Juniorikiekossa on aika tyypillistä, että NHL-tyylisiä purkukiekkoja ei hirveästi laiteta, vaan pelaajat pyrkivät pysymään kiekossa, joka sitten välillä johtaa katastrofaalisiin tilanteisiin. Veikkaisin, että SHL:ssä miehiä vastaan Boqvist pisteli kiekkoa omalta alueelta pois aktiivisemmin, mutta Londonissa kahden ottelun perusteella oli havaittavissa juuri tuota tuttua hanakkuutta tehdä paineen alla peliä selkeästi edistävä peli. Sanoisin silti, että Boqvist noista voittajana nousee huomattavasti useammin kuin menettää - ei ole omaan silmään tehnyt kardinaalimunausta nähdyissä matseissa eikä yksikään seuraamistani Knightsin matseja katsovista ole semmoist raportoinut. Väittäisin samalla Boqvistin olevan yksi parhaista avaamaan peliä sekä kiekko säännöllisesti löysi tiensä pois omalta alueelta, kun ruotsalainen kiekkoon pääsi.
Ensimmäisessä nähdyssä matsissa Boqvist nousi hanakammin hyökkäyksiin mukaan kuin tuossa Sarniaa vastaan. Olisihan se hienoa nähdä kaikki corsit sun muut, mutta silmätestin perusteella sanoisin nousujen päättyneen useammin hyökkäysalueen hyökkäyspeliin kuin vastustajan ylivoimahyökkäykseen, mutta niitäkin pari tuli ensimmäisessä matsissa. Toisessa ottelussa yleisvaikutelma oli se, että Boqvist otti hieman maltillisemmin, mutta silti oli välillä se neljäs hyökkääjä jäällä. Muistaakseni se ei eskaloitunut kertaakaan vastustajan ylivoimahyökkäykseen.
Toi poika on todella fiksu kiekon kanssa ja vaikka näyttäviä juttuja hakeekin, jotenkin semmoinen karlssonmainen rauhallisuus siinä tekemisessä on. Joku voisi sanoa, että peli näyttää välillä jopa ylimieliseltä, mutta itse en näe sitä niin, koska Adam ei luovuta.
Eikä ole kiire. Ei ollenkaan.