Chicago Blackhawks 2020–2021

  • 229 909
  • 1 072

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Normaalisti tähän aikaan elokuussa vietämme ehkä vielä viimeisiä kesälomapäiviä Jatkoajasta odottaessamme training campien alkua siinä syyskuun tienoilla. Vallitseva maailmantilanne on kuitenkin ajanut meidät tilanteeseen, jossa mikään ei ole normaalia eikä mikään ole varmaa, ei edes jääkiekko. Emme tiedä milloin seuraava NHL-kausi alkaa emmekä tule sitä ehkä hetkeen tietämäänkään. Se ei kuitenkaan estä spekuloinnilta, keskusteluilta sekä mielipiteiltä. Voimme myös yhdessä toivoa, että paluu normaaliin tapahtuisi mahdollisimman nopeasti ja NHL:n päättäjät, seurat sekä ylipäätänsä koko Pohjois-Amerikka keksisi tavan tuoda sirkushuveja meille tavallisille kansalaisille. Täytyy kuitenkin olla realisti, mutta samalla myös optimisti. Toivottavasti tämän ketjun otsikolle tulee siis aihetta. Tässä tulee Chicago Blackhawksin kausiketju kaudelle 2020-21.

Kuplakiekko loppui eilen aamulla, noin 25 tuntia sitten. Kauden päätöspressi lienee tulossa tänään tai huomenna. Tuskin mediatilaisuudesta vielä saadaan sen enempää informaatiota tulevasta, mutta ylipäätänsä koko tämä offseason tulee olemaan äärimmäisen (jotenkin muistelen, että tämän saman virkkeen olen edellisiinkin avauksiin kirjoittanut) mielenkiintoinen ja se starttaa tästä.

Palataan vielä hetkellisesti tuohon qualifying-kierrokseen sekä varsinaisiin pudotuspeleihin. Kuplakiekon isäntäjoukkue Edmonton Oilers kahden maailman parhaan pelaajan kanssa jätettiin nuolemaan näppejään neljässä ottelussa. Koko ottelusarja tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja usean katsojan mielestä oli yksi viihdyttävimmistä sarjoista pudotuspelikiekkoa tähän asti. Varsin avointa jääkiekkoa, paljon fyysisyyttä ja tilanteita sattui molempiin päihin. Sarjasta jäi käteen todella paljon, ensinnäkin se kokemus jälleen siitä, että jääkiekossa, pudotuspelisarjassa sekä yhdessä ottelussa voi tapahtua ihan mitä vain. Altavastaajana jatkoon, ehkä vähän paloa kolmen sormuksen miehille, että hei, ehkä meillä on vielä paukkuja yhteen tai kahteen pidempään Cup-runiin. Toisena valtavana tekijänä näen, että Blackhawksin nuoret saivat arvokkaita minuutteja sekä oppitunteja siitä mitä se voittaminen vaatii niin yksilöltä kuin joukkueelta. Erityisesti mainitaan alle vuoden NHL-kiekkoa nähnyt Kirby Dach, jolle minä sekä muut asettelivat isoja saappaita jo tähän sarjaan ja olihan se meno todella vaikuttavaa.

Kolikon kääntöpuolena tuli tietysti sitten se toinen skenaariokin koettua eli miten se näkyy jäällä, kun ehkä koko läntisen konferenssin paras joukkue tulee vastaan. Meno oli aivan erilaista, vastustaja oli vain yksinkertaisesti paljon parempi. Mutta positiivisen kautta: Blackhawks pysyi ihan hyvin mukana. Ei se kaunista aina ollut, puolustuspelaaminen näytti varsin heikolta ja hitaalta ja taisi kaikki kehittyneet tilastot, laukaukset, vaaralliset maalipaikat ja ties mitkä kääntyä Vegas Golden Knightsille. Paremmille joukkueille ne yleensä myös jääkiekossa menee. Mutta jos voittaminen opettaa, niin haluaisin myös uskoa häviämisen nostavan sitä paloa kehittyä. Koko organisaatio ottaa tuosta sarjasta oppia, ihan siellä norsunluutornista lähtien. Malliesimerkki tämän päivän voittavasta jääkiekosta.

Kausihan oli todella erikoinen kaikkine vaihteluineen, mutta yksi asia sieltä pisti kokonaisuutena silmään: Blackhawks vähän jäi lillumaan siihen keskinkertaisuuteen ja siitä lopputuloksena tietysti huono sijoitus runkosarjassakin. Jos vuosi sitten oli optimistisuutta havaittavissa monilla kannattajilla tulevaisuudesta, niin kyllä, sitä toivoa lunastettiin, mutta myös jouduttiin vähän pettymäänkin. Näin vaikka kärjistäen: Dylan Strome sekä Alex DeBrincat pettivät pahasti, mutta Dominik Kubalik sekä Kirby Dach pelasivat huipputasolla pitkin kautta. Kääntyy näin analysoituna vähän plusmiinusnollaksi kehityksen kannalta. Puolustukseen hankittiin jämäkkyyttä parin vaihtokaupan kautta ja Määttä sekä terveenä ollessaan De Haan sitä kyllä tarjosivat, mutta edelleen se joukkuepuolustus tuntuu olevan akilleen kantapää. Mistä se nyt sitten kiikastaa? Pelaajamateriaalista vai valmennuksesta? Vai jonkinlainen kombinaatio siitä? Vaikea ottaa kantaa, kun jääkiekkoa en työkseni tee enkä siitä lopulta mitään ymmärrä, mutta näkisin sen olevan kombinaatio kahdesta mainitusta. En osaa sanoa onko Blackhawksin pelityyli oikeasti pelaajille vaativa, mutta siltä se vaikuttaa ja kun materiaali on vähän kyseenalainen ja mielestäni edelleen hidas, niin modernissa jääkiekossa se vähän näkyy. Jos vaikka vertaa Vegasiin, niin ei heillä näyttänyt kiire tulevan ja puolustuspelaaminen oli varsin musertavan tylsän kaunista. Vähän kateellisena sitä katsoi viisi ottelua.

Toivoisinkin siis, että luottamuslauseen saanut Stan Bowman nyt heräisi sekä tekisi todella tarkan analyysin siitä mitä Blackhawksilla on organisaatiossa ja mitä ei. Jos nyt huhut pitävät paikkaansa, että potkut kauden aikana saanut John McDonough oli turhan isossa osassa jääkiekkoon liittyvissä asioissa ja väliaikainen presidentti Danny Wirtz antaa ne mainitut avaimet Bowmanille tehdä kaikki jääkiekkoon liittyvät päätökset itsenäisesti, niin vielä olen valmis antamaan mahdollisuuden. Meikäläisen antama mahdollisuus nyt ei paina vaakakupissa paljoa mitään, mutta seuraavilla oljenkorsilla offseasonille:

1) miksi Blackhawksin peli on sakannut useampana kautena putkeen
2) mitä voittaminen vaatii, mitä muilla joukkueilla on
3) mitä ominaisuuksia organisaation pelaajistossa on ja mitä ei
4) onko valmennus ajantasalla

Kun näihin neljään kysymykseen on vastaus (pitäkää vaikka omana tietonanne eikä tarvitse minulle kertoa), tehkää seuraavat päätöksen niiden mukaan. Kaupatkaa pelaajat pois, jotka eivät vain yksinkertaisesti riitä. Startatkaa rebuild, jos näette sen oikeana vaihtoehtona. Mä haluan kyllä nähdä Toewsin, Kanen sekä Keithin Blackhawksissa ihan loppuun asti, mutta keskustelkaa myös heidän kanssaan. Tämä kausi antoi optimistisuutta tulevasta, mutta kaukana vielä ollaan. Yrittäkää myydä erityisesti Kanelle sekä Toewsille, että Blackhawks voi menestyä parin vuoden päästä ja jos ja kun sen yritätte heille myydä, niin tehkää asioita oikein. Harras toive. Bowman (sekä Danny Wirtz) antoi haastattelussa vähän ilmoille sitä, että joukkuetta nuorennetaan. Tykkään ajatuksesta. Mutta tehkää se nyt kunnolla ja nyt jos koskaan olisi aika analysoida ihan koko organisaatiota läpi. Osa työstä on tehty, mutta paljon on vielä matkaa. Älkää olko sokeita.

Meni ehkä hieman avautumisen puolelle, mutta siinäpä ne realiteetit. Siirrytään sopimustilanteeseen. Laitoin tähän oikeastaan vain ne pelaajat, jotka olivat kuluneella kaudella kokoonpanossa aktiivisesti ja joilla näen myös varmasti mahdollisuuksia pelata ensi kauden rosterissa.

Sopimustilanne (lähde: Chicago Blackhawks - CapFriendly - NHL Salary Caps ):

Hyökkääjät (10 sopimuksenalaista):
Jonathan Toews $10,500,000 / UFA 2023
Patrick Kane $10,500,000 / UFA 2023
Alex DeBrincat $6,400,000 / RFA 2023
Brandon Saad $6,000,000 / UFA 2021
Andrew Shaw $3,900,000 / UFA 2022
Zack Smith $3,250,000 / UFA 2021
Ryan Carpenter $1,000,000 / UFA 2022
David Kämpf $1,000,000 / RFA 2021
Kirby Dach $925,000 / RFA 2022
Alex Nylander $863,333 / RFA 2021

RFA-hyökkääjät
Dominik Kubalik
Dylan Strome
Drake Caggiula

Puolustajat (6 sopimuksenalaista):
Brent Seabrook $6,875,000 / UFA 2024
Duncan Keith $5,538,461 / UFA 2023
Calvin De Haan $4,550,000 / UFA 2022
Olli Määttä $4,083,333 / UFA 2022
Connor Murphy $3,850,000 / UFA 2022
Adam Boqvist $894,167 / RFA 2022

RFA-puolustajat
Slater Koekkoek

Maalivahdit (1 sopimuksenalaista):
Collin Delia $1,000,000 / UFA 2022

UFA-maalivahdit
Corey Crawford

Palkkakattohan pysyy nyt pari seuraavaa kautta tuossa $81,5:ssä miljoonassa, joten offseasonista tulee todennäköisesti todella erikoinen. Yllätyksiä varmasti tullaan näkemään monelta eri seuralta eikä Blackhawks jää tässä varmastikaan takavasemmalle. Isoja muutoksia tulee tapahtumaan ja pelaajia on pakko kaupata. Turha tässä on liiemmin siis ennustaa, mutta kokeillaan jotain mielipiteiden kanssa.

Bubbling under-pelaajat eli erityisesti Ian Mitchell, Pius Suter, Philipp Kurashev, Evan Barratt sekä Kevin Lankinen tuovat todellakin kilpailua pelipaikoista tulevalle training campille. Uskallan ennustaa Mitchellin sekä Suterin olevan varmoja NHL-pelaajia kauden avauksessa, jos mitään järisyttävää ei tapahdu, mutta aivan varmasti monilla muillakin nuorilla on mahdollisuudet lunastaa pelipaikkoja Blackhawksin puolelta. Samalla voidaan myös todeta, että IceHogsien tulevan kauden kokoonpano tulee olemaan todella mielenkiintoinen ja AHL taisikin muuten startata 4. joulukuuta eli osa nuorista saattaa aloittaa kautensa jo tuolloin riippuen mikä tilanne NHL:n puolella toki on esimerkiksi training campin suhteen.

Palkkakattokeskustelun tärkeimmät osapuolet ovat Dominik Kubalik, Dylan Strome, Corey Crawford, Zack Smith sekä Olli Määttä. Prioriteettilistan ykkösnimenä on pakko olla tsekkiläinen Kubalik, jolle uskaltaisin ennustaa parin vuoden jatkoa ja arviolta $3,5:n miljoonan jatkosopimusta. Vegasia vastaan Strome antoi vähän taas optimistisuutta, mutta edelleen näen hänen otteissaan liikaa niitä ei-voittavia elementtejä, mutta toisaalta hänen arvonsa saattaa olla Blackhawksille hieman korkeampi kuin muille joukkueille. Do or die-tyylistä sopimusta tarjoaisin, mutta jos joku joukkue haluaa jotain arvokasta Blackhawksille Stromesta tarjota, niin ei tule niin kova ikävä. Mikä vastine sitten tyydyttää, jääkööt se nähtäväksi.

Smithin ura saattaa olla vaakalaudalla ja uskon, että Blackhawks hänen sopimuksensa ostaa ulos. Määttän suhteen keskustelu onkin ollut edellisessä ketjussa kovaa ja riippuen miten NHL näkee poikkeusolojen vaikuttavan sopimusrakenteisiin, niin todennäköisesti silti uskon Ollin pelaavan tulevan kauden muualla. Valitettavasti näin, sillä hän oli rutiinimaisen hyvä pudotuspelien ajan, mutta en usko, että yksikään joukkue antaisi Blackhawksille loukkaantumisherkästä De Haanista samaa vastinetta mitä Ollista uskaltaa pyytää. Ei mitään järisyttävää, mutta ei kuitenkaan ole mikään palkkakattodumppi.

Crawford on sitten se mielenkiintoisin nimi. Hokkarit naulaan vai vieläkö kahden sormuksen miestä kiinnostaa pelata vähän halvemmalla Chicagossa osittain mentorin roolissa? Ilmeisesti Crawford asuu täyspäiväisesti Chicagossa eli ne pienet ennustukset Montrealista eivät ainakaan tältä osin ihan osu kohdalleen, mutta tavallaan kotiin meno olisi looginen vaihtoehto. Tarjoaisin edelleen vuoden sopimusta muutaman miljoonan dollarin hintaan. Osittain sentimentaalisista syistä, mutta oli Crawford oikeasti ihan mies paikallaan jälleen kerran. Ja kun ei siellä Blackhawksilla ole oikein muita varmoja vaihtoehtojakaan? Isoja mahdollisuuksia toki Delialla sekä Lankiselle, mutta onko heistä siihen?

Huh, alkaa aika loppumaan kesken kun töihin pitäisi mennä. Jottei menisi ihan laukaalle, niin heitetään loppuun vielä ennustus kauden aloituskokoonpanosta, joka pohjautuu omiin toiveisiin, mutta samalla realiteetteihin. En siis usko isoihin kauppoihin, mutta toivoisin jotain näkeväni. Kuten muistatte, viime kesänä nähtiin isoja yllätyksiä Lehnerin, de Haanin sekä Määttän muodossa, joten varaudutaan kaikkeen.

Pius Suter - Jonathan Toews - Dominik Kubalik
Alex DeBrincat - Kirby Dach - Patrick Kane
Alex Nylander - Dylan Strome - Brandon Saad
Ryan Carpenter - David Kämpf - Andrew Shaw
Matthew Highmore

Duncan Keith - Adam Boqvist
Calvin de Haan - Ian Mitchell
Lucas Carlsson - Connor Murphy
Brent Seabrook

Corey Crawford
Collin Delia

Päävalmentaja: joku muu kuin Jeremy Colliton

***

NHL:n varaustilaisuus on myös edessä jossain vaiheessa kunhan kulunut kausi saadaan loppuun. Tähän aiheeseen ehtii palata myöhemmin, mutta jos nyt pitäisi valita kolme suosikkia varattavaksi tuolla numerolla 17, joka se todennäköisin varausnumero on, seuraavat nimet hyppäävät esiin:

Marat Khusnutdinov
Dawson Mercer
William Wallinder

Ja heitetään loppuun vielä toinen ennustus: Dylan Strome vaihtaa seuraa ennen kauden alkua ja Philipp Kurashev nappaa kolmossentterin tontin. Ja onnistuu siinä.

Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hieno avaus @Lico, tämän pohjalta on hyvä jatkaa! Paljon hyviä kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia kuin toimiston kavereiden päästä, jos tässä kohtaa vielä sieltäkään. Kuitenkin siellä analysoidaan joukkueen tilaa jatkuvasti ja strategia eteenpäin menemisen suhteen on olemassa. Kaikki langat eivät aina ole omissa käsissä esim. kauppojen suhteen, niitä varten pitää löytää sopivat tanssiparit haluttujen siirtojen toteuttamiseen jne. Visio on silti olemassa ja sen verran on kerrottu, että faceliftiä on luvassa.

Stan Bowmania on luonnehdittu hyvin analyyttiseksi toimijaksi eikä hänellä ole tapana tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Bowmanin ammattilaisuutta mitataan nyt entistä kovemmin, kun päätösvaltaa on todennäköisesti enemmän. Itse löydän heti yhden hätiköidyn päätöksen ja se oli Jeremy Collitonin palkkaaminen päävalmentajaksi. Rockford olisi ollut muutaman vuoden vielä hyvä kasvupaikka. Collitonista voi tosin kasvaa hyvä NHL-valmentaja, mutta nyt on haukattu liian iso pala liian aikaisin. Uskaltaako Bowman myöntää virheensä ja korvata Colliton kokeneemmalla valmentajalla? Väittäisin ettei Bowman tule omalle kultapojulleen kenkää antamaan ja näillä mennään. Peter Laviolette olisi oma suosikkini penkin taakse kasvattamaan Boqvistia, Mitchelliä ja kumppaneita NHL-tasolle.

Sen verran vielä valmentajasta, että Jay Zawaski väittää ettei Chicagon kokeneet pelaajat pidä Collitonista ja kuulemma tämä on kuultu suoraan pelaajien suusta. Tästä kiertää mukamas yhtenä todisteena twitterissä lyhyt klippi Vegas-sarjan päätyttyä, jonka pitäisi todistaa ettei Toews ja Kane arvosta valmennustiimiä. Sen perusteella en kyllä lähtisi vetämään johtopäätöksiä, jos en muuta tietäisi.

Olisi erittäin huono tilanne, jos joukkueessa vallitsisi tilanne missä konkarit ovat asettuneet päävalmentajaa vastaan ja nuoret pelaajat ovat sitten siinä puun ja kuoren välissä. Haastava tilanne on tämäkin, jossa näiden runkopelaajien uran pääty tulee koko ajan lähemmäksi vastaan ja samalla nuorten pelaajien parhaat vuodet ovat tuon päädyn tuolla puolen. Nyt todellakin pitäisi istua alas Toewsin, Kanen ja Keithin kanssa ja tiedustella heidän halukkuuden olla rakentamassa tulevaisuuden joukkuetta, mutta jonka hedelmiä eivät kenties itse pääse enää maistamaan. Mikä ikinä strategia sitten onkaan sen takana on kaikkien pystyttävä seisomaan. Joukkue ei kestä tilannetta, jossa osa veteraaneista tulee kuittamaan shekit ja kurvailemaan haluttomana jäälle. Vaarana on jäänä pitkäksi aikaa tähän välitilaan.

Vegasia vastaan Strome antoi vähän taas optimistisuutta, mutta edelleen näen hänen otteissaan liikaa niitä ei-voittavia elementtejä, mutta toisaalta hänen arvonsa saattaa olla Blackhawksille hieman korkeampi kuin muille joukkueille. Do or die-tyylistä sopimusta tarjoaisin, mutta jos joku joukkue haluaa jotain arvokasta Blackhawksille Stromesta tarjota, niin ei tule niin kova ikävä.

Chicagolla on Stromen suhteen kaikki valttikortit käsissään, koska hänellä ei ole oikeutta välimieskäsittelyyn. Blackhawks voi halutessaan tarjota QO:n ja saada vuoden todella halvalla. Miten se sitten vaikuttaisi pelaajan ja joukkueen väliseen suhteeseen on toinen asia. Joka tapauksessa Bowmanilla on kaikki kortit tässä pelissä.

Valitettavasti näin, sillä hän oli rutiinimaisen hyvä pudotuspelien ajan, mutta en usko, että yksikään joukkue antaisi Blackhawksille loukkaantumisherkästä De Haanista samaa vastinetta mitä Ollista uskaltaa pyytää.

Voi olla, mutta Bowman voi yrittää olla myös luova. De Haania voidaan yrittää kaupitella ja pitää palkasta vaikkapa sen reilu puolitoista miljoonaa. De Haan osoitti nyt kuplassa ainakin, että leikkaukset onnistuivat, paikat pysyivät kunnossa ja pelikin oli hyvällä tasolla. Nyt ajattelen esimerkiksi jotain Detroitia, jonka puolustus on aivan karmeassa kunnossa, niin joku de Haan sinne pariksi vuodeksi kolmen miljoonan caphitillä ei kuulosta pahalta. Palkkakatossa heillä olisi tilaa ja tuskin on UFA-pakkien ykköstoiveita sinne päätyä. Vaihtoehtoja kyllä on ja vaikka Määtän ulososto voi kuulostaa houkuttelevalta/järkeenkäyvältä, niin kyllä hänestä nyt joku varausvuoro edes irtoaa. Joko Määttä tai de Haan tästä lähtee, jos pitää arvata. Murphy rightin puolen kaverina saa jäädä.

Varaustilaisuuden suhteen homma on jo päässäni päätetty, mutta laitetaan vielä omat kolme suosikkia myös:

1. Dylan Holloway
2. Seth Jarvis
3. Connor Zary

***

Annetaan The Athleticin osallistua keskusteluun myös (€):



 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Niin ja sitä vielä piti sanoa, että pitäisin vielä sittenkin kiinni Dylan Stromesta. Ihan jo siitä syystä, että vaikka Kirby Dach osoitti nyt miehekkäitä otteita, nuorten pelaajien kohdalla kehitys ei aina tapahdu lineaarisesti. Siinä voi tulla takapakkia sekä kuoppia matkaan ja sitä voitaisiin olla melko purjeessa, jos esim. Dach loukkaantuisi tai jotain muita syitä ilmaantuisi jarrutamaan kehitystä ja keskikaistalle olisi tarjolla Toewsin jälkeen vain joku Kurashev ja Carpenter. Strome olisi nyt mukana turvaamassa selustaa ja keventämässä Dachin polkua näin uran alkumetreillä. Strome on myös suhteellisen nuori ja vasta kaksi kokonaista kautta takanaan NHL:n puolella. Antaisin nyt mahdollisuuden jatkaa ellei sitten joku iske sellaisen tarjouksen pöytään, josta Bowman ei voisi kieltäytyä. En tosin tiedä mikä se voisi olla?

Tässä taas huomaa näin fanina sen, kuinka omat ajatukset kulkevat puhtaasti fiilispohjalta ja muutama huonompi ottelu tai suonenveto siellä täällä vaikuttaa helposti siihen miten pelaajiin suhtautuu. Olisin niin saatanan huono gm ettei mitään rajaa, mutta ei tää fanina oleminen ainakaan tylsää ole.

Kenties nyt pitää kaataa vähän jäitä hattuun, eikä ylireagoida sen enempää Edmontonin kaatamisesta tai Vegasille kaatumisesta. Tärkeintä oli saada kokemusta nuorille pelaajille pudotuspelimaailmasta, vaikka se käytiin nyt täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ja Vegas taas oli paras tai pahin mahdollinen mittari Blackhawksille, josta ei siis pidä lähteä ylireagoimaan, mutta ottaa kaikki mahdollinen oppi reppuun niin pelaajien, valmentajien kuin toimiston väen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Stan ja Jeremy has spoken..ja eipä tuo pressi odotetusti paljastanut oikein mitään uutta ja ihmeellistä. Prosessi on vielä kesken, suunnitelma on olemassa, mutta sitä hinkataan palavereissa tulevina viikkoina kohti toteuttamista. Toki osasta kommenteista, jos nyt puheisiin on luottaminen, voi rivien välistä lukea tiettyjen pelaajien asemaa joukkueessa.


Dylan missed some time (due to injury). We moved him around a little bit (during the season). I think he probably played better in the middle (at center) for us. It's his natural position. We had him on the wing to try some different things out.

No question he's got the offensive skill set. He's a very creative player, very good passer, makes a lot of plays and I think he's shown progress I thought his faceoffs improved. He was pretty good in Edmonton on the draws, which is something that he wasn't as good during the season. I saw some improvement there. He wants to get better. He's got a good attitude. He wants to learn. He's still getting his feet under him in the NHL. It was really his first full season this year, but he missed some time.

I think for him, it's just becoming a full two-way player. I think he's got the offensive game down with his creativity, his passing and he's shown a willingness to try to get better. I liked his attitude and I think there's more for him there.

Jos tästä nyt pitäisi jotain johtopäätöksiä vedellä, niin Dylan Strome jatkaa Blackhawksissa. Tuossa blogissa Bowman tarjoaa ajatuksiaan myös mm. Seabrookin sekä Nylanderin ja muiden nuorten pelaajien osalta.


Valkun mietteitä ja ne kun ynnää Bowmanin ajatuksiin Crawfordiin kohdistuen, niin ei voi välttyä ajatukselta, että kyllä siellä haluttaisiin vielä pitää topfemmakin joukkueessa.

He's a big part of our group. He's been around. He's won. Leadership. All those things. I think it was very impressive how he was in a tough situation coming into camp, didn't get much preparation. We get him going with just a few days of practice and start him against Edmonton and he found a way to compete for us. I thought he got better as the playoffs went on, just more reps and getting into the rhythm. Very, very impressed. It just shows his character and commitment and professionalism. I thought he gave us some really big games, especially against Vegas. Even the third period (in Game 4) against Edmonton, he was outstanding for us. He's an excellent player for us.

Henkisesti tässä kannattaa myös valmistautua ensi kauteen niin, että valmentaja eikä toimitusjohtaja tule vaihtumaan. Ei ainakaan off-seasonin aikana. Draftin osalta nyt varmistui sekin, että ensimmäisen kierroksen vuoro on 17. Montrealin pudottua Phillylle. Jokainen vuosikerta on tietty omanlaisensa, mutta ihan huvin vuoksi listaan tähän menneeltä vuosikymmeneltä tuolla vuorolla varatut pelaajat:

2010 Joey Hishon, Colorado
2011 Nathan Beaulieu, Montreal
2012 Tomas Hertl, San Jose
2013 Curtis Lazar, Ottawa
2014 Travis Sanheim, Philadelphia
2015 Kyle Connor, Winnipeg
2016 Dante Fabbro, Nashville
2017 Timothy Liljegren, Toronto
2018 Ty Smith, New Jersey
2019 Peyton Krebs, Vegas

Toisen kierroksen vuoro on 46. ja sen huvin sekä vertailun vuoksi samanlainen listaus:

2010 Martin Marincin, Edmonton
2011 Joel Edmundson, St.Louis
2012 Raphael Bussieres, Minnesota
2013 Gustav Olofsson, Minnesota
2014 Julius Bergman, San Jose
2015 Daniel Sprong, Pittsburgh
2016 Givani Smith, Detroit
2017 Robin Salo, NY Islanders
2018 Martin Fehervary, Washington
2019 Jayden Struble, Montreal

Aivan tuoreimpien varausten suhteen on vielä paljon auki miten lopulta kehittyvät ja vaikka tälläinen listaus ei sinänsä kerro mitään, niin kyllä siitä nyt vähän saa käsitystä mitä noilla vuoroilla voi odottaa. Kunnari on toki aina mahdollinen myöhäisemmillä vuoroilla, mutta todennäköisyys siihen pienenee mitä syvemmälle draftissa mennään.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mä en kyllä vieläkään tajua tuota case Lehner. Tyyppi on jo aika vahvasti todistanut olevansa kykenevä 1. veska ja silti miehelle ei haluttu tehdä monivuotista jatkosopimusta? Käsittääkseni pyynti oli kuitenkin kohtuullinen ainakin Lehnerin omien sanojen mukaan ja vuosiakaaknei toivonut kuin yli 3, jos en väärin muista. On kyllä erikoista miten ukko ei kelvannut minnekkään viime kesänä ja Islandersikin mielummin antoi Varlamoville 20 milliä.. Eikö jengit nyt uskalla lappua antaa niiden mielenterveysongelmien takia?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mä en kyllä vieläkään tajua tuota case Lehner. Tyyppi on jo aika vahvasti todistanut olevansa kykenevä 1. veska ja silti miehelle ei haluttu tehdä monivuotista jatkosopimusta? Käsittääkseni pyynti oli kuitenkin kohtuullinen ainakin Lehnerin omien sanojen mukaan ja vuosiakaaknei toivonut kuin yli 3, jos en väärin muista. On kyllä erikoista miten ukko ei kelvannut minnekkään viime kesänä ja Islandersikin mielummin antoi Varlamoville 20 milliä.. Eikö jengit nyt uskalla lappua antaa niiden mielenterveysongelmien takia?

Samaa olen miettinyt, että jotain siellä taustalla pitää olla mistä ei vaan yleisö tiedä. Chicagolla on varmasti ollut joku kipuraja, jonka yli Lehnerin vaatimukset ovat menneet. Sitä ihmettelee miksi Islanders ei halunnut pitää Lehneriä tai miksi esimerkiksi joku Carolina ei ollut kiivaammin miehen palvelusten perässä TDL:n aikaan?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Sen verran jäi viekkareita haukkahokista, että yritän saada lohtua kirjoittamalla. Eiköhän tämä tästä rauhoitu ajan myötä. Lempiaihe draft mielessä tullaan palstalle hillumaan tietenkin. Scott Powers otti aiheen tikun nokkaan The Athletcillä niin siitäkös sitä innostuu sitten.

Tuossa linkki Powersin ajatuksiin(€):


Brendan Brisson, center, Chicago Steel (USHL)
Brisson played this past season in the Blackhawks’ backyard. With the Steel, Brisson was arguably the USHL’s top player and produced 24 goals and 35 assists in 45 games. He’s a bit further down in most mock drafts, but some scouts believe he’s worth taking where the Blackhawks are picking. He’s signed to play with the University of Michigan next season.

Scout’s take: “He has fast-twitch skill and high-end creativity. He can hammer the one-timer and score in a lot of different ways. Outside of the NTDP players, he’ll be the first player taken from the USHL. He’s somewhere in the range of the Blackhawks, but he may go later.”

Brisson on mielenkiintoinen nosto Chicagon varaukseksi. Hyvin Blackhawksin näköinen pelaaja jo pelkästään taustaltaan, mutta jotenkin vaan toivon ettei Brissoniin päädytä.

Braden Schneider, defenseman, Brandon (WHL): I’d be surprised if the Blackhawks went with another defenseman in the first round, but Schneider, who is 6-foot-2, would be their type if they did.

Olisi tosiaan yllättävää, jos puolustajaan päädyttäisiin, mutta jos staffin mukaan paras vapaana oleva pelaaja on puolustaja niin mikäs siinä sitten. Schneider olisi hyvin erityyppinen kuin nämä pienehköt ja taitavat pakkiprospektimme. Toinen samantyyppinen iso ja fyysistä peliä harrastava puolustaja olisi Kaiden Guhle, jolla on kenties avuja hyökkäyspäähän Schneideria enemmän, mutta on taas sitten leftin puolen pelaaja joista ei organisaatiossa ole pulaa. Tai mitäs jos joku Jake Sanderson sattuisi tipahtamaan Chicagon vuorolle, olisiko pelaaja josta ei voisi kieltäytyä?

Puhtaasti tarpeen mukaan ajateltuna maalivahtilupauksia Chicago kaipaa ja kipeästi. Tässä suhteessa Yaroslav Askarov olisi kuin lahja taivaalta, mutta hyvin epätodennäköisesti tuolle vuorolle 17 tipahtaa. Mitenkään mahdotonta se ei kuitenkaan ole ja siinä tapauksessa Askarov olisi mielestäni no brainer. Aina puhutaan maalivahdin varaamisen riskistä, mutta tässä kohtaa se olisi otettava. Askarovilla on kuitenkin kaikki potentiaali kehittyä tähtikastiin ja sellaista mahdollisuutta ei Chicagon kannattaisi nyt ohittaa.

Blackhawksin ensimmäisellä vuorolla on tarjolla paljon hyviä vaihtoehtoja joista valita se paras jäljellä oleva. Vaikuttaa siltä, että ensimmäiset 7-8 pelaajaa ovat aika selvät tapaukset, mutta sen jälkeen alkaa hajontaa tulemaan ja organisaatioiden välillä listat poikkeavat todennäköisesti vielä enemmän toisistaan.

Nostetaan lopuksi tuosta jutusta kaiken kansan nähtäväksi kuvaus omasta suosikista ettei jää kenellekään epäselväksi:

Dylan Holloway, center, Wisconsin (NCAA)
The Blackhawks could be looking to add more size and physicality to their prospect pool. Holloway is the type of power forward who would fit that bill. Some parts of his game are further along than others, but there are reasons to believe his offense will match his defense and play away from the puck in time. He had eight goals and nine assists in 35 games as a freshman at Wisconsin. He’s someone who could be ready to turn pro after next season, too.

Scout’s take: “He’s an unreal kid. He’s very humble and coachable. He has a big compete level. For Blackhawks fans, I’d compare him to being a powerful skater like Marian Hossa and smart like Jonathan Toews. His finish is getting better and will improve with maturity and confidence. He’s a great team player.”
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mä en kyllä vieläkään tajua tuota case Lehner. Tyyppi on jo aika vahvasti todistanut olevansa kykenevä 1. veska ja silti miehelle ei haluttu tehdä monivuotista jatkosopimusta? Käsittääkseni pyynti oli kuitenkin kohtuullinen ainakin Lehnerin omien sanojen mukaan ja vuosiakaaknei toivonut kuin yli 3, jos en väärin muista. On kyllä erikoista miten ukko ei kelvannut minnekkään viime kesänä ja Islandersikin mielummin antoi Varlamoville 20 milliä.. Eikö jengit nyt uskalla lappua antaa niiden mielenterveysongelmien takia?
Joo samat ajatukset, miksi ihmeessä selkeälle ykkösen kaverille ei saatu jatkoa aikaan. Nyt hän kiilasi pudotuspeleissä itsensä torjuntavastuuseen ohi Fleuryn ja nollasi juuri Vancouverin.
Mutta kuten palstaveljet totesivat ehkäpä taustalla on jotakin sellaista mitä emme näe tai tiedä. Ja onhan siellä toki myös aina arvaamaton Stan Bowman...
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Chicagon kohdalla Lehner hinnoitteli itsensä ulos. Jo ennen koronaa. Näin ainakin on väitetty ja Lehner väitti muuta. Mene ja tiedä?
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Eiköhän tuossa Lehner-casessa tosiaankin ollut kyse rahasta. Todennäköisesti se "kohtuullinen" pyyntikin on kuitenkin ollut aika iso. Samalla nähtiin, että Crawfordilla voi olla vielä annettavaa jonkin aikaa, todennäköisesti edullisemmin. Maalivahtiosastoa yritetään siis rakentaa pienemmällä rahalla ja mielestäni ratkaisu on aivan oikea. Riskinsä tässäkin, mutta jostakin pitää säästää.

Dylan Stromea mietiskelin tuossa ja pressissä tulikin tuo kommentti, että pitäisi kehittyä kahden suunnan pelissä. Roolihan tulee todennäköisesti olemaan tuo 3. sentteri ja hän voisi olla arvokas, mikäli tosiaan saisi muutettua profiiliaan enemmän puolustavaan suuntaan. Periaatteessa eväitä tuollaiseen rooliinkin olisi olemassa, peliälykäs pelaaja kun on kyseessä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Dylan Stromea mietiskelin tuossa ja pressissä tulikin tuo kommentti, että pitäisi kehittyä kahden suunnan pelissä. Roolihan tulee todennäköisesti olemaan tuo 3. sentteri ja hän voisi olla arvokas, mikäli tosiaan saisi muutettua profiiliaan enemmän puolustavaan suuntaan. Periaatteessa eväitä tuollaiseen rooliinkin olisi olemassa, peliälykäs pelaaja kun on kyseessä.

Niin mikä ettei? Kyllä minä sen ajatuksen ostan, että on vielä uransa alkutaipaleella ja kasvuvaraa on. Esimerkkejä löytyy kyllä riittämiin pelaajista, joilla homma on ottanut kunnolla tuulta purjeisiin vasta kolmannella tai neljännellä kaudella. Strome väläytteli jo viime kaudella offensiivista potentiaaliaan ja oli erityisen hyvä lisä ylivoimapelissä.

Valitettavasti tuo rajoittunut liike pistää kapuloita rattaisiin ja esimerkiksi tuohon puolustavampaan rooliin pitäisi pystyä polkemaan nopeammin omien avuksi. Loukkaantuminen (oliko nilkka?) tällä kaudella hidasti varmasti osittain lisää Stromen liikkuvuutta ja Edmontonia vastaan näytti luistelevan kuin juoksuhiekassa, mutta Vegasia vastaan meno oli jo pari napsua irtonaisempaa. Fakta on kuitenkin se, että Strome ei tule koskaan luistelukisoissa pärjäämään. Suoraluistelu on parhaimmillaan ihan hyvällä tasolla, mutta käännökset ja lähdöt ovat taas NHL-mittapuulla jopa surkealla levelillä.

Jos verrataan esimerkiksi Kirby Dachiin, jolla luistelu piti olla se yksi heikkous, niin Dachin käännökset isokokoisena ovat kuin eri planeetalta. Voimaa luulisi Stromen reisissä olevan kuitenkin vielä Dachia enemmän. Peliäly Stromella on kyllä huippuluokkaa ja sillä hän pystyy kompensoimaan puutteitaan jossain määrin. Annetaan siis pojalle vielä mahdollisuus ja jospa siihen luisteluunkin saadaan vähän parannusta, aloituksiin terävyyttä ja oman pään pelaamiseen kuin muuhunkin vähän enemmän munaa, niin Chicagolla olisi tulevaisuudessa kaksi isokokoista sentteriä riveissään. Siinä sitten kapteeni totinen toimii vielä mentorina näille kahdelle veljelle siirtyen pelillisesti pikkuhiljaa taustalle jne.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Lundellia hieman väläytelty täälläkin palstalla. Nythän on noi 3vs3 matsit käynnissä ja IFK:n kahden ekan matsin perusteella
uskallan sanoa, että herran "akilleen kantapää" eli luistelu on ottanut napsun eteenpäin. Noita palstaveljien esiin tuomia vaihtoehtoja en ole "youtube hi lighstien" lisäksi nähnyt, joten vertailua en osaa tehdä, mutta en nyt ranteita viiltelisi Lundellin tulon myötäkään.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Anton Lundell vuorolla 17 olisi tuuletuksen paikka, mutta en usko Lundellin noin kauaksi kympin sakista valuvan jos ylipäätään valuu. Lundell siis avosylin vastaan mikäli jostain syystä Chicagon vuorolle tipahtaisi. Vielä ennemmin se Yaroslav Askarov, mutta molemmat näistä taitavat tosiaan olla mennyttä kalua Blackhawksin vuorolla.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Chicagon kohdalla Lehner hinnoitteli itsensä ulos. Jo ennen koronaa. Näin ainakin on väitetty ja Lehner väitti muuta. Mene ja tiedä?

Todennäköisesti hinnoitteli itsensä ulos. Nyt kun on vielä syrjäyttänyt Vegasissa Fleuryn on markkina arvo noussut entisestään. Lehner tulee saamaan hyviä tarjouksia ja ottajia riitää, jotka tarvitsevat uuden ykkösmaalivahdin. Mielenkiintoista nähdä mihin seuraan mies päätyy.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
LeBrunin mukaan Dubas oli pyytänyt Blackhawksilta Kapasesta tuota ensimmäisen kierroksen varausvuoroa numeroa 17 eikä Bowman lähtenyt leikkiin mukaan. Hyvä niin. Blackhawksia tuo tuleva varattu pelaaja palvelee lähempänä optimaalista ajankohtaa kuin vaikkapa Penguinsia.

Siitä ajatusleikkinä sain kuitenkin ajatuksen kirjoittaa nopean postauksen, että jos tuo nyt olisi se markkina tai edes lähellä sitä, niin kyllä Dylan Stromea kannattaa lähteä kaupittelemaan. En sano, että Strome olisi Kapasta parempi pelaaja eikä varmaan olekaan tai en tiedä, mutta pelaa tärkeämpää pelipaikkaa ja kuitenkin on tehnyt kahdella edellisellä kaudella enemmän tehopisteitä kuin Kasperi.

Saattaa tulla aikamoinen vilske kunhan pudotuspelit saadaan alta pois. Miksei toki jo ennen sitä.

Dach muuten alkanut jo treenaamaan ensi kautta kohden. Ja Crawford puhui eilen nätisti Chicagosta sekä jäämisestä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Chicagon tilanne on tosiaan eri kuin pingviinien ja tässä vaiheessa palkkojen kasvattaminen ei olisi se järkevin ratkaisu, vaikka tuskin ne siirrot olisivat yhteen Kapaseen jääneet.

Luulen ja veikkaan, että Stromea ei kaupata. Kuten täälläkin on todettu, niin hänen arvonsa on Chicagolle kenties isompi kuin mitä markkinoilta olisi vaihdossa tarjolla. Bowmanin kommenttien jälkeen jäi myös vahvasti vaikutelma, että hän kuuluu vielä tulevaisuuden suunnitelmiin. Kaikki on tietenkin mahdollista.

Mitähän Keklu mahtaisi haluta Josh Andersonista? Kaverilla ollut vaikea kausi ja olkapää operoitu jne., mutta houkuttelisi yhtenä kokeilemisen arvoisena vaihtoehtona. Huhuissa pyörinyt, että olisi kaupan.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Crawford puheli haastattelussa että haluaa pelata Chicagossa jatkossakin ja selkeänä ykkösenä edelleen. Edes 50/50 ei tuntuisi sopivan puhumattakaan backup rooli.
Itse olisin valmis ajelemaan sisään mahdollisesti Lankista ja Deliaa. Crawfordin viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet aika pahojen terveysongelmien kanssa taistelua, joten riski useamman miljoonan diilistä on suuri. Koska voimme olla helposti kuitenkin ilman "ykkösmolaria" kun pitkä loukki taas tärähtää.

Twitterissä oli juttua että viimeksi Blackhawks pelurit jotka puhelivat kotikaupungin alennuksesta treidattiin heti. Eli Saad ja Shaw olivat silloin kyseiset henkilöt.

Jatkopahvien osalta tässä olisivat kaverit joiden jatko pitäisi hoitaa ensin Dominik Kubalik, Dylan Strome ja Drake Caggiula. Kai sen Stromen kuitenkin nähdään meillä jatkavan vaikka jalka on mikä on ja kausikin oli aika vaisu. Caggiulan rouheus ja arvo taas nousee pleijareissa suht pienikokoisen ja nuorenkin joukkeen keskuudessa. Toivon että Caggiulan jatko saadaan tehtyä vaikka rahasta tulee olemaan tiukkaa.

Olipa onni ettei Kapasen leikkin lähdetty, ei ois ollut sille kaahajalle meillä mitään käyttöä. Toronto vei muuten sen treidin 10-0.
 
Viimeksi muokattu:

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kai sen Stromen kuitenkin nähdään meillä jatkavan vaikka jalka on mikä on ja kausikin oli aika vähän vaisu.

Kapasesta samaa mieltä, aika monesta tuutista kuulunut, ettei varsinaisesti ole helpoimmasta päästä
jengissä. Tiedä sitten....
Haluaisin kuitenkin kysäistä Remeltä miten perustelet "itsellesi" Stromen (mahdollisen) jatkon. Mä en löydä siitä
oikein mitään hyvää, lisäksi se hidastaa ihan koko kentällistä tolkuttomasti. Ok, 2 nyyttiä playareissa ja "vasta" 23V, mutta
ei kyllä uppoa meikäläiselle.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Strome on omissa papereissa todella ristiriitainen pelaaja. Toisaalta haluaisin, että tekisi monivuotisen pahvin, koska varaa on vielä kehittyä ja löytää tasaisuutta otteisiin. Siinä on vain pelko, että Stan maksaa ylihintaa. Ja sitten toisaalta ei haittaisi, jos kaupataan pois. Tähän on vaikuttanut suuresti Dachin kehitys ja nousu hierarkiassa.

Kapasesta samaa mieltä muiden kanssa. Onneksi meni tuolla hinnalla upporikasta ja rutiköyhää tulevaisuudellaan pelaavaan Pittsburghiin. Ei ole sellainen persoona, jonka haluaisin joukkueeseen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@reme vastatakoon omasta puolestaan, mutta lähdetään nyt vaikka siitä liikkeelle, että Chicagolla on kaikki valttikortit Stromen jatkosopimuksen suhteen. Mitään kallista sopimusta ei tarvitse nyt sorvata vaan joku halpa vuoden tai kahden pahvi, jonka aikana Strome voi näyttää mikä se taso tai suunta lopulta on.

Toiseksi, joskus maltti on valttia näiden nuorten pelaajien kohdalla. Fanina sitä helposti menee tunnevuoristorataa ja liipasin on herkillä, kun vähänkin sakkaa. Edmontonia vastaan pelatun sarjan perusteella olin valmis potkimaan Stromen ulos heti ja kun Vegasia vastaan homma näyttikin jo paremmalta niin mieli muuttui. Kolmanneksi Stromella oli odotuksiin nähden tosiaan vaisumpi kausi, jota hidasti myös tuo loukkantuminen ja roolikin hieman vaihtui siinä matkan varrella.

Neljänneksi, entä jos Chicago vaihtaa Stromen nyt vaikkapa varausvuoroihin ja ensi kaudella Toews loukkaantuu, tai Dach jostain syystä ei pelaakaan odotetulla tasolla vielä? Strome nyt vuoden tai parin suht halvalla sopimuksella taustalle turvaamaan keskikaistaa ja samalla nähdään pystyykö hän ottamaan kuinka kehitysaskeleita. Bowmanin mukaan asenne pojalla on kohdallaan.

edit. Lisätään viidenneksi, että tuo nyt oli vähän sekavasti selitetty, mutta korvataan se ajatuksella ensi kauden kokoonpanon (hyökkäys) suhteen:

xx -Toews- Kubalik
Suter -Dach- Kane
DeBrincat -Strome- xx
Highmore -Carpenter- Kämpf

Tuossa olisi aihio jolla lähtisin liikenteeseen. Nelosketju nyt on tuossa samassa muodossakaan kuin kuplassa, koska toimi hyvin mutta mikään must tuo koostumus ei ole. Nelosketjun äijiä nyt on keskiverto helpompi löytää kohtuuhintaisina, mutta mikäli homma toimii jo omavaraisesti niin pakko tuohon ei ole muutoksia tehdä.

Puuttuvia nimiä aihiosta ovat Nylander, Saad ja Caggiula. Tässä voisi myös miettiä sitä, että pidetään Caggiula vähän halvemmalla ja yritetään kaupata Saad. Pelillisesti siinä menetettäisiin, mutta palkoissa säästettäisiin ja Caggiulan monikäyttöisyydelle olisi tarvetta jatkossakin. En sano, että näin tulisi toimia, mutta yksi mahdollisuus sekin. Nylanderia tuolta nyt tuskin mihinkään tuupataan eli one more year.

Fantasioidaan, että Saad kaupataan ja vastineena mieluiten varausvuoro(ja). Sitten Stan puhuu Keklun ympäri vedoten kuinka autettiin saamaan Panarin jne. ja hankkii ne Josh Andersonin oikeudet Blackhawksille (prospektejä tai muuta sälää) tehden samalla varovaisen maltillisen jatkopahvin hänelle. No sitten siitä Jeremy piirtelee fläpille omat koostumuksena vaikka tähän muotoon:

Suter-Toews-Kubalik
Caggiula-Dach-Kane
DeBrincat-Strome-Anderson
Highmore-Carpenter-Kämpf
Nylander
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Haluaisin kuitenkin kysäistä Remeltä miten perustelet "itsellesi" Stromen (mahdollisen) jatkon. Mä en löydä siitä
oikein mitään hyvää, lisäksi se hidastaa ihan koko kentällistä tolkuttomasti. Ok, 2 nyyttiä playareissa ja "vasta" 23V, mutta
ei kyllä uppoa meikäläiselle.
No joo, eli kyseessä on kuitenkin nuori kaveri joka teki edellisellä kaudella noilla jaloilla kohtuullisen hyvät tehot 58 17+34=51.
Kuten useampaan kertaan on todettu Kirby Dachin kehitys on ollut kovaa ja hän todennäköisesti kiilasi jo Stormen ohi kakkosen keskustan pestiin.
Stromella oli loukkeja ja kokonaisuutena heikompi kausi alla, joten olemme hyvissä neuvotteluasemissa kohti maltillisempaa sopimusta. Sopimuksen näkisin tässä vaiheessa olevan lyhyt. Halpa sopimus ja syvyyttä centteriosastolle. Strome tietää itsekin että hänellä on nyt näytön paikka.
Ja kyllähän sitä toivoo että tämä kortti katsotaan loppuun kun vaihdossa meni Arizonan paras pistemies Nick Schmaltz.

Omissa papereissa Strome on kuitenkin pelimiehenä aivan eriluokan kaveri kuin vaikka Nylander. Mutta itkukaan ei pääse jos Stromesta hyvä vastine napataan.


 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Suter-Toews-Kubalik
Caggiula-Dach-Kane
DeBrincat-Strome-Anderson
Highmore-Carpenter-Kämpf
Nylander

VMP taas täältä! Kiirellä kun tekee niin aina jotain unohtuu. Nytkin muuan Andrew Shaw. Korjataanpa asia ja fantasioidaan vähän pidemmälle. Pitäkäähän hiiristänne kiinni, koska nyt lähtee..maine ja kunnia. Tämä nyt vain yhtenä mahdollisena eli epätodennäköisenä vaihtoehtona, annetaan mielikuvituksen laukata:

- kahden vuoden jatkosopimukset Caggiulalle, Kubalikille ja Stromelle
- Strome kaupataan sen siliän tien Detroitiin Nylanderin kanssa josta vastineeksi tämän vuoden draftista toisen kierroksen vuoro (WAS) ja Michael Rasmussen
- Brandon Saad vaihdetaan Montrealiin ja Phillip Danaultiin
- Evan Barratt ja Dennis Gilbert Columbukseen vaihdossa Josh Andersoniin
- Crawfordille vuoden jatkot kolmen millin caphitillä

Suter-Toews-Kubalik
DeBrincat-Dach-Kane
Caggiula-Danault-Anderson
Highmore-Carpenter-Kämpf/Shaw

Keith-Mitchell
deHaan-Murphy
Määttä-Boqvist
Seabrook

Crawford
Delia

No niin. Nyt loppuu nämä. Hetkeksi ainakin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
No herätellääs huhulla porukkaa. Mike DeFabo Pittsburg Post-Gazettesta epäilee että Matt Murray treidattaisiin Chicagoon...
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
No herätellääs huhulla porukkaa. Mike DeFabo Pittsburg Post-Gazettesta epäilee että Matt Murray treidattaisiin Chicagoon...

Antaisin tuolle puhtaalle spekulaatiolle yhtä paljon painoarvoa kuin edellisen viestini fantasiakokoonpanolle.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Antaisin tuolle puhtaalle spekulaatiolle yhtä paljon painoarvoa kuin edellisen viestini fantasiakokoonpanolle.
Näin tietenkin, täyttä huuhaata. Mutta mitäs ajatuksia tuo vaihtoehto herättäisi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös