Chicago Blackhawks 2005-2006

  • 54 666
  • 323

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ohhohoh! Minä olin aivan varma, että Khabby olisi joko pysynyt Tambassa tai mennyt takaisin Phoenixiin. Onnittelut Hawkseille kovan veskan saitte.

Mitenkäs Thibaultille käy nyt? Tuskin kannattaa pitää pelkkänä kakkosena. Ehkä treidi Tambaan? Ajatus olisi tavallaan irvokaan huvittava.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nyt palkkakaton myötä Chicagossa tuntuu olevan aivan toisenlainen meininki palkkojenmaksun suhteen. Aucoinille 4 miljoonaa ja Khabibulinille 6.75. Wirtzin kukkarosta on mahtanut pöllähtää ilmoille melkoinen koiparvi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jaahas. Mitäs tästä nyt pitäisi ajatella? Hieman ristiriitaiset tunnelmat on, täytyy myöntää. Hienoa, että meillä on huippumolari, mutta T-bon menettäminen tuntuu samalla pahalta. Mies ilmoitti jo hyvissä ajoin haluavansa jatkaa Chicagossa vielä pitkään, mutta Blackhawks teki tämä siirtoruletin aikana selväksi, että häntä ei enää kaivata. Thibault sanoikin, ettei hän olisi palannut enää Chicagoon, vaikka Bulin ei olisikaan tullut.

Kariya ei tarttunut Tallonin syöttiin, vaan suuntasi Nashvilleen, jossa ainakin on parempaa kantrimusiikkia luvassa. Tämä tarkoitti ilmeisesti myös sitä, että Tallonin hankinnat vapailta markkinoilta on ohi. Jim Dowdin hankinnalla paikataan Scott Nicholia ja Dowd taistelee paikasta nelosessa yhdessä Holmqvistin ja Shawn Thorntonin kanssa. Edessä on vielä T-bon kauppaaminen, josta on luvassa ainakin varausvuoroja, mutta itse laittaisin "kaupan päälle" prospectin tyyliin Babchuk ja suht. korkean varausvuoron 2006 vuoden draftista ja yrittäisin vielä saada sitä ykkösketjun hyökkääjää. Prospecteja Chicagolla on uhrattavaksikin ja viime vuodet varausvuoroja on haalittu mukavasti, joten nyt voisi olla jo aika hieman löysäillä draftin kustannuksella.

Chicagon virallisilla sivuilla Ruutun on nyt siirretty keskelle depth chartissa ja Blackhawksien ykkössentterin viittaa asetellaan nyt Tuomon niskaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
secord kirjoitti:
Chicagon virallisilla sivuilla Ruutun on nyt siirretty keskelle depth chartissa ja Blackhawksien ykkössentterin viittaa asetellaan nyt Tuomon niskaan.

Hätäilin. Näyttääkin siltä, että Bell alkaa hoitamaan kakkossentterin tonttia. Yawney kaavailee häntä vanhalle pelipaikalleen. Ketjuista on vielä vaikea sanoa ja T-bon tuleva kauppa saattaa sekoittaa kuvioita, mutta hyökkäyksen osalta ne voisivat näyttää esim. tältä:

Ruutu-Arnason-Daze
Bourque/Vorobiev- Bell- Calder
Lapointe-Brown-Barnaby
M.Keith/S.Thornton/Vorobiev-Dowd-Holmqvist
 

JKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
mitään ideoita , kenet, tai mitä Thibaultista saisi...
itse toivoisin 1. tai 2. ketjun hyökkääjää, vaikka jonkun prospectin kustannuksella.

Tallon on näyttänyt taitonsa joukkueen rakentamiseen, nyt olisi paikka
kiillottaa blackhawks:ien trade-historiaa. (se kun on ollut aika ruosteinen)

Maalivahtia tarvitsevia joukkueita, kun on tällä hetkelää aika lailla.

Peukut ylös !
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
JKK kirjoitti:
mitään ideoita , kenet, tai mitä Thibaultista saisi...
itse toivoisin 1. tai 2. ketjun hyökkääjää, vaikka jonkun prospectin kustannuksella.

Vastataan kysymykseen, anyway. Yksistään Thibaultista tuskin paljoa saa. Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon T-bon taitoihin torjua kiekkoa uskotaan. Jos vaihdossa halutaan 1-2 ketjun hyökkääjä, on annettava mukana varausvuoroja tai jo varattuja pelaajia. Roolipelaajia rosterissa on nyt tarpeeksi ja mahdotonta ei ole sekään, että Tallon päätyisi paketissa luopumaan esim. Calderista, mitä en tietenkään toivoisi. Mm. Phoenixin huhutaan olevan kiinnostunut Thibaultista huolimatta siitä, että he tekivät juuri jatkot Boucherin kanssa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ottamatta sen enempää kantaa Chicagon tulevaan Thibault-treidiin, kysyisin mielipiteitä Tallonin kaupoista ja siitä, miten hän on ylipäätään muuten onnistunut toistaiseksi lyhyellä managerin postillaan. Rahaahan mies on laittanut odotetusti pelaajiin, sillä joukkue karsi ykkösketjun pelaajiaan edellisellä NHL kaudella. Mutta onko Chicago hänen ja kauden 2003-04 managerina toimineen Bob Pulfordin tekemillä siirroilla mielestänne vahvistunut aiempaan nähden ja mikäli näin, niin kuinka paljon?

Vaihtuvuus on ollut siis odotusten mukainen ja suuri. Kun katsoo Chicagon kauden 2003-04 rosteria, niin poissa ensi kaudella ovat ainakin Alexei Zhamnov, Steve Sullivan, Jocelyn Thibault (lähtenee varmuudella..), Bryan Berard, Stephane Robidas, Scott Nichol, Nathan Dempsey, Brett McLean, Igor Korolev, Ville Nieminen, Deron Quint, Tavis Moen, Ryan VandenBussche, Steve Poapst, Jason Strudwick ja Jonathan Aitken.

Chicagohan pyöritti tuolla kaudella valtavaa arsenaalia kuten heikosti pelaavat joukkueet tapaavat tehdä. Osa pelaajistahan lähti jo tuon kauden aikana - kuten runkohyökkääjät kapteeni Alexei Zhamnov ja Steve Sullivan. Kevään mittaan joukkuetta jouduttiin karsimaan paljonkin ja seura paitsi säästi kuluissa, sai myös varausvuoroja. Varausvuorojen kohtalo selviää myöhemmin, joten niistä ei ole tällä hetkellä hedelmällistä puhua.

Tulleiden listalla on tähän mennessä nimet Adrian Aucoin, Nikolai Khabibulin, Martin Lapointe, Jaroslav Spacek, Jassen Cullimore, Matthew Barnaby, Curtis Brown, Jim Dowd sekä tuon edellisen kauden aikana tullut Jim Vandermeer. Mikael Holmqvist tuli vaihdossa Tavis Moeniin viikko sitten ja hänen kanssaan joukkue tekee sopimuksen ennen kauden alkua.

Jocelyn Thibaultista joukkue saanee yhden pelaajan tai varausvuoroja, mutta kuten Secord kirjoitti, yksistään hänen kanssaan saattaa olla hankala saada suuren luokan kaappausta aikaiseksi. Farmista puolustukseen saattavat nousta pelaajat kuten Duncan Keith tai/ja Anton Babchuk sekä hyökkäykseen hirmulämärin omaava Rene Bourque.

Kauden 2003-04 kokoonpanosta taitaa olla turha puhua, sillä joukkue kärsi avainpelaajien loukkaantumisista ja lisäksi Sutter peluutti joukkuettaan voimakkaasti ketjukokoonpanoja muutellen. Tämän vuoksi voidaankin tehdä vertailua kauden 2003-04 ja kauden 2005-06 välillä yksittäisten pelaajien kohdalla. Teen omat yhteenvetoni ensin. Ottakaa kantaa.

Maalilla Jocelyn Thibault on korvattu Nikolai Khabibulinilla. Khabibulin on viimeisimmän suuren meriitin voittanut NHL maalivahti kun Tampa marssi hänen johdollaan Stanley Cup mestariksi 2004. Khabibulin on näin ollen "erittäin kuuma maalivahti" kiekkoa seuraavien katselijoiden silmissä. Hänen palkkansa, 6.75 miljoonaa dollaria, on yli neljä miljoonaa dollaria suurempi (kausitasolla) kuin Thibaultin.

Olisi helppo sanoa, että Chicagolla on nyt sitten Eddie The Eaglen NHL:n todellinen eturivin maalivahti, mutta toisaalta myös Thibault oli - huolimatta hänen tämän hetkisestä "markkina-arvostaan" Khabibulinin syrjäyttämänä maalivahtina - hyvä maalivahti. Hän oli edellisen NHL kauden loukkaantuneena, mutta hän on pelannut Chicagossa hienoja pelejä.

The Hockey News esimerkiksi rankkasi Thibaultin Khabibulinin edelle niin vuonna 2003 kuin vuonna 2004 ilmestyneissä maalivahtinumeroissaan. Lisäksi pidemmällä tarkastelujaksolla mitattuna Thibault pelasi lähes identtisen kauden (tilastollisesti) vuonna 2002-2003 Khabibulinin kauden 2003-2004 kanssa. Herrojen edessä pelanneet puolustukset olivat vain hieman eri luokkaa ja toiselle tuli Stanley Cup, toisen joukkue jäi lännessä yhdeksänneksi. Khabibulinille menevät pisteet kuitenkin Tampan mestaruuden vuoksi ja onhan hän monen mielestä yksi liigan parhaista maalivahdeista.

Puolustukseen Chicago on hankkinut Adrian Aucoinin, Jassen Cullimoren ja Jaroslav Spacekin. Myös edellisen kauden loukkaantuneena viettänyt B.C. lähtöinen Steve McCarthy päässee pelaamaan vihdoin kunnon kauden. Tätä kohtalaisen hyvää nelikkoa täydentää Vandermeerin veljessarjan Jim sekä todennäköisesti yksi AHL:stä nostettava puolustaja. Itse pitäisin vahvimpana ehdokkaana "vesipullomies" Anton Babchukia tai erinomaista luistelijaa Duncan Keithia. Aucoin tulee olemaan tämän kuusikon todellinen johtaja ja hän tullee pelaamaan Chicagossakin samoja minuuttimääriä kuin Islanderseissa.

Pois lähteneistä puolustajista Bryan Berard pelasi hienon kevään päästyään kunnon pelirytmiin, mutta Berardin oman pään peli ei ollut aina kohdallaan. Stephane Robidas oli halpa ja hyväliikkeinen puolustaja, joten häntä joukkue olisi voinut tarvitakin. Nathan Dempseyta, Deron Quintia, Jason Strudwickia, Jonathan Aitkenia ja Steve Poapstia ei ole maailman hankalin korvata, vaikka viimeksi mainittu hyviä pelejä Chicagossa pelasikin. Kokonaisuutena Chicago on mielestäni vahvistunut eniten juuri puolustuksen osalta - tosin tämä ei kovin paljon vaatinut.

Hyökkäyksessä kapteeni Alexei Zhamnovin edellinen kausi oli loukkaantumisten täyttämä ja hän sai tämän päälle siirron, joten hänen panoksensa on tulevalle kaudella melko lailla helppo korvata. Steve Sullivan oli sitä vastoin tärkeä pelaaja Hawksille ja hänen tilalleen joukkue ei ole toistaiseksi hankkinut ketään. Tuomo Ruutu pystynee kuitenkin täyttämään terveenä ollessaan Sullivanin paikan ja lisäksi Chicagon Serve Järvenpää, Eric Daze ainakin aloittaa kauden terveenä, joten myös tässä Chicago menee eteepäin. Uusista Martin Lapointe on mielestäni tärkeä roolipelaaja nuorelle joukkueelle ja itse pitäisin hänen paikkanaan kakkosketjua.

Matthew Barnaby ja Curtis Brown ovat tällä hetkellä enemmänkin kolmosketjun pelaajia, mutta hyviä sellaisia ja McLeanin, Niemisen ja Korolevin korvaajina oikein hyviä. Nelonen onkin sitten jo vähän enemmän kysymysmerkki, mutta ainakin Jim Dowd ja Mikael Holmqvist pystyvät täyttämään VandenBusschen ja Nicholin aukot hienosti. Kokonaisuutena näkisin Chicagon menneen myös hyökkäyksen osalta selvästi eteenpäin, vaikkakin terveen Alexei Zhamnovin ja Steve Sullivanin tasoisia pistemiehiä joukkueesta ei välttämättä löydykään.

Valmennuspuolella on mielenkiintoista nähdä, mitä AHL:ssa hyvää jälkeä tehnyt Trent Yawney saa aikaan. AHL:ssa hän toimi joukkueessaan yksin (vaimo apunaan) ja nyt hänellä on ainakin kakkosvalmentajat mukanaan.. Yawneyn julkisuuteen antamat lausunnot fyysisestä Blackhawksista ovat tietysti miellyttävää kuultavaa ja vanha Chicago Stadionilta tuttu kova peli onkin varmaan palaamassa. Tähän on nyt myös edellytyksiä Ruudun, Calderin, Bellin, Barnabyn ja Lapointen johdolla.
 

InMetals

Jäsen
nuck kirjoitti:
Mutta onko Chicago hänen ja kauden 2003-04 managerina toimineen Bob Pulfordin tekemillä siirroilla mielestänne vahvistunut aiempaan nähden ja mikäli näin, niin kuinka paljon?

Erittäin asian tuntevaa tekstiä !!! Mielestäni rakentaminen on alkanut juuri oikein. Omapää on jo nyt kohtuu hyvä Habin johdolla ja ennen kaikkea tulevaisuuteen tähtäävä. Hyökkäys olisi kaivannut yhden selken tähden (tätä kautta ajatellen), jota Chicago yrittikin kovasti saada. Mutta ei se huonokaan ole, sopivasti nuoruutta ja kokemusta sekoitettuna. Lisäksi uskon vahvasti, että tällä kaudella Tuomosta kuullaan ja paljon !! Mennäkseen vielä palkkakattoon, niin jos joku joukkue on hyötynyt siitä niin ainakin niihin kuuluu Chicago ! Ja itse en usko vielä siihen että joukkue ensi kauttakaan ajatellen olisi vielä valmis. Vaan siirtomarkkinoilta voi hyvinkin vielä haaviin napsahtaa hyväkin saalis hyökkäyspäähän...
 

JKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaapataanko vielä Joe Thornton?
Joen ja Bostonin neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta...
+ boston treidasi mm. Zhamnovin.

esim.
Thibault, Bell/Daze, Babchuck, 2. kierroksen varaus ?

oisko siinä täkyä tarpeeksi?
tavallaan näkisin, että treidi olisi tehtävissä Chicagon kannalta.
Kun meillä olisi iso Joe, uskaltaisi myös nuoria hyökkääjiä esim.Bourqueta ja Bollandia ajaa nopeammin sisään ????
 

InMetals

Jäsen
JKK kirjoitti:
Kaapataanko vielä Joe Thornton?
Joen ja Bostonin neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta...
+ boston treidasi mm. Zhamnovin.

esim.
Thibault, Bell/Daze, Babchuck, 2. kierroksen varaus ?

oisko siinä täkyä tarpeeksi?
tavallaan näkisin, että treidi olisi tehtävissä Chicagon kannalta.
Kun meillä olisi iso Joe, uskaltaisi myös nuoria hyökkääjiä esim.Bourqueta ja Bollandia ajaa nopeammin sisään ????

Tuokaan ei olis mahdoton ajatus koska Thorntonin ja Bostonin kesken on jotain muutakin kiistaa ja saattaa jo senkin valossa sopimus olla mahdoton. Luonnollinen vaihtoehtohan olisi että Thibault siirtyisi Bostoniin maalivahdin puutteenkin takia ja Chicago saisi kaipaamansa tähden... mutta, mutta.. kyllä siihen väliin joutuisi Chi. antamaan aika paljon mukana, ehkä liikaakin ! Ja tietenkin vastaavanlaisia maalivahdin tarvitsevia joukkueita löytyisi muitakin, joiden kanssa Boston pääsisi neuvottelemaan. Mutta kivaa aikaahan tämä on meidä spekulaatiota harrastavien kannalta... Toivotaan kuitenkin että saatte Thorntonin inhimilliseen hintaan, mutta ei Dazesta kannattaisi luopua siinä yhteydessä !
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mikä ihmeen maalivahdin puute? Eiköhän Boston jatka Raycroftilla vielä pitkään.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
nuck kirjoitti:
Ottamatta sen enempää kantaa Chicagon tulevaan Thibault-treidiin, kysyisin mielipiteitä Tallonin kaupoista ja siitä, miten hän on ylipäätään muuten onnistunut toistaiseksi lyhyellä managerin postillaan. Rahaahan mies on laittanut odotetusti pelaajiin, sillä joukkue karsi ykkösketjun pelaajiaan edellisellä NHL kaudella. Mutta onko Chicago hänen ja kauden 2003-04 managerina toimineen Bob Pulfordin tekemillä siirroilla mielestänne vahvistunut aiempaan nähden ja mikäli näin, niin kuinka paljon?

Hyvää ja asiantuntevaa pohdintaa. Eipä tuohon juuri lisättävää ole, mutta laitetaan nyt muutama sananen.

Ensinnäkin vielä on vaikea sanoa kuinka tällä joukkueella tullaan pärjäämään, mutta jos vertaamme sitä esim. edelliseen Hawks-kokoonpanoon mitä kentällä on nähty voidaan sanoa, että Chicago on vahvistunut eniten juuri puolustuksessa. Hawksien suurimpia ongelmia olivat heikot avaussyötöt omalta alueelta, näihin ei pystynyt oikeastaan kuin Berard ja McCarthy, joka oli loukkaantuneena suurimman osan 2003-2004 kaudesta. Toinen heikkous oli pehmeys, vastustajalla oli hauskaa kuin Putte-possun nimipäivillä Hawksien maalinedustalla.

Aucoin, Spacek, McCarthy ja mahdollisesti Seabrook tai Keith pystyvät kaikki antamaan hyviä, tarkkoja avaussyöttöjä. Jollakin oli huonoja muistoja Spacekin viime vierailusta, mutta mies on avaussyötöissä loistava ja pelin avautuessa nämä avaussyötöt korostuvat. Fyysisellä puolella Cullimore ja Zhamnov-kaupassa hankittu Jim Vandermeer tuovat järjestystä maalille, Vandermeerin ollessa Hawks-puolustuksen fyysisin pelaaja. Vandermeer ja Duncan Keith muodostivat Norfolkissa joukkueen toimivimman parin ja Yawneyn mukaan Jimin loukkaantuminen oli suuri takaisku joukkueelle loppu kaudesta.

Mikä tärkeintä, Hawkseilla on nyt puolustaja, joka pystyy luutimaan lähes puolet pelistä ja se tuo peluuttamiseen uusia ulottuvuuksia. Berard taasen on tietenkin aivan loistava offensiivinen puolustaja, jota on vaikea korvata, mutta sekä Spacek ja eteenkin Aucoin ovat kokonaisuudessa parempia puolustajia. Käyttöä Berardilla olisi ollut, mutta suurta haikeutta hänen peräänsä ei ole.
Nuoret puolustajat kuten Babchuk, Keith, Seabrook ja miksei myös Barker ovat samalla viivalla ja paikan auringosta saa se, kuka harjoitusleirilla ja -otteluissa osoittaa kypsimpiä otteita. Yawney on kovasti kehunut Duncan Keithiä, joten suuri yllätys ei olisi, vaikka tämä pienikokoinen ja hyvin liikkuva kanadalainen paikan nappaisi. Kokonaisuudessa puolustus näyttää nyt paremmalta kuin aikoihin ja Tallon halusi aloittaa parannukset juuri tästä osasta joukkuetta. Mielestäni hän on onnistunut siinä hyvin.

Hyökkäyksessä Chicago pystyy rakentamaan kolme hyvää ketjua. Heikkoutena voi olla se, että selkeää ykkösketjua ei ole, mutta jos Arnason syttyy liekkeihin Yawneyn komennossa, Daze pysyy terveenä ja Ruutu jatkaa siihen mihin jäi, tilanne on hallinnassa. Calderin ja Bellin pitää pystyä pelaamaan tasaisemmin ja todennäköinen kolmosketju Lapointe-Brown-Barnaby on ainakin v-mäinen pelata vastaan. Kakkoseen noussee joku farmista. Vahvimmat ehdokkaat ovat Bourque tai Vorobiev, mutta tilanne on vielä auki. Nelosessa Dowd tuo kokemusta ja on hyvä aloittaja, Holmqvist pelasi hyvä AHL-kauden, joten syvyyttä hyökkäyksessä on aiempaa enemmän, mutta yhtä taitavaa pelaajaa tuo yhdistelmä huutaisi. Tilanne voisi olla toki toinen...

Tallon tarjosi sopimusta Forsbergille (2v/12milj.), Modanolle (n.6milj/kausi) ja Kariyalle eli yritystä oli, mutta syystä tai toisesta yritykseksi nimet jäivät. Onnistuiko Tallon? No ei, mutta uskottavuuden palauttamisessa Tallon on onnistunut. Hyökkääjissä Chicagolla on heittää kentälle tasaisempi ja fyysisempi kokonaisuus kuin ennen, mutta maalinteko voi koitua jälleen akilleen kantapääksi.

Maalivahtina Khabibulin. Nimekkäämpi ja monien mielestä Thibaultia parempi tämä Stanley Cup- voittaja on. THN-listoja kaivellen; 19. paras pelaaja 2004-2005 kausikirjan mukaan. Toiseksi paras maalivahti Brodeurin jälkeen.. listat on listoja. Khabibulinin sainaus oli Tallonille ja Chicagolle pr-voitto Fopan ja Modanon luisuessa muille maille vierahille. Khabibulin pystyy yksin torjumaan voittoja Chicagolle, mutta sitä samaa teki myös Thibault, joka oli viime kaudet eittämättä Chicagon paras pelaaja. Kuinka paljon parempaan Blackhawksien historian kallein pelaaja pystyy?

Tallonilla on selkä visio joukkuetta rakentaessa. Siihen liittyy näkemys pelaajien sekä pelillisistä että henkisistä ominaisuuksista. Aiemmin jo mainitsin, että vanhaa Blackhawksia tämä muistuttaa, jossa kovaan työntekoon sitoutuneita pelaajia vilisee. Kantaako strategia enää 2000-luvulla uusilla säännöillä on vielä hämärän peitossa. Toivotaan parasta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En kykene samantyyppisisiin hatunnoston arvoisiin analyyseihin kuin herrat nuck ja secord, mutta maalivahtikaupasta sanon oman sanaseni:
Khabby-kauppa oli minusta uskottavuuden palauttamista enemmän kuin paremman maalivahdin hankkimista. PR-osaston ei tarvitse tehdä enää paljoakaan, sillä nyt on annettu Hawks-kannattajille vielä kuumempi nimi kuin Aucoin, vaikka puolustaja muuten on minusta huomattavasti tärkeämpi. Pukukoppiäijiä, vieläpä. Yhden kypsän huippuhyökkääjän pesti olisi ollut kuitenkin se kaikkein tärkein.

On ymmärrettävää, että halutaan eroon edellisen pelatun kauden huonosta karmasta. Koska kaikkea ei voi vaihtaa, hankitaan niin iso nimi, että se 'peittää alleen' kaiken muun - lehtijutut Hawksista kirjoitetaan varmaan 90-prosenttisesti uudesta maalivahdista. Kilpailu katsojista näinkin perinteisellä kiekkokaupungilla tulee olemaan kova, lippujen hinnat ovat vielä tarkistusten jälkeenkin hintavia, joten kaikessa tässä auttaa liigan ykkösnimiiin kuuluvan kaverin signaus.

Niin, ja terveenä ollessaan Thibault saattaa osoittautua kovemmaksi luuksi kuin luullaankaan. Good luck, mihin sitten meneekään.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitenhän tuo Chicagon puolustus on nyt tarkoitus rakentua? Voisiko joku laittaa jonkunlaisen pakkiparihahmotelman esille?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Henkka kirjoitti:
Mitenhän tuo Chicagon puolustus on nyt tarkoitus rakentua? Voisiko joku laittaa jonkunlaisen pakkiparihahmotelman esille?

Sehän riippuu siitä kenet Yawney nuorista sinne valitsee, mutta vaikka näin:

Cullimore-Aucoin
Spacek-Vandermeer
McCarthy-Keith/Seabrook/Babchuk

tai

Spacek-Aucoin
Cullimore- Keith/Seabrook/Babchuk
McCarthy-Vandermeer
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
nuck kirjoitti:
Myös edellisen kauden loukkaantuneena viettänyt B.C. lähtöinen Steve McCarthy päässee pelaamaan vihdoin kunnon kauden.

Olisi kyllä aikakin. Chicagon varatessa McCarthyn luulin siinä olevan pelinpyörittäjä Chicagolle pitkäksi aikaa. Top4 pakkikamaa joukkueessa. On tainnut luulot karista ja nyt ollaan siinä viimeisessä pakkiparissa. Tuleeko McCarthystä mitään? Offensiivinen pakki?


Total NHL GP/134 G/3 A/13 PTS/16 +/- /-18 PIM/45 SHOTS/122
 

Mr_Monster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild
Katselin blackhawksien sivuilta rosteria ja mieleeni tuli yksi kysymys: kuka suojelee ensikaudella joukkueen tähtiä? Saako Shawn Thornton nyt kunnon mahdollisuuden ylhäällä vai hankitaanko tähän tehtävään joku vapaan oleva kovanaama? Matt Johnson lienee vielä vapaalla?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
bambamcam kirjoitti:
Olisi kyllä aikakin. Chicagon varatessa McCarthyn luulin siinä olevan pelinpyörittäjä Chicagolle pitkäksi aikaa. Top4 pakkikamaa joukkueessa. On tainnut luulot karista ja nyt ollaan siinä viimeisessä pakkiparissa. Tuleeko McCarthystä mitään? Offensiivinen pakki?


Total NHL GP/134 G/3 A/13 PTS/16 +/- /-18 PIM/45 SHOTS/122

Minulla oli samanlaisia odotuksia hänen Draft aikanaan. Odotuksia lisäsivät myöhemmin valinta Kanadan nuorten maajoukkueen kapteeniksi sekä WHL:ssa pelatut hienot pelit, jotka toivat nuorelle miehelle paikan liigan All-Starsista. NHL paikka ei kuitenkaan tahtonut kunnolla avautua oikein missään vaiheessa ennen kautta 2002-03, jolloin hän puki 57 otteluun ja pelasi noin 17 minuuttia ottelua kohden.

Edellisen NHL kauden alussa odotin McCartyn ottavan paikkansa kakkosparista, mutta tämä odottelu loppui loukkaantumisen vuoksi lyhyeen. Nyt oli jälleen samanlaisia odotuksia, mutta sitten Hawks vahvisti puolustustaan niin paljon, että McCarthyn pelipaikka taitaa olla kolmosparissa. Toisaalta hänellä on hyvä liike ja hän nousee välillä hyökkäyksiin mukaan, joten liigan uudet säännöt voivat sopia hänelle hyvin. Ensi kausi tulee olemaan vahva suunnan näyttäjä hänen kehityksensä osalta. Mielenkiintoista seurata hänen otteitaan.
 
Dave Tallon, tuo entinen radio- ja tv-kommentaattori. Tuo entinen urheilutoimenjohtaja. Tuo Euroopan scouttausmatkasta kieltäytynyt golf-fanaatikko. Tuo kiekkomaailman meriiteillä kääpiön mitan saava leppoisa vävypoika onkin nyt Blackhawks-kannattajien silmissä kuin suurin jumala. Kohumaalivahti, yliarvostettu kolmosketjun raataja, aliarvostettu ykköspakki, ylipalkattu kakkosparin puolustaja ja 100-vuotias nelosketjun keskushyökkääjä. Näillä pääsee taivaaseen.

Tallonin lanseeraama idea paluusta wanhan ajan Blackhawks-kiekkoon on kunnioitettava. Laidat raikuvat, veri lentää ja yleisö on hurmoksessa. Blackhawks on taas se liigan inhottavin vastus. Joukkue ei osaa tehdä maaleja eikä luistella, mutta se osaa taklata. Entisen pikaluistelun olympiavoittajan, Dan Jansenin, palkkaaminen päätoimiseksi luisteluvalmentajaksi onkin tarpeen. Joukkueella on himuisia lyöntilaukauksia ampuva ja kaikin puolin muutoinkin erinomainen ykköspakki sekä organisaation historian kallein pelaaja maalilla, joka toki kykenee napsimaan voittoja yksin, kun muu joukkue ei apuja anna. Muu joukkue pystyykin vain lähinnä taklaamaan vastustajat kuuhun ja vääntämään periksiantamattomalla asenteella maaliraudat kieroon. Limppua ei siltä sisään saada. Viimeisimmän NHL-kauden lopussa pelätty skenaario on toteutumassa. Toki Thibault-kauppa voi tehdä vielä ihmeen. Neljännen kierroksen varausvuoro lienee kuitenkin todennäköisempää.

Joukkueessa on asennetta enemmän kuin ikuisuuksiin. Johtuutta pursuaa myös yli äyräiden. Martin Lapointe on omassa roolissaan mainio mies. Jim Dowd tuo kokemusta ja johtajuutta hänen lisäkseen. Matthew Barnaby, Curtis Brown, Jassen Cullimore, Adrian Aucoin: uusien hankintojen yhdistävä tekijä on asenne ja johtajuus. Kyseiset pelaajat tietävät mitä voittaminen vaatii. Hekin silti tietävät, ettei voi menestyä ilman hyvää hyökkäystä. Ilman kunnon ykkösketjua ei auta vaikka olisi Aleksanteri Suuren kaltainen johtaja ja vaikka asennetta olisi kuin Bruce Willisillä Die Hardissa.

Tallon toki yritti. Tarjoukset Forsbergille, Modanolle ja Kariyalle osoittivat miehen olevan tosissaan. Hatunnoston arvoinen suoritus. Pelkkä hyvä yritys ei kuitenkaan riitä tässä vaiheessa. Ja toki, mikäli tämän hetkisellä materiaalilla lähdetään kauteen, nuoret saavat joidenkin peräänkuuluttamaa vastuuta. Vastuuta, joka voi myös kostautua pahasti.

Tuomo Ruutu on jo useimpien silmissä supertähti. Nuorukainen ei kuitenkaan ole vielä vakiinnuttanut paikkaansa supertähtien joukossa. Mark Bell ei ole vakuuttanut tasaisilla hyökkäyspään otteillaan kuin vasta viime kaudella: siis yhdellä kaudella. Kyle Calder on räkämaalien erikoismies, mutta ei oikeastaan ykkösketjun materiaalia kunnon joukkueissa. Tyler Arnason osaa hyökkäyspään salat, mutta on ailahteva ja pehmeä. Sopii kakkosketjuun kuin nakutettu. Eric Daze pelannee puolet kaudesta, tekee 15 maalia ja antaa selkävaivoistaan käsittämättön epäselvällä ranskanenglannilla mediaystävällisiä lausuntoja.

Nämä nuorukaiset siis muodostavat uuden ja mahtavan Blackhawks-rykelmän ykkösketjun. Nämä nuorukaiset kantavat samalla suurimman vastuun hyökkäyspään tehoista. Martin Lapointe saattaa toki tehdä 20 maalia, mutta ratkaisevilla hetkillä häneen ei ole luottaminen. Ruutu, Calder, Bell ja Arnason olisivatkin kaivanneet rinnalleen ehdottomasti ainakin yhden kovan luokan maalinsylkijän, joka olisi voinut ottaa vastuuta ja paineita pois nuorukaisilta. Liiallinen vastuu ja liialliset paineet kun voivat tehdä nuoren pelaajan kehitykselle peruuttamatonta vahinkoa.

Hyökkäys siis parani viime kauteen verrattuna lähinnä kolmosketjun osalta. Joukkeella onkin nyt yksi liigan hienoipia kolmosketjuja: Barnaby-Brown-Lapointe, tai ketkä ketjussa sitten pelaavatkaan. Nelosketjun keskushyökkääjä on niin ikään laadukas. Mighty Ducksista hankittu Mikael Holmkvist voi yllättää, tai sitten ei. Onneksi sentään sementtijalkainen ja puukätinen Travis Moen ulostettiin pois. Matt Ellison ja Matt Keith kuuluvat nelosketjun spekulaatiopelaajiin myös.

Pavel Vorobiev ja Rene Bourque saattavat toki olla mustia hevosia. Kummankin matkassa on kuitenkin isoja muttia. Toinen nuorukaisista ei ole puhdas maalintekijä, vaan jonkilainen hypridi maalintekijästä ja jostain muusta. Tämä nuorukainen ei ole vakuuttanut suuremmin edes vielä AHL-tasolla. Toinen nuorukaisista taas vakuutti ja kovastikin. Hänellä vain on ainoastaan yksi kausi ammattilaiskiekkoilua takanaan, joten suuremmat näytöt ovat vielä antamatta. Toivottavasti kyseessä ei ole yhden kauden ihme. Farmipelaajista varmimmin pelipaikan saaneekin Shawn Thornton, joka eittämättä ansaitsee kunnon näyttöpaikan Blackhawks-goonin roolissa.

Puolustusta Tallon onnistui sentään parantamaan. Adrian Aucoin oli jättipotti. Selkeä ykköspuolustaja ja johtohahmo, joka pystyy näyttämään esimerkillään nuorille miten kiekkoa pelataan ja joka pystyy pelaamaan yksin vaikka koko ottelun. Jaroslav Spacek on selkeästi ylipalkattu, vaikka hitusen parempi omassa päässä onkin kuin paljon parjattu Bryan Berard. Adamfootemaisia otteita Spacekilta on kuitenkin turha odottaa. Ei myöskään bryanberardmaisia hyökkäyspään oivalluksia.

Toivottavasti Tallonin kuuluttamaa Aucoin-Cullimore-paria ei nähdä kauden alkaessa. Sementtijalkainen pari toki sopii jo muutoin hitaaseen Blackhawks-joukkueeseen, mutta esimerkiksi Aucoin-Spacek-pari olisi jo luistelunopeuden kannalta paljon parempi. Vandenmeer, McCarthy ja Herra Tulokas täyttävät muut paikat. Harjoitusleirit ja -ottelut näyttävät kuka viimeisen paikan saa. Tällä hetkellä spekulointi on turhaa: Babchuk, Seabrook, Duncan Keith, kaikilla samat mahdollisuudet.

McCarthy saa ottaa kehitykseen melkoisia askelia, mikäli miehestä lutvituu vielä isojen pelien hyökkääväpuolustaja. NHL-uran tehot 3+13 Blackhawksissa pelatuissa 134 ottelussa kertovat karua kieltä. McCarthy ei ole saanut kunnon mahdollisuutta missään vaiheessa, Sutter etenkin peluutti miestä päin honkia. Siltikään McCarthyn otteet eivät ole missään vaiheessa osoittaneet, että miehestä olisi junioriaikojen suorituksiin. Kakkosparin all-around-puolustaja korkeintaan.

Nikolai Khabibulin oli yksi kesän halutuimmista pelaajista. Tallon nappasi venäläisen monen muun managerin nenän edestä. Nyt joukkueella on maalissa organisaation historian kaillein pelaaja. Khabibulin on 32-vuotias. Maalivahdille hyvässä iässä. Jos mies tekee Belfourit ja pelaa yli 40-vuotiaaksi, hänestä on vielä pitkään iloa joukkueelle. Muu joukkue ei kuitenkaan taistele mestaruudesta vielä ainakaan neljään kauteen. Liekö taistelee kymmenenkään vuoden päästä. Organisaation historian kaillein pelaaja onkin näin ollen suuri kysymysmerkki. Toki Khabibulin on juuri nyt erittäin kuuma nimi ja hänen hankintansa on loistavaa mainosta joukkueelle. Ehkäpä tällä nimellä saadaan muutama tuhat katsojaa United Centerin lehtereille.

Khabibulin on myös loistava esikuva Blackhawksin nuorelle maalivahtikaartille. Tätä oli kuitenkin myös aivan tarpeeksi riittävästi myös Jocelyn Thibault. Khabibulin saakin tehdä ainakin 30 maalia kaudessa, jotta hän olisi kaiken sen rahan arvoinen. Joukkueen rakentaminen alkaa maalista ja takalinjoista. Tässä Tallon on ajan tasalla. Tällä kaavalla joukkue pääseekin ainakin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa kahden kakkosketjun, yhden kolmosketjun ja yhden nelosketjun tsemppaustaktiikka ei enää toimikaan. Kukaan ei kykene tekemään isoja maaleja tärkeissä tilanteissa.

Mutta ei se mitään. Blackhawks-kannattajat iloitsevat jo tästä. Kannattajat kun ovat jo niin pitkään joutuneet kärsimään sekasorrosta ja ikävästä ilmapiiristä. Tuore GM hankkii muutaman uuden nimen ja yhtäkkiä kaikki onkin taas hyvin. Ainakin siihen asti kunnes kausi alkaa jo todellisuus tulee julki: vaikka liiga onkin palkkakaton ansiosta varmasti tasaisempi kuin koskaan, nykyisellä materiaalla Blackhawks ei juhli suuria juhlia.

Toivottavasti edes päävalmentaja Trent Yawney tuo järkevyyttä joukkueen peliin. Sekopäinen Brian Sutter huusi ja meuhkasi. Ei huuda ja meuhkaa enää. Maailmassa onkin näin ollen vielä oikeutta. Johtoportaan metkut ja kabinettipeli jatkuu varmuudella niin kauan kuin Windy Cityn saatanassa henki pihisee. Saippuaoopperoiden pikauusinnat ovat siis ainakin taattua tavaraa.

Blackhawksin nykyinen materiaali kuvaa erinomaisesti koko pelaajamateriaalin tulevaisuuden näkymiä. Puolustus on kunnossa. Maalivahtiosastokin todennäköisesti. Hyökkääjistö koostuu lähinnä kolmosketjun raatajista ja kakkosketjun pistemiehistä. Omissa prospecteissa tilanne on sama. Jack Skillestä voi toki tulla mitä tahansa, mutta nuorukainen on ainakin kolmen kauden päässä Blackhawks-kokoonpanosta.

Mutta ei se mitään. Taklaillaan ja tapellaan. Ihania 1990-luvun raaka-aikoja on kiva muistella ja matkia. Sikaniskat ainakin pitävät kun pleksit tärisevät ja hampaat lentävät. Hävitään kaikki matsit 2-5. Pääasia, että on asennetta ja työntekijöitä. Tallonilla on ainakin visio... ...puukäsiarmeijasta.

Viimeisenä oljenkortena on tietenkin ensi kesän UFA-markkinat. UFA-ikä laskee jälleen ja tarjolla on koviakin nimiä. Tai tietenkin, jos kaikkien janoisten sankari, Tuomo Ruutu, tekee 120 pistettä tulevalla kaudella. Mark Bell, Kyle Calder ja Tyler Arnason tekevät 70 pistettä mieheen ja Martin Lapointe ainakin 65 pistettä. Sitten ei ole hätää. Dazella on selkäkipuja, pisteet jäävät lääkäriin.

Ei Dave Tallon huono jätkä ole. Yritystä on kovasti ja päätöksetkin ovat olleet tässä vaiheessa parempia kuin saatanan apulaisen, Bob Pulfordin. Kenempä päätökset eivät sitten olisi. Dave Tallon lunasti lupauksiaan visiostaan. Tallon myös toi kaivattuja vahvistuksia. Ei kuitenkaan riittävästi. Ja visiokin kuulostaa tässä vaiheessa hieman pelottavan yksipuoliselta.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mahavishnu kirjoitti:
Mutta ei se mitään. Blackhawks-kannattajat iloitsevat jo tästä. Kannattajat kun ovat jo niin pitkään joutuneet kärsimään sekasorrosta ja ikävästä ilmapiiristä. Tuore GM hankkii muutaman uuden nimen ja yhtäkkiä kaikki onkin taas hyvin. Ainakin siihen asti kunnes kausi alkaa jo todellisuus tulee julki: vaikka liiga onkin palkkakaton ansiosta varmasti tasaisempi kuin koskaan, nykyisellä materiaalla Blackhawks ei juhli suuria juhlia.

Vaikka en Chicago fani olekaan, otan tähän pitkään ja hyvään tekstiin lyhyesti kantaa:

Vaikka itse katsonkin Chicagon uusvanhaa aggressiivisempaa pelityyliä pelkästään ilolla, joukkueessa on kieltämättä mukana myös kysymysmerkkejä. Khabibulin oli hintansa vuoksi hieman kyseenalainen hankinta (itse olisin pitänyt Thibaultin hänen palkkansa vuoksi) ja Tallon ei ole onnistunut saamaan ketään uutta todellista ykkösketjun pelaajaa mukaan. Joukkue lähtee kauteen kärjen osalta nuorella ryhmällä ja tämä voi poikia millaisen lopputuloksen tahansa.

Hinnastaan huolimatta maalivahtipeli on kuitenkin kunnossa, samoin puolustuksen pitäisi sitä olla. Kuten Mahavishnu kirjoittaa, hyökkäys on muuten kunnossa, mutta jonkun pitäisi laittaa ne kiekot maaliin. Joukkueen kärkihyökkääjistä niin Eric Daze kuin Tuomo Ruutukin ovat loukkaantumisalttiita pelaajia ja tämä lisää joukkueen yllä leijuvia kysymysmerkkejä.

Toisaalta molemmat ovat NHL tasolla jo ykkösketjun hyökkääjien tasolla. Eivät ehkä aivan liigan parhaiden tasolla, mutta terveenä pelatessa hyvinkin päälle 30 maalin hyökkääjiä kuitenkin. Ykkösketjusta puuttuu joukkueen todellinen johtaja (mallia Forsberg) hyökkäyssuuntaan ja kuten täällä ollaan jo todettu, Tallon ei sitä yrityksistä huolimatta saanut. Kuten tiedetään, kaikkea ei voi kuitenkaan saada kerralla ja joukkueen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.

Chicago on mennyt tämän kesän kahden viikon aikana enemmän eteenpäin kuin viimeisen parin vuoden aikana, joten faneilla on syytä tyytyväisyyteen. Ok, joukkueesta löytyy edelleen puutteita, mutta paljon vähemmän kuin viimeksi pelatulla NHL kaudella. Pääasia, että joukkue on oikealla tiellä ja joukkueen rakentamisen punainen lanka (hyvä maalivahtipeli, hyvä puolustus, aggressivinen karvaus ja aktiivinen, liikkuva hyökkäyspeli) on löydetty.
 
nuck kirjoitti:
Toisaalta molemmat ovat NHL tasolla jo ykkösketjun hyökkääjien tasolla. Eivät ehkä aivan liigan parhaiden tasolla, mutta terveenä pelatessa hyvinkin päälle 30 maalin hyökkääjiä kuitenkin. Ykkösketjusta puuttuu joukkueen todellinen johtaja (mallia Forsberg) hyökkäyssuuntaan ja kuten täällä ollaan jo todettu, Tallon ei sitä yrityksistä huolimatta saanut. Kuten tiedetään, kaikkea ei voi kuitenkaan saada kerralla ja joukkueen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.

Ruutu on 30 maalin pelaaja vasta kun nuorukainen kyseiset lukemat tilastoihinsa tällää. Uskotaan kun nähdään. Ja kyllä, joukkueen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Blackhawksin kohdalla se tulee olemaan tätä vielä pitkään, koska omassa varastossa ei kunnon huippuhyökkääjiä vielä ole Ruutua lukuunottamatta. Skillen näytöt ovat vuosien päässä.

Kaikkea ei voi tietenkään saada kerralla. Huippumaalivahtia tärkeämpi hankinta olisi kuitenkin kaiketi ollut huippuhyökkääjä, joka olisi ottanut vastuuta nuorilta ja näyttänyt nuoremmille mallia isoista maaleista. Lapointe ja kumppanit osaavat johtaa ja purra vaikka terästangon tarvittaessa poikki, mutta kukaan heistä ei ole kovan luokan maalinsylkijä. Mikäli nuoret nyt murtuvat paineen, pitkäjänteisestä työstä tulee todella pitkäkestoista. Maalissa Thibault olisi kyllä ollut aivan kelpo mies.

nuck kirjoitti:
Chicago on mennyt tämän kesän kahden viikon aikana enemmän eteenpäin kuin viimeisen parin vuoden aikana, joten faneilla on syytä tyytyväisyyteen. Ok, joukkueesta löytyy edelleen puutteita, mutta paljon vähemmän kuin viimeksi pelatulla NHL kaudella. Pääasia, että joukkue on oikealla tiellä ja joukkueen rakentamisen punainen lanka (hyvä maalivahtipeli, hyvä puolustus, aggressivinen karvaus ja aktiivinen, liikkuva hyökkäyspeli) on löydetty.

Eteenpäin on menty, sitä ei kiistä kukaan. Työsulun aikaisten ja kuluvan kesän tapahtumien ei tohtisi kuitenkaan sokaisevan kannattajia. Tallon on tehnyt kelvollista työtä ja oikealla tiellä saatetaan olla. Maalivahtipeli on nyt kunnossa. Puolustus on myös melko hyvällä mallilla ja takalinjojen tulevaisuus näyttää erinomaiselta. Aggressiivista karvausta, asennetta ja johtajuutta riittää yllin kyllin. Liikettäkin, joskin rajoittuneesti. Nopeutta ei ole, kovan luokan maalintekotaitoakin melko niukasti.

Rakentamisessa on punainen lanka ja visio. Nämä ovat loistavia asioita, kun vain muistelee viimeisten vuosien sekasortoa niin johtoportaassa kuin kentälläkin. Liiallinen tuudittautuminen visioon voi kuitenkin kostautua, mikäli joukkue koostuukin pelkästään aggressiivisesti karvaavista tsemppareista. Uusvanha pelityyli on viihdyttävä - liekö sitten tarpeeksi tuloksekas.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
nuck kirjoitti:
Khabibulin oli hintansa vuoksi hieman kyseenalainen hankinta (itse olisin pitänyt Thibaultin hänen palkkansa vuoksi) ja Tallon ei ole onnistunut saamaan ketään uutta todellista ykkösketjun pelaajaa mukaan.QUOTE]

Minusta Khabibulinin hankinta oli kyseenalainen jo sen suhteen, että Chicagon suurin tarve ei ollut joukkuetta kantava maalivahti (olettaen että T-bo olisi sainattu), vaan nimenomaan se hyökkäyksen Go-To-Guy. Esimerkiksi Demitran, tai Palffyn hankinta olisi ollut mielestäni huomattavasti perustellumpaa.

Khabbyn hankinnan myötä joukkueeseen saatiin kyllä uudenlaista nostetta markkinointimielessä, mutta en jaksa uskoa hänen oikeasti viemään joukkuetta mihinkään, mihin Thibault ei olisi voinut sitä viedä. (Sanon näin, vaikka ylempänä olinkin eri mieltä. Tarkemmin mietittyäni olenkin nyt kääntänyt takkini.) Tässäkin ketjussa on useat olleet sitä mieltä, että Thibault on kutakuinkin saman tasoinen Nikolain kanssa. Itse olen samaa mieltä. Se, että Khabibulin voitti Tampassa Cupin ei saisi vähentää Thibaultin arvostusta.

Khabibulinin eduksi menee, ettei hän ole kärsinyt isoista loukkaantumisista, ja pystyy pelaamaan vuoren pelejä kaudessa. Mutta toisaalta miehen tuittulu (pelasi Long Beachi Ice Dogsissa 99-00 sopimuskiistan johdosta.) painaa vaakaa T-Bon suuntaan.

Modanoa ja Forsbergia ei tullut, niin oliko ratkaisu sitten tehdä Tapparat? Olihan siellä muitakin isoja kaloja, ja edelleen löytyy keskisuurta Bondraa, Leclairia, Lindrosia UFA-puolelta, ja Thortonia tai Lecavalieria RFA:sta. Eikö näistä olisi suoraa saatu ketään haaviin? Ei näköjään. Tai sitten Tallon on oikeasti superguru ja nappaa jollain älydiilillä Lightningilta Vincen tai Martinin. Tampa Bay on nimittäin yksi niistä seuroista joilla on tarve kovalle vahdille. Puolustava mestari on jokaiselle seuralle mieluisa päänahka napattavaksi.

Bostonista on ollut myös puhetta, mutten jaksa uskoa Bruinsin hankkivan ketään Raycroftin hyvän tulokaskauden, ja Toivosen AHL-otteiden takia. Lisäksi heillä on Potvin, joka tuo pakkaan kokemusta. Eli Thortonista lienee turha tehdä kauppaa. Carolinalla olisi maalivahtitarve, muttei yhtään mitään kauppatavaraa. Itse nostaisin vaihtoehtojen joukkoon ainakin Los Angelesin ja Pittsburghin. Heikolta kyllä näyttää tuo muiden seurojen vahtitarve...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös