Boston Bruins 2018–2019

  • 76 888
  • 247

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
En tiedä oliko niinkään huonoa onnea, Binnington pelasi todella vahvasti, ja vastineeksi Bruinsin miehet laukoi mm. logoon ihan huippupaikoista.

Haluttomuus, se leimasi jotenkin näissä ratkaisevissa paikoissa, ja toisaalta odotettujen ratkaisijoiden kohdalla. Brad nyt suurimpana "tähtenä" siinä kategoriassa loistakoon, mutta on siellä muitakin. Varmasti on monella loukkeja jotka niistä huolimatta pelasivat koko ajan, mut näinhän se on joka vuosi kaikilla jotka näin pitkälle kauttaan jatkavat.

No joo, toistan mitä tuli tuohon finaalisarjaketjuun jo näppäiltyä. En kovinkaan pitkälle kauden edetessä odottanut että näin syvälle kesään asti pelattais, joten olen todella tyytyväinen kauteen kokonaisuutena. Ainoastaan tämä peli-ilmeen totaalinen antikliimaksi kauden vikassa pelissä lähinnä ihmetyttää. Miten voi noin mennä? Joo, turhauttaahan se kun rakennettiin hienoja paikkoja ekassa erässä mutta vain vastustaja pääsee taululle. Mut olihan siinä vielä tuplasti peliaikaa edessä?! Oh well...

Ei muuta kuin katseen kääntäminen ensi kauteen. Hiukan kaksijakoiset fiilikset, koska toisaalta ei ole suuria syitä odottaa ihmeellistä menestystä lähitulevaisuudessa, "isot" jätkät taas vähän vanhempia ja useampien vammojen jäykistämiä, mut toisaalta enpä suuria odottanut tältäkään kaudelta. Et mistä sitä tietää. :)
 
Odotan, että Bergeron ym. ovat huomenna leikkauspöydällä, koska niin surkeaa peliä oli todella pitkään. Mielestäni Bergeronilla oikeastaan koko kevät. Marchandin toisen maalin tapaiset toimet eivät tosin mene loukkaantumisten piikkiin vaan ennemmin ylimielisyyteen.

Bergeronilla on tosiaan nivunen rikki.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Bergeronilla on tosiaan nivunen rikki.
Ja Marchandin ja Pastan käsivammat varmaankin verifioidaan piakkoin. Tai ainakin aika vahvaa huhua, että "ylävartalovammat" tarkoittivat Marchandin kohdalla sormimurtumia ja Pastrnakin kohdalla jotain muuta käden luumurtumaa.

Siitä samaa mieltä, että tuo pelin suunnan täysin muuttanut pukukoppimaali 0-2:een johtui Marchandin vammasta ihan muualla kuin kropassa. Muutenkin ykköskenttä venytti vaihtojaan monta kertaa ihan liikaa.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Hmm, Boston Bruins 2018-2019 - mitä jäi käteen? 30. varausvuoro ja tieto siitä, että Tuukan perintö tulee olemaan kaksi päästettyä maalia 15 sekuntiin ratkaisevan finaalin viimeisen minuutin paikkeilla, ja oman joukkueen vahvan painostuksen keskellä suoritettu 50% torjuttu erä ratkaisevassa finaalissa. Lisäksi Krug löi tiskiin sellaiset näytöt, että hänelle todennäköisesti annetaan (ansaitusti) sopimus, josta muodostuu valtavia ongelmia siinä vaiheessa, kun organisaatio voisi muuten alkaa taas olla Cup-kunnossa tämän rungon jälkeen.

Onhan tässä nyt jotain hopeareunuksiakin, lähinnä McAvoyn ja Carlon marinoituminen, mutta kokonaisuutena ei voisi paljoa paskemmin mennä.

Boston ei ollut mitenkään all-in tässä kaudessa vaan ensi kaudella on varmaan jalkeilla vielä tätä kautta parempi joukkue. Kun näin lähellä mestaruutta oltiin, niin ei se tosin paljoa lämmitä.

Bostonin itsensä osalta ei ehkä oltu all-in, vaikkakin vanhalla rungolla ei enää ole paljoa aikaa huipputasolla. Mutta ensi kaudella tuskin saadaan lahjana sitä, että Tampa turoilee itsensä sweepillä lauluun heti villiä korttia vastaan. Torontoakaan ei välttämättä joka vuosi voiteta, vaikka tilanne pidemmän päälle näyttääkin sen suhteen paremmalta kuin viime kesänä, kiitos heidän poskettomien sopimustensa.

Eli "reilun" playoff-formaatin takia tällä rungolla tuskin enää mennään toista kierrosta pidemmälle. Laadukkaita nuoria on, mutta se jää nähtäväksi, että onko heistä koskaan muodostamaan tämän kaltaista eheää runkopelaajistoa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hmm, Boston Bruins 2018-2019 - mitä jäi käteen? 30. varausvuoro ja tieto siitä, että Tuukan perintö tulee olemaan kaksi päästettyä maalia 15 sekuntiin ratkaisevan finaalin viimeisen minuutin paikkeilla, ja oman joukkueen vahvan painostuksen keskellä suoritettu 50% torjuttu erä ratkaisevassa finaalissa.

JOS tuon jotenkin saat Raskin syyksi tuon tappion, niin ei voi ymmärtää. Tuukka oli suurin syy, että edes päästiin noin pitkälle. Kokonaisuutena Bruinsin scoring-linet olivat ihan yössä koko finaalisarjan. Ja selkärangan katkaissut 0-2 maali ekan erän lopussa menee täysin Marchandin piikkin. Ylipitkä vaihto ja jättää joukkueensa täysin pulaan mennessään vaihtoon.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
JOS tuon jotenkin saat Raskin syyksi tuon tappion, niin ei voi ymmärtää. Tuukka oli suurin syy, että edes päästiin noin pitkälle. Kokonaisuutena Bruinsin scoring-linet olivat ihan yössä koko finaalisarjan. Ja selkärangan katkaissut 0-2 maali ekan erän lopussa menee täysin Marchandin piikkin. Ylipitkä vaihto ja jättää joukkueensa täysin pulaan mennessään vaihtoon.

Vaikken tyyppiä pidäkään niin kauheena kuin yleisesti tunnutaan häntä halveksuttavan, niin kyllähän tänä keväänä näitä totaalisia piittaamattomuudesta johtuvia vaaratilanteita tuli hänen toimestaan ihan liikaa. En nyt tosin osaa sanoa onko se hänelle poikkeuksellista, kun en tällaisiin osannut kiinnittää huomiota edellisen kerran kun oltiin näin pitkällä. Ei kuitenkaan oo jäänyt päällimmäisenä mieleen.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Rask oli Bruinsin selkeästi paras pelaaja pleijareissa mutta viimeinen finaali ei kyllä ollut lähelläkään varmuutta, menikö sitten lataus yli.

Ensimmäinen oli huikea ohjuri, ei palaa. Toisessa maalissa omituista passiivisuutta, liike vain poikittain eikä yhtään eteen. Kolmas oli erikoinen ratkaisu. Kiekko on kulmassa jolloin Rask tiputtaa polvilleen tolppaan kiinni. Nopea syöttö, tolpassa kiinni, mahdollisuus vain sivuliikkeeseen, ei syvyyteen.

Neljäs olikin paskaa puolustamista pahimmillaan.

Edelleen, ei mitään saumaa finaaleihin ilman Raskin peliä ja paremmalla pelillä lukemat ois voinu olla siistimmät mutta ennemmin saa kiittää kuin moittia.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
JOS tuon jotenkin saat Raskin syyksi tuon tappion, niin ei voi ymmärtää.

Siis en minä ole sitä mieltä, pahoittelut moniselitteisestä kirjoituksesta (vielä vähän vitutuksensekaista tämä viestintä). Tarkoitan sitä, mikä Tuukan ansaitsematon "legacy" on Bostonissa ja osin Pohjois-Amerikassa laajemminkin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Hyvä kausihan tämä oli. Kun joukkue pelaa finaaleiden seiskan, niin ei missään nimessä voi viihdekuluttajana olla pettynyt. Paljon tarjosi 18-19.

@Kental'n kanssa toki samaa mieltä siitä, että pudotuspelijuoksussa oli tähdet kohdallaan. Konferenssin kovimmat joukkueet töhöilivät itsensä aikaisin pihalle ja Bruinsin ylivoima toimi osin onnellakin semmoisilla prosenteilla, että siinä vaiheessa kun BJs alkoi arastella taklauksia jäähyjen pelossa, tie finaaliin oli selvä. Raskin vire toisesta sarjasta alkaen oli sellainen selkäranka joukkueelle, että pelirohkeus oli kohdillaan.

Ei ehkä ole kohtuullista odottaa, että tällaisia kausia jatkossa toviin nähdään. Tuolla finaaliketjussa joku ehti jo kirjoittaa Sweeneyn rebuildista, mutta joko minä en ymmärrä rebuildia, tai sitten sitä ei ole tapahtunut, mutta Bruinsin runko on hyvin pitkälle sama kuin se oli 2013. Sivuroolin esittäjissä on ollut vaihdoksia, muttei vaikuta siltä, että nykyisistä tai näköpiirissä olevista olisi vetämään samanlaisia päärooleja kuin nykyinen setäkerho.

McAvoy ja Pastrnak ovat ainoat ilmeiset ykköskorin nuoret pelaajat tai prospektit. Puolustuksen suhteen näyttää muutenkin ihan hyvältä, hyökkäyksessä sentteriosasto on siinä kuosissa, että ilman treidejä tai onnistuneita varauksia Bergeron ja Krejci lienevät viiden vuoden kuluttua ja parin välivuoden jälkeen edelleen Bruinsin kaksi parasta sentteriä.

Raskin puolesta harmittaa. Nimi löytyy kannusta, mutta olisihan se maalivahdille kiva saada sinne ykkösenä. En ikinä ole ollut Raskin fani, mutta parhaimmillaan Rask on ihan jäätävän kova ja perustasollaankin aina riittävän hyvä. Syksyt ovat syksyjä.

Onneksi Blues on ihan sympaattinen joukkue. Aika paljon enemmän olisi vituttanut hävitä Sharksille.
 

Burgerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Boston Bruins
Siis en minä ole sitä mieltä, pahoittelut moniselitteisestä kirjoituksesta (vielä vähän vitutuksensekaista tämä viestintä). Tarkoitan sitä, mikä Tuukan ansaitsematon "legacy" on Bostonissa ja osin Pohjois-Amerikassa laajemminkin.

Sama. Vituttaa jo valmiiksi kuvitella bostonilaismedian revittelyt aiheesta. Pahoin myös pelkään tämän olleen tämän coren viimeinen korahdus, sillä hyökkäykseen ei ole näköpiirissä uusia vastuunkantajia.
 

Aitotekonahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Nyt alkaa tippumaan sairaskertomuksia:
Chara: leuka murtunut useista kohdista, 5-6 viikkoa parantelua ja nivus vaivaa
Moore: olkapää rikki ja leikkaus edessä 4-6kk kuntoutus
Kevan Miller: oli jo saanut polven kuntoon ja sitten off-ice treeneissä sama polvilumpio murtui mutta eri suuntaan kuin aikasemmin kauden lopussa. Millerillä muuten todella paljon luokkeja kun oli alku kaudesta käsi rikki ja sitten tuli kiekko kurkkuun ja tämän jälkeen oli vielä jonkinnäköistä rintalihas vammaa.
Matt Grzelcyk: Aivotärhdys (en tiedä oliko toipunut kokonaan, voi olla mutta tuli siinä Game 2 ja pelas toisiaan vikan pelin että eiköhän siellä jotain oireita ollut vielä. Toki taitaa olla niin että ekoilla kerroilla aivotärähdyksestä toipuu nopeammin ja sitten toipuminen hidastuu kun tulee useampia täsrkyjä)
Noel Acciari: jonkinnäköstä jalkavammaa, lisää testejä tulossa
Brad Marchand: venähtänyt käsi, vatsakipuja ja sitten nivunen jotenkin venähtänyt
David Pastrnak: peukalo, joka siis meni rikki silloin joskus runkosarjan aikaan, alkoi uudelleen vaivata Columbus sarjassa
Patrice Bergeron: nivunen (taas), mutta ei tarvitse leikkausta.
Jake DeBrusk: aivotärähdys, joka tuli jos siis jo Toronto sarjassa. Tälle pitäisi varmaa kyllä liigan jotain tehdä, jos nuori pelaaja painaa kolme sarjaa playoffeja aivotärähdys päällä. Esimerkiksi NFL laittaa pelaajat aivotärhdystestii kesken pelin ja sen jälkee jos et läipäise testiä niin ei saa pelata. Ei varmaan olisi hirveen vaikeeta laittaa NHL:ään samanlaista.

Mutta tämä tästä kaudesta, ens kaudella sitte uusiks ja yks voitto playoffeissa enemmän!

Lähteinä Bruins toimittajat twitterissä
 

Aitotekonahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Jatketaan sen verran vielä että nämä eivät ole syitä miksi hävittiin vaan kunhan ilmoitin vaan. Omasta mielestä siis tuo DeBruskin tilanne on hieman jopa hälyyttävä.
David Backes on myös sanonut että "tietää miltä hänen trade list näyttää". Olisi kyllä mahtava jos päästäisiin hänestä eroon. Hieno mies kaikin puolin ja toivon kaikkea hyvää hänelle, mutta kun sinun palkka on 6milj ja olet katsomossa niin eihän se hyvä asia seuralle ole. Johansson myös kuulemma kotiutunut hyvin ja haluisi jatkaa niin ehdottomasti pitäisin hänet, jos jollain maltillisella sopimuksella haluaa jatkaa. Mutta toisaalta kuka sanoisi haastattelussa tässä vaiheessa kautta että en halua jatkaa ja huono mesta. Krugin tilanne mielenkiintoinen nuoria tulee. Itse ehkä pistäisin jopa lihoiksi, mutta sitten pitää tulla tänne suuntaan jo hyviä pickkejä tai prospecteja. Lihoiksi sen takia että pakkeja tuntuu tulevan ylös Bruinssiin nyt aika paljon ja Krugin vaihtoarvo on nyt kohdillaan.

Katsellaan mitä kesä ja syksy tuo tullessaan. Draftissa ei paljoa jänniteltävää ole kun ensimmäinen pickki on numerolla 30 ja toinen heti perään 92.
Anteeksi spämmeistä
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Jake DeBrusk: aivotärähdys, joka tuli jos siis jo Toronto sarjassa. Tälle pitäisi varmaa kyllä liigan jotain tehdä, jos nuori pelaaja painaa kolme sarjaa playoffeja aivotärähdys päällä. Esimerkiksi NFL laittaa pelaajat aivotärhdystestii kesken pelin ja sen jälkee jos et läipäise testiä niin ei saa pelata. Ei varmaan olisi hirveen vaikeeta laittaa NHL:ään samanlaista.
NHL:llä on joku löyhähkö aivotärähdysprotokolla, jonka rikkomisesta erityisesti pudotuspeleissä on ollut aiemminkin porua. Milloin sitä ei käydä läpi ollenkaan ja milloin se sitten menee tähän, että siitä huolimatta peluutetaan vaikka oireet ovat selviä. Männävuosilta muistelisin, että Crosbyn puhuttiin jättäneen väliin protokollat kun palasi niin pian pahannäköisen kolarin jälkeen peleihin. Tuosta tietoisesti aivotärähdysoireista kärsivän pelaajan peluuttamisesta pitäisi tulla ihan tuntuvat sanktiot, esimerkiksi vaikka seuraavan vuoden ykkösvarauksen menettäminen.

Onko NFL:llä joku oma lääkäritaho joka tarkistaa pelaajat vai luotetaanko siinä seuroihin ettei kenellekään tule kiusausta harrastaa vilppiä?
 

Aitotekonahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Onko NFL:llä joku oma lääkäritaho joka tarkistaa pelaajat vai luotetaanko siinä seuroihin ettei kenellekään tule kiusausta harrastaa vilppiä?
En sano varmaksi mutta joka pelissä taitaa liigalla olla omat lääkärit jotka sitten valitsevat harkintansa mukaan pelaajan joka joutuu sinne aivotärähdys protokollaan. Ei kestä kauaa vaan jos läpäisee niin puolessa tunnissa takaisin kentälle
 

Knap

Jäsen
Turpaan tuli. Mutta kai ne katseet voi silti suunnata tulevaan.

Bruinsilla on tulevassa draftissa käytettävissä viisi vuoroa. Eli seura siis varaa vuoroilla 31, 93, 99, 186 ja 192.

Seuran tarpeet on aika pitkälti hyökkääjäosastolla. NHL:ssä on oikeastaan jo Bruinsin lupaavimmat kaverit. Hyviä sentteirlupauksia löytyy Studnickan ja Fredericin muodossa, mutta siinäpä ne. Eliittimiehiä ei löydy "systeemistä" yhtään. Puolustusosastolla pullat ihan hyvin uunissa ja veskariosastolla katseet kääntyvät Kyle Keyseriin, joka pelasikin huippukauden OHL:ssä (3. t%).

Draftiin en ole hirveän tarkkaan perehtynyt, syynä nyt lähinnä pitkälle venynyt kevät pelien puolesta. Mutta yksi suosikki multa löytyy: Bobby Brink. Hyvin todennäköistä, että mies menee jo ennen Bruinsin vuoroa. Laukausta on kehuttu Draftin yksistä parhaista, nopea kaveri ja hyvät kädet. Miinuksena pieni koko (173/75), mutta peliäly on ihan eliittiluokkaa. Brink voi Bruinssille tippua ehkä näistä kahdesta syystä: pieni koko sekä suunnitellut menevänsä yliopistoon. Bruinsilla ei mikään kiire ole tuoda Brinkiä mukaan, joten tämän ei pitäisi vaikuttaa varaukseen. Mutta toivotaan toivotaan, että Sweeney ottaisi tämän jätkän, mikäli vapaana on.

Samuel Poulin ja Jacob Pelletier olisi myös kovia. Toivottavasti joku näistä kolmesta olisi vapaana.

Myöhemmillä kierroksilla toivoisin rohkeaa kokeilua "boom or bust" -tyyppisiin pelaajiin, koska ns. perusallas on ihan hyvässä kuosissa, mutta potentiaaliset tähtipelaajat puuttuvat ennakko-odotuksissa. Lisäksi en pistäisi vastaan, jos jotain maalivahtikokeilua yritettäisiin viimeisillä vuoroilla, Keyser on hyvä prospect, mutta maalivahdeista ei koskaan tiedä. Pakkeja ei ole pakko kokeilla tänä vuonna ollenkaan, vaan rohkeasti hyökkääjätykitystä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Draftiin en ole hirveän tarkkaan perehtynyt, syynä nyt lähinnä pitkälle venynyt kevät pelien puolesta. Mutta yksi suosikki multa löytyy: Bobby Brink. Hyvin todennäköistä, että mies menee jo ennen Bruinsin vuoroa. Laukausta on kehuttu Draftin yksistä parhaista, nopea kaveri ja hyvät kädet. Miinuksena pieni koko (173/75), mutta peliäly on ihan eliittiluokkaa. Brink voi Bruinssille tippua ehkä näistä kahdesta syystä: pieni koko sekä suunnitellut menevänsä yliopistoon. Bruinsilla ei mikään kiire ole tuoda Brinkiä mukaan, joten tämän ei pitäisi vaikuttaa varaukseen. Mutta toivotaan toivotaan, että Sweeney ottaisi tämän jätkän, mikäli vapaana on.
Puutun täälläkin yhteen kommenttiin, eli Brinkin heikkouksia ovat pieni koko ja luistelu. Pronman:

"What may hold him back is his skating. He moves with a weird stutter in his stride, and his feet flail. His top speed is fine due in part to his size, and he’s got good power on his edges to allow him to maneuver around the ice. But he lacks any kind of explosiveness you want in a player that size."

Kiinnostava pelaaja joka tapauksessa, jonka ottaisin mielelläni Devilsiinkin, jos hän tippuisi 34. vuorolle asti. Näin tuskin tulee käymään.
 

Knap

Jäsen
Puutun täälläkin yhteen kommenttiin, eli Brinkin heikkouksia ovat pieni koko ja luistelu. Pronman:

"What may hold him back is his skating. He moves with a weird stutter in his stride, and his feet flail. His top speed is fine due in part to his size, and he’s got good power on his edges to allow him to maneuver around the ice. But he lacks any kind of explosiveness you want in a player that size."

Kiinnostava pelaaja joka tapauksessa, jonka ottaisin mielelläni Devilsiinkin, jos hän tippuisi 34. vuorolle asti. Näin tuskin tulee käymään.
Pronmanin kommentteja en ollut lukenutkaan, kiitokset. Mulle osui silmään, että ihan nopea kaveri, mutta räjähtävyys "explosiveness" ei ole hänen vahvuutensa, mutta eikös se ole ihan korjattavissa(?). Mutta joo, nopea kaveri oli ehkä väärin laittaa vahvuuksiin.
 

Dooti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Boston Bruins
Boston varasi yöllä ensimmäisen kierroksen #30 valinnallaan Yhdysvaltojen U18 joukkueen John Beecherin. Kyseessä 191cm 95kg kokoisekseen poikkeuksellisen hyvin luisteleva leftin sentteri, joka pelasi rajoitetussa roolissa koko kauden, koska ylemmissä kentissä sattuivat pelaamaan muuan Jack Hughes ja Alex Turcotte. Tehopisteitä Beecher teki USHL:ssä 27 peliin 6+14= 20 pistettä ja USDP:ssä 63 peliin 15+28= 43 pistettä. Ylivoimalle Beecher pääsi koko kauden aikana vain muutaman kerran, joten pelasi lähinnä kolmoskentän minuutteja höystettynä alivoimalla.

Beecherin vahvuuksiin kuuluu erinomainen luistelu, vahva kahden suunnan pelaaminen, fyysinen kamppailukyky ja vahva veto, joka kaipaa vielä tarkkuutta. Kysymysmerkkinä on vielä kiekolliset taidot, joita ei päässyt viime kaudella kärkiroolissa näyttämään. Beecherin ensi kauden osoite on NCAA:n Michiganin yliopisto, jossa pääsee varmasti kehittämään kiekollisia kykyjään rauhassa. Tulevaisuudessa Beecherin roolina näen keskivertoa laadukkaamman kolmossentterin, jolla myös mahdollisuus kehittyä kakkossentterin rooliin asti oikeat ketjukaverit ympärillä.

Tietoni Beecheristä perustuvat kahteen draft guideen, internetin jääkiekkoaiheisiin keskustelupalstoihin, artikkeleihin ja Youtubesta löytyviin videopätkiin.

Bostonilta kohtuullinen varaus ja kaiken mennessä hyvin, tässä tulevaisuuden 2-3 kentän sentteri pitkäksi aikaa, joka edustaa laadukasta kahden suunnan peliä erinomaisella luistelulla. Hieman tulee Charlie Coyle tästä mieleen.

Ykköskierrokseltä tippujia olivat Bobby Brink, Arthur Kaliyev ja Raphael Lavoie, näistä olisin ennen Beecheriä valinnut kaksi viimeiseksi mainittua. Ei voi kuitenkaan sanoa, että Beecherin varaus olisi huono, sillä puhutaan hyvästä lisäyksestä nykyisiin sentteriprospekteihin. Studnicka, Frederic, Beecher, Lauko (C/LW) ja Steen (C/RW). Laukon ja Steenin näen enemmän laitureina tulevaisuudessa. Bostonin sentteriprospekteista puuttuu kärki, joka tulee tulevaisuudessa ottamaan esimerkiksi ykkössentterin roolin, mutta 2-3 sentterin rooleihin potentiaalia löytyy.

Tänään jatkuu illalla Suomen aikaan varaustilaisuuden kierrokset 2-7. Toivessa olisi pelaajia, joilla top-6/top-9 potentiaalia ja otettasiin riskillä mahdollisia projekteja. High risk/High reward olisi siis päivän teema. Ja luonnollisesti BPA-taktiikalla, eli Best Player Available.

Edit: Kirjoitusvirhe korjattu.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Beecherin luistelu on ihan älyttömän näköistä tuon kokoiseksi. Ei tule edes äkkiseltään mieleen ketään verrokkia, mutta kova kaveri kyseessä. Olisin halunnut Blackhawksin treidaavan kaveriin.

Hughesin sekä Turcotten takaa on todella hankala tehdä pisteitä, kun esimerkiksi ylivoimalla helähtää n. 40 sekunnin jälkeen ykkösviisikolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Beecherin luistelu on ihan älyttömän näköistä tuon kokoiseksi. Ei tule edes äkkiseltään mieleen ketään verrokkia, mutta kova kaveri kyseessä. Olisin halunnut Blackhawksin treidaavan kaveriin.

Hughesin sekä Turcotten takaa on todella hankala tehdä pisteitä, kun esimerkiksi ylivoimalla helähtää n. 40 sekunnin jälkeen ykkösviisikolla.
On kyllä todella mielenkiintoinen pelaaja. Kokoa, vauhtia ja voimaa on enemmän kuin tarpeeksi, nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi tuo on kyllä hyvä pointti, että Beecherin on ollut vaikeaa tehdä älyttömiä tehoja Hughesin, Turcotten ja välillä Zegrasin takana. Jännä nähdä siis, mihin asti hänen potentiaalinsa riittää. Näiden isojen kavereiden kohdalla toki aina vähän miettii, kuinka paljon he ovat jyränneet junnuissa kokonsa avulla ja pystyvätkö he hyödyntämään sitä samalla lailla sitten NHL:ssä, vai jäävätkö tehot siinä vaiheessa piippuun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Knap

Jäsen
Olin heikko ja nukahdin joskus #20 paikkeilla, joten valinta jäi livenä näkemättä. Aamulla oli toiveissa Bobby Brink edelleen, mutta John Beecher sieltä paljastui. Minusta erittäin hyvä varaus. Ei juuri enempää Bruinsin näköistä pelaajaa olisi voitu varata - ja vielä sentteri! Tuo luistelu on tuon kokoiselle jätkälle aika poikkeuksellista ja etenkin raportit siitä, että mies pärjää hyvin fyysissä kamppailuissa, niin sytyn tosi paljon. Tuo tutkan alla liitäminen voi osoittautua erittäin hyväksi asiaksi jo ensi kaudella, kun pääsee Michiganissa 1-2 sentteriksi ja yv-ajalle. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja.

Toivoisin, että Bruins koittaisi treidata tähän 2. kierroksen alkuun jotenkin. Esim. jos on tiedossa MoJon palkkapyyntö (joka ei sovi suunitelmiin), niin hänet ja vaikka 93. ja 99. tuohon. Tuolla vuorolla sitten Brett Leason sisään ja hän voisi ottaa jo ensi kaudella paikan Show'sta. Toki voisi tuossa sen mun fantasoimman Brinkinkin ottaa, mutta Leason voisi sopia contenderin nopeaksi hyödyksi paremmin.

Jos 93. ja 99. jää käteen, niin toivoisin tietysti jotain isoa tippujaa varattavaksi tuossa. Samuel Fagemon en usko tippuvan noin alas, mutta hän olisi mielyttävä haku / alaspäin treidaamisen kohde. Henri Nikkanen on sitten toinen, tietenkin suomalaisuus on iso tekijä, mutta ne pelit joita hältä nähnyt, niin kaikki saumat NHL:ään on, mutta kyseessä on erittäin iso riski kaiken kaikkiaan.
 

Knap

Jäsen
No jaa, eipä jäänyt draftissa oikein käsiin mitään. Beecher toki hyvä haku, mutta vähän oli mitävittua-tason varauksia nuo muut.

Quinn Olson - #92
AJHL:ssä ppg tahdilla vetänyt 180 senttiä lyhyt kaveri. Ennusteissa oli arvioitu tuonne #200 paikkeille, eli tuhlattiin sellainen 100 pykälää siihen, että saatiin Olson. 2020-21 menossa samaan yliopistoon missä Karson Kuhlman myös pelaillut. Jossain mainittiin, että on vähän ilkeyttä ja on "Marchandin jalanjäljissä". Käsittämätön varaus, tosin, ei tässä vaiheessa varaukset kovin usein pelaakkaan NHL:ssä, ehkä tässä tiedettiin jotain, mitä muut ei.

Roman Bychkov - #154
Ihan hyvä haku oikeastaan. Ennusteissa sadan paikkeille arvioitu kaveri. Kohtalaisen lyhyt kaveri, kun varressa mittaa 180 senttiä. 40 peliin 15 tehopistettä MHL:ssä tällä kaudella. Ilmeisesti hyvä kiekon kanssa, mutta tehoiksi ei ole saanut vielä siirrettyä sitä.

Matias Mäntykivi - #185
Tuore Mestiksen voittaja on hyvä varaus. A-junioreissa täyttä dominointia, Liigassa ensipiirrot ja Mestiksessä kiekollisesti loistanut myös. Omaa hemmetin hyvät kiekolliset taidot ja melko kypsä tuon ikäiseksi kaveriksi (puolustuspelissä silti suurimmat ongelmat). Ensi kaudella SaiPasta vakiokokoonpanon paikka, niin siitä olisi hyvä lähteä. Vaikea nähdä vielä Matiaksessa NHL-potentiaalia kovinkaan paljoa, koska vaatii hyökkäävän roolin. Toki nuori kaveri, turha analysoida liikaa.

Jake Schmaltz - #192
Eipä sanottavaa juuri.

Tähän vielä Beecher lisäksi, niin ennakkofiiliksistä 3/5 on onnistuneita varauksia. Jos joku haluaa kausiketjua avata ensi kaudelle, niin sen voisi tehdä tässä lähiaikoina, niin päästäisiin miettimään ensi kauden tilannetta. Etenkään kun palkkakatto ei hirveästi noussut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös