Aatos

Jäsen
Iltasanomat wrote:
Allianssista tuli Gallianssi Jalkapalloseura AC Allianssin omistuskuviot hämärtyvät hämärtymistään. Seuran uusi toimitusjohtaja Olivier Suray kertoo tänään ilmestyvässä IS Veikkaajassa, että seuran omistaakin ranskalainen sijoittajaryhmä, eikä kiinalainen liikemies Ye Zheyun niin kuin aiemmin on ilmoitettu. - En ole kuullut mistään ranskalaisista. Tämä on meille täysin uusi juttu, Allianssi ry:n puheenjohtaja Erkki Alaja päivittelee. Alaja kertoo olevansa kyllästynyt asian ympärillä pyörivään huhumyllyyn. Puheenjohtaja kiistää, että huhut kiertävät huonon tiedotuksen takia. - Kertoisin kyllä, jos tietäisin jotain uutta, Alaja vakuuttaa. Alajan tiedot ovat muutenkin samalla tasolla kuin Allianssin yhtiöittämisen aikaan. - Suray on suurin omistaja ja hänen jälkeensä tulemme me eli Allianssi. Kiinalaisen Ye Zheyn omistajuusosuutta Alaja ei halua kommentoida. - Oikeastaan sillä, kuka omistaa mitäkin, ei ole mitään väliä meille täällä. Ei sillä ole merkitystä peliin, kuka omistaa osake-enemmistön. - Kuten sanottu, tämä ranskalaisomistus oli aivan uusi juttu meille. En tiedä siitä, enkä mistään muistakaan muutoksista mitään, Alaja päättää.


Kyllä siinä on taas ammattilaiset asialla: Seurajohdolla ei ole tietoa edes joukkueen todellisesta omistajasta ja kaiken huipuksi Alajan sanojen mukaan heitä ei edes kiinnosta ottaa asiasta selvää.

On tämä vain noloa!

Lohdullistahan on se, että tällä kertaa oma seura ei ole otsikoissa koomailemassa (siitä nimittäin on jonnin verran kokemusta;-), mutta ei tässä kukaan ole "suojassa".

Minusta koko Allianssin operatiivinen johto (mikä se nyt sitten ikinä onkaan) on vastuussa tästä kotimaisen jalkapallon kyykyttämisestä. Jo nyt ilmassa on noloja spekulaatioita liittyen eiliseen peliin ja koko Allianssi-kuvioon. Ei tällaista todellakaan oltaisi kaivattu.

Tuhon vai nousun tie ?

Lentokoneilla on Airport Cityyn saapunut uusia ideoita. Veikkausliigavalmentajat näkevät asiassa useita skenaarioita. Hyviä ja pahoja.

Viime kaudella hopeaa voittanut AC Allianassi on ollut muutosten mielenkiintoisissa kourissa. Seura siirtyi ulkomaisille omistajille, belgialainen Olivier Suray saapui Vantalle toimitusjohtajaksi ja jo kolmen ottelun jälkeen uusi johto alkoi toimia. Pohjola stadionin ovista astui sisään kuusi pelaajaa Belgian sarjoista ja uusi valmentaja Thierry Pister. Samoista ovista poistui neljä kautta Allianssia valmentanut Ari Tiittanen.

Tapahtumia ja kysymyksiä oli alussa paljon, tämän viikon aikana niitä on tullut lisää vieläkin enemmän.

Tietääkö joku, kuka todella on kiinalainen liikemies Ye Zheyun ? Mitä hän tekee ? Mistä hänen varansa ovat syvimmillään peräisin ? Mikä on hänen todellinen roolinsa Allianssin takana ?
Entä ketä kuuluu siihen ranskalaiseen sijoittajaryhmään, jonka olemassaolosta edes Allianssi ry:n puheenjohtaja Erkki Alaja ei tuntunut olevan tietoinen ?

Tai mistä kaikesta Allianssin hallitus ei ollut tietoinen silloin kun kaupoista sovittiin ?

Kysymyksiä on paljon.
Täydellisten vastausen uupuminne ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että Vantaalla harrastettaisiin rikollista toimintaa. Allianssi ei ole maailma ensimmäinen jalkapallojoukkue, jonka rahoituksessa on havaittavissa tiettyjä epäselvyyksiä. Sekin on syytä muistaa.

"EI MITÄÄN ANNETTAVAA"

Liigavalmentajilla onkin tapahtuneesta mielenkiintoisia ja monilla tavoin eriäviä näkökantöja.
Tiittaselle sympatiaa annetaa kautta linjan. Liigavalmentajat kehuvat vantaalaisten entistä päävalmentajaa ja valittavat sitä kunnioituksen puutetta, jota häntä kohtaan seurassa osoitettiin.
Mutta kysymys ei ole pelkästään Tiittasesta, vaan Allianssin tulevaisuudesta, Veikkausliigan nykytilasta ja suomalaisesta jalkapallosta pidemmälläkin tähtäimellä.
Osa liigavalmentajista näkee Allianssin toiminnassa puutteita, riskejä ja toiminnallisia virheitä. Pitkäjänteisyys - tai pikemminkin pelko sen puutteesta - on yksi suurimmista huolenaiheista.

"Huonoimmillaan jutusta voi tulla todellinen limbo ja uudet tekijät poistuvat heti, kun hommat eivät onnistukaan", MyPan päävalmentaja Ilkka Mäkelä näkee.
FF Jaron Hannu Tourun mielestä vastaavanlaiset maihinnousut eivät ole tarpeellisia suomalaiselle jalkapallolle.
"Keskieurooppalaisella johtamistavalla ja ikääntyneillä pelaajilla ei välttämättä ole mitään annettavaa suomalaiselle jalkapalloilulle. Tärkeämpää olisi suomalaisen juniorityön kehittäminen", hän vakuuttaa.

Myöskäänä KooTeePee:n Janne Hyppönen ei näe tälläisen ulkomaalaisten oppien Suomeen tuomista tarpeellisena tai milläään muotoa positiivisena.
"Valmennuksen taso Suomessa on hyvä ja tämä tarkoittaa sitä, että suomalaista jalkapallo-osaamista aliarvioidaan. Eivätkä tänne tulevat pelaajat ja valmentajat välttämättä ole kovatasoisempia", Hyppönen sanoo.

"NORMAALIA EUROOPPALAISTA TOIMINTAA"

Yhtenä rintamana valmentajat eivät kuitenkaan ole tyrmäämässä belgialaistuneen Allianssin ideamaailmaa. Sille ollaan joko antamassa vain mahdollisuus tai sitten sillä uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia. Sitä pidetään myhös osana jalkapalloilevan maailman toimintamuotoja.
"Tämä on normaalia eurooppalaisessa jalkapallossa. Ja tämän ansiosta vuorovaikutus kiihtyy ja suomalaisia pelaajoa sekä joukkueita saadaan varmasti enemmän kansainvälisille kentille.", FC Lahden Harri Kampman muistuttaa.
TP-47:n Kari Vaalto kuuluu niihin moniin valmentajiin, jotka haluavat antaa toimitamallille mahdollisuuden.
"Täällä ollaan aina kriittisiä kaikelle uudelle. Tämä tuo varmasti nuorille pelaajille hyviä kontakteja Eurooppaan", hän sanoo.
Myös TPS:n Kari Ukkonen on samoilla linjoilla.
"Tällä on mahdollisuus tehdä Vaikkausliigasta entistä kovempi. Toivon, että se kehittäisi pelaajiamme paremmin ja kouluttaisi heitä kansainvälisille kentille", Ukkonen sanoo.
Ainakin yhdessä asiassa on jokaisella valmentajalla sama näkemys: "Aika tulee näyttämään"
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Ottaen huomioon myös tapa millä Allianssi ilmestyi suomalaiseen jalkapalloon, niin koko Allianssin touhu on suuri farssi - ainakin toistaiseksi.

Minulle on tullut mieleen se, että "vanha" seura on ollut niin veloissaan, että on ollut suorastaan pakko saada rahaa/rahoittajaa jostakin, jotta seura välttyisi katastrofilta. Eki Alajan ja muun johdon toimet tuntuvat kovin omituisilta juuri siksi, ettei kukaan tunnu oikein tietävän mistään mitään.
Valmentajakin osoitti millä tasolla hänen ammattitaitonsa on kun oli yllättynyt vahvistuksien heikosta kunnosta. "minä luulin, että ...." Voi herran pöksyt sentään. Ammattilaisvalmentaja (jos on) ei luule mitään vaan tietää.

Minä en ole yllättynyt tällaisesta suomalaisessa futiksessa, niin kauan olen itse tätä harrastanut ja ollut mukana ja nähnyt/kokenut yhtä sun toista.
Samat naamat, jotka olivat 70 -luvulla mukana, ovat edelleen futiksessa taustaporukoissa mukana joten kovin kummallista ei voi odottaa.
Yllättynyt olen vain siitä, että Eki Alaja näyttää olevan suurin amatöörin koko touhussa.

Eiköhän tämä lopu siten, että Allianssi kaatuu ja Atlantis nousee veikkausliigaan, jonka jälkeen voimme odottaa jälleen ihmeellisyyksiä suomi-futiksessa.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Svante sanoi:
Ottaen huomioon myös tapa millä Allianssi ilmestyi suomalaiseen jalkapalloon, niin koko Allianssin touhu on suuri farssi - ainakin toistaiseksi.

Eiköhän tämä lopu siten, että Allianssi kaatuu ja Atlantis nousee veikkausliigaan, jonka jälkeen voimme odottaa jälleen ihmeellisyyksiä suomi-futiksessa.
Kissan vitut. Siinä taas mielipide asiasta, josta kirjoittaja ei tiedä yhtään mitään. Allianssi oli hieno jalkapalloseura ennen tätä uutta omistajaa. Uskon täysin siihen, että Alajan tavoitteet ovat olleet täysin puhtaasti rehelliset ja urheilulliset, se että uusiksi omistajiksi osui rikolliset mulkut - ei siitä Alajaa & Allianssia voi syyttää.

Kun äsken katsoi tuota Kymmenen Uutisten juttua tästä skandaalista, oli lähellä ettei itku päässyt. Nyt sitten Allianssi on suuren kansan silmissä suuri mätä, huijariporukka joka teki nerokkaan rikoksen, mutta jäi siitä kiinni. Tosi hienoa! Ja vielä vajaa kuukausi sitten Allianssi tunnettiin hienona futisseurana, hallitsevana liigacupin voittajana. Viime kauden sarjasta hopeaa, Suomen cupissa hopeaa... Eikä varmasti mene kauan, kun tämä suuren kansan huomio kääntyy tästä yksittäisestä tapauksesta koko Vantaan haukkumiseen.

Toivon todella, että KRP tutkii asian perin pohjin ja pistää syylliset linnaan pitkäksi aikaa. Lisäksi joka pellelle elinkautinen porttikielto Suomeen. Ja Allianssi palaa takaisin siihen, missä oltiin vielä toukokuussa. Vaikeata se varmasti on, mutta ainoa oikea tie. Allianssin hienot fanit, olen todella pahoillani puolestanne. Te ette ole ansainneet tälläistä! Törkeetä perkele!
 
"Losers always whine about their best. Winners go home and fuck the prom queen"
Sean Connery as John Patrick Mason in The Rock

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HCM sanoi:
Uskon täysin siihen, että Alajan tavoitteet ovat olleet täysin puhtaasti rehelliset ja urheilulliset, se että uusiksi omistajiksi osui rikolliset mulkut - ei siitä Alajaa & Allianssia voi syyttää.
Alajan tavoitteet luultavasti olivatkin rehelliset, kun hän alkoi hieromaan kauppaa uusien sijoittajien kanssa. Mutta Alaja on täysin vastuussa tästä sopasta, ottaisi nyt helvetti selvää asioista ennen kuin alkaa hieromaan kauppoja!

Nämä kommentit kertovat kaiken:

- En ole kuullut mistään ranskalaisista. Tämä on meille täysin uusi juttu, Allianssi ry:n puheenjohtaja Erkki Alaja päivittelee.

- Kertoisin kyllä, jos tietäisin jotain uutta, Alaja vakuuttaa. Alajan tiedot ovat muutenkin samalla tasolla kuin Allianssin yhtiöittämisen aikaan.

- Suray on suurin omistaja ja hänen jälkeensä tulemme me eli Allianssi. Kiinalaisen Ye Zheyn omistajuusosuutta Alaja ei halua kommentoida.

- Oikeastaan sillä, kuka omistaa mitäkin, ei ole mitään väliä meille täällä. Ei sillä ole merkitystä peliin, kuka omistaa osake-enemmistön.

- Kuten sanottu, tämä ranskalaisomistus oli aivan uusi juttu meille. En tiedä siitä, enkä mistään muistakaan muutoksista mitään, Alaja päättää.

Alaja on nähnyt vain ison kasan rahaa ja allekirjoittanut sopimuksen ja siitä ei voi muka syyttää häntä. Ei jumalauta! Pelottaa hieman, kun tällainen mies on valitsemassa maajoukkueen uutta päävalmentajaa... Tiedä ketä belgialaisia siellä maajoukkueessakin kohta pelaa!

Fanit, pelaajat ja Tittanen tässä ovat syyttömiä, mutta silti saavat kärsiä eniten.
 
Jo tutuksi tullut sanonta suomalaisista: "Pää ei kestä."

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
kilonkingi sanoi:
Alaja on nähnyt vain ison kasan rahaa ja allekirjoittanut sopimuksen ja siitä ei voi muka syyttää häntä. Ei jumalauta! Pelottaa hieman, kun tällainen mies on valitsemassa maajoukkueen uutta päävalmentajaa... Tiedä ketä belgialaisia siellä maajoukkueessakin kohta pelaa! Fanit, pelaajat ja Tittanen tässä ovat syyttömiä, mutta silti saavat kärsiä eniten.
Hmm... eikös se ole näistä Alajista juuri se toinen, joka noissa liiton asioissa häärii - mukana valitsemassa maajoukkueen uutta päävalmentajaa? Ja mitä tulee tuohon rahaan, ei Alaja niissä neuvotteluissa yksin ollut. Mukana oli myös Allianssin suurimman sponsorin (se metsäfirma jota en taas kerran muista...) johtokuntaa, oli lakimiestä jne. Aasia-Ranska-Belgia akselilla tehty suuri huijaus oli vaan niin hyvin ja ovelasti suunniteltu projekti, että siinä tuskin kukaan olisi tälläistä osannut arvata, odottaa saatika sitten huomata. On sitä hieman isommissakin ympyröissä onnistuttu sekoilemaan, jenkkien puolelta löytyisi heti sellaiset parikymmentä esimerkkiä.

Muistan hyvin sen päivän, kun tämä Allianssin myyntiuutinen osui silmiini teksti-tv'ltä. Aluksi tuli sellainen "upea fiilis", että nyt Suomi futista viedään vihdoinkin Euroopan kentille oikein tosissaan. Sitten kun asiasta rupesi tulemaan uutta tietoa, väkisinkin sitä rupesi miettimään, että jotain tässä mättää...
 
"Losers always whine about their best. Winners go home and fuck the prom queen"
Sean Connery as John Patrick Mason in The Rock

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Vaikken Alliansin tilanteeseen kovin hyvin olekaan tutustunut, vaikuttaa se näin ulkopuolisen silmin erittäin paljon samalta kuin Ilveksen säätäminen 90-luvun alkupuolella. Silloin tuotiin ostajaa ties mistä Dominikaanisesta tasavallasta, Miksa ei tullut julkisuuteen, jne.
 
Ilves on tunnetila ja osa persoonaa. Takinkääntäminen edellyttäisi pitkää ja intensiivistä terapiaa, psykoosilääkitystä ja hypnoosihoitoja

- Petaja

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HCM sanoi:
Hmm... eikös se ole näistä Alajista juuri se toinen, joka noissa liiton asioissa häärii - mukana valitsemassa maajoukkueen uutta päävalmentajaa?
Joo näinhän se on, minun moka. Eipä tullut etunimiä tarkistettua, toinen on Pertti (Palloliitto) ja toinen Erkki (Allianssi).

HCM sanoi:
Ja mitä tulee tuohon rahaan, ei Alaja niissä neuvotteluissa yksin ollut. Mukana oli myös Allianssin suurimman sponsorin (se metsäfirma jota en taas kerran muista...) johtokuntaa, oli lakimiestä jne. Aasia-Ranska-Belgia akselilla tehty suuri huijaus oli vaan niin hyvin ja ovelasti suunniteltu projekti, että siinä tuskin kukaan olisi tälläistä osannut arvata, odottaa saatika sitten huomata. On sitä hieman isommissakin ympyröissä onnistuttu sekoilemaan, jenkkien puolelta löytyisi heti sellaiset parikymmentä esimerkkiä.
Julkisuudessa on ollut pelkästään Alaja nimi, joten uskoisin hänen käsissä homman loppujen lopuksi olleen. No oli yksin tai ei niin päätöksen tekijä(t) kantavat vastuun tapahtuneesta. Asioista ei ole selvästikään otettu riittävän hyvin selvää, vaan on uskottu mitä belgialaiset( minkä maalaisia ne omistajat nyt edes ovat?) ovat sepittäneet. Tämän osoittaa jo, sinun kommenttisi: "Sitten kun asiasta rupesi tulemaan uutta tietoa, väkisinkin sitä rupesi miettimään, että jotain tässä mättää..." Niinpä kun asioista olisi ottettu selvää ajoissa olisi huomattu, että jokin tässä mättää. Analyytikko_ on muuten aavistellut tämän homman jo 19.6 Veikkausliiga ketjussa, joten sinne onnittelut "mitä mä sanoin kommentista".

Mitäs nämä jenkkien huijaukset ovat? Luulisi, että jenkit tekevät vaikka mitä lakipykäliä estääkseen tällaisien tapahtumisen. Mitään lisäinfoa?


Luin jostain, että myös TamUa koitettiin ostaa, mutta siellä tähän leikkiin ei lähdetty. Eli ilmeisesti kyseessä piti olla Veikkausliigan huippujoukkue, joka nostaa altavastaajan kertoimia.

HCM sanoi:
Muistan hyvin sen päivän, kun tämä Allianssin myyntiuutinen osui silmiini teksti-tv'ltä. Aluksi tuli sellainen "upea fiilis", että nyt Suomi futista viedään vihdoinkin Euroopan kentille oikein tosissaan.
Näin minäkin luulin, mutta eihän siinä niin käynyt. Ulkopuolinen raha suomalaiseen jalkapalloon ei voi olla huono juttu, mutta siinä meni samalla määräysvalta huijareille ja tässä on tulos. En pane jatkossakaan vastaan mikäli suomalaisille seuroille on tulossa rahaa ulkomailta, mutta homman täytyy pysyä omissa käsissä. Ja uskoisinkin, että tämä tekee suomalaisseurat entistä varovaisemmiksi näissä asioissa.
 
Jo tutuksi tullut sanonta suomalaisista: "Pää ei kestä."

Lahtelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesälomalaiset 2008
Aatos sanoi:
Tietääkö joku, kuka todella on kiinalainen liikemies Ye Zheyun ?
Heh, nyt en voi olla mainitsematta, että pistäkääpäs tuo nimi Googleen, niin tiedätte miehestä enemmän. Vastauksena tulee Ilta-Sanomien artikkelin lisäksi Amnestyn ylläpitämä lista Kiinassa suoritetuista teloituksista. Listan mukaan talonpoika nimeltään Ye Zheyun on tuomittu huumekaupan vuoksi kuolemaan vuonna 1995. Jutussa puhutaan jotain huumeiden polttelusta urheilustadionilla, tai sitten ymmärsin sen väärin...

Mutta kuka tietää miten tuon Zheyun nimi oikeasti kirjoitetaan länsimaisilla kirjaimilla? Luulisi kuitenkin liikemiehestä löytyvän netistä edes yksi maininta.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lahtelainen sanoi:
Mutta kuka tietää miten tuon Zheyun nimi oikeasti kirjoitetaan länsimaisilla kirjaimilla? Luulisi kuitenkin liikemiehestä löytyvän netistä edes yksi maininta.
Niin, onko koko miestä edes olemassa? Hesarissa luki sellaista, että miehen pitäisi saapua Vantaalle kahden viikon sisällä pitämään tiedotustilaisuus. Saa nähdä ilmaantuuko koskaan Vantaalle.
 
Jo tutuksi tullut sanonta suomalaisista: "Pää ei kestä."

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
kilonkingi sanoi:
Mitäs nämä jenkkien huijaukset ovat? Luulisi, että jenkit tekevät vaikka mitä lakipykäliä estääkseen tällaisien tapahtumisen. Mitään lisäinfoa?

Luin jostain, että myös TamUa koitettiin ostaa, mutta siellä tähän leikkiin ei lähdetty. Eli ilmeisesti kyseessä piti olla Veikkausliigan huippujoukkue, joka nostaa altavastaajan kertoimia.

Näin minäkin luulin, mutta eihän siinä niin käynyt. Ulkopuolinen raha suomalaiseen jalkapalloon ei voi olla huono juttu, mutta siinä meni samalla määräysvalta huijareille ja tässä on tulos. En pane jatkossakaan vastaan mikäli suomalaisille seuroille on tulossa rahaa ulkomailta, mutta homman täytyy pysyä omissa käsissä. Ja uskoisinkin, että tämä tekee suomalaisseurat entistä varovaisemmiksi näissä asioissa.
Viittasin lähinnä tuolla jenkki esimerkillä sikäläiseen yritysmaailmaan. Luin aikoinaan kirjan, jossa kerrottiin tapauksia, kun joku hyvin esiintyvä fiksu pukuhemmo on kävellyt hyvin tuottavaan perheyritykseen sisään ja hyvin suunnitellulla kuviolla onnistunut saamaan jalkansa kyseisen yrityksen toimiston oven väliin. Pari kuukautta myöhemmin herra & rouva Smith ovatkin sitten huomanneet, että heidän hyvin tuottava pullapuotinsa onkin osa suurta konsernia ja itseasiassa Smithin pariskunta onkin enää vain yrityksensä työntekijöitä ilman mitään päätösvaltaa. Tämä on mahdollista suuressa ja mahtavassa USA'ssa!

Eli käykö Allianssille samalla tavalla? Ollaan menty täysin puhtain ajatuksin mukaan huijareiden kelkkaan, tietämättä totuutta ja kun kelkasta jarrut pettää - kukaan ei selviä ilman naarmuja? Ts. syyttömätkin kärsivät. Tampere United oli kaukaa viisas ja näytti ulkolaisille punaista valoa. Mahtaa manselaisten naama olla aika virneessä, ei Allianssin tilanteen vaan oman "pelastautumisen" puolesta.

Jälkiviisaus on todellakin maailman helpoin tapa yrittää esittää fiksua, mutta kun oikein tarkkaan miettii tuota Allianssin kuviota, niin näinhän sen pitikin mennä. Kuka oikeasti on maailmalla niin rikas, että haluaa ostaa suomalaisen jalkapalloseuran ja nostaa se Euroopan kentille???!!! Eiköhän Hjalliksen yritykset huomioitu myös muualla maailmaa (Euroopassa ainakin) --> Suomessa jalkapallolla ei tehdä bisnestä! Niin ikävää kuin se onkin, Allianssista tuli sitten (toivottavasti) se lopullinen esimerkki kaikille. Hinta vaan oli turhan kova.
 
"Losers always whine about their best. Winners go home and fuck the prom queen"
Sean Connery as John Patrick Mason in The Rock

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Lahtelainen sanoi:
Heh, nyt en voi olla mainitsematta, että pistäkääpäs tuo nimi Googleen, niin tiedätte miehestä enemmän. Vastauksena tulee Ilta-Sanomien artikkelin lisäksi Amnestyn ylläpitämä lista Kiinassa suoritetuista teloituksista. Listan mukaan talonpoika nimeltään Ye Zheyun on tuomittu huumekaupan vuoksi kuolemaan vuonna 1995.QUOTE]

Minäkin löysin saman tiedon. On aika erikoista, että muuta ei löydy. Tosin se kuinka Mr Yen nimi oikeasti kirjoitetaan, on hyvä kysymys.

Torstaina katsoin netistä ennen peliä kokoonpanot. Se pisti heti silmään, että kentälle laitettiin pelaajatietojen mukaan 5 hyökkääjää ja penkillä istuivat kaikki kotimaiset nimimiehet. Edellisen pelin paras pelaaja Juska Savolainen ei mahtunut edes vaihtopenkille. Sillanpää lähetettiin tosiaan Belgiaan ja kentällä olivat kokemattomat Vähäsarja ja Kojola koko pelin ajan.

En ilman todisteitä väitä, että Aliianssi pelasi sopua. Jos haluaisi tahallaan hävitä pelin, niin Allianssi teki kyllä parhaansa näyttäessään esimerkkiä kuinka se tehdään. Pister ja Suray ovat kuin Tintti-sarjakuvan poliisipari Dupont ja Dupond. Kaksi hölmön ja viattoman näköistä kaverusta kaukana pohjolassa. Kaikki tulee näille "ammattimiehille" muka yllätyksenä. Taitaa olla osaamisessa kolmas ulottuvuus mukana. He yhdistävät talous-, urheilu- ja vedonlyönti osaamisen.

Eiköhän vedonlyönnissä ole tämän homman selitys. On kiva pelata, kun tietää etukäteen kuinka peli päättyy. Ai niin, mutta eihän se ollut sopupeli.

edit. TamU pudotti intertoto-cupissa Belgian pääsarjan Charleroin ja pääsi seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan tulee Lazio. Hienoa TamU ja onnittelut belgialaisten kukistamisesta.

Jossain lehdessä (veikkaaja ??) väitettiin minun muistini mukaan, että tämä kiinalais-ranskalais-belgialainen porukka, joka nyt hallitsee Allianssia, olisi alunperin ollut ostamassa TamU:a. Olisikohan siellä ollut kyyti yhtä kylmää. Zicolle potkut ja belgialainen kuusikko kentällä potkimassa 8-0 kuonoon Charleroilta Pisterin opeilla.
 
Viimeksi muokattu:
Ykkösessä pelaa viime vuoden Suomen cup finalisti FC Hämeenlinna on siirtynyt myös ulkomaalaisomistukseen.

<clip fc hämeenlinnan kotisivulta>
Seurassa on tapahtunut paljon uudistuksia putoamisen jälkeen. Uudessa organisaatiossa hyödynnetään hollantilaista jalkapallo-osaamista. Sekä uusi manageri Koen Nijmeijer että päävalmentaja Danny Hoekman ovat Hollannista. Merkittävä on myös seurayhteistyö sc Heerenveenin kanssa. Tavoitteena on "Back to the League 2006".
</clip fc hämeenlinnan kotisivulta>

Tavoite ei ole kovin hyvin toteutunut. FC Hämeenlinna on Puolalais ym ulkomaalaisineen ykkösen jumbona viidellä pisteellä. Samoihin aikoihin kun Allianssi hävisi Hakalle FC Hämeenlinna hävisi Hongalle 5-0. Heikko esitys viime kauden CUP finalistilta.

Joku muu osaa varmasti kertoa paremmin asiasta, mutta paikallisen uutislehden mukaan merkittävin syy seuran hankkimiselle Suomesta oli Hollannin liigan minimipalkkasäännöksissä, jotka koskevat myös seuran reservipelaajia. Kun pelaaja siirretään Suomeen harjoittelemaan ja kuntoutumaan, on mahdollista maksaa pienempää palkkaa ja pelata kohtuullisen kovatasoisia pelejä, joissa menestymisellä ei emoseuran johdolle kovin suurta merkitystä kuitenkaan ole.

Seuraavaksi ruvetaan tietenkin varastoimaan eurooppalaista ydinjätettä ja saavutetaan ydinsäilytysteknologian huippumaan arvo.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
HCM sanoi:
Kissan vitut. Siinä taas mielipide asiasta, josta kirjoittaja ei tiedä yhtään mitään. Allianssi oli hieno jalkapalloseura ennen tätä uutta omistajaa. Uskon täysin siihen, että Alajan tavoitteet ovat olleet täysin puhtaasti rehelliset ja urheilulliset, se että uusiksi omistajiksi osui rikolliset mulkut - ei siitä Alajaa & Allianssia voi syyttää.
En tiedä mitä sinä tiedät mutta satun, yllättäin, tietämään mitä itse tiedän.
En muista syyttäneeni Alajaa mistään rikoksesta tai vastaavasta.
Kerroin vain oman mieleipiteeni siitä, mistä muutkin ovat täällä kirjoitelleet, eli taustojen selvittämisen. Se on, vastoin monien väitteitä, aika helppo asia mutta kun aikaa ei ollut niin se jätettiin ja luotettiin jälleen ihmiseen.
Kukaan ei ole muuten vielä todettu rikolliseksi, joten korjannet tuon väitteesi.
 
Viimeksi muokattu:

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
8 vuotta Belgiassa asuneena en ihmettele kylla yhtaan mafiakaupunki Monsin miehen toimintoja.

Tunnen itse asiassa pienta mielihyvaa siita, etta naa pelkit tulee nayttamaan myos rajojensa ulkopuolelle kuinka perseesta ne on. Pysyis vaan siella himassaan ja keskittyis kieliriitoihinsa ja korruptiotemppuihinsa.

Saali vaan Alliansia...
 
All day.

Viljuri

Jäsen
Tietyt epäilythän ovat ollet ilmassa Allianssin 8-0 turpasaunan jälkeen, mutta mikäli po. omistajan, valmentajan ja pelaajien taustalta löytyy jo aikaisemmiltakin ajoilta yllä olevan artikkelin tarkoittamia ns. "peliliikkeitä", niin eiköhän asia ala olla tällä selvä.

Eli Allianssi on siirrettävä suosiolla ja sopuisasti superpesikseen.
 

Etsijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikken mikään Allianssi-fani ole ikinä ollut, niin on tuo kyllä niin perseestä, jos tuollaisen harmittomannäköisen* tapauksen jälkeen joukkue suljettaisiin sarjasta hyvin alkaneen kauden jälkeen. Näyttää muuten yhä todennäköisemmältä, että tämä salaperäinen kiinalainen tulisi jossain vaiheessa Suomeen...

* Tarkoitin tällä ulkomaalaisomistukseen siirtymistä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Koskaan en ole pelissä käynyt, vaikka stadikka on kävelymatkan päässä. Keskiviikkona olisi näköjään seuraava ottelu, onhan tämä ainakin huikea markkinointimiesten onnistuminen, jos ei muuta. Harkitsen vakavasti peliin menoa.
 
"So never mind the darkness we still can find a way"
- Axl Rose

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Nordicbetille avattiin uusia pelitilejä runsaasti juuri ennen Allianssi - Haka -peliä ja näiltä tileiltä lyötiin maksimipanoksilla Hakan puolesta. Sopupeli-väitteet siis saavat tukea entisestään.
Harmi että Suomi-futista on päästy näin käyttämään hyväksi. Mutta siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen että tämä tapahtui tämän Atlantiksen kaupungin rauniolle, eikä perinteikkäämmälle seuralle. Turussahan pelaili muutamia vuosia sitten myös Allianssi, eipä olisi pahitteeksi vaikka tämä kaima kävelisi samoja polkuja perässä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Aamun HS:n mukaan jokainen belgialaispelaaja sai 25.000 euron allekirjoitusbonuksen ennen saapumistaan Suomeen. Veikkausliigan pelaajien keskipalkka on muistaaksen n. 30.000 euroa, joten aika isolla rahalla Vantaalla pelataan.

Minä voisin myös mennä "pelaamaan" Allianssiin tuollaisella sopimuksella. Mr Suray I am waiting for your call 24/7.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Eilen ilalla Nelosen urheiluosuudessa kerrottiin myös, että ulkomailla on pelattu poikkeuksellisen paljon tätä ko. ottelua. Taitaa köysi kiristyä joillakin, tai sitten ei.
Aamuisessa Hesarissa, johon Johannes viittasi, oli myös pieni osa Finnforestin toimitusjohtajan juttua. Saapa nähdä kuinka laajasti tämä "soppa" leviää.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
musta lokki sanoi:
Seuraavaksi ruvetaan tietenkin varastoimaan eurooppalaista ydinjätettä ja saavutetaan ydinsäilytysteknologian huippumaan arvo.
Arvaas, miksi Olkiluodossa kaivetaan parhaillaan sitä 500 metrin syvyyteen ulottuvaa pitkän pitkää (ne käytävät menevät siis siksakkia maan alla moneen kertaan) onkaloa.
 
Ja wir schwören Stein und Bein, auf die Elf vom Niederrhein.
- Pelissä oli aktiivisuuden piirteitä (Juha Malinen 9.10.2016 Suomi-Kroatia -iltakävelyn jälkeen)

Carlos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Brett sanoi:
Harmi että Suomi-futista on päästy näin käyttämään hyväksi.
Noh, taitaa nämä sopupelit ja lahjomiset olla aika yleisiä eri urheilulajeissa ympäri maailmaa, alkaa vaan Suomi-pojat vähitellen heräämään todellisuuteen. Eihän meillä doupingiakaan käytetty, ennenkuin sitten narahdettiin kunnolla. En uskon täysin "puhtaaseen" urheiluun missään lajissa/sarjassa missä rahaa liikutellaan johonkin suuntaan.
 
Arrive alive.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy