Mainos

Chicago Blackhawks 2024–2025 – baby steps...

  • 95 475
  • 453

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei ole kovin hyvä jääkiekkojoukkue tämä Chicago Blackhawks. Nyt nähtiin se, että kun maalivahti ei pelaa A-luokan peliään, niin mahdollisuudet taistella voitosta ovat mitättömät. Mrazekille tehtiin jo Minnesotaa vastaan yksi helppo maali. Toivottavasti trendi ei ole tsekkiveskalla nyt tuohon suuntaan. Joukkueella kun on jo muutenkin tiukka jalansija sarjan pohjilla. Odotusarvot eivät pilvissä olleet ennen kauden alkua, mutta odotin nyt vähän parempaa kuin, että taas on kausi mielenkiinnon suhteen taputeltu ennen kuin ehti joulukuusta koristelemaan.

Isossa kuvassa voi olla hyväkin, että saavat taas kärkivarauksen, mutta pelkona tässä on ajautua Buffalon ja Ottawan viitoittamalle tielle. Odottaisin Kyle Davidsonin reagoivan edes jotenkin nyt, kun viime kauden jälkeen todettiin, että tuollainen räpiköinti ei saa enää toistua. Ilmeisesti näillä nyt vaan mennään.

Rockfordissakaan ei nyt suurta juhlan aihetta ole ollut alkukaudesta. Frank Nazar on ollut kirkkain valopilkku siellä ja viime yön 6-3 voitossa Chicago Wolvesista Nazar The Third syötti pari maalia kauden kokonaissaldon ollessa nyt 17 ottelun jälkeen 10+11=21 pistettä. Kevin Korchinski ja Artyom Levshunov tekaisivat molemmat kauden toiset maalinsa, Garry Mayhew teki hatullisen ja Samuel Savoie yhden. IceHogs on noussut divarin jumbosijalta sentään jo neljänneksi.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Minnesota peli oli pirun hyvä, muutama omituisuus omiin ei poista tätä. Columbus matsi taas paluu synkkään keskiaikaan. Bedardilla suitsia laitetiin löysemmällä ilmeisesti kotona, mutta se kyllä näkyi omissa (-4). Toki yksi näyttävä blokki, tosin en halua häntä nähdä blokkaamassa vetoja. Näissä peleissä pientä hymyä huulille on tuonut Mikheyev. Kaveri toki luistelee ihan kiskoilla ja vailla järjen häivää, mutta yksi nopea kaveri jengissä kuitenkin :) Onko muuten kellään mitään faktaa, miksi Korchinski vetää alhaalla ? Tottakai suuria minuutteja / kehitystä yms mutta kyllähän se 20min pystyisi hyvinkin ylhäällä vetämään illassa, oli kuitenkin yksi parhaista viimekaudella. Kaiser taitaa tällä hetkellä olla meidän paras pakki, omaan silmään ainakin. Ilta toisensa jälkeen erittäin virheetöntä tekemistä ja helppoja syöttöjä omille tai varmasti lasin kautta purut. Pidän isosti.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Onko muuten kellään mitään faktaa, miksi Korchinski vetää alhaalla ?
Ei faktaa, mutta vahva mutu on, että nyt korjataan viime kauden virheitä, ettei tehdä enempää tuhoja hänen kehitykselleen. Viime kaudella häntä ei voitu iän takia Rockfordiin laittaa ja vaikka tosiaan pelasi ajoittain hyvin, niin oli myös tosi usein peurana ajovaloissa, kun fysiikka ja pelikäsitys ei vielä riittänyt isoihin valoihin. Jälkiviisaana olisi voinut pelata vielä kauden WHL:ssä, mutta jostain syystä hänet haluttiin nopeasti mukaan. Nyt hänen kanssaan toimitaan fiksusti. Rauhassa miesten peleihin sisään karjuissa ja sitten Chicagoon, kun on valmis.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jostain olin lukevinani, että he haluavat Korchinskin pelaavan sitä rohkeaa kiekollista peliä, jonka vuoksi hänet aikoinaan varasivat unohtamatta tietenkään oman pään ja kiekottoman pelaamisen kehittymistä. Rockfordissa saa helpommin lisenssin ottaa riskejä ja kehittää peliään kuin ylhäällä Chicagon riveissä. En tiedä oliko tosiaan järkevä hoppuilla nuorukaisen suhteen viime kaudella, mutta nyt halutaan ottaa vähän takapakkia ja kehittää häntä pidemmän kaavan mukaan. Sama kaava toimi mm. Vlasicin suhteen aikoinaan ja myös Kaiser oli viime kaudella kuin toinen pelaaja tultuaan takaisin Rockfordista. Todettakoon vielä, että Davidson kauden alla ihasteli kovasti Dallasin tapaa toimia nuorten pelaajien kanssa ja avoimesti ilmoitti halunsa kopioida tuota toimintamallia Blackhawksissa.

Ben Pope julkaisi äskettäin jutun liittyen Kaiseriin sekä Del Mastroon. Siellä yritetään nyt löytää näille nuorille puolustajapelaajille oikeanlaiset roolit ja kehittää heitä siihen suuntaan. Kaikille ei tietenkään paikka tule löytymään ja sitäkin asiaa varmasti monitoroidaan jatkuvasti, että ketkä lopulta kuuluvat tulevaisuuden hahmotelmiin. Pelaajat taas otteillaan määrittelevät lopputuloksen.


edit. Oliver Moore ja AJ Spellacy valittiin Jenkkien U20-joukkueen leirivahvuuteen, josta lopullinen joukkue valitaan. Tykkikautta pelaava Nick Lardis taas jäi tykkikaudestaan huolimatta sivuun Kanadan valinnoissa.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mitenkäs palstaveljet näkevät Connor Bedardin peliesityksien riittävän Canadan 4 Nations-joukkueeseen?

Omissa papereissa ei missään nimessä pitäisi mahtua noilla esityksillä mitä hän on tällä kaudella tuonut pöytään vs. mitä kaikkea Canadalla on tarjolla.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Mitenkäs palstaveljet näkevät Connor Bedardin peliesityksien riittävän Canadan 4 Nations-joukkueeseen?

Omissa papereissa ei missään nimessä pitäisi mahtua noilla esityksillä mitä hän on tällä kaudella tuonut pöytään vs. mitä kaikkea Canadalla on tarjolla.
Ei minustakaan vielä mitään asiaa. Kovin on huomaamaton tällä hetkellä.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Mitenkäs palstaveljet näkevät Connor Bedardin peliesityksien riittävän Canadan 4 Nations-joukkueeseen?
Ei lähelläkään, jollei markkinointi raahaa 13. hyökkääjäksi paikalle. En usko, että MM jengiinkään mahtuisi, jos pelkät näytöt vaikuttaisi. Viime torstain Kimanttia lähetyksessä Kime suolasi aika pahasti pojan ja olihan siinä kyllä asiaakin mukana. Onko muutenkaan 1. ketju oikea paikka kasvulle, kun ilta toisensa jälkeen joudut vetää vihulaisen parasta keskushyökkääjää vastaan ?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Connor Bedard. En tiedä onko enää mitään, mitä voisi tähän aiheeseen enempää tuoda, mutta tartutaan siihen kuitenkin. Vastaus edelliseen kysymykseen on ei. Siis jos Kanada haluaa saada jalkeille parhaan mahdollisen tämän hetkisen joukkueen. Kuten tuossa yllä jo todettiin, että ainoastaan markkinointi mielessä Bedard voisi maskottina mennä, mutta vielä ei riitä pelilliset avut varsinkaan, kun ne parhaat ominaisuudet ovat tulosyksikön roolissa. On varmasti ihan hyväkin, että Bedard saa ylimääräisen jakson keskellä kautta huilata peleistä. Jäältä nuorukaista ei pois saa varmasti kukaan, kuin korkeintaan ehkä pyssy ohimolla.

Nyt sitten samaan aikaan kun mietitään, pitäisikö Bedardin mahtua tuohon turnaukseen edustamaan Kanadaa, niin kannattaa hieman ottaa asioihin perspektiiviä miettimällä vaikkapa sitä tosiasiaa, että hän voisi edustaa kotimaataan vielä Ottawassa järjestettävissä U20-kisoissa. Tämä tuntuu nyt monelta unohtuvan tässä keskustelussa, kun ei perhana lado sataa pistettä ja viittäkymmentä maalia heti kärkeen urallaan. Arvostan Timosta kovasti, mutta jos hän ei Bedardissa nähnyt hyökkäyspään huippuominaisuuksia vaikkapa kahden vuoden takaisissa kisoissa, niin aika monta punaviinilasillista on saanut siinä kohtaa kaataa tai sitten on jäänyt pelejä väliin. Edelleen, hän ei tule olemaan seuraava Sidney Crosby tai Connor McDavid. Itse hän ei ole sellaista väittänytkään, mutta median ja fanien odotukset nyt vaan olivat tuota luokkaa. Nyt kannattaisi jo viimeistään rauhoittua. Blackhawksille voi muuten olla hyväkin juttu, että #98 ei iske mottipäisiä tehoja tauluun nyt ja tulokassopimuksen jälkeinen jatkopahvikin saattaa olla hieman kaavailtua maltillisempi.

Tulokaskausi oli kuitenkin todella hyvä, kun ottaa huomioon kaikki seikat ympäristöineen kaikkineen. Nyt tällä kaudella on ollut parin viikon heikompi jakso, jonka jälkeen eräät median edustajat fanien hovilauman saattelemana ratsastavat paikalle kritisoimaan. Osittain toki syystäkin, mutta katsotaanko nyt vaikka muutama vuosi millainen pelaaja hänestä vielä kehittyy, kun saa ympärilleen todellisia huippupelaajia? Minua kiinnostaa tulevaisuudessa enemmän joukkueen menestys, kuin yksittäisen pelaajan pistemäärät, mutta en ole pätkääkään huolissani siitä, etteikö Bedard kykenisi kovaan pistetehtailuun aikanaan. Siellä taannoisissa nuorten kisoissa sai pelata voittavassa ja todella laadukkaassa ympäristössä ollen ihan ylikylän ukko hyökkäyspäässä muihin verraten. Ja kun tiedetään minkälainen draivi nuoren miehen sisällä palaa, niin aika luottavainen olen sen suhteen, että tulevaisuuden tähtipelaajasta on vielä kyse. Blackhawksin kannalta olisin siis vähiten huolissani Bedardista, mutta enemmän siitä, että miten tuohon saadaan rakennettua kilpailukykyinen joukkue taustalle.

Uusimman Every Shift -jakson teema on sattumoisin sopiva tähän kohtaan:


 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tasapaksu esitys ja pari merkkausvirhettä kostautui tällä kertaa. Ei siinä etteikö taas parempi joukkue olisi voittanut. Jotenkin luovuttaneen oloiselta joukkueelta Blackhawks vaikuttaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Merkkausvirheet tulivat nyt erityisesti ykkösketjulle ja Martinezilla oli vaikea iltapuhde. Mrazek onneksi piti lukemat taas siedettävänä. Alivoima on sentään hyvää ja siitä iso kiitos tietenkin molarille, mutta muutenkin se tuntuu toimivan. Ylivoima oli taas mielikuvituksetonta paskaa. Vlasicin kauden ensimmäinen oli sentään mukava todistaa. Otteluohjelmaa kun vilkaisee, niin saa nähdä onnistuuko joukkue voittamaan yhtään peliä joulukuussa?

***
Rockford hoiteli tyylikkäästi Lehigh Valley Phantomsit kotonaan 7-3. Cole Guttman kihautti pari börsää, Frank Nazar ja Landon Slaggert 1+2 tehot molemmille ja lopuista maaleista vastasivat Colton Dach (1+1), Jackson Cates sekä Cavan Fitzgerald. Maalilla Mitchell Weeks torjui 26 kertaa. Frank Nazar nousi jo AHL:n pistepörssin toiseksi. Kannattaa nyt pitää Frankie boy vaan kasvattamassa karvojaan farmin puolella, vaikka houkutus nostoon olisikin suuri. Chicagon shitshown puolelta on parempi nyt vaan pysyä poissa. Joku Cole Guttman taas voisi olla kokeilun arvoinen ylhäällä.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Mun mielestä sana "tasapaksu" oli hieman yläkanttiin. Ekat 2-3min oli lupauksia antava ja ajattelin, että tänään ! Erittäin hienoa eka kierros vaihdoissa, mutta ekan erän puolen välin jälkeen, kun Bruins teki ekan maalin, niin kentällä oli yksi jengi. Matsin jälkeen jo kuului buuausta, mikä oli oikeutettua. Bedard junnukisoissa sai pelata parhaassa jengissä, niin tilanne oli tietysti aika optimaalinen. Bruins pelissä koutsi, millä kasvaisi omat munakarvat olisi penkittänyt #98 Bruinsin tokan maalin jälkeen. Tottakai jengin menestys on kaikille se ykkösjuttu, mutta jonkun ympärille sitä pitää rakentaa ja omasta mielestä, jotta jengiä ja yksilöitä saataisi eteenpäin, niin se vaatisi uutta valmennusta, tämä on nähty. Nyt on kiukkukäyrät ja pessimismi niin pinnassa, että ei aiheesta enempää :)
Lisäys: tilasin kiukuissani winter classic paidan, on mun mielestä pirun siisti. Foligno pääsee selkää koristelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eiköhän Richardsonin pesti pääty tähän kauteen. Mikäli optio käytetään, niin alkaa mennä luotto jo Davidsonin toimiinkin. Bedard oli kuitenkin jälleen kerran se, joka sai edes jotain vaaramomentteja järjestettyä hyökkäyspäähän. Bedardin ympärille on hyvä rakentaa ja tästä joukkueesta näkisin Reichelin, Vlasicin ja mahdollisesti Kaiserin sekä Allanin parin vuoden päästä joukkueessa Bertuzzin, Jonesin että Teräväisen lisäksi olosuhteiden pakosta. Eihän noista vaan kukaan ole valitettavasti varsinainen huippupelaaja, mutta käyttökelpoisia oikeissa rooleissa.

Kenties siellä vuosikymmenen taitteessa alkaa valoa jo näkymään? Bedard on silloin noin 25-vuotias ja toivottavasti pari omaa varausta kasvaa odotusten mukaisesti kärkirooleihin siihen mennessä, höystettynä parilla kovan luokan täsmähankinnalla. Ensi kesänä voikin sitten odotella tätä menoa Hagensin, Martonen, Misan tai Schaeferin päätyvän draftissa Chicagoon.

e. Viime vuonna tähän aikaan Chicagolla oli 23 ottelun jälkeen 14 pistettä ja nyt vastaavasti 18 pistettä, kun takana on 26 pelattua peliä. Tämä ei ole varmasti se parannus, jota haettiin. Edellisellä kaudella voittivat joulukuun neljännen päivän jälkeen runkosarjassa 16 ottelua. Siinä on nyt mittatikkua loppukaudelle sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Kovin suuria odotuksia en tälle kaudelle asettanut, mutta näyttää, että niiden vähienkin kanssa saa pettyä. 1/3 kaudesta kohta pelattu ja ei tuo joukkue kovin paljon viimevuotista parempi ole. Erikoistilanteissa vähän parannusta, mutta 5v5 jopa viime kautta surkeampaa. Viime vuonna voitiin sentään sanoa, että oli paljon loukkaantumisia ja pelattiin pääasiassa AHL-ukoilla. Nyt kentällä on terveempi joukkue, jota vahvistettiin kesällä. Silti pelaaminen on samaa kuraa. Ei näy minkäänlaisia edistysaskelia, että oltaisiin menossa eteenpäin. Ei joukkueena eikä organisaationa.

Eniten syytän tästä Richardsonia, mutta ei Davidsonkaan pään silittelyjä ansaitse. Huonosti rakennettu ja surkeasti valmennettu kokoelma keskinkertaisia pelaajia, joilla ei näytä olevan ollenkaan kemiaa ja jotka kaiken lisäksi näyttävät alistuneilta ja luovuttaneilta. Joko Richardsonille monoa tai treidiä tulille. Jotain piristystä tuohon kaivattaisiin. Ei jaksaisi ennen joulua alkaa miettiä kesää ja draftia, vaikka kuinka olisi Hagensia tai Martonea tulossa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eniten syytän tästä Richardsonia, mutta ei Davidsonkaan pään silittelyjä ansaitse. Huonosti rakennettu ja surkeasti valmennettu kokoelma keskinkertaisia pelaajia, joilla ei näytä olevan ollenkaan kemiaa ja jotka kaiken lisäksi näyttävät alistuneilta ja luovuttaneilta. Joko Richardsonille monoa tai treidiä tulille. Jotain piristystä tuohon kaivattaisiin. Ei jaksaisi ennen joulua alkaa miettiä kesää ja draftia, vaikka kuinka olisi Hagensia tai Martonea tulossa.

Kyllähän tässä alkaa vähän jo kyseenalaistamaan, että oliko pakko esimerkiksi juuri Brandon Hagel kaupata ja niin edelleen? Toisaalta edelleen ostan sen strategian, että luodaan uutta täysin puhtaalta pöydältä ja se vaan väistämättä ottaa aikaa. Myönteiset muutokset eivät tapahdu parissa eikä kolmessa vuodessa kun nollista lähdetään, mutta tähän kauteen oli selvästi viime kautta kovemmat odotukset pelillisesti, jos nyt tuloksellisesti mitään ihmeloikkaa ei odotettu, mutta sellaista 20 pisteen parannusta kuitenkin. Se tavoite näyttää tällä menolla jäävän haaveeksi ja näillä spekseillä se on kyllä iso pettymys. Davidson kyllä yritti kesällä tuoda Jake Guentzeliä Chicagoon, mutta ymmärrettävistä syistä pelaaminen Floridan lämmössä ja Tampan organisaatiossa houkutteli enemmän.

Parempi nyt olisi sitten majailla tuolla pohjilla koko loppukausi ja antaa Richardsonin mennä luiskaan valmennustiiminsä kanssa kauden jälkeen. Davidsonilta odottaisin tosiaan nyt jotain liikettä herättämään tuota joukkueessa vallitsevaa apatiaa. Kauppa, nosto farmista tai joku waiver-poiminta edes?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ettei nyt vaivuta täysin synkkyyteen, niin idästä kuuluu mukavia. Kenties hieman vähemmälle huomiolle jäänyt haukkojen prospekti ja kesän 23 toisen kierroksen varaus Roman Kantserov oli tänään liekeissä Magnitogorskin voittaessa Lada Togliattin 4-0. Venäläislaituri ja -taituri latoi hatullisen ja oli mukana syöttämässä vielä yhtä. Kantserov esiintyi jo kevään pudotuspeleissä edukseen ja pääsi lopulta nostelemaan KHL:n mestaruuspyttyä kauden päätteeksi. Tämän kauden aloitus viivästyi olkapääleikkauksen vuoksi, mutta kivasti tuntuu saaneen rytmistä kiinni tämä Kantserovin poika. Sopimus Metallurgin kanssa kattaa vielä ensi kauden, mutta onhan näitä ennenkin purettu. Siitä ihastelemaan tämän illan maaleja:







 

Ferris

Jäsen
Koutsi vaihtoon, farmin ruotsalaiskoutsi väliaikaiseksi koutsiksi.


Chicago Blackhawks General Manager Kyle Davidson announced today that the team has relieved Luke Richardson of his duties as head coach. Rockford IceHogs head coach Anders Sorensen has been named interim head coach and will assume duties immediately. Mark Eaton, Blackhawks Assistant General Manager overseeing player development, will assume interim head coaching responsibilities in Rockford.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Olisi voinut Davidsonin kenkiä samalla. Karmeilla liikkeillä ajanut seuran semmoiseen kuoppaan, josta ei nousta vuosikausiin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Sinne meni Luke. Vähän odotin, että Davidson olisi kääntänyt kaikki kivet ennen kuin kenkii valmentajan, mutta hienoa, että kantti riitti. Ei Richardsonilla vain riittänyt tämän poppoon kanssa. Sörensenistä ei kannata odottaa mitään sateentekijää, mutta jos saisi edes jonkinlaisen viisikkorakenteen aikaiseksi, niin olisin tyytyväinen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Saattaa olla, että päätös ei ollut yksistään Davidsonin, vaan painetta muutokselle alkoi tulla jo omistajaportaalta. Jotain piti tehdä ja ehkä tämä oli nyt tässä kohtaa tehtävä. Richardsonin jatkuvat ketjumuutokset kielivät jo siitä, että homma ei ollut enää oikein hanskassa hänelläkään. Vielä marraskuun alussa Davidson kommentoi Richardsonin asemaa näin:





Taustalla on varmasti paljon syitä ja voisi kuvitella, että yksi isoimmista on myös Bedardin kehittyminen. Sörensenin tärkein tehtävä Rockfordissa on ollut nimenomaan pelaajien kehittäminen eikä niinkään joukkueen menestyminen, vaikka tietenkin siellä on tulosta pyritty tekemään ja käsi kädessähän nuo asiat toimivat. Reichel, Vlasic, Kaiser ja Allan ovat nyt ainakin Sörensenille erityisen tuttuja kavereita ja hänellä on paras tuntuma farmin puolelle, että sikäli on mielenkiintoista nähdä mikä nyt muuttuu. Ainakin viesti on nyt lähetetty.

Kehityspuolen päällikkönä ja apulaistoimarin tittelillä viime vuodet kulkenut Mark Eaton ottaa Rockfordin valmennusvastuun haltuunsa. Eatonilla ei ole aiempaa kokemusta joukkueen valmentamisesta, mutta tuntee kyllä nämä nuoret pelaajat läpikotaisin. Voisi olettaa, että tämä kausi mennään nyt näin ja uuden päävalmentajan etsimiselle on nyt hyvin aikaa rauhassa katsella, mitä nimiä sieltä mahdollisesti vapautuu käyttöön kauden aikana ja sen jälkeen.

Luke Richardsonille kaikkea hyvää tulevaan. Kaikista raporteista ja jutuista päätellen hyvä ja pidetty ihminen. Valitettavasti tämä liitto ei nyt kestänyt ja toiminut tämän pidempään. Eteenpäin.

e. Frank Seravallin näkemyksiä asiaan:


 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Taustalla on varmasti paljon syitä ja voisi kuvitella, että yksi isoimmista on myös Bedardin kehittyminen. Sörensenin tärkein tehtävä Rockfordissa on ollut nimenomaan pelaajien kehittäminen eikä niinkään joukkueen menestyminen
Niin, olisi jännä nähdä vaihtoehtotodellisuus, jossa Bedard takoo pisteitä, mutta joukkue kyntää siitä huolimatta. Olisiko Richardson saanut silloin kenkää? Nyt liian moni negatiivinen domino kaatui samaan aikaan eikä Chicagolla ole varaa pilata Bedardin kehitystä, vaikka joukkue ympärillä ei ole menossa mihinkään.

Pelin rakenteen lisäksi on nyt mielenkiintoista nähdä, mitä Sörensen tuo pöytään. Jatkaako hän tällä rosterilla vai tuodaanko siihen virtaa Rockfordista. Nazar, Dach ja Slaggert tulee ainakin mieleen, jotka voitaisiin nähdä jossakin vaiheessa ylhäällä. Saako Reichel tämän myötä isomman roolin.

Ja kuinka pitkä Sörensenin valtakausi tulee lopulta olemaan. Todennäköisesti saa jatkaa kauden loppuun, jolloin katsotaan tilannetta uudestaan, mutta jos peli ei tuosta hänenkään alaisuudessa parane, niin milloin Davidson alkaa soitella Woodcroftin, McLellanin jne. suuntaan.

Aika näyttää ja jos ei muuta, niin saatiinpa sitä kaivattua piristystä!
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ilon ja onnen päivä. En tiennyt, että Chicagossa luetaan tätä palstaa näin tarkasti

Kenties vielä on vähän ennenaikaista riemuita. Vielä kun ei ole mitään takeita siitä, että tässä oltaisiin menossa nyt johonkin selvästi parempaan suuntaan. Jotain muutosta oli tosin tehtävä. Kenties siitä voi iloita, mutta katsotaan nyt mitä se tuo tullessaan ensin.
 
Saattaa olla, että päätös ei ollut yksistään Davidsonin, vaan painetta muutokselle alkoi tulla jo omistajaportaalta. Jotain piti tehdä ja ehkä tämä oli nyt tässä kohtaa tehtävä. Richardsonin jatkuvat ketjumuutokset kielivät jo siitä, että homma ei ollut enää oikein hanskassa hänelläkään.

Ja varmaan tässä on myös sitä klassista, että GM säilyttää oman pestinsä kun tekee tällaisen liikkeen ja antaa valmentajalle kenkää. Odotin itsekin, että valmentaja menee vasta kesällä vaihtoon, mutta ei tätä ratkaisu oikein moittimaankaan pysty.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Eikös se ole ollut ikään kuin ideana tässä?
Sitten olisi varmaan kannattanut jättää valmentaja vaihtamatta ja jatkaa häviämistä.

Minun mielestä Davidson on vetänyt aivan kaiken vituiksi DeBrincatin kaupasta alkaen. Tuurilla sai Bedardin, mutta muuten ei ole saanut edes minkäänlaisia perustuksia rakennettua. NHL:n huonoin GM country milen marginaalilla. Vain ajankysymys, että lentää pihalle.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Danny Wirtz vannoo ainakin uskoa Davidsoniin, vai alkaako näistä perinteisesti lähtölaskenta? No tuskin tässä tapauksessa ainakaan vielä.

"On behalf of the entire Blackhawks organization, I'd like to thank Luke for his dedication over the past three seasons," Blackhawks chairman and CEO Danny Wirtz said. "I fully support Kyle's decision in making this change as he continues to do what is needed to move our team forward. I have the utmost confidence in him and the rest of our hockey operations team as they begin their search for the next head coach of the Chicago Blackhawks."

Kyle Davidsonin onnistumista voidaan arvioida vasta muutaman vuoden kuluttua, kun nuo hänen vahtivuorollaan olleet varaukset alkavat kuoriutumaan koteloistaan. Tällä hetkellä ainoastaan Connor Bedard on hänen aikakautensa varauksia, joka pelaa Blackhawksissa. Voi käydä kuuntelemassa Elliotte Friedmania ja kumppaneita siitä, kauanko tyhjästä rakentaminen kestää. Omistajaportaassa tämä strategia on hyväksytty ja ymmärretty, että muutos ei tapahdu parissa vuodessa. Vaikka nyt kuinka fanina vituttaakin, niin on hyvä hieman laittaa jäitä hattuun odotusten suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös