Chicago Blackhawks 2008-2009

  • 165 284
  • 633

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Olihan täysin erilainen peli, kuin tuo väsynyt tappio-ottelu Anaheimissa. Varsinkin ensimmäinen erä oli energistä. Toisessa sitten Ducks lisäsi liikettä, ja painopiste muuttui. Huetilta hyvä peli, ilman että kiekko poltteli pahemmin.

Kris Versteeg, mitähän tästä miehestä sanoisi? Ilmiömäiset kädet, sekä pelinlukutaito. Goal of the year-materiaalia tuo tasuri. Hieno nähdä myös Tazerin, ja Martyn onnistuvan. Seuraavaksi Detroitin kimppuun.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Kirves meinasi lentää kaivoon kun Pronger pisti onnenkantamoisen kolmannen erän alkuun, mutta mahtavasti haukat nousi tasoihin ja sitten ohi. Voitto oli erityisen makea kun Hawks oli kuitenkin jyrän alla suurimman osan pelistä. Mutta täytyy ihailla taidon määrää tässä joukkueessa. Kolme ensimmäistä maalia olivat aivan uskomattoman kauniita. Ensimmäisessä Toewsin luistinkikkailu ja sitten Versteegin kaksi taidonnäytettä. Onpa poikaa olla Chicagon fani tällaisen pelin jälkeen!
 

Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Artikkelissa juttua "Rink-ly Fieldin" rakentamisesta. Ensiyönä sitten taas aina odotettu Hawks-Wings matsi.
On muuten ensi yönä joukkueiden 699:s kohtaaminen runkosarjassa. Mitkään joukkueet eivät ole pelanneet useammin vastakkain liigan historiassa. Voitot ovat Wingsin eduksi runkosarjassa luvuin 353-84-254 (+7 jatkoaikatappiota, joista on saanut säälipinnan). Pudotuspeleissä Hawks johtaa ottelusarjavoitoin 8-6. Wrigley Fieldin kohtaaminen on sitten ilmeisesti 700:s.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
On muuten ensi yönä joukkueiden 699:s kohtaaminen runkosarjassa. Mitkään joukkueet eivät ole pelanneet useammin vastakkain liigan historiassa. Voitot ovat Wingsin eduksi runkosarjassa luvuin 353-84-254 (+7 jatkoaikatappiota, joista on saanut säälipinnan). Pudotuspeleissä Hawks johtaa ottelusarjavoitoin 8-6. Wrigley Fieldin kohtaaminen on sitten ilmeisesti 700:s.

Itse asiassa joukkueet kohtaavat vielä pari päivää ennen ulkopeliä, joten se on 700. ja Wrigley Fieldillä sitten 701. kohtaaminen. Vähän huonosti siten suunniteltu ohjelma, olisi ollut hienompaa että juuri tuo 700. olisi se ulkopeli, mutta ei voi mitään.

Lisättäköön myös, että Chicagolla noita "säälipinnoja" on viisi.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
No ni! Ei tarttenu sitten katsoa canalilta tuota paikallismatsia jälkilähetyksenä, kiva-kiva. Siihen päälle kun espn:n arkisto päivittyy "jotain ihan muuta"-tyylisesti, niin se on sitten siinä :(

Koosteesta sai kyllä sellaisen kuvan, kuten Wings-puolella jo todettiin että Chicagon olisi pitäny ottaa kaksi pistettä plakkariin. Tekeminen näytti kyllä ihan hyvältä. Meidän hyökkäykalusto on varmasti liigan kärkipäässä tällä hetkellä (mutu).

Ensiyönä sitten kojootit saapuvat UC:n. Tämä ottelu geimataan jälleen kolmospaidoilla. Täytynee vääntäytyä ylös. Pojilla on varmasti nälkää jäljellä, kun Wings vei pisteitä nokan alta.

Mielenkiintoisesti livahti muuten tuo Detroitin "kolmas" maali rautojen alta häkkiin. Sattuukohan tällaisia useinkin? Video-tarkastukset ovat kyllä näissä päteviä.
 

Trancey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Chicago Blackhawks
Joo mukava oli tallentaa Carolina-Philly peliä! Ei ollu eka kerta tällä kaudella CAnal+:lta...

Mahtava Toewsin eka maali! Voi voi tuota Huetia, ei vakuuta yhtään. Tallon teki kardinaali kämmin.
 

miski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Noniin. Vihdoin tuo Toewsin viime yön maali tuli youtubeen. Eli tuossa linkki:

http://www.youtube.com/watch?v=DHdOfrEQ2Cg

Hieno maali! Todella hyvin Toews uskaltaa kyllä haastaa noissa tilanteissa. Monesti aiemminkin kuskannut pakkeja hienosti.

Tällä kertaa matkustajan paikalla oli hyökkääjä Daniel Cleary, mutta joka tapauksessa loistava yksilösuoritus ja samoin tuo toinenkin maali oli jäätävästi viimeistelty.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Nälkää oli, niin kuin vähän aavistelin. Upea voitto.

Sharp keikkuu huikean viimeistelynsä ansiosta liigan maalintekopörssin top-5:n joukossa. Nyt kun onnistumisista vastaa myös nimet kuten Bolland, Eager & Ladd, niin tyytyväinen täytyy olla.

Tazerin "sophomore jinx" plus kapteeniuden tuomat paineet alkavat lentää pikkuhiljaa romukoppaan, ja mies on myös pisteiden valossa hyvässä iskussa juuri nyt.

Tätä jengiä on upea seurata juuri nyt!
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Tätä jengiä on upea seurata juuri nyt!
Täytyy kyllä myöntää, että olen vaikuttunut kuinka Blackhawks on palannut taitojoukkueeksi toista vuosikymmentä kestäneestä aallonpohjasta. Viikonlopun peli Detroitia vastaan oli piristävän energinen, mutta silti taitokiekkoa parhaimmillaan. Blackhawksilla ei ollut mitään hävettävää taidossa Detroitin rinnalla vaan aika-ajoin peli pyöri todella näyttävästi vastustajan päässä ja keskialueen ylitys oli nopeaa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Tärkeät pisteet jälleen kotimatsista. Pelin taso ei hirveästi häikäissyt, mutta Huetille silti hienosti nollapeli. Nyt muutamasta pelistä pojoja, ja konferenssin nelospaikka on meidän. Sens-ottelussa pelikiellossa ollut Versteeg jälleen kokoonpanossa Kalliovuorilla..

..pikkulinnut sirkuttelevat että Wiz olisi tervehtynyt vammastaan täysin, ja käy ottamassa tuntumaa Rockfordin mukana muutaman päivän, ja pukisi inkkarinutun päälleen Blue Jackets-peliin. Toivottavasti Sopulista päästäisiin jotenkin. Walker on pelannut mielestäni jopa odotettua paremmin, mutta joutuu varmastikin väistymään kun Aaron Johnson kuntoutuu.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Pisteputki jatkuu. Viimeisistä viidestä pelistä upeat yhdeksän pistettä. Tänään Kanen, Sharpin & Tazerin ollessa hiukan enemmän pimennossa, herrat Byfuglien, Adams, Eager & Ladd toivat tehoja tullessaan. Kiitokset kuuluvat myös Versteegille & Havlatille jotka hyvällä draivilla alustivat voittomaalin syntymisessä.

Joukkueen puolustuspelaaminen näyttää olevan varsin hyvällä mallilla, vielä kun saadaan Wiz tuomaan ripauksen lisää kovuutta. Tällä hetkellä lähes ainoa pakki joka taklaa omassa päässä nin että pleksit soi, on Seabs. Tosin Soupin & Keithin kiekollinen osaaminen, ja valtava peliaika kelpaa kyllä minulle, tuhlaamatta kallisarvoista energiaa kuluttavaan taklauspeliin, varsinkin kun pojat ottavat karkin yleensä kulmaväännöissä muutenkin omille.

Eräs iso tekijä näinkin hienossa kauden ensimmäisessä neljänneksessä on tietysti joukkueen terveydentila. Havlat ei ole missannut peliäkään, ja muutamaa pikkuvammaa lukuunottamatta paketti on pysynyt kasassa.

Ennen viikon mittaista joulutaukoa kohdataan vielä kotona Blue Jackets, sekä vieraissa Oilers, Flames & Canucks.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Havlat ei ole missannut peliäkään...
Tämä on kyllä ollut todella positiivinen ja jopa hieman yllättävä asia. Toisaalta en ole ollut ollenkaan tyytyväinen Havlatin tämän kauden otteisiin niissä peleissä, jotka olen itse nähnyt. Jotenkin varovaisen oloista on ollut meno, eikä pisteitäkään ole tullut siihen tahtiin kuin olin itse odottanut ja toivonut ennen kauden alkua. No ehkä mies syttyy sitten kauden edetessä, jos (ja kun) muiden yllättäjien (Versteeg) meno hieman hyytyy.

Kane on taas ollut vakuuttava koko kauden ajan. Toivotaan vain, ettei pojalle tule samanlaista kuivaa pätkää kuin viime kaudella.

Kapteenia taas ehdin moittia surullisen Kings tappion jälkeen, jossa tärähti tehotilastoon tyly lukema -3, mutta tuon jälkeen seuraavissa viidessä ottelussa poika latasi taululle kiitettävät tehot 4+3. Heräämisen merkkejä.

27 ottelun jälkeen konferenssin neljäntenä ja divisioonan toisena heti Detroitin jälkeen. Koko kauden aikana vain kuusi ottelua, joissa ollaan jääty pisteittä. Tämä luku on koko NHL:n 4. pienin. Helvetin hienoa on meno tällä hetkellä!
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Blackhawkseilla menee nyt lujaa, mutta menköön. Peli kulkee ja vastuunkantajia löytyy myös heikommista ketjuista.
Seuraava matsi Columbusta vastaan ei kuitenkaan tule olemaan helppo. Fyysinen Columbus on laittanut Hawksit usein koville. Huet lienee maalissa ja nyt nähdään sujuuko varmat peliotteet helpohkon nollapelin jälkeen.

Tallon teepäs jotakin sen ykkös/kakkos centterin hankkimiseksi.

Uutisia alhaalta:
Kontiola hallitsee IceHogsien statseja 26 7 21 28 ja viimeyön matsissa Wolvesia vastaan James Wisniewski napautti tehot 3+1. Wiz on valmis nousemaan tulevalla viikolla takaisin NHL kaukaloon.
 

Sammaltukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Chicago Blackhawks, SM-liiga Tappara
Kolme peliä joulutaukoon

Kyllä on Chicago faneilla hieno syksy takana. Muutama peli on vielä ennen taukoa jäljellä, mutta voidaan jo sanoa, että hyvä kauden alku on takana. Playoffit ovat hyvinkin mahdolliset jopa tällä porukalla, vaikka joku vähän epäili kommenttiani tuossa syksyllä. Moni osa-alue on jo kunnossa ja joukkueesta löytyy ratkaisijoita pelistä toiseen. Täytyy listata noita onnistujia ja puutteita tuossa vielä tauon aikana. Ja mikä kaikkein hienointa kotona on täysi tupa ja joukkue on melkein voittamaton (ainakin varsinaisella peliajalla). Seuraava kuukausi tulee näyttämään viimeistään minne tällä porukalla ollaan menossa. Ei näytä kovin helppoja pelejä olevan, mutta eihän niitä tässä liigassa ole muutenkaan. Nykyinen sijoitus sarjataulukossa on muuten aika kova!

Seuraavat kolme vieraspeliä:
0 voittoa -> peliä on petrattava ja äkkiä
1 voitto -> ei huonosti, mutta parannettaa jää tauon jälkeen
2 voittoa -> tästä on hyvä jatkaa
3 voittoa -> myös vieraissa on opittu voittamaan

Toive: Voi kun joulupukki tois hienon intiaanipaidan lahjaksi
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea nousu ja voitto Columbuksesta. Havlat oli pitkästä aikaa näkyvämmässä roolissa ja Keithin kanssa rakentelikin huikean voittomaalin. Huet pelasi varman pelin ja piti pitkälti joukkuetta pystyssä varmoilla torjunnoillaan. Ei voi muuta sanoa kuin onpa kova paketti kasassa. Tähän kun saataisiin vielä huippu centteri ja Brouwer hittoon rosterista.

Ehkä tarvitsemme pudotuspeleihin vielä hiukan kovuutta ja kokemusta lisää.

Tässähän alkaa vähitellen matkakuume kasvaa...
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
No niin, voittojen tiellä jatketaan. Kauden pisimpään kestänyt (4 peliä) voittoputki laitetaan ke-aamuna uusiksi, ja napataan se viidennes. Huet alkaa selkeästi pääsemään sille tasolle, mihin tuolla liksalla täytyykin päästä. Nyt kun Khabbylle saataisiin sopiva työnantaja vielä, vaikka myös hän on hienoja otteita esittänyt. Nämä mini-tripit antavat jo osviittaa sille, minkälaista saldoa on odotettavissa tuolta helmikuun monsteri-rundilta. Ainakin nyt on suht levollinen olo kun viimeistely ei lepää vain yhden vitjan varassa. Pakki-tilanne paranee myöskin hieman, kun Johnson & Wiz saadaan takalinjoille takaisin. Sopulin & Walkerin paikat varmastikin ottavat.
 

Sammaltukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Chicago Blackhawks, SM-liiga Tappara
Tapaus Sundin

Ei taideta saada tätä miestä joululahjaksi. Talloon on antanut vähän sellaista kommenttia, vaikka tietyt tahot väittävätkin Chicagon olevan vielä mukana. Päästäänkö Khabin sopimuksesta tai onko liian aikaista luottaa Huettiin? Havlat on myös vilahdellut siirtohuhuissa. Ehkä olisi parasta mennä näillä ja tavoitella jotakin isoa kalaa kevään siirtorajalla. Jos ollaan siis playoff vauhdissa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Selkeästi parempi jengi voitti jälleen. Tärkeä päänavaus kanadan-tripille. Tällä maalintekotahdilla ollaan kohta liigan piikkipaikalla tehdyissä maaleissa per peli. Jälleen useita onnistujia. Viikonlopun peleissä odotan joukkueen taistelevan ainakin kahden pisteen edestä. Niin joo, kuusi voittoa viimeisestä seitsemästä, ei huono.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Chicagon puolustus näyttää kyllä hyvältä nyt. Aika moni oli Matt Walkerin hankintaa vastaan mutta mies on pelannut ihan hiton hyvin. Kunnon old time fyysinen puolustaja joka kyllä varmasti siirtää miehet pois maalinedestä ja tarvittaessa hanskaa kenen tahansa kanssa. Wizin tulo takaisin pakistoon on hyvä asia ja tässä hyvä "rouhija" Walkerin kaveriksi.

Campbell
Keith
Barker
Seabrook
Walker
Wisniewski
-----------
Johnson
Sopel

Kyllä tuolla puolustuksella kelpaa mennä eteenpäin ja pitkästä aikaa näyttää hyvältä Chicagossa. Pitäkää lippu korkealla! Ja antaa niille Detroitin ruottalaisille selkää.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Olipahan taas matsi, huh huh ja oksat pois. Olen Parkerin kanssa samaa mieltä puolustuksesta, se on nyt vaan hyvä. Siellä on käsiä, nopeutta ja kovuutta riittävästi. Tuntuu että Barkerkin on löytänyt jyvän peliinsä.
Sanoikohan selostaja Edmonton ottelun loppussa, ettei Oilersin verkkoon olisi ladottu yhdeksää maalia kolmeentoista vuoteen, mikäli oikein kuulin.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Mietiskelin tuossa itsekseni että onpa tehty pari aika erinomaista treidiä viimeisten vuosien aikana, siinä kun joukkueeseen on hommattu Sharp ja Versteeg.

Sharp saapui Phillysta Eric Melochen kanssa vaihdossa Matt Ellisoniin ja kolmannen kierroksen pickiin. Ei Sharpie tuolloin vielä ollut mikään nimi mutta pikkuhiljaa alkoi nostaa profiiliaan kohti nykyistä tasoa. Varmasti ovat Philly fanit miettineet jälkeenpäin että siinä meni 40 maalin mies käytännössä ilmaiseksi.

Versteeg treidi ei aluksi vaikuttanut niin hyvältä, mutta ilmeisesti Tallon tiesi mitä teki. Kris tuli Hawkseihin Bostonista vaihdossa Brandon Boschenskiin, joka oli kaupan tekohetkillä hieman jo väläytellyt osaamistaan. Aivan kuin veistä haavassa kiertäen Boschenski yltyi Bostonissa takomaan maaleja aikamoisella tahdilla. Versteeg taasen vielä tuolloin oli aika raakile eikä hänestä NHL:ssä ollut apua. Jälkeenpäin treidi on kuitenkin kääntynyt Hawkseille. Versteeg lyö itseään läpi NHL:ssä ja jahtaa Chicagolle toista perättäistä Calderia. Boschenskin tie taas nousi jo aikoja sitten pystyyn Bruinsissa ja mies kaupattiin sieltä muistaakseni Ottawaan, jossa kaveri on pysynyt otsikoilta hyvin piilossa.
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Versteeg lyö itseään läpi NHL:ssä ja jahtaa Chicagolle toista perättäistä Calderia. Boschenskin tie taas nousi jo aikoja sitten pystyyn Bruinsissa ja mies kaupattiin sieltä muistaakseni Ottawaan, jossa kaveri on pysynyt otsikoilta hyvin piilossa.
Itsekin Versteeg - Bochenski kauppaa ihmettelin, mutta näin jälkeenpäin on tässäkin onnistuttu. Bochenski siirtyi Bostonista Anaheimiin ja sieltä vielä Nashvilleen. Mies pelaa tällä hetkellä AHL:ssä.

Tämä syksy on kyllä ollut mahtava. En olisi ennen kauden alkua uskaltanut tämmöistä sukseeta toivoa, mutta nyt kun näiden voittojen makuun on päässyt niin toivottavasti kevät sujuu yhtä hyvin. Wisniewskin palattua ruotuun onkohan Sopelin aika pakata kassit ja siirtyä muualle?

EDIT: Onko kukaan tilannu sitä One Goal kirjaa joka julkaistiin pari kuukautta sitten?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös