Mainos

Champions Hockey League

  • 690 200
  • 3 375
Eikös tuossa nyt perustajaseurat ole joutunut maksamaan niiden muidenkin palkintopottia sen sijaan että itse saavat mitään paitsi tietenkin sitten kun pääsevät alkulohkosta läpi. Kyllähän sitä jos joutuu maksamaan vaikka 30 000 euroa osallistumista, matkakulut, järjestämiskulut niin k,yllähän sitä noilla katsojaluvuilla vaikka Kalpan osalta voi odottaa jopa lähemmäs 100 000 euron miinusta nimenomaan sen takia että ovat osalistunut CHL peleihin.

Täytyy myöntää, että en tiedä, minkä verran ja miten perustajat rahoittavat liigaa mutta löysin yhden ruotsalaisen lähteen, jossa sanottiin, että ihan jokainen osallistuja saa 28 000€ automaattisesti. Tuo 22k oli siis väärin. Voisi kyllä kuvitella, että Engelbert-Strauss (?) ja Warrior maksaisi isoimman osan palkintorahoista, kun saavat niin paljon näkyvyyttä ympäri Eurooppaa, eikä kuitenkaan puhuta kummoisista palkintorahoista, vain 1,5 miljoonaa yhteensä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy myöntää, että en tiedä, minkä verran ja miten perustajat rahoittavat liigaa mutta löysin yhden ruotsalaisen lähteen, jossa sanottiin, että ihan jokainen osallistuja saa 28 000€ automaattisesti. Tuo 22k oli siis väärin. Voisi kyllä kuvitella, että Engelbert-Strauss (?) ja Warrior maksaisi isoimman osan palkintorahoista, kun saavat niin paljon näkyvyyttä ympäri Eurooppaa, eikä kuitenkaan puhuta kummoisista palkintorahoista, vain 1,5 miljoonaa yhteensä.

Nämä taitaa olla niitä asioita joista seurat itse vain tietää, jonkinlaiseen sitoutumiseen rahallisestikin varmasti ovat tai muuten en ymmärrä miksi Suomessakin on niin monta perustajaseuraa eikä Kärppien lisäksi muut ole tainnut matseja juurikaan edes mainostaa mitä nyt ehkä lähelle normi matsia tai normaalia ystävyysmatsia jos pelattaisiin, tai ainakin näin Jyväskylässä, tosin nyt oli ehkä jo yritystä ja varmaan ekakertaa +3000 katsojaa alkusarjan matsissa ilman mitään hintakikkailua.

,Mutta jos miettii että 2 kaksi peliä ulkomailla lentoineen niin eihän tuo varmaan vie edes välttämättä koko tuota 28 000 euron summaa. Siitä jäänee jotain kotimaan peleihin järjestyskuluihin. Moni seura on vetänyt mainosbudjetin ja muun niin pieneksi ettei juuri kulujakaan ole. Toki monella seuralla on kausikorttiin sisältynyt alkusarjan pelit joten varsinaiset tulotkin on nollissa, mutta toisaalta pudotuspeleistä on pelannut suurin osa joukkueista ja siitä pitäisi jotain jäädä käteenkin kun irtolippuja myydään. Kyllähän luulisi että yhden kieroksen pudotuspelejä päässeet joukkueet pitäisi n. 50 000 euroa voittoa tehdä vähintään jos kerta jokainen tuommoisen summa saa jo pelkästään osallistumisesta ja käsittääkseni joka kierokselta lisäntyy palkintopotti jolla lentoja maksellaan. Aika moni on tainnut kuitenkin puhua vain hieman voittoa tai miinuksesta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Suomalaisjoukkueita tänään kolme kappaletta tulessa. HIFK kohtaa kotonaan EV Zugin jolle hävisi viikko sitten Sveitsissä 2-1. Illan panoksena voisi sanoa olevan lohkovoitto, sillä lohkon kolmas seura on tanskalainen Esbjerg Energy jota vastaan ainakin näin lähtökohtaisesti voi odottaa sekä Zugin, että myös IFK:n ottavan täydet pisteet. Zug kävi jo hakemassakin Tanskasta 8-3 voiton.

TPS kohtaa puolestaan kotonaan tshekkiläisen Liberecin jonka se voitti Tshekin maaperällä rankkareiden jälkeen 2-1. Voitolla TPS varmistaisi jatkopaikan.

Ja sitten JYP lähtee Ruotsiin jossa vastaan tulee Linköping. Linköping on voittanut molemmat matsinsa ja sillä on jäljellä enää ainoastaan kotiotteluita. JYP lähtee revanssimielessä hävittyään kotonaan Linköpingille 4-1.

Ei pitäisi olla mitään läpihuutomatseja nämä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mestareiden liigaa on taas pelattu, pienen tauon jälkeen ja turnauksen lohkovaiheen jälkimmäinen puolisko alkoi Game day 6 osalta torstaina. Tuolloin tosin vain yksi peli, jossa sveitsiläinen Fribourg voitti kotonaan itävallan EBEL liigassa pelaavan tshekkiläisjoukkueen Znojmon, lukemin 5-2. Game day 6 jatkui perjantaina ja heti alkuillasta oli kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa. Turussa TPS isännöi tshekkiläistä Libereciä ja hoiteli pelin lukemin 3-1. Itse en ehtinyt peliä näkemään, kun en ruutujen äärellä ollut, mutta ilmeisesti Turussa oli myös jotain hässäkkää ollut. Toisessa suomalaispelissä sitten HIFK isännöi EV Zugia, jolle helsinkiläiset oli ensimmäisessä vieraspelissä hävinneet. Maanantainen harjoituspeli Luganoa vastaan antoi kuitenkin uskoa, että nyt pelin pitäisi olla jo paremmalla mallilla, mutta todellisuus iski aika nopeasti kasvoille. Harjoituspelit ovat harjoituspelejä ja kilpailulliset pelit sitten jotain aivan muuta. Tässä on nähty mother nature hokii, air hokii ja ties mitä kaikkea, mutta perjantainen esitys muistutti lähinnä "vittu mitä paskaa" hokii. No eipä tuosta pelistä enempää, HIFK hävisi 1-4 ja sveitsiläiset saivat taas yhden päänahan lisää, suomalaisten kustannuksella. Perjantai ilta jatkui sitten vielä kahdella ruotsalaisten ottelulla. Toisessa Linköping voitti Jypin 4-3 ja toisessa sitten sveitsiläiset jatkoivat hienoja suorituksiaan, kun Davos voitti Djurgårdenin 3-1. Game day 7 alkoi sitten tänään ja ensimmäisessä ottelussa slovakialainen Nitra voitti tshekkiläisen Plzenin jo toistamiseen. Tällä kertaa lukemin 4-2. Myöhemmin oli sitten taas sveitsiläisten juhlaa, kun Bern voitti kotonaan slovakialaisen Kosicen 3-1 ja Zürich voitti niinikään kotonaan Lukon 2-0. Lukon peliä katsellessa katsomo palvelusta, sai kuulla myös sellaista, että Zürichissä järjestetään kansanäänestys siitä, saako kaupunki uuden jäähallin. Siinä sitä sitten vaan pohti, että olisiko tämä kausi helsinkiläisten osalta alkanut jo Gardenissa, jos helsinkiläisiltä olisi asiasta kysytty?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tässä vaiheessa kilpailua jatkopaikkansa pudotuspeleihin on varmistanut kaiketi jo seuraavat joukkueet

HV-71
Sparta Praha
Färjestad
Skellefteå
Bern
Linköping
TPS
EV Zug
Kärpät
Zürich
Frölunda

Huomenna jatkopaikan voi varmistaa kaksi joukkuetta. Fribourg pääsee jatkoon, jos onnistuu voittamaan Znojmon ja Saipa, jos onnistuu voittamaan Luulajan.
 
Tässä vaiheessa kilpailua jatkopaikkansa pudotuspeleihin on varmistanut kaiketi jo seuraavat joukkueet

HV-71
Sparta Praha
Färjestad
Skellefteå
Bern
Linköping
TPS
EV Zug
Kärpät
Zürich
Frölunda

Huomenna jatkopaikan voi varmistaa kaksi joukkuetta. Fribourg pääsee jatkoon, jos onnistuu voittamaan Znojmon ja Saipa, jos onnistuu voittamaan Luulajan.
SaiPalle taitaa riittää yksi piste jatkopaikkaan huomenna...
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On jotenkin vaikeaa välttyä harkkapelifiilikseltä katsoessa Luleån ja SaiPan peliä, kun lappeenrantalaisten päävalmentaja teutaroi huppari päällä vaihtoaitiossa. Ainakin itse olen mieltänyt, että aina ns. tosipeleissä koutsi laittaa puvun päälle. Nämä hupparit sitten Pitsiturnauksissa ja muissa harkkapeleissä, kuten näköjään siis myös CHL:ssä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
On jotenkin vaikeaa välttyä harkkapelifiilikseltä katsoessa Luleån ja SaiPan peliä, kun lappeenrantalaisten päävalmentaja teutaroi huppari päällä vaihtoaitiossa.

Santanen vaan seuraa nöyränä poikana Liigan ja pelaajayhdistyksen määrittämää linjaa. Liigan ja pelaajayhdistyksen välinen sopimus nimittäin estää seuroja peluuttamasta pelaajaa useammassa kuin kahdeksassa harjoitusottelussa ennen Liiga-kauden alkua, ja CHL-ottelut katsotaan tässä sopimuksessa harjoitusotteluiksi.

Tämä kahdeksan harjoitusottelun rajoitus on aiheuttanut SaiPalle pieniä kokoonpano-ongelmia, mutta onneksi Luulaja kaatui valmentajamme kasuaalisesta pukeutumisesta huolimatta!
 
On jotenkin vaikeaa välttyä harkkapelifiilikseltä katsoessa Luleån ja SaiPan peliä, kun lappeenrantalaisten päävalmentaja teutaroi huppari päällä vaihtoaitiossa. Ainakin itse olen mieltänyt, että aina ns. tosipeleissä koutsi laittaa puvun päälle. Nämä hupparit sitten Pitsiturnauksissa ja muissa harkkapeleissä, kuten näköjään siis myös CHL:ssä.
Eikös nämä CHL-pelit ole juuri höntsäpelejä... Näin ainakin Luulajassa ja Lappeenrannassa ajatellaan yleisömäärien perusteella. Itsekin vaihtaisin jokaisen CHL-pisteen runkosarjan pisteisiin, jos se olisi mahdollista. Näköjään täältä löytyi yksi joka näitä tosipeleiksi kutsuu?
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Eikös nämä CHL-pelit ole juuri höntsäpelejä... Näin ainakin Luulajassa ja Lappeenrannassa ajatellaan yleisömäärien perusteella. Itsekin vaihtaisin jokaisen CHL-pisteen runkosarjan pisteisiin, jos se olisi mahdollista. Näköjään täältä löytyi yksi joka näitä tosipeleiksi kutsuu?
Itse en ainakaan miellä näitä matseja miksikään höntsäpeleiksi. Kyllähän ainakin SaiPa on ottanut kisat tosissaan ja miksipä ei ottaisi. Toivotaan että jatkossa saataisiin enemmän porukkaa hallille. Taisi 0-8 ja 4-1 tappiot vähän pelottaa tuularikansaa... :D
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Neljän pelin päivä takana ja pienoisia yllätyksiä taas. Saipa onnistui jo toistamiseen voittamaan ruotsalaisen Luulajan, vaikka tällä kertaa tuli vain kahden pisteen voitto. Tuokin kuitenkin riitti siihen, että Saipa varmisti jatkopaikkansa ja kauden 14/15 jääkiekon eurooppalainen seurajoukkue mestari Luulaja on jo melkoisissa vaikeuksissa, päästä alkulohkostaan ylipäätään jatkoon. Lohkon toisesta jatkopaikasta kamppailevat Eisbären Berlin (3 pistettä, kaksi peliä jäljellä) ja Luulaja (1 piste, yksi peli jäljellä). Eli vaikka Luulaja voittaisi viimeisen lohkopelinsä kotonaan Berliiniä vastaan, niin Saipan mahdollinen löysäily, viimeisessä pelissä (kun lohkon voitto on jo varma) voi jättää ruotsalaiset tämän lohkon viimeisiksi.

Toinen peli oli ruotsalaisen Färjestadin ja tshekkiläisen Sparta Prahan välillä. Tässäkin tshekit ehkä hieman yllättäen onnistuivat voittamaan ruotsalaiset vieraissa. Toisaalta nämä molemmat joukkueet olivat varmistaneet jo jatkopaikan tästä lohkosta ja Färjestadillakin on vielä viimeinen peli puolalaista Krakovaa vastaan kotonaan, josta voitolla vievät lohkon ykköspaikan. Eli ehkä ruotsalaisilla ei ollut niin sanotusti tuli perseen alla tänään.

Kolmannessa ottelussa sveitsiläinen Fribourg kävi hakemassa täyden pistesaaliin vieraista, tshekkiläisen EBEL seuran, Znojmon kustannuksella ja varmisti myös jatkopaikan lohkostaan. Znojmolla on enää yksi peli Müncheniä vastaan ja ovat nollassa pisteessä. Münchenillä sen sijaan vielä kaksi peliä ja jo kolme pistettä, eli eiköhän Znojmon eurotaival jää tällä kaudella alkulohkoon.

Neljännessä pelissä sitten saksalainen Wolfsburg voitti tshekkiläisen Pardubicen kotonaan, murskaavasti 6-0. Pardubice kohtaa viimeisessä pelissään samaisen Wolfburgin kotonaan ja ovat tässä vaiheessa jo pisteen jäljessä. Wolfburgilla sen sijaan kaksi peliä vielä jäljellä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse en ainakaan miellä näitä matseja miksikään höntsäpeleiksi. Kyllähän ainakin SaiPa on ottanut kisat tosissaan ja miksipä ei ottaisi. Toivotaan että jatkossa saataisiin enemmän porukkaa hallille. Taisi 0-8 ja 4-1 tappiot vähän pelottaa tuularikansaa... :D

Taitaa nykyisellään olla jotain liigamatsin ja höntsä harjoituspelien välimuotoa nämä alkulohkon pelit, hieman riippuu aina ajankohdasta ja kuka vastassa. Välillä on joukkueilta puoliksi hiihtelyä ja yleisöä vähän, mutta välillä myös hyvätasoista peliä. Joukkueiden valmentajat ja johdot usein kyllä puhuu kuinka lähdetään hakemaan voittoa ja menestystä CHL, mutta sitten harvemmin mitään tehdään sen eteen että yleisöä löytyy hallille ja tehtäisiin turnauksesta iso. Kärpät taitaa olla ainoa poikkeus. Välillä myös pelaajista näkee että ei tosissaan oteta joka tilannetta. Voitaneen puhua kovatasoisista harjoitusmatseista.

Vähän ehkä harmi että pelit on myös maksukaavien takana ilman että näytetään mitään maikkarin puolella. media kirjoittelee vähän turnauksesta. Tää voisi olla seuroille myös jonkinlainen sisäänheitto tuote liigakautta silmällä pitäen ja houkutella uusia katsojia halliin, mutta nyt suuret massat ei tiedä edes näistä peleistä.
 

Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Kumma kyllä kun yleensä Maikkari hehkuttaa omia tapahtumiaan kaikissa medioissaan.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kumma kyllä kun yleensä Maikkari hehkuttaa omia tapahtumiaan kaikissa medioissaan.

Hehkuttivat ekana vuonna, mutta ilmeisesti myynti sakkasi pahasti ja tämän jälkeen ovat käyttäneet ihan minimaalisen panoksen CHL:n esilletuomiseen. Tosin eipä ole kovin suuri yllätys, että mitään Maxia ei myydä tuotteella, joka on juuri lanseerattu ja hukutetaan heti maksukanaville ilman, että maksava yleisö näkee edes koko tuotteen tasoa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Taitaa nykyisellään olla jotain liigamatsin ja höntsä harjoituspelien välimuotoa nämä alkulohkon pelit, hieman riippuu aina ajankohdasta ja kuka vastassa. Välillä on joukkueilta puoliksi hiihtelyä ja yleisöä vähän, mutta välillä myös hyvätasoista peliä. Joukkueiden valmentajat ja johdot usein kyllä puhuu kuinka lähdetään hakemaan voittoa ja menestystä CHL, mutta sitten harvemmin mitään tehdään sen eteen että yleisöä löytyy hallille ja tehtäisiin turnauksesta iso. Kärpät taitaa olla ainoa poikkeus. Välillä myös pelaajista näkee että ei tosissaan oteta joka tilannetta. Voitaneen puhua kovatasoisista harjoitusmatseista.

Täytyy muista, että nyt pelataan vasta alkusarjaa, kun kirjoittelet näitä sun höntsäturnauskommentteja täällä. Jos esim. JYPillä on käytännössä varma jatkopaikka plakkarissa niin kyllä se vähän vaikuttaa siihen asennoitumiseen alkusarjan osalta, ihan samalla tapaa kuin runkosarjassa on välillä ns. pakkopullapelejä. Pudotuspeleissä panokset luonnollisesti kovenevat ja sen myötä myös pelin tempo ja pelaajien asennoituminen turnaukseen.
Ja ei minusta JYPin peleissä ole ihan kauheasti näkynyt löysäilyä, pikemminkin peli on vielä vähemmän yllättäen tässä vaiheessa kautta hakusessa ja se saa pelin välillä näyttämään huonolta ja löysältä.

Pitää myös muistaa, että seuroilla on rajallisesti resursseja mainontaan. Jyväskylässähän oli aika selvästi tehty tietoinen valinta, että kauden eka kotipeli on CHL-matsi Linköpingiä vastaan, 2/3 "harjoituskauden" kotipeleistä on lopulta CHL-matseja. Väittäisin, että tuossa on jonkin verran suunnitelmaa takana. Linköping -matsi oli muutenkin mielestä aika hyvin esillä somessa ja yleisöä noin muutenkin kiitettävästi paikalla. Muista organisaatioista on paha puhua, kun en mitään Turun tai Kuopion paikallismedioita seuraa, tuskin myös sinäkään.

Kärpillä on se etu muihin seuroihin nähde turnauksessa, että siellä on pelattu molempina vuosina voitosta ja takana on sitä kulttuuria ECC:stä. On helpompi panostaa mainontaan mitä pidemmälle turnauksessa pääsee. Ihan vain jo tulojen takia, mutta myös sen ilmaisen medianäkyvyyden kannalta mitä siinä sivussa tulee. Ei Helsingin Sanomat kirjoita mitään isoa juttua alkusarjasta, mutta, kun suomalainen seura pelaa finaalissa niin se huomioidaan jo muuallakin kuin Oulussa. Vähemmän yllättäen menestyksen perässä ne satunnaiset lätkäfanitkin löytävät hallille ja näkevät tuotteen omin silmin. Eivätkä joudu lukemaan netistä tai mediasta vähättelelviä kommentteja (Iltalehti esim.) ja tämä ruokkii taas sitä jatkumoa seuraavalle vuodelle. Käyt katsomassa kovatasoisen semifinaalipelin, joka on pelillisesti kovempi kuin ne satunnaiset liigapelit mitä olet nähnyt kauden aikana, jolloin aika varmasti tuotteesta jää hyvä mielikuva ja tulet toistekkin paikalle ja luultavasti kehut sitä vielä kavereille ja tutuille.

Mikään määrä mediarummutusta pelaajien ja joukkueiden taholta ei poista sitä tahraa mitä osa mediatahoista luo sarjalle. Jos Pekka Jalonen käyttää kolme kuukautta alkukaudesta haukkuakseen CHL:ää, samalla nostaen KHL:ää jalustalle niin kyllä se jää jonnekin takaraivoon niille ihmisille, jotka Jalosen tekstejä lukevat ja vähän lätkästä ja mediasta ymmärtävät. "Puolueettoman" mediatahon kommentilla on lopulta monen silmissä isompi merkitys kuin työnsä puolesta turnausta kehuvilla valmentajilla ja pelaajilla.
Ja, kun se itse tuote on piilossa maksumuurien takana niin harva siihen sitten pääsee tutustumaan helpolla. Sarjan kannalta tv-sopimuksessa olisi pitänyt määritellä tarkkaan, että MTV on velvollinen näyttämään x määrän pelejä ilmaiskanavillaan. Tällöin maksavalle asiakkaalle jää vain se mielikuva mitä media ja mahdollisesti kaverit ovat luoneet tuotteesta. Loppukesästä moni oikeasti tekee mielummin ihan jotain muuta kuin seuraa lätkää ja tällöin kokeilureissut johonkin alkusarjan peleihin jäävät tekemättä.

Aikataulujen osaltahan sarja on ottanut selviä askeleita eteenpäin, jos vertaa ensimmäiseen vuoteen. Toki vieläkin kaipaisi selvempiä pelipäivä ihan näin alkusarjankin osalta. Ensi vuonna aloitus tapahtunee myöhemmin, kun joukkuemäärä putoaa. Mikä taas luo ihan eri mielikuvan tuotteesta, kun sitä ei pelata harjoituskaudella eikä mukana ole mitään #12 sijoittuneita kuopiolaisia mukana.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy muista, että nyt pelataan vasta alkusarjaa, kun kirjoittelet näitä sun höntsäturnauskommentteja täällä. Jos esim. JYPillä on käytännössä varma jatkopaikka plakkarissa niin kyllä se vähän vaikuttaa siihen asennoitumiseen alkusarjan osalta, ihan samalla tapaa kuin runkosarjassa on välillä ns. pakkopullapelejä. Pudotuspeleissä panokset luonnollisesti kovenevat ja sen myötä myös pelin tempo ja pelaajien asennoituminen turnaukseen.
Ja ei minusta JYPin peleissä ole ihan kauheasti näkynyt löysäilyä, pikemminkin peli on vielä vähemmän yllättäen tässä vaiheessa kautta hakusessa ja se saa pelin välillä näyttämään huonolta ja löysältä.

Niin nythän taitaa olla niin että JYP saattaa olla lauantaina pakkovoiton edessä, että kyllähän sitä asennoitumista pitäisi olla.

Mutta en minä tätä varsinaisesti höntsäämiseksi kutsu, sitähän mä tässä juuri edellisessä viestissä yritin sanoa, että peli on harjoitusmatsin ja liigamatsin jotain välimaastoa. Mutta enemmän mä tässä yrittäisin tällähetkellä vastuuta pistää seuroille itselle, suurin osa suomalaisista seuroista puhuu että halua on menestyä ja muuta, että seuroja kiinostaa turnaus, mutta muussa tekemisessä se ei oikein näy että turnausta yritettäisiin tehdä mielenkiintoisempaa. Esimerkiksi kyllä JYPillä oli aikaisempaa enemmän somessa juttua, mutta mistään ei oikein ihmisille välity se että pelattaisiin mitään muuta kun harjoitusottelua tai harjoitusturnausta. Kuitenkin puhutaan mestareiden liigasta, mutta sitä ei oikein osata kaupata ihmisille. Tässäkohti kuitenkin käytännössä seurat itse muodostaa tämän liigan ja pitäisi yrittää kasvattaa mainetta.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Se olisi taas kahdeksan ottelun ilta takana ja tänäänkään ei säästytty yllätyksiltä tai "yllätyksiltä". Ensimmäiset kaksi peliä alkoivat seitsemältä ja toisessa kohtasi tshekkiläinen Mlada Boleslav ja valko-venäläinen Yunost Minsk. Tshekkiläiset olivat pakkovoiton edessä ja onnistuivat kotonaan hakemaan voiton. 3-2 voitolla ei kuitenkaan maaliero kasvanut tarpeeksi suosiolliseksi, joten jatkopaikkaan tarvitsevat vielä apuja ruotsalaiselta Växjöltä, jonka pitäisi ilmeisesti voittaa Yunost runsasmaalisesti tai tshekkiläiset ovat ulkona. Lohkon viimeinen peli on siis Ruotsissa Växjön ja Yunostin välillä. Lohkossa on myös se erikoisuus, että ennen viimeistä ottelua kaikki joukkueet ovat viidessä pisteessä, eli homma jokseenkin auki vielä.

Toinen ottelu pelattiin slovakialaisen Nitran ja norjalaisen Stavangerin välillä. Slovakit olivat kotonaan maalin parempia ja veivät ottelun lukemin 2-1. Ottelu oli slovakkien viimeinen, lohkovaiheessa ja voitolla sinetöivät lohkovoiton, jolla kaiketi irtoaa pudotuspeleissä "helpompi" vastustaja. Lohkon kaksi muuta joukkuetta, Stavanger ja tshekkiläinen Plzen ovat molemmat kolmessa pisteessä ja kohtaavat vielä Tshekeissä.

Kolmas peli oli norjalaisen Lorenskogin ja tshekkiläisen Liberecin välinen ottelu ja tämänkin ottelun norjalaiset hävisivät lukemin 1-2. Tappio varmisti myös sen, että Lorenskog jää lohkossaan viimeiseksi ja vika kotipeli TPS:ää vastaan on siten merkityksetön, jatkon kannalta. Ottelu on myös TPS:lle merkityksetön, koska ovat voittaneet jo lohkonsa.

Neljännessä pelissä sveitsiläinen joukkue hävisi saksalaiselle joukkueelle, kun Fribourg kävi Münchenissä häviämässä paikallisille Red Bull joukkueelle. Fribourg oli varmistanut jatkonsa jo aikaisemmin, joten ehkä se vaikutti asiaan, mutta voidaan pitää ainakin pienoisena yllätyksenä, varsinkin kun sveitsiläiset noin kokonaisuutena ovat pelanneet niin hyvin tällä kaudella.

Viidennessä pelissä Lukko kävi saksalaisen Ingolstadtin vieraana ja poimi tuliaisina 6-1 voiton ja kolme pistettä. Tämäkin ottelu käytännössä sinetöi tämän lohkon ja samaisten joukkueiden viimeinen kohtaaminen Raumalla on lohkosijoitusten kannalta merkityksetön. Zürich vie ykköspaikan hukattuaan vain yhden pisteen, jaossa olleista 12 pisteestä ja Rauman Lukko tulee hyvänä kakkosena perässä.

Kuudennessä pelissä sveitsiläiset jällein jyräsivät ja alle jäi itävaltalainen Linz, jolle jäi kotiin viemisinään 0-5 tappio. Samalla jäivät ilmeisesti lohkon viimeiseksi. Toki tasapisteissä slovakialaisen Kosicen kanssa, mutta slovakkien maaliero jäi vain viisi maalia pakkaselle. Itävaltalaiset ottivat maalierossa miinusta peräti seitsemän maalia.

Seitsemännessä pelissä oli niin ikään yllätystä ilmassa, kun ranskalainen Rouen vei pelin kotonaan sveitsiläistä Davosia vastaan aina jatkoajalle asti. Vaikka Davos lopulta voitti ja siten varmistui myös, että ranskalaiset jäävät lohkossaan jumboksi, on Rouenin ottama piste ensimmäinen ranskalaisjoukkueille, tämän vuotisessa kilpailussa.

Myös viimeisessä ottelussa sveitsiläiset joutuivat urakoimaan yliajalle ja tällä kertaa tanskalaisia vastaan. EV Zugin ja Esbjergin välinen peli meni aina rankuille asti, ennenkuin sveitsiläiset pääsivät juhlimaan 3-2 voittoa. EV Zug otti myös omassa lohkossaan 11 pistettä, tarjolla olleista 12 pisteestä. Viimeisissä kahdessa pelissä HIFK ja Esbjerg kohtaavat toisensa Suomessa ja Tanskassa. Tämän iltaisen tuloksen myötä tanskalaisilla on pieni edge, koska ovat saaneet jo yhden pisteen. HIFK on toistaiseksi pistetili avaamatta, lohkon sarjataulukossa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Niin nythän taitaa olla niin että JYP saattaa olla lauantaina pakkovoiton edessä, että kyllähän sitä asennoitumista pitäisi olla.

Mutta en minä tätä varsinaisesti höntsäämiseksi kutsu, sitähän mä tässä juuri edellisessä viestissä yritin sanoa, että peli on harjoitusmatsin ja liigamatsin jotain välimaastoa. Mutta enemmän mä tässä yrittäisin tällähetkellä vastuuta pistää seuroille itselle, suurin osa suomalaisista seuroista puhuu että halua on menestyä ja muuta, että seuroja kiinostaa turnaus, mutta muussa tekemisessä se ei oikein näy että turnausta yritettäisiin tehdä mielenkiintoisempaa. Esimerkiksi kyllä JYPillä oli aikaisempaa enemmän somessa juttua, mutta mistään ei oikein ihmisille välity se että pelattaisiin mitään muuta kun harjoitusottelua tai harjoitusturnausta. Kuitenkin puhutaan mestareiden liigasta, mutta sitä ei oikein osata kaupata ihmisille. Tässäkohti kuitenkin käytännössä seurat itse muodostaa tämän liigan ja pitäisi yrittää kasvattaa mainetta.

Pakkovoitto ja pakkovoitto...

No eikö tuo juuri kauniisti sanottuna tarkoita höntsäturnausta, jos peli ei sinusta vastaa edes liigapeliä.

Niin, onhan sen englantia ymmärtämättömille tai muuten vaan lukutaidottomille vaikea ymmärtää, että CHL on jääkiekon mestareiden liiga ja voitto moisesta olisi iso asia eikä mikään harjoitusturnaus jossa kaikilla on kivaa. En tiedä mitä ihmetekoja sinä odotat seuroilta tuon sanoman perille viemiseksi, jos kuluttajat eivät vieläkään ole halunneet tuota (sinun mielestäsi) tajuta. Ei liigaseurat kontrolloi mediaa, joka vastaa aika pitkälti mielikuvan luomisesta. JYP kontrolloi vain mitä he itse sanovat turnauksesta ja tuovat esille ja tässähän on koko ajan painotettu, että seuralle ja pelaajille kyseessä on merkittävä turnaus, eikä mikään harjoitusturnaus.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Pudotuspeliparien arvonta suoritetaan ensi maanantaina (lohko vaihe saadaan pelattua loppuun sunnuntaina) MTV3:n studioilla, kello 12 CET. Eli onko tuo sitten klo 13 Suomen aikaa? Juttu turnauksen sivuilla. Viime vuotiseen tapaan joukkueet sijoitetaan kahteen koriin. Ensimmäiseen tulee lohkovoittajat ja toiseen lohkokakkoset. Näistä sitten arvotaan pareja, kuitenkin sillä poikkeuksella, että samassa lohkossa pelanneet joukkueet eivät voi kohdata toisiaan, ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Seuraavilla kierroksilla se sitten voi olla jo mahdollista. Mitään kansallisia rajoitteita ei ole, eli joukkueet samasta maasta, voivat kohdata jo heti ensimmäisestä pudotuspelikierroksesta lähtien. Joukkueet sijoitetaan kiinteään pudotuspelikaavioon, eli myöhemmissä vaiheissa ei enää arvontoja suoriteta vaan kaavio määrää, kenet kukin kohtaa, missäkin vaiheessa, jos jatkoon pääsee.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tänään taas pelattiin ja viiden ottelun joukossa oli jällein yllätyksiäkin. Ilta aloitettiin kahden tshekkiläisen ja kahden saksalaisen kohtaamisilla. Ensimmäisessä Vitkovice voitti kotonaan Krefeldin 5-3 ja nousi lohkossaan kakkospaikalle. Tosin Krefeldillä on vielä yksi ottelu Kärppiä vastaan ja vaikka kyseessä on oululaisten kotiottelu, on Kärpät varmistanut jo lohkovoiton, joten saa nähdä, lähtevätkö peliin sata lasissa, vai säästelläänkö paukkuja Liigan alkuun. Krefeld on Vitkoviceä yhden pisteen perässä.

Toisessa pelissä Pardubice otti kotonaan hyvitystä Wolfsburgia vastaan, lukemin 6-1, sillä viime viikolla kävivät Saksan puolella häviämässä saman parin pelin lukemin 0-6. Pardubice siirtyi myös lohkossaan kakkoseksi, mutta kuten Vitkovice, sillä on pelit loppu ja kahden pisteen päässä oleva Wolfburg pelaa vielä yhden ottelun, lohkon jo voittanutta Frölundaa vastaan.

Myöhemmin illalla pelattiin kaksi peliä, jossa ruotsalaiset kohtasivat itävaltalaiset joukkueet ja yksi sveitsiläisen ja saksalaisen välinen kohtaaminen.

Luganon ja Mannheimin ottelu näytti pitkään menevän vieraille ja se olisi osaltaan aiheuttanut lohkon kolmannelle joukkueelle, Tapparalle päänvaivaa. Lugano kuitenkin onnistui lopulta kääntämään ottelun itselleen jatkoajalla ja viemään samalla lohkon voiton. Toisesta sijasta pelataan sitten Tampereella Tapparan ja Mannheimin välillä. Mannheimilla on otteluun lähdettäessä yhden pisteen etu ja edellinen joukkueiden kohtaaminen päättyi Saksassa Mannheimin 4-1 voittoon.

Illan ensimmäinen ruotsalaisten ja itävaltalaisten välinen ottelu pelattiin Reb Bull Salzburgin kotona ja vieraaksi asettui HV-71. Ottelua pelattiin suht tasaväkisesti kaksi erää, mutta kolmannessa erässä ruotsalaiset veivät ottelun, lukemin 2-5. Voitto vei HV-71 jo jatkoon ja kakkospaikasta kamppailevat Salzburg (kaksi peliä jäljellä, kolme pistettä) ja Sheffield (yksi peli ja nolla pistettä).

Toisessa ruotsalaisten ja itävaltalaisten pelissä sitten koettiin ehkä hieman yllättäväkin lopputulos, kun Vienna kuritti jo toistamiseen Skellefteåta. Tosin tällä kertaa vieraissa ja edellistä kertaa selvemmin, eli lukemin 2-5. Skellefteå oli tosin jo varmistanut jatkopaikkansa, joten sillä on voinut olla vaikutusta lopputulokseen. Toisaalta Kalpan tilanteen tuo tulos teki tukalaksi, koska Vienna ja Kalpa kohtaavat toisensa vielä kahdesti ja piste-etu, ennen otteluita on itävaltalaisten hyväksi 5-0. Eli jos Kalpa haluaa jatkoon, on heidän otettava molemmista peleistä täydet kolme pistettä.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Viimeisiä kierroksia viedään joten tehdäänpä pieni tilannekatsaus suomalaisten joukkueiden osalta.

Lohko C

Lugano 8p
Mannheim 4p
----------------
Tappara 3p

11.9.2016 Tappara - Mannheim

Tapparan on voitettava tuo ottelu varsinaisella peliajalla päästäkseen jatkoon, koska maaliero on reilusti Mannheimin puolella.

Lohko D

Zurich 11p
Lukko 4p
----------------
Ingolstadt 0p

10.9.2016 Lukko - Ingolstadt

Viimeisessä ottelussa ei ole enää mitään panosta, koska jatkopaikat ja lohkovoittaja ovat jo selvillä.

Lohko E

Kärpät 8p
Vitkovice 4p
----------------
Krefeld 3p

10.9.2016 Kärpät - Krefeld

Vitkovicen maaliero 7-10 ja Krefeldin 5-7. Tasapisteissä maaliero ratkaisee. Jos maaliero on tasan, ratkaisee tehdyt maalit. Krefeldillä on siis vielä jatkopaikka panoksena viimeisessä pelissä, Kärpillä panosta ei ole.

Lohko G

Zug 11p
Esbjerg 1p
----------------
HIFK 0p

9.9.2016 Esbjerg - HIFK
11.9.2016 HIFK - Esbjerg

HIFK ja Esbjerg ratkaisevat noissa otteluissa viimeisen jatkopaikan.

Lohko H

TPS 8p
Liberec 6p
----------------
Lorenskog 1p

9.9.2016 Lorenskog - TPS

Ottelussa ei ole enää mitään panosta, vaan kaikki lohkosijoitukset ovat jo ratkenneet.

Lohko I

SaiPa 8p
Berlin 3p
----------------
Luleå 1p

8.9.2016 Luleå - Berlin
10.9.2016 SaiPa - Berlin

SaiPa on varmistanut jatkopaikan. Voi myös tänään varmistaa lohkovoiton, mikäli Berlin saa korkeintaan yhden pisteen. Luleån on sen sijaan voitettava tänään varsinaisella peliajalla ja toivottava SaiPalta apuja viimeisessä pelissä päästäkseen jatkoon. Berlinillä on kolmen maalin etu maalierossa Luleån verrattuna mikäli tasapisteisiin päätyvät. Luleån olisi siis hyvä paukuttaa voitto vähän isommilla lukemilla.

Lohko K

Linköping 9p
JYP 3p
----------------
Gap 0p

8.9.2016 Linköping - Gap
10.9.2016 JYP - Gap

Linköping on varmistanut lohkovoiton ja JYP sekä Gap taistelevat viimeisestä sijasta. JYP johtaa Gapia neljällä maalilla maalieroa vertaillessa.

Lohko N

Skellefteå 7p
Vienna 5p
----------------
KalPa 0p

9.9.2016 KalPa - Vienna
11.9.2016 Vienna - KalPa

KalPan täytyy voittaa molemmat pelit varsinaisella peliajalla päästäkseen jatkoon. Viennalla on myös jatkopaikan lisäksi vielä mahdollisuus voittaa lohko.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kolmen pelin ilta takana. ilta alkoi Tshekeistä, jossa paikallinen Plzen kohtasi norjalaisen Stavangerin. Molemmat joukkueet olivat kolmessa pisteessä ja siten kaikki avoinna kummallekin joukkueelle. Ottelusta tuli lopulta maalirikas ja päättyi lopulta Plzenin 6-4 voittoon. Voitolla Plzen kuittasi lohkonsa kakkospaikan ja norjalaiset jäivät ulos pudotuspeleistä.

Toisessa ottelussa ranskalainen Gap vieraili Linköpingissä Ruotsissa ja ensimmäisen erän jälkeen ranskalaiset johtivat peliä 0-1. Linköping oli jo varmistanut lohkovoiton, joten heillä ei varsinaista tarvetta voitolle ollut. Toisessa erässä tekivät kuitenkin kolme maalia noin kolmeen minuuttiin ja tästä vierailijat eivät enää toipuneet. Ottelu päättyi lopulta ruotsalaisille 6-1. Tulos tarkoittaa myös sitä, että lohkon kakkospaikka "ratkaistaan" lohkon viimeisessä pelissä Jyväskylässä, Jypin ja ranskalaisen Gapin välillä. Tosin lähtötilanne on se, että ranskalaisten pitäisi voittaa viidellä maalilla, että menisivät jyväskyläläisten ohi.

Kolmannessa pelissä oli sitten jällein yllätystä ilmassa, kun kilpailun heikosti aloittanut Luulaja isännöi Eisbären Berliiniä. Kaksi erää meni saksalaisille puhtaasti 0-4, mutta kolmannessa erässä ruotsalaiset tykittivät ensimmäiseen kymppiin kaksi maalia, joista jälkimmäinen meni Ilari Melartille. Viimeisellä powerbreikillä sitten kuultiin ruotsalaisten valmentajaa, joka selvästi englanniksi kertoi ja toisti useamman kerran, että "tarvitaan kolme maalia". Otti myös maalivahdin pois kentältä tuolloin. Peliä oli jäljellä vielä sellaiset seitsemisen minuuttia. Viisi minuttia Luulaja pyöritteli peliä saksalaisten päädyssä, mutta Berliinin maalivahti, Petri Vehanen ei antautunut. Ajassa 58:10 saksalainen pelaaja pääsi sitten kiekon kanssa ylös ja laukoi kiekon tyhjään maaliin. Tästä lohkosta putosi siis toissa kauden Euroopan seurajoukkuemestari Luulaja ja lohkon ykköspaikasta pelataan Lappeenrannassa, Saipan ja Eisbärenin välillä. Saipalla on kahden pisteen etumatka, joten lohkovoittoon riittänee jatkoajalle pääsy.

Edit. Ja kyllä mä siis sitä world cupin esiotteluakin katsoin (hymiö).
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä olisi tuollaisia lukemia odottanut Luleå - Eisbären -pelistä. Mikäköhän tossa Luulajan pelissä mätti? No, yllätykset ovat tämän lajin suola.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Eipä olisi tuollaisia lukemia odottanut Luleå - Eisbären -pelistä. Mikäköhän tossa Luulajan pelissä mätti? No, yllätykset ovat tämän lajin suola.

Siinä mätti se että saksalaisia joukkueita aliarvioidaan edelleen täällä pohjolassa. Berliinillä on hyvä joukkue ja he pelaavat yhteen todella hyvin. Joukkueessa on paljon nordmaneille tuntemattomia suuruuksia kuten Rankel, Talbot, Tallackson ja Vehanen. Mutta totuuden nimessä todettakoon myös että Luulajalla on peli ollut ailahtelevaa, vaikka heidän ylhäältä karvaava peli on ihailtavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös