Mainos

Chicago Blackhawks 2023–2024

  • 158 969
  • 663

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jännästi menee samoja polkuja kuin viime kausikin. Viime vuonna tähän samaan aikaan oli 34 pelin jälkeen 20 pistettä. Vähän ollaan siis edellä. Siirtorajan tyhjennysmyynti tulee varmasti vaikuttamaan tämänkin kevään pisteodottamiin. Viime kaudella tuli vain viisi voittoa 21 pelistä deadlinen jälkeen. Tuohon pieni parannus, niin tuo 60p raja on hyvinkin mahdollinen.

Mielenkiintoista nähdä miten joukkue kestää kiivaan tammikuun tahdin. Vuoden kaksi viimeistä ottelua Texasissa Dallasia vastaan ja uusi vuosi jatkuu kolmella vieraspelillä. Tämän jälkeen tahti on peli lähes joka toinen päivä aina tuonne tähdistöottelun taukoon saakka. Taukoa edeltää neljän pelin vieraskiertue päättyen 27.1. Calgaryssä. Tauolta Blackhawks palaa 7.2. United Centeriin Minnesotaa isännöimään. Helmikuun kaikki kymmenen peliä Carolinassa piipahtamista lukuunottamatta pelataan muuten Chicagossa.

Lopullista pistekertymää on vaikea ennustaa, mutta melko turvallisesti voisi väittää Chicagon majailevan kauden päätyttyä kolmen huonoimman joukkueen porukassa. Davidson on vihjannut julkisuuteen, että tänä vuonna hän ei tule olemaan takarajalla yhtä aktiviinen. Tällä kertaa hän haluaisi myös pitää näitä kokeneempia pelaajia joukkueessa. Kovin montaa pelaajaa ei rosterista löydy, joilla olisi myös ensi kauden kattava sopimus takataskussaan. He ovat Bedard, Kurashev, Donato, Hall, Athanasiou, Jones, Murphy, Korchinski ja Söderblom. Henkilökohtaisesti toivoisin, että Folingo pidettäisiin ja Dickinsonin jatkolle nostaisin myös peukaloa. Huhujen mukaan Davidson olisi antanut ymmärtää, että Tyler Johnson on saatavilla ja Chicago olisi valmis pidättämään puolet palkasta. Varmasti jotain siirtoja tullaan siis näkemään, mutta samanlaista tyhjennysmyyntiä tuskin tulee tapahtumaan kuin viime vuonna.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Frank Nazar kakkosketjun keskellä saanee meidän prospekteista eniten vastuuta. Harmi, ettei nähtävästi pääse kuitenkaan ylivoimaa pelaamaan, joten tehojen puolesta en odota mitään ilotulitusta.

Vähän niin ja näin, onko tuo Nazarin ketju kuitenkin pelillisesti kolmosketju, sillä kolmoseksi merkattu Will Smithin ketju taitaa silti pelata enemmän ylivoimavastuun ansiosta. Suht tasaista kuitenkin on tuo 5vs5 peluutus. No joka tapauksessa, näyttäähän noita pisteitä Nazarille silti kertyvän aika kivasti, joten ehkä olin väärässä. Eilen hupipelissä Sveitsiä vastaan 0+4 ja nyt Tsekkiä vastaan 0+1 ja muutenkin aika pirteä esiintyminen. Pääsi myös jatkoajalla 4vs3 ylivoimaan kärkiheppojen kanssa, joten vastuuta on ansaittu. Tällä hetkellä 0+6 ja kaikki vieläpä oikein hienoja ykkössyöttöjä. Mukava ollut toistaiseksi katsella Frankie Boyn menoa.

***

Blackhawks on matkustellut Dallasiin ja siellä pelataankin sitten pari peliä putkeen, eli ensi yönä ja uuden vuoden yönä. Edelleenkään ei ole Seth Jones mukana. Enkä ole kauheasti Athanasioustakaan uutisia bongannut. Joku viikko sitten AA:n piti päästä ainakin jäälle, mutta sen jälkeen ollut hiljaisempaa.

Mrazek maalissa ja ilmeisesti tarkoitus on nyt peluuttaa miestä enemmän. Hyvä juttu, mutta toivottavasti myös nivuset kestää. Kokoonpano muuten sama kuin edellisessä, paitsi Guttman neloseen tuomaan käsiä Reese Johnsonin tilalle.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Vuoristorataa Dallasissa. Ensin menetetään kahden maalin johto ja sitten tullaan kahden maalin takaa tasoihin. Onnistujia oli tappiosta huolimatta kivasti. Tyler Johnson pelasi parhaimman pelinsä pitkään aikaan. Dickinson ja Guttman myös reilusti plussan puolelle. Ja jatkan Vlasicin hehkuttamista. Yli 25 minuuttia peliaikaa, syöttö ja +3. Näytti johtajalta. Ai että tykkään. Epäonnisista synkkä ilta erityisesti Tinordille, joka penkitettiinkin Crevierin kanssa Starsin neljännen maalin jälkeen ja ihan aiheesta.

Davidson on vihjannut julkisuuteen, että tänä vuonna hän ei tule olemaan takarajalla yhtä aktiviinen... Varmasti jotain siirtoja tullaan siis näkemään, mutta samanlaista tyhjennysmyyntiä tuskin tulee tapahtumaan kuin viime vuonna.
Toivottavasti pitää paikkansa. Toinen tyhjennys perään olisi masentavaa seurattavaa, varsinkin loppukauden osalta. Ja kun joukkuetta katsoo tarkemmin, niin aika harvalla siellä on suurta vaihtoarvoa. Mrazek selvästi arvokkain. Olisi jännä nähdä, mitä esim. Oilers olisi valmis hänestä maksamaan, jos kauppaan sisältyisi muuan Jack Campbell. Se on tietenkin iso jos, mutta on tässä ihmeellisempiäkin asioita nähty.

Tyler Johnson kasvattaa arvoaan, jos jatkaa viime yön virettään, Zaitsevilla voi saada jotain pientä ja onhan siellä Beauvillierkin, mutta tuohon nelikkoon myynnit voisivat jäädä. Foligno saa minun puolesta jatkaa joukkueen isähahmona koko kauden ja Dickinsonille ehdottomasti jatkosopparia kouraan.
 

Sipa77

Jäsen
Jotain huhuja on että W.Nylander saattaisi olla tulossa kesällä ja myös Elias Pettersonista on jotain juttua liikenteessä,hänellä sopimus myös päättyy mutta on vielä 1 vuoden Rfa
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jotain huhuja on että W.Nylander saattaisi olla tulossa kesällä ja myös Elias Pettersonista on jotain juttua liikenteessä,hänellä sopimus myös päättyy mutta on vielä 1 vuoden Rfa

Eihän tuosta Nylanderista tiedä mihin menee. Jos siis menee ylipäätään mihinkään. Eli ei ainakaan Willy Stylesin kohdalla huhut ole muuta kuin jonkun keksimää spekulaatiota...
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Jotain huhuja on että W.Nylander saattaisi olla tulossa kesällä ja myös Elias Pettersonista on jotain juttua liikenteessä,hänellä sopimus myös päättyy mutta on vielä 1 vuoden Rfa

Tästä taisi lähteä nuo huhut liikkeelle:





Friedman oli tähän myös ottanut podissaan kiinni ja piti näitä huhuja vielä ennenaikaisina. Ja meneehän nuo itselläkin "uskon kun näen" -kategoriaan. Katsellaan, voihan Chicagoon toki joku isompikin nimi kiinnostua tulemaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ihan höpöhöpö juttuja liikkeellä. Varsinkin tuo Pettersson, joka nyt ei varmasti halua siirtyä kellarijengiin Vancouverista. Nylanderin perässä voi Davidson olla, mutta aivan liian aikaista spekuloida asialla.

Toivotaan kuitenkin parempaa vuotta Blackhawksille ja sen faneille.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Taisi joukkueella olla jo uuden vuoden bileet mielessä. Pelaaminen ei ainakaan kiinnostanut ketään. Jos edellisessä oli paljon onnistujia, niin tästä ei voi antaa kenellekään suurempia kehuja. Phillips varsinkin oli kovassa koulussa.

Ihan höpöhöpö juttuja liikkeellä.
Todellakin. Ei haittaa, jos oltaisiin jommankumman perässä, erityisesti Nylanderin, mutta että molempien. Hullun puhetta. Kyllähän minulle Nylander kelpaisi, mutta hänen houkutteleminen Chicagoon vaatisi niin paljon rahaa, ettei siinä ole tässä hetkessä paljon järkeä. Enemminkin peruuttelisin raharekkaa Elias Lindholmin suuntaan kuin näiden kahden. Eiköhän ensi kesän hankinnat ole kuitenkin vielä sieltä B-luokan puolelta tyyliin Tarasenko ja näitä isompia tähtiä hommataan sitten 2-3 vuoden päästä.

Hyvää ja parempaa uutta vuotta täältäkin haukkamielisille!
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän minulle Nylander kelpaisi, mutta hänen houkutteleminen Chicagoon vaatisi niin paljon rahaa, ettei siinä ole tässä hetkessä paljon järkeä. Enemminkin peruuttelisin raharekkaa Elias Lindholmin suuntaan kuin näiden kahden.

Miksei samantien molemmat? Tilaa on katossa vaikka kuinka paljon ja viimeistään parin kauden päästä Chicagossa ollaan tilanteessa, jossa joukkuetta on alettava isosti vahvistamaan, jotta Bedardin ympärille saadaan se tuleva mestaruusjengi rakennettua.

Isä-Nylander pelasi muutaman hyvän kauden Chicagossa ja William pelasi itsekin Chicagossa 12-vuotiaana junnukiekkoa. Niin ja velipoika Alex on pelannut Chicagossa niin ikään.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Niin ja velipoika Alex on pelannut Chicagossa niin ikään.
Taisi olla muuten Davidsonin ensimmäinen treidi, siinä kohtaa vielä interim-statuksella, kun kauppasi Alexin Pittsburghiin vaihdossa Sam Laffertyyn. Ei siinä etteikö velipoika kiinnostaisi kesällä, jos sattuu vapaille markkinoille päätymään.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Miksei samantien molemmat?
Jos Davidson vetää kanit hatusta ja saa heidät houkuteltua Chicagoon ensi kesänä, niin ainakaan minulta ei kuuluisi nurinaa. Joukkueen viihdearvo nousisi monta pykälää ja jokaisen Chicagon pelin katsovana elämä olisi hauskempaa.

Mutta realisti minussa kuitenkin muistuttaa, että rebuild on vielä siinä vaiheessa, että pitäisi malttaa liikaa kiirehtimistä. Ja eiköhän Davidsonkin ole loppujen lopuksi sitä mieltä. Katsellaan, mitä tapahtuu. Itse ainakin odotan viihdyttävää kesää siirtorintamalla, vaikka nämä isot kalat uisivatkin ohi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Se olisi sitten taas vaihteeksi Tyler Johnsonin vuoro liittyä IR-listalle. Brett Seney on kutsuttu ylös paikkaamaan rosteria. Viime kaudella Seney pelasi seitsemän ottelua ylhäällä tehden niissä yhden maalin.

Kesän 2022 kakkoskierroksen varaus Paul Ludwinski on löytänyt hyvän vireen Kingstonin joukkueessa OHL-liigassa. Ludwinski on 30:ssa ottelussa tehtaillut 14+25=39 pistettä, mikä on jo viisi pistettä enemmän kuin viime kauden saldo. Tosin viime kauden ottelumäärä jäi vain 47 peliin loukkaantumisen vuoksi. Ludwinski on kuitenkin oikeilla raiteilla kehityksen suhteen ja oli myös ehdolla Kanadan U20-joukkueeseen, mutta ei sitten tullut lopulta valituksi kisakoneeseen.

Mutta realisti minussa kuitenkin muistuttaa, että rebuild on vielä siinä vaiheessa, että pitäisi malttaa liikaa kiirehtimistä. Ja eiköhän Davidsonkin ole loppujen lopuksi sitä mieltä. Katsellaan, mitä tapahtuu. Itse ainakin odotan viihdyttävää kesää siirtorintamalla, vaikka nämä isot kalat uisivatkin ohi.

Davidsonilla on tosiaan reilusti rahaa käytettävissä palkkakaton suhteen, mutta aivan holtittomaksi ei pidä ryhtyä. Tähän mennessä toimistolla ei ole haluttu tehdä yli kahden vuoden sopimuksia vapaille agenteille, mutta tähän strategiaan pitää jossain vaiheessa tulla muutos, jos halutaan vahvistaa joukkuetta kunnolla ja pidemmällä tähtäimellä. En näe hyvänä sitäkään, että kausi toisensa jälkeen saadaan jalkeille nuoria pelaajia vilisevä nippu vahvistettuna muutamalla ylihintaisella has-beenillä. Olkoonkin, että heistä pari saattaa olla ihan päteviä omassa roolissaan. Toivon todella kovasti, että jo ensi kaudelle Davidson onnistuisi naaraamaan pari todellista vahvistusta pidemmillä sopimuksilla. Olisi hienoa nähdä kentällä edes semi-kilpailukykyinen nippu, joka voisi voittaa välillä ottelunsa muutenkin kuin maalivahdin paraatipelastuksien kautta.
 

Sipa77

Jäsen
Strategiaa täytyy muuttaa ja nopeasti koska tämä rakennusprojekti ei ole edennyt yhtään mihinkään..siellä ei montaa jätkää ole kelle on käyttöä kovinkaan pitkäksi aikaa,kävi suuri onni että Bedard päätyi Chicagoon arvalla tai lämmitetyillä palloilla ja nyt organisaation täytyy olla valmis tekemään isoja liikkeitä ja melko nopeasti
 

Sipa77

Jäsen
Jo viime kesänä olisi pitänyt pystyä kiinnittämään sellaisia palasia jotka olisivat 2-3 ketjun pelaajia sitten kun aletaan tosissaan voittamaan,nyt tämä kausi meni täysin hukkaan sen suhteen
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: reme

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Strategiaa täytyy muuttaa ja nopeasti koska tämä rakennusprojekti ei ole edennyt yhtään mihinkään..siellä ei montaa jätkää ole kelle on käyttöä kovinkaan pitkäksi aikaa,kävi suuri onni että Bedard päätyi Chicagoon arvalla tai lämmitetyillä palloilla ja nyt organisaation täytyy olla valmis tekemään isoja liikkeitä ja melko nopeasti

Jo viime kesänä olisi pitänyt pystyä kiinnittämään sellaisia palasia jotka olisivat 2-3 ketjun pelaajia sitten kun aletaan tosissaan voittamaan,nyt tämä kausi meni täysin hukkaan sen suhteen

Siis mitä? Vastahan tuo rakennusprojekti alkoi.. Se on helposti sellainen 3-4 vuotta ennenkuin voidaan käytännössä edes haaveilla contenderina olosta.

Siihenkin on syy, miksi siellä on niitä jätkiä, joille ei käyttöä ole. Ne juuri mahdollistaa niiden tulevaisuuden palikoiden hankkimisen. Miksikö? No, kurkkaa sarjataulukkoa.

Ei tästä tämän kauden jengistä varmaan kaavailla kuin kahta/kolmea ukkoa sinne contender-Hawksin mukaan. Ne sen ajan vastuunkantajat ovat vielä junnuissa tai vasta tulossa varattaviksi.
 

Sipa77

Jäsen
Ei siellä paljon kauppatavaraa ole ja sen varaan on uhkarohkeaa laskea että Bedard sitoutuu jengiin joka ei selkeästi ala jo viimeistään ensi kaudella ottamaan selkeitä steppejä ylöspäin
 
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eiköhän toimistolla olla osattu sanoa Bedardille, että 1pickinä joutuu olleen mukana rebuildissa & siinä menee oma aikansa, että jäitä hattuun & luotetaan, että KD & kumppanit alkavat lanseeraamaan toimivaa kokoonpanoa tulevien kausien aikana, on se sitten 3-4 vuotta, niin toki sinne voi/pitää alkaa tosissaan hankkimaan kunnon pelimiehiä rinnalle, mutta ajatus, että Bedard olisi "vaihtamassa muualle" huonon joukkueen vuoksi kuulostaa liian absurdilta.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Joo kysellään Bedardin sitoutumisen perään kymmenen vuoden päästä, jos siihen mennessä ei olla saatu jalkeille voittavaa joukkuetta. Vaikuttaa sen verran täyspäiseltä kaverilta, että varmasti tietää nykyiset realiteetit.

Mitäänsanomaton nyhjäys Nashvillessä. Pelin kohokohta oli Bedardin ja Beauvillierin hajonnut maila & irronnut luistinterä-sketsi toisessa erässä. Paikkoja oli muutama, mutta varamiespalvelun ruuti oli märkää. Seula-Arvi pelasi vaihteeksi hyvän pelin, vaikka yksi pakollinen piti taas imuroida. Richardson oli laittanut kokoonpanon uusiksi ennen peliä, mutta eipä ollut suuria vaikutuksia. Ihmettelen, miksei voitaisi taas kokeilla sitä Reichel-Bedard-Donato ketjua, jolla peli näytti kulkevan. Beauvillier loukkaantui toisessa erässä, joten lisää täytettä vemppaosastolle.

On tämä taas touhua.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei siellä paljon kauppatavaraa ole ja sen varaan on uhkarohkeaa laskea että Bedard sitoutuu jengiin joka ei selkeästi ala jo viimeistään ensi kaudella ottamaan selkeitä steppejä ylöspäin

Tokihan siinä ei Bedardin haluja kysellä, kun Blackhawks miehen oikeudet omistaa vielä pitkään. Sitäpaitsi ottaahan se jengi varmasti steppejä eteenpäin vuosi vuodelta, ei se aina tarkoita kuitenkaan kovimpien UFA-pelaajien naaraamista markkinoilta, vaan pitkäjänteistä ja kärsivällistä rakentamista.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ei siellä paljon kauppatavaraa ole ja sen varaan on uhkarohkeaa laskea että Bedard sitoutuu jengiin joka ei selkeästi ala jo viimeistään ensi kaudella ottamaan selkeitä steppejä ylöspäin
Bedard pääsee ensimmäisen kerran itse vaikuttamaan asioihin vapaana agenttina reilun kuuden kauden kuluttua. Siihen saakka hänen oikeutensa on sidottu Blackhawksiin Draftin ja RFA-statuksen kautta. Eiköhän Bedardkin sen verran fiksu ole, että ymmärtää, ettei tuosta Chicagon nipusta vuodessa tai kahdessa tehdä menestyvää. Ja etenkin Bedard varmasti ymmärtää sen, että joukkueesta kannattaa rakentaa sellainen, jonka menestysikkuna on pidempi, versus pikavoittojen hakeminen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Beauvillier loukkaantui toisessa erässä, joten lisää täytettä vemppaosastolle.

Davidson voisi jo alkaa kaivamaan Phil Kesselin managerin numeroa esille. Kohta tarvitaan kaikki ystävät ja kylänmiehet jalkeille, jotta saavat rosterin täyteen. Mikähän on Puljun tilanne? Entä missä on JJ?
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Davidson voisi jo alkaa kaivamaan Phil Kesselin managerin numeroa esille. Kohta tarvitaan kaikki ystävät ja kylänmiehet jalkeille, jotta saavat rosterin täyteen. Mikähän on Puljun tilanne? Entä missä on JJ?
Kyllä Burgerimies tuossa sakissa menisi ihan täydestä vahvistuksesta.

Tuohon jälleenrakentamiseen jos tämä on ensimmäinen kausi laskennallisesti, niin itse näen joukkueen olevan kovassa iskussa vasta 7-10 vuoden kuluttua startista jos kaikki menee putkeen.

Ja aiempaan kahden yli kympin miehen kiinnittämiseen kerralla olen skeptinen. Uskon että mennään edelleen maltilla eikä hakata itseämme nyt etuviistossa samaan cappihelvettiin kuin joku Toronto nyt on.

Toki toivoisin että sen verran kesällä tulisi vahvistuksia että saataisiin kasaan NHL-tasoinen ykköskenttä.
 
Tuohon jälleenrakentamiseen jos tämä on ensimmäinen kausi laskennallisesti, niin itse näen joukkueen olevan kovassa iskussa vasta 7-10 vuoden kuluttua startista jos kaikki menee putkeen.

Mä en usko, että kärsivällisyys riittää ihan noin pitkään. Ei faneilla eikä omistajilla. Itse sanoisin, että kaiken mennessä putkeen 3-5 vuotta on se aika, jolloin joukkueesta voi alkaa puhua menestystä tavoittelevana jenginä.

Kesällä Chicago varaa taas kerran ihan kärjessä ja toisen kerran 1. kierroksen puolivälissä (Tampalta Hagel-kaupassa saatu vuoro), joten siitä taas pari hyvää palasta lisää. Mutta samalla UFA-markkinoilta ja/tai treideillä pitäisi pyrkiä löytämään jo sellaisiakin pelaajia, joista on joukkueelle hyötyä osana Bedardin ympärille koottavaa corea. Siis muutenkin kuin pelkästään palkkalattian täytteenä ja treidipalasina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös