Mainos

Buffalo Sabres 2018–2019

  • 75 543
  • 209

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Eihän Larkinistakaan pitänyt olla ykkössentteriksi vaan olla hieman Girgensonsia huonompi lupaus, mutta niin vaan se ihminen on erehtyväinen.

No eipä siinä kauaa mennyt, kun ensimmäinen höpönpuhuja tarrautti itsensä kärpäspaperiin.

Girgensonsin hyökkäyspään pelaaminen totisesti katosi johonkin Bylsman tuhovuosien aikana. Asia josta voisi jossain kohdin kirjoitella täällä enemmänkin. Tosin puolustuspään pelaamisen osalta Larkin voisi vain toivoa olevansa Girgsin tasoa.

Mainitusta huolimatta voi hiljaisuus Detroit-osiossa jatkua kyllä todella pitkään, jos Larkinista odotetaan ykkössentteriä, jolla haastetaan divisioonan vastaavat.

Ihminen on tosiaan erehtyväinen - pois lukien tietenkin Ken Holland, joka ei Detroit-palstan perusteella ole tehnyt GM:nä virheen virhettä, vaikka organisaatio onkin ehkä yksi heikoimmassa jamassa olevista koko liigassa.

Ps. Jatketaan tätä hassuttelua, vaikka, vanhojen hyvien aikojen mukaisesti, siellä Detroit-osiossa. Siis jos vanha kunnon courtier-teude haluaa hassuttelua jatkaa.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Niiden lisäksi Ullmarkilta 2 gamesaveria. Eichel oli lisäksi lähellä hattutemppua, laukoi kerran tolppaan. Boston vei maalipaikat, hyökkäysalueaika oli kahden erän jälkeen aika lailla tasoissa. Hienosti on Buffalo päässyt taas voittojen makuun tuon 5 ottelun tappioputken jälkeen. Tennyson oli siirretty takaisin Rochesteriin, tilalle tuotu Guhle ja Hunwick oli "vihdoin" mukana. Pelasivat pari erää pakkiparina, kolmannen erän aikana pakkipareina Bogosian-Hunwick ja Dahlin-Guhle. Ehkä 2-3 ketjuissa voisi kokeilla jotain vaihtoja, jotta tehoja tulisi. Varsinkin 3-ketju (Thompson-Sobotka-Pominville) tuntuu olevan välillä pahoissa vaikeuksissa jäällä viillettäessään. Pitää kyllä olla todella tyytyväinen alkukauteen, en olisi uskonut joukkueen olevan kolmantena omassa divisioonassaan tässä vaiheessa kautta, loistavaa!
Eipä tarvinnut ihmetellä minkä takia Guhle ja Hunwick pari rikottiin, koska olivathan nuo hieman kateissa omissa. EI varsinaisesti huonosti pelanneet yksilöinä, mutta sijoittumiset ja yhteen pelaaminen oli hakoteillä. Tietysti uusi kaveri vierellä ja pelituntuma molemmilla olematon NHL:n puolella tällä kaudella. Huutoon vastattiin vihdoin hyökkäyksen osalta ja nyt siellä on Rodrigues-Mitts-Pominville sekä Sheary-Sobotka-Okposo. Thompson pelannee tällöin nelosessa. Mielestäni ihan hyvä vaihto ja kiva nähdä Rodrigues kakkosessa. Olisihan tuossa ollut jopa parempi nähdä Pommerin tilalla joku muu, mutta mihin sitten hänet sijoitettaisiin. Täytyy tunnustaa, että onneksi on enää vuosi Pommerin sopimusta jäljellä.

Loukkaantumisten suhteen McCabea ja Piluttia voidaan nähdä jo ensi viikonloppuna. McCabe on siellä jo treenannutkin. Mikä mahtaa olla sitten Pilutin tilanne, tuleeko hän jäämään ylös. Ei ainakaan huonosti ole pelannut.

Mitä palstatoverit ovat mieltä Sam Reinhartista? Juuri tuossa tehtiin tuo siltasopimus, minkä kautta nyt nähdään jälleen mihin suuntaan seuraava sopimus on syntymässä. Tämä kausi on pisteiden valossa mennyt parhaiten, vaikkei sitä ylivoimatehoilua olla nähty niin hyvin häneltä eikä koko joukkueelta. Ylivoimalla Reinhart on ollut hyvä maalinedustalla. Mutta jos nyt ei lähdetä katselemaan pisteiden muodossa Reinhartin tahtia vaan ihan kokonaiskuvaa, niin onko hän sitten kahden vuoden päästä vähintään 5-6 miljoonan mies? Mielestäni Reinhart pelaa hyvin Eichelin vierellä, mutta kukapa ei? Pominvillekin iski pisteitä Eichelin vierellä, mutta kuinka nyt on käynyt? Reinhart on hyvin riippuvainen Eichelin pelistä ja omasta mielestä tuntuu siltä, että hän tulee ratsastamaan tulevaisuudessa isoille tileille Eichelin turvin. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta tätä tämä on omiin silmiin näyttänyt. Ei se Reinhart mielestäni ole fysiikassa juuri kehittynyt eikä ole pelaamistaan röyhkeämmäksi edistänyt ja on usein väännöissä turvallaan. Asia millä hän edesauttaa pelaamista on peliäly, joka on hänen suurin voimavara, mutta toivoisin häneltä yhä enemmän. Parhaimmillaan Reinhartin pelaamista on toki ollut hienoa seurata, en häntä maanrakoon ole laittamassa, mutta tasainen kokonaisuus pelistä toiseen ja fysiikan kehittäminen olisi iso plussa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Reinhart on toisaiseksi osoittautunut olemaan erittäin hyvä ns. täydentävä laituri huipputason sentterille (Eichel/ROR). Ongelma on siinä, että yksinään hän ei oikein pysty ketjunsa hyökkäystä kantamaan.

Pelilliset vahvuudet ovat ehdottomasti peliälyn suoma pelinrakennus sekä sijoittuminen. Maalineduspelaaminen kuten myös pelaaminen ns. down low -alueella on myös erinomaista. Reinhart ei ole vahvin pelaaja, mutta nykyään hän suojaa kiekkoa hyvin kulmissa ja maalintakana ja saa säännönmukaisesti tehtyä ns. peliä edistäviä ja maalipaikkoihin johtavia ratkaisuja kiekollisesti. Hän ei ole kuitenkaan aivan yhtä vahva kiekonriistotilanteissa, kun pitäisi saada kammettua kiekko pois vastustajalta kulmissa/laidassa.

Hän kyllä sopii Eichelin kanssa, mutta mieluummin näkisin Skinnerin lisäksi Eichelin laidalla pelaajan, joka tuo enemmän vääntövoimaa sekä kyvyn luoda tilaa Eichelille. Aasinsillalla todettakoon, että toivon Botterilin tekevän about kaikkensa, että Mark Stone saataisiin tuohon Eichelin oikealle laidalle. Tuo kentällinen (ainakin noin paperilla) olisi tuon jälkeen lähes täydellinen ja aivan järjetön painajainen vastustajalle.

Vaikka varmuutta näissä asioissa ei ikinä olekaan, niin Mittelstadtista luulisi vuosien saatossa kuoriutuvan pelaaja, joka yksinkin kantaa kenttänsä hyökkäystä. Siihen rinnalle Reinhart myös soveltunee hyvin.

Reinhart on lähes ppg-tahdissa ja jos tuo tahti edes on sinnepäin loppukaudella ja ensi kaudella, ja hänelle tehdään pitkä sopimus ensi kauden jälkeen, niin tuo 6 miljoonaa lienee alaraja sopimuksen hinnalle. Jäljellä on enää kaksi RFA-vuotta.

Skinner ja Reinhart ovat molemmat pelanneet toki hyvin ja homma toimii Eichelin kanssa, mutta kyllähän tilanne vähän niin on, että Eichelin erinomaiset otteet nostavat molempien hintoja väkisinkin. Se on se caveat tuossa Eichelin nykyhetken pelintasossa.

***

Berglundin osalta luin sellaisesta skenaariosta, että viime kesänä, kun Berglundin sopimuksen NMC muuttui rajatuksi NTC:ksi, hän ei olisi agentteineen toimittanut 1.7. määräajassa sitä listaa, joihin häntä ei saa treidata. Tämän johdosta hänet siis pystyi treidaamaan Buffaloon. Hän ei ilmeisesti olisi ylipäänsä halunnut lähteä St.Louisista, mutta huomioiden Buffalon viime kausi, olisi Buffalo varmasti listalla ollut.

Ilmeisesti tämä seikka sekä putoaminen rotaatiopelaajaksi on Berglundin tyytymättömyyden taustalla.

Friedman höpisi jossain yhteydessä, että Berglund ja Buffalo etsivät asiaan ratkaisua. Berglund on edelleen hyllytettynä eli tilanne lienee se, että siellä etsitään Berglundille treidimahdollisuutta sen sijasta, että sopimus puretaan (edellytykset lienevät olemassa). Tuo olisi luonnollisesti kaikille osapuolille ideaalein tilanne, koska Berglund saisi pitää sopimuksensa tuomat rahansa ja klausuulinsa ja Buffalo jotain assetteja takaisin (tilanne huomioiden tuskin kummoisia).
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
No eipä siinä kauaa mennyt, kun ensimmäinen höpönpuhuja tarrautti itsensä kärpäspaperiin.

Girgensonsin hyökkäyspään pelaaminen totisesti katosi johonkin Bylsman tuhovuosien aikana. Asia josta voisi jossain kohdin kirjoitella täällä enemmänkin. Tosin puolustuspään pelaamisen osalta Larkin voisi vain toivoa olevansa Girgsin tasoa.

Mainitusta huolimatta voi hiljaisuus Detroit-osiossa jatkua kyllä todella pitkään, jos Larkinista odotetaan ykkössentteriä, jolla haastetaan divisioonan vastaavat.

Ihminen on tosiaan erehtyväinen - pois lukien tietenkin Ken Holland, joka ei Detroit-palstan perusteella ole tehnyt GM:nä virheen virhettä, vaikka organisaatio onkin ehkä yksi heikoimmassa jamassa olevista koko liigassa.

Ps. Jatketaan tätä hassuttelua, vaikka, vanhojen hyvien aikojen mukaisesti, siellä Detroit-osiossa. Siis jos vanha kunnon courtier-teude haluaa hassuttelua jatkaa.
Eräs kirjoittaja nimesi sinut aikoinaan mr. Double Standardiksi. Toimii vieläkin, koska olet kärkkäästi taas asettamassa itseäsi muiden yläpuolelle ja alentamassa kanssakirjoittasi. Kuitenkin viestihistoriastasi löytyy yhtä lailla paljon asioita, jotka näyttäytyvät nykypäivänä naurettavilta. Eittämättä sinulla on jokaiseen jokin hyvä Bylsma-selitys. Sitten on mukava naureskella jollekin ouelletsproul-heitolle vuodelta 2012. Buffalossa ei oikeastaan mikään mennyt sillä tavalla, mitä sinä odotit kaudella 14-15.

Minäkin olen tehnyt varmasti paljon virheitä ja vääriä arvioita menneisyydessä, ja sen takia olenkin nöyrää poikaa nykyhetkessä.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Harmillinen tappio Panthersia vastaan 2-5 kotona. Kaikki edellytykset olivat voittoon ja paikkoja kyllä riitti, mutta nyt ei saatu millään sisään. Luongokin oli kyllä vakuuttava ja hän torjui Panthersille nuo kaksi pistettä. Sabres pelasi kyllä pari erää todella hyvin luoden paikkoja ja painetta hyökkäyspäähän muttei saanut kiekkoja maaliin saakka. Vaikuttaa siltä että McCabe ja Pilut olisivat ainakin selvä upgrade tämän hetkisiin Guhleen ja Hunwickkiin, toivon mukaan nähdään nämä vaihdot. Rasse kolasi keskialueella Pommerin pystyyn vaihtojen yhteydessä ja saattaa hyvin olla ettei Pommeria nähdä seuraavassa ottelussa. Nyt kun Berglund on viltin puolella ja Elie on ollut turha, voisiko ollu mahdollista nostaa joku ylös?

Olisihan se herkullista vaikka nähdä Skinner-Eichel sekä Mittelstadt-Reinhart kaksikot, joiden vierellä viilettäisi sellaiset pelaajat jotka kykenevät niihin kiekkojen riistoihin ja antamaan tilaa. Mittsilläkin olisi ainakin tehtävää paljon kahden suunnan peliin, jotta tuo kaksikko olisi mahdollinen, ei siinä Reinhart ainakaan apuja anna.

Jos jotenkin Botterill onnistuu Berglundin treidaamaan pois, olisi hän melkoinen ukko. Ei tule missään määrin helppoa olemaan. Berglund ei ole tekemisellään ansainnut paikkaansa edes avauksessa eikä ole oikein vakuuttanut siinä määrin, että olisi nykyisiä pelaajia parempi olemalla jäällä. Ikäviä juttuja tällaiset, kun ollaan pelattu kuitenkin hyvin tällä kaudella niin silti pitää tulla tällaisia tapauksia. Luulisi vaikuttavan edes jokseenkin joukkueen sisällä, vaikkei se nyt ainakaan jäällä ole näkynyt.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Onhan tämä nyt jo melkoista, kun tietyn hiekkalaatikon väki tulee useammassa ketjussa taas joukkotrollaamaan. Asialla vieläpä samat hermannit, jotka olleet jo vuosia. Itse ketjun aiheeseenhan noilla ei ole ollut mitään sanottavaa - niinkuin tyypillistä on. Toisaalta ymmärrän kyllä, koska oma joukkue ja organisaatio on ehkäpä suurimman luokan hmv ihan joukkueen pelaajista johtoportaaseen mitä on pitkään aikaan nähty. Minkäänlaista identiteettiä tai edes suuntaa koko organisaatiolla tai joukkueella ei ole.

Ja kun vieläpä taas tyypilliseen tapaan tuo trollaamisen sisältökin perustuu ihan täyteen päästä vedettyyn satusetäilyyn. Kun kirjoitin tänne ensimmäisen kerran moneen vuoteen, niin ensimmäisen viestin ensimmäisessä tai viimeistään toisessa kappaleessa jo totesin, että ei ole hommat meneet niinkuin odotti ja toivoi.

Muistan arvioineeni, että mikäli rebuildin voidaan sanoa olevan aikataulullisesti onnistunut, olisi playoffeihin tullut päästä viime kaudella. Näin ei tokikaan käynyt, mutta nyt ollaan vahvasti menossa (saa toki vielä nähdä). Tosin jos mietitään, että käteen jäi Dahlin, niin ei tuo viime kauden konttaaminen huono asia ollut. Noiden vuosien tarkoitus oli kerätä palaset siihen contenderiin ja siinä onnistuttiin.

Silti joku tättärä juoksee tänne touhutipoissaan sössöttämään tuollaista höpöä? Yrittäisit nyt edes. Muutenkin on vaikea ymmärtää, että mikä helvetin funktio tuollaisella metatason jargonilla on? Jos haluat keskustella ja vääntää jostain näkemyksistäni retrospektiivisesti, niin kaiva ne esille sanatarkasti ja tehdään jalkatyö. Älä nyt sitten jätä koko hommaa tuollaiselle tissiposki-tasolle, että tyydyt ympäripyöreyksiä heittelemään ja heiluttelemaan käsiäsi.

Todettakoon kuitenkin se, että vaikka Buffalossa ei kaudet ole menneet kuten ennakoitiin ja toivottiin osaltani, niin Detroitissahan homma on mennyt just eikä melkein kuten jo vuosia olen toitottanut. Pikkuhiljaa tuo on valahtanut tuonne peräpäähän ilman minkäänlaista visiota tai identiteettiä ja meininki on lähinnä Hollandin myhäilyä ja miehen 2000-luvun vaihteen kalsarien haistelua.

***

Heitetään nyt sitten muutama sana tuosta Girgensons-Larkin-jutusta.

Muistan kyllä verraneeni noita pelaajia prospecteina kaudella 2014-2015. Tuolloin Girgensons pelasi ykkössentterin roolissa ja oli ennen loukkaantumistaan matkalla yli 20 maalin ja 40 pisteen kauteen pelaten ikäisekseen hyvää ja kokonaisvaltaista peliä erittän haastavassa tilanteessa. Tuolloin myös mieheltä nähtiin useasti ihan high-end-tason kiekollisia ratkaisuja, kuten varmaan Detroit-fanina muistat esim. Kronwallin höpöttämiset jalkakynällä (näin kävi myös esim. Subbanille). Bylsma laittoi sitten miehen ihan puhtaaseen shutdown-rooliin olemattomalla hyökkäspään liekalla samalla kun tappoi Eichelia lukuunottamatta koko joukkueen hyökkäyksen. Sen jälkeen ei ole nähty noita kiekollisia ratkaisuja mieheltä edes satunnaisesti, koska kiekollinen itseluotamus meni eikä ole palannut.

Niin tai näin, niin tuossa tilanteessa tuo näkemys noista nimenomaan prospecteina oli ihan perusteltu. Toinen pelasi yliopistokiekkoa ja toinen NHL:ssä ikäisekseen vähintäänkin kelvollisesti ykkössentterin roolissa huonossa jpukkuuessa.

Siitä, minkä kriteeristön täyttävä ykkössentteri Larkin on, voidaan toki olla montaa mieltä.

Mutta kuten totesin, jatketaan tätä sössötystä Detroit-ketjussa, sopii monella tavalla paremmin sinne ja saadaan sinnekin vähän elämää.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sabres on pistänyt Berglundin waiversiin tarkoituksena purkaa hänen sopimuksensa.

Näin kertoo Sabresin facebook ja mm. WGR:n Jeremy White.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Otteet ovat nyt vaihdelleet Washington-pelin erittäin hyvistä St.Louis pelin totaalipaskoista nyt tämän Boston-ottelun ihan ok. Otteiden heittely jossain määrin kuuluu pitkään kauteen, mutta otteista riippumatta sama ongelma vaivaa - joukkue on aivan liikaa edelleen ykköskentän ja erityisesti Eichelin varassa maalinteon suhteen. Washington-pelissä puolustus toimi erinomaisesti (Pilut-Ristolainen, Dahlin-McCabe ja Scandella-Bogosian). Käytännössä pystyttiin vyöryttämään kolmea top-4-tason paria tasaisesti. Tuolla pystyttäneen runkosarjassa haastamaan ihan mikä joukkue tahansa.

Hyökkäyksessä suurin yksittäinen ongelma on se, että Eichelin lisäksi ei ole pelaajaa, joka toimisi ns. hyökkäyksen dynamona. Mittelstadtista ei yksinkertaisesti vielä ole siihen, vaikka väläytteleekin ajoittain. Voimaa vaaditaan kaksinkamppailuihin lisää sekä tietylnaista röykeyttä ja rohkeutta kiekon kanssa. Toki kiekollista pelaamista hieman rajoittaa tuo sentterinä pelaaminen, koska kiekonmenetykset maksavat enemmän kuin laiturina. Tuossa suhteessa onkin pelannut odotukset ylittäen, vaikka nyt Boston-matsissa tulikin kunnon ö-junioritason kiekollinen ratkaisu omassa päässä.

Tuon ongelma on myös siinä, että se aiheuttaa negatiivisia kerrannaisvaikutuksia. Sheary ja Okposo ovat sen typpisiä laitureita, että tarvitsevat sen kiekollisen dynamon viereensä. Tästä syystä myöskään heistä ei saada ulosmitattua ollenkaan sitä parasta panosta.

Ehkä yllättäen Tage Thompson on ollut se kaveri, joka on koittanut ottaa eniten roolia tuollaisena dynamona. Ne saappaat ovat kuitenkin vielä eittämättä liian suuret. Vaikka potentiaalia siihen olisikin, niin en pidä todennäköisenä, että hänestä sellaista pelaajaa hyökkäyspäähän ylipäänsä tulee. Thompsoniin liittyen Botteril antoi mielenkiintoisen kommentin. Häneltä kysyttiin, että miksi hän päätti pitää Thompsonin ylhäällä eikä laittaa farmiin. Botteril sanoi, että vaikka Thompsonin prosessi on ollut ylämäkeäkin sisältävä, niin hänen itseluottamuksensa ei ole mennyt. Tämä on ollut helppo huomata, koska vaikka niitä kiekonmenetyksiä tulee, niin hän uskaltaa jatkuvasti hakea korkean tason yksilöratkaisuja. Hän ei selkeästikkään epäonnistumisten jälkeen rupea pelaamaan varovaisesti. Tuossa on myös se hyvä puoli, että hän todennäköisemmin tulee saavuttamaan kiekollisen potentiaalin, koska uskaltaa jatkuvasti hakea niitä rajojaan.

Voi hyvinkin olla, että koska tuo ylivoimakin takkuaa (ja sen onnistuminen on pitkälti tuon ykköskentän pelaajien varassa), koituu tämän kauden kohtaloksi juuri tuo secondary scoring. Alemmat kentät kyllä pelaavat ihan hyvin noin muuten eivätkä varsinaisesti häviä otteluita, mutta apuja sieltä olisi tultava myös maalinteon muodossa. Tuohon tuskin olisi parhaassa kunnossa ollut Berglundkaan tuonut apua. Joukkueen voittomahdollisuudet yksittäisessä ottelussa ovat liikaa kiinni Eichelin vireestä.

En kuitenkaan toivo, että Botteril nyt tällä kaudella lähtee hakemaan pikavoittoa tulevaisuuden kustannuksella hankkimalla hyökkäykseen parannusta. Suunnitelmana lienee nostaa Rochesterista äijiä ja katsoa tuovatko muutosta. En usko, että tuovat. Hyvin pelannut C.J. Smith lienee ensimmäisten joukossa, koska pelaa viimeistä waiver-vapaata kauttaan. Hän on myös pelannut sentterinä jonkin verran, vaikka onkin lähtökohtaisesti laituri.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Otteet ovat nyt vaihdelleet Washington-pelin erittäin hyvistä St.Louis pelin totaalipaskoista nyt tämän Boston-ottelun ihan ok. Otteiden heittely jossain määrin kuuluu pitkään kauteen, mutta otteista riippumatta sama ongelma vaivaa - joukkue on aivan liikaa edelleen ykköskentän ja erityisesti Eichelin varassa maalinteon suhteen. Washington-pelissä puolustus toimi erinomaisesti (Pilut-Ristolainen, Dahlin-McCabe ja Scandella-Bogosian). Käytännössä pystyttiin vyöryttämään kolmea top-4-tason paria tasaisesti. Tuolla pystyttäneen runkosarjassa haastamaan ihan mikä joukkue tahansa.
Oikeastaan homma ei ole muuttunut tuon "otteiden heittelyn" muodossa tähän päivään. Eichelin poissaololla on tietysti suuri merkitys, mutta nyt on vain kaivattu tason nostoa kaikilta pelaajilta. Florida peli osoitti sen jälleen ettei kyetä pelaamaan täyttä 60 minuuttia ja tuossakin meinasi löysät valahtaa housuun vaikkei sen suurempaa hätää ollut. Bruins peli ilman Eichelia ei kuulostanut alkuunkaan hyvältä ja lopulta vain nihkeä tappio tulostaudun muodossa. Kentällä sitten Bruins hallitsi tapahtumia ja peli olisi voinut päättyä isommilla luvuilla. Sitten tullaan tähän päivään ja viime yön Devils peli olikin mallikas suoritus kokonaisuudessaan joukkueelta. Mainitsemasi puolustus parit ovat olleet nyt Dahlin-Bogosian ja Scandella-McCabe. Varsinkin edellä mainittu pari on pelannut mainiosti, jättämättä keskustelusta pois paria Pilut-Ristolainen.

C.J Smith ja Pilut tekivät ottelussa uransa ensimmäiset maalinsa ja ottelun jälkeen Botterill kävi henkilökohtaisesti heitä onnittelemassa. Hieno ele häneltä. Ja kuten mainitsit, Smith sieltä nostettiin jo aiemmin ja itseluottamuksen noustessa, tämä peli oli häneltä erinomainen. Turhaa sitä tosiaan on hankkia vahvistuksia, kun tällaisia äijiä meillä pelaa farmissa. Oli sitten varattu tai varaamaton pelaaja, olen tyytyväinen siihen että nämä alkavat tuottamaan hedelmää. Huippujoukkueilla kuten Tampalla homma pyörii mukavasti, kun farmista nousee uutta verta hyvällä ilmeellä ylös ja lunastaa paikkansa. Tätä toivon meiltäkin ja Smithin sekä Pilutin muodossa tästä on hyvä aloittaa.

Hyökkäyksessä suurin yksittäinen ongelma on se, että Eichelin lisäksi ei ole pelaajaa, joka toimisi ns. hyökkäyksen dynamona. Mittelstadtista ei yksinkertaisesti vielä ole siihen, vaikka väläytteleekin ajoittain. Voimaa vaaditaan kaksinkamppailuihin lisää sekä tietylnaista röykeyttä ja rohkeutta kiekon kanssa. Toki kiekollista pelaamista hieman rajoittaa tuo sentterinä pelaaminen, koska kiekonmenetykset maksavat enemmän kuin laiturina. Tuossa suhteessa onkin pelannut odotukset ylittäen, vaikka nyt Boston-matsissa tulikin kunnon ö-junioritason kiekollinen ratkaisu omassa päässä.
Juuri tuo röyhkeys ja rohkeus tulee ensisijaisesti mieleen Mittelstadtin kohdalla. Toivoisin että sitä halua on mennä enemmän kiekolle ja kamppailla siitä hanakammin. Kiekollisena sitten luovia ja suoraviivaisia ratkasuita enemmän. Maali minkä teki Devilsiä vastaan, oli esimerkki siitä, mihin hänellä on rahkeita. Vaikkakin tuo puolustus pelaaminen oli järkyttävän näköistä vierailta. Paljon siinä on ollut hyvääkin ja tulokkaan ratkasuita on nähtävissä, mutta tämä kausi on hänen kohdallaan oppimisprosessi.

Ehkä yllättäen Tage Thompson on ollut se kaveri, joka on koittanut ottaa eniten roolia tuollaisena dynamona. Ne saappaat ovat kuitenkin vielä eittämättä liian suuret. Vaikka potentiaalia siihen olisikin, niin en pidä todennäköisenä, että hänestä sellaista pelaajaa hyökkäyspäähän ylipäänsä tulee. Thompsoniin liittyen Botteril antoi mielenkiintoisen kommentin. Häneltä kysyttiin, että miksi hän päätti pitää Thompsonin ylhäällä eikä laittaa farmiin. Botteril sanoi, että vaikka Thompsonin prosessi on ollut ylämäkeäkin sisältävä, niin hänen itseluottamuksensa ei ole mennyt. Tämä on ollut helppo huomata, koska vaikka niitä kiekonmenetyksiä tulee, niin hän uskaltaa jatkuvasti hakea korkean tason yksilöratkaisuja. Hän ei selkeästikkään epäonnistumisten jälkeen rupea pelaamaan varovaisesti. Tuossa on myös se hyvä puoli, että hän todennäköisemmin tulee saavuttamaan kiekollisen potentiaalin, koska uskaltaa jatkuvasti hakea niitä rajojaan.
Pisteiden valossa on ollut parempaakin mahdollisuudet, mutta onhan Thompsonin peli mennyt eteenpäin aivan hirvittävästi tällä kaudella. On kokoa, nopeutta, laukaisu- ja kiekollista taitoa. En näe mitään syytä, miksei hänestä voisi tulla TOP-6 hyökkääjää. Enkä tässä vaiheessa poissulkisi tuota "dynamoa". Vaatii vielä aikansa, oikeat ketjukaverit ja tarkempaa laukausta, niin kyllä häneltä tullaan näkemään maaleja paljon. Varsinkin liikkeestä tuolla rungolla lähtee pirun kova veto, tulee mieleen tyyliltään Lainetta. Paljoa hän ei myöskään tilaa tarvitse, lähettääkseen kovaa vetoa. Tuntuu tuo itseluottamus olevan kyllä varsin korkealla kaikkien kyniensä muodossa, välillä tulee tehtyä niitä sellaisissa paikoissa missä ei saisi.

Jack Eichelia odotetaan pelaamaan tuohon seuraavaan Hurricanes otteluun, Scott Wilson laitettiin waiverseihin. Sikäli erikoinen veto, että hänestä voitaisiinkin olla kiinnostuneita. Tietysti pelejä kun ei ole tällä kaudella alla, niin voi hyvinki nuo läpäistä. Elie sinne täytyisi laittaa, koska en näe syytä häntä pitää tässä joukkueessa. Pominville on oikeastaan samaa kastia tällä hetkellä. Loukkaantumisten osalta ollaan hyvällä mallilla, kun Girgekin palasi edelliseen peliin ja Reinhart oltuaan kipeänä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Otteluiden voittaminen on tällä hetkellä todella hankalaa. Carolinaa vastaan meni omiin kolme maalia omasta pelaajasta. Tampaa vastaan pelattiin yksi kauden parhaista otteluista ja vastustaja olikin lähes täysin köysissä kaksi ensimmäistä erää. Hyökkäyspäässä koko viisikko pelasi helvetin hyvin ja puolustajat olivat aktiivisia viivalla ja hyökkääjät tukivat/paikkasivat hyvin. Vastustaja ei todennäköisesti ollut parhaimmillaan, mutta kyllähän Buffalo vain pelasi helvetin hyvin, niin Tampa jäi jalkoihin pääasiassa siitä syystä. Ratkaiseva ero oli kuitenkin se, että hyökkäystehojen leveydessä Tampalla vain on helvetisti enemmän etua ja luodut maalipaikat käytetään hyväksi tehokkaammin. Eichel oli jälleen kerran kentän parhaita, mutta nuo ottelut viime kädessä ratkeavat siihen, kuinka tuo onnistuu hyökkäyspäässä tehojen muodossa. Tuossa yhtälössä ei ole varaa koomailuihin. Scandella koomaili kahdessa Tampan maalissa ja sitten tuossa Tampan voittomaalissa peruuteltiin liikaa 2-2-hyökkäyksessä, mikä sekin syntyi huonosta avaussyötöstä (vaikka pääosin avauspelaaminen oli lähes erinoimaista).

Jos joukkue pystyy pelaamaan loppukauden ottelut edes lähelle viime matsin tasolla, on pudotuspeleihin mahdollisuudet edelleen erittäin hyvät. Varsinkin tuo puolustus ja sen tasainen peluuttaminen tulevat todennäköisesti pitkällä aikavälillä olemaan suureksi avuksi.

Ensi yön ottelussa Edmontonia vastaan olisi kyllä jo pakko päästä pisteiden makuun ja vieläpä kahden sellaisen muodossa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joulukuun alusta:

6 voittoa edelliseen 20 matsiin.
6 voittoa edelliseen 22 matsiin.

Kumpihan näistä on hypetetty Buffalo ja kumpihan on mätäpaska Red Wings?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Se on hyvä pitää ass classissa.

Joo, kai se on draftiin alettava valmistautumaan. Ketäs veikkaatte, että tänä keväänä kaupataan pois?
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
No mutta jos kirjoittaja jo on julkisestikkin ilmoittanut olevansa lähinnä hupiukko, jonka viesteihin kannattaa suhtautua lähinnä huumorilla ja että tulee pitämään linjansa, niin mitä muuta voi odottaa?

Kausihan menee täysin käsikirjoituksen mukaan - tehtiin kunnon spläsh alkukaudesta, josta joukkue tullaan muistamaan vaikka jäätäisiin pudotuspelien ulkopuolelle pelin tason ollessa edelleen paikoitellen erinomaista, voitetaan taas lottery-arvonnassa ja St.Louiskin näyttää hiilaavaan ittensä sinne 11. hujakoille. Buffalo varaa kaksi huipputalenttia top-15 ja Detroit taas jonkun töttersmannin. Siihen päälle vielä San Josen 1st rounderilla top-prospect, niin kyllä kelpaa.

Kehotan katsomaan tuon Buffalo-Tampa-matsi, niin ei tarvitse esittää retorisia kysymyksiä. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota Eichelin ja Dahlinin pelaamiseen ja verrata kehenkä tahansa Detroitin pelaajaan, ja katsoa jääkö sen jälkeen kysyttävää.

***

Mutta jos vakavasti puhutaan, niin olihan tuo Edmonton-ottelu melkoinen. Harvoin 7-2 voiton ottanut joukkue pelaa noin surkeata peliä ja häviää oikeastaan kaikki laukaisu-,maalinteko- ym. tilastot yhtä pahasti kuin Edmonton.

Tuo ottelu olisi hyvin ollut voitettavissa, jos Scandella ei olisi koomaillut kahta kertaa ja Ristolainen pyyhkinyt lumia kiekosta siniviivalla. Toki tuohon mahtui iso kasa muitakin töppäilyjä.

Jos jotain positiivista, niin Dahlinilla olisi voinut olla 3+2 tehot jo ekassa erässä. Tällaisissa otteluissa kyllä vähän turhauttaa, kun ei tuo saa mistään sisään. Täytyy vaan pitää mielessä se, että todennäköisesti ajan kanssa noista rupeaa uppoamaan sisään kovemmalla prosentilla, niin sitten on hymy herkässä.

Nyt on menossa hankala vaihe, mikä oli nuorelle joukkueelle odotettavaa. Tämä on toisaalta hyvä testi ja paikka kasvaa. Nyt on kyse siitä, saadaanko tekemisen taso lähemmäksi tuota Tampa-peliä vai sitten nyt nähdyn kaltaista sösselöintiä. Jos saadaan, niin tilanne on edelleen hyvä.

Mitään tyhjennysmyyntejä on tuskin luvassa. Kauppoja tullaan silti todennäköisesti näkemään ihan jo siitä syystä, että ylimiehitystä on erityisesti puolustuksessa. En yllättyisi jos Scandellan ympärille pyritään rakentamaan jotain hockey tradea, jolla saataisiin hyökkäykseen vahvistusta. Scandella on ensi kauttakin ajatellen aika selvä odd man out, joten treidaaminen jo nyt tekisi järkeen, kun sopimusta on vielä ensi kausikin. Todennäköisin treidattava kuitenkin lienee Beaulieu, joka on pelannut ihan mukiimenevästi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Yhden ottelun perusteella Detroitkin on näyttänyt hupiukkorostereillaan jumalaiselta. Esim viime kaudella kun meni Jets nurin 5-1. Kannattaa katsoa tuo peli. Aivan mahtavaa.

Valitettavasti Sabresin 6 voittoa 20 peliin ei eroa mitenkään viime kauden tasosta. Aloittivat 2017-18 kauden 5 voitolla 20 peliin ja lopettivat 7 voitolla 20 peliin. Eichel on ollu tässä tän kauden pätkässä peräti 3 peliä saikulla, joten sen taakse on turha piiloutua.

Muutama 3 vs. 3 kiekolla voitettu peli ja rankkuvoitot loivat pientä silmänlumetta. Joulukuun ekasta alkoi sitten jo karu arki. Heti kun jengi nousi vähän sarjataulukossa, vastustajatkin alkoivat ottaa joukkueen vakavammin ja tässä tulos. Pitkä on matka pohjalta ylös.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Joku taitaa nyt olla sellaisella missiolla, jossa tarjolla on lähinnä vain oman uskottavuuden alasajoa entisestään.

Aika pihalla täytyy kyllä olla kommentoimansa joukkueen tekemisestä, jos nyt ihan pokkana vertaa tätä kautta tai edes tätä hetkeä viime kauteen.

Tämä "vastustajien vakavammin ottaminen" on ilmentynyt muun muassa Tampa Bayn olemisella köysissä sekä tasaväkisten otteluiden pelaamisella sitä vastaan. Pelaamalla Washingtonia vastaan siten, että sen fanienkin mielestä Buffalo ansaitsi voiton jne.

Se on toki ymmärrettävää, että kun on vuosikymmeniä seurannut lähinnä laiskanpulskean veteraanipoppoon suorittamista, niin voi olla vaikea hahmottaa sitä, että nuorelle joukkueelle on tyypillistä otteiden heilahtelu. Detroit voi ehkä joskus päästä yhtä onnelliseen asemaan. Mutta toistaiseksi ei auta kuin odotella!

On oikeastaan ihan sama miten loppukausi menee, tämä kausi on ollut monesta syystä jo iso onnistuminen Buffalolle.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Niin se vain tämäkin laiva jatkaa kyntämistään meren pohjassa. Kova kaudenalku ja reilusti po-viivan yläpuolella, mutta sitten taas paluu omalle tasolle.

Niin oltiin pulleana poikana kertomassa rebuildin täydellisestä toteutuksesta ja kohta ollaan taas tässäkin ketjussa nauretun Edmontonin takana.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Jotta ei mene nyt ihan pelleilyksi, niin jos vaikka @SirKepola kertoo hieman tarkemmin:

1) millä perusteella Buffalo "kyntää meren pohjassa" ja mikä on nyt se "oma taso" ja millä perusteella joukkue on "taas" siellä?

2) missä tarkalleen on puhuttu "täydellisestä rebuildista" Buffalon osalta (ja ihan tarkkoja viestilainauksia siis tarkoitetaan)? Siis oletus, ettet nyt ole tätä ketjua sekoittanut tuohon Detroit-ketjuun, jossa ei mitään muuta olekkaan kuin täydellistä tekemistä.

Katsotaan sitten tämän jälkeen, onko kyse vain hupiukko-osaston vahvistumisesta vai ihan vakavasti otettavasta kirjoittajasta.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Mikäs tuomitsemisen aalto tänne on pyyhältänyt? Ei näemmä osata keskustella edes fiksusti.

Paljon on viime otteluissa huonoa tuuria ollut, mutta ei pelkästään sen varaan voida laittaa. Henkilökohtaisia virheitä on sattunut liiaksi alakerrassa, varsinkin esiin nostetulle Scandellalle. Kokonaisuudessaan viime kauden paras puolustaja omiin silmiin ja tällä kaudella järjetön sukellus ja virheitä aivan tolkuttomasti. Varsinkin omissa jossa hän on ollut vahvimmillaan, ei ole tätä ollut havaittavissa tällä kaudella juuri ollenkaan. SIkäli hämmentävää että nämä puolustukselliset ongelmat ovat näkyneet jo hyvin kauan muttei olla reagoitu vaikka penkittämällä miestä. Siihen kuitenkin on "varaa", sillä siellä on kelvollinen ukko katsomossa.

Maalivahtipelikin on ottanut takapakkia ja siellä ollaan nähty harvinaisia kämmejä joita ei alkukaudesta nähty. Huttonin pelistä ainakin uupuu itseluottamus eikä olla nähty kunnon ottelua häneltä hetkeen. Hän oli kuitenkin avainroolissa, kun voitettiin paremmalla prosentilla otteluita.

En tuota edellisen ottelun hyökkäyskoostumusta lähtisi silti muuttamaan, vaikka rumasti turpaan tulikin. Oikeastaan se on paras mahdollinen mitä tuolla kokoonpanolla pystyy. Mittelstadt on ollut valopilkku ja on ottanut roolia selvästi omiinpäin tultaessa. Tuo hänen ketjunsa Thompsonin ja Shearyn kanssa oli silti omissa hieman helisemässä.

Nälkää enemmän ja tuollaiset virheet kuin Oilers pelissä pois, niin hyvä tulee.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Vastassa oli siis erittäin kuumassa vireessä oleva liigan kärkijoukkue ja vieläpä vieraissa. Ja ainakin erään narratiivin mukaan vieläpä "tosissaan" pelaava (siis ilmeisesti erotuksena edelliseen kohtaamiseen). Siitä huolimatta merenpohjasakkajengi nappasi kaksi pistettä. Hieno itsensä kasaaminen joukkueelta tuon katastrofaalisen Edmonton-matsin jälkeen

Tämä oli valtaosan tämän kauden otteluiden kaltaisesti pienten marginaalien peli, joka nyt pystyttiin voittamaan. Pidemmällä otannalla näin tapahtuu todennäköisemmin kuin ei, jos pelin taso on yhtä hyvä.

Tuomareilta vieläpä aivan käsittämätön ratkaisu tuossa Calgaryn kolmannessa maalissa - Lindholm hakkaa poikkarilla Pilutin kaulaa ja miehen toimintakyvyttömäksi ja jatkotilanteesta heti maali. Onneksi Eichel haistatti tuomareille paskat ja teki kokonaisuudessaan komean maalin jatkoajalla. Tuo oli hyvä osoitus siitä, kuinka vaikea Eichelia vastaan on puolustaa. Eichelilla oli about 1.30 minuutin vaihto takana sisältäen pari päästä-päähän-spurttia. Päätti kuitenkin vielä lähteä haastamaan yksin kahta puolustajaa vastaan, vaikka paukkuja ei ollut. Mielestäni Giordanolta oikea ratkaisu lähteä haastamaan, koska Eichel tekee todennäköisesti kyllä maalin, jos pääsee sektorille. No, ei auttanut. Eichel harhauttaa Giordanon ja nopealla potkulla ja ulottuvuudella saa vietyä itsensä maalintekosektorille, josta tarkka sijoitus etuyläkulmasta sisään.

Dahlin jatkoi maalillaan pisteputkeaan 5 ottelun mittaiseksi (6 pistettä). Noin muutoin ottelu oli häneltä heikommasta päästä. Mutta tekee silti paljon positiivisia asioita kentällä.

Mitä nyt tulee tähän "kyntämiseen", niin joukkue on viimeisestä 21 ottelusta ottanut 18 pistettä. Ei loistokasta, mutta ei nyt katastrofaalistakaan. Noissa otteluissa on tullut häviö (pisteetön) 10 ottelussa, joista 4 yhdellä maalilla. Joukossa on oikeastaan vain kolme oikeasti huono ottelua (Flyers, Edmonton ja St.Louis). Noista ottelusita Eichel on käytännössä puuttunut neljästä ottelusta (jos Henkka tekisi edes auttavasti taustatyönsä, tietäisi, että Eichel pelasi Islanders-matsissa vain pari vaihtoa). Esim. tuo yksi kauden parhaista otteluista (Tampa) ei lukeudu tuohon maalimäärältään yhden marginaalin joukkoon.

Joukkue on tällä hetkellä 2 pisteen päässä playoff-paikasta. Edessä on 4 pisteen päässä 5 joukkuetta ja 5 pisteen päässä 7 joukkuetta. Eli joukkueella on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet playoff-paikkaan.

Oli toki varmasti jo ennen tätäkin selvää, että nuo pari nimimerkkiä lähinnä osoittivat oman tietämättömyytensä, mutta tuon tarkastelun jälkeen sen nyt pitäisi olla aika selvä juttu. Joukkueen jatkaessa samoja peliotteita, todennäköisesti tuloksetkin ovat taas sellaiset, että ylläolevan kaltaiset huutelijat painuvat taas pitkäksi aikaa kolohinsa.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hämmennyin kyllä itsekkin tuosta Flamesin tasoituksesta, siinä Pilut hieman mukiloi pienellä iskulla Lindholmia ja sitten kaveri painaa suoraa naamatauluun Piluttia. Tästä syystä Pilut piti naamaansa ja Lindholm pääsi vapaasti tekemään maskia Ullmarkin eteen.

Itse en suoraan sanottuna ollut kovinkaan vakuuttunut tästä suorituksesta. Ehkä ison voiton tästä tekee juuri se, että Flames on ollut kovassa lyönnissä ja kyettiin voittamaan heidät vieraissa. Ja takana oli vielä ruma tappio Oilerssia vastaan, vaikkei se pelillisesti huono ollutkaan. Sabres ei oikein päässyt huippusektoreille hyökkäyspäässä ja peli pysyi lähinnä kulmissa, näin ollen parhaat tilanteet tulivat viivalaukauksista. Nelosketju kyllä oli pirteä ja Girge-Larsson kaksikon edesottamuksia ei voi väheksyä, sillä tuo alivoimakin on ollut suurilta osin heidän ansiotaan. Okposo ei tuolla lapulla nelosessa kuuluisi pelata, mutta on ollut parhaimmillaan siellä, joten siellä saa pysyäkkin.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hyökkäysvitjat ovat niin balanssissa kuin se voi tällä porukalla olla. Tuo Sobotkan vitja ei kyllä silti vakuuta ja varsinkin Pominville ei varmaan Gaudreaun kynien jälkeen löytänyt pukukoppiin. Jotenkin väkisin vääntämiseltä vaikuttaa ketjun pelaaminen, orastavaa pyöritystä muttei minkäänlaista tulosta. Pommerin ja Scandellan kaltaisten pelaajien ei kuuluisi tällä hetkellä pelata vaan olisi haettava vauhtia poppareilta. Mutta kun ei sitä ole tapahtunut tähän mennessä, ei sitä tule tapahtumaan ollenkaan.

Kun sitä tuuria ja maalivahtipelin paranemista toivottiin niin sitä saatiin tähän peliin. Tästä on hyvä kuitenkin jatkaa voitokkaana seuraavaan peliin.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kun joukkue pelasi tuossa voittoputkessa, ei ne voitot kärkijengejä vastaan olleet lähelläkään "vakuuttavaa". Ne olivat pitkälti juuri tuon Calgary-ottelun kaltaisia. Oikeastaan tuossa putkessa joukkue ei pelannut kertaakaan niin hyvin kuin Tampaa vastaan se pelasi.

Joukkueen vahvuus oli silloinkin ykkös- ja neloskenttä, maalivahtipeli sekä puolustuksen leveys. Samat tekijät kuin nytkin voiton toivat. Jo tuolloin joukkue kipuili suuresti secondary-scoringin kanssa. Voittoputkessa ei nähty koomailuja ja jopa Scandella pelasi pääosin vahvasti (kuten nyt Calgary-matsissa).

Calgary-pelissä tilastollisestli joukkue hallitsti kahta ekaa erää selvästi maalipaikkojen luontien ym. osalta. Kolmannessa Calgary vei ne, mutta tuo ei mielestäni näkynyt kenttätapahtumissa samalla tavalla. Jo pelkästään Eichelilla yksin oli paikkoja tehdä voittoon tarvittavat maalit (enkä edes laske jatkoaikamaalia tähän).

Dahlinin maalissa oli kyllä onneakin mukana, mutta taas toisaalta Calgaryn ensimmäisessä kiekkon pomppasi Bogosianista suoraan Gaudreaun lapaan. Aika tasan meni siis onnenlahjat.

Joukkueen materiaali ei yksinkertaisesti vielä riitä säännölliseen kärkijoukkueiden haastamiseen vakuuttavasti. Pidemmän päälle se tuskin on ongelma kuitenkaan.

***

AHL-kauppana nähtiin Flyersin kanssa Justin Baileyn ja Trevor Leierin vaihtuminen. Bailey ja Baptiste ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kovat junioriotteet eivät välttämättä materialisoidu sen enempää, vaikka periaatteessa työkalut ym. pitäisi riittää.

Ilmasilta on siis taas avattu Fletcherin kanssa. Saa nähdä, enteileekö jotain isompaa. Kyllähän nuo kaupat Fletcherin kanssa ovat aina olleet Buffalon kannalta hyviä, joten sopii toivoa. Odotuksia vaatimattomammin NHL-uransa aloittanut Nolan Patrick vaihdossa töhnään? :)

Juuri kun kirjoittelin Beaulieun olevan todennäköinen kaupattava, laittoi tuo agenttinsa kautta mediaan lausumaa, että haluaa peliaikaa tai treidin. Sinänsä ymmärrettävää, koska on pelannut ihan hyvin ja sopimus on katkolla. Saa nähdä miten tilanne etenee.

Taylor Fedun pelasi 25. ottelunsa Dallasissa, mikä tarkoittaa tuon ehdollisen 2020 vuoden 7. kierroksen varausvuoron siirymistä Dallasilta Buffaloon. En tiedä olettiko kumpikaan osapuoli tuon ehdon täyttyvän, mutta hyvä näin.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Uffe Bodin on Twitter

Linkin takaa pääsee lukemaan Berglundin tilanteesta. Twiitin alla on käännöksiä ruotsista englanniksi ja twiitissä itsessään on linkki alkuperäiseen juttuun Västeråsin paikallislehdessä.

Eli Berglundilla on ongelmia mielenterveyden kanssa ja ei halunnut enää pelata tällä kaudella, eikä ehkä enää ikinä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Siinä missä Calgary-matsi oli testi, jossa onnistuttiin hyvin, oli tämä Vancouver-matsi testi, jossa epäonnistuttiin pahasti. Vastassa oli lähtökohtaisesti heikomman tason joukkue, jota vastaan tekemisen tason eritoten huolellisuuden osalta tulisi olla vähintäänkin ok-tasoa. No nyt ei ollut.

Vastustajana Vancouver pelasi ehkä yhtä surkeinta kiekkoa, mitä tällä kaudella on nähty. Taisivat saada ensimmäisen kontrolloidun hyökkäyksen Buffalon päähän vasta 10 minuutin pelin jälkeen. Ainoa maali, joka syntyi muun kuin Buffalon pöpeltämisen kautta oli tuo ensimmäinen maali, jossa siinäkin kiekko muutti suuntaa Pominvillesta.

Toki esim. Pilutin osalta on kyse ihan tulokaspelaajan oppirahojen maksamisesta, mutta nuo muut maalit olivat kyllä enemmän kuin yhden pelaajan lepsuilua.

Demko pelasi hyvin, mutta kyllä hänen hommansa tehtiin helpoksi. Skinnerillä oli reboundissa yli puoli maalia vasemmalla auki, niin vetää kuitenkin enemmän oikealle (josta suunnasta Demko liukui) kuin vasemmalle, Dahlinin viimeistelykin rupeaa olemaan melko Kummelia. Tyhjästä maalista ohitse ja Eichelin poikkmaalisyötön jälkeen täysiä saatana Demkoa päähän. Tuo ei enää mene kyllä huonon tuurin ym. piikkiin.

Corsit 58-36, maalipaikat 29-13 ja high danger -maalipaikat 11-6.

Kyllähän tilanne hankala on, jos tuon tasoista lätkää pelaavalta joukkueelta ei kahta pistettä pystytä ottamaan. Voi hyvinkin olla, että yhtä heikkoa peliä pelaavaa vastustajaa ei enää tällä kaudella vastaan tule. Vaikka kärkijoukkueita pystytäänkin haastamaan ja voittamaan, ei pudotuspeleihin tulla menemään pelkästään sen varassa, että otetaan niistä otteluista pisteitä. Nämä vancouverit ym. tuollaista peliä pelaavat on vain pakko voittaa ja pisteet ottaa.

Mitat täyttävä top-6-sentteri ratkaisisi todella monta ongelmaa kokoonpanon kannalta (silloin tulisi terävyyttä ja syvyyttä keskelle sekä useasta laiturista saataisiin mitattua ulos enemmän), mutta se ei ole se suurin ongelma playoffien pääsyn kannalta (siellä pärjäämisen kannalta taas varmasti). Joukkueen täytyy löytää takaisin se perustekemisen taso, joka oli tuon voittoputken perustana.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Buffalonkin osalta alkoi nyt reippaan viikon mittainen tauko. Tässä kohtaa voisi ottaa hieman tarkastelua tulevaan.

Tulevaisuudenkin kannalta varmasti akuutein kysymys tällä hetkellä on Jeff Skinnerin mahdollinen jatkosopimus. Raporttien mukaan nuo keskustelut käydään todenteolla nyt tämän tauon aikana. Molemmilla osapuolilla on tahtotila sopimuksen syntymiseen ja sen syntyminen lienee todennäköisempää kuin syntymättä jääminen. Mikäli sopimukseen ei kuitenkaan päästä, on Skinnerin treidaaminen yksi vaihtoehto. Se toki on suuri kysymysmerkki eikä vähiten hänen NMC-klausuulinsa kanssa.

Kuten olen todennut, niin Skinner ei edusta pelaajatyyppinä sellaista omia makunystyröitä hivelevää. Kuitenkin menestykseen vaaditaan myös hänen profiilin pelaajia - eritoten kun puhutaan selkeistä ykköskorin kavereista. Skinner on lisäksi yllättänyt itseni monella tapaa. Tuo yhteispelin toimimisen Eichelin kanssa lisäksi hänen kiekoton pelaamisensa on ollut yllättävää. Hänen kykynsä/halunsa karvaukseen heti vastustajan saatua kiekon omissa (ne kaikkein kriittisimmät sekunnit) on ollut hyvää. Tässä ajattelin tulevan suurimman eron Kaneen nähden. Hän ei ole tai tule ikinä olemaan mikään selke-laituri, mutta pääosin hänen halukkuutensa luistella omiin on ollut hyvää. Merkkauspelissä on isoja haasteita (enemmän sääntö kuin poikkeus tuossa pelaajaprofiilissa), mutta hän avaa ja nostaa hyökkäyksiä tehokkaasti ja tarjoaa syöttövaihtoehtoja riittävän läheltä (ei siis lähde kärkkymään ylös).

Tärkein asia kuitenkin on se, että hän on tällä kaudella ollut yksi parhaimpia maalintekijöitä liigassa, jonka viimeistelytehokkuus on ollut pääosin todella hyvää. Hän sopii hyvin Eichelin rinnalle, mikä ei ole taattua. Evander Kane ei sopinut eikä ainakaan World Cupin perusteella Gaudreu sopinut (vaikka on Skinneria laadukkaampi kaveri).

Keskeisin kysymys tietenkin on se, että millaisesta sopimuksesta on todennäköisesti kyse? Aikaisemmin huhutut jopa 9,5 miljoonaan pyynnöthän eivät pitäneet paikkansa, koska huhujen aikaan ei neuvotteluita oltu edes käyty.

Viime kesänä tehtiin hieman eri profiilin maalintekijöiden kanssa aika samantyyppisiä sopimuksia - E.Kane, Pacioretty ja JVR. Kaikki 7 miljoonaa. Pituudessa varmaan se 7 vuotta tulee olemaan lähtökohta - huomioon ottaen Skinnerin ikä, ei lyhkäsemmälle taida olla edellytyksiä. Pitäisin myös tuota 7 miljoonaa sellaisena alarajana - mittapuuna, johon Botteril tulee vetoamaan, mutta jonka yli Skinnerin leiri haluaa tuon saada. Itse uskon, hinnan menevät lähemmäksi 8 miljoonaa kuin 7 miljoonaa, mutta en usko sen menevän lähemmäksi 9 kuin 8. Mahdollisdet kauppaamista rajoittavat ehdot vaikuttavat sitten toki hintaan. Niiden osalta toivon maltillisuutta (täyttä NMC:tä en missään nimessä toivo).

Riskinähän tässä on se, että nyt on kyse vain suonenvedosta. Toisaalta Skinner oikeastaan ensimmäistä kertaa on päässyt pelaamaan Eichelin tasoisen sentterin kanssa. Aikaisemmin hän on pelannut huonompien sentterien kanssa, mutta silti yltänyt ihan hyviin maalimääriin. Tämän kauden otanta ilman Eichelia on todella pieni, mutta kyllä hän kykeni olemaan melko vaarallinen myös erittäin paljon heikomman sentterin rinnalla (Larsson, Rodriguess ja Sobotka).

Tilanne on myös se, että jos Skinner ei joukkueessa jatka, olisi se iso heikennys ensi kautta ajatellen. Todennäköisesti sellainen, jota ei nousua tavoitteleva organisaatio pysty ottamaan. Vapailla markkinoilla ei ole oikeastaan kuin Panarin, joka hänen saappaansa täyttäisi. Panarinin päätyminen vapaaksi puhumattakaan Buffaloon on epätodennäköistä. Seuraavat ovat sitten luokkaa Eberle, Nyqvist ym. Varmasti toki halvempia kuin Skinner, mutta taas selvästi heikompia eikä heidän soveltuvuudesta Eichelin kanssa ole mitään varmuutta. Sellainen parhaimmillaan parin miljoonan säästö ei olisi järkevää, jos rahoille ei saa suhteessa vastinetta.

Skinnerin jatkaminen olisi senkin takia tärkeätä, että se nostaisi Buffalon osakkeita muiden vapaiden agenttien silmissä. Nyt kun joukkue on potentiaalinen ja otteiden heilahtelusta huolimatta pystynyt osoittamaan kykenevänsä pelaamaan todella tasokasta kiekkoa.

Berglundin tapaus oli kaikkinensa valitettava, mutta hopereunuksena siinä on se, että cappiin tuli tilaa. Organisaation salary cap -tilanne onkin lähes erinomainen. Mikäli katto nousee sen 3 miljoonaa, on ensi kaudeksi tilaa n. 31,5 miljoonaa - eli aika helvetisti. Skinnerin lisäksi sopimukset ovat katkolla Girgensonsilla, Larssonilla, McCabella, Rodriguessilla ja Ullmarkilla (muiden en usko jatkosopimusta saavan). Kaikki ovat RFA-statuksella eikä kenenkään osalta vaikuta siltä, että isoja sopimuksia olisi tulossa. Riippuen hieman pituuksista ym. niin noiden yhteismäärä lienee jossain 5-7 miljoonan hujakoilla (ellei vähempikin).

Jos Skinner veisi sen 8 miljoonaa, ja nuo veisi sen 7 miljoonaa, niin tilaa olisi siltikin vielä 16,5 miljoonaa. Veikkaan myös, että Scandella ja Sheary ovat liipaisimella, koska alakerta on jo nyt ruuhkainen ja nuoria tulee alhaalta, ja jos hyökkäystä vahvistetaan ja alhaalta on tyrkyllä Smith, Olofsson ja Nylander, niin hyökkäykseen tarvitana tilaa. Noista vapautuisi vielä 7 miljoonaa, jolloin tilaa olisi 23,5 miljoonaa.

Nykyisillä sopimuksilla tilaa vapautuu myös ensi kauden jälkeen n. 25 miljoonaa (+salary capin nousu), Toki tuolloin on sitten katkolla paljon sopimuksia, joiden arvo tulee nousemaan (Reinhart esimerkiksi) ja Dahlinin sopimus tulee katkolle tuon kauden jälkeen.

Kuitenkin tilanne on capin suhteen nähdäkseni se, että ensi kaudeksi voidaan hyvin tehdä pitkiäkin sopimuksia siten, että n. 15-20 miljoonaa kuluu noiden jatkosopimusten lisäksi. Näin ollen capin suhteen estettä ei ole yhden tai edes kahdenkaan kovan luokan pelaajaan sopimukselle. Joku Panarin ja Karlsson voisi tehdä tiukkaa toki, mutta tuo ei olisikaan lainkaan realistista.

Ensi kaudella tulee mielestäni myös miettiä, mitä ajatellaan Bogosianin tulevaisuuden osalta? Terveenä ja pelatessaan tuolla tasolla pitäisin hänet ilomielin jopa hänen nykyisellä cap hitillaan. Mutta hänen historiansa loukkaantumisten osalta on niin synkkä, niin siinä piilee iso riski.

Mikäli Bogosiania ei katsottaisi pelaajaksi, jolle jatkosopimusta tarjotaan, en olisi yllättynyt, jos Botteril olisi Jacob Trouban perässä. Äkkiseltään ajateltuna sopisi erinomaisesti Dahlinin viereen ja siinä olisi vuosiksi mitat täyttävä ykköspari. Raporttien mukaan Tim Murray oli aikoinaan Trouban perässä, joten jotain pohjatyötä siellä on jo taustalla todennäköisesti. Hinnasta en osaa sanoa, mutta eiköhän siinä lähtisi ainakin 1st round pick ja sitten McCabe/Scandella. Toki Trouballe pitäisi sitten vielä saada jatkosopimuskin tehtyä, mikä luo omat riskinsä. Mitenkään halpakaan siitä tuskin tulisi.

Mutta jos lähdetään siitä, että puolustus pysyy tuollaisena Scandellaa ja Beaulieuta lukuun ottamatta, niin jopa tällainen skenaario olisi mahdollinen. Ja nyt tarkkana, koska tämä ei ole minkään luokan ennustus.

Kaikkein akuutein ongelma on tuo top-6-sentteri. Tilanne on nähdäkseni se, että on epävarmaa, milloin Mittelstadtista kuoriutuu contender-tason joukkueeseen sellainen (vai tapahtuuko sitä ikinä). En usko sen tapahtuvan ensi vuonna vielä parhaassakaan tapauksessa. Myös mitat täyttävä kolmoskentän sentteri puuttuisi tässäkin tapauksessa (Asplund/Davidsson on liian kaukana ja on epävarmaa, saavutetaanko tasoa ikinä). Näin ollen mielestäni tuo slotti olisi ykkösprioriteetti. Tulevassa laajennusdraftissa on se hyvä puoli, että pelaajilla voisi olla haluja tuollaiseen 2-vuoden sopimukseen (mikä olisi ehkä se optimi Buffalon kannalta). Joki Duchene toki edellyttäisi isompaa, mutta vaikka täyttääkin kriteerit helposti, en näe häntä kovin mielekkäänä tai todennäköisenä vaihtoehtona (lähinnä siksi, että kaikki sentterit olisivat hieman liikaa saman profiilin äijiä).

Tästä huolimatta olisin valmis laittamaan ison rahan myös muun pelipaikan edustajaan, olettaen, että kyse on ihan eliittiäijästä. Niitähän nyt ei ole montaakaan, mutta Stonelle ainakin voisi sen jotain +9 miljoonaa, samoin Panarinille ja Karlssonille (ei ehkä ihan ideaalein, mutta Dahlin ja Karlsson sopisivat nähdäkseni hyvin samaankin joukkueeseen, vaikka samoja piirteitä heissä onkin).

Jos vaikka Stonelle lätkäistäisiin se 9,5 miljoonaa, jäisi tuolle sentterille vielä lähemmäks 10 miljoonaa (tämä toki edellyttäisi Scandellan ja/tai Shearyn kauppaa.

Joukkue voisi näyttää esim tältä:

Skinner - Eichel - Stone
Nylander/Thompson/Rodriguess - Brassard/Staal/Pavelski tms. - Okposo
Nylander/Thompson/Rodriguess - Mittelstadt - Reinhart
Girgensons/Sobotka/Rodriguess - Larsson - Girgensons/Sobotka/Rodriguess

Wilson, Smith, Olofsson ym.

Dahlin - Bogosian
McCabe - Ristolainen
Pilut - Nelson

Hunwick, Guhle ym.

Hutton/Ullmark

Nuo "hankintanimet" ovat lähinnä heittoja. Mutta tuon tyyppisiä hankintoja olisi mahdollista tehdä capin puitteissa. Riippuen hieman noista "uusien" sopimusten hinnoista, voisi Scandella/Sheary tai jopa molemmat edelleen olla joukkueessa.

Todellisuudessa tulemme todennäköisesti näkemään ihan muuta (treidejäkin ym.), mutta tuon tarkoitus on lähinnä havainnollistaa sitä, että salary cap kyllä mahdollistaa joukkueen merkittävänkin vahvistamisen kesällä ilman, että tulevaisuuteen heitetään liiaksi kapuloita rattaisiin.

Botterililla on siis hyvät olosuhteet. Kyse on nyt siitä, miten hän ne hyödyntää ja mitä mahdollisuuksia ylipäänsä on tarjolla.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Siinä missä Columbus ja Dallas ottelut olivat ihan ok-tason suorituksia ilman selkeästi havaittavaa lepsuilua tai huolimattomuutta, oli tämä Chicago-ottelu taas noiden Edmonton ja Vancouver-otteluiden kaltaista perseilyä. Itselleni tämä ottelu oli myös se ratkaiseva siltä osin, että en usko joukkueen menevän playoffeihin, vaikka sinänsä marginaalit ovat pienet jne. Tuo tauko oli paras mahdollinen tilaisuus joukkueelle laittaa pääkoppa kuntoon ja varmistaa se, että ns. perussuoritustaso on riittävä. Tässä ei selkeästikkään onnistuttu, joten tuskin onnistutaan myöskään nyt tauon jälkeen. Toki on ihan ymmärrettävää, että noin nuorella joukkueella se kypsyysaste ei ihan vielä ole siellä vaaditulla tasolla.

Tuossa ottelussa tuo kypsymättömyys näkyi eritoten ensimmäisessä erässä, jossa ihan naruissa ollutta Chicagoa vastaan täytyi ruveta pelaamaan jotain pikkunättiä sen sijaan, että oltaisiin vain runnottu maaleja. Chicagon maalit taas olivat lähes kaikilta osin seurausta pahoista huolimattomuusvirheistä. Ensimmäisessä maalissa Reinhartilta täysin käsittämätön kiekon "jatkaminen" omassa päässä siniviivalle, kun siellä ei ketään ollut, minkä seurauksena sitten pakki katkolle ja kiekon helppo pelaaminen maalille vapaalle miehelle. Toisessa maalissa Skinnerilta liian riskipitoinen syöttö hyökkäysalueella, jonka seurauksena ylivoimahyökkäys. Tämä maali myös selvästi lamautti koko joukkueen. Olikohan sitten kolmas maali, jossa sinänsä ihan hyvin hyökättiin 4-2 siten, että molemmat pakit olivat mukana hyökkäyksessä. Ainoa vain on, että ei tuollaisessa tilanteessa voi syöttöjen vastaanotto olla sellaista tasoa kuin Bogosianilla se oli. Siitä siis naurettava turnover ja 2-1-hyökkäys omaan päähän. Sitten kun joukkue pääsi 4-3 takaa-ajotilanteeseen, hörppäsi Ullmark pahasti. Chicagon viimeinen maali taas osoitti sen, kuinka vaikeata Scandellalla tuo pelaaminen on koko kauden ollut. Tällä kaudella varnaan tuplannut koko uransa virheiden määrän.

Taas tilanne oli se, että vastassa oli heikosti pelaava joukkue, ja joukkueen virhealttiuden ja muuten löysän pelaamisen johdosta sinänsä täysin otettavissa olevat pisteet jätettiin ottamatta.

Tässä vaiheessa Botterilin kannattanee laittaa katseet ensi kauteen siltä osin, että koittaa laittaa pihalle niitä pelaajia, joille ei käyttöä ensi kaudeksi ole ja katsoa, mitä Rochesterissa olisi tarjolla ensi kaudeksi. Tähän liittyen aika yllättävästi ilmeisesti Pominvillesta ovat joukkueet kiinnostuneet. Syytä en tiedä, mutta jos takaisin olisi tulossa yhtään mitään, niin ei muuta kuin tervemenoa vaan. Sama pätee Conor Shearyyn. Hän on toki huomattavasti käyttökelpoisempi, mutta ensi kaudeksi on pakko olla lähtökohtana se, että hänen spottinsa ottaa joko laadukkaampi veteraani tai sitten potentiaalisempi nuori kaveri. Näiden tilalle sitten C.J. Smith ja Victor Olofsson. Olisi hyvin mahdollista, että joukkue ei edes heikentyisi tuossa juurikaan - voisi olla jopa päinvastoin.

Puolustuksesta sitten Scandella ja Beaulieu ulos. Scandellan tämän kauden otteet nakertavat vaihtoarvoa aivan varmasti, mutta koska ensi kaudeksi tuskin tilaa on, niin tämä on kuitenkin todennäköisesti se aika, jolloin on vastine on paras mahdollinen.

Noista pelaajista olisi todennäköisesti saatavissa ainakin joitain assetteja, eikä joukkue edes heikentyisi täksi kaudeksi merkittävästi. Ei ainakaan siinä määrin, että playoffeihin pääseminen siitä riippuisi. Samoin tuossa saataisiin raivattua jo valmiiksi tilaa ensi kaudeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös