Mainos

Chicago Blackhawks 2023–2024

  • 158 952
  • 663

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Takkiin Montrealissa. Hyvä työntö kolmannessa, mutta harmillisesti nukuttiin kaksi ensimmäistä erää. Ylivoimaan pitää löytää joku joka ottaa aloitukset kotiin. Tällä tahdilla pelataan koko kausi puolentoista minuutin ylivoimia. Noin muuten YV näyttää suht hyvältä. Laukaisu-uhkaa löytyy ja maalin eteen on laittaa hyviä lapiomiehiä. Tosin Bedardin viivapelaaminen vähän huolestuttaa, jos hänen vetonsa blokataan ja alkaa tulla läpiajoja omaan päähän.

Bedardilla oli taas tontteja, mutta Montembeault oli tällä kertaa terävämpi. Hieno syöttö kuitenkin Johnsonin toiseen maalin. Kertoo taas hänen peliälystään, kun moni olisi varmasti vetänyt tuosta paikasta silmät kiinni, mutta CB laittoikin täkyn maalin eteen. Johnsonille alkukauden paras peli. Reichelin heräämistä vielä odottelen. Nyt olisi ideaalitilanne lyödä näyttöjä pöytään, kun Bedard saa kaiken huomion, mutta lisää suoraviivaisuutta ja röyhkeyttä kaivattaisiin.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Pari ekaa erää oli tosiaan vaikeita, eikä 5vs5 pelissä tainnut olla yhtäkään laatupaikkaa. Ylivoima ei vieläkään lähtenyt toimimaan, vaikka mahdollisuuksia kyllä tarjottiin urakalla.

Hienoa kuitenkin oli taas nähdä, ettei joukkue lopettanut kahden vaikean erän jälkeen pelaamista ja oli lopulta lähellä tulla tasoihinkin, mutta Jonesin hirmulämäri päätyi tällä kertaa vain tolppaan.

Ylivoimalla ongelma on todellakin tuo, että kaikki aloitukset hävitään selvästi ja ne alkavat sen jälkeen poikkeuksetta omalta alueelta. Näkisin myös, että vähän lisää kaipaisi eri variaatioita. Muutakin kuin odotella, että Bedard keksii jotakin.

Pelaajista Bedardin lisäksi Alex Vlasic on vakuuttanut isosti. Tästä voi kasvaa todella hyvä stay at home -pakki. Reichelilta odottaisi enemmän, mutta sentterikokeilua jatkaisin silti vielä vähän pidemmälle. On siellä hyviäkin väläytyksiä kuitenkin ollut. Kurashevis ja Hallia odotellaan kovasti takaisin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllähän tuo tehoton yv oli kaiken huonon alku. Paikkoja kyllä oli, mutta viimeistely on heikkoa ja toisaalta vihun mokke oli mies paikallaan. Taylor Hallin paluu voisi olla hyvä alku tuohon tuoda jotain uutta ja hyviä uutisia sieltä suunnasta on kuulunut, kun mies on nähty jo jäällä. Bedardista on puhuttu jo tarpeeksi, mutta loistava poika jo nyt, vaikka tuosta voi vielä paljon parantaakin. Luo paikkoja itselleen ja muille siinä määrin, että kun noista alkaa mennä paremmalla prosentilla sisään niin oksat pois.

Pelaajista Bedardin lisäksi Alex Vlasic on vakuuttanut isosti. Tästä voi kasvaa todella hyvä stay at home -pakki. Reichelilta odottaisi enemmän, mutta sentterikokeilua jatkaisin silti vielä vähän pidemmälle. On siellä hyviäkin väläytyksiä kuitenkin ollut.

Itse olen tykännyt kaikista näistä nuorista pakeista. On selvää, että kokemattomuus tulee vielä näkymään kauden edetessä ja rasituksen lisääntyessä, mutta kaikki kolme nuorta pakkia liikkuvat ensinnäkin hyvin. Korchinskin kyky nähdä kenttää ja kiemurrella kiekollisena paineen alta pois on hänen selkeä vahvuutensa. Vlasic sekä Kaiser ovat taas puolustuspäässä enemmän kotonaan ja jostain syystä Kaiserin pelaamisesta pidän erityisesti. Hänhän joutuu nyt pelaamaan ns. väärällä puolella Tinordin kanssa, mutta ihan kivasti sekin näyttää sujuvan.

Ei ole ohjelma helppo, kun seuraavaksi maanantaina vieraissa vastassa Toronto ja tulikuuma Matthews. Siitä sitten torstaina Coloradoon ja kotiavaus vasta ensi viikon lauantaina, kun United Centeriin saapuu vieraaksi hallitseva mestari. Siinä sitä on hyvää mittatikkua nuorille pelaajille kerrakseen.

Lisätään Lukas Reichelista pari sanaa. Ei selvästikään ole NHL-tasolla vielä sinut tuon sentteripaikan kanssa, vaikka AHL:ssä pääasiassa sentterin tehtäviä hoitelikin. Saa nähdä kauanko Richardson antaa siimaa Reichelille mikäli suoritustaso ei tuosta parane? Oli todella huolimaton kiekolla, vaikka pari kivaa suoritusta peliin mahtuikin, mutta kokonaisuutena heikko esitys saksalaiselta Montrealia vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
MTL peli oli omaan silmään pelatuista kolmesta ehkä heikoin tai ainakin 2. erä oli kauden pelatuista heikoin erä.
Vaatimustaso on omalta kohdalta näköjään hieman noussut, kun kauden alun peli ollut parempaa mitä uskalsin odottaa. Fyysisyys oli ilahduttavasti tässä hyvin mukana ja siinä jopa löimme vastustajan, myös blokkipelaaminen ja kaikenlainen taistelu ilman pelivälinettä oli kyllä ihan siellä maximissa. YV on tosiaan heikkoa, kenelle koutsille se muuten kuuluu ? Kyllä sitä niin läpinäkyvästi pakotetaan Bedardin kautta, että aika vaivatonta se oli vihulaiselle ottaa pois. 5vs3 tilanteessa toki kiekko liikkui kivasti ja muutama hyvä paikka, mikä tietenkin on minimi vaatimus. Muuten kiekko harmittavan usein pysähtyi Berardiin ja oli kaiken kaikkiaan tolkuttoman hidasta. Onkohan 23min jo #98:lle himan liikaa uran 3. pelissä, omasta mielestä on. S Jones tuntuu olevan paremmin pelissä, kun viimekaudella, mikä häneltä oli mulle pettymys. Nyt oikeasti jo puolustaminen maistuu ja tilanteet ei jää kesken. Se on tietysti hyökkäämisestä pois, mutta hyvä kauden alku ainakin minun silmään, tiedä sitten onko hintansa arvoinen, mutta hyvä alku. Mrazek edelleen hyvä peli, toki 1 kihaus oli mitä oli, mutta hyvä peli ja kuten joku jo totesikin, niin Johnson oikein hyvä ja näkyvä pelaaja. Perry otti muutamaan kertaa osumaa aika isosti, mutta näytti "suuruutensa" ja ei ottanut kosto jäähyjä vaan nuoli haavat. Pakko tosta on tykkää nyt, kun on Haukkanutussa.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Olipahan upea esitys koko joukkueelta Torontossa! Jos viime peliin tultiin vähän löysästi, niin nyt oltiin heti alusta alkaen hereillä ja jopa hallittiin peliä.

Jumalauta, että tuo Alex Vlasic on hyvä puolustaja. Suorastaan dominoiva esitys häneltä. Omassa päässä kova ja siihen päälle hyvää kiekollista pelaamista. Kermana kakun päällä todella hieno läpisyöttö Perrylle. Muodostaa Jonesin kanssa solidin oloisen ykkösparin. Jonesia täytyy myös kehua, kyllä se ihan johtavalta puolustajalta on näyttänyt, vaikka kiekon kanssa välillä tuhertaa.

Korchinskiltakin taas hyvä peli ja uran ensimmäinen NHL-piste plakkariin. Uskaltaa pelata vahvuuksillaan, eikä ole edes omissa pulassa, käyttää hienosti ulottuvuuttaan ja liikettään hyväksi. Kaiserilla oli hieman vaikeampi tehtävä, koska pakkiparina Zaitsev, mutta selviytyi hänkin hienosti. Näiden nuorten pakkien kehitystä on kyllä ilo seurata, vaikka vääjäämättä vaikeampiakin pelejä on tulossa.

Söderblom taas aivan loistava ja hienoa, että pitkästä aikaa voittopeli hänellekin. Enemmän kuin ansaittu.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Upea voitto. Näki heti avauserässä, että tähän matsiin oli erilainen lataus kuin Habsia vastaan. Taitaa selkeänä altavastaajana pelaaminen sopia tälle jengille paremmin.

Söderblom oli erittäin hyvä ja vaikutti olevan rauhallinen. Kun katsoo tuota Leafsin hyökkäyspeliä, joka oli parhaimmillaan aika moniulotteista, niin siinä vaaditaan maalivahdiltakin paljon. Ei voi oikein aavistella. Upea matsi.

Tykkäsin Bedardista tässä matsissa enemmän kuin edellisessä. Oli jotenkin pelin sisällä paremmin.

Alex Vlasic pelasi aivan maagisen ottelun kuten yllä todettiin ja näyttäisi vahvasti siltä, että meille alkaa tässä kehittyä parikin NHL-puolustajaa. Ei mennä vielä liikaa tulevaisuuteen, mutta Vlasic ja Korchinski olivat tänään todella hyviä.

Vielä oma kappale tolle päärynälle. Ei jumalauta mä tykkään, kun se on omalla puolella.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Täällä soi sama levy, mutta olihan hieno esitys Vlasicilta. Tuolla työkalupaketilla pääsee vielä pitkälle. Monen huomio Korchinskissa, ja hyvin hänkin pelasi, mutta Vlasic näyttäisi nousevan puolustuksen jokerikortiksi.

Zaitsevin debyyttiä vähän jännitin, mutta ei aiheuttanut suuria sydämentykytyksiä, vaikka tuo pakkipari oli eniten helteessä omassa päässä. Entwistleltä mainio ensiesiintyminen. Vlasicin ohella eniten vakuutti Söderblom. Selvästi saanut lisää rauhallisuutta ja kestävyyttä pelaamiseen. Taso ei enää heilahtele pelin sisällä kuten ennen. Toivottavasti jatkaa samaan tahtiin tulevissakin peleissä.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Upea voitto. Näki heti avauserässä, että tähän matsiin oli erilainen lataus kuin Habsia vastaan. Taitaa selkeänä altavastaajana pelaaminen sopia tälle jengille paremmin.

Söderblom oli erittäin hyvä ja vaikutti olevan rauhallinen. Kun katsoo tuota Leafsin hyökkäyspeliä, joka oli parhaimmillaan aika moniulotteista, niin siinä vaaditaan maalivahdiltakin paljon. Ei voi oikein aavistella. Upea matsi.

Tykkäsin Bedardista tässä matsissa enemmän kuin edellisessä. Oli jotenkin pelin sisällä paremmin.

Alex Vlasic pelasi aivan maagisen ottelun kuten yllä todettiin ja näyttäisi vahvasti siltä, että meille alkaa tässä kehittyä parikin NHL-puolustajaa. Ei mennä vielä liikaa tulevaisuuteen, mutta Vlasic ja Korchinski olivat tänään todella hyviä.

Vielä oma kappale tolle päärynälle. Ei jumalauta mä tykkään, kun se on omalla puolella.
Samaa mieltä kaikista pointeista. Vlasic ja Korchinski ovat olleet aivan loistavia alkukaudesta ja Kaiserkin on parantanut peli peliltä kun on hieman rauhoittanut tuota pelaamistaan. Vlasicille ja Korchinskille voi puolestani sementoida paikat top4 roolissa, Kaiserille varmaankin parhaiten sopii sellaiset 60-65 peliä tällä kaudella ja hieman ylimääräistä lepoa ja harjoitteluaikaa muuten kauden aikana.

Söderblom oli erinomainen jälleen kerran. Toki tässä auttaa, että tällä kaudella edessä pelaa parempi puolustus kun viime kaudella, mutta ei silti oteta mitään pois. Erityisesti nuo viimeiset minuutit Torontoa vastaan olivat suorastaan maagiset.

Bedardista vielä sen verran, että Torontoa vastaan oli selvästi paras peli ja pakotti pelaamista huomattavasti vähemmän kun aiemmissa otteluissa. Bedardilla on kyllä hirveä halu näyttää koko ajan, että miksi hänestä on puhuttu jo useita vuosia ja se näkyy erityisesti laukausmäärissä. Saisi nyt laittaa pari maalia tuolla laukauksellaan niin ehkä tilanne rauhoittuu hieman, mutta eipä siinä varmaan mitään ongelmaa ole, vaikka laukoisikin koko kauden 5 kertaa maalia kohti per peli ja toisen mokoman seinille.

Loppukaneettina vielä, että tuolle joukkueen koomiselle 33% aloitusprosentille pitäisi kyllä tehdä jotain...
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Pari mielenkiintoista juttua twitteristä.





Analytiikkapuoleen on siis tosiaan panostettu ja tämän voi nähdä pelkästään positiivisena asiana. Henkilöistä nyt ei toki mitään tiedä, mutta henkilömäärällisesti ollaan kärjessä. Greenbergin aikanaan aloittama työ näkyy.





Reichel ja Bedard eivät ole vielä onnistuneet viimeistelemään suhteessa maaliodottamaan. Lähinnä kuitenkin näkisin tämän positiivisena, että molemmat ovat pystyneet odottamaa hyvin luomaan. Eiköhän niitä maalejakin sieltä aikanaan tule.

Bedardin kohdalla etenkin haiskahtaa, että yksi kunnollinen onnistuminen voisi avata aika paljon, juuri kuten tuossa ylläkin vähän toivotaan. On meinannut vähän tuskastua. Uskaltaisin veikata, että sellainen useamman tehdyn maalin peli on tuloillaan piakkoin. Hyvin on kyllä poika joka tapauksessa NHL-uransa aloittanut ja sinänsä mulle ei hänen maali- tai pistemäärillä merkitystä tässä vaiheessa ole.

Enkä toki Reichelistakaan kiikaritehoista huolimatta huolissani ole. On sentteripelaamisen opettelua ja vaihtuvia ketjukavereita sekä suhteellisen vähän yv-aikaa. Toivon myös, että tälle sentterikokeilulle annetaan aikaa, vaikka kyllä mulle kelpaa Reichel hyvänä laiturinakin, jos tuo ei ota onnistuakseen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Aikamoinen ulospuhallus raskaan vieraskiertueen päätökseksi ehkäpä sitä kovinta mestarisuosikkia vastaan. Avalanche jyräsi lumivyöryn lailla eikä Blackhawks saanut mitään aikaan. Ehkä kaksi realistista maalipaikkaa koko ottelussa.

Seuraavaa eli kotiavausta kohti.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
YV pitäisi räjäyttää atomeiksi ja koota ihan uusiksi. Taas olisi ollut mahdollisuuksia tehdä tästä peli, jos YV.llä saataisiin jotain aikaan. Se on niin ennalta-arvattavaa ja hidasta. Laittaisi vaikka kiekkoa viivaan ja vetoa, jos tää on vaihtoehto.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Tietynlainen paluu maan pinnalle tosiaan, etenkin innokkaimmille faneille ja ihan hyvä niin. Ei ollut mitään jakoja ja kyllä tuossa varmasti raskas vierasreissukin alkoi jo painaa. Joka tapauksessa hyvä muistutus Avsilta siitä, että matka kohti menestystä on vasta todella aluillaan. Eteenpäin!

Lauantaiyönä sitten vihdosta viimein kotiavaus. Vastus ei tosin ainakaan helpotu. Hurja on tämä lokakuun otteluohjelma kaikkinensa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Perinteinen isät vastaan pojat Coloradossa. Kaikuja viime kaudestakin, kun yhdessä kohtaa ei saatu vetoja 17 minuuttiin. Aloituksissakin taas surkeaa tekemistä ja tuolle YV:lle tosiaan pitää tehdä jotain. Mitä väliä, jos siellä on hyvät elementit olemassa, jos suoritustaso on tuota luokkaa. Taas päästettiin läpiajomaali ylivoimalla, kun Bedard päivysti viivalla. Taidettiinkin siirtää sen jälkeen pisteelle. Raskas vieraskiertue varmasti verotti, joten otetaan tämä arvokkaana oppimiskokemuksena junnuille. Näkivät nyt läheltä, miltä NHL:n eliitin peli näyttää. Samaa luvassa kotiavauksessakin, kun vastassa Vegas, joten toivotaan, että siellä jaksetaan taas luistella.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Cole Guttman lähetettiin Rockfordiin. Pieni yllätys, mutta toisaalta on waiver vapaa ja voi olla parempi saada isoja minuutteja AHL:n puolella, kuin että olisi Chicagossa in/out kokoonpanosta.

Tähän liittyen Blackwell ja Kurashev ovat palailemassa, olivat tänään jo jäällä. Tilaa pitää myös siis tehdä. Etenkin Kurashevin paluuta odottelen paljon, jotta saadaan kasaan Kurashev-Reichel-AA ketju kasaan.

Ketjujakin on vähän sekoitettu:





Korchinski ykköspariin, Raddysh ykkösketjuun ja Donato nelssonin sentteriksi. Hieman epäileväinen kyllä olen, onko hidas Raddysh minkäänlainen parannus Donatoon nähden tuossa ykkösketjussa, mutta toivotaan, että roolitukset osuu.

Kiva nähdä joukkueen kotiavaus.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kaksi erää varsin kelvollista mukana roikkumista Vegasin tasoista joukkuetta vastaan, mutta kolmannessa erässä jyvät lopulta erottuivat akanoista. Harmillisesti Vegas onnistui tekemään 23-maalin jo heti kolmannen erän ensimmäisessä vaihdossa. Hawks ei noussut enää tuosta, vaikka päätöserässä tarjottiin ylivoimaakin. Nuoren joukkueen ei tarvitse hävetä esitystään, vaikka toki virheitäkin tuli. Menköön ne vielä oppirahojen maksamisen piikkiin. Aika näyttää, opitaanko virheistä vai toistuvatko ne ottelusta toiseen.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Kaksi erää tosiaan mentiin tasapäin puolustavan mestarin kanssa, mutta sitten virheet alkoivat maksaa kovaa hintaa. Varsinkin tuo Vegasin kolmas maali kolmannen erän alkuun oli jääkylmää vettä niskaan. Bedard unohti sentterin vastuunsa, kun Jones alibipuolusti oman miehensä kanssa ties missä. No näistä toivottavasti opitaan.

Aloituksissa taas huolella turpaan. Kauden keskiarvo tällä hetkellä 36%. Ei näillä prosenteilla hyvä heilu. Tappiosta huolimatta jäi positiivinen fiilis. Apuvalmentaja Dean kuvaili kauden aloitusta osuvasti Murderers' rowksi. Otteluohjelman laatija laittanut haukoille kivan mankelin kauden alkuun. Tästä kun selvitään suht kunnialla, niin kauteen voidaan ottaa uusi startti, kun vastaan alkaa tulla heppoisempia vastustajia.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Tämä tulee varmasti sanottua lukuisia kertoja tälläkin kaudella; hyvä ja tasainen taistelu pitkän aikaa, mutta lopulta ei riittänyt. Vegasille näytti toki rehellisyyden nimissä riittävän vähän puolivaloilla vedelty rutiinitason suoritus. Eipä siitä sen enempiä, kova porukka.

Seuraavaksi vastassa taas toistaiseksi voittamaton joukkue eli Bruins. Sitten taas uusiksi Vegas, huhhu. Ennakkoon ajateltuna vasta tuolla marraskuun puolivälin jälkeen alkaisi tulla vähän kevyempiä vastustajia. Toki nuo Floridan jengit näyttää vielä aika kysymysmerkeiltä, että niissä voi tapahtua varmasti kaikenlaista.

Vähän ikävämpi uutinen, eli Taylor Hall tulee nyt sitten olemaan hetken sivussa statuksella week to week. Jälkiviisaana voinee todeta, että olisi kannattanut huilata vähän pidempään sen Boston-pelin tällin jälkeen, vaikka ihmeparantujaksi jo lähes miestä kutsuttiin.





Foligno ja T. Johson näyttävät päässeen Bedardin vierelle. Kokeneemmat karjut siis tällä kertaa ja mun mielestä vaikuttaa ihan fiksulta. Kurashev mukana, mutta ei vielä kuitenkaan Reichelin ja AA:n kanssa samassa ketjussa.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Itse siis kuuntelen aika paljon podcastejä. Ikan casteihin pitää aina suhtautua pienellä varauksella, mutta on kivaa viihdettä ja onhan siellä taustalla paljon tietoa. Bedard sai aika paljon palstatilaa uusimmassa jaksossa, olen kyllä osittain samaa mieltä. Linkki alla.

 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kovia jengejä on ollut vastassa kauden alussa ja luonnollisesti myös kivinen tie.
Eihän tuo rosteri kieltämättä näytä mitenkään vahvalta paperillakaan.

Kärkikenttien pelurit koostuvat enemmänkin kakkos-kolmosketjun pelureista oikeissa joukkueissa.
Kaksi alempaa kenttää on nelosketjun tavarasta kasattuja.

Oikeastaan puolustus on toiminut kelvollisesti tuoreilla pakeilla höystettynä jopa odotusarvoa paremmin.

Myös molarit ovat ajelleet ylärekisterissä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Itse siis kuuntelen aika paljon podcastejä. Ikan casteihin pitää aina suhtautua pienellä varauksella, mutta on kivaa viihdettä ja onhan siellä taustalla paljon tietoa. Bedard sai aika paljon palstatilaa uusimmassa jaksossa, olen kyllä osittain samaa mieltä. Linkki alla.

Joo Ikan kommentit kuuntelin myös ja eihän niissä oikeastaan mitään väärää ole. Onhan Bedardin puolustuspelaaminen Kanemaisen heikkoa tai jopa onnetonta. Toisaalta ei hänestä olla puolustavaa pelaajaa luomassakaan.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kane oli tosin laitahyökkääjä sitä tuhoontuomittua lyhyttä sentterikokeilua lukuunottamatta. Bedardista yritetään ainakin vielä tehdä sentteriä, joten toivottavasti myös puolustaminen ja aloitukset alkaa sujua, kun saa hiljalleen kiinni NHL:ssä pelaamisesta.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Joo, Ikamaista settiä niin hyvässä kuin pahassa. Vähän enempi nämä ulkomaiset aina herralta saavat rapaa.

Bedardin peliaikoihin ja vaihtojen pituuksiin on jo selvästi viime peleissä kiinnitetty huomiota. Sen on ihan silmällä nähnyt ja toki myös tilastoista. Ensimmäisessä kolmessa pelissä jääajat oli selvästikin yli 20 minuuttia ja sen jälkeen menty sitten alle. Viime pelissä 17:26 ja muutenkaan niitä venytettyjä vaihtoja ei enää ole pahemmin nähnyt.

Mitään odottamatonta tuossa ei tietenkään ole, että puolustuspelaamisen kanssa on tekemistä. Vähintään tuollaista odotinkin, jopa pahempaa, etenkin kun katsoo ketä vastaan Bedard ja Hawks ovat pelanneet. Pitäähän tuota puolta tietysti kehittää, mutta tässä vaiheessa kyllä on ihan ok, jos puolustuspelaamisen kustannuksellakin pyritään saamaan niitä vahvuuksia kentälle. Paineetkin on aika kovat tehdä nimenomaan maaleja ja pisteitä. Aloituksista en vielä jaksa välittää, kun takana on 6 ottelua.

Vaikka on kuinka poikkeuslahjakkuus, niin heinäkuussa 18 vuotta täyttäneeltä en paljoa enempää uskaltaisi tässä kohti ykkössentterinä odottaa. Pitkä prosessi tuo tulee olemaan Bedardillakin. En usko, että tulee olemaan hyvä puolustamaan tällä kaudella missään vaiheessa ja tuskin on vielä ensi kaudellakaan. Ihan tuollainen oikeasti puolustaminen on myös tällaiselle junnutähdelle aikalailla uutta. Sellaista kokonaisvaltaisempaa pelaamista uskallan odotella ehkä sitten tulokassopparin viimeisenä vuotena ja siitä eteenpäin, mutta mitään Toewsia en hänestä silti odota. Kanea parempi tulee toki olemaan puolustuspäässä.
 
Viimeksi muokattu:

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Nyt ei elämä antanut myöten katsoa peliä, mutta luultavasti numeroiden puolesta haasteet on valtavia YV pelissä. 7 matsia on jo jonkinmoinen otatus ja YV on 6,7% ! Varmaan "helpoin" tapa kilpailla jollain tapaa voitoista aikaajoin olisi laittaa paukut YV peliin. Aloitusvoitot on myös liigan aivan huonoimpia eli alkukausi 39%.
Itse, kun olen noihin tilastoihin lääpällään, niin muutamia muitakin nostoja. Molemmat MV:t mikä siis oli itselleni se suurin epäilyksen aihe ovat pärjänneet hienosti ja prosenteilla mitaten molemmilla alkaa 9:llä, joten ei siellä mitään hätää toistaiseksi. Meidän pistekunkkuna Perry (5), joka ollut alkukauden isoin posi (ei junnuja mukana) yllätys. Vlasic on onnistunut tehotilastolle oikea-aikasilla vaihdoilla keplottelemaan itselleen +5 lukeman :) Joka on lähes jumalmoodi meidän jengissä tällähetkellä. Murphy (oma lempparini), Reichel ja Korchinski ovat -7. S Jones on peliaikakunkku reilulla 25min, mutta kakkosena on edelleen Bedard 20min vaikka, kuten joku yllä totesi, niin tätä on hieman viimepelit ajettu alaspäin. Piti laittaa kaikkea muutakin, mutta tuli työt väliin, palataan :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös