Mainos

CD-levyjen kopiointisuojaukset - Hyvää vaiko pahaa?

  • 2 606
  • 32

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä asiasta ei vielä taida olla Jatkoajassa ketjua, vaikka musiikinharrastajia löytyy enemmänkin. Mikä on mielipiteenne jatkuvasti yleistyvistä kopiosuojatuista cd-levyistä?

Itse pidin vielä jokin aika sitten asiaa omalta kannaltani täysin yhdentekevänä, mitä nyt hieman harmitti se, että tulevaisuudessa omien kokoelmalevyjen tekeminen vaikeutuu. Nyt viime aikoina takkini on kuitenkin ruvennut hieman kääntymään asian suhteen. Voisiko silti olla jopa niin, että kopiointisuojakset ainoastaan lisäävät venäläisten piraattilevyjen myyntiä?

Jos suojaksissa ei olisi tiettyjä ongelmia, pitäisin niitä ainoastaan hyvänä asiana. MUTTA. Todellakin näyttää siltä, että suojatut levyt eivät toimi läheskään kaikissa cd-soittimissa, eikä varsinkaan DVD-soittimissa. Oma stereoni on Sonyn "karvahattumalli", jonka kanssa ei ole ollut ongelmia. (Ei minulla tosin ole suojattuja levyjäkään kuin kaksi kappaletta.) En kuitenkaan usko, että käytän tuota stereota loppuelämääni, joten mitä tehdäkään sitten, jos uuden cd-soittimen myötä osa levykokoelmaa muuttuu käyttökelvottomaksi? Tuskin se on syy levyn palauttamiselle kauppaan, varsinkin jos ostopäivästä on kulunut vuosikausia.

Eilen uutisissa BMG:n edustaja oli vahvasti sitä mieltä, että kopiointisuojakset lisäävät heidän lafkansa levyjen myyntiä. Nopeasti ajatellen ehkä onkin niin. "En pysty enää kopioimaan tuota levyä kaverilta, minäpä menen ja ostan sen alkuperäisenä." Näin firman edustaja todennäköisesti ajatteli käyvän. Totuus voi olla toinen. Ammattipiraattejahan ei tuollaiset kopiosuojaukset jarruta. Taatusti Don Huonojen uutukainen on jo Mustamäen valikoimissa. Lähinnä se vain jarruttaa sitä, että kaveri ei voi enää kopsata levyä kaverilleen ja näin hankkii mahdollisesti artistille uuden fanin, joka jo seuraavan levyn hankkii alkuperäisenä tai jopa sen kopioidun alkuperäisenä, kun siitä tarpeeksi innostuu.

Don Huonot-ketjussa NorthenAxe kertoi ongelmista tuon kopiointisuojatun levyn kanssa. Juuri tuollaisten ongelmien takia moni levynostaja joutuu varmaan tosissaan painiskelemaan omatuntonsa kanssa. "Ostaako alkuperäinen levy, joka ei välttämättä toimi stereoissani 20 eurolla, vaiko puolet halvemmalla piraatti, joka varmasti toimii."

Kaiken lisäksi CD-levyjen kehittäjä Phillips on sitä mieltä, että kopiosuojatut levyt eivät edes ole standardin mukaisia CD-levyjä ja epäilevät niiden olevan huomattavasti herkempiä pikku naarmuista johtuville häiriöille kuin tavallisten CD:iden. Sitä paitsi ainakin minun CD-soittimen ohjekirja kieltää käyttämästä muita kuin standardinmukaisia Compact Disc Digital Audio-merkillä varustettuja levyjä. Otanko siis riskin ja soitan sillä "feikki-cd:itä"?

Olen siis vahvasti sekä piratismia että kopiointisuojauksia vastaan. Paradoksaalista? Ehkä, mutta toivottavasti tuo teksti hieman selkeytti asiaa.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Molempia

Eilen katselin uutisista tämän saman jutun ja saihan se miettimään tätä asiaa. Yhtenä kauhukuvana tässä voisi olla se, että kohta muutenkin mielestäni liian kallista uutta cd:tä pääset kuuntelemaan lunastamalla vielä erikseen jonkun hemmetin purkukoodin, jonka syötät sitten masiinaasi.

Toisaalta artistit ja biisintekijäthän tästä ongelmasta kärsivät tällähetkellä kaikista eniten. Usea uutuuslevy onkin jo "vanhaa kauraa", kun piraatti on ollut jo markkinoilla viikkoja. Tältä välttyäkseen levy-yhtiön on hoidettava itse koko massiivinen jakelu, ilman yhtäkään välikättä. Monellako yhtiöllä on taas tällaiseen varaa?

Tässä välimaastossa tavallinen musiikinkuluttaja puntaroi sitten tätä asiaa ennenkaikkea juuri lompakkonsa kautta. Mikä cd toimii missäkin vehkeessä ja miten ylipäätänsä varat riittävät "suurkulutuksen" ollessa kyseessä hankintoihin? Ei monikaan jaksa odotella äänitteiden halpenemista kuukausien päähän.

Oma mielipiteeni on kuitenkin kallistunut tämän kehityksen puoltamisen kannalle (toistaiseksi) juuri tämän artistin näkökulman perusteella. Täytyy tinkiä jostakin muusta, jotta levyjä on sitten vara ostaa, valintojahan nämä tietysti ovat. Saisivat vain tiputtaa hintatasoa huomattavasti, viisikin euroa uuden hinnasta pois olisi varmasti levymyyntiä piristävä juttu.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tähän voisin vastata samoin kuin mp3-keskusteluun. Aivan samoin mp3 toimii enemmänkin musiikin promootiona, kuin että se on pois artisteilta. Jos löytyy hyvä uusi tuttavuus mp3-muodossa, ostan tämän levyn. Jos taas imutan esim. xxxxx bändin biisin yyyy.mp3 joka on aivan perseestä, niin en minä sitä olisi sokkona mennyt kaupastakaan ostamaan. Näenkin että mp3 on vähän vähemmän markkinoidun musiikin(esim. vaikka kotimainen metalli), mitä ei kuule radiossa näillä humppapoppikanavilla(NRJ, Kiss, Nova) ainoa markkinointi kanava. Itse olen löytänyt monta uutta bändiä, joiden cd't olen ostanut tämän ansiota.

Niinpä myös tuo kopiointisuoja on turha. Kuitenkin ammattipiraatit vain nauravat niille ja se estää vain ehkä mp3 muotoon käännön kaverin toimesta toiselle kaverilla, joka näin kuulisi uuden biisin ja ehkä innostuisi ostamaan tämän bändin levyn.

Olen aina nauranut näille laskelmille "niin monta mp3'sta kun on tiettyä kappaletta haettu netistä niitä olisi ostettu kaupasta levyinä".
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen kummemmin puolesta tai vastaan olematta kysyisin, miten se kopioinnin estää? Kertokaa tietämättömälle miksi ei voi kytkeä piuhaa jatkossakin cd-soittimesta / stereoista tietokoneen äänikorttiin ja sitten sopivalla softalla tehdä esim. mp3-tiedoston?
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen samaa mieltä tuosta, että esim. yksittäinen mp3 voi toimia sysäyksenä ostaa virallinen tuotos. Kuitenkin piraattilevyn kohdalla en ole samaa mieltä, eiköhän niitä hakevat nimenomaan pyrikin välttämään sitä, että pitäisi "alistua" ostamaan tuotos levykaupasta.

Tämäkin aihe herättää monenlaisia mielipiteitä, riippuen näkökulmasta. Toisaalta isot businesta tekevät levy-yhtiöt, jotka pyrkivät maksimituottoihin näiden tuotteistettujen bändiensä kanssa haluavat silmät kiiluen miljoonia ja miljoonia. Tällöin tietysti tällainen massatuotantoa ja isoja organisaatiota vastaan "taisteleminen" piratismin tai lievemmin kopioinnin muodossa voisi olla perusteltua, vähän niinkuin "kessi suojeltava" -hengessä.

Toisaalta täällä härmässä harvat pääsevät muutenkin pienen markkinan puitteissa kattamaan edes tyydyttävästi niitä kulunkeja, mitä äänitteen synnyttäminen vaatii. Siitäkin tietysti tämä jakelukoneisto ja kaikki siihen liittyvä niistää omansa pois. En siis ihmettele, mikäli artisteillakin kauniisti sanottuna pännii se, että mustamäentorilla kultahampainen vjeli vjenäläinen markkinoi uutuutta jo siinä vaiheessa, kun studion oven sarana on vingahtanut session päättymisen merkkinä. Mutta ei tämä mikään yksiselitteinen asia ole kyllä...
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni levy-yhtiöiden pitäisi kuunnella bändejä. Ilman bändejä ei levy-yhtiöitä olisi, ja jos ennenkin ollaan pärjätty ilman kopiosuojauksia.
Moni bändi, esimerkiksi muistaakseni RHCP on MP3:sten kannalla, koska niin "saa hyvin kontaktin faneihin ympäri maailmaa." Eli bändien pitäisi olla levy-yhtöiden ahneuden edellä. My opinion.
 

harva

Jäsen
Parhaimmillaan seuraa tosiaan yksinkertaista järkeilyä: virallista levyä ei voi kopioida > piraatteja liikkuu vähemmän > virallista levyä ostetaan enemmän

Pahimmillaan järkeily on taas tällaista:
virallista levyä ei kannata ostaa, koska
a) sitä ei voi soittaa kaikissa vehkeissä (tämä onkin ollut keskustelussa hyvin esillä)
b) sitä ei voi kopioida (tästä on ollut vähän vähemmän puhetta)
c) piraateista nuo edelliset haitat saattavat puuttua (tästä en ole huomannut mainittavan)
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös tuon Nightwishin uusimman levyn kanssa homma mennyt pelleilyksi tuon uuden kopiointisuojauksen takia, kun levy ei pyörinytkään kaikkien ostaneiden soittimissa? Sitten verkkosivuilla julkaistiin jotkut kräkkikoodit suojausten purkamiseen tjsp. Eli jos tämä on seuraus, niin mennään ojasta allikkoon.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ne Nightwishin kotisivun koodit olivat kyllä osa alkuperäistä "masterplania". Homma siis meni niin, että levy on kopiointisuojattu, mutta jokainen levy sisälsi yksilöllisen koodin, jolla sen biisit pystyy imuttamaan kolme kertaa netistä. Ei mp3:na vaan wma-muodossa. Siitä Century Childista tehtiin toki myös normaaliversio, mutta tuon kopiosuojatun "spesiaalin" mukana tuli porkkanana yhden biisin video-cd, sekä imutusoikeus kolmeen muualla julkaisettomaan demobiisiin bändin ensimetreiltä.

Muutama ongelma tuossakin on. Ensinnäkin lataamiseen ei tarvitse muuta kuin sen koodin, joten joku hakkeri voi hyvinkin saada koodit selville ja imutusoikeudet on sitten jo käytetty, kun levyn omistaja yrittää koodiaan käyttää. Toisekseen myös niiden bonusbiisien kohdalla "toisto vanhenee kolmessa kuukaudessa" ja kopiointi cd:lle tai kannettaviin soittimiin on kielletty. Elikkä, ellei onnistu niitä tiedostoja kräkkäämään, kyseisille biiseille saa heittää hyvästit viimeistään ensi maaliskuun lopussa, sillä muistaakseni imutusmahdollisuus loppuu tämän vuoden lopussa.
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ensinnäkin, kuten eagle sanoi, ammattipiraatit saavat mitkä tahansa suojaukset rikottua. Niillä lienee sen verran kokemusta asiasta, että parhaimmillaan puhaltamalla aukenee kovempikin esto.

Oma mielipiteeni asiasta on se, että tämä vähentää levyn ostamista. Joillekin voi riittää se "will not play PC/Mac"-tarra kannessa siihen, että levy jää kaupan hyllylle. Itseäni se ei ole haitannut. Kolmessa levyssä lukee nimenomaan edellä mainitsemani teksti, yhdessä muuten vaan estosta maininta, mutta kahdessa ei lue mitään estosta. Sekin kummastuttaa. Esimerkiksi tämän toisen levyn kohdalla luin muualta, että siinä on esto, muuten en sitäkään tietäisi. Toisessa ei lue mitään, mutta CD:n alapuolella on reunoissa samanlaisen näköinen "rengas" kuin levyissä on, joissa tiedän eston olevan. Ei ole ollut tarvetta polttaa sitä, joten en tiedä onko siinä esto, mutta sanoisin, että siinä on, verraten kopiosuojattuihin levyihin, joissa tiedän eston olevan. Miten tähän reagoi ihmiset, jotka eivät tiedä estosta?

Myönnän, että harrastan levyjen polttamista silloin tällöin, joten oma kantani siihen asiaan on hyväksyvä. Kaiken lisäksi CD:itten hinnatkin rajoittaa. Ei niihin viitsi pistää aina 130 mk (22 €), jos haluaa suosikkilevyn itselleen. Se on tosin pieni osuus koko levymäärästä, mitä minulla on poltettuja levyjä kavereilta. Tosin omaan käyttöön olen polttanut monia "best offeja" ja mp3-kokoelmia. Mp3:sten avulla sitä paitsi monesta artistista saa esimakua, jos ei muuten tiedä, millainen koko tuotanto on. Yhden kappaleen perusteella voi helposti saada väärän kuvan. Muutaman kerran hankkimani mp3:sten perusteella olen hankkinut kaupasta kokonaisen levyn kyseiseltä artistilta.

Ongelmia minkään alkuperäisen tai kopiosuojauslevyn soittamisesta omassa Sony-stereoissani ei ole ollut. No ne ovatkin vasta kaksi vuotta vanhat, joten ei niissä voi ollakaan. Ainoastaan jotkut mp3-kokoelmien soittamisen kanssa voi olla siten, että levy ei lähde heti pyörimään. Maxellin CD:t ainakin ovat sellaisia. Parhaita ovat TDK:n reflex ultra (80 min) levyt.

Omia musahankintoja kopiosuojaus ei ole haitannut. Ehkä paras apu on se, että kaverit eivät ole heti ruinaamassa, että "polta mulle se levy".
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Levy-yhtiöiden ahneutta sanon minä!

Vaikkei kyseinen neronleimaus ole minua vielä henkilökohtaisesti ehtinyt koskettaa, jyrsii jo valmiiksi. Mikäli tämän kaltainen teknologia tulee yleistymään radikaalisti, aiheuttaa se varmasti harmaita hiuksia monelle musiikin harrastajalle. Kuvitelkaapa: Ostatte levykaupasta oikein kunnon heavymetalli-levyn, joka on niin heviä, että kestää viikko raahata se himpeen. Sitten kun kiekko ei suostu edes soimaan uuden karheissa hifi-laitteissa jonkun liimaa haistelevan ATK-insinöörin (tai whatever) neronleimauksen vuoksi voi hermoromahdus olla tosiasia. Juuri tämän takia sodat syttyvät. Ehkäpä sitten voin ottaa asiaan hieman pehmeämmän kannan, kun käytettävä teknologia saadaan toimimaan moitteettomasti.

Täysin paikkansa pitävä on myös tuo piraattiaspekti, joka tässäkin keskustelussa on hyvin tuotu esille. Kun ihmiset eivät enää itse pysty levyjä polttamaan kotikäyttöönsä (joka on muuten ainakin Suomessa, uskoakseni koko EU:ssa täysin laillista) varmaankin valitettavan moni kääntyy itärajan takaisten tuliaisten puoleen. Näistä rahoista kyllä satavarmasti menee leijonanosa mafialle, joka rahoittaa näin esim. kv-huumekaupan logistiikkapuolta.

Unohtaa ei myöskään sovi sitä, että levyjen kopiosuojaaminen rajoittaa entisestään perusoikeuksiin kuuluvaa yksityisen henkilön omistusoikeutta, joka puolestaan perustuu suoraan yleiseurooppalaisiin oikeusmaksiimeihin. Tekijänoikeudet ovat minusta jo nykyisellään aivan turhan laajat nimenomaan tuon omistusoikeuden kannalta. Onneksi sentään Suomessa ollaan pysytty edes jossain kohtuudessa. En tällä toki tarkoita sitä, etteivät tekijänoikeudet olisi toimivien markkinoiden kannalta tarpeellisia ja jopa välttämättömiä, mutta nykyisellään niiden suomista eduista pääsevät valitettavasti nauttimaan sellaisetkin tahot, joilla ei siihen ole ainakaan legitiimiä oikeutta.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Juu, tämä on aika hyvä aihe. Eli kuten Moto jo sanoi, niin itselläni oli tosiaan mielenkiintoinen ongelma, kun tuo uusi donkkareitten levy ei suostunut toimimaan uutuudenkarheissa stereoissani eikä liioin vielä uudemmassa DVD -soittimessa!!!

Tähän asti ovat kyllä pelaneet ns. kopiosuojatutkin levyt (mm. Sonyn levyt), mutta tuo bmg:n systeemi alkoi jo tökkiä.

No typeräksi asian tekee se, että kun tietokoneessani on kolme eri romputtajaa, normaali cd, DVD ja polttava, niin ainoataan DVD tökki tuon levyn kanssa. Eli jouduin todellakin "piratisoimaan" juuri ostamani levyn ensin cd-r levylle ennenkuin pystyin kuuntelemaan tuotetta stereoistani. :rolleyes:

No tapauksesta raivoissani sinkosin itseni liikkeeseen, jossa olivat ymmällä, miten voi olla mahdollista että levy ei soi. Eli levyjä toimittava edustus ei ole millään tavalla informoinut liikettä noista typeristä suojauksista tällaisten tilanteiden varalta. Toisin sanoen suojaamatonta versiota ei ollut edes saatavilla.

No musiikkipuolen ihminen oli kuitenkin ymmärtäväinen ja antoi minulle rahat takaisin, jonka sitten kuuliaisena sijoitin osamaksuna Iron Maidennin Rock In Rio DVD -levyyn. Johon olen aivan hel....n tyytyväinen. Se että minulla on edelleenkin se poltettu levy himassa ei todellakaan hetkauta minua mihinkään suuntaan. Se on ihan oikein niille...


Piakoin PietariWareen ilmeisesti pakotettu
NA
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Nojuu, viime viikolla käväisin Anttilassa ja alkoi mieleni tehdä Aerosmithin uutta kokoelmaa. Kannessa oli kuitenkin "Will not play on PC/MAC"-tarra, joka tarkoittaa myös sitä että ei soi dvd-soittimessani. Jäipi sitten levy ostamatta.

En voi sanoa tietäväni, mutta ihmettelen suuresti jos tuo levy ei Mustanmäen torilla jo ole myynnissä piraattina. Ammattipiraatteja eivät pysäytä mitkään suojaukset, aina jos levyn voi kuunnella, sen voi myös kopioida. Vaikka sitten cd-soittimen rca-liittimistä piuha koneen äänikortille.

Levyjä on hyllyyn kertynyt n. 700 kpl, joten osansa ovat levy-yhtiöt minulta saaneet. Ostan yhä levyjä paljon, mutta ottaa todella paljon päähän maksaa 22 € levystä jota sitten ei voikaan kuunnella. Uudesta Nightwishistä sain onneksi cd-r kopion edellisenä päivänä ennen kuin ostin originaalilevyn. Orginaalia en ole koskaan kuunnellut - ei soi dvd-soittimessa eikä tietokoneella. Kivaa. Piraattina tuotakin on saanut jo iät ja ajat, sekä Virosta että netistä.


op777
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhden kopiosuojatun levyn olen vahingossa ostanut, yritän pitää huolen ettei toista enää tulisi. Itselläni on suunnitelmissa ostaa autoon mp3 -soitin, enkä halua siinä vaiheessa aloittaa mitään kikkailua omien levyjen siirtämiseksi mp3 -muotoon. Kuluttaja-asiamiehen pitäisi ehdottomasti kieltää noiden ns. cd-levyjen myynti tai ainakin ne pitäisi nykyistä selvemmin olla erillisinä tuotteina kaupoissa.

Myös Soundi -lehden sivuilla on keskustelua aiheesta, hyviä pointteja:

http://www.soundi.fi/special_01.html
 

Jindebyne

Jäsen
Kun samaista asiaa kysyttiin erään levy-yhtiön päälliköltä japanissa hän vastasi varsin hauskasti: " Onhan se hyvä, että niitä suojataan, muttei se minua haittaa, koska minä kopioin useimmat kappaleet kätevästi internetistä."

Kun tämän näin niin suupielet värähtivät ylöspäin, tietääköhän kyseinen henkilö edes mistä puhuu:p
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eräs mun tuttu oli ostanut cd-levyjä Saudeista, jossa useimmat niistä on suojattuja. Suomeen tullessaan hän sitten osti dvd-soittimen ja ajatteli näin lyövänsä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ei tartte ostaa cd-soitinta erikseen. No, eipä soineet levyt dvd-soittimessa, jotkut sentään sai kopioitua MiniDiscille, eivät sentään ihan hukkaan menneet nekin rahat.

Toi suojaus, niin epävarma kuin se nykyään on, on toimimaton systeemi. Niin kauan kun levy-yhtiöt eivät voi varmasti sanoa, että levyt soivat kaikenlaisissa cd-soittimissa ja myös dvd-soittimissa, ei myöskään tarvita suojauksia, sillä silloin myös rehelliset asiakkaat kärsivät. Ja levyjen hinnat alas, ei siitä piratismista muuten ikinä päästä!
 

Eka-kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi, mutta osaisiko joku hieman valottaa, kuinka tuo suojaus käytännössä wörkkii, siis miten nuo epelit teknisesti eroavat normaaleista suojaamattomista levyistä?
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olen samalla kannalla tuon Phillipsin antaman lausunnon kanssa. Jos tuo suojaus tuottaa pienintäkään haittaa cd-standardin tekniikkaan niin tuo suojaus on todella tuomittavaa. Eli niin pitkään kuin laatua ei pystytä takaamaan, niin mielestäni ns. viallisia tuotteita ei tulisi myydä ollenkaan. Kukapa haluaisi maksaa 20 euroa tuotteesta, jonka toimivuudesta ja kestävyydestä ei ole mitään tietoa.

Homma haiskahtaa isomman luokan munaukselta/paniikilta isojen levy-yhtiöiden taholta. Eli paniikissa on katseltu laskevia myyntitilastoja ja sitten tehty hätiköityjä ratkaisuja sen sijaan, että olisi ensin rauhassa kehitelty toimivaa tekniikkaa, joka ei vaikuta lainkaan cd:n toimivuuteen eri laitteilla sekä kestävyyteen. Tosin millään tekniikalla ei tulla estämään ammattipiratistien toimesta tapahtuvaa kopiointia. Lähinnä tarkoitus on "kiusata" kotikopioijia.

On todella perseestä, jos ostamasi cd ei toimi esimerkiksi kodin ainoassa soittimessa mallia DVD. Useassa tapauksessa tällaisen levyn on voinut ilmeisesti kaupassa vaihtaa suojaamattomaan levyyn, mutta ei kaikissa. Joka tapauksessa tämäkin vaikuttaa varmasti usean potentiaalisen ostajan (joka kuuntelee musiikkiaan koneella tai DVD-soittimella) ostopäätökseen negatiivisesti. En yllättyisi vaikka levymyyntitilastot jatkavat syöksyään, tästä pelastajatekniikasta huolimatta.

Todella perseestä!
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Vähän kaksipiippuinen juttu, koska olen piratismia, kotipolttoa ja kaikenmaailman ämpeekolmenpaskoja vastaan, mutta on suurta kusetusta, että esim. Don Huonojen uutta cd:tä ei voi kopioida omaan käyttöön MiniDiscille. Jotain vitun järkeä tuohon kopiosuojaukseen pitäisi saada, koska muuten tuollaiset MiniDisc-laitteet voi heittää hevonperseeseen, koska a) kaikkia levyjä ei ole saatavissa MD:nä ja b) minä en halua ostaa mitään vitun MiniDiscejä, vaan äänittää levykokoelmastani omia kokoelmia MD:lle. Se että joku levy ei toimi PC:ssä/MAC:issa, niin se on minulle aivan sama, kun en niillä yleensäkään musiikkia kuuntele kuin erikoistapauksissa.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joku ylhäällä jo mainitsikin kopiosuojauksen pahimmasta ongelmasta: Piraatit saavat suojauksen kyllä pois ja siinä vaiheessa saattaapi ilmantua nykyiset ongelmat potenssiin seitsemän, kun piraatit tarjoavat käyttökelpoisempaa sisältöä, kuin alkuperäiset.

Mietitäänpä yhtälöä.

Voin ostaa 20€ cd:n, jonka toimimisesta ei ole täyttä takuuta, joka toimii vain tietyssä laitteessa ja josta en saa lailliseenkaan käyttöön kopiota tai sitten 3€? piraatin, josta edellämainitut haitat puuttuvat. Laajassa mittakaavassa ei ihan kaikkein vaikein 1 X 2-tehtävä...

Toinen yhtä vaikea tehtävä:

Kopiosuojauksen tarkoitus ei ole estää kuuntelua, vaan estää kopiointi laadun kärsimättä. Kuuma kysymys: Jos haluat parasta mahdollista laatua, ostatko piraatin?
Tälle palstalle kirjoittelee varmasti hifistejä, jotka saisivat aikaan kopioita, joita minä en takuulla erottaisi alkuperäisestä tai jos erottaisin, niin se ero ei varmasti haittaisi.
Mitäs luulette, onkohan netistä imutettavien mp3:n laatu yhtä hyvä kuin alkuperäisten? Vai olisikohan pakkaamisessa hankkiuduttu eroon ihan hyvästä pätkästä informaatiota, joka vaikuttaa laatuun? Tuntuuko se haittaavan imuttajia? Jaa ei vai? Hmmm...

Pointtina siis: Ainoa porukka, jota kopiosuojaus potentiaalisesti hyödyttää ovat piraatit. ELÄKÖÖN VALLANKUMOUS!
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Findancen foorumilla oli aikoinaan puhetta tästä kopiointisuojauksen toimintaperiaatteesta. Homma menee jotenkin niin, että levyn alussa tai lopussa on jokin häiritsevä raita, johon tietokoneen cd-asema levyä tunnistaessaan tökkää eikä sitten suostu lukemaan koko levyä. Samalta foorumilta luin myös, että kopiointisuojauksen voi murtaa mm. siten, että mustaa tussilla tämän cd:n soittopinnalla olevan raidan jolloin tietokone ei enää häiriinny siitä. Mutta älkää syyttäkö sitten minua ellei tämä juttu toimikaan, näin vain muualla puhuttiin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti BigRedBob
Vähän kaksipiippuinen juttu, koska olen piratismia, kotipolttoa ja kaikenmaailman ämpeekolmenpaskoja vastaan, mutta on suurta kusetusta, että esim. Don Huonojen uutta cd:tä ei voi kopioida omaan käyttöön MiniDiscille. Jotain vitun järkeä tuohon kopiosuojaukseen pitäisi saada, koska muuten tuollaiset MiniDisc-laitteet voi heittää hevonperseeseen, koska a) kaikkia levyjä ei ole saatavissa MD:nä ja b) minä en halua ostaa mitään vitun MiniDiscejä, vaan äänittää levykokoelmastani omia kokoelmia MD:lle. Se että joku levy ei toimi PC:ssä/MAC:issa, niin se on minulle aivan sama, kun en niillä yleensäkään musiikkia kuuntele kuin erikoistapauksissa.

Miksi olet kotipolttoa tai "ämpeekolmenpaskoja" vastaan, mutta hyväksyt minidiscille kopioinnin? Miksi olisi vähemmän hyväksyttävää että kopioin vaikka 10 omistamaani cd-levyä tietokoneelle mp3:ksi; jotka sen jälkeen polttaisin yhdelle cd-levylle, josta niitä kuuntelisin esimerkiksi kannettavalla mp3-soittimellani? Eihän nyt tekniikka ole tässä se tuomittava asia vaan laiton jakelu...
 

torso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin jouduin BMG:n kopiontisuojauksen uhriksi. MD meni täysin sekaisin eikä kopiointi onnistunut millään.

Tällaiset levyyn standardin lisäksi kehitetyt kopiosuojausjärjestelmät ovat ongelmallisia ihan levyjen säilytyksen kannalta. Kymmeniä vuosia vanhoja lp-levyjä voi soitella edelleen lp-standardin mukaisella soittimella. Tulevaisuudessa eri levy-yhtiöiden käyttämät erilaiset standardit voivatkin olla täysin yhteensopimattomia tulevien soittimien kanssa, koska ne eivät toteuta standardia. Itse asiassa dvd-soitinten yhteydessä ongelma on jo olemassa.

Kopiointisuojaukset ovat todellakin "suojauksia". Sonyn käyttämä suojaus murtuu useiden lähteiden mukaan tussilla, lähteenä esimerkiksi http://www.tietoviikko.com/doris/Doriswww.Dll?dpubl&STiviSearch,44916

Sonyn kokoluokkaa oleva yhtiö joutuu antautumaan Magic Markerille, suojausratkaisut eivät todellakaan vielä suojaa.

Oma BMG-kokemukseni päättyi parinkymmenen minuutin temppuilun jälkeen. Sain tehtyä "suojatusta" levystä digitaalisen kopion todella helposti. Kopiota käytin sisällön siirtämiseksi md:lle.

Tuoreimpien tietojen mukaan mpaa ja riaa eli jenkkien elokuva- ja musiikkialojen liitot vaativat, että tietokonevalmistajien tulee estää kopiointimahdollisuus jo rautatasolla. Valmistajat vastustavat vaatimuksia, koska ne eivät hyödytä valmistajia ja suojaussirujen kustannukset olisivat miljardeja dollareita.

Hyviä pointteja keskustelussa. Itse en enää osta suojattua levyä kokoelmiini. Jää kenties hyviä artisteja pois, mutta niin jäävät yhteensopivuusongelmatkin.
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Hyviä pointteja on tullut tässä keskustelussa jo aikaisemmin, mutta haluaisin kertoa erään syyn miksi minä vastustan tuota kopiosuojausta. Muutin ulkomaille ja jouduin jättämään stereot kotiin. Soitan levyjä tietokoneellani, joten arvata saattaa, että minua syö se, että tuollaisia suojauksia tehdään. Sen lisäksi olen 100% varma, että jokaisen suojauksen pystyy murtamaan ja sen jälkeen biisit leviävät esimerkiksi netissä. Kait sitten kyseisen toiminnan tarkoituksena onkin lähinnä hidastaa tuota piraattiversioiden leviäminen yhtä nopeasti.

Käsittääkseni muuten kauppojen on pakko ottaa levy takaisin, jos se ei soi omassa kotilaitteessasi, eikä levyssä ole suojauksesta ollut mainintaa. Eli levykaupassa yleensä sitkeys palkitaan. Varsinkin Anttila-tyylissä kaupossa myyjät ovat aina silloin tällöin tietämättömiä ostajan oikeuksista.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Suomessa ei ole piraattilevyjä

Suomessa ei periaatteessa ole piraattilevyjä, sillä kuluttajat joutuvat maksamaan CD-R -aihioita sekä tyhjiä c- ja vhs-kasetteja ostaessaan jo valmiiksi ns. kasettimaksua, joka kattaa menetetyt tekijänoikeuskorvaukset. Jokaisesta tallennuskelpoisesta kasetista ja aihiosta kilahtaa siis rahaa tekijänoikeuskorvauksiin. Tämä maksu menee siinäkin tapauksessa, että cd:lle tallennetaankin esimerkiksi varmuuskopiot oman tietokoneen tiedostoista tai vhs-kasetille nauhoitetaan videokameralla kuvatut esikoisen synttärit. Suunnitelmissa on myös kasettimaksun laajentaminen koskemaan myös tallennusvälineitä eli tietokoneiden, kännyköiden ym. edes jonkinlaisen tallennusmahdollisuuden omaavien laitteiden hintaan lisätään tekijänoikeuslisää.

Nyt kun levy-yhtiöt ovat alkaneet sisällyttämään myytäviin äänitteisiin kopiointisuojamekanismeja, joilla pyritään estämään piraattiäänitteiden valmistaminen käytössä on tavallaan kaksinkertainen "turvajärjestelmä".

Mikäli kopiosuojaus laajenee kattamaan useimmat Suomessa myytävät äänitteet, tulisi silloin kaiken järjen mukaan luopua tallenneaihioiden kasettimaksusta ja unohtaa tallentimien hintoja nostavat lisämaksut. Muutenhan kuluttajat maksaisivat kaksinkertaiset tekijänoikeusmaksut. Taitaa vain olla niin, että maan tapa on olla luopumatta saavutetuista eduista - etenkin veroeduista. Tämä on nähty "väliaikaiseksi" säädetyn autoveronkin yhteydessä.

Kiinnostaisi myös tietää minkälaisiin toimenpiteisiin muissa maissa on ryhdytty piratismin torjumiseksi. Maksavatko esimerkiksi venäläiset, norjalaiset tai italialaiset samanlaisia maksuja kuin suomalaiset kuluttajat? Epäilen.

Käytännössä on kuitenkin niin, että kaikenlaiset mekaaniset kopioinnin estävät menetelmät ovat ammattimaisille rikollisille pelkkä hidaste, jos sitäkään. Yleensä kopiosuojan kiertävät ns. crack-ohjelmat ilmestyvät samaan aikaan kopiosuojattujen levyjen kanssa ja ovat netissä näppärien nörttien imuroitavina. Kopiosuojat eivät myöskään estä analogisten kopioiden tekemistä. Sen sijaan tavallisia musiikinkuuntelijoita kiusataan kohtuuttomasti, jos äänitteen käyttömahdollisuuksia rajataan hankaloittamalla niiden kuuntelua tietokoneella ja dvd-soittimella.

Osoittaa käsittämätöntä yksisilmäisyyttä levy-yhtiöiltä olla tajuamatta sitä tosiseikkaa, että musiikkia kuunnellaan entistä enemmän muilla laitteilla kuin perinteisellä cd-soittimella. Vapaa-ajasta suuri osa vietetään tietokoneen parissa puuhailemalla samalla musiikkia kuunnellen ja DVD-soittimet taas ovat tarjonneet mahdollisuuden keskittää yhteen laitteeseen niin musiikin kuuntelun kuin elokuvien katselunkin. Parempaa myynninedistämispolitiikkaa olisikin lisätä äänitteiden käyttömahdollisuuksia kuin vähentää niitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös