Buffalo Sabres 2015–2016

  • 127 801
  • 407

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Omasta mielestä sinällään helppo voitto kun noin aneemisella pelilläkin saatiin pisteet kotiin. Aloituksissa taisi tulla turpiin, jos oikein kuulin selostajaa niin Stamkos taisi olla kehnoin aloitusympyrässä?
Niin, ainakin ensimmäisessä erässä Boltsit ei saanut hommaa juuri toimimaan, mutta parani kyllä loppua kohden. Olihan tuo heiltä kyllä siihen mitä on totuttu näkemään, kehno ottelu. Tai sitten Sabres pelasi siihen nähden hyvin, ettei vierailijat saaneet alkuun juuri kunnon tilanteita. Niin, jotenkin tuntui, ettei Stamkos voittanut aloituksia, mutta tilastoja katsellessa sieltä irtosi 4/10:stä. Kun sitten taas Boyle ei voittanut yhtään aloitusta, mikä omaan korvaan kuulostaa varsin oudolta.

Ben Bishop on kyllä varsin jäätävä maalivahti. Kiekon kanssa huokuu rauhallisuus ja monesti piti kiekkoa hetken aikaa, jonka jälkeen napakasti syöttö omille. Maalintakanakaan ei mitään vaikeuksia ja aina kiekko omille. Luulen, että tulee olemaan kauden parhaimpia maalivahteja ellei jopa paras, vaikka otanta on tällä hetkellä minimaalinen.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Ainahan se on tietty myös vastustajan hyvyyttä, yllättävän hyvähän Buffalo oli ainakin omaan silmään. Eiköhän Tampa vain tullut takki auki alkuun taas perinteisesti, viime kaudella koettiin useat pistemenetykset sarjan häntäpään joukkueita vastaan kun peli oli ihan halutonta.

Bishop on kyllä ollut jäätävän varma ekoissa peleissä. Tosiaan oikein huokuu tuommoista rauhallisuutta tuo toiminta. Boylen aloitukset kyllä aika yllätys..
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Brian Gionta ja Brendan Guhle olivat jäillä, joten olisiko mahdollista, että Guhle saisi mahdollisuutensa? Toki tähän seuraavaan peliin se voisi tulla aika äkkiä, mutta jos kaveri on kunnossa 100%:sti, niin ottaisin hänet kokeiluun mielummin kuin Colan. Saa kaveri näyttää mihin hänestä on ja jos ei homma toimi, niin lähetetään sitten junioreihin. Giontan paluulle peukkua, koska kapteeni oli sen verran vakuuttava harkoissa, että hänestä luulen olevan enemmän hyötyä tällä hetkellä kuin Reinhartista. Vaikka Sam ei ole ollut umpisurkea, niin kyllä hänen kanssaan vaaditaan edelleen aikaa ja näen kaikkien muiden olevan hänen edellään tällä hetkellä valitettavasti.

Kuten Jatkoajan artikkelista voi lukea, että Lehner on pitempään poissa. Torjuntavastuu on siis Johnsonilla sekä Lieuwenilla. Vaikka Johnsonista voi olla montaa mieltä ja hän ei viime kaudella paljon pelejä vyölle saanutkaan, pelasi hän hyvin pari kautta sitten Bruinsissa.

***


Amerksihan aloitti kautensa perjantaina ja pelasikin heti kaksi peliä putkeen. Voitothan sieltä tuli Lake Eriestä 6-3 sekä 2-1 Uticasta. Konkarimme Matt Ellis aloitti melko vakuuttavasti, tekemällä hatun ensimmäisessä ja on tehnyt nyt 4 pistettä kahteen otteluun. Linus Ullmark pelasi ensimmäisen pelinsä loistavasti, torjumalla Uticasta voiton 38 torjunnalla ja päästämällä vain yhden.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ehdottomasti Flames-näkökulmasta olisi veskaa teille tarjolla. Mitä voisi Sabresilta irrota Rämöä/Hilleriä vastaan? Toki Ortiokin voi olla pelissä, mutten usko siihen.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Ehdottomasti Flames-näkökulmasta olisi veskaa teille tarjolla. Mitä voisi Sabresilta irrota Rämöä/Hilleriä vastaan? Toki Ortiokin voi olla pelissä, mutten usko siihen.
Varmasti, mutta en kyllä osaisi sanoa ketä tuolta voitaisiin vaihtaa maalivahtiin. Ainakaan en noihin valmiisiin pelaajiin koskisi kepilläkään, koska kovin suurta summaa en maksaisi maalivahdista. Puolitoista ottelua on nyt Johnson pelannut eikä hänen piikkiinsä maaleja voi laittaa, muutenkin kiekko on tarttunut ihan mukavasti. Katsellaan nyt ensin hetki mihin kaverista on ennen kuin painetaan paniikkinappulaa.
 

Captain J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Jackets
Ehdottomasti Flames-näkökulmasta olisi veskaa teille tarjolla. Mitä voisi Sabresilta irrota Rämöä/Hilleriä vastaan? Toki Ortiokin voi olla pelissä, mutten usko siihen.
Pakko huudella vieraisiin pöytiin sen verran, että Flames kusisi kyllä pahasti kintuilleen jos Ortion kauppaisi Rämön tai Hillerin sijaan. Toisaalta Sabresilta varmasti löytyisi passelia vastinetta (koodinimet Makarov ja Reinhart, jos Flames laittaa Ortion kaveriksi jotain), mutta Ortion siirtoon en millään usko.

Kuten edellä mainittiin, niin eipä Sabresilla ole kiirettä kaupoille. Jos tarve kuitenkin molarin hankkimiseen ilmenee, niin tuskinpa on vaihtokavereista puutetta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Matsipäivä, Columbusta vastaan, jotenpa avausvoitto ois tänää aikalailla vaatimus.

Toivottavasti saataiisiin Gio jo tänään takaisin kehiin. Guhlekin olisi kiva nähdä tositoimissa, jalka pitäisi ainakin riittää hyvinkin jo isoihin valoihin.
 

Mayday

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Matsipäivä, Columbusta vastaan, jotenpa avausvoitto ois tänää aikalailla vaatimus.

Toivottavasti saataiisiin Gio jo tänään takaisin kehiin. Guhlekin olisi kiva nähdä tositoimissa, jalka pitäisi ainakin riittää hyvinkin jo isoihin valoihin.
Jake McCabe on ainakin kutsuttu ylös joten nähtäiskö hänet Guhlen sijasta kehissä? Samoten Gionta myöskin näyttäisi olevan ainakin tuossa "listauksessa".

http://sabres.nhl.com/v2/ext/2015-16 Season/Game Notes/20151012-GameNotes-BUF-CBJ.pdf

(Linkki vie nhl.com sivustolle)
 

KaZziT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Buffalo Sabres
Jaahas jaahas. Tampan matsi tuli ja meni ja meni niin kuin meni. Siinä Jon Cooperin jengi laittoi vaihdetta silmään vasta viimeisessä erässä ja ei siinä sitten mitään sanomista ollut. Ensimmäinen erä tukkoista kummaltakin, alussa oltiin jopa niskan päällä, toinen erä pilattiin alun jäähyilyyn. Empä siitä enempää.

Jos yhtään Hfboardin ketjua on uskominen, niin kentälliset on laitettu uuteen uskoon.

O'Reilly - Girgensons - Ennis
Kane - Eichel - Gionta
Moulson - Larsson - Foligno
Deslauriers - Legwand - Reinhart

Gorges – Ristolainen
Weber – Franson
Colaiacovo – Pysyk

Reinhart laitettu neloseen nyt alusta alkaen. Ei ole pojan paikka tuolla, mutta ei tuolta paikkaa muuallakaan ole, kun Gionta otti paikan kakkosessa. Giontaa en ole vielä nähnyt tosi toimissa ja taidankin laittaa erityistarkkailun alle hänet. Myös Girgsin nosto ykkösen keskelle kiinnostaa. Hän tuo räväkkää taistelua ja saatiin Moulson pois tuolta. Ei ole mielestäni saanut mitään mainittavaa aikaiseksi kahdessa edellisessä pelissä. Toivottavasti löytää paikkansa kolmosesta Larssonin vierestä.

Jake McCabe on nostettu ylös ja luulisin, että pääsee kentälle, mutta en osaa sanoa, kenen tilalle..

Let's go Sabres!
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Toivottavasti saataiisiin Gio jo tänään takaisin kehiin. Guhlekin olisi kiva nähdä tositoimissa, jalka pitäisi ainakin riittää hyvinkin jo isoihin valoihin.

Guhle palasi harjoituksiin vasta sunnuntaina loukkaantumisen jälkeen ja ainakin tässä Buffalo Newsin uutisessa Bylsma kertoo, ettei puolustajan NHL-debyytin suhteen ole tarkoitus kiirehtiä: Brendan Guhle, who suffered an upper body injury in a preseason game, also practiced but Bylsma said there are no plans to get the defenseman in his first NHL game immediately.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Cola vetää tänään poppareita, McCabe siihen Pysykin viereen. Gionta huilaa vielä.
 

Baldrick

Jäsen
Tässä peliä katsoessa tuli mieleen ajatuksia Buffalon sentteriparista. Ensinnäkin Buffalolla näyttäisi olevan käsillään kaksi erinomaista kahden suunnan sentteriä, jotka tunnollisen puolustamisen ohella ovat erinomaisia hyökkäyspäähän. Eichel varsinkin yllättänyt kyllä meikäläisen täysin, kaveri pelaa kuin aikamies. Pelitapa on erittäin aktiivinen, mutta osaa kuitenkin rytmittää liikkumistaan veteraanin tavoin eli pelaa vauhdilla silloin, kun on tarvetta, sekä osaa myös hidastaa seuraamaan peliä ja ennustamaan, että mihin peli on menossa. Kuitenkin paljon liikkeessä, joten combine-testien mukaiset tulokset tulevat varmasti tarpeeseen, sillä pitää tuon luistelun ja kamppailunpelaamisen määrällä ollakin kunnossa. Tässä kohti myös Sabresin kannalta oli erityisen hyvä asia, että saatiin kokenut loistava kahteen suuntaan pelaava loistosentteri jakamaan vastuuta Eichelin kanssa, ettei minuutit ja vastuu kasva kuitenkaan liian suuriksi, sekä nyt näyttäisi olevan kaksi hyvää kenttää hyökkäyspäähän kasassa.

Buffalo on tämän pelin (ja mitä lukenut niin aikaisempienkin) perusteella aivan eri planeetalta kuin viime kaudella. Onnea tulevaan.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Tärkeä avausvoitto ja kyllä tuolla esityksellä se ansaittiinkin. Kolmas peli ja kolmas kotona, jos olisi tappio tullut, olisi se kirvellyt kyllä pahasti. Oikeastaan tasakentällisin pelatessa Jacketsillä ei ollut juuri palaa päästä kunnon maalipaikoilla ja Sabres puolustuskin riittävän hyvin keskialueen eikä sitten ollut omissa enää hätää. Pitkästä aikaa on kyllä hieno nähdä kovaa työntekoa ja taitoa sekä uskoa siihen, että tästä pelistä voidaan oikeasti lähteä voittajana kotiin. Viime kauden otteet olivat sellaista huuleen puremista.

Voisi sitten käydä hieman lävitse näitä ketjukoostumuksia:

O'Reilly - Girgensons - Ennis
Onneksi O'Reilly sai avattua nyt pistetilinsä ja sai sen apinan pois hartioilta. Kuten @RäpyläRepe tuossa sanoi, O'Reillyn merkitys kyllä on suuri, jottei kaikki kuorma kaadu Eichelin päälle. Nytkin O'Reilly sai enemmän jääaikaa ja löytyy valmennukselta luottoa, että siellä on todellinen pelimies heittää jäälle nuorukaisen eteen. Sitten kun kaveri pelaa vielä molempia erikoistilanteita eikä hirvitä laittaa laidallekkaan pelaamaan (nythän se huomattiin), niin kyllä O'Reillyn hankinta oli loistava. Tuota peliä kun pystyy pelaamaan illasta toiseen niin hyvä tulee, voihan sitä pistää alkukankeuden piikkiin, kun ei päässyt niissä vielä esille. Tämä ketju toimii mielestäni ihan hyvin, mutta laittaisin ehkä kuitenkin O'Reillyn takaisin keskelle. O'Reilly on kuitenkin tunnollinen kahteen suuntaan, voittaa paremmin aloitukset ja Girgekin tulee paremmin esille laidassa.

Kane - Eichel - Foligno
Evander on tehnyt älyttömästi töitä kolmessa pelissä, taklauksia satelee ja luisteluvoimaa piisaa, mutta oikeastaan ei ole päässyt hyökkäysalueella kunnolla kiekollisesti tekemään mitään. Syöttöpiste sentään tuli ja hänkin sai pistesarakkeen auki, olihan se maalikin lähelle, kun Eichel vielä syötti tilanteessa, jossa moni olisi laukonut 2v1 tilanteessa. Mutta läheltä piti tilannetta ja hylättyä maalia Kanella, hieman kun tuuriakin olisi mukana, niin sitä ensimmäistä tuskin kauaa tarvitse odottaa. Kaikkihan sen huomasi minkälaisen maalin tuo meidän Eichel oikein iski. Ei kyllä meinannut pysyä housuissaan, kun kaveri pelasi tilanteen loppuun ja pisti kiekon yläpeltiin tarkalla kudilla. Tuo hänen pelaamisensa on muutenkin niin ihailtavaa. Hyökkäysalueella todella vaarallinen, pystyy tuomaa kiekon itse alueelle ja löytää omat varsin helposti. Sitten kuitenkin omiin tullaan välittömästi alas ja sitä kiekkoa karvataan kulmissa eikä jäädä fleguilemaan ja odottamaan kiekkoa vierestä. Tuosta Eichelin pelistä on hyvin vaikea löytää mitään heikkouksia. Sitten kun saadaan kaverit vierellä pelaamaan hänen kaltaisenaan sekä kemiat kuntoon, niin eiköhän siinä saada ihailla monia maaleja. Tuo hänen pelaamisensa heijastaa varmasti myös omien pelaamiseen, että jokainen tilanne pelataan loppuun saakka. Foligno tekee töitä ihan riittävästi, mutta toivoisin hänen tilallaan sitä Giontaa.

Moulson - Larsson - McGinn
Kaverukset Moulson - McGinn tekivät ehkä varkain nuo heidän pisteensä tuossa ottelussa. Moulson joka ei säväytä mielestäni mitenkään tasakentällisin, sai pistesarakkeeseen 1+2, kun taas McGinn 0+2. Ylivoimallahan nämä pelaajat ovat tärkeitä ja siellä niitä pisteitä on lupa odottaakkin. Moulson oli nyt meinaan ylivoimassa hyvä, sijoittumalla oikein ja oli myös tuossa O'Reillyn maalissa se tärkein lenkki, joka avasi paikan iskeä maalin. Kolmosketju noin yleisesti katosi kyllä kuvasta ja peliaikaa tuli reilu 12 minuuttia, joka on hyvin vähän. Faktahan on se, että laitureilla ei taito riitä kuljettamaan kiekkoa ylös ja kun kiekko roiskitaan päätyyn, ei riitä liikekkään. Tässä pitäisi Larssonin otettava sitä viime kauden isännän otteita ja vietävä se kiekko alueelle tai saatava se kiekko hyökkäyspäähän niin, että tiedetään laiturin sinne ehtivän.

Deslauries - Legwand - Reinhart
Nelosketjulta ei toivo kuin, ettei kiekko mene omiin. Legwand ja Deslauries pelaa alivoimaa ja ovatkin tärkeitä siinä. Edellä mainitun pitää harjoitella aloituksia, kun niitä ei yhtään voittanut. Se on kuitenkin tärkeää, jos meinaa alivoimassa aloituksia kaapia. Deslauries on valmis tekemään joukkueen eteen kaikkensa ja lähtikin Bollin kanssa tappelemaan rohkeasti. Huikea jannu kyllä. Reinhartille Bylsma edelleen antaa ylivoimavastuuta paljon, toki siinä hänen merkityksensä kasvaa, mutta kokonaiskuvassa ei vieläkään mitään mainitsemisen arvoista. Aloituksia hän on oppinut ottamaan sentään.

Jos se Gionta tulee vihdoin kehiin, laittaisin tosiaan hänet kakkosen laidalle, jolloin Foligno pelaisi kolmosessa ja McGinn nelosessa. Reinhartille ei tällöin paikkaa olisi tarjolla. Pienen viilauksen toki voisi tehdä kärkiketjuihinkin, eli laittamalla Kanen ykköseen ja Girgen kakkoseen, mutta en kuitenkaan usko voitto pelin jälkeen niin suuriin muutoksiin.

Puolustuksessa ei tullu ikävä Colaa ja sieltä pääsikin ehkä yllättäen McCabe otteluun mukaan. Antakaa vain hänelle lisää pelejä alle, pelasi meinaan varmasti ja peli toimi Pysykin kanssa mainiosti. Välillä piti ihmetellä, että oliko tuo McCabe, joka kiekon kanssa liikkui. Ei ollut tuossa ottelussa juuri vaikeuksia puolustuksella ja hyvin helposti päästiin. Ristolainen ei turhaan tähdistöön päässyt, kun tekaisi 1+1, 25 minuutin peliajalla ja oli erikoistilanteissa tärkeä mies. On ottanut kyllä Bogosian paikan ykkösessä kyllä miehekkäällä otteella. Oliko se @Ötökkä , joka seurantaketjussa pähkäisi hänen pelaamisestaan? Rasse oli mielestäni jo viime kaudella hyvä, tuli vastuuta ja pelasi ennakkoluulottomasti. Hänestä on saattanut jäädä sellainen kömpelö mieleen ja toki viime kaudella puuttui se tasaisuus, mutta kun katsoi Sabresin kokoonpanoa, niin virheitä tuli väistämättä.

Siinä onkin sitten Bylsmalla pähkäilemistä Bogosianin paluun jälkeen, että ketä pelaa puolustuksessa. McCabe osoitto sen, että häntä kannattaisi ylhäällä peluuttaa, mutta hän olisi sellainen pelaaja jonka voisi alaskin lähettää. Onko sitten taas noilla esityksillä järkevää, kun oli valovuoden Colaa parempi? Jäisikö Weber jopa seiskaksi, jos nuoriso ajaa ohitse? Sekä Ristolaisen paikanvaihto vasemmalle, kun Bogosian tulee askiin.

Gorges - Bogosian
Ristolainen - Franson
McCabe - Pysyk
Weber

En laittaisi parhaita puolustajia samaan pariin, ihan senkään takia, että saataisiin kuormaa tasaisemmin ja sitä luottoa olisi enemmän sitten kahdessa parissa. Johnson muuten maalilla pelasi kohtuu hyvän ottelun taas, vaikkei torjuntoja tullut pahoista paikkaan pahemmin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Kausi jo vahvasti käynnissä, mutta yksi on poissa. Missä on Savon Detroit konjakkipäräyksineen?
 

FourPasses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings-mikkihiiret. #13, #71
Kausi jo vahvasti käynnissä, mutta yksi on poissa. Missä on Savon Detroit konjakkipäräyksineen?
Tätä olin juuri tulossa peräänkuuluttamaan. First Niagara suorastaan huutaa niitä värikkäitä analyysejä.

Urhokas taistelu!

Tappiosta voiton siemenet kotiin.
Kiitos kaikille kanssakannustajille ja seuratovereille päättyneestä kaudesta, huippuhienoista kirjoituksista ja hyvistä fiiliksistä, ja hauskaahan tämä oli vaikkei ihan kärjessä oltukaan. Näemme vielä joskus Stanley- Cup maljan kohoavan First niagaralla kunhan joukkue kehittyy mestariksi.
Ensi vuonna uudestaan,
TAISTELU JATKUU!

T: Upi.

Tutkimuksieni mukaan tämä on "Upin" viimeisin viesti, ja viimeisin kirjautuminenkin on näiltä ajoilta. Mutta nyt tuota nimimerkkiä ei enää tunnu löytyvän..?

Ps. Eichelilta kiva byyri viimeottelussa.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
http://espn.go.com/blog/nhl/post/_/id/39761/rumblings-sabres-not-shopping-for-goalie-yet

Tuossa GMTM sanoo, kuten itsekkin tuumin, olisi hullua lähteä treidaamaan maalivahtia, kun kokoonpanossa on käyttökelpoisia kavereita. Johnsonilla on nyt NHL:n puolella yksi voitto ja Lieuwenilla sekä Ullmarkilla AHL:n puolella voitot mieheen.

Tuota puolustusta kun katselee sitten Bogosian paluun myötä, niin siinä voi hyvin olla Pysykillä paikka siellä vasemmalla puolella. Bogosian on sanonut, että on kokeillut pelata vasemmalla, muttei siitä oikein tykännyt eikä peli luonnistu sillä puolen ja mitä nähtiin harkoissa Rassen työskentelystä sillä puolen, ei sekään oikein onnistunut. Bylsmalla on toisaalta hyvät palaset joukkueessa, kun leveyttä riittää hyökkäyksessä, siellä voidaan eri kombinaatioita tehdä, ja kun puolustus on terve, siellä pystyy myös variaatioita tekemään. Brendan Guhlen mahdollisuus pelata ensimmäinen NHL -ottelu jäi näkemättä, kun kaveri lähetettiin junioreihin. Tässä varmasti nähtiin se, kuinka pätevästi McCabe pelasi ja Colaicovo on varalla. Vielä kun Bogosian palaa askiin jossain kohtaa, olisi aika turha Guhlea roikottaa mukana.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
http://sabres.buffalonews.com/2015/10/14/ristolainen-happy-whens-he-on-the-ice-for-sabres/

Ristolaiselta hienoja kommentteja ja tuntuu kaverilla olevan motivaatio kunnossa. Ja kyllähän viime peli sen osoitti, että sitä peliaikaa hänelle voi reilusti antaa.

Hyvin vaikea sanoa miten käy Catseja vastaan ensi yönä. Jotenkin tuntuu Catsit olevan pirun kova joukkue ja pelistä tulee hyvin vaikea. Mutta kyllä ihan hyvillä mielin tuohon peliin lähdetään. Gionta palaa peliin ja tulee kakkosketjuun Eichelin vierelle. Nyt siinä on keskellä pirullista taitoa ja laidoilla nopeutta sekä fyysisyyttä. Gionta istuu varmasti tuohon ketjuun paremmin, mitä Reinhart tai Foligno. Saa siis nähdä kuka ei pääse pelaamaan, Reinhart? Puolustukseen ja maalivahtiin ei muutoksia tule, eikä pidäkkään.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Harmillinen tappio Floridalle ja mahdollisuudet olivat pisteille tuossakin pelissä, mutta kotijoukkueen ykkösketju oli kovaa valuuttaa eikä Sabresin ylivoima juuri vakuuttanut. Reinhart sai silti paljon kehuja ja varsinkin maalinedustan työskentelystä, ja josko Reinhart alkaisi lämpeämään. Mielenkiintoiset tilastot ovat Sabresilla, kun ylivoima% on koko liigan 5. parasta, joka kuulostaa omaan korvaan mahdottomalta vaikkei viime pelissä oikein onnistunut. Alivoima onkin sitten liigan toiseksi huonointa ja ensi yön vastustaja onkin liigan hännillä, eli Tampa Bay.

Monta peliä pelataan tällä kaudella Tampaa vastaan ja nyt onkin jo kauden toinen kohtaaminen. Sabresilla näillä näkymin kokoonpanon ulkopuolelle jää Larsson sekä Colaicovo, joten Legwand tulee sentteriksi neloseen. Reinhartin onnistumiset palkitaan ykkösketjun paikalla, yhdessä O'Reillyn sekä Enniksen kanssa. Saa nähdä kuinka käy, ei oikein ole vakuuttunut olo, kun vastaan tulee konferenssin kovimpia ellei kovin vastustaja vastaan taas. Hedman sentään poissa kotijoukkueelta, joten se auttaa hieman.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Nyt kyllä hieman turhauttaa, kun lyödään päätä seinään eikä saada maaleja. Bishop oli huikea ja nappasi 31 torjuntaa, kun virkaveli Johnsonille niitä kertyi 20:ntä. Joukkueessa löytyy maalintekovoimaa, mutta silti paikoista ei tehdä ja ylivoimakin oli surkuhupaisaa. Enemmän pitäisi saada rauhoitettua ensialkuun ylivoima, jonka jälkeen laitetaan nopeasti kiekkoa liikkeelle ja yritetään murtaa sitä nelikkoa. Nyt annetaan liikaa aikaa vastustajalle eikä heillä ole juuri hädänpäivää peittää laukauksia. Boltseilla se toimii hieman paremmin, jossa pelaajat liikkuu ja hakee syöttöpaikkoja, eiköhän tuo voittomaalikin syntynyt sitten viimeisellä ylivoimalla ja ripaus tuurilla.

Sabres on kyllä osoittanut pelillään, että pystyvät joka ilta taistelemaan voitosta eikä vastustaja voi lähteä takki auki peliin. Vaikka Boltseja vastaan ollaankin hävitty jo kaksi kertaa, on nuo pelit näyttänyt, että pystytään haastamaan oikein kunnolla konferenssimme suosikkia.

Reinhart-O'Reilly-Ennis
Ykkösketju oli ainoa läpi pelin, joka pystyi rakentamaan vaarallisia tilanteita ja pyörityksiä Boltsien puolustusalueelle. Vahvasti viime ottelun pelannut Samson, teki myös uran ensimmäisen ja tässä pelissä hän vakuutti allekirjoittaneen. Tämä ketju voisi mielestäni jatkaa tällä muotilla myös seuraavassa. Ennisiltä jopa 7 laukausta ja siellä oli vastustajan puolustus helisemässä hänen kanssaan, on kyllä huikea taituri.

Kane-Eichel-Gionta
Jack väläytteli pariin otteeseen ja oli yksi loistava paikka maalinedessä tehdä 2-0:aan, mutta Bishop otti hienon torjunnan. Tuonhan tilanteen jälkeen Bolts tulikin heti tasoihin. Meinasi päästä myös läpi, kun luisteli Johnsonin kiinni heidän puolustusalueella mihin kiekko lipui, mutta hyvin puolusti Johnson ja oli ajoissa hereillä. Kanesta on hieman vaikea sanoa mitään. Tekee töitä, taklaa ja laukoo vähän vaikeammastakin paikkaa, mutta ei silti mitään ihmeellistä, joka jäisi muistiin. Pitäisi saada ilman muuta maali, nähtiinhän se Reinhartinkin kohdalla pelin edetessä, että maali toi lisää itseluottamusta ja onnistumisia tuli. Toivottavasti häkki heiluisi seuraavassa. Gionta pyörii kulmissa, mutta oli hieman ulkopuolinen tässä ketjussa.

Moulson-Girgensons-Foligno
Tästä ketjusta voisi olettaa, että tehdään töitä ja niinhän se onkin. Silti mitään fiksuja ratkasuita ei ole, lähinnä päätöntä menoa päästä päähän ja laidassa rymistellään. Enemmän kiekollista toivoisin tässä ketjussa ja, että alempikin ketju pystyisi tekemään maaleja. Nyt tuossa ei oikein kukaan tee mitään. Jos saisin päättää, ottaisin Larssonin seuraavaan peliin mukaan, laittaisin hänet keskelle ja Girgen oikealle laidalle. Moulson pelaa ylivoimaa ja Girge alivoimaa, Foligno on jäänyt 10 minuutin peliajalla hieman varjoon ja jos reilusti pienempi kaveri Reinhart pelaa paremmin maalinedustalla ylivoimalla kuin hän, niin joku on pielessä.

Deslauries-Legwand-McGinn
Nelosketju ei pahemmin jäällä ollut eikä valitettavasti tee sitä mitä kuuluisi eli kuluttaa vastustajaa ja raastaa. Nyt se on enemmänkin kolmosen heiniä, vaikka nelosen pitäisi olla siinä hommassa pääesiintyjä. Deslaurielle säälittävät 5:30 peliaikaa eikä oikein Bylsmalta löydy luottoa. Pariin kertaan heitti kiekon päätyyn ja riensi perään, mutta kun tähän ei kerennyt, niin olikin taas kiire omiin. Enemmän kaipaisin sitä viime kauden Deslaurietä, joka ihastutti taklauksillaan ja vääntämisellään fanit. Legwand ansaitsee lähinnä kokemuksellaan ja alivoimapelaamisellaan tuon nelosen paikan enkä häntä siitä pois ottaisi. McGinn voisi olla kaveri, jonka istuttaisin seuraavassa pelissä. Kaveri on pelistä toiseen enemmän jäänpinnassa kuin erätauolla näytetyt Boltsien juniorit, jotka ovat saaneet vasta luistimet jalkaan. Pidän kyllä tästä hankinnasta, mutta sellaista moraalin nousua toivoisin kaverilta.


Gorges - Ristolainen
Hyvin pihalla tuntuu usein olevan Josh Gorges. Kulmissa jää usein kakkoseksi ja on aina lähellä ottaa jäähyjä, saa kyllä olla tyytyväinen, että vierellä pelaa Ristolainen, joka on ihan toiselta planeetelta. Gorges blokkailee ja availee ihan kelvollisesti peliä, on myös varma viivalla, mutta omissa tulee hätä. Rasselle tilastoihin -1, mutta peliaikaa taas lähemmäs 24 ja molemmissa erikoistilanteissa totutusti mukana. Pelasti heittäytymisellään myös aika varman maalin. Paquette antoi kerran kovuutta ajelemalla hänet nurin, jonka jälkeen maalinedessä Rasse antoi hänelle kovuutta. Lähellä oli tappelu. Rasse on noussut kyllä näillä esityksillä heittämällä puolustuksen liideriksi ja on edesauttaa hyvin paljon myös Bogosiania, kunnes hän palaa.

Weber - Franson
Aika perus varmaa suorittamista Fransonilta ja peli peliltä voi olla tyytyväinen, että hän pelaa alakerrassa. Samaa mieltä ei voi olla Weberistä, jonka toivon istuvan sitten, kun Bogo palaa askiin. Montakohan pitkää kiekkoa kaveri pisti tuossakin pelissä? Jotenkin tuntuu nousevan sarvet päähän, kun kaverilla on kiekko hallussa, että älä vain kuse sitä. Alivoimalla ja maalinedessä hän on kovaa valuuttaa, mutta kaikki muu kentällä tapahtuma, pistää voimaan pahoin. Toki hän on selvä updgrade viime kauden hasardipuolustajista ja Franson hieman tasapainottaa tuota paria.

McCabe - Pysyk
Saa nähdä löytyykö luottoa enää seuraavaan peliin Bylsmalta McCabeen. Antaisin hänelle nyt vain kunnolla pelejä alle, kun peli toimii kuitenkin kohtuu hyvin. Hänellä kyllä kiekko poltteli tuossa keskialueella, jonka seurauksena vastustaja iski tasoituksen. Myös omissa tuli paha menetys, mutta sellainen yleiskuva on kuitenkin hyvä. Ja pelaa hän silti paremmin kuin Cola. Pysyk pelaa kolmosparissa 15 minuuttia, vaikka ansaitsisi enemmänkin. Toki häntäkin on hyvä tuoda NHL -kartalle pikku hiljaa ja tuo puolustus on hyvin tasapainotettu.

Johnsonille ei sellaisia paraatitorjuntoja juuri tullut eikä muutenkaan kertynyt torjuntoja hirveästi, mutta häneen ei tälläkään kertaa kaaduttu. Jättää ehkä liikaa kakkoskiekkoja eteensä, jonka jälkeen kyllä sen nappaa. Toivoisin enemmän sitä, jos saisi ne ykkösellä haltuun.

Seuraavaksi pidetään hengähdystauko ja palataan Buffaloon, jossa meitä ensi viikolla odottaa kolme ottelua. Näissä onkin sitten mahdollisuus napsia enemmän pisteitä, mutta ei nyt laiteta odotusarvoja heti korkealle. Keskiviikkona Leafs, perjantaina Habs ja lauantaina Devils. Siinä on siis back-to-back, joten onko Lieuwenin vuoro sitten jopa pelata? Loppukuussa pelataan sitten vielä kolme ottelua, jossa kaksi kertaa tulee Flyers ja kerran Penguins. Tuossakin näyttäisi olevan peräkkäisinä päivinä pelit. Joten Sabresilla on vasta ensi kuun alussa ensimmäinen läntisen konferessin vastustaja ja voisiko sekään parempi olla kuin kotona Canucksia vastaan Suomen aikaa illasta ja maalissa onkin itse kurko.
 

KaZziT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Buffalo Sabres
Kyllähän tästä olisi pitänyt voitto ottaa. Tuota peliä juuri kattelen jälkilähetyksenä ja näyttää ihan sopivalta ketjulta tuo Reinhart - O'Reilly - Ennis. Hienosti tuodaan kiekkoa ylös parilla syötöllä, taikka Ennis tuo omalla virtuoosimaisella otteellaan. Tuota kolmosta kyllä vaivaa sellainen aivottomuus, hyökkäysalueella ei saada oikein mitään aikaiseksi.

Ja tuollaista ylivoimaa on saanut koko alkukauden katsella. Nyt on vain suonenvetoja sattunut ja ollaan saatu tilastoja kaunistelevia osumia.

Ja Pysyk on ollut kyllä hyvä!
 

CorporalSyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjois-New Yorkin joukkueet
Keskiviikkona Leafs, perjantaina Habs ja lauantaina Devils. Siinä on siis back-to-back, joten onko Lieuwenin vuoro sitten jopa pelata?

Eiköhän Lieuwen saa mahdollisuuden pelata ja sen jälkeen voidaan harkita tilannetta uudestaan jos ei peli kulje ja Johnsonkaan ei ala tuomaan voittoja.

Johnson kuitenkin on tähän asti ollut "career backup", vaikka pieni suonenveto ehti kertaalleen käydä kaudella 2013-14. Omasta mielestä Sabresilla ei ole varaa poimia turhia tappioita seuraavat pari kuukautta odottaessaan Lehneriä takaisin, saati että Lehner olisi välittömästi vireessä loukkaantumisen jälkeen. Paikkona löytyy joko sopimukseton kaveri kuten Emery, tai siirron kautta Hiller/Gibson.

Näistä farmimiehistä Lieuwen on toipunut aivotärähdyksestä tälle kaudelle, ja Ullmarkilla on vieläkin hieman varomista lonkkaleikkauksen jäljiltä. Makarov taasen on pelannut AHL:ssä tällä kaudella yhden matsin joka ei nyt niin vahvasti mennyt. Lieuwen ehti pelata Amerkseissa yhden matsin prosenteilla 92,1% ja Ullmarkilla on kahdesta 93,1%. Makarovin prosentit 83,3%.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Eiköhän Lieuwen saa mahdollisuuden pelata ja sen jälkeen voidaan harkita tilannetta uudestaan jos ei peli kulje ja Johnsonkaan ei ala tuomaan voittoja.

Johnson kuitenkin on tähän asti ollut "career backup", vaikka pieni suonenveto ehti kertaalleen käydä kaudella 2013-14. Omasta mielestä Sabresilla ei ole varaa poimia turhia tappioita seuraavat pari kuukautta odottaessaan Lehneriä takaisin, saati että Lehner olisi välittömästi vireessä loukkaantumisen jälkeen. Paikkona löytyy joko sopimukseton kaveri kuten Emery, tai siirron kautta Hiller/Gibson.

Näistä farmimiehistä Lieuwen on toipunut aivotärähdyksestä tälle kaudelle, ja Ullmarkilla on vieläkin hieman varomista lonkkaleikkauksen jäljiltä. Makarov taasen on pelannut AHL:ssä tällä kaudella yhden matsin joka ei nyt niin vahvasti mennyt. Lieuwen ehti pelata Amerkseissa yhden matsin prosenteilla 92,1% ja Ullmarkilla on kahdesta 93,1%. Makarovin prosentit 83,3%.
Sabresissa ollaan totuttu siihen, että maalilla pelaa liigan kuumimpia maalivahteja (Hasek/Miller) ja kun maalilla pelaa nimetön Chad Johnson ja pelejä ei voiteta, ollaan syytä sysäämässä maalivahdin piikkiin? Mitä fanejenkin kommentteja olen selaillut ja sain sinultakin sellaisen käsityksen, niin Johnson ei ole riittävä? Selvää on, että en itsekkään katselisi Johnsonia maalin suulla, mutta kun tilanne on nyt tämä ja Murray otti ison riskin. Kuitenkin Johnsonin otteita kun on tullut katseltua, ei hänen piikkiinsä noita pelejä olla hävitty. Ongelma on ollut tehottomuus eikä riittävää tuuriakaan ole matkassa ollut. Mielestäni Johnson on pelannut tähän saakka tasaisia pelejä eikä sellaisia helppoja maaleja juuri ole sisään mennyt.

Ja jos vapaista oltaisiin jotain maalivahtia hankkimassa, olisiko sielläkään ketään, joka olisi selkeä updrage Johnsoniin? Siihen kun lisätään vielä pelaamattomuus. Mutta katsellaan nyt tämä viikko ja mietitään lisää.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Tärkeä voitto ja varsinkin, kun vastassa oli Leafs. Helpolla ei silti päästy ja Bernier pelasi maalillaan hyvin, ottaen 34 torjuntaa. Johnsonille kertyi 20:ntä ja torjuikin hienosti jatkoajalla ja rangaistuslaukauksissa, joissa ne pahimmat tilanteet tulivat. Varsin surkuhupaisaa oli silti molempien joukkueiden maalinteko, Sabresilla oli paikkoja läpi ottelun tehdä maaleja, mutta joko vedot lähti plekseihin, logoon tai sitten ne ei vain voineet luistimista kimmota maaliin asti. Leafsillä oli varsinaisen ajan lopussa ja jatkoajalla paikkansa ratkaista, mutta Johnson otti kyllä tärkeitä torjuntoja, vaikka olisi niistä kliininen maalintekijä tehnytkin. Hieman tuli viime kauden Sabres mieleen tuosta Leafsistä. Saadaan ne pari syöttöä omille, kiekko lätkäistään päätyyn ja katsellaan jos saataisiin se kiekko hyökkäysalueella. No, oli siinä ehkä enemmän järkeä kuitenkin, kun Babcockin ja Nolanin pelikirjoissa "hiukan" eroja.

Ristolainen on kasvanut kyllä pelaajana aivan hirveästi nämä ajat Sabresissa ja näen selkeitä muutoksia viime kauden ja tämän kauden otteissa jo nyt. Se on toki selvää, että hän uskaltaa pelata rohkeammin, kun pelejä on enemmän vyöllä. Uskon kuitenkin joukkueen vahvistumisen myötä hänenkin nousevan pinnalle ja kuinka hyökkääjiä oikeasti pitää tukea. Rasse on pelannut tähän mennessä 24:30 minuutin keskiarvolla otteluissa ja pelaa molempia erikoistilanteita, hän on myös se joka tukee viivassa, avaa peliä, siivoo maalinedestä ja taklaa. Ristolaisen monipuolisuus kiehtoo, kuten myös valmennusta, joka hänelle on antanut uuden ulottuvuuden peliinsä. Ei tuolla puolustuksessa ole tällä hetkellä kukaan sellainen, joka pystyy lähellekkään samankaltaisiin suorituksiin. Bogosian on tähän kykenevä, mutta kun hän on poissa ollut, on Rasse täyttänyt hänen saappaansa täydellisesti. Mielenkiinnolla odotan sitä, kun kahdessa parissa pelaa tällaiset puolustajat.

Ykkönen ja nelonen olivat selkeästi parhaimmistoa tuossa pelissä ja kyllä siellä taas Bylsma muutti ketjuja pelin edetessä. Reinhartin peliä on ilo seurata ja hän löi omat arvosteluni ensimmäisistä pelistä roskiin näillä otteillaan. Selkeä itseluottamuksen kasvu, koska sieltä puhkesi kukkaan valmis NHL -pelaaja, joka näytti vielä ensimmäisissä aivan pojalta näissä kinkereissä. Tekee sellaisia temppuja jäällä, jotka jäisi monelta tekemättä. Nopeat ja tarkat syötöt ja pelaajat vauhtiin, O'Reillykin on kehunut ketjukavereitaan, että on mukava pelata hänen ja Ennisin kaltaisten pelaajien kanssa. Tämä ketju on toiminut parhaiten ja tulee tällä muotilla myös jatkamaan. Eichelin ja Kanen yhteistyötä on jo hieman kyseenalaistettu, koska molemmat tykkäävät pitää kiekkoa, mutta kun jäällä on vain yksi kiekko. Antaisin silti hieman aikaa ja jospa tuo Kanen ensimmäinen maali toisi hänelle tarvittavan lisäboostin. Nämä hyökkäysketjut ja puolustusparit toimivat kokonaisuudessaan ihan hyvin eli en lähtisi niitä muokkailemaan Habs peliin ellei sitten vihdoin se Bogo askiin pääse.

Johnson pelasi tosiaan hyvin ja Rämö kyllä kiehtoisi. Lehner vielä pitkään poissa ja Rämö on hyvä maalivahti ja updgrade Johnsonista, vaikka hänkään huonosti ole pelannut. Tässä kohtaa olisi toki kiva maalissa nähdä hänen kaltaisensa maalivahti ja suomalaisvahti sitten Norsun.

Kyseenalaistin ennen kauden alkua Habsin joukkueen ja heidän suorituskykynsä uusia viime kausi. Nyt on lyönyt kyllä ällikällä ja seuraavaksi nähdään heidät sitten Buffalossa. En vain sitten tiedä, miksi ei itseäni se joukkue vakuuta tuon recordinkaan jälkeen, paitsi Subbanin ja Pricen peliä on aina ilo seurata.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Turpaan tuli oikein huolella Habseilta 7-2 ja nyt oli sellainen peli Johnsonilta että voi laittaa pään pensaaseen. Kiekot menee längeistä ilman maskia ja tolpanjuurelta, josta niitä ei saa mennä, jos meinataan voittaa näitä pelejä. Kovaa on myös joukkueen yritys ja hyvin luodaan paikkoja, mutta kun maalinteko on noin pirun vaikeaa, niin eipä sitä tuon enempää voi odottaakkaan.

Therrien vei pelitavassaan muutenkin Bylsmaa tuon avauspelaamisen kanssa. Sabres on avannut hyökkääjille kiekot keskialueelle tai jopa ihan vastustajan siniselle saakka, jos mahdollista. Nyt siellä oli vastustaja hanakasti jo omissa prässäämässä kahdella tai jopa kolmella miehellä, eikä sieltä päästy mihinkään ja jouduttiin arpomalla kiskomaan kiekko laidan kautta keskialueelle, jos säkällä se tulisi omille. Tuo on muutenkin sellainen, josta en pidä. Sentteri kun tulisi hakemaan kiekkoja alhaalta ja pelaajat menisivät porrastetusti ylöspäin, ei olisi sellaista lihamuuria vastassa vastustajilla, kun joutuvat tottakai pelaajavartioinnissa hakemaan lähempää, jolloin tilaa tulee. Ellei vastustaja odota tyytyväisenä sitten viidellä keskialueella. Tämän takia normaali hyökkäyksiinlähdöissä joudutaankin laittamaan kiekko ränniin, koska siitä lihamuurista ei ohi pääse kuin Eichel. Kaveri nyt ei joka ketjussa pelaa.

Joukkueen selkeät lampaat olivat tuossa pelissä Weber ja Johnson sekä Kane ei vakuuttanut. Weberillä on aina tapana laittaa niin kova syöttö omille, että joudutaan ohjaamaan se kiekko vain päätyyn. Miksei sitä kiekkoa voi antaa normaalisti, niin kuin Franson vai onko heillä sitten roolitettu niin, että Franson antaa helpot ja Weber pommittaa täysiä? Tästä syystäkin niitä pitkiä kiekkoja tältä kaverilta on nähty monesti tällä kaudella ja alkaa tatti nousemaan sen takia otsalle. Tuossa ensimmäisessä maalissa Weber rynni vain päälle ja jätti sitten McCaben yksin. Ei varmaan olisi häkki heilunut, jos olisi malttanut puolustaa fiksummin.

Ensi yölle voikin laittaa sitten Ullmarkin maaliin, koska ei se nyt huonommin voi mennä ellei Devils iske vähän joka puolelta. Tuleva Lundqvist Minion maskeineen onkin ihan mielenkiintoinen seurattava eikä ole niin HMV kuin Johnson. Bylsma saisi muuten rauhoittua noiden ketjukoostumuksienkin kanssa. Ei ne kemiat kohtaa koskaan, jos niitä ketjuja pitää muokkailla joka peliin ja vielä kesken pelienkin. Ymmärrän tuon nelosketjun kilpailun, mutta muuten voisi hakea sitä roolitusta, jolla mentäisiin edes hetki. Harjoittelisivat mielummin laukomaan vanerille, jossa on ne tyylikkäät reiät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös