Chelsea FC 2013–2014 – Mourinhon aikakausi vol. 2

  • 72 132
  • 315

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Nyt Real Madrid hereillä ja lainaamaan tuo raha Atléticolle.

Kaukaa viisas sopimus Chelsealta, vaikka tuskin ovat odottaneet, että Atlético voisi enää välierissä tulla vastaan. Nyt kuitenkin kantaa hedelmää, sillä pidän Courtoisia tällä hetkellä maailman parhaana maalivahtina. Oletan kuitenkin, että ymmärrätte Casillasin olevan tällaisen rankingin yläpuolella...

Courtois oli suurin yksittäinen syy miksi Barca lähti laulukuoroon. Erityisesti vierasottelussa Camp Noulla huikeita torjuntoja liukuhihnalta. Lienee jo henkisesti Ticolle kova paikka, jos pitää kylmä kakkosmaalivahti heittää Mestarien liigan semeissä maaliin tulikuuman ykkösmaalivahdin sijaan.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Laitetaan nyt tännekin, eli espanjalaismedia ainakin uutisoi, että UEFA olisi mitätöinyt tuon Courtoisin pelaamattomuuspykälän ja todennut, että mies saa pelata joukkueessa, jota on edustanut koko kauden.

Urheilullinen päätös, mutta ikävä Chelsean kannalta, jos sattuvat vastakkain ja mies vie joukkueensa yksin jatkoon. Toki voi olla, että romahtaa isäntäjoukkuettaan vastaan, mistäpä näistä etukäteen tietää.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
City tumpeloi eilen mahdollisuutensa mestaruuteen. Ensi viikon Liverpool ottelu siis ratkaisee todennäköisesti tittelin tällä kaudella. Muutenhan, loppukauden ohjelma on ns. läpihuuto juttu Valioliigassa. Olisihan se hienoa, jos joukkue pystyisi UCL-pelien lomassa myös voittamaan Poolin ja miksi eivät pystyisi? Parempi puolustus ja keskikenttä, kyllä noilla pitäisi homma klaarata, kun Suarez ei tunnetusti kärkijengejä vastaan maaleja tee. Mielenkiintoinen ensi viikko tiedossa.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
...Suarez ei tunnetusti kärkijengejä vastaan maaleja tee...

Tällä kaudella:
Cityä vastaan 2 ottelua, 0 maalia
Chelseaa vastaan 1 ottelu, 0 maalia
Arsenalia vastaan 2 ottelua, 0 maalia
Evertonia vastaan 2 ottelua, 2 maalia
Spursia vastaan 2 ottelua, 3 maalia
ManUa vastaan 1 ottelu, 1 maali

En nyt ihan sanoisi, ettei tee kärkijengejä vastaan maaleja, tai riippuu tietysti määritelmästä "kärkijengi". Sanoisin, että tekee nyt ihan siinä missä Torreskin. :P Ja unohdat sen, että Suarez on syöttänyt lukuisia häkkejä kärkijengejä vastaan, kuten esim. Sterlingin maalin Cityä vastaan, eli ei hän hyödytön ole.

Mutta ottakaa toki ennakkosuosikin paineet itsellenne. Kyllä se sopii. Mä lähden itse siitä, että peli kerrallaan mennään, ja on turha miettiä vielä sen enempää mestaruuksia. Tietysti Pool-Chelsea -ottelun voittaja on vahvoilla, mutta kuten eiliset matsit osoittivat, noi muutkin pitää voittaa siellä kentällä.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Huomenna nokka kohti lontoota, lauantain Sunderland-matsiin olisi liput takataskussa.

Toivotaan ettei tule perinteistä tumpelointia näitä häntäpään jengejä vastaan.
 
City tumpeloi eilen mahdollisuutensa mestaruuteen. Ensi viikon Liverpool ottelu siis ratkaisee todennäköisesti tittelin tällä kaudella.

Itse en uskalla vielä laskea Citya ulos. Voittamalla rästiottelun City on pisteen päässä Chelseasta ja kolme Poolista. Jos lähdetään siitä, että Chelsea kaataa vieraissa Poolin, niin silloinhan City onkin vain pisteen kärjestä. Toki homma ei ole tällä hetkellä Cityn omissa käsissä, mutta pelejä on vielä ihan riittävästi jäljellä.

Toki tuo tuleva Pool-Chelsea on kiimaisin ottelu miesmuistiin.
 
Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Siitä Chelsealle voitto ja joukkue takkiauki-asenteella loppupeleihin, niin hyvä tulee... jonkun kannalta.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
City tumpeloi eilen mahdollisuutensa mestaruuteen. Ensi viikon Liverpool ottelu siis ratkaisee todennäköisesti tittelin tällä kaudella. Muutenhan, loppukauden ohjelma on ns. läpihuuto juttu Valioliigassa. Olisihan se hienoa, jos joukkue pystyisi UCL-pelien lomassa myös voittamaan Poolin ja miksi eivät pystyisi? Parempi puolustus ja keskikenttä, kyllä noilla pitäisi homma klaarata, kun Suarez ei tunnetusti kärkijengejä vastaan maaleja tee. Mielenkiintoinen ensi viikko tiedossa.
Ei Citya voi vieläkään laskea taistelusta ulos. Hoitaessaan rästinsä ovat kuitenkin iskuetäisyydellä vielä täysin. Chelsealle tosiaan ihan läpihuutojuttu on tämä loppukausi, ei siitä mihinkään pääse.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Tottakai loppukausi on muoviseuralle läpihuutojuttu matkalla mestaruuteen.
Tosin pitäisi Anfieldilla voittaa, joka taas vaatii edes jonkunlaista hyökkäyspeliä, mitä ei ole vielä tällä kaudella Chelskilta nähty. Kuulemma silti puolustamalla voitetaan mestaruuksia.
 
Tottakai loppukausi on muoviseuralle läpihuutojuttu matkalla mestaruuteen.

Ei nyt sentään läpihuutojuttu. Kyllähän Cityn pitää oletettavasti edelleen voittaa loput pelit. Se on tosin ihan toisen ketjun asioita.

Onhan Chelseallakin tosin vielä kovia pelejä edessään. Ensin pitää kaataa Atletico Madrid pari kertaa ja sitten finaalissa joku muovinen seura. Ja siinä välissä tietysti voi murskata Liverpoolin kaltaisen perinteikkään ja kaikkien suuresti kunnioittaman suurseuran mestaruushaaveet.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Lauantai-illan farssissa, idiootti-Ramires huitaisi nyrkillä tai kämmenselällä takana juossutta Sunderland pelaajaa suoraan kasvoihin. Mike Dean ei tilannetta nähnyt, vaikka kaikkea muuta paskaa näkikin pelin kuluessa. Kuitenkin, FA todennäköisesti ottaa tämän aivopierun käsittelyyn ja loppukauden pelikielto ei olisi ihme. Ramires on ollut tällä kaudella järkyttävän huono, aivan eri maata kuin parilla edellisellä kaudella. Ramires expected to face FA action

Vastenmielinen teko: Ramires punches Seb Larsson during their premier league tie on Sat 19th april 2014. - YouTube pahoittelut heikkolaatuisesta videosta.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Lauantai-illan farssissa, idiootti-Ramires huitaisi nyrkillä tai kämmenselällä takana juossutta Sunderland pelaajaa suoraan kasvoihin. Mike Dean ei tilannetta nähnyt, vaikka kaikkea muuta paskaa näkikin pelin kuluessa. Kuitenkin, FA todennäköisesti ottaa tämän aivopierun käsittelyyn ja loppukauden pelikielto ei olisi ihme. Ramires on ollut tällä kaudella järkyttävän huono, aivan eri maata kuin parilla edellisellä kaudella. Ramires expected to face FA action
.
En tiedä tulisiko loppukauden bannia, mutta ehkä pari matsia ainakin? Onko muuten mitään kuulunut siitä haluaako FA jollain lailla muistaa Rui Fariaa tai Josea tuomareiden kehumisesta? Itselle ei ole ainakaan vielä missään sattunut silmään...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei ole vielä kuulunut mitään, mutta näissä valmentajiin/managereihin koskevissa syytöksissä itämisaika yleensä vähän pidempi. FA ensiksi tutkii. Ja vastahan Mou oli juttelemassa mukavia Villa ottelussa tapahtuneesta kentälle menosta, josta tuli sakot. Farialle tulee varmaankin bannia, oli aika lähellä, ettei Deanin naama saanut osumaa. Mou taas oli oma itsensä lehdistötilaisuudessa, kun kaikki ei mennyt kentällä ihan putkeen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei taistele Chelsea enää Valjun mestaruudesta. Viikonloppuna tullaan näkemään kokoonpano, josta ei montaa ykkösjätkää löydy. Cech ja Terry ovat loppukauden telakalla. Fokus on nyt vain ja ainoastaan UCL-peleissä.
 
Eihän tähän aikaan kaudesta noita loukkaantumisia oikein kellekään soisi, ja kyllä ne saattavat vaikuttaa jonkin verran Moun lähestymiseen vlopun matsia ajatellen. Toki en usko että sinisillä ihan kokeilukokoonpanokaan on liikkeellä koska matemaattisesti mestaruuteen on kuitenkin pieni sauma vielä olemassa jos voittavat. Toinen mielenkiintoinen asia on että tuleeko Chelsea Anfieldille millaisella taktiikalla ns. pakkovoiton edessä? Jostain taisin eilen lukea että Ramiresin tuomion pitäisi tulla tänään? Ilmeisesti siinäkin on valitusmahdollisuus Chelsealla, ja jos tuon käyttävät niin Ramires saattaa ainakin olla mukana viikonloppuna kun pelikielto siirtyisi?
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ei ole vielä kuulunut mitään, mutta näissä valmentajiin/managereihin koskevissa syytöksissä itämisaika yleensä vähän pidempi. FA ensiksi tutkii. Ja vastahan Mou oli juttelemassa mukavia Villa ottelussa tapahtuneesta kentälle menosta, josta tuli sakot. Farialle tulee varmaankin bannia, oli aika lähellä, ettei Deanin naama saanut osumaa. Mou taas oli oma itsensä lehdistötilaisuudessa, kun kaikki ei mennyt kentällä ihan putkeen.
http://www.thefa.com/news/governance/2014/apr/ramires-rui-faria-charged-230414
FA kertoo sivuillaan että huomiseen on aika vastata syytteisiin Ramiresin huitomisen osalta. Moun ja Farian osalta on ensi maanantaihin vastineaikaa. Sehän oli selvää että kakkua noista on jaossa kaikille, mutta saas nähdä kuinka paljon. Ja loppukauteen se Chelsean osalta tuskin paljon vaikuttaa.
 
Ei taistele Chelsea enää Valjun mestaruudesta. Viikonloppuna tullaan näkemään kokoonpano, josta ei montaa ykkösjätkää löydy. Cech ja Terry ovat loppukauden telakalla. Fokus on nyt vain ja ainoastaan UCL-peleissä.

Mourinho sanoi, että jos hän saisi päättää niin kaikki keskittyminen suunnattaisiin Atletico-otteluun ja UCL:ään ja valioliigaan osalta heitettäisiin pyyhe kehään. Tämä tarkoittaisi Moun mukaan sitä, että ne jotka tulevana keskiviikkona ovat avauksessa, eivät pelaa Poolia vastaan. Toki Mourinho totesi, että asia ei ole yksin hänen päätettävissään vaan seurajohtoa pitää ensin kuulla. Jos Mourinhon suunnitelmat menevät läpi niin Poolia vastaan nähdään hyvinkin mielenkiintoinen kokoonpano. Sitä makeammalta voitto tietenkin maistuisi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olipas hieno esitys joukkueelta, ei tarvinnut edes bussia laittaa parkkiin kuin vasta ottelun viimeisellä kympillä Cahillin tullessa kentälle. Liverpool oli loppujen lopuksi aikamoinen lapanen hyökkäyksensä osalta. Ei tuollaisella hiihtelyllä tehdä maaleja Valioliigan parasta puolustusta vastaan. Kalas pelasi loistavan debyytin (2min. pelannut tällä kaudella aikaisemmin), todella ennakkoluulotonta pelaamista nuorelta pelaajalta ja oli jopa lähellä puskea maalin ensimmäisellä puoliajalla, ei osunut kuitenkaan kunnolla palloon. Tulevaisuuden nimiä, parin vuoden sisällä mahdollisuus isompiin minuutteihin. Mestaruudesta ei edelleenkään taistella, mutta viisi voittoa ja yksi tasuri muita top-4 joukkueita (Liverpoool 2 voittoa, City 2 voittoa ja Arsenal voitto+tasuri) vastaan on aika hyvä suoritus, harmi vain, että joukkue tyri mestaruuden bottom joukkueisiin. Noh, ensi kaudella ei sitten ole mitään estettä mestaruudelle, kun joukkueeseen tulee kunnon kärkipelaajia, jotka laittavat myös pallon pussiin. Tämän kauden joukkuueen suurin ongelma on ollut kärkipelaajien heikko viimeistelytaito, vaikka Ba onkin ollut iloinen poikkeus viime aikoina.

Tärkeämpi peli edessä sitten vappuaattona, kun Stamfordille tulee pari napsua kovempi jengi vastaan kuin tämän päiväinen Liverpool. Moun ajatuksia tästä päivästä ja keskiviikosta: Premier League: Jose Mourinho plays down Chelsea's title chances despite win at Liverpool | Football News | Sky Sports
 
Viimeksi muokattu:

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Olipahan komea voitto eilen. Vähän oli pelko, että Liverpool taiston vie ja vieläpä selvästi. Pallonhallinta toki oli vastustajalla mutta Chelsean pelaaminen oli mukavaa katseltavaa. Tuo 2-0 maalin hyökkäys oli kyllä jotenkin humoristinen. Harvoin kuitenkin jalkapallossa näkee kahden miehen läpiajon.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Chelsealla oli eilen kaksi läpiajoa, molemmista maali. Ja vituttaa vieläkin, mutta hattua pitää nostaa Mourinhon taktiikalle ja pelaajille pelisuunnitelman noudattamisesta.

Joo siis läpiajoja kyllä mutta ei kahden miehen viitaten tähä Willianin ja Torresin tilanteeseen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös