Jokainen on nähnyt, mitä DDR on tullut maksamaan läntisille Bundeslandeille.
Ja sekin on nähty, mitä DDR on maksanut osseille.
Tuossa lahjoitin parikymppiä SPR:n kautta. Omat keinot auttaa muilla tavoin ovat kovin vähissä. Tällainen katastrofi koskettaa ainakin meikäläistä ihan eri tavalla kuin taannoinen tsunami, joka myös oli kaikilla tavoin hirveä onnettomuus. Kamalinta Myanmarin tuhossa on paikallisten asukkaiden kohtalo, koska heille ei ole liiemmälti apua herumassa.
Tätä kriisiä on hyvä verrata Indonesian tsunamiin monellakin tapaa. Ja nyt nähdään myös, mikä on länsimaiden aito kiinnostus auttaa Myanmar jaloilleen ja toisaalta miten paikallinen hallitus hoitaa hommansa.
Kernaasti näkisin, että Myanmaria autettaisiin katastrofin ensihoidon jälkeen jaloilleen eikä tyydyttäisi riisisäkkien jakamiseen. Ja, kun tämä seremonia on televisioitu, niin homma on sillä selvä. Mitäs siinä vielä pyörit, saithan säkillisen oivallista riisiä minun piikkiini.
Toinen kysymys on sitten se, miten junttahallitus saadaan myöntymään tähän avustamiseen ja siihen, että apu löytää tarvitsijansa eikä päädy herrain huviloiden seiniin. Uskomatonta, että joillain on tässä tilanteessa pokkaa kieltäytyä avustamisesta.
Tsunaminkin jälkihoito on kyllä paikoin ollut pöyristyttävää toimintaa. Turistikohteet on nopsaan siivottu ja rakennettu uudelleen, mutta moni muu "vähempiarvoisempi" alue on yhä kivikaudella. En jaksa uskoa, että Myanmarin katastrofia paikalliset kansankynttilät hoitavat yhtään paremmin. Tarkemmin ajatellen en myöskään usko meikäläisiin vallanpitäjiin, että mikään olisi sen kummemmin muuttunut. Mutta eiköhän joku ministeri käy paikan päällä tarkastamassa tiluksia ja muistion näkemästään laadi.
Ihmishengen arvo on näillä tuhoutuneilla seuduilla yhä mittaamatta. Nollassa.