Mainos

Chicago Blackhawks 2024–2025 – baby steps...

  • 95 444
  • 453

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Esimerkiksi tuon CHGO:n kolmikon höpinät alkaa jo ärsyttää, koska sielläkin kyllä nähdään juuri tuo seuraus, mutta ei syitä siihen. Ei tuossa Seattle pelissä päästy edes hyökkysalueelle siten, että voisi edes haaveilla pääsevän hyökkäysalueen ytimeen. Silti vaan pitäisi vaan mennä maalille ja laukoa enemmän.

No tuota perattiin mm. Steve Petersin toimesta ihan videolta esim. Dallasia vastaan, jossa oli nähtävissä hyvin Blackhawksin pelaajien jääminen pelin ulkopuolelle, kun laukaus toimitettiin maalille. Toki muitakin huomioita pelaamisesta tehtiin ja tuo hyökkäysalueelle pääseminen tai omista kontrolloidusti lähteminen ovat osa ongelmaa.

Ehkä vaan itse näen tämän niin, että mitä heikompi rosteri sinulla on, sitä järkevämmin sillä tulisi pelata. Paremmalle rosterille taas voi riittää löyhemmät rakenteet. Mutta eihän tuo nyt enää ihan AHL-jengikään ole, ja tällä hetkellä noista muutamista kohtalaisen hyvistä yksilöistä ei saada oikein mitään irti.

Tämäkin on totta ja näkisin, että kun sitä yksilötaitoa ei ole riittävästi, niin se yksinkertainen pelaaminen olisi parasta. Mitä se sitten tarkoittaa, onkin jo toinen juttu, mutta hyökkäysalueelle kun esim. pääsevät niin kiekkoa vaan maalille ja miestä perään. Samalla on todettava, että eiköhän Luke Richardson yli tuhannen pelin NHL-kokemuksella ja yli 15 vuotta valmentajana ollessaan osaa nähdä ja ymmärrä pelistä riittävästi ymmärtääkseen samat ongelmat, jotka näkyvät kotisohvalle. Siellä on valmennustiimissa myös Kevin Deaniä, joka on toiminut mm. Bostonissa apuvalmentajana jne., että näiden asioiden ymmärtämiseen varmasti on riittävästi tietotaitoa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tämäkin on totta ja näkisin, että kun sitä yksilötaitoa ei ole riittävästi, niin se yksinkertainen pelaaminen olisi parasta. Mitä se sitten tarkoittaa, onkin jo toinen juttu, mutta hyökkäysalueelle kun esim. pääsevät niin kiekkoa vaan maalille ja miestä perään. Samalla on todettava, että eiköhän Luke Richardson yli tuhannen pelin NHL-kokemuksella ja yli 15 vuotta valmentajana ollessaan osaa nähdä ja ymmärrä pelistä riittävästi ymmärtääkseen samat ongelmat, jotka näkyvät kotisohvalle. Siellä on valmennustiimissa myös Kevin Deaniä, joka on toiminut mm. Bostonissa apuvalmentajana jne., että näiden asioiden ymmärtämiseen varmasti on riittävästi tietotaitoa.

Tämä on hyvä huomio, ei siellä Richardson yksin ole vaan onhan siellä kunnon tiimi näitä miettimässä. Jonkinlainen lukkohan tuossa tiimissä nyt vaan on, pelaaminen on myös huolimatonta ihan Bedardinkin osalta. Sokkosyötöt ja kikkailut olisi siitä jättää hetkeksi taemmas ja kokeille ihan peruspelaamista laajemmalla joukolla.

Maalivahdit ovat pelanneet erittäin hyvää kautta ja puolustukseenkin olen ollut aika tyytyväinen. Mutta tuo hyökkäysalueen pelaaminen, siellä ei saada oikein mitään vaarallista aikaan....
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
No tuota perattiin mm. Steve Petersin toimesta ihan videolta esim. Dallasia vastaan, jossa oli nähtävissä hyvin Blackhawksin pelaajien jääminen pelin ulkopuolelle, kun laukaus toimitettiin maalille. Toki muitakin huomioita pelaamisesta tehtiin ja tuo hyökkäysalueelle pääseminen tai omista kontrolloidusti lähteminen ovat osa ongelmaa.

Aa, no tämä jakso on kyllä mennyt sitten itseltä ohi, katselin vain tuon Seattlen post game shown. Ongelmia on varmasti muitakin, kuin nuo minun nostamat pelitavalliset jutut, mutta ne pistää enemmän minulla silmään. Yksi on myös se, että usein on jouduttu hyökkäämään vähän väsyneenä ja tällöin varmasti helpommin juuri oikaistaan niistä ei niin mukavista asioista.

Tämäkin on totta ja näkisin, että kun sitä yksilötaitoa ei ole riittävästi, niin se yksinkertainen pelaaminen olisi parasta. Mitä se sitten tarkoittaa, onkin jo toinen juttu, mutta hyökkäysalueelle kun esim. pääsevät niin kiekkoa vaan maalille ja miestä perään. Samalla on todettava, että eiköhän Luke Richardson yli tuhannen pelin NHL-kokemuksella ja yli 15 vuotta valmentajana ollessaan osaa nähdä ja ymmärrä pelistä riittävästi ymmärtääkseen samat ongelmat, jotka näkyvät kotisohvalle. Siellä on valmennustiimissa myös Kevin Deaniä, joka on toiminut mm. Bostonissa apuvalmentajana jne., että näiden asioiden ymmärtämiseen varmasti on riittävästi tietotaitoa

Näinhän se tietenkin kaikella järjellä tuntuisi, että sitä osaamista pitäisi olla. Puheet ja otteet kentällä vaan eivät oikein nyt vakuuta, että siellä oltaisiin ihan täysin tilanteen tasalla. Ei varmasti pidä ottaa niin, että se mitä medialle höpistään olisi koko totuus, mutta kyllä tuo silti aika oudolta kuulostaa, kun koutsi tällaisten esitysten jälkeen väittää, ettei ole paljoa systeemin puolesta tehtävissä. Periaatteessa tuntuu, että siellä halutaan tiettyjä asioita, mutta ei tarjota oikein tukea pelaajille niiden asioiden saavuttamiseksi.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
eiköhän Luke Richardson yli tuhannen pelin NHL-kokemuksella ja yli 15 vuotta valmentajana ollessaan osaa nähdä ja ymmärrä pelistä riittävästi ymmärtääkseen samat ongelmat, jotka näkyvät kotisohvalle. Siellä on valmennustiimissa myös Kevin Deaniä, joka on toiminut mm. Bostonissa apuvalmentajana jne., että näiden asioiden ymmärtämiseen varmasti on riittävästi tietotaitoa.
Minä en epäile ollenkaan, etteikö valmennuksessa nähtäisi samoja ongelmia kuin mekin täällä ja etteikö siellä painettaisi niska limassa hommia, että peli paranisi. Mutta olen alkanut epäillä, onko tällä valmennustiimillä kykyä valmentaa nimenomaan tätä joukkuetta. Nähdyn perusteella valmentajien taktinen osaaminen on joko vajavaista tai äärimmäisen itsepäistä, jossa kulmikkaita palasia yritetään väkisin tunkea pyöreisiin aukkoihin. Tuolla kokemuksella voisi olettaa, että ymmärryksen lisäksi osattaisiin ratkaistakin niitä ongelmia, mutta nyt on jo kolmas kausi menossa ja vieläkään ei ole selvää käsitystä siitä, mitä Luke Richardsonin jääkiekko oikein on ja se tässä huolestuttaa eniten.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Voihan olla, että valmennus on ihan kujalla ja siellä pyritään väkisin ajamaan sellaista systeemiä, joka ei vain sovi tälle joukkueelle. Minä en osaa sanoa täältä etäältä, missä se vika oikeasti on. Kenties vikaa löytyy vähän kaikista. Valmennuksesta ja pelaajista. Pelikin on aina suhteessa vastustajaan, jos se vastustaja on yksinkertaisesti parempi, niin näyttäähän se huonolta. Toisaalta mitään totaalisia tuloksellisia ulospuhalluksia ei ole vielä näkynyt, mutta eipä ole tullut todistettua tasapainoista 60 minuuttistakaan. Mutta että kaikki ongelmat olisi ratkaistavissa valmennuksellisilla muutoksilla, kuulostaa vähän liian helpolta ratkaisulta. Jotain muutosta tässä kuitenkin tarvitaan ja siihen pitää löytyä ratkaisuja penkin takaa kuin sieltä toimittavalta tasoltakin. Ja ehkä kenties toimistollakin pitää vähän jo herätä?
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Jaahas harkoissa on kokeiltu taas vähän uutta.
Oikea veto on tehty viimeinkin että Bedard on laidassa. Ykkössentterimme otti viime pelissä vain kahdeksan aloitusta ja hävisi ne kaikki.

Anderson-Dickinson-Bedard

Hall-Donato-Mikheyev

Kurashev-Foligno-Teravainen

Bertuzzi-Reichel-Smith

Vlasic-Murphy

Brodie-Martinez

Kaiser-Allan

Mrazek

Soderblom

Extras: Maroon, Crevier
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tätä on odotettu. Sentterinä vielä joukkueen kokonaisvaltaisesti paras sentteri. Nyt pitäisi olla suht vapaat kädet keskittyä hyökkäämiseen. Itse olisin laittanut tuohon kolmanneksi joukkueen kuumimman lavan Donaton tai Hallin, mutta hyvä näinkin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tätä on odotettu. Sentterinä vielä joukkueen kokonaisvaltaisesti paras sentteri. Nyt pitäisi olla suht vapaat kädet keskittyä hyökkäämiseen. Itse olisin laittanut tuohon kolmanneksi joukkueen kuumimman lavan Donaton tai Hallin, mutta hyvä näinkin.

Näen tässä kyllä kanssa sellaisen valuvian, että vaikka Bedardin siirto laidalle onkin varmasti ihan oikea ratkaisu, niin kiekollinen taito ja tuki puuttuu nyt täysin. Miksi tuota Hallia ei voi pistää Bedardin kanssa yhteen, kun viime kaudella se oli tarkoitus?

Taylor Hall ei ollut kovin iloinen penkityksestään ja Richardson nosti tavastaan toimia käden pystyyn virheen merkiksi.








e. Kaksi peliä vielä ja 20 ottelua kautta takana. Kotipelit Anaheimia ja Floridaa vastaan. Seuraava peli olisi jo melkein pakko voittaa. Joukkue majailee nyt sarjan viimeisenä. San Jose repäissyt kolmen pisteen kaulan, toki pari peliä enemmän pelanneena, mutta jos Anaheimilta ei Blackhawks pysty pisteitä ottamaan, niin Floridalta niitä ainakaan ei ole luvassa. Floridan jälkeen itärannikolle reissu Phillyä vastaan ja sekin kyllä kertoo sitten missä ja mihin tässä ollaan menossa. Top 5 vuoro alkaa näyttämään jo ennen joulua todennäköiseltä, mikä sinällään on tietenkin ihan kiva juttu, mutta varovaisiinkin odotuksiin nähden kauteen lähdettäessä pettymys.

Pohjamutiin takertuminen ja sieltä ylös rimpuilu ei ole helppoa tässä sarjassa. Korkeat varauvuorot antavat sitten toivoa paremmasta, mutta muutakin muutosta pitää tapahtua. Pelkona tässä on, että häviämisen kulttuuri tarttuu liian vahvasti joukkueen ympäristöön ja sen karistaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. NHL:ssä on tarpeeksi näitä varoittavia esimerkkejä.

Jos nyt taas haluaa hakea lohtua ja toivoa paremmasta, niin Roman Kantserov teki eilen 1+2 Magnitogorskille sen voittaessa Salavat Ufan jatkoajalla 3-2. Kantserov oli sivussa kauden alussa olkapääleikkauksen vuoksi ja on nyt pelannut kahdeksan peliä 2+4=6 tehopistein.
 
Viimeksi muokattu:

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Minä en epäile ollenkaan, etteikö valmennuksessa nähtäisi samoja ongelmia kuin mekin täällä ja etteikö siellä painettaisi niska limassa hommia, että peli paranisi. Mutta olen alkanut epäillä, onko tällä valmennustiimillä kykyä valmentaa nimenomaan tätä joukkuetta. Nähdyn perusteella valmentajien taktinen osaaminen on joko vajavaista tai äärimmäisen itsepäistä, jossa kulmikkaita palasia yritetään väkisin tunkea pyöreisiin aukkoihin. Tuolla kokemuksella voisi olettaa, että ymmärryksen lisäksi osattaisiin ratkaistakin niitä ongelmia, mutta nyt on jo kolmas kausi menossa ja vieläkään ei ole selvää käsitystä siitä, mitä Luke Richardsonin jääkiekko oikein on ja se tässä huolestuttaa eniten.
Tähän vahva sama, kyllä varmasti kaikki kiekkoihmiset näkee ongelmat, mutta harvoin se on ongelma. Kaikki vaan ei saa omaa viestiään perille pelaajistoon, sehän sitä valmentamista on. Onko tulokas (pää)valmentajalla esim. auktoriteettiä, miten henkilökemia yms. Kynnyksiä, mihin tossa hommassa varpaansa potkaisee on lukemattomia. AV ei ole tuloksellisesti ollut huonoa, mutta kyllähän siinäkin hypitään timantin ja neliön välillä melkein jäähystä toiseen. YV alueelle vienti, ei siinäkään mitään kaavaa ole (paitsi keskialueen jättö mikä pakolla aina otetaan ja ollut jo lähes 10v kaikilla). PAPP mies vai alue, sitä ei tv kuvan perusteella osaa sanoa kukaan, luultavasti jotain sellaista, että kun joku hukkaa miehen, niin alueet tms. sekavaa.
Tossa on niin monta valmennuksellista seikkaa pielessä, ettei kaikkea voi millään laittaa pelkästään materiaalin piikkiin.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tossa on niin monta valmennuksellista seikkaa pielessä, ettei kaikkea voi millään laittaa pelkästään materiaalin piikkiin.

Ei pelkästään, mutta en usko myöskän pelkästään systeemien muuttamisella tätä käännettävän. Pelihän näytti kauden alussa ihan hyvältä jopa ja niitä rakenteita oli nähtävissä. Se vaan, että täyttä 60 minuuttia eivät pystyneet toteuttamaan. Varmaan jotain henkistä valmennusta tuonne pukukoppiin nyt tarvittaisiin enemmän kuin mitään muuta.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Ihan mielenkiintoinen juttu tämä Hallin penkitys ja siihen liittyvä kommunikaation puute. Voiko tätä ongelmaa olla muutenkin, ettei siellä osata ihan selkeästi kommunikoida, mitä pelaajilta halutaan? Ei se nyt ainakaan yllättäisi, kun tuota jäällä olevaa lopputuotetta katsoo.

Bedardin siirto laitaan on ihan hyvä kokeilu, mutta en minä nyt (taaskaan) noita ketjuja kyllä ymmärrä. Dickinson-Anderson on ollut sellainen kaksikko, joka on pelannut vastustajan parhaita vastaan mahdollisimman paljon ja tehnyt sitä myös hyvin, niin miksi ihmeessä juuri tähän halutaan kolmanneksi Bedard tunkea? Periaatteessa joo, eipähän tarvitse niin paljoa puolustamista murehtia, mutta ei tuossa välttämättä sitten taas siihen hyökkäyspelaamiseen kauheasti ole tukea. Muutenkin kyllä näyttää kovin erikoiselta lineupilta ja vaikea noin niinkuin paperilla keksiä, miksi nämä koostumukset toimisivat kovinkaan hyvin. Eli varmaan sitten toimivat.

Tuo on ihan hyvä pointti tietysti myös, että alkukaudesta nähtiin ihan hyviäkin pelejä. Oltiin välillä jopa pelin päällä ja hyökkäysalueaikaakin oli enemmän. Mielestäni xG-lukemat näyttivät myös siinä kohti vielä ihan hyviltä ja pisteitä olisi otteisiin nähden pitänyt tulla enemmän. Nyt sitten ollaan sitten pikkuhiljaa noissakin tilastoissa menty sinne häntäpäätä kohti. Oliko tuo alun parempi pelillinen vire sitten Haukkojen hyvyyttä, vai oliko siinä kohti muillakin systeemien kanssa enemmän hakemista, mene ja tiedä. Eipä tässä auta kuin katsella, mihin suuntaan peli kehittyy vai kehittyykö se.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Joo o Dickinson teki kyllä viime kaudella 22 maalia (yksi enemmän kuin Bertuzzi viime kaudella) joten hän ei ole ihan kädetön. Hän omaa myös hyvän rannarin mut toki Andersonia en nyt ymmärrä tuossa asiayhteydessä miksi hän. Toki melkein kaikki muuthan ovat ykkösessä jo kokeilleetkin eikä koko ongelma ole pelkästään Bedardin ketjukavereissa vaan myös hänen pelaamisessaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ollaan nyt rehellisiä kuitenkin, jos Jason Dickinson on sun ykkösketjun sentteri, niin ei se materiaali kovin hääppöinen ole. Mitään häneltä poisottamatta, sillä on ollut loistava puolustussuuntaan, mutta NHL-tasolla kolmossentterin tasoa. Sitten Anderson siinä toisella laidalla. Kaveri on rajatapaus NHL-pelaajana. Vapise Puola!
 
Tuohan olisi paperilla ihan kelpo nelosketju. Kaksi rouhijaa, joista toinen pistää vielä kiekkoa hyvällä prosentilla pussiin. Kolmanneksi lenkiksi nuori jannu, jota tuodaan liigaan sisään.

Ainoa vaan, että tuo on nyt se nimellinen ykkösketju ja tuo mainittu nuori jannu joukkueen ylivoimainen ykköstähti.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Ollaan nyt rehellisiä kuitenkin, jos Jason Dickinson on sun ykkösketjun sentteri, niin ei se materiaali kovin hääppöinen ole. Mitään häneltä poisottamatta, sillä on ollut loistava puolustussuuntaan, mutta NHL-tasolla kolmossentterin tasoa. Sitten Anderson siinä toisella laidalla. Kaveri on rajatapaus NHL-pelaajana. Vapise Puola!
Tottapa totta Dickinson on jopa aika laadukas kolmosen sentteri. Ja Anderson pelasi viime kaudella hyvää hokia alaketjuissa.
Kyllähän Bedard on oikeesti myös kaukana NHL-tason ykkössentteristä tän kauden esityksillään.

Monenlaisia kokoonpanoja on jo myllätty eikä Kurashevkaan nyt kanna mihinkään kuten ei moni muukaan.
Siitä on myös takuu että ketjujen mylläys ei lopu tähän peliin
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Näen tässä kyllä kanssa sellaisen valuvian, että vaikka Bedardin siirto laidalle onkin varmasti ihan oikea ratkaisu, niin kiekollinen taito ja tuki puuttuu nyt täysin. Miksi tuota Hallia ei voi pistää Bedardin kanssa yhteen, kun viime kaudella se oli tarkoitus?
Halliin samaa mieltä. Kyllä aamulla piti pari kertaa hieraista silmiä, kun Andersonin näki tuossa kolmantena. Ehkä tuossa on ajatuksena se, että Dickinson ja Anderson puolustavat, pitävät kenttätasapainoa ja tekevät tilaa Bedardille, joka Richardsonin luomukiekon mukaisesti tekee paikat sitten itselleen. Kiekollista tukea tosiaan ei ole paljon tulossa. Ei tämä taaskaan anna valmennuksesta hyvää kuvaa. Joka peliin sekoitetaan ketjuja ja pelaajat ovat sekaisin kuin seinäkellot siitä, mitä valmennus heiltä haluaa. Aamulla ollaan viisaampia, miten tämä toimii.

Iso peukku kuitenkin siitä, että Bedard siirrettiin laitaan. Toivottavasti on pitempikin kokeilu eikä Floridaa vastaan heti siirretä takaisin keskelle.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mrazek sivussa henkilökohtaisten syiden vuoksi ja Drew Commesso nostettu ylös. Söderblom aloittaa maalilla siis.





Ja kokoonpano siis tämä:





Seth Jonesin puuttuminen takalinjoilta heikentää jo lähtökohtaisesti ohutta kiekollista taitoa puolustuksessa eikä helpota sitä kiekollista pelaamista. Ja nuo ketjukoostumukset eivät kyllä vakuuta lainkaan. Enkä usko, että jatkuva ketjukoostumuksien muuttaminen tuo mitään merkittävää apua tähän tilanteeseen. Varsinkaan, kun tätäkään versiota ei varmasti pitkään tulla näkemään. No jos nyt onnistuvat kaksi maalia tekemään, niin sehän on jo parannusta se.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Ja näin Anaheim Ducks kävi vierailulla ja dominoi pelillisesti käytännössä koko matsin. Pari väläytystä Bedardilta ja Dickinsonilta, siinäpä se.

Hirveää jääkiekkoa tuo joukkue pelaa. Ei taaskaan päästy omista mihinkään, eikä tietenkään keskialueen yli. Varmasti voi yhden käden sormilla taas laskea kerrat, kun tultiin hyökkäysalueelle kontrolloidusti. Ainoat ideat näyttää olevan lyödä kiekko päätyyn tai vaihtoehtoisesti pitkä syöttö seisovalle pelaajalle, joka sitten tippaa sen päätyyn.

Vastaavasti Anaheim tuli jatkuvasti keskialueen yli heittämällä, syötellen ja pelaten. Vaikka heilläkään ei nyt niitä Richardsonin mainitsemia J.T. Millereitä tuossa rosterissa ole.

Varmaan olisi silti pitänyt taas laukoa ja mennä maalille ahnaammin. Ehkä tarvitsee sitten alkaa laukoa tuolta punaviivalta maalia kohti ja miestä perään.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ensimmäinen erähän oli ihan hyvää tekemistä ja saivat luotua painetta Ducksin päätyyn. Erityisesti Hall-Donato-Mikheyev pelasivat siinä pirteästi ja Hall kilisteli ylärimaa ja kaikkea. Erä oli muuten hyvin sekavaa kiekkoa molemmilta. Sitten olisi voinut odottaa, että levännyt kotijoukkue nostaa kytkintä ja edellisenä iltana pelannut vierasjoukkue alkaisi vähän väsymään, mutta siinähän kävi ihan päinvastoin. Anaheimin liike ja kaikki tekeminen oli paljon paremmalla tasolla. Lopussa nähtiin ihan työnnöksi mainittava yritys haukoilta, mutta tällä(kään) kertaa ei riittänyt. Kaksi maalia kuitenkin eli parannusta edellisiin. Torille! Bedard pelasi parhaan pelinsä hetkeen ja toivottavasti nyt jatkaa laidalla vaan. Dickinson nautti tarjoiluista ja pelasi muutenkin ihan kelpo pelin. Olkoon tuo nyt noin, mutta Andersonia vähän miettisin tässä.

Nyt kun se 20 peliä on melkein pelattu, niin alkaa tulla selväksi missä joukkue menee. Sehän ei hyvältä sitten näytä. Ensinnäkin joukkue on hidas ja pelaa hitaasti. Puolustus on suhteellisen jalaton ja kädetön, mikä tekee hyökkäyspelin myös hankalaksi. Lisätään tähän väliin, että keskikaista on heittämällä sarjan ohuin ja heikoin. Se kenties tärkein pelipaikka. Kesän hankinnat ovat pääasiassa pettäneet pahasti. Craig Smith on esiintynyt mielestäni parhaiten, kun otetaan kaikki kauden pelit huomioon. Söderblom sekä nuoret puolustajat ovat olleet positiviisia yhdessä Donaton sekä Dickinsonin kanssa. Reichel väläyttelee silloin tällöin, mutta enemmän pitäisi saada hänestäkin irti. No juokkue on matkalla tukevasti kärkivarauksen suuntaan ja ehkä se on sitten hyvä asia. Jim Montgomery olisi nyt vapaana muuten.

***

Hyviä uutisia Rockfordista; voitto Texasista 5-2! Nazarille sekä Dachille kaksi maalia mieheen ja Marcel Marcel viimeisteli uransa ensimmäisen maalin pro-tasolla tyhjiin. Slaggert syötti kolme ja Korchinski kaksi maalia. Frank Nazar on nyt 12 peliin tehnyt 7+8=15 pistettä ja pelaa myös omiin vastuullisesti. Tälläisiä klippejä olen nähnyt tässä alkukaudesta jo useamman:


 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ehjä 60 minuuttinen vaikuttaa mahdottomalta rastilta tällä hetkellä. Pelissä oli hyviä hetkiä, mutta Anaheimille annettiin liikaa pelitavallista etua. Bedard ja Dickinson voisi vihdoinkin olla sellainen tutkapari, jonka varaan rakentaa jotain pysyvää. Siihen vain kaivattaisiin kolmanneksi parempaa laatua kuin Anderson. Teräväinen kävi syöttämässä Dickinsonin toisen maalin, kun vaihto oli kesken. Se kolmikko olisi kiva nähdä Floridaa vastaan, kun valmennus laittaa kuitenkin ketjut uusiksi. Muista ketjuista tykkäsin myös tuosta Donaton ketjun tekemisestä. Erityisesti Hallilla ja Mikheyevillä oli muutamia lupaavia vaihtoja. Harmi vain, kun ne eivät näy missään. Maalien eteen pitää tehdä hirmuisesti hommia ja omissa soi liian helposti.

Jim Montgomery olisi nyt vapaana muuten.
Kelpaisi. Oma suosikkini olisi kuitenkin Mike Sullivan, jos/kun saa kenkää Pittsburghista. Voisin kuvitella, että hänen tyylinsä sopisi siihen kiekkoon, mihin Chicagossa ollaan menossa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kelpaisi. Oma suosikkini olisi kuitenkin Mike Sullivan, jos/kun saa kenkää Pittsburghista. Voisin kuvitella, että hänen tyylinsä sopisi siihen kiekkoon, mihin Chicagossa ollaan menossa.

Sullivan voisi olla hyvä vaihtoehto. Kävi mestaruuskaudella 14-15 kehitysvalmentajana piipahtamassa. Sellainen mutu on, että Kyle ei kesken kauden Richardsonia potki vaan kesällä jätetään sitten vaan optio käyttämättä. Se vaan, että jos näitä meritoituneempia valmentajia tässä vapautuu, niin kesään asti ei ehkä ole aikaa odotella. Muuten antaisin kyllä mennä Richardsonilla kohti kärkivarausta ja pitää Nazarit ja kumppanit poissa tuolta sekametelisopasta.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Elliotte Friedman ehdottelee, että Chicago voisi miettiä akuuttiin sentteripulaan Flyersin Morgan Frostia. Voisi olla kokeilemisen arvoinen haku, jos hinta on sopiva. Toisi keskelle kaivattua juonikkuutta. Puolustaminen on vähän niin ja näin, minkä takia on viihtynyt paljon Tortorellan koirankopissa, mutta haukoissa ei ole tuon suhteen yhtä isoa vaatimustasoa. Joukkue kaipaa herättelyä ja jos valmennukseen ei olla koskemassa, niin ehkä treidillä saataisiin uutta virtaa tekemiseen.

Sullivan voisi olla hyvä vaihtoehto. Kävi mestaruuskaudella 14-15 kehitysvalmentajana piipahtamassa. Sellainen mutu on, että Kyle ei kesken kauden Richardsonia potki vaan kesällä jätetään sitten vaan optio käyttämättä. Se vaan, että jos näitä meritoituneempia valmentajia tässä vapautuu, niin kesään asti ei ehkä ole aikaa odotella. Muuten antaisin kyllä mennä Richardsonilla kohti kärkivarausta ja pitää Nazarit ja kumppanit poissa tuolta sekametelisopasta.
Sama mutu tullut itsellekin. Vaikka tuo Richardsonin kiekko on äärimmäisen turhauttavaa seurattavaa, niin ei tuota nippua pystyisi kukaan muu valmentaja dramaattisesti parantamaan. Pelaaminen voisi olla viihdyttävämpää ja pisteitä tulla vähän enemmän, mutta isossa kuvassa tilanne olisi sama. Ei Davidsoninkaan palli kestä liian montaa valmentajapalkkausta, joten miksi hän tässä vaiheessa alkaisi valmentajaa vaihtamaan, kun ei ole menestyspaineita. Purraan tämäkin kausi hammasta ja nautitaan kesällä, kun Hagens tai Martone pukee punaista päälle.

Toki tilanne voi muuttua, jos tulee esim. niin pitkä tappioputki, että potkut on vain annettava. Silloin voidaan hyvin mennä Kingillä loppukausi tai ottaa tosiaan etupellosta joku vapaana oleva kova nimi kartoittamaan tilannetta seuraavaa kautta varten.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös