Chicago Blackhawks 2014–2015

  • 384 715
  • 1 382
Kiitos @lunde :lle läpileikkauksesta Hawksissa pelanneista veljespareista. Muitakin tosiaan saattaa olla, mutta aika kattava tuo mielestäni on.

Onko jollain tarkempaa "scouting" infoa Kyle Baunista ? Yhden pelin perusteella mies täytti paikkansa, ja kun ajotuksensa saa kohdalleen, niin tuohan vaikuttaa oivalta jyrältä. Ei pienintäkään pelkoa mennä maalille ja hyvin näytti hermotkin pitävän vaikka vähän "junnun" jäähyherkkyyttä kokeiltiinkin. Alkupelissä luistelu oli vähän kankean oloista, mutta kyllä niitä vaihteita tuntui silläkin puolella yllättävän hyvin olevan, kunhan sai peliään vähän auki. Mitään muuta ei nyt yhden pelin perusteella kannata vielä todeta, aika vähän pääsi kiekkoon loppujen lopuksi vaikka oli monta kertaa vapaassa syöttötilassa. Yhden pienen virheen taisi mies tehdä pelin aikana (kiekko "väärään" suuntaan ränniin laitakahinasta) ja se on aika hyvin ekaksi peliksi.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
No tuosta Kemppainen vs. Wirtanen tuolta maajoukkue ketjusta tuli asia mieleen. Kemppaisen pelejä en ole tarpeeksi nähnyt, että voisin mitään sanoa sen enempää. Varmasti kuitenkin menee juuri siihen kategoriaan pelaajia, joilla olisi mahdollisuus olla NHL tasolla menestyvä alempien kenttien sentteri. Kempaisella ei vain ole yhtään pienen kaukalon kokemusta. Wirtanen esimerkkinä optimaalisesta tämän tyypin hausta ehkä parempi, kun on kuitenkin 3 kautta jo kokemusta pieneen kaukaloon.

Chicago tarvitsisi minusta ensi kaudelle jotain tämän tyylistä mitä Wirtanen/Kemppainen tyylinen ratkaisu pystyisi parhaimmillaan tarjoamaan, eli huokeaan hintaan laatu pelaajan tai pari alempiin kenttiin.

Eikä sinne Chicagon jengiin ole välttämättä niin vaikeaa ensi kaudella murtautua, NHL:llän kallein runko taitaa pitää siitä huolen. Varmasti tuon rungon laatu on kuitenkin sen verran kova, että se auttaa myös uusia tulokkaita sopeutumaan paremmin, eli varmasti olisi erittäin oiva tilaisuus päästä NHL:lään sisään juuri Chicagon joukkueesta.

Kemppaista lähinnä vaan sen takia tyrkytin, että häntä on muutenkin huhuttu ensi kaudeksi änäriin ja Wirtasella sitävastoin on vielä yksi kausi sopimusta jäljellä Jokereiden kanssa. Vaikka uskoisin, että eiköhän sopimuksen purusta jonkinlaiseen sopuun päästäisi mikäli Wirtaselle löytyisi rapakon takaa kovaa kysyntää. En kyllä toisaalta tiedä mikäon Rotenbergin suhtautuminen pelaajien lähtemiseen kesken sopimuksen. Muistaakseni hän ei ollut kovin innokas päästämään Tikhonovia viime kevään nappiin menneiden MM-skabojen jälkeen, ja siksi mies pelaakin vielä tämän kauden Pietarissa.

Ja mitä tulee mainitsemaasi Chicagon runkoon, niin on varmasti ihan totta, että Toewsin, Keithin ja Hossan kaltaiset johtajat ja veteraanit ovat arvokkaita pelaajia myös sen esimerkin kautta, mitä he uusille liigaan tuleville pelaajille näyttävät. Veikkaanpa, että esim. Toewsin valvovan silmän alla tulee kaikille tulokkaille selväksi, ettei perseily sovi mikäli haluaa mukaan kelkkaan hypätä.

Chicagon rosteriin murtautumisen vaikeudella viittasin lähinnä siihen, että Quennevillen vaatimustaso taitaa olla aika kova. Sama homma siis kuin Babcockin Detroitissa, eli junnuja ei nosteta turhaan liian raakileina pelaamaan. Mutta toisaalta ajatuksesi taisikin olla hankkia Euroopasta jo enemmän tai vähemmän valmis pelaaja, kuka pystyisi harjoitusleirin kautta varmistamaan paikkansa suoraan pelaavassa kokoonpanossa.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
@nabaloo kyllä juuri näin.

Toinen asia mikä puoltaa Suomalaisen pelaajan hankintaa rosteriin on Teräväinen. Bowman on ollut Teräväisen tulon jälkeen ollut jopa yllättävän aktiivinen Suomalaisten suhteen. Molempiin hanikintoihin Pokka ja Timonen vaikutti Suomalaisuus, organisaatio haluaa pitää muutomia Suomalaisia nuorten paremman sopeutumisen takia.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Chicagon rosteriin murtautumisen vaikeudella viittasin lähinnä siihen, että Quennevillen vaatimustaso taitaa olla aika kova. Sama homma siis kuin Babcockin Detroitissa, eli junnuja ei nosteta turhaan liian raakileina pelaamaan. Mutta toisaalta ajatuksesi taisikin olla hankkia Euroopasta jo enemmän tai vähemmän valmis pelaaja, kuka pystyisi harjoitusleirin kautta varmistamaan paikkansa suoraan pelaavassa kokoonpanossa.

Ensi kautta ajatellen uskoisin suunnitelmissa olevan saada Rockfordissa marinoituja nuoria sisään kokoonpanoon. Danault, Hartman, Ross ja McNeill nelikosta saattaa jopa 3/4:lle olla paikka tyrkyllä ensi kaudelle. Näistä jokainen on enemmän tai vähemmän bottom 6 -osastoa ja tuo juuri tuonne alempiin kenttiin mahdollisesti nuoruuden intoa sekä hieman santapaperia. Mutta varmasti silmät ovat tarkkana myös Euroopan suuntaan ja esimerkiksi viime kesänä hankittiin Dennis Rasmussen yllättäen Ruotsista, mutta hänen kohdallaan pelejä on kertynyt tällä haavaa vain farmissa. Bowman on ollut aktiivinen myös näiden yliopistopelaajien hankkimisessa.

Ruotsista puheenollen, kolme kruunua matkaa Rockfordin avuksi täksi kevääksi kun puolustajat Dahlström, Norell ja Press ovat liittymässä IceHogsin riveihin. Norell on näistä ainoa, jolla ei ole ensi kaudeksi sopimusta joten hän jatkanee Pohjois-Amerikassa ensi syksynäkin, kun taas Dahlström sekä Press pelaavat todennäköisesti ensi kauden vielä Ruotsissa.

Tuosta Kyle Baunista en tiedä sen enenmpää kuin, että hänen isoisänsä Bob Baun pelasi 964 ottelua NHL:ssä pääasiassa Toronton paidassa. Kyle Baun on näitä ns. late bloomereita, jonka perässä oli myös muitakin organisaatioita. Jos en nyt ihan väärin muista, niin Kyle osallistui viime syksynä Detroit Red Wingsin harjoitusleirille? Tällä kaudella Kyle oli Colgate Universityn toiseksi paras pistemies ja jakoi joukkueensa parhaan maalintekijän tittelin. Ihan kivasti kokoa löytyy ja eiköhän tässä haettu lisää fyysisen pelin osaajaa ja tämän lisäksi ainakin yliopistotasolla myös hyökkäyspään osaamista on löytynyt.

Hyppäys yliopistokiekosta NHL-jäille on sen verran iso, että mitään ihmetekoja ei kannata tässä vaiheessa odottaa. Toinen mielenkiintoinen haku oli tuo tämänvuotinen Hobey Baker -finalisti Tanner Kero, joka iski Baunia vielä kovemmat tehot taululle. Kero on lähes kymmenen senttiä Baunia lyhyempi, mutta ei kuulemma arkaile ahtaissa tiloissa hänkään.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@secord ehtikin ansioituneesti kommentoida ensi kauden todennäköisimpiä kuvioita ja allekirjoitan palstaveljen koonnin täysin. Mitään ei ole Joonas Kemppaisen mahdollista hankintaa vastaan, päinvastoin, mutta en usko, että päätyy Chicagoon ensi syksynä. Todennäköisesti tulee saamaan monta tarjousta eri organisaatioilta, jopa yhdensuuntaisia pahveja, mutta Blackhawksin prospect-pool on sen verran laaja myös hyökkääjien, eritoten bottom6 -pelaajien kohdalla ettei hänelle voi oikein luvata valmista pelipaikkaa ylhäältä. Mikäli hän siirtyisi Rockfordiin opettelemaan pienen kaukalon saloja ja sitä kautta raivaamaan tietä Chicagoon, ei olisi allekirjoittaneella mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Rockfordissa on kuitenkin marinoitunut esimerkiksi secordin jo mainitsema Phillip Danault, josta odotetaan uutta bottom 6 -sentteriä. Toisin sanoen, mahdollisen Kepun tai kenen tahansa muun suurinta kilpailijaa. Odotan myös Marcus Krügerille jatkoa maltillisella hinnalla ja mieluiten erittäin pitkällä sopimuksella, sillä on sen arvoinen.

Summa summarum, en siis usko, että Kemppainen päätyy Chicagoon, mutta miksi ei Rockfordiin mikäli kunnoanhimoa löytyy.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Ensi kautta ajatellen uskoisin suunnitelmissa olevan saada Rockfordissa marinoituja nuoria sisään kokoonpanoon. Danault, Hartman, Ross ja McNeill nelikosta saattaa jopa 3/4:lle olla paikka tyrkyllä ensi kaudelle. Näistä jokainen on enemmän tai vähemmän bottom 6 -osastoa ja tuo juuri tuonne alempiin kenttiin mahdollisesti nuoruuden intoa sekä hieman santapaperia. Mutta varmasti silmät ovat tarkkana myös Euroopan suuntaan ja esimerkiksi viime kesänä hankittiin Dennis Rasmussen yllättäen Ruotsista, mutta hänen kohdallaan pelejä on kertynyt tällä haavaa vain farmissa. Bowman on ollut aktiivinen myös näiden yliopistopelaajien hankkimisessa.

Ruotsista puheenollen, kolme kruunua matkaa Rockfordin avuksi täksi kevääksi kun puolustajat Dahlström, Norell ja Press ovat liittymässä IceHogsin riveihin. Norell on näistä ainoa, jolla ei ole ensi kaudeksi sopimusta joten hän jatkanee Pohjois-Amerikassa ensi syksynäkin, kun taas Dahlström sekä Press pelaavat todennäköisesti ensi kauden vielä Ruotsissa.

Tuosta Kyle Baunista en tiedä sen enenmpää kuin, että hänen isoisänsä Bob Baun pelasi 964 ottelua NHL:ssä pääasiassa Toronton paidassa. Kyle Baun on näitä ns. late bloomereita, jonka perässä oli myös muitakin organisaatioita. Jos en nyt ihan väärin muista, niin Kyle osallistui viime syksynä Detroit Red Wingsin harjoitusleirille? Tällä kaudella Kyle oli Colgate Universityn toiseksi paras pistemies ja jakoi joukkueensa parhaan maalintekijän tittelin. Ihan kivasti kokoa löytyy ja eiköhän tässä haettu lisää fyysisen pelin osaajaa ja tämän lisäksi ainakin yliopistotasolla myös hyökkäyspään osaamista on löytynyt.

Hyppäys yliopistokiekosta NHL-jäille on sen verran iso, että mitään ihmetekoja ei kannata tässä vaiheessa odottaa. Toinen mielenkiintoinen haku oli tuo tämänvuotinen Hobey Baker -finalisti Tanner Kero, joka iski Baunia vielä kovemmat tehot taululle. Kero on lähes kymmenen senttiä Baunia lyhyempi, mutta ei kuulemma arkaile ahtaissa tiloissa hänkään.

Kuulostavat mainitsemasi äijät ihan hyviltä ehdokkailta juurikin bottom 6:seen, mistä tässä nyt ollaan puhuttu. Ja ovatkin varmaan melko todennäköisiä pelaajia sinne, koska kyllähän omat varaukset/prospektit ihan luonnollisesti menevät muiden edelle ns. tasuritulanteissa, eli kun on 2 yhtä hyvää pelaajaa tarjolla, niin valitaan se oma junnu. Ja itse en ole se paras mies Chicagon prospekteja arvioimaan, kun en joukkuetta niin läheltä ja tarkasti seuraa, mutta nostin vain Kemppaisen esille, koska puhuimme käyttäjän @Artturenos kanssa nimenomaan mahdollisesta Euroopasta hankittavasta pelaajasta.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Chicagolla kieltämättä on erittäin laaja arsenaali tyrkyllä 3-4 kenttiin, tietoisesti hankittu paljon pelaajia uudet haasteet huomioon ottaen. Kuitenkin on myös riski lähteä sillä oletuksella, että sieltä yhtäkkiä kasvaa jopa neljä uutta pelaajaa kokoonpanoon heti suoraan samaan aikaan. Siksi en pidä ollenkaan itse epämiellyttävänä ideana hankkia sinne viellä yhtä "halpaa" ratkaisua Euroopasta. Joka olisi sen verran kovaa tasoa, että ei välttämättä kahdensuunnan sopimuksella olisi saatavilla, mutta irtoaa kuitenkin miljoonalla tai alle.

Wirtanen/Kemppainen tyyliset ratkaisut näen hallittuna riskinä, jopa yhdensuunnan soppareilla. Kuitenkin kaverit olisivat onnistuessaan kovempia, kokeneempia, ja parhaassa peliässään, toisin kun nämä junnut. Riski on olemassa, mutta Chicago taitaa olla tilanteessa, että hallitut riskit pitäisi olla työkalupakissa ensi kaudelle.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei ole todellakaan poissuljettu ajatus, että Bowman kiinnittää kesällä Euroopan kentillä pelanneen pelaajan ja miksei sellainen voisi olla myös suomalainen pelaaja. Nimillä en tohdi lähteä spekuloimaan. Kuten jo edellisessä viestissäni mainitsin niin Rasmussen oli juuri tällainen hankinta ja samoin Antti Raanta. Eli mitään uutta toimintatavassa ei olisi. Ja Quennevillen papereissa ei taida lopulta painaa yhtään se onko pelaaja oma varaus vai ei. Kyllä paikat jaetaan pitkälle peliotteiden ja Q:n omien mieltymysten mukaan.

McNeill sekä Danault ovat molemmat kasvaneet taustalla rauhassa ja heidän varauksistaan on kulunut jo kohta neljä vuotta. Kaksi kautta on tahkottu farmissa (kuten myös Ross) ja otteet ovat olleet noususuuntaiset. Heidän kohdallaan ei voida puhua yhtäkkisestä kasvamisesta vaan pikemminkin pidemmän kypsymisen kautta ovat tulossa rinkiin mikäli näin ensi syksynä tekevät. Saman draftin hedelmät Saad ja Shaw kun ovat ehtineet jo tahkota yli 200 NHL-ottelua.

Mielenkiintoista nähdä yrittääkö Bowman houkutella KHL:n pudotuspeleissä jo kuusi nollapeliä pelanneen Anders Nilssonin rapakon taakse. Tai varmaan yrittää, mutta kiinnostaako Nilssonia pelata farmissa. Tietenkin yksi tällainen laatikon ulkopuolinen ajatus olisi todellakin kaupata kesällä Crawford ja lähteä kauteen kilpailutilanteessa Darlingin, Raannan ja Nilssonin kesken. Joku saattaisi tällaisesta ajatuksesta kenties pitääkin? Suhtaudun moiseen melko varauksellisesti monestakin syystä, jotka jätän tässä nyt ärsyttävästi mainitsematta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Darlingin, Raannan ja Nilssonin kesken. Joku saattaisi tällaisesta ajatuksesta kenties pitääkin?

Pidän. Ei sen lyhyemmin tarvitse ilmaista.

EDIT: lisätään vielä se, etten pidä tätä todennäköisenä, todellakaan, mutta helpottaisihan se tätä cap-ongelmaa. Corey Crawford taas on pelannut niin hyvin, että eipä tämä ole todennäköinen skenaario.

Parempi olla sanomatta mitään, kun omatkin ajatukset on molempien vaihtoehtojen kannalla.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mielenkiintoista nähdä yrittääkö Bowman houkutella KHL:n pudotuspeleissä jo kuusi nollapeliä pelanneen Anders Nilssonin rapakon taakse. Tai varmaan yrittää, mutta kiinnostaako Nilssonia pelata farmissa. Tietenkin yksi tällainen laatikon ulkopuolinen ajatus olisi todellakin kaupata kesällä Crawford ja lähteä kauteen kilpailutilanteessa Darlingin, Raannan ja Nilssonin kesken. Joku saattaisi tällaisesta ajatuksesta kenties pitääkin? Suhtaudun moiseen melko varauksellisesti monestakin syystä, jotka jätän tässä nyt ärsyttävästi mainitsematta.

Tämähän olisi erinomainen veto sairaaloiseen cappitilanteeseen ajetussa joukkueessa. Maalivahtiosasto olisi edelleen hyvässä kunnossa ja jäisi tilaa laadukkaammille kenttäpelaajille. Crawfordin markkina-arvokin voisi olla jopa nousussa hyvien loppukauden otteiden vuoksi.
Ville Pokka on valittu AHL all rookie, tulokaskentälliseen. Toivotaan että Pokka pääsisi ensi kaudella ylös.
 
En tiedä mikä suomalaismania tänne on iskenyt, mutta en minä kaipaa tuonne rosteriin suomalaisia, ruotsalaisia, venäläisiä, usalaisia, kanadalaisia tai japanilaisia tai minkään muunkaan maan kansalaisia.

Mulle kelpaa se, että osais pelata jääkiekkoa. Se olisi lähtökohtaisesti plussa.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
itselle myös sama mistä maasta pelaajat ovat Chicagossa, mutta helpompi puhua esimerkein Suomalaisin pelaajin, kun itse tietää ne paremmin, ja veikkaan että moni muukin.

Toisaalta sitten Chicago on myös tehnyt omat ratkaisunsa hankkimalla Suomalaisia junnuja. Jolloin on ihan asiallista ottaa huomioon sopeutumis kysymys, jolloin kahdesta tasavertaisesta pelaajasta Suomalainen vie voiton omasta mielestäni.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
EDIT: eipä mittään sittenkään. Bluesille 2-1 tappio, vielä auki ketä vastaan aloitetaan. Mahdollisuudet kotietuun ensimmäiselle kierrokselle taisivat mennä äsken.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kotietu tosiaan meni. Pistekin Coloradosta riittää varmistamaan Nashvillen ensimmäisen kierroksen vastukseksi. Alavireisen kevään pelannut Preds ei välttämättä ole pahin mahdollinen vastustaja, vaikka toki kaikki vastaantulevat pitää voittaa, jos mielii kannua.

Minnesota voi kiriä vielä tasapisteisiin ja silloin Wild kiilaa ohi ROW-voittojen ansiosta. Tässä tapauksessa villin kortin paikalla vastaan tulee divisioonavoittajista joko St. Louis tai Anaheim. Ducks ja Blues ovat tasapisteissä, mutta kalifornialaisilla on yksi ROW-voitto enemmän. Pacificin tahkoamisestakin voisi tulla Hawksille melko erikoinen kevät. Parhaimmassa tapauksessa saataisiin lämmiteltyä vielä kerran hiipuvaa Hawks–Nucks-rivalrya. Ducks pelaa päätöskierroksella Coyotesia vastaan ja Blues saa vastaansa Wildin. Näin ollen Ducksin jääminen pisteittä ei vaikuta kovin todennäköiseltä.

Mielenkiintoinen päätöskierros luvassa. Ohuen ilman Denver on ollut usein hankala paikka Hawksille. Sen verran pitää kuitenkin nostaa esille kaikkien inhoamaa draft-taktikointia, että voitolla Colorado voisi nousta vielä kaksi sijaa ohi Floridan ja San Josen. Vaikka pelaajat eivät häviäkään tahallaan, niin seuran johtoportaalle saattaa olla isokin merkitys varaako joukkue sijalta 9. vai 11. Sijalta 9 on 5% todennäköisyys ykkösvarauksen voittamiseen, kun sijalta 11 mahdollisuus on vielä pienempi 3%. Mielenkiintoista nähdä, halutaanko Coloradossa yrittää päättää kausi voittoon vai näkyykö draft-sijoituksen varmistaminen vaikka kokoonpanoissa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä meillä on joukkue, joka voisi parhaimmillaan mennä vaikka päätyyn asti. Toisaalta en yllättyisi, vaikka noutaja tulisi jo ensimmäisellä kierroksella. Nyt odotan jännityksellä kumpi näistä joukkueista nähdään pudotuspeleissä vai onko luvassa jotain siltä väliltä?

Antoine Vermette ja 16 ottelua Blackhawks-paidassa 0+3 tehoin. No olihan siellä se yksi rankkarimaali joukossa myös. Ei ole mennyt tähän asti sinne päinkään, mitä tältä hankinnalta odotettiin. Pudotuspeleissä jos nostaa tasoaan niin saa paljon anteeksi, mutta muuten hutikuti.

Toivottavasti Q palauttaa playoffseihin tutut pakkiparit top 4 -minuutit syömään ja lopuille sitten jämät. 2010 pakit top 4 ulkopuolella olivat Brent Sopel, Nick Boynton ja Jordan Hendry. Timonen, Rozsival ja Rundblad ei kalpene tuolle kolmikolle lainkaan.

En oikein tiedä tai osaa odottaa mitä on luvassa tänä keväänä, mutta toivotaan että kone saadaan vielä toimimaan kaikilla sylintereillä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Nyt oli Oduyalta vaihteeksi haparoivampi peli. Bickell vaikuttaisi jälleen heräävän kun tosipelit alkavat, sillä hän käytti vahvuuksiaan taklaten seitsemään kertaa, Baun tiukka kakkonen kuudella mintullaan.
Tosiaan edelleen näyttää aika kuralta nämä viime hetken kolme nimeämme. He eivät missään nimessä ole olleet vahvistuksia vaan enemmänkin täytemiehiä. Toivotaan toivotaan, että pleijarit kaiken muuttaa. Nyt pitää sanoa että Q nukkuu pahemman kerran, Versteeg ykkösessä, Versteeg ylivoimassa ja kun miehen tämän hetkinen pelivire puhuu jotain aivan muuta pelipaikkaa.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tovottavasti viimeaikojen laimeat otteet, ovat seurausta siitä että katseet ovat jo hyvin vahvasti playoffeissa. Perjaatteessa tässä joukkueessa todellakin olisi potentiaalia päätyyn asti paperilla. Asia joka ei tällä hetkellä vakuuta on valmennuksen toiminta, jotenkin on niin outoa on tuo valmennuksen peluutus, jossa ei tunnu olevan logiikkaa.


Sitten toinen asia mikä voi olla paperilla erittäin vahvan joukkueen syöpä on psygoligisella puolella. Joukkue on varpaillaan, kun ovat tasan tietoisia ensi kesänä tapahtuvista muutoksista se saattaa syödä henkeä joukkueesta, kun omat joukkue kaverit ovat liiaksi kilpailijoita/vihollisia. Siellä varmasti yhdellä jos useammalla pelaajalla on epävarmuus omasta paikastaan joukkueessa mm. Oduya jossain haastattelussa aika suoraan sanoi jotenkin ettei hänellä ole mitään varmuutta ensi kaudesta, kun on tietenkin tietoinen että Chicago on ongemissa palkkakaton kanssa Toewsin ja Kanen sopimusten myötä.

Tämä psygoliginen puoli on riski tekijä. Hieman vastaavaa tarinaa nähtiin viimeisen Liiga kauden Jokereissa, kun KHL oli ovella ja pelaajat jotuivat aika rajuun paikkaan, kun monet pelaajista eivät tieneet mitään missä ensi kaudella pelaavat. Sitten tippumisen jälkeen tulisiuluinen Tomek päästi suustaan vahingossa totuuden ulos: "tämä on huonoin joukkue joukkuehengeltään mitä ikinä olen nähnyt" tokaisu kertoi paljon.

Chicago nyt täysin eri asia kuin LIiga Jokerit, mutta tuo esimerkkinä siitä mitä tämänkaltainen tilanne joukkueessa saattaa tehdä. Joukkue joka varmuudella tulee hajoamaan kauden jälkeen ei ole ehkä se optimaalisin asetelma puhaltaa yhteen hiileen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Michael "Mike" Paliotta debytoi tänään. Krüger tekee paluun, Richards sekä Timonen luistelevat Kanen kanssa Chicagossa. Ei tietoa vielä kerkeääkö Kane ensimmäiseen otteluun pudotuspeleissä, ei ole vielä kontaktia saanut ottaa. Katsotaan kunhan lupa tulee, todennäköisesti pelannee heti, kun luvan saa. Asetan omat toiveeni ensimmäiseen kotiotteluun.

Crawford ainut joka lepää, Darling maalissa. Big boys tänään siis kentällä. Täytyyhän tuo ottelu katsoa ihan Paliottan vuoksi, mutta ensi viikolla mennään! @lunde :lta odotetaan pudotuspeli-ketjun avausta, mikäli herralla aikaa on.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Nyt kävi ehkä pieni pullamunkki, kun ennakkoon ehkä se mieluisin vastus omasta divarista Nashville sieltä varmistui. Kova joukkue sekin kyllä, mutta mielummin se kuin Wild tai Blues. Blues kyllä nosti osakkeittaan silmissäni tässä viime metreillä, etenkin se peli Chicagossa vieraissa oli aika vakuuttavaa lätkää ilman Tarasenkoa ja Steeniä. Jos blues ja Chicago tässä kohtaavat seuraavalla kierroksella, siitä tulee todellinen titaanien taisto, niin huikeaa peliä se oli kummaltakin osapuolelta kahden erän maistiaisena.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Crawford ainut joka lepää, Darling maalissa. Big boys tänään siis kentällä. Täytyyhän tuo ottelu katsoa ihan Paliottan vuoksi, mutta ensi viikolla mennään! @lunde :lta odotetaan pudotuspeli-ketjun avausta, mikäli herralla aikaa on.

Toews ja Keith saivat myös lepoa, kun Wildin tappion myötä Hawksille ei jäänyt enää panosta. Tasaisen tiukka otteluhan tuo oli, kuten oli odotettavissakin. Iginla teki kaksi YV-maalia, joista jälkimmäinen syntyi harmillisesti varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Tuo jäikin voittomaaliksi. Peliaika jakaantui melko tasaisesti, kun Krügerin pienimmät minuutit olivat 10:56 ja esimerkiksi Hossan peliaika jäi alle 17 minuutin.

Minun puolestani pudotuspeliketjun saa avata kuka ehtii. Toki eihän tuohon minun lupiani muutenkaan tarvita. Itselläni ei ole tällä kertaa mitään materiaalia valmiina kirjoitettuna ja ainakin tämä viikonloppu tuntuisi olevan työntäyteinen, joten ihan hetkeen en pysty naputtelemaan mitään kovin erikoista. Jos joku ehtii avata ketjun, niin yritän ehtiä täydentää sitä jostain näkökulmasta, mitä ei ole vielä mainittu. Pääasia, että päästään keskustelemaan.

Kevään vireellä Nashville on viimeisten kierrosten vaihtoehdoista ehkä mieluisin vaihtoehto. Ei sarjasta silti helppo tule, vaikka Preds hävisikin runkosarjan lopussa kuusi ottelua putkeen keräten vain kaksi pistettä. Tuota edelsi neljän ottelun voittoputki. Myös Hawks hävisi runkosarjan lopussa neljä ottelua putkeen yhdellä maalilla, voitettuaan sitä ennen neljä putkeen. Ei ihan hohdokkaimmat lähtökohdat kummallekaan joukkueelle, mutta kuten Quenneville totesi kliseisesti, sarja alkaa nollasta. Aika monesti kiekkojargonin latteuksissa on myös totuuden siemen. Rinne jo yksinkin voi aiheuttaa Hawksille mikesmithmäisen painajaisen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Toews ja Keith...

Kas, ymmärsin Tracey Myersin iltapäivän twiiteistä, ettei kärkijätkistä kukaan lepää. Ihan hyvä, että kaverit kuitenkin pääsivät lepuuttamaan sen yhden ylimääräisen pelin.

Nashville tulee olemaan hankala vastustaja ensimmäiselle kierrokselle, mutta uskon, että joukkue sopii osittain kokeneelle Blackhawks-laumalle. Voin aikanaan analysoida omia näkemyksiäni, kun ketjun joku avaa. Itse voin avata sen, mikäli kenelläkään täällä ei ole paloa sitä tehdä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jahas, tämä muokkaus-systeemi kun on täällä Jatkoajassa muuttunut, niin joudun uuden viestin laittamaan. Avasin siis ketjun ensimmäiselle kierrokselle, toivottavasti pojille ja vähän kokeneemmille kelpaa.
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Tämän rungon joutsenlaulu. Kauden piti olla yhtä riemukulkua, kun vielä kerran on kaikki kovat nimet yhdessä ennen ensi kauden palkkakriisiä, mutta toisin kävi. Olisi mukava kuulla jonkun viisaamman analyysia siitä, miksi runkosarja oli niinkin hankala nimekkäälle ja taitavalle Hawksille. Epävarmuus ensikaudestako painoi? Liikaa makeaa viime kausien aikana oli tyydyttänyt nälän? No, pohtimisen aika lienee myöhemmin.

En ole menettänyt uskoani. Tämä on se porukka, johon uskoin kauden alkaessa ja uskon edelleen. Nyt on aika ottaa miehestä mittaa.

Let's go Hawks!
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En ole viisas enkä sellaista esitä, mutta eihän runkosarja mikään täysi katastrofikaan ollut. Tietenkin odotukset Hawks-faneilla on pilvissä ja voitosta voittoon pitäisi joukkueen marssia. Tuloksellisesti ihan ok runkosarja, mutta pelillisesti ei lähellekään nappisuoritus. Ilman loistavaa maalivahtipelaamista sijoitus olisi voinut olla huomattavasti surkeampi.

Mitään viiltävää analyysiä en osaa antaa, mutta tehottomuus voidaan nostaa yhtenä tekijänä. Chicago laukoi eniten ottelua kohden kaikista joukkueista, mutta oli vasta sijalla 17 maaleissa ottelua kohti. Toisaalta taas Montrealin jälkeen haukat päästivät vähiten maaleja eli onneksi tuo puoli paikkasi tehottomuutta. Ylivoimapeli nyt on tökkinyt jo ennen tätäkin kautta ja on osa tuota tehottomuus ongelmaa. Laukausten määräkään ei aina kerro kaikkea tietenkään, koska laadussa on suurta hajontaa. Laukausista puhuttaessa ehkä sellainen huolestuttava piirre edellisiin vuosiin verratessa on, että myös Chicagoa tulitettiin aktiivisesti. Ainoastaan Ottawalla lauottiin enemmän ottelua kohti pudotuspeleihin päässeistä joukkueista. Tuo tilasto pistää silmään sillä aiemmin Blackhawks on löytynyt listan kärkipäästä ja tällä kaudella romahdettiin listan häntäpäähän sijalle 22.

Kokonaisuus on vielä kuitenkin pahasti auki. Syvemmän analyysin paikka on sitten pudotuspelien jälkeen. On kuitenkin selvää, että mikäli tietyt pelaajat eivät pelaa omalla tasollaan niin vaikea on menestyä. Ja kun nämäkään huippu-urheilijat eivät ole mitään robotteja, niin suhdannevaihteluita otteissa valitettavasti näkyy myös negatiivisessa mielessä. Kilpailu on kovaa ja erot joukkueiden välillä lopulta kuitenkin marginaalisia. Eteenkin tässä vaiheessa kautta. Pelilliset ongelmat on helppo nähdä, mutta taustat niiden taakse ovat jo hieman vaikeammin selitettävissä. Spekulaatiolle on toki aina tilaa ja sehän on mannaa keskustelupalstoille!
 

Gemondo

Jäsen
Pakko ihmetellä, jälleen, samaa asiaa. Mitä ihmettä Chicago tekee maalivahdilla nimeltä Corey Crawford? Minä en keksi ainuttakaan syytä, kuten en keksinyt vuosi sittenkään. Joko tänä kesänä olisi rohkeutta treidata Crawford pois, käyttää 6,5M johonkin hyödyllisempään ja mennä kaksikolla Darling&Raanta?

Äkkiä faksia Edmontonin suuntaan ja MacTavish laittaa vielä mcDavidpäissään Eberlen takaisinpäin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös