CD-levyt Tallinnasta

  • 5 756
  • 63

Jarschka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kuudes käsky...?

Itse tein jo muutama vuosi sitten periaatepäätöksen olla hankkimatta piraattimoskaa missään muodossa ja olen siinä myös pysynyt. Mutta riittää itsensä kehuminen. Kommentoin yleisellä tasolla piratismin puolustelijoiden sanomisia.

Kunnioitan Cannibalia siinä mielessä, että hän ainakin rehellisesti myöntää että kyse on rahan säästämisestä tilaisuuden tullen. Sen sijaan minua vituttavat nämä oikeudenmukaisuuden ritarit, jotka puolustelevat tekojaan levyjen liian korkeilla hinnoilla, artistin liian pienellä osuudella ja millä milloinkin. Mersu on kallis ja autokauppias vie hinnasta osan, saako mersun varastaa? Markkinataloudessa on aina välikäsiä, joiden osuus lisää tuotteen loppuhintaa. Miksi juuri äänite- ja peliteollisuudessa nämä välikädet ovat niin pahoja riistäjiä, että varaskin on hyväntekijä?
 

Monte-Cristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sens, sympatiat Kerholle
Kallun esimerkki ontuu, sillä hänen esimerkissään ei ole lainkaan musiikkipuolen isoa välikättä - levy-yhtiötä.

Esimerkki oli siis irrelevantti ja debatti jatkuu.

Muok:
"Miksi juuri äänite- ja peliteollisuudessa nämä välikädet ovat niin pahoja riistäjiä, että varaskin on hyväntekijä?"
-En sanoisi näin peliteollisuudesta. Mutta miksi ihmeessä olet niin onnessasi siitä, että saat maksaa täysin turhaan hirvittävää ylisummaa CD-levystä, kun se täysin järkisyillä perustellen voisi olla halvempikin? (Enkä tarkoita sitä, että vaihotehto on piraatti.) Markkinataloudessa on välikäsiä, kyllä, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että osa niistä voi olla täysin turhia? Tilannetta voi verrata liialliseen byrokratiaan. Eivät levy-yhtiöt laske hintojaan, jos kaikki kuuliaisesti maksavat niille. Kun Levy-yhtiö (siis SE Levy-yhtiö, mm. Apulannan levy-yhtiö) alkoi myydä singlejä (jotka ovat vielä törkeämmin ylihinnoiteltuja kuin albumit) kympillä, olivat muut levyfirmat valmiina hirttäjäisiin. Miksiköhän?

En muuten omista yhtä ainutta piraatti-CD:tä, enkä niitä halua ostaa (mafia, + haluan virallisen lärpsykän). Napsterointia harrastan, koska en yksittäisten biisien takia viitsi ostaa kokonaista albumia, ja kaikkia yksittäisiä biisejähän ei sinkkuina julkaista.
 
Viimeksi muokattu:

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Unohdatte taas (kallu)

Että se ero tuohon Kallun kännykänkuoren maalaus-esimerkkiin on, että se varastaminen on laitonta, ja piraattien osto ei. Eli en tee ostaessani piraatin mitään laitonta. Se riittää. Jos alkaisimme arvostella jokaista moraalisesti arveluttavaa tekoa, voisi tämäkin viestiketju lievästi sanottuna alkaa paisua. Haluan tavata sen ihmisen, joka ei ole koskaan tehnyt mitään moraalisesti arveluttavaa. Sillä sitähän piraattienkin osto on. Vastoin lakia se ei ole.
 

Jarschka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Monte-Cristo

Mutta miksi ihmeessä olet niin onnessasi siitä, että saat maksaa täysin turhaan hirvittävää ylisummaa CD-levystä, kun se täysin järkisyillä perustellen voisi olla halvempikin? (Enkä tarkoita sitä, että vaihotehto on piraatti.)

No en toki siitä maksamisesta mitenkään onnellinen ole, varmasti viihdeteollisuudessa on paljon piirteitä jotka ovat kuluttajille kaikkea muuta kuin hyödyllisiä. Moraalijäkätykseni pointti oli enemmän se, että yleensä varastaminen tehdään pimeässä ja salaa, sen sijaan piraatit ovat kovin innokkaita keksimään kaikenlaisia asian ytimen kiertäviä oikeutuksia touhulleen.

Markkinataloudessa on välikäsiä, kyllä, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että osa niistä voi olla täysin turhia? Tilannetta voi verrata liialliseen byrokratiaan. Eivät levy-yhtiöt laske hintojaan, jos kaikki kuuliaisesti maksavat niille.

Mitä nämä "täysin turhat välikädet" muuten esmes musiikkiteollisuuden tapauksessa ovat? Piraatit (joihin sinä et siis lukeudu) aina puhuvat niistä, mutta eivät juuri vaivaudu yksilöimään. Jälleenmyyjät? Markkinointi? Suojelurahat? Joku maailmanlaajuinen veljeskunta?

Kun Levy-yhtiö (siis SE Levy-yhtiö, mm. Apulannan levy-yhtiö) alkoi myydä singlejä (jotka ovat vielä törkeämmin ylihinnoiteltuja kuin albumit) kympillä, olivat muut levyfirmat valmiina hirttäjäisiin. Miksiköhän?

Levy-yhtiön esimerkki on tosiaan rohkaiseva, eri asia kuinka yleiseksi sen toimintamalli voi muodostua. Ainakin alan harrastajille suunnatun marginaalikaman tapauksessa se varmasti toimii - sana leviää viidakkorummun ja netin välityksellä eikä suurten yhtiöiden markkinointi- ja muita koneistoja tarvita loppuhintaa nostamaan. Itse epäilen, että valtaosa musiikkitarjonnasta (=bulkkiroska) jatkossakin myydään kalliilla loppuhinnalla suurten yhtiöiden kautta. Ja edelleen sitä poltetaan kotona mutta se on ihan oikein, koska on niitä turhia välikäsiä...
 

domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä suurten levy-yhtiöiden "riistopolitiikkaan" tulee, niin minusta on huomioitava se tosiseikka, että musiikkiteollisuudessa n. 8 % levy-yhtiön suojateista tuo rahat taloon, ja elättävät loput 92 %. Hinta on laskettu levy-yhtiöissä tarkasti siten, että yhtiö pystyy ylläpitämään laajaa ja monipuolista tuotantoa. Koska kyse on suurista yhtiöistä, ei tilannetta voi aivan suoranaisesti verrata sympaattiseen pieneen Levy-Yhtiöön, missä edellämainittu voimasuhde ei tietenkään päde.

Jos todellakin haluamme laskea levyjen hintoja, on meidän syytä valmistautua siihen tosiseikkaan, että tuotevalikoima supistuu. Uusia tulokkaita ilmestyisi levy-yhtiöiden listoille entistä harvemmin, vaihtoehdot vähenisivät ja tarjonta tulisi vahvasti painottumaan puhtaaseen populaarimusiikkiin. Haluammeko tosiaan, että levykauppojen hyllyt notkuisivat mitä suurimmissa määrin vain niitä samoja tuotoksia, joita nurkassa pyörivä MTV jauhaa jatkuvalla syötöllä. Emmekö enää halua tehdä uusia marginaalilöytöjä levyhyllyymme? Haluammeko mieluummin kuunnella uusien yrittäjien huonosti (lue: ei lainkaan) tuotettuja rosoisia omakustanteita sen sijaan, että pääsisimme nauttimaan näitä herkkuja hyvin tuotettuina ja kunnolla masteroituina ym. versioina.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Oma veikkaukseni on, että noin 90% ostetuista piraattilevyistä on sellaisia, joita ei ostettaisi aitoina, vaikka piraattilevyjä tai mp3:ia ei olisikaan saatavilla. Ostin Viipurista 4 levyä 300 ruplalla (n. 66 mk), enkä todellakaan olisi yhtäkään niistä ostanut, jos olisin joutunut maksamaan 130 mk kappaleelta. Menettivätkö tässä tilanteessa artistit tai levy-yhtiöt markkaakaan? Ei minun nähdäkseni. Jos piraattilevyä myydään 1000 kpl, se ei tarkoita sitä, että laillisten levyjen myynti vähenisi 1000 kpl:eella.

Joku väitti, että piraattilevyjen myynti ei voi olla hyvää bisnestä, jos siitä jää myyjälle 2 mk kappaleelta. Kaikki on suhteellista. Ukrainalaisen kaivostyöläisen pitäisi myydä levy päivässä tuplatakseen kuukausiansionsa. Minun pitäisi myydä 26 kpl päivässä saadakseni saman ansion kuin nyt (opintotuki on 1540 mk).

Ja rahat menevät mafialle. Olisiko sitten parempi, jos nämä mafiosot hankkisivat saman rahan myymällä heroiinia Suomeen? Eikä mafia ole ollenkaan niin paha asia, kuin yleisesti luullaan. Minun näkemykseni mukaan se pitää Venäjää edes jollain tavalla pystyssä. Toimintatapa on ehkä jotain muuta, kuin mihin "sivistyneessä" länsimaalaisessa yhteiskunnassa on totuttu, mutta Venäjällä sekin on parempi kuin jättää asiat julkisen vallan haltuun. Tälläkin hetkellä on varmasti 200% todennäköisempää, että turistin ryöstää miliisi kuin mafia.

Oma mielipiteeni on Suomen kannalta se, että toki täällä pitää kieltää kaikenlainen piratismi, mutta piraattituotteiden tuonti omaan käyttöön voisi vallan hyvin olla sallittua.
 

Tuamas

Jäsen
Itse en usko...

Viestin lähetti domy
Mitä suurten levy-yhtiöiden "riistopolitiikkaan" tulee, niin minusta on huomioitava se tosiseikka, että musiikkiteollisuudessa n. 8 % levy-yhtiön suojateista tuo rahat taloon, ja elättävät loput 92 %. Hinta on laskettu levy-yhtiöissä tarkasti siten, että yhtiö pystyy ylläpitämään laajaa ja monipuolista tuotantoa. Koska kyse on suurista yhtiöistä, ei tilannetta voi aivan suoranaisesti verrata sympaattiseen pieneen Levy-Yhtiöön, missä edellämainittu voimasuhde ei tietenkään päde.

Jos todellakin haluamme laskea levyjen hintoja, on meidän syytä valmistautua siihen tosiseikkaan, että tuotevalikoima supistuu. Uusia tulokkaita ilmestyisi levy-yhtiöiden listoille entistä harvemmin, vaihtoehdot vähenisivät ja tarjonta tulisi vahvasti painottumaan puhtaaseen populaarimusiikkiin. Haluammeko tosiaan, että levykauppojen hyllyt notkuisivat mitä suurimmissa määrin vain niitä samoja tuotoksia, joita nurkassa pyörivä MTV jauhaa jatkuvalla syötöllä. Emmekö enää halua tehdä uusia marginaalilöytöjä levyhyllyymme? Haluammeko mieluummin kuunnella uusien yrittäjien huonosti (lue: ei lainkaan) tuotettuja rosoisia omakustanteita sen sijaan, että pääsisimme nauttimaan näitä herkkuja hyvin tuotettuina ja kunnolla masteroituina ym. versioina.

Asian olevan niin täysin kuin levy-yhtiöt väittävät. On totta että suurissa levy-yhtiöissä tuo suhde menee jotensakkin noin, mutta ei näitä vaihtoehtomusiikin edustajia/pienempiä nimiä (ei poppisbändejä) ei ole niin laajalta suurten levy-yhtiöiden listoilla. Suurin osa näistä pienistä ja osa keskisuurista (surkeat ilmaisut) bändeistä on pienempien levy-yhtiöiden leivissä.
Suurilla levy-yhtiöillä suurin selitys tuolle suhteelle on todennäköisesti se että lähdetään liikaa trendien mukaan ja otetaan mukaan mitä tahansa sontaa jos se on edes lähellä trendikästä ja sitten törsätään markkinointiin aivan järkyttäviä summia...
Ei se marginaalisempi musiikki mihinkään katoaisi, sitä levittäisivät vain yhä enemmän pienet levy-yhtiöt kuten Kråklund tai Levy-Yhtiö, todennäköisesti pieniä ja vähemmän tuotteistettuja bändejä tulisi markkinoille samaan tahtiin kuin nykyäänkin.

uskon vahvasti että levyjen hinnan laskeminen ei olisi keneltään pois. Levyjen kysyntä kasvaisi selvästi ja jos sitten isommat levy-yhtiöt lopettaisivat vähemmän kannattavien artistien pitämisen listoillaan, niin kysyntä ei kuitenkaan vähentyisi ja nämä pienemmät bändit siirtyisivät sitten luonnollisen siirtymän mukana potentiaalista riippuen joko bändien hautuumaalle (olisi osalle popsonta bändeistä ihan hyvä vaihtoehto jo nyt) tai pienempää levylafkaan.
 

kallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Monte-Cristo
Kallun esimerkki ontuu, sillä hänen esimerkissään ei ole lainkaan musiikkipuolen isoa välikättä - levy-yhtiötä.

Esimerkki oli siis irrelevantti ja debatti jatkuu.


No lisätään siihen välikäsiä. Kännykänkuorien maalaaja vie kuoret tukkurille, joka jakaa ne ympäri maan kännykkäkauppoihin. Tuli kerralla kolme välikättä lisää. Ja jos tukku on vaikka Kesko, niin se on jo ihan mukavan kokoinenkin, jotta voi teon voi perustella muka-eettisesti järkeväksi.

Master God arveli, että venäjän mafialla on vaihtoehtoina joko
a) myydä piraattilevyjä suomalaisille
tai
b)myydä heroiinia suomalaisille

Tuskin olit kovin vakavissasi tuon ajatuksen kanssa, vai....?

Tuo CD-levyn hinnan alentaminen on kyllä järkiajatus, johon yksikään iso levy-yhtiö ei ole vastannut mitenkään järkevästi (vaikka kysytty on). Hyvä onkin, että nämä Levy-Yhtiöt ja Kråklundit ovat isoilta kysymättä pistäneet hinnat jo huomattavasti kohtuullisemmiksi, vaikka esim. Apulannan tai Tehosekoittimen levyt menis varmaan kaupaksi ylihinnoillakin.

Levy-yhtiöiden puolelta olisikin tärkeä ruveta elämään tässä ajassa, ja lähteä nettilevityksiin mukaan tosissaan, ja kohtuuhinnoilla. Esim niin, että voi ostaa levyltä vaikka yhden kappaleen, jos koko levy ei kiinnosta. Tällä tavoin levyjen ns. täytebiiseihinkin voisi tulla jotain ytyä, kun musiikin taso pitäisi todistaa joka soitettu sekunti.

Miten se käytännössä hoidetaan, esim. miten estetään kappaleen kopiointi sitten kaikille kavereille, se onkin toinen kysymys. Nykyisinhän levyjen myyntiä auttaa se, että yhä useampien levyjen kannet on tehty huolella, ja niistä löytyy jos jonkinlaista sälää laulusanoista pikkuhistoriikkeihin. Tiedostomuodossa levitettynä tämä "etu" poistuisi.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
nostetaanpa ylös

Tänään oli Metrossa ja Satasessa juttua siitä, että Free Records Shop-ketju menee nurin heikon musiikkiäänitteiden myynnin vuoksi. Ihmiset eivät muka osta tarpeeksi hittejä. Pinnalla pysymiseksi ketju otti valikoimiinsa elokuvat ja konsolipelit vuosia sitten.

Free Records Shop sinä olet heikoin lenkki bye bye. Vuosi vuodelta musavalikoima heikkeni. En muista milloin viimeksi olen käynyt ostamassa sieltä mitään. Palveluntaso oli heikonlaista, jos yritit tilata jotain mitä ei ollut valikoimissa, niin koskaan en ole törmännyt niin huonoon palveluun. Löytyykö bändi x:n sitä levyä? Myyjä naputtelee konettaan. Ei löydy meidän listoilta kuuluu vastaus. Voisiko sitä tiedustella löytyisikö sitä jostain toisesta tukusta? Ei voi.

Tämänlaisen palvelun takia olen siirtynyt pikkuliikkeisiin, josta löytyy palveluhenkeä kuten Headhunteriin ja Keltaiseen Jäänsärkijään. Noista liikkeistä ja monesta muusta samanlaisesta liikkeestä yritetään löytää se kaivattu levy ja melkein aina se löytyy. Toinen syy on huomattavasti halvemmat levyt.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Samoilla linjoilla. Itse tilaan levyni nykyään netistä ja sen lisäksi pengon Anttiloiden jne. alelaareja muutaman euron spesiaalialennusten perässä. Yksityisistä levyliikkeistä nyt periaatteesta ostaa joskus, sekä harvinaisuutta etsiessä sitten erikoisliikkeestä vinyylejä. Free Record Shop pyrki lupaavan alun jälkeen miellyttämään kaikkia eikä lopussa miellyttänyt tarpeeksi ketään, muutos tapahtui ihan vuoden sisällä tai jotain, ei kerennyt Hämeenlinnassakaan olemaan pitkään. Buu. Hyviä pesiä tosin oli töissä, etenkin se yksi silmälasipäinen blondikimalainen! Pervolla on edelleen salaa otettu kuvasi kännykässä! Mutta miksi sormus OI MIKSI MIKSI?!?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
CD:n myynti on laskenut kymmeniä prosentteja joten pian alkaa tippumaan muitakin tekijöitä kuin FRS. Luulisi myös että Tallinnan toreillakaan ei kauppa käy entiseen malliin kun netistä voit ostaa esim. Amy Winehousen tai Chris Cornellin uusimmat levyt vajaalla kahdella dollarilla - venäläisistä mp3-kaupoista.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Enpä ihmettele Free Record Shopin alasajoa Suomessa. Kyseinen lafka meni jatkuvalla syötöllä alaspäin musiikkivalikoimansa suhteen. Leffaa ja peliä puski ikkunasta ja ovesta sisään mennessä, mutta itse cd-tarjonta olikin sitten liikkeen perällä erittäin pienimuotoista. Manskun FRS on hyvä esimerkki cd-tarjonnan osalta. Vuosi vuodelta cd-levyjen määrä pieneni muun tilpehöörin kustannuksella. Eipä sinne itsekään tullut enää mentyä, kun ei koskaan löytänyt sitä mitä haki. Aiemmin oli toisin.

Nykyään itse tulee käytyä Anttilasta hakemassa uutuusjulkaisut ja katsomassa tarjouslaarit läpi. Sitten tulee käytyä Keltaisen Jäänsärkijän tyyppisissä erikoisliikkeissä. Lisäksi huuto.net ja cdon.com toimivat allekirjoittaneen musiikkiliikkeinä.

Sen myönnän, että olen muutamia biisejä netistä lataillut, ilman maksua siis, mutta ne ovat lähinnä koekuunteluita, joiden perusteella olen mennyt sitten ostamaan itse levyn. Bittimuotoista musiikkia en ole ikinä ostanut ja uskaltaisin melkein väittää etten tule ikinä ostamaankaan. iPodia toki käytän ja levyhyllyni olen siihen siirtänyt, mutta cd:istä ja vinyyleistä en ole luopumassa. Kyllä levy pitää olla fyysisesti hyllystä, jotta sitä pääsee hypistelemään.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
FRS:lla oli kyllä aika riistohinnat. No, ok, kyllähän siellä niitä tarjouksia joskus oli, mutta niin on Anttilan Top Tenillä ja varmasti muuallakin. Lisäksi tosiaan muutama vuosi sitten FRS:ssa tuntui olevan laajemminkin musiikkia, mutta valikoima supistui jatkuvasti. Harvemmin tuli ostettua mitään, käytyä kyllä.

Netistähän nuo levyt tulee usein tilattua, CDON, Play, Amazon jne. Hintavertailuja kannattaa tehdä, hyvin usein sellaisen levyn, joka täällä Suomessa maksaa sen 20 euroa, voi saada nettipuljusta 10-13 euron hintaan. Ei paha...

Edit. Itse aiheeseen, jossa oli ihan mielenkiintoista sanailua: en omista yhtäkään piraattipeliä/CD:ta, taino yhden CD:n omistan, mutta en tiennyt ostohetkellä, että se oli piraatti (ja ei, en maksanut mitään täyttä hintaa). Lisäksi jossain on muutamia piraattipleikkapelejä, joita vuosia sitten nuorempana tuli ostettua. Nykyään ne harvat kerrat jos pelin hankin, ostan kyllä aitona. Vaikka PS2:ssani onkin mod-piiri ja sitä kautta piraatit ja waretetut toimisi kyllä.
 

scholl

Jäsen
Tuo Free Records Shop näytti niin retalemyymälältä, ettei ihme, että loppuu. Eihän kukaan uskalla käydä sellaisissa. Ei saisi olla luotaantyöntävä kuten S-Market, vaan pitäisi olla hyvällä maulla sisustettu tyylikäs paikka. Muuten ihmiset ostavat levynsä Stockmannilta ja harvinaisemmat internetistä. Itse en tuolle netistä lataamiselle lämpeä, koska siinä on hirvittävä työ verrattuna siihen, että cd:n saa valmiina kaupasta tai netistä tilattuna. Lähinnä sellaista tietokonenörttien orgasmintavoittelua.

Toki fakta on se, että jos levymyynti laskee niin muutoksia tulee tapahtumaan. Itse uskon, että entistä enemmän levyjä myydään jatkossa MediaMarktin tyylisissä valtavissa elektroniikkaaliikkeissä, joissa ainakin hittituotteet eli esim. top 50 ovat todella edullisia suurten volyymien vuoksi. Saas nähdä muuten koska Suomessa avataan ensimmäinen MediaMarkt. Tuskin kauan ovat poissa, kun kaikkialle muualle ovat jo avanneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös