Champions Hockey League

  • 663 191
  • 3 208

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Nythän tämä pitäisi tehdä, kun KHL on kyykyssä.

Se olisi ratkaisu Suomen tilanteeseenkin, kun isot poistuisi kärjestä toiseen Liigaan ja alapuolelle jäisi pienempi Liiga, josta olisi nousujärjestelmä tähän Euroopan Super-liigaan.
Juurikin näin. En tiedä muun Euroopan tilannetta kovin hyvin, mutta Suomen tilanne on sen verran sekaisin, että oikeastaan vain täysi räjäytys sen selvittäisi. Suomi kun pistäisi pystyyn tuon houkutellen ensin Baltian maita, Norjaa ja Ruotsia mukaan. Siinä alkuvuosina voi järjestää jonkun Euroopan sarjojen lopputurnauksen nykyisen CHL-tyyppisen mallin pohjalta. Jossain kohtaa voisi sitten olla jokin 8 joukkueen alueellisia lohkoja vaikka 4 kappaletta ja kauden loppuun 16 joukkueen pleijarit änärityyppisesti.

Momentum olisi juuri nyt kun KHL on out, suomikiekko sekaisin ja Latvian suurilla seuroilla on sormi suussa mihin Liigaan sitä olisi hyvä hypätä, kun KHL on pois laskuista. Suht helpolla saisi ainakin Latviasta seuroja mukaan. Alkuun mallia tynkä ja joka vuosi seura tai pari mukaan, niin kyllä se 10v päästä alkaisi näyttää jo isolta uskottavalta sarjalta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Joku oikea balanssi "pohjoisen konferenssiin" olisi varmasti noin 8 ruotsalaista, 5 suomalaista, Tanskan, Norjan ja Latvian mestari. 16 joukkuetta.

Etelään sitten 16 jengiä Saksa/Sveitsi/Tsekki akselilta. Ehkä joku Itävallan ja Ranskan mestari siihen sekaan. Brittein saarilla on nuo Belfast Giants ja Sheffield Steelers aika hurjilla yleismäärillä, että mukaan voisi harkita heitäkin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Tapparalla omiin suunnitelmiin hyva ohjelma, se lykkaa Prahan reissua syksyyn kun nakee kaksi matsia muutamassa paivassa lyhyin valimatkoin
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juurikin näin. En tiedä muun Euroopan tilannetta kovin hyvin, mutta Suomen tilanne on sen verran sekaisin, että oikeastaan vain täysi räjäytys sen selvittäisi. Suomi kun pistäisi pystyyn tuon houkutellen ensin Baltian maita, Norjaa ja Ruotsia mukaan. Siinä alkuvuosina voi järjestää jonkun Euroopan sarjojen lopputurnauksen nykyisen CHL-tyyppisen mallin pohjalta. Jossain kohtaa voisi sitten olla jokin 8 joukkueen alueellisia lohkoja vaikka 4 kappaletta ja kauden loppuun 16 joukkueen pleijarit änärityyppisesti.

Momentum olisi juuri nyt kun KHL on out, suomikiekko sekaisin ja Latvian suurilla seuroilla on sormi suussa mihin Liigaan sitä olisi hyvä hypätä, kun KHL on pois laskuista. Suht helpolla saisi ainakin Latviasta seuroja mukaan. Alkuun mallia tynkä ja joka vuosi seura tai pari mukaan, niin kyllä se 10v päästä alkaisi näyttää jo isolta uskottavalta sarjalta.

Hoet nyt tuota "suomikiekko sekaisin" siihen malliin, että kerrotko tarkemmin, että mikä on sekaisin? Ja mikä "räjäytys" sen selvittäisi ja miten?

CHL kuolee mahdottomuuteensa, ellei saa nopeasti jotain isoa TV-sopimusta ja näkyvyyttä sekä sitä kautta kunnollista sponsoria. Kärsivällisimmätkin seurat lopettavat nämä tappiolliset pelailut ja keskittyvät kansalliseen sarjaan, ellei edes kustannuksia saada katettua.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Hoet nyt tuota "suomikiekko sekaisin" siihen malliin, että kerrotko tarkemmin, että mikä on sekaisin? Ja mikä "räjäytys" sen selvittäisi ja miten?

CHL kuolee mahdottomuuteensa, ellei saa nopeasti jotain isoa TV-sopimusta ja näkyvyyttä sekä sitä kautta kunnollista sponsoria. Kärsivällisimmätkin seurat lopettavat nämä tappiolliset pelailut ja keskittyvät kansalliseen sarjaan, ellei edes kustannuksia saada katettua.
Kiitos huomionnista. En osaa sanoa kuinka paljon olen tuota hokenut, mutta ilmeisen paljon. Niin tuossa aikanaan siirryttiin tuohon suljettuun malliin ja siitä asti on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin minun mielestäni ja tämähän on vain minun näkemys. Tosin jonkin verran saan tulitukea myös muilta palstalla ja palstan ulkopuolella. Sanotaanko näin, että jos pelaajayhdistys ei ole tyytyväinen ja mainostetaan pienten ja isojen seurojen näkemyseroja, niin siitähän saa jotakin osviittaa ettei siellä nyt aivan rivit ole suorassa. Ennen viime kautta ja kauden aikana käyty keskustelu saako hakea Liigapaikka vaiko eikö oli myös yksi osoitus melkoisesta sekoilusta. Samoin myös osakehinnoittelut yms. Sitten jos pohditaan tuota Liigan paisumista 16 joukkueen sarjaksi, niin ei sekään käsittääkseni ole yleisesti toivottu tila. Liigan ja Mestiksen tasoeron kasvu tarkoittaa sitä ettei suomessa ole edes kahta uskottavaa sarjatasoa kuten länsinaapurissa vaikka on. Suomen Liiga ei ole myöskään enää se änärin jälkeen kovin sarja kuten ennen ihan vakuuttavasti voitiin puhua.

En nyt tähän kohtaa saanut kirjoitettua kuin nuo nopeasti, mutta kaitpa siinäkin jo jonkunlaista perustelua saa miksi näen suomikiekon olevan hieman sekaisin. Ihan näitä lukee tuon tuostakin eri uutisissa ja näistä ei saa sellaista käsitystä, että Liigassa ja Liitossa olisi paikat järjestyksessä ja silloin kun ei ole järjestystä niin on sekavaa. Taloudesta tuskin tarvitsee edes mainita mitään, kun ilmeisesti olet vieraillut myös Liigaseurojen taloutta koskevassa ketjussa. Mestiksestä kippasi perinteinen kiekkoseura ja se kertoo karua kieltä suomikiekon tilasta. Seurat voivat huonosti ja taistelevat monella paikkakunnalla rahasta, yleisöstä ja mistä ne nyt kaikesta kilpaileekaan. Helppoa ei ole oikein missään ja tappioita tulee.

Räjäytys on hyvä termi kuvaamaan isoa muutosta. Liigassa on 16 jengiä ja se on aika monesta liikaa. Tilanne on vaikea, koska kun hillotolpalle on päässyt, niin ei sieltä kukaan vapaaehtoisesti lähde pois. Räjäytys voisi olla silloin oikea tapa missä useampi seura joutuisi vaihtamaan sarjatasoa, niin se olisi helpompi käsitellä sekä olisi useampi toimiva organisaatio kilpailemassa toisella sarjatasolla. Olkoon vaikka A+B Liiga tai mikä tahansa himmeli, mutta ei näin. Esim vaikka tämä heitetty CHL voisi tarjota suurille uuden markkinan. Samoin se tarjoaisi uudenlaisen Liigatuotteen rakentamisen, kun isot seurat vaihtaisi kotimaisen sarjan kansainväliseen.

CHL, kuten edeltäjänsä kuolevat tosiaan rahoitukseen ja siitä en ole eri mieltä. Se on nähty useamman virityksen kautta ja siksi onkin tyhmä aloittaa aina uusi viritys tehden asiat samalla tavalla ja odottaen erilaista lopputulosta. Lopultakin voisi riittää noin 10 seuran rohkeus perustaa ihan omaa Euroopan superliigaa ja brändätä sitä niin hyvin, että toisetkin seurat uskaltaisivat tulla mukaan. Vaikka ei pitäisi ikinä lähteä vertaamaan Euroopan aluetta Amerikan maille, niin esim 1917-1918 NHL kattoi 4 seuraa. Seuraavalla kaudella vain 3. Vasta 1924-1925 kaudella oli päästy 6 seuraan eli liki 10v mentiin 4 seuran kanssa. Joo ei tarvi sanoa, että ajat oli erit jne. Tiedän kyllä ettei pitäisi vetää vertailua tänne, mutta ehkä tuo avaa pointin.

Tulevaa Euroopan supersarjaa ei voi aloittaa valmiina menestystuotteena, vaan sen synnyttää pioneerit ja aikaa menee yli 10v ennen kuin sarja alkaa olla kehittynyt kiinnostavaksi. 20v tarjoaa jo jonkinlaisen historian. Jokainen matka alkaa ensimmäisestä askeleesta. Mahdottomilla asioilla on yleensä hieman pidempi toimitusaika. Eurooppaan olisi myös mahdollista saada EHL, joka kilpailisi joskus NHL:n jälkeen kovimpana sarjana ja kuka tietää miten maailma kulkee ja menisi joskus ohikin.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Esim vaikka tämä heitetty CHL voisi tarjota suurille uuden markkinan. Samoin se tarjoaisi uudenlaisen Liigatuotteen rakentamisen, kun isot seurat vaihtaisi kotimaisen sarjan kansainväliseen.

Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Itse en usko, että yksikään SM-liigaseura luopuisi kansallisesta sarjapaikasta ja lähtisi tällaiseen viritykseen mukaan ennenkuin jostain löytyisi pitkän aikavälin varma rahoitus ja takuu taloudellisesta turvasta. Jokereiden KHL-seikkailu osoitti sen, että yleisöä eivät KHL-pelit kiinnostaneet yleisesti ottaen yhtään (omia faneja lukuunottamatta) ja että kansainvälisen sarjan pelaaminen nostaa kustannukset matkustamisesta johtuen aivan eri tasolle.

CHL on myös lanseerattu päin helvettiä ja ei sponsoreitakaan kiinnosta hyvin vähäistä kiinnostusta ja katsojamääriä saavuttava sarja. Suuret markkinat eivät avaudu, ellei näitä pystytä pelaamaan taloudellisesti kestävästi edes omilla pääareenoilla. Tampereellakin pelejä viedään tappioiden vähentämiseksi Hakametsän halliin, missä ottelun järjestämiskustannukset ovat pienemmät. Ilves pelaa sveitsiläisiä vastaan jossain pikkuhalleissa. Tsekeistä yksi joukkue halusi jo männävuosina luopua koko sarjapaikastaan jne.

CHL, kuten edeltäjänsä kuolevat tosiaan rahoitukseen ja siitä en ole eri mieltä. Se on nähty useamman virityksen kautta ja siksi onkin tyhmä aloittaa aina uusi viritys tehden asiat samalla tavalla ja odottaen erilaista lopputulosta. Lopultakin voisi riittää noin 10 seuran rohkeus perustaa ihan omaa Euroopan superliigaa ja brändätä sitä niin hyvin, että toisetkin seurat uskaltaisivat tulla mukaan. Vaikka ei pitäisi ikinä lähteä vertaamaan Euroopan aluetta Amerikan maille, niin esim 1917-1918 NHL kattoi 4 seuraa. Seuraavalla kaudella vain 3. Vasta 1924-1925 kaudella oli päästy 6 seuraan eli liki 10v mentiin 4 seuran kanssa. Joo ei tarvi sanoa, että ajat oli erit jne. Tiedän kyllä ettei pitäisi vetää vertailua tänne, mutta ehkä tuo avaa pointin.

Tulevaa Euroopan supersarjaa ei voi aloittaa valmiina menestystuotteena, vaan sen synnyttää pioneerit ja aikaa menee yli 10v ennen kuin sarja alkaa olla kehittynyt kiinnostavaksi. 20v tarjoaa jo jonkinlaisen historian. Jokainen matka alkaa ensimmäisestä askeleesta. Mahdottomilla asioilla on yleensä hieman pidempi toimitusaika. Eurooppaan olisi myös mahdollista saada EHL, joka kilpailisi joskus NHL:n jälkeen kovimpana sarjana ja kuka tietää miten maailma kulkee ja menisi joskus ohikin.

Pioneerit ovat yrittäneet milloin mitäkin sarjaviritelmää ja lopputulos tuntuu olevan sama. EHL oli aikanaan Hjalliksenkin visio 90-luvun vaihteessa ja siihen ajateltiin osallistuvan Suomesta 3-4 joukkuetta. No eihän tällainenkaan onnistu, ellei sarjalle löydy satojen miljoonien rahoitusta, että voidaan tehdä lanseerausta vuosikymmenet taloudelliset tappiot hyväksyen.

CHL voidaan elvyttää henkiin sillä, että saadaan siihen iso sponsori vuoteen 2040 asti, viedään sarja ilmaiskanaville ja maksetaan seurojen osallistumiskulut kauttaaltaan (tai mielellään vielä hyviä bonuksia per ottelu, ettei peleihin mennä millään B-kokoonpanoilla).

Nykymallilla tämä rimpuilu loppuu lähivuosina.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Itse en usko, että yksikään SM-liigaseura luopuisi kansallisesta sarjapaikasta ja lähtisi tällaiseen viritykseen mukaan ennenkuin jostain löytyisi pitkän aikavälin varma rahoitus ja takuu taloudellisesta turvasta. Jokereiden KHL-seikkailu osoitti sen, että yleisöä eivät KHL-pelit kiinnostaneet yleisesti ottaen yhtään (omia faneja lukuunottamatta) ja että kansainvälisen sarjan pelaaminen nostaa kustannukset matkustamisesta johtuen aivan eri tasolle.

CHL on myös lanseerattu päin helvettiä ja ei sponsoreitakaan kiinnosta hyvin vähäistä kiinnostusta ja katsojamääriä saavuttava sarja. Suuret markkinat eivät avaudu, ellei näitä pystytä pelaamaan taloudellisesti kestävästi edes omilla pääareenoilla. Tampereellakin pelejä viedään tappioiden vähentämiseksi Hakametsän halliin, missä ottelun järjestämiskustannukset ovat pienemmät. Ilves pelaa sveitsiläisiä vastaan jossain pikkuhalleissa. Tsekeistä yksi joukkue halusi jo männävuosina luopua koko sarjapaikastaan jne.

Pioneerit ovat yrittäneet milloin mitäkin sarjaviritelmää ja lopputulos tuntuu olevan sama. EHL oli aikanaan Hjalliksenkin visio 90-luvun vaihteessa ja siihen ajateltiin osallistuvan Suomesta 3-4 joukkuetta. No eihän tällainenkaan onnistu, ellei sarjalle löydy satojen miljoonien rahoitusta, että voidaan tehdä lanseerausta vuosikymmenet taloudelliset tappiot hyväksyen.

CHL voidaan elvyttää henkiin sillä, että saadaan siihen iso sponsori vuoteen 2040 asti, viedään sarja ilmaiskanaville ja maksetaan seurojen osallistumiskulut kauttaaltaan (tai mielellään vielä hyviä bonuksia per ottelu, ettei peleihin mennä millään B-kokoonpanoilla).

Nykymallilla tämä rimpuilu loppuu lähivuosina.
En ole mistään kohdasta oikeastaan eri mieltä. Samalla tyytyväisyys tappaa kehityksen. Vaadittaisiin rohkeutta kokeilla uutta, mutta useat viritykset ovat aina kaatuneet pitkäjänteisen rahoitusmallin rakentamiseen, jotta päästäisiin alusta yli kohti kiinnostavuutta. Raha ja rohkeus ovat sellaisia mitä ei liikaa ole Euroopan kiekkopiireissä. Mutta kuten sanottu, jokainen matka alkaa ensimmäisestä askeleesta. Eri asia onko sitä askeleen ottajaa. Tämä CHL-ketjuun kirjoittamani ei ollut sitä mihin uskon, vaan se mistä haaveilen. Innostuin jo Hjalliksen EHL-visiosta aikoinaa sekä alkushokin jälkeen lähes yhdeksi kaudeksi myös KHL-siirtymisestä, mutta sitten iski todellisuus tajuntaan. Uskon, että on mahdollista rakentaa Eurooppalainen supersarja, mutta mistä löytyy sen sarjan "kummisetä". Vielä ei ole näkynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös