivat jatkaa viime peliin sekoitetut parit.

Chicagon kysärit tähän matsiin.
Crawford?
Ylivoimapeli?
Puolustus?

Nyt pitää hallitsevan mestarin näyttää mistä se on tehty !
 
Kane voisi hoitaa game 6. vaikka jatkoajalla...Noh, saa hoitaa jo normaalilla peliajalla.

Viisikkopuolustus kuntoon ja Kane/Toews tekee tarvittavan tahtovoittomaalin...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
United Centeristä tuliaisiksi mahdollisuus hengittää. Kaliforniasta odotetaan United Centerin kotiyleisölle ja Chicagolle vielä vähintään yhtä esitystä. Edelleen peli kerrallaan, luotto on kova yhä.

Muutama tunti ja mennään!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Edelleen peli kerrallaan, luotto on kova yhä.

Yksi peli jäljellä, game 7.

Aivan uskomaton joukkue tämä Chicago Blackhawks. Ei voi muuta sanoa. Aivan uskomaton.

GWG Patrick Kanelle. Mones jo tänä keväänä? Johtaako Kapteenia? :)
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
GWG Patrick Kanelle. Mones jo tänä keväänä? Johtaako Kapteenia? :)

Tais tulla tasoihin eli molemmilla nyt 4.

Huh, mikä peli. Jääkiekkoa parhaimmillaan. Uskomaton taistelu molemmilta joukkueilta, mut Hawks oli tällä kertaa parempi. Kunnia voitosta ilman muuta kahdelle herralle. Corey Crawford palasi sille tasolle, jolla hän oli ennen tätä sarjaa. Jäätävä suoritus varmasti järjettömissä paineissa. Sitten tietenkin Patrick Kane. Ei sanat riitä kuvailemaan tämän miehen kykyä nousta esille silloin kun näitä pelejä ratkaistaan. Sunnuntaina vielä yksi herkkupala tarjolla tätä näytöstä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Aivan uskomaton joukkue tämä Chicago Blackhawks. Ei voi muuta sanoa. Aivan uskomaton.

On kyllä. Ja näin puolueettomana näiden joukkueiden taistelua seuraavana samat sanat on pakko sanoa myös Kalifornian kuninkaista. Kolmas sarja tänä keväänä ja edessä kolmas game 7. Milloin edellisen kerran NHL:ssä, vai onko koskaan? Siis kolme playoff-sarjaa ja kaikki seitsemään otteluun. Tuosta kun vielä Kings voiton nappaisi niin se olisi edennyt finaaleihin pelaamalla 21 ottelua (!) eli ylittänyt 100 pelatun ottelun rajapyykin jo ennen finaaleja ja vieläpä voittamalla kolme kertaa game sevenin vierasjäällä. Tätäkään tuskin on koskaan tapahtunut NHL:n historiassa, ei ainakaan liian usein.

Loppuun vielä itsestäänselvyys: tulossa on huikea game 7!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
On kyllä. Ja näin puolueettomana näiden joukkueiden taistelua seuraavana samat sanat on pakko sanoa myös Kalifornian kuninkaista. Kolmas sarja tänä keväänä ja edessä kolmas game 7. Milloin edellisen kerran NHL:ssä, vai onko koskaan? Siis kolme playoff-sarjaa ja kaikki seitsemään otteluun. Tuosta kun vielä Kings voiton nappaisi niin se olisi edennyt finaaleihin pelaamalla 21 ottelua (!) eli ylittänyt 100 pelatun ottelun rajapyykin jo ennen finaaleja ja vieläpä voittamalla kolme kertaa game sevenin vierasjäällä. Tätäkään tuskin on koskaan tapahtunut NHL:n historiassa, ei ainakaan liian usein.

Loppuun vielä itsestäänselvyys: tulossa on huikea game 7!

Lainasin koko viestin ja takerrun kappaleissa eri kohtiin.

Täysin oikeassa olet, ei voi olla myöskään kehumatta Los Angeles Kingsiä. Pelaa myös aivan loistavaa jääkiekkoa, huikeita yksilöitä like Kopitar, Doughty ja lukkona maailman ehkä paras maalivahti Jonathan Quick. Koko organisaatio herättää suurta kunnioitusta.

Olin lukevinani taikka kuulevani NBC:n lähetyksessä joskus, olisikohan ollut Montrealin ja New York Rangersien välisessä sarjassa, ettei yksikään joukkue ole kolmen game sevenin jälkeen pelannut Stanley Cup-finaaleissa. Tietyllä tapaa sunnuntaina voidaan tehdä historiaa, myös Chicagon suhteen, en tosin tiedä minkälaiset ennätykset on Stanley Cup-finaaliesiintymisien lukumäärässä, mikäli Blackhawks onnistuu sen nappaamaan.

EDIT: vielä lisäyksenä: Game 5:n jatkoaika jotenkin näkyi tämän illan ottelussa, vauhti oli aivan huikea koko ottelun ajan. Sunnuntaina vähintään samanlaista ja mielellään huikea loppu. Tämä sarja jää muistiin pitkäksi aikaa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 6 - 30.5.2014 Chicago @ Los Angeles: 4-3

Pelin käsikirjoitus pähkinänkuoressa: hurjasti tempoa, avointa peliä ja torjuntapronsenteista huolimatta kaksi huippumaalivahtia. Kings johtoon avauserässä. Hawks johtoon kahdella salamaalilla toisessa erässä. Kings nappasi kolmannessa erässä momentumin takaisin kahdella salamamaalilla, kunnes Hawks nousi vielä viimeisen kympin aikana kahden maalin ansiosta voittoon. Tämä sarja saa kuin saakin arvoisensa seitsemännen pelin. Kaksi orastavaa palkkakattodynastiaa taistelevat viimeiseen mahdolliseen sekuntiin asti kannufinaalista. Jääkiekon juhlaa. Hawksille 13. peräkkäinen pudotuspelisarja, jossa joukkue on onnistunut voittamaan vähintään kerran vieraskaukalossa. Huikea tilasto, kuten sekin, että kahden viimeisimmän kevään aikana joukkueen saldo on nyt 13 voittoa – 0 tappiota otteluissa nro 5-7.

Kings

12 Gaborik - 11 Kopitar - 23 Brown
70 Pearson - 77 Carter - 73 Toffoli
74 King - 28 Stoll - 14 Williams
13 Clifford - 10 Richards - 22 Lewis

6 Muzzin (21:11) - 8 Doughty (26:10)
33 Mitchell (20:53) - 26 Voynov (22:22)
27 Martinez (15:24) - 2 Greene (13:05)

32 Quick 21/25 - 84,0%
(31 Jones)

PP1: 77 Carter - 11 Kopitar - 12 Gaborik / 26 Voynov - 8 Doughty
PP2: 23 Brown - 10 Richards - 14 Williams / 27 Martinez - 6 Muzzin
PP3: 70 Pearson - 28 Stoll - 73 Toffoli / 27 Martinez - 6 Muzzin

Blackhawks

29 Bickell - 19 Toews - 81 Hossa
20 Saad - 65 Shaw - 88 Kane
10 Sharp - 26 Handzus - kiertävä (Brookbank, Kane jne.)
52 Bollig - 16 Krüger - 28 Smith

2 Keith (24:56) - 4 Hjalmarsson (21:12)
27 Oduya (22:49) - 7 Seabrook (18:36)
8 Leddy (11:59) - 32 Rozsival (15:13)
17 Brookbank (5:09)

50 Crawford 26/29 - 89,7%
(31 Raanta)

PP1: 65 Shaw - 19 Toews - 88 Kane / 2 Keith - 7 Seabrook
PP2: 29 Bickell - 20 Saad - 81 Hossa / 8 Leddy - 10 Sharp

Hawksin pakkiparit elivät todella paljon ja Brookbank pelasi usean vaihdon puolustajana ja laitahyökkääjänä.

Ensimmäisen erän alkuun vieraat saivat muutaman maalipaikan, mutta Quick ja Kings-puolustus olivat hereillä. Tämän jälkeen peli tasaantui ja painopiste siirtyi enemmän keskialueelle. Kings sai ensimmäisen kunnon maalipaikan neljän minuutin jälkeen, kun kiekko jäi niin tyypillisesti pyörimään Crawfordin eteen ruuhkaan. Reilun minuutin päästä King irtosi puolittain läpiajoon, mutta Saadin häiritsemänä laukaus nousi maalin yli. Seuraavassa vaihdossa Crawford joutui venymään Pearsonin ja Toffolin laukausten eteen. Tässä vaiheessa peli muistutti viidennen ottelun avointa jatkoaikaa. 11 minuutin kohdalla Clifford lanasi Handzusin pystyyn Hawks-päädyssä. Kingsin Greene otti 13 minuutin jälkeen kiinnipitämisjäähyn, mutta Hawks hukkasi 24. peräkkäisen ylivoiman vieraskaukalossa. Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 17 minuutin jälkeen. Stoll voitti harmittoman näköisen päätykiekon ja rystyheitto maalin eteen päätyi vapaasti nousseen Kingin mailaan sillä seurauksella, että kiekko oli kohta Hawks-maalissa: 1–0. Erän lopussa ei nähty maaleja ja ensimmäiselle tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa.

Toisen erän alussa Kopitar joutui ottamaan kiinnipitämisjäähyn Toewsia vastaan. Kings voitti aloituksen, mutta Keith katkaisi purun. Hawks-YV syötteli hyvin ja pääsi laukomaan monta kertaa. Lopulta Kane sai laukoa B-pisteen läheltä kiekon Quickin ohi: 1–1. Hawks siirtyi pian johtoon. Kingsillä oli loistava paikka vastata heti seuraavassa vaihdossa. Seabrook blokkasi ylös nouseen Doughtyn laukauksen ja Hawks hyökkäsi nopeasti vastaan. Smith pääsi nokikkain Quickin kanssa, mutta aikaili ja ajautui maalin taakse. Quick oli kuitenkin irti tolpalta ja Smith pompautti kiekon Quickin luistimen kautta maaliin: 1–2. Neljän minuutin kohdalla Hawks sai harvinaisen 2–0-hyökkäyksen, mutta Sharp onnistui pistämään tyhjältä takakulmalta Krügerin loistavan syötön Quickin kurottavan räpyläkäden kautta ylärimaan. Seitsemän minuutin kohdalla Hawks sai 3–2-hyökkäyksen, mutta Leddyn riskialtis jättösyöttö poiki Kings-vastahyökkäyksen ja pitkän pyörityksen vieraspäätyyn. Kiekko oli jo menossa maaliin, mutta Crawford sai peitettyä kiekon tekemällä lumienkeleitä. Erän puolivälin lähestyessä Kings löi hurjasti painetta Hawks-maalille, mutta Crawford piti vieraat johdossa. 11 minuutin jälkeen Gaborik oli murtautua Hawks-pakkien välistä ja hetken päästä Crawford torjui Gaborikin loistavan paikan maalin edestä. Kings pääsi tilanteen jälkeen ylivoimalle. Crawford jäi jäähyn lopulla jotenkin ihmeellisesti etukulmaan kiinni ja Martinez oli pyöräyttää kiekon maaliin vanhanaikaisella. Käännös oli kuitenkin liian tiukka ja kiekko karkasi suoraan Hawks-vahdin patjaan, vaikka puoli maalia oli tyhjänä. Lopulta Hawks-AV selvisi takaiskutta. Erän jälkimmäisellä puolikkaalla ei nähty monta vaarallista maalipaikkaan. Ihan erän lopulla Hossa pääsi laukomaan Saadin yrityksen paluukiekkoa tyhjältä maalin kulmalta, mutta Mitchell sai mailansa laukauksen eteen. Pukukoppiin luistellessa Quick ja Crawford tarjosivat toisilleen pienen töytäisyn vaihtopenkkien edessä. Toiselle erätauolle lähdettiin vierasjohdossa alun salamaalien ansiosta.

Kolmannen erän alussa ei näyttänyt tapahtuvan mitään ihmeellistä. Muutaman minuutin jälkeen Leddy hiipi B-pisteiden väliin ja Kane tarjoisi laidasta kiekon lapaan. Quick venyi kuitenkin tämänkin laukauksen eteen. Viiden minuutin kohdalla Hawks jäi pitkäksi aikaa jumiin omaan päähän. Kane ja Saad luulivat kiekon purkautuvan keskialueelle, mutta kumilaatta jäi Hawks-alueelle. Doughty käytti tilan hyväkseen ja laukoi keskeltä tolpan kautta kiekon maaliin: 2–2. Pian tasoituksen jälkeen Toews rikkoi Kopitaria ja isännät pääsivät ylivoimalle. Niinhän siinä sitten kävi, että momentumin kaapannut Kings siirtyi ylivoimalla johtoon. Doughty piti kiekkoa imien kaksi Hawks-hyökkääjää itseensä. Martinezille jäi runsaasti tilaa laukoa kiekon maskin takana seisseen Crawfordin ohi: 3–2. Kingsillä kului vain 2:06 kahden maalin tekemiseen. Erän puolivälissä Krüger sai painottomalle puolelle loistavan maalipaikan, mutta maila hajosi kesken laukauksen. Tempo pysyi hurjana ja seuraavassa vaihdossa Hawksin paine tuotti tulosta. Kanen rystysyöttö löysi pitkän pyörityksen jälkeen Keithin keskeltä vapaana, eikä Hawks-pakki erehtynyt: 3–3. Kings sai maalin jälkeen hieman otetta, mutta 16 minuutin jälkeen Kanen laukaus päätyi maaliin: 3–4. Shaw ja Saad painelivat hienosti maskiin Kings-maalille, kun Kane kikkaili itsensä laidasta keskelle viivan alle laukaisupaikkaan. Oppikirjaesimerkki, kuinka Quickin voi ohittaa. Tosin Kings-viisikko antoi Kanelle liikaa tilaa ja isojen maalien pieni mies kiitti. Quick lähti maaliltaan, kun erää oli reilu minuutti jäljellä. Kings rynnisti viime sekunneilla hurjasti, mutta ruuhkasta huolimatta Crawford sai muutaman kerran jotenkin ihmeellä jonkin ruumiinosan kiekon eteen. Ja summeri pelasti vierasjoukkueen. Hawks teki päätöserässä kolmella laukauksella kaksi maalia. Toki muutama loistava paikka hukkui ohilaukauksiin, mutta tehokkuus on silti melkoinen.

Koodi:
[B]CHI-LAK    1st    2nd    3rd    Tot[/B]
Goals      0-1    2-0    2-2    4-3    
SOG        9-8   13-13   3-8   25-29
Hits       9-21  11-15  15-12  35-48
Faceoffs   8-12  13-8   10-10  31-30
Blocks     1-3   11-6    7-2   19-11

[B]Power Play[/B]
CHI 1/2, 02:52, 4 SOG
LAK 1/2, 03:43, 3 SOG

[B]CHI-LAK	 Chances  SOG[/B]
04:00      2-0    3-1
09:00      3-5    4-6
12:00      5-5    6-7
16:00      6-5    8-7
36:00     10-14   19-19
40:00     14-16   22-21
43:00     15-16   23-21
55:00     18-21   24-26

Kings-hyökkääjien peliajat

Gaborik (18:02) - Kopitar (19:03) - Brown (15:58)
Pearson (14:48) - Carter (18:44) - Toffoli (15:56)
King (12:35) - Stoll (15:01) - Williams (12:28)
Clifford (10:53) - Richards (13:03) - Lewis (12:46)

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

Bickell (14:31) - Toews (19:29) - Hossa (20:33)
Saad (18:33) - Shaw (19:22) - Kane (20:40)
Sharp (15:03) - Handzus (9:25) - kiertävä
Bollig (6:46) - Krüger (15:51) - Smith (16:10)

Extra Skater - CHI@LAK Game 6
ShiftChart - CHI@LAK Game 6
TSN Game Tracker - CHI@LAK Game 6

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 6 - 1st.jpg
    Event Summary - Game 6 - 1st.jpg
    97,1 KB · kertaa luettu: 310
  • Event Summary - Game 6 - 2nd.jpg
    Event Summary - Game 6 - 2nd.jpg
    97,3 KB · kertaa luettu: 304
  • Faceoff Comparison - Game 6 - 1st.pdf
    69,6 KB · kertaa luettu: 225
  • Faceoff Comparison - Game 6 - 2nd.pdf
    74,6 KB · kertaa luettu: 281
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös