Chelsea FC 2013–2014 – Mourinhon aikakausi vol. 2

  • 72 123
  • 315
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin kuin otsikkokin jo kertoo, Chelsea sai takaisin managerin, joka voi laittaa asiat kuntoon ja palauttaa joukkueen taistelemaan Valioliigan voitosta. Ensi kausi tulee olemaan kolmen kauppa Chelsean ja Manchesterin joukkueiden välillä. Kuka vie mestaruuden? Eurokenttien peleistä on hankala ennakoida mitään, CL-paikka varmistui, mutta samalla taitaa tulla aavistuksen pahempi alkulohko, kun arvontakori on "heikko". Joka tapauksessa, ottelumäärät tuskin tulevat laskemaan tästä kuluneesta kaudesta ja senpä takia joukkueen täytyy olla leveämpi ja laadukkaampi hyökkäyksen ja keskikentän osalta. Eikä sinne toppariosastolle olisi yhtään pahitteeksi saada lisää laatua. Mourinho on maininnut, että viisi pelaaja täytyy hankkia ja nämä hankinnat kohdistuisivat nimenomaan edellä mainituille paikoille.

Hyökkäys

Torres pelasi kevätkaudella hyvää futista, vaikka Valioliigassa ei osumia tullutkaan. Hän oli silti suurimmaksi osaksi vaarallinen hyökkäysalueella ja avitti selustaa tekemään maaleja. Hankala sanoa tulevaisuudesta. Demba Ba oli floppi, pari hassua maalia ja suurimmaksi osaksi pihalla kuvioista, ei jatkoon. Romelu Lukaku pelasi sensaatiomaisen kauden West Bromissa ja sitä kautta tulee todennäköisesti ottamaan paikan ensi kauden hyökkäyksestä. Yksi tai kaksi pelaajaa tuonne kaivataan, Jovetic ja Dzeko pyörineet huhuissa.

Keskikenttä

Hyökkäävä osasto on lähestulkoon kondiksessa, siitä pitävät huolen Mata, Hazard ja Oscar. Moses hyvä vaihtari ja pelaa cup-pelejä. Marin toivottavasti pysyisi ehjänä ensi kauden, ei päässyt näyttämään taitojaan. Ramiresia voi peluuttaa oikeassa laidassa tarvittaessa, ei ideaali tilanne. Schurrlen siirto ei varma, koska De Bruyne ei halua siirtyä Leverkuseniin. Mutta noiden edellä mainittujen sopparipelaajien jälkeen on todella hiljaista ja senpä takia esim. Schurrle olisi hyvä signaus.

Puolustava keskikenttä onkin sitten vähän kimurantimpi juttu. Lampard pelaa enemmän tällä osastolla, vaikka näyttikin jälleen, että maalintekotaito ei ole hävinnyt minnekään. Tämä pelaaja löytää maalintekopaikat. Ramires sooloilee myös hiukan samassa roolissa kuin Lampard. Mikel on aivan sukka, kehitys menee väärään suuntaan ja vaihtopenkki tuli tutuksi Benitezin alaisuudessa, ansaitusti. Essien tekee paluun lainakierrokseltaan ja hänestä tulee rotaatiota tälle osastolle. Myös Luiz voi pelata tarvittaessa puolustavaa keskikenttää, en kuitenkaan usko, että Mourinho sitä tulee toteuttamaan. Yksi hankinta kaivataan tännekin.

Puolustus

Chelsean heikoin osa-alue menneellä kaudella, välillä järkyttävää säätämistä. Topparit sekoilivat kaikista eniten. Terry on jatkuvasti rikki, onko tulevaisuutta? Ivanovic ei säväyttänyt, henkilökohtaisia virheitä aivan liikaa. David Luiz pelaa myös liian riskillä. Cahill tasaisin suorittaja, mutta loukkaantumiset pilasivat kautta. Yksi toppari tarvitaan. Azpilicueta oli hyvä oikealla laidalla ja Cole oma itsensä vasemmalla. Bertrand alkaa nousta myös Colen taustalta, mutta onko hänestä korvaajaksi tulevaisuudessa? En usko, rotaatiopelaaja enemmän.

Maalivahdit

Petr Cech tällä hetkellä ainoa kassari. Hilario ja Turnbull lähtevät lätkimään. Courtois pelaa vielä ensi kauden lainalla Atleticon riveissä. Tätä veskaria ei saa menettää, hänen harteillaan lepää tulevaisuus. Chelsea joutuu lähtemään maalivahtikaupoille kesällä, mitat täyttävä back up tarvitaan, muuten mennään junnuilla.

Sopimustilanne (aktiivinen kokoonpano):

Veskarit:
Petr Cech
Mark Schwarzer
Henrique Hilario

Puolustajat:

Gary Cahill
John Terry
Ashley Cole
Branislav Ivanovic
David Luiz
Cesar Azpilicueta
Tomas Kalas

Keskikenttä:
Nemanja Matic
Mikel
Ramires
Frank Lampard
Mohamed Salah
Eden Hazard
Oscar
André Schürrle
Marco van Ginkel
Willian

Hyökkääjät:
Fernando Torres
Samuel Eto'o
Demba Ba

Hankinnat:
André Schürrle
Marco van Ginkel
Mark Schwarzer
Cristian Cuévas
Willian
Samuel Eto'o
Christian Atsu
Nemanja Matic (tammikuu 2014)
Mohamed Salah (tammikuu 2014)
Kurt Zouma (tammikuu 2014)

Lainalle:
Thibaut Courtois (Atletico Madrid)
Marko Marin (Sevilla)
Patrick van Aanholt (Vitesse Arnheim)
Oriol Romeu (Valencia)
Wallace (Inter Milan)
Josh McEachran (Watford)
Gaël Kakuta (Lazio)
Lukas Piazon (Vitesse Arnheim)
Cristian Cuévas (Vitesse Arnheim)
Sam Hutchinson (Vitesse Arnheim)
Nathaniel Chalobah (Crystal Palace)
Christian Atsu (Vitesse Arnheim)
Victor Moses (Liverpool)
Romelu Lukaku (Everton)
Ryan Bertrand (Aston Villa)
Kurt Zouma (St. Etienne)
Nathan Ake


Täydennetään pelaajalistaa tarvittaessa

Pre-Season

Asian tour
17.7. Singha All-Star XI - Chelsea 0-1 (Lukaku)
21.7. Malaysia XI - Chelsea 1-4 (Traore, De Bruyne, Lukaku, Moses)
24.7. Indonesia XI - Chelsea 1-8 (Hazard, Ramires*2, Traore, Ba, Terry, Lukaku*2) maalit:Video: Chelsea 8-1 BNI Indonesia All-Stars | theshedender.com

Internations Champions Cup, USA (27.7.-7.8.)

1.8. Chelsea - Internazionale 2-0 (Oscar, Hazard)
4.8. Chelsea - AC Milan 2-0 (De Bruyne, Schürrle)
7.8. Chelsea - Real Madrid 1-3 (Ramires)

Harjoitusottelu

10.8. Chelsea - AS Roma 2-1 (Lampard, Lukaku)
 
Viimeksi muokattu:

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Kiitokset ketjun aloittajalle kattavasti avausviestistä! :)

Kyllä tämä on jännää aikaa, kun uusia pelaajasoppareita hierotaan. Mielenkiinnolla nähdä millaisella kokoonpanolla ensi kauteen lopulta lähdetään.

Mielestäni vieraspaita on varsin onnistunut :) Tuo punainen raita ensin hiukan mietitytti mutta kyllä sekin sopii hienosti tuohon. Kotipaita nyt ei paljoa muuttunutkaan
 
Täydennetään pelaajalistaa tarvittaessa

Lisäisin listaan ainakin tammikuussa Brasiliasta hankitun laitapakki Wallacen, joka jatkoi kauden loppuun Brasiliassa lainalla. Samaten Malagaan loppukaudeksi lainattu ja alkukaudella satunnaisesti peliaikaa saanut brassikärki Lucas Piazon pitänee lisätä listaan. Kaikkia junnu- tai lainapelaajia on turha mainita, mutta nostaisin kolmantena esiin puolustuksen keskellä tai keskikentän pohjalla pelaavan 18-vuotiaan Nathaniel Chalobahin, joka pelasi tämän kauden lainalla Valioliigan portteja kolkutelleessa Watfordissa. Chalobah ei ole mikään tusinajunnu, sillä hänet valittiin vastikaan Englannin vuoden nuoreksi pelaajaksi. Monet kaavailevat häntä jo tulevaksi kaudeksi Chelsean rotaatioon mukaan. Todella mielenkiintoinen nuori englantilainen pelaaja kyseessä.


Itse ainakin pidän. Sopivan retro eikä ainakaan mikään Liverpoolin paidan kaltainen oksennus, jolle vastustajat nauravat ja omatkin häpeävät.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Sopivan retro eikä ainakaan mikään Liverpoolin paidan kaltainen oksennus, jolle vastustajat nauravat ja omatkin häpeävät.

Käsittämätön kyllä tuo Liverpoolin uusi tyyli. En ole vielä nähnyt yhtäkään kommenttia jossa tosissaan kehuttaisi.

Edit: The Sun listasi historian karmeimmat pelipaidat Worst kits in English football history ( The Sun )
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Itse ainakin pidän. Sopivan retro eikä ainakaan mikään Liverpoolin paidan kaltainen oksennus, jolle vastustajat nauravat ja omatkin häpeävät.

Sama juttu. Pidän siitä, että paidasta on tehty selkeän yksinkertainen. Onneksi ei ole moneen vuoteen tarvinnut katsella neonvärejä. Tämä paita saattaa mennä jopa tilaukseen?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei taida Schürrlen siirto toteutua, koska Mourinhon haluaa pitää De Bruynen Sinisissä ensi kaudella. Sama pätee myös Lukakuun, uusi Drogba pääsee näyttämään taitonsa kotiyleisölleen. Demba Ba on aika varmasti poistumassa joukkueesta, ei ole tilaa. Varsinkin, jos Cavani signataan. Toinen mahdollinen hankinta olisi Porton nuori toppari Mangala. Courtois jatkaa kolmannen kauden putkeen Atleticon kassarina.
 
Ei taida Schürrlen siirto toteutua, koska Mourinhon haluaa pitää De Bruynen Sinisissä ensi kaudella. Sama pätee myös Lukakuun, uusi Drogba pääsee näyttämään taitonsa kotiyleisölleen. Demba Ba on aika varmasti poistumassa joukkueesta, ei ole tilaa. Varsinkin, jos Cavani signataan. Toinen mahdollinen hankinta olisi Porton nuori toppari Mangala. Courtois jatkaa kolmannen kauden putkeen Atleticon kassarina.

Itse taas veikkaan, että Schürrlen diili toteutuu. Sitä on nyt niin kauan jauhettu ja joka suunnasta annettu viestiä, että homma toteutuu. De Bruynen laina ei vain sitten sisälly diiliin, vaan siirtoa täytyy kompensoida jotenkin muuten, esimerkiksi maksamalla hieman suurempi siirtosumma tai muuta vastaavaa.

Ja uskon, että niin Lukakun kuin De Bruynen kanssa Mourinho etenee siten, että heille annetaan reilu mahdollisuus nousta ykkösmiehistöön. Jos sitten elokuussa näyttää siltä, että miesten asema on sellainen, ettei säännöllistä peliaikaa ole luvassa tarpeeksi, niin sitten lainataan vielä kaudeksi. Courtoisin osalta taidettiin jo ilmoittaa, että hän jatkaa vielä yhden kauden Madridissa lainalla.

Voi olla, että Demba Ba'n pelit sinisissä jäivät puolen kauden mittaisiksi. Tämäkin tosin riippuu niin monesta asiasta. Tällä hetkellähän hän on kakkoskärki Torresin takana, mutta sitten kun mixiin lyödään Lukaku ja uusi hankinta/hankinnat, niin homma voi olla eri. Toisaalta taas jos Cavanin kaltainen jättikala hommataan, niin se voi ollakin Torres, joka lähtee. Saas nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
The Happy One piti ensimmäisen virallisen lehdistötilaisuuden: Chelsea boss Jose Mourinho says Premier League return makes him 'The Happy One' | Chelsea News, Transfers, Fixtures, Scores | Sky Sports Football

Mourinhon vastaisku epsanialais pelaajien itkuihin: Jose Mourinho hits back at Andres Iniesta after claims he 'damaged' La Liga | Chelsea News, Transfers, Fixtures, Scores | Sky Sports Football

Juttua Schürrlen siirtoon liittyen, tilanne näyttää olevan aika levällään, kun Mourinho ei päästä De Bruynea lainalle Leverkuseniin. Kauppaehdot saattavat tietysti muokkauttua uuteen uskoon, mutta hiukan epäilyttää. Chelsea oli jo nyt laittamassa aika ison summan kiinni pelaajaan: Leverkusen give up on De Bruyne - ESPN FC
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Myös Matan liittyvät huhut ovat silkkaa huttua, jota nämä brittien keltainen lehdistö jaksaa keksiä. Ei ole lähdössä minnekään.

Olen jotenkin onnistunut missaamaan kaikki Mataan liittyvät huhut poislukien sen minkä tänään luin ja jossa mainittiin Matan allekirjoittavan uuden 5-vuotisen sopimuksen Confederations Cupin jälkeen. Tuon huhun mukaan uudessa sopimuksessa viikkopalkka olisi noin 150k euroa.

Ja mitä siihen Schürrlen siirtoon tulee, niin edelleenkin uskon sen toteutumiseen. Schürrle ehti jo todeta 'kusenin faneille vaihtavansa seuraa kesällä. Korvaava pelaajakin on Hyypiän jengillä katsottuna, joten kyllä Schürrle johonkin siirtyy.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Matan siirtoon liittyvät jutut ovat liittyneet Mourinhoon ja siihen, että hän myisi pelaajia pois rahoittaakseen uusia hankintoja. Toinen pelaaja olisi ollut Luiz, jota huhuiltiin Barcelonan paitaan. Matan osoitteesta ei siis ole ollut sen tarkempaa tietoa edes, huuhaa huhuja vain.

Jos tuo jatkosoppari pitää kutinsa, niin tulevaisuutta olisi jälleen turvattu. Mata oli kuitenkin tämän kauden ehdottomasti paras ja tärkein pelaaja. Statistiikka tukee mukavasti edellistä lausetta Juan Mata Bio, Stats, News - Football / Soccer - - ESPN FC.

Tässä seuraava nuori talentti Sinisiin: Agent: Chelsea interested in Van Ginkel - ESPN FC ?
 
Tässä seuraava nuori talentti Sinisiin: Agent: Chelsea interested in Van Ginkel - ESPN FC ?

Ei yllättäisi. Varsinkin kun ottaa huomioon Chelsean hyvät suhteet tuonne Vitessen suuntaan. En nyt ole varma onko näillä seuroilla jokin virallinen yhteistyösopimus vai muuten vain lämpimät välit, mutta viime vuosina useita Chelsean sopimuspelaajia on lainattu Vitesseen. Viime kaudellakin Vitessen paidassa pelasivat Chelsean pelaajista Patrick van Aanholt, Tamas Kalas sekä Gaël Kakuta. Aiempina kausina esimerkiksi Slobodan Rajkovic, Nemanja Matic, Ulises Davila ja Matej Delac, kaikki Chelsean sopimuspelaajia.

Tuo kyseinen Marco van Ginkel valittiin tällä kaudella Hollannissa vuoden nuoreksi pelaajaksi (tai vuoden talentiksi?), joten ihan lupaavasta pelaajasta on kyse. Aikuisten maajoukkuedebyyttikin on jo takana. Taustaltaan ja ominaisuuksiltaan paljon Kevin De Bruynen tyyppinen pelaaja. Van Ginkelin kohdallakin luultavasti ensi kausi menisi vielä lainalla Vitessessä tai jossain sitä isommassa seurassa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olen ollut sellaisessa valistuneessa käsityksessä, että Vitessen kanssa olisi ollut ainakin vielä tästä kaudesta ns. farmi- / yhteistyösopimus nuorista pelaajista. Jatkosta ei kaiketi ole vielä neuvoteltu, mutta seuroilla tosiaan hyvät välit ja onnistunut historia näissä nuorten pelaajien peluutuksessa. Yhteistyö tulee jatkumaan ainakin jossain muodossa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin siinä sitten kävi, että muutaman viikon veivaamisen jälkeen, Schürrle vihdoin ja viimein siirtyy Sinisiin pelaamaan: AGREEMENT REACHED FOR TRANSFER OF ANDRE SCHURRLE | News Article | News | Official Site | Chelsea Football Club

Miten käy sitten mm. Kevin De Bruynen? Laitetaanko kesän aikana suoraan lainalle jonnekin, vai saako antaa näyttöjä harkkamatseissa? Potentiaalisia avauksen kavereita hyökkäävään keskikentälle olisi nyt sitten seuraavasti:

Oscar
Mata
Hazard
Schürrle
Moses
De Bruyne

Ramiresin voi tiputtaa alemmas, ei tarvitse käyttää enää laitahyökkääjänä. Marin saa etsiä peliaikaa muualta.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika mielenkiintoinen tilanne Chelskissä vasemmalla laidalla. Näyttäisi tunkua olevan. Mitähän ne kaavailee Schürrlen osalta? Toivottavasti eivät pilaa kaverin kehitystä, sillä Schürrlellä on vielä jonki verran lunastamatonta potentiaalia. Täytyy myöntää, että hieman harmitti tänään, kun luin että Schürrlen siirto on varmistunut, toivoin että olisi pysynyt Saksassa, ehkä jopa siirtynyt Bayerniin. Tämä siis oma toive, ei mitään huhuja siitä edes. Marinin ura lähti jo jossain määrin alamäkeen Lontoossa, toivottavasti niin ei käy Schürrlelle, mitä tosin epäilen, kun on sen verran eritasoiset kaverit kyseessä. Kumminkin. Eli siis mitä veikkaatte, missä roolissa Schürrle pelaa tulevalla kaudella?

Veikkaan, että Marin palaa Saksaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Chelsea teki pienen sponssidiilin Adidaksen kanssa, 10 vuotta ja £300 milj.. Chelsea extend partnership with adidas in a £300m deal | Soccerlens

Mourinholle vähän extraa siirtokassaan.

Niin ja Courtois jatkaa Atleticossa lainalla vielä myös ensi kauden: Transfer news: Chelsea's Thibaut Courtois loaned to Atletico Madrid for third year | Chelsea News, Transfers, Fixtures, Scores | Sky Sports Football. Saa pelata CL-pelejä ja samalla myös petaa itselleen paikkaa ensi kesän WC skaboihin. Sitten voikin tulla ottamaan ykkösveskarin paikan Sinisistä.
 
Viimeksi muokattu:
Chelsea teki pienen sponssidiilin Adidaksen kanssa, 10 vuotta ja £300 milj.. Chelsea extend partnership with adidas in a £300m deal | Soccerlens

Jossain brittilehdessä oli tehty vertailua maailman kärkiseurojen paitadiilien välillä. Chelsean ja Adidaksen soppari on siis 300 m£ ja 10 vuotta eli 30 miljoonaa per vuosi. Tuota enemmän per kausi saa ainoastaan Real Madrid, joka nettoaa noin 31 miljoonaa per kausi. Sopimuksen kokonaisarvoltaan on suurin ManUn ja Niken 13-vuotinen sopimus, mutta siinäkin keskiarvo oli pitkälti alle 30 miljoonaa. Eli ihan markkinahintainen diili Chelsean osalta, joten se puoli on kunnossa eikä tarvitse antaa tasoitusta yhtään Englannissa tai muuallakaan.

Sitä en osaa sanoa miten tuolla uudella sopimuksella on vaikutusta tämän kesän hankintoihin vai onko mitenkään, mutta tuohan se vakautta tulevaisuutta ajatellen.

Mitä hankintoihin tulee, niin viime päivinä ollut huhurintamalla rauhallisempaa, mutta eiköhän viimeistään Conf. Cupin jälkeen ala taas tapahtua. Cavani siellä nyt on eniten tapetilla, mutta itse en ole ihan varma haluisinko hänet Chelseaan sillä poskettomalla hinnalla. Brasilian turnauksessa Cavani ei ole minua vakuuttanut, joten menkööt vaikka sinne Realiin.

Courtoisin lainan jatkaminen yhdellä kaudelllä lisää on pelkästään hyvä juttu. Hän saa peliaikaa kovassa liigassa ja pääsee myös Mestarien liigan makuun. Mielenkiintoista nähdä kuka tai ketkä ovat Chelsean muut maalivahdit tulevalla kaudella Cechin lisäksi nyt kun Turnbull ja Hilario lähtivät muualle.
 
Viimeksi muokattu:

Aapee79

Jäsen
Jossain brittilehdessä oli tehty vertailua maailman kärkiseurojen paitadiilien välillä. Chelsean ja Adidaksen soppari on siis 300 m£ ja 10 vuotta eli 30 miljoonaa per vuosi. Tuota enemmän per kausi saa ainoastaan Real Madrid, joka nettoaa noin 31 miljoonaa per kausi. Sopimuksen kokonaisarvoltaan on suurin ManUn ja Niken 13-vuotinen sopimus, mutta siinäkin keskiarvo oli pitkälti alle 30 miljoonaa. Eli ihan markkinahintainen diili Chelsean osalta, joten se puoli on kunnossa eikä tarvitse antaa tasoitusta yhtään Englannissa tai muuallakaan.

Ei ihan mennyt nyt Mängimiehen viesti oikeilla faktoilla.

170/5=34.

Linkki vie nopeasti googletettuna yhden lehden sivuille, missä Arsenalin soppari mainitaan.

Arsenal seal £170m Puma kit deal after 20 years with Nike | The Sun |Sport|Football
 
Ei ihan mennyt nyt Mängimiehen viesti oikeilla faktoilla.

170/5=34.

Linkki vie nopeasti googletettuna yhden lehden sivuille, missä Arsenalin soppari mainitaan.

Arsenal seal £170m Puma kit deal after 20 years with Nike | The Sun |Sport|Football

Tai ei mennyt nyt brittilehden tiedot oikeilla faktoilla. Kiitos vaan korjauksesta. Pitipä oikein tarkistaa se linkki, josta tietoni otin. Kyseessä on siis tämä Daily Mailin artikkeli. Tuossa on Arsenalin osalta pieni mahdollisesti pieni laskuvirhe, sillä siinä puhutaan, että sopimus on 5-vuotinen ja kokonaisarvo 170, mutta kuitenkin sopimuksen arvoksi per vuosi on saatu 30 miljoonaa. Eli jos kokonaisarvo tosiaan on sen 170, niin silloin saadaan vuotta kohti 34 miljoonaa. Jos taas vuotta kohti on 30, niin silloin kokonaisarvo onkin 150. Yhtä kaikki, hyvä diili on Chelsealla (ja toki Arsullakin).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös