Buffalo Sabres 2019–2020

  • 71 177
  • 214

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Se housuun paskominen saatetaan nähdä tänään ja paineet kyllä JB:llä kasvaa, ihan vain tulevaisuutensa vuoksi. Jos ei tee mitään fiksua ja joukkue ei poffeihin pääse, ovat hänen näyttönsä kehnot ja on vaikea saada samaa paikkaa enää mistään. Jos tuurilla joukkue pääsee jatkopeleihin, hänelle ollaan varmaan tekemässä jo patsasta, vaikka ei edelleen tehnyt mitään.

Toivottavasti nyt ei vain mitään radikaalia tee, jolla pyrkisi laittamaan omia näyttöjä tiskiin, vahingossa heikentämällä joukkuetta.

Ikävä tilanne, mutta olisi pitänyt jotain fiksumpaa saada aikasemmin aikaiseksi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Taitaa Sabresin ongelmat olla sitten jossain ylemmässä johdossa/omistajaportaassa, kun jokainen palkattu GM epäonnistuu kyseisessä osoitteessa. Ikuinen rebuildi vaan jatkuu ja jatkuu.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Totta helvetissä on.

Organisaatio on kaksi kertaa peräkkäin palkannut tulokas GM:n ja kummankaan osalta ei voi sanoa homman olleen kovin onnistunutta. Kyllähän Pegulan täytyy kriittisesti arvioida, ketkä siellä ovat mukana näissä prosesseissa. Toki esim. Ted Black sieltä laitettiin pihalle jo useampi vuosi sitten.

Toki se hyvä puoli asiassa on, että ROR-treidiä lukuun ottamatta mitään suurempaa vahinkoa Botteril ei ole kerennyt tekemään. ROR-treidissäkin voi olla se hopeareunus, että se on ollut ainakin osasyy siihen, että Eichelilla on ollut mahdollisuus ja myös pakko ruveta kaivamaan itsestänsä kaikki irti. Voi olla, että sama olisi tapahtunut, vaikka RORia ei oltaisi kaupattu, mutta joka tapauksessa Eichelista on nyt viime ja tämän kauden aikana kasvanut erittäin hyvästä hyökkäyspään pelaajasta kokonaisuudessaan yksi liigan parhaita pelaajia, jolla on edelleenkin kasvupotentiaalia.

Kokonaisuudessaan organisaation tila on kuitenkin melko hyvä, ja osaava kaveri (jollaiseksi Botteril ei ole ainakaan vielä osoittautunut) kyllä saa tuosta menestyvän joukkueen kasaan. Joukkueessa on jo riittävästi kärkitalenttia, cap-tilanne on erittäin hyvä sekä prospect- että draft-pick tilanne on hyvä.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat

Eikä Botteril meinaakkaan tehdä mitään, kuten jossain haastattelussa antoi ymmärtää, minkä tännekkin linkkasin. Ei halua ”vahingoittaa” Buffalon tulevaisuutta, eli istuu käsiensä päällä veikkaan.

itse en kyllä organisaation jamaa näe kovin hyvänä, vaan ennemmin todella sekavana ja joo voihan suunta muuttua nopeasti, mutta nyt tuntuu, että pysyvyyttä ei ole ja en tarkoita Riston jääntiä seuraan vaan johto ja valmennus vaihtuu koko ajan ja osa lupauksista ei vaan breikkaa ja joutuu kauppatavaraksi toinen toisen perään.

mielestäni nyt pitäisi saada sellainen tausta porukka johon luotetaan ja joka siellä pysyy ja joka rakentaisi tuon joukkueen loppuun.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mielestäni Kruegerin valinta valmentajaksi on ollut kokonaisuutena onnistunut. Valmennus ansaitsee omat kritiikkinsä monelta osin, mutta oman käsitykseni mukaan nyt ensimmäistä kertaa tämän rebuildin aikana pelaajat ovat oikeasti muodostaneet luottamuksen valmennukseen. Tämä on ollut todella iso ongelma tähän asti. Lisäksi kaikesta päätellen Eichel on ottanut joukkueessa sellaisen johtajaroolin, jota häneltä on odotettu. Aikaisemmin tilanne on ollut pitkälti se, että pelaajistossa kokonaisuutena ei ole ollut luottamusta valmennukseen, ja pelaajistossa on ollut auktoriteettiongelmaa.

Botterillin sählääminen on myös iso syy tämän kauden haasteisiin rosterissa. Tällä en tarkoita pelkästään sitä, että taas ollaan tilanteessa, jossa Lazarin ja Rodriguesin tasoisia pelimanneja yrittää pelata kakkossentterin roolia. Valmennus on joutunut pelaamaan about puolet kaudesta 7. puolustajalla ja 13. hyökkääjällä. Valmennus on myös joutunut istuttamaan Milleria ja Pilutia poppareilla ja jälkimmäistä AHL:ssä, koska Scandellalle/Bogosianille on täytynyt antaa minuutteja, jotta heidät olisi voitu treidata. Miller ja Pilut on ollut kumpaakin parempia.

Prospecteista ei ikinä tule kaikki breikkaamaan tai edes saavuttamaan odotusarvoa. Ainoastaan top-10 varauksista tätä voi pitää todennäköisempänä kuin päinvastaista. Buffalo on keskimäärin saanut vuosittain varattua ainakin kaksi NHL-pelaajaa ja ainakaan vielä täysiä busteja ei ole top-10-pickeillä tullut. Reinhart on ainoa edelleen organisaatiossa oleva, joka on jäänyt selvästi alle odotusarvon, eikä hänkään siis huono pelaaja ole, vaikka ei ikinä siksi kahdensuunnan ykkössentteriksi kasvanutkaan. Ja kyllähän Olofsson on nyt osoittanut, että on selkeätä top-6-tasoa, enkä usko, että puhutaan yhden kauden ihmeestä.

edit. Ja jos tätä kautta vielä miettii, niin kyllähän esim. juuri Ristolainen on pelannut vahvan kauden. Minuutteja on nyt pudotettu, mutta pelaa edelleen joukkueessa eniten ja vaikeimpia minuutteja. Tällä kaudella on 5v5 match-upeissa voittava pelaaja, pistevauhti on edellisten vuosien tasoa vaikka menettänyt QB-paikan Dahlinille ja myös silmämääräisesti pelaa paremmalla tasolla kuin koskaan aiemmin.

Yksilötasolla tällä kaudella on melko vähän pettymyksiä. Selkeimpinä Skinner (joka kyllä edelleen luo itselleen maalipaikkoja viime kauden verran) sekä Hutton. Hutton vaikuttaa paahtoleivältä, mutta Skinnerin osalta en ole huolissani. Silmämääräisesti en näe hänen tasonsa laskeneen. Botterillin jälleen yksi emämunaus on ollut se, että ensiksi solmii 9 miljoonan sopimuksen maalintekijälaiturille eikä edes varmista sitä, että tämä saisi edes vähääkään kelvolliset top-6-tason kenttäkaverit. Toki Skinnerin viimeistelyssä on ollut toivomisen varaa viime kauteen verrattuna, mutta eivät jotkin lazarit, veseyt ja shearyt riitä kuin korkeintaan AHL-tasolle tuloksentekoon.
 
Viimeksi muokattu:

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Mielestäni Kruegerin valinta valmentajaksi on ollut kokonaisuutena onnistunut. Valmennus ansaitsee omat kritiikkinsä monelta osin, mutta oman käsitykseni mukaan nyt ensimmäistä kertaa tämän rebuildin aikana pelaajat ovat oikeasti muodostaneet luottamuksen valmennukseen. Tämä on ollut todella iso ongelma tähän asti. Lisäksi kaikesta päätellen Eichel on ottanut joukkueessa sellaisen johtajaroolin, jota häneltä on odotettu. Aikaisemmin tilanne on ollut pitkälti se, että pelaajistossa kokonaisuutena ei ole ollut luottamusta valmennukseen, ja pelaajistossa on ollut auktoriteettiongelmaa.

Botterillin sählääminen on myös iso syy tämän kauden haasteisiin rosterissa. Tällä en tarkoita pelkästään sitä, että taas ollaan tilanteessa, jossa Lazarin ja Rodriguesin tasoisia pelimanneja yrittää pelata kakkossentterin roolia. Valmennus on joutunut pelaamaan about puolet kaudesta 7. puolustajalla ja 13. hyökkääjällä. Valmennus on myös joutunut istuttamaan Milleria ja Pilutia poppareilla ja jälkimmäistä AHL:ssä, koska Scandellalle/Bogosianille on täytynyt antaa minuutteja, jotta heidät olisi voitu treidata. Miller ja Pilut on ollut kumpaakin parempia.

Prospecteista ei ikinä tule kaikki breikkaamaan tai edes saavuttamaan odotusarvoa. Ainoastaan top-10 varauksista tätä voi pitää todennäköisempänä kuin päinvastaista. Buffalo on keskimäärin saanut vuosittain varattua ainakin kaksi NHL-pelaajaa ja ainakaan vielä täysiä busteja ei ole top-10-pickeillä tullut. Reinhart on ainoa edelleen organisaatiossa oleva, joka on jäänyt selvästi alle odotusarvon, eikä hänkään siis huono pelaaja ole, vaikka ei ikinä siksi kahdensuunnan ykkössentteriksi kasvanutkaan. Ja kyllähän Olofsson on nyt osoittanut, että on selkeätä top-6-tasoa, enkä usko, että puhutaan yhden kauden ihmeestä.
No joo, en tarkoittanutkaan Kruegeria moittia ja hänhän hyvin jonkun pelin jälkeen sanoi (kun porukkaa oli tervehtynyt jne), että ekaa kertaa tällä kaudella ei ”pelottanut” peluuttaa kaikkia ketjuja. Ja kuten sanoin, että kyllähän tuossa suunta voi muuttua nopeasti ja fanin silmissä sitä jo todella kovaa toivookin, että näkisi pleijarikiekkoakin, jossa ollaan tosissaan. kyllä se vaatii silti hieman pitkäjänteisyyttä tuonne GM osastolle ja valmennukseenkin, että saadaan sellainen joukkue sinne mihin kaikki luottaa.
Kyllä tuolta tosi paljon aiemmilta vuosilta on treidattua omia prospecteja mitä itse odotin jäävän joukkueeseen ja osaa toivoinkin jäävän esim. Armia ja Zadorov, mutta onhan se niin, että mitään ei saa jos ei jotain anna!
No kohtuu samoilla linjoilla ollaan vaikka huonosti ehkä esitin asian ja eipä tuo Botteril ole huonosti vetänyt vaan päinvastoin se vaan ei ole tehnyt oikein mitään. Jotain ihan ok hakuja, mutta enemmän olisi kaivattu kuin juuri nuo Lazarit, jotka pitäisi olla täyte miehiä bottom kutoseen.

Toivotaan, että kakkosen sena vielä saataisiin, mutta kesään se menee ja GM on jo joku muu. Olofssonista sen verran, että haluan nähdä kaverin otteita enemmän ilman Eichelia, että ei tehdä Skinnereitä ennen kuin hänet itse ”sulatan”.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Oho Simmonds tuli, voin sanoa, että en tykkää vaikka halvalla tuli, mutta mitä kaverista lukenut niin ei oikein enää toimi ku neloses. Joten mitä järkeä?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Harmi ku me ei tuolla hintaa oltu Milanon peräs, vaikka jotkut sanookin, että hinta oli alhainen ni vähä ku osakkees, että tyhmä se joka myy silloin ku kurssit alhaalla... väitän, että potentiaalia on ja tätä olin tänne kirjoittelemassa jo eilen, mutta nyt kun teki kaksi maalia Anaheimille niin jaksoin vasta nyt! Voi olla väärä ketju, mutta itse hiniöin aiemmin jo kaverin perään, jos kukaan muistaa?!
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Vegas pelistä tappio ja enää ei montaa peliä saisi hävitä, jos tällä kaudella meinaa pleijareihin vielä haluta, jos yhden pelin enää häviää niin päästään 100 pisteeseen jolla pitäisi vielä selvitä sinne kohtuu varmuudella, mutta kyllä tuossa useampi peli tulee väkisin takkiin vielä.

Ei saakeli voi sanoa ku, että kuka mestis mokke siellä otti koppeja (Hutton) sen verran helposti meni kaikki kolme maalia (vipa tuli tyhjiin)...! Toki osin puolustuksenkin syytä ja varsinkin siinä kolmannessa kaikki neljä Buffalon pelaajaa väärässä paikassa ja varsinkin mokke sijoittunut todella huonosti. Yllättäen Ristolle kun antaa painetta niin kiire tulee aina omassa päässä ja kahden maalin aikaan taisi olla aitiopaikalla, kuten Eichel katseli selän numeroa 1-1 ja1-2 maaleissa.
Nuo maalit oli jotenkin niiiiin estettävissä, mutta aivan ku ite olis jäällä, koska sen verran heikkoa esitystä oli.

Vesey näytti muutaman kerran kyllä niin bambilta luistimilla, mutta olisko se ollut hän ja Johansson, jotka alustivat karvauksella 1-0 maalin.

No niin tai näin, niin ongelmat on helppo tuosta joukkueesta hahmottaa ja se mokkea edelleen huutaa. Sitten on 2-3 ketjuun miehiä. Lopuksi vielä näillä pareilla, jos mennään niin kakkospakkipariin vielä joku ja Jokiharju hetkeksi kasvamaan AHLään.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
No niin kausi paketis, ellei jotain aivan ihmettä tapahdu ja se vaatisi jokaisen jäljellä olevan pelin voittamisen, sillä päästäisiin 98 pisteeseen joka itseasiassassa riittää poffeihin ellei sitten tuossa edessä olevat joukkueet alkaisi kunnolla kyykkäämään niin, että pienempikin pistemäärä saattaisi riittää!?

Niin vain Disson ”käynnin” jälkeen 4 pisteen ero on muuttunut 12 pisteen eroksi, vaikka Torontollakaan niin hyvin ole mennyt, Floridasta puhumattakaan. Viime kaudella poffein idästä pääsi 98 pisteellä ja nytkin metroon menee 5 poff paikkaaja Toronto pitäisi siis ohittaa!

Muuta asiaa, niin Jalonenkin kävi Ameriikan kierroksella mm Buffalossa ja ainoastaan yksi pelaaja oli sanonut, että ei osallistu Mömmömkisoihin ja jotenkin tuntuu ettei ole vaikea arvata kuka se on! Olisi kiva tietää syy miksi Risto ei edusta!?

Muuten tässä nyt odotellaan kesää ja uusi GM tulee, ellei Botterill saa armahdusta jostain syystä ja vielä kesän aikaa rakentaa joukkuetta. Nyt pitäisi alkaa osumaan kakkosen keskelle muuallaki ku kotona.

Eikä oo muuten DL hankinnat (kaikkien yllätykseksi) nyt mitään erikoista tuoneet joukkueeseen, vaikka Kahun 1+1 onkin saalistanut. Kahun toki jatkoon, Simmonds ei (ei toki näin lyhyt otanta sano mitään).

Kesästä ja ensi kaudesta onkin tulossa mielenkiintoinen. Cozens, Mittelstadt toivottavasti kehittyy ja jossain vaiheessa joukkueessa, kuten toivottavasti myös Thompson ja kehittynyt Jokiharju. Jokiharjusta hyvä juttu Sabres nationin puolella niille joita kiinnostaa; Monitoring Jokiharju’s performance in 2019-20
Draft myös tulossa kesällä ja sieltä aika varma top 10 pick, eli hyvä pelaaja 99% varmuudella. Oma toivelista olisi Rossi, Raymond, Askarov jos siis ei ihan kärjessä päästä varaamaan (ja toki nuokin voi mennä jo top 6 mennessä! Lotteryä odotellen ja kun sieltä nasahtaisi Lafreniere, niin johan muuttuisi paskakin kullaksi!

Niin ja Reinhartin sopimus tilanne, mitähän siitäkin tulee, ei ainakaan mitään jättipottia ansaitse, mutta we will see...! Ei muutaku vertaamaan Skinnerin sopimukseen ja kuinka paljon tää kausi oli paree ja 12 miljoonaa kouraan!

Nyt meni jo vähä ittelle vittuilun puolelle, mutta ei oo muutenkaan kovin montaa kiinnostunutta ollut tällä kaudella Buffalon ketjus, niin yritän nyt jollain tapaa pitää tätäki hengis, käykää potkimas pihalle jos siltä tuntuu!

edit virhe pisteis
 
Viimeksi muokattu:

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta pakko tulla postaamaan nämä pari videota ja varsinkin jälkimmäinen aivan jäävätä. Top 10 jälkeen tietenkin youtube suositteli ja parempaa saa hakea.

Btw ihan sika hienot nuo vanhat ysäri Buffalon paidat 1 ja 2 ja tuo logo kanssa.

[MEDIA=youtube]NYWgVS5CiX4[/MEDIA]

[MEDIA=youtube]Tf-IBSQm5Mk[/MEDIA]
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Lähdetäänkö kaupan jälleen Buffalolaiset?
[MEDIA=twitter]1266054952180465667[/MEDIA]
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Lähdetäänkö kaupan jälleen Buffalolaiset?

On siinä saman seuran pelaajilla vähän erilainen näkemys, kun lukee Iltasanomien juttua:

"SEITSEMÄN NHL:n huonoimman joukkueen pelaajat pääsivät kuitenkin tiistaina piinasta ja nauttimaan täysin rinnoin kesästä.

Yksi rentomielisistä lomalaisista on Buffalon Rasmus Ristolainen, joka on ehtinyt jo toivottaa NHL-kavereilleen työn iloa.

– Lähetin tuossa muutamalle kaverille viestiä, että hyvää kesää sinne jäähallille ja harjoitusleireille, Ristolainen naurahtaa."
 
En tiedä onko vanha vai uusi juttu. Rasse vähän kypsynyt Buffalon meininkiin.

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Vähän risoo tuo että ulisee medialle menestymättömyydestä ja sitten kun oli lähellä että jengi olisi päässyt takaoven kautta playoffeihin mutta jäi taas niistäkin niukasti pois niin reaktio ei ole pettymys vaan lällättelee kavereille jotka joutuvat lähtemään pelaamaan kun Rasmus jää Suomen Turkuun nauttimaan kesästä. Onhan se selvä ettei välttämättä muillakaan ole hirveätä hinkua lähteä pelaamaan ja eroon perheestä yms. (Raskin ja Dubnykin kommentit), mutta tosi vaikea kuvitella että vaikkapa Eichelillä olisi samat fiilikset kuin Rassella. Veikkaan että antaisi mitä tahansa että olisi päässyt pelaamaan edes näitä poikkeusolojen sääliplayoffeja.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD

No ei varmasti tunnu tuo joukkueen menestymättömyys hyvälle kummastakaan. Taisi tuo helpotus nimenomaan olla siitä, ettei tarvitse merkityksetöntä runkosarjaa jatkaa loppuun.
Mitä viittasit Eicheliin, niin amerikassa jo valmiiksi olevan pelaajan on varmasti helpompi asennoitua jatkamaan kautta. Kysymysmerkkejä vaikka heilläkin on matkustukseen ym. liittyen, niin on niitä vielä paljon enemmän eurooppalaisilla.
 
Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Taisi tuo helpotus nimenomaan olla siitä, ettei tarvitse merkityksetöntä runkosarjaa jatkaa loppuun.

Käsitin tuosta Iltalehden jutusta että nimenomaan vittuili näille playoff-jengien suomalaisille ja tunsi itse olevansa onnekkaammassa asemassa kun ei tarvitse pelata mitään tyhmiä playoffeja vaan saa viettää kesän Turussa ja ehkä matkustella jne. Luulisi että olisi tässä 7 kesää ollut ihan tarpeeksi vapaata jostain huhtikuusta alkaen joka vitun vuosi.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Käsitin tuosta Iltalehden jutusta että nimenomaan vittuili näille playoff-jengien suomalaisille ja tunsi itse olevansa onnekkaammassa asemassa kun ei tarvitse pelata mitään tyhmiä playoffeja vaan saa viettää kesän Turussa ja ehkä matkustella jne. Luulisi että olisi tässä 7 kesää ollut ihan tarpeeksi vapaata jostain huhtikuusta alkaen joka vitun vuosi.
Juu eipä Ristolaista ole maajoukkuekutsutkaan pahemmin kiinnostaneet pitkään aikaan, kausi päättynyt joka ikinen vuosi NHL:ssä huhtikuussa runkosarjaan, mutta ei ole halua koskaan tulla MM-kisoihin. Viime vuonnakin olisi NHL-pakin roolissa tullut kultaa (jälkiviisaana juu, ei voi varmana sanoa). Lähinnä se, kun ei Ristolainenkaan ole urallaan pahemmin mitään voittanut sen u20-kullan lisäksi (jonka tosin itse ratkaisi), niin luulisi, että kiinnostaisi joskus itsekin saavuttaa tai voittaa jotain, eikä vain tahkota vuodesta toiseen änärin suurimmassa alisuorittajajengissä ja katsoa sivusta, kun muut juhlivat keväisin.
 
Nimenomaan, kiinnostaa voittaa, mutta on ollut Buffalossa jo riittävän pitkään huomatakseen millainen toimintakulttuuri siellä on. Ei Rasmus tuossa tietenkään ihan suoraan sitä sano, mutta rivien välistä luettuna ja jo pidempään hänen lausuntojaan kuunnelleena, niin voisin väittää hänen olevan enemmän kuin tyytyväinen treidistä johonkin muualle.

Joku voisi tietysti osoittaa johtavia pelaajia (jollainen Ristolainen eittämättä Buffalossa on) sormella ja sanoa, että tehkää asialle muutakin kuin ihmetelkää julkisuudessa miten huonosti on mennyt ja menee yhä. Näin se varmasti onkin, mutta ainakaan itse en pidä Ristolaista sellaisena pelaajana, joka johtaisi joukkojaan edestä ja saisi koko porukan puhaltamaan yhteen hiileen. Enkä ole totta puhuen ihan varma onko Jack Eichelkaan sellainen pelaaja. Tai onko Buffalossa riittävästi sellaisia pelaajia ylipäätään. Ehkä se juuri onkin osa ongelmaa.

No se mitä tässä yritin sanoa, niin kyllä Ristolaisella paloa ja voitontahtoa löytyy. Näyttää vain kyrpiintyneen tuohon Buffalon touhuun jo aikoja sitten eikä minusta mikään ihme.
 
ipaz

Jäsen
GM Jason Botterill ja apulaisensa Randy Sexton ja Steve Greeley saivat sitten kenkää kun Sabresin kausi on jo lyöty pakettiin. Mielestäni melko hätäinen ratkaisu omistaja Pegulalta vain kolmen kauden jälkeen. Kukaan, ei siis yhtään kukaan, pysty rakentamaan tuossa ajassa Sabresista menestyvää joukkuetta.

Botterill teki muutaman merkittävän treidin (Kane, O'Reilly ja Skinner) joiden vuoksi ei ollut kovinkaan suosittu Buffalon fanien keskuudessa. Varsinki O'Reilly-kauppa näyttää nyt parin kauden jälkeen huonolta Berglundin häipymisen sekä Sobotkan ja Thompsonin loukkaantumisherkkyyden suhteen. Buffalon saama 1. varauskin oli kierroksen viimeinen Bluesin paineltua päätyyn asti. Eikä O'Reillyn Conn Smythe yhtään kaunista asiaa.

Jeff Skinnerille annettu 9M sopimus näyttää nyt järjettömältä, mutta pitää muistaa että Skinner on silti parhaimmillaan yksi NHL:n kärkimaalintekijöistä. Ekalla Buffalon kaudella 40 maalia. Mennyt kausi sitten penkin alle osittain loukkaantumisten vuoksi. Toisaalta Botterilla oli aivan varmasti omistajan täysi tuki tuota Skinnerin sopimusta tehdessä. Pegula on ennenkin ollut todella avokätinen (Leino, Ehrhoff).

Mutta että tilalle Kevyn Adams (45). Erittäin mielenkiintoinen ja outo ratkaisu. Adams oli joskus vuosikymmenen alussa kakkosvalmentajana Teppo Nummisen kanssa Lindy Ruffin joukoissa, mutta sai kenkää kun Ron Rolston tuli valmentajaksi. Sen jälkeen oli pitkään sivussa organisaatiosta, mutta palkattiin 2019 talousosaston 'erityisasiantuntijaksi' ja mitä nyt viimekaudella valmensi Buffalo Jr. Sabresin pikkupoikia. Peguloilla on oltava kova luotto ilmeisen hyvin tuntemansa Adamsin osaamiseen, koska nimesivät hänet heti vakituiseksi GM:ksi. Tai sitten liipasinsormi on yhtä herkillä hänenkin suhteen, kun kerta oli NHL:n "tulevan tähti-GM" Botterillin sekä varsinkin Steve Greeleyn kanssa, jota on monesti hehkutettu yhdeksi lahjakkaimmista managament-osaston nuorista NHL:ssa.

Jotenkin näistä potkuista jäi sellainen maku, että ihan täysillä ei saa Buffalossa jääkiekkotoimintojen johtajat touhuta, vaan että omistajapariskunta tunkee näppejään väliin. Kuten alussa mainitsin, niin ei Botterillin esikunnalla ollut mitään mahdollisuutta nostaa Sabresia yhtään nopeammin ylöspäin vain kolmessa vuodessa Tim Murrayn säätöjen jälkeen. Tuuliset on työpaikat Buffalo Sabresissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös