Hiljaista on kuin siellä kuuluisassa huopatossutehtaassa, joten rikotaanpa se sitten kertaheitolla. Hallitsevana mestarina seuraava kausi on haasteellinen, paljon höpistään mestaruuskrapulasta ja masujen täyttymisestä. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olimme samassa tilanteessa kuin nyt ja mihin se johti? Lännen finaaleihin, game seveniin ja jatkoaikatappioon Los Angeles Kingsiä vastaan. Kuinka moni siihen uskoi syksyllä 2014? Ei ollut tietoakaan mestaruuskrapulasta, Duncan Keith nappasi Norriksen eikä väsymyksestä ollut tietoakaan pitkän runin aikana. Voiko tulevalta kaudelta odottaa samaa?
Patrick Sharp, Johnny Oduya, Brandon Saad, Antoine Vermette, Brad Richards, Antti Raanta. Siinä muutama nimi, jotka jo poistuivat joukkueesta hallitsevina Stanley Cup-mestareina. Tilalle on signattu nuorta sekä äärettömän potentiaalista, nälkäistä voimaa. KHL:ää dominoinut patrickanemainen Artemi Panarin, Saadin kauppaamisen yhteydessä saatu Artem Anisimov sekä Marko Dano sekä kolmas venäläinen Viktor Tikhonov unohtamatta tietenkään Trevor Daleya tuovat viiden pelaajan voimin uutta nälkää jo kaiken voittaneen coren ympärille. Antavatko uudet pelaajat lisää virtaa kolmen (tai kahden) sormuksen kavereille? Ovatko kaiken voittaneet kaverit jo kyllästyneitä jääkiekkoon, niin kuin median kautta vähän tuli jo Sharpin sanomisista ilmi? Kirjoitan tähän omia odotuksia tulevan kauden suhteen, tulevan parin kuukauden, joukkueen runkosarjan (sekä mahdollisen post-seasonin) sekä yksittäisten pelaajien osalta.
Marcus Krügerin jatkosopimusta tässä jokainen odottelee eikä varmaankaan kovin moni oikeasti halua nähdä Bryan Bickelliä tai Kris Versteegiä ensi kauden kokoonpanossa, kun miettii minkälaista vaihtoehtoa siellä on tarjolla niin Rockfordissa kuin Show'n puolella. Muutoksia tulee tapahtumaan, sillä palkkakatto ei anna myöten yhtään tällä hetkellä, joten ihan hyvillä ja rauhallisilla fiiliksillä tässä voi odotella tulevaa, joskin hieman kuumottaa mitä sieltä on vielä luvassa. Esimerkiksi Bickell voi osoittautua loppujen lopuksi sittenkin mahdottomaksi kaupattavaksi, jolloin The Mutt (Andrew Shaw) voinee joutua vaihtokaupan kohteeksi. Tähän nyt en kuitenkaan sen enempää takerru, koska omissa toiveissa Bryan sekä Kris vaihtavat joukkuetta jo tänään.
Materiaalin puolesta joukkue on vahva, jälleen kerran. Uusia kasvoja, Teräväinen saa isomman roolin sekä vanhat jo kaiken voittaneet coren osat jatkavat joukkueessa. Ainut uhkakuva on se, että mahat ovat täynnä, muuta vaihtoehtoa menestymättömyydelle en voi edes värilaseilla nähdä. Kyllä, paperilla tuo joukkue on aavistuksen heikompi kuin vuosi sitten syksyllä, mutta jos miettii kuluneen kauden esityksiä ja vertaa korvattuja pelaajia uusiin kasvoihin, ei voi olla kuin tyytyväinen. Brandon Saadin menetys totta kai harmittaa, mutta esimerkiksi Sharpin
production on mahdollista korvata yksistään Artemi Panarinin avulla. Siihen päälle astetta parempi kakkossentteri Anisimov, vuoden vanhempi Teuvo sekä upsiden puolesta kovempi kuin Saad, Marko Dano. Pakko sitä Bowmania on kehua, vaikka vieläkin takaraivossa vituttaa se pelipaita.
Mitä siis odotan tulevalta kaudelta? Pudotuspelipaikkaa vaikeiden vaiheiden jälkeen, jonka jälkeen tie on auki. Syksy voi olla hankala, mutta viimeistään tammikuuhun mennessä alkaa nousu kohti konferenssin kärkeä ja peli alkaa loksahtamaan kohdilleen ja pudotuspelipaikka varmistuu, kotiedulla. Central tulee olemaan jälleen NHL:n kovin divisioona, mutta en näe muita kuin St. Louis Bluesin potentiaalisempana divisioonan voittajana.
Heitän tähän myös muutaman skenaarion, joille voin sitten vuoden päästä naureskella hyvillä mielin, sisältää samalla ennustuksia tulevasta kaudesta tiettyjen pelaajien osalta:
1) Jonathan Toews loukkaantuu #88:n tavoin runkosarjan aikana ja palaa vasta ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Teräväinen ottaa ykkössentterin roolin ja hoitaa sen mallikkaasti, jolloin tapahtuu iso askel kohti supertähteyttä (
@Artturenos varmaan kihelmöi tälle skenaariolle!). Kapteenin cap hitin verran vapautuu myös tilaa palkkakattoon eikä Bowman voi olla käyttämättä sitä hyödykseen, kun siirtorajalla hän hommaa yhden puolustajan sekä yhden hyökkääjän, koska win now-mode on päällä ja siihen koko organisaatio uskoo.
2) Marko Dano paukuttaa kaksikymmentä maalia pelatessaan ykköskentässä Kapteenin sekä maanmiehensä kanssa, joka hänkin iskee 22 kaappia runkosarjassa. Palstoilla ympäri internetiä taas keskustellaan siitä onko #81 jo menneen talven lumia, vastaus edelleen: ei ole.
3) Artemi Panarin tuplaa Patrick Sharpin kuluneen runkosarjan maalimäärän. Muodostaa #88:n kanssa yhden NHL:n parhaista tutkapareista sekä Artem Anisimov heidän keskellään pelaa uransa parhaan kauden pisteiden valossa.
4) Duncan Keith pelaa heikomman runkosarjan kuin aikoihin, mutta kilpailee silti Norriksesta. Pudotuspeleissä pelaa jälleen omalla godmode-tasollaan, useampi minuutti jääkiekkoa viime vuosina näkyy tulevan runkosarjan aikana-
5) Crawford syötetään taas susille useampaan otteeseen, mutta voittaa Jenningsin sekä pelaa loistavat pudotuspelit. Darling saa 25 starttia ja osoittaa olevansa loistava kakkosmaalivahti.
Tämmöisillä ajatuksilla tänään, nyt ei jaksa tarkistella kielioppivirheitä, joten toivottavasti niitä ei ole paljoa.
Sais alkaa jo.