Kävin muuten vajaa viikko takaperin jeesailemassa chirkkuja kotosivujen fotoilun suhteen ja samalla tutustumassa ko. harrastuksen treenaamiseen ja oli mielenkiintoinen kokemus kaikella lailla, ilo silmälle ja mieltä avartava. Keli oli heikko ja fotoista ei ihan näyttävimpiä mahdollisia tullut mutta nyt heidän kotisivuilleen ilmestyneistä saa silti hiukan käsitystä mitä kaikkea yksittäisen shown aikana tehdään, jos ei nimittäin ole kokonaisia esityksiä nähnyt. Ryhmätyötä jossa täytyy keskittymisen olla koko lailla kohdallaan alusta loppuun. Sopivan ammattimaista, sopivan rentoa, 100% urheilullista. Notkeutta ja omistautumista vaativaa urheilua. Suosittelen. Termien suhteen tosin kannattaa varautua että on, kuten eräs kerhokirjoittaja totesi, helposti yhtä ymmällään kuin pokerikeskustelua seuratessa.
Yhteistyöllä on nimittäin filosofisempikin merkityksensä, kyseessä ovat tietysti oman henk. koht. ilon ohella krokettiryhmämme ja chirkkuryhmän intressit, kun tässä krokettipuolellakin otetaan vauvan askeleita toimintojen ja tapahtumien laajentamisen saralla koko ajan, niin miksipä ei jeesailisi kimalaispeboja heiluttavia chirkku-urheilijoita ennemmin ensimmäisenä kuin vänkäisi jotain kymmenen prosentin alennusta sieltä hotellista minne seuraavissa tapahtumissa majoitumme? Näin näen elämän yleisesti ottaen yleensä. Yksi krokettilogo ja linkki chirkkujen yhteistyölistassa merkitsee hyvän karman puolelta enemmän kuin kymmenet ilmaiset sponsorioluet.